HISTORIANI VAHVOJA NAISIA

Torstaina vietettiin valtakunnallista sukututkimuspäivää. Päätin sen kunniaksi katsella tarkemmin kirkonkirjoista, millainen elämä on ollut yhdellä äitiketjuni naisella Maria Lovisalla. Tavallisen kansannaisen elämästä ei ole saatavissa juuri muuta tietoa kuin se, mitä kirkonkirjoista löytyy. Ja sehän tarkoittaa lähinnä tietoja syntymistä ja kuolemista. Ja niitähän historiani naisilla riitti. Tällä viikolla olen myös kiinnostuneena kuunnellut Maria Petterssonin kirjaa "Historian jännät naiset", kovaa elämää heistäkin useimmat olivat viettäneet.

Minulla on tiedossani satoja esiäitejä, joiden jokaisen olemassaolo on vaikuttanut geenistööni. Ilman jokaista heistä minä en olisi minunlaiseni minä. Äidinpuoleiset juureni ovat Pieksämäellä ja kuvaan kahden pieksämäkeläisen esiäidin elämää. Yhden esiäidin juuret ovat Skotlannissa ja yhden Saksassa ja Ruotsissa. He kuuluivat yläluokkaan, mutta vahvuutta heidänkin elämä on vaatinut.

Katarina Teit, leskinainen s.n. 1547 – k. jälkeen 1610

                          Kuva esittää Teittien lähtöpaikkaa Perthin kaupunkia 1400-luvulla.

Tiedän että sukututkijat kinaavat siitä, tulivatko Teitit Skotlannista ja olivatko Teitit skotlantilaisia aatelisia. Aateluuteen en ota kantaa, mutta oletan kuitenkin sisältäväni joitakin grammoja skotlantilaista verta – sinistä vai punaista – ihan sama. Minulla on FTdna testin mukaan 74  naispuolisten jälkeläisten kautta periytyvää (mitokondrio) tarkkaa mtDna-matchiä. - Miespuolisten kautta mtDna ei periydy heidän jälkeläisilleen.

Suurin osa matcheistani on luonnollisesti Suomessa, mutta Englanti+Skotlanti alueella on yhdeksän - eli jossain kaukaisuudessa siellä on elellyt yhteinen esiäitimme, jonka naispuolisista jälkeläisistä, iso osa osa on jäänyt Skotlantiin ja Englantiin ja ainakin yksi on lähtenyt Suomeen. Yhdeksästä samaan Dna-testiin osallistuneista (HVR1) tarkasta matchista yksi asuu Perthissä, josta Teitit ovat lähtöisin:

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Ruotsissa, johon menee ainakin viisi varmistettua sukujuontoa menee kirkonkirjojen mukaan, tarkkoja matcheja on vain viisi. Muualla Euroopassa on eri maissa yksittäisiä matcheja ja yhteensä niitä on 10.

Historia kertoo miehistä huomattavasti enemmän kuin naisista. Yleensä 1500-luvun naisista ei tiedetty juuri mitään. Sukututkijat joutuvat merkitsemään tunnettujen miesten vaimojen kohdalle vain kirjaimet N.N. Esiäidistäni Katriina Teitistä tiedetään jonkin verran. Hän oli nuorin tai toiseksi nuorin kymmenestä lapsesta. Katriinan viidestä pojasta on jäänyt myös paljon tietoja, mutta sitä ei edes tiedetä, oliko hänellä yhtään tytärtä.

Katriina Teit syntyi noin 1547 Tetomin tilalla Pernajassa. Hänen isänsä oli n. 1510 syntynyt vouti ja maaherra Lars Matsson Teit, joka kuoli 1571 taistelussa venäläisten kanssa heidän tuhotessa Tetomin päärakennuksen kokonaan. Katriina asui silloin vielä kotona. Hän oli aikaisemmin jo menettänyt äitinsä ja isän kuolema on täytynyt olla kova shokki samoin kuin kodin tuhoutuminen. 

Katriinan äiti oli Margareta Hannuntytär Muurla. Luultavasti perheen lapsista kaikki selviytyivät aikuisiksi. Yläluokan perheissä kuolema ei niittänyt satoa siinä määrin kuin tavallisen kansan keskuudessa. Heillä oli varaa parempaan ravintoon. 

Pari vuotta isän kuoleman jälkeen Katriina avioitui itseään huomattavasti vanhemman pappi Johan Mattsson Iivanainen Bartholdin kanssa. Hän toimi kirkkoherrana Padasjoella 1553 alkaen ja Sysmässä vuodesta 1566 vuoteen 1578, jolloin hän luultavasti kuoli. Kuvassa on Sysmän vanha kirkko. Kirkko on nimetty suojelupyhimys Olavin mukaan Pyhän Olavin kirkoksi. Se on harmaakivestä viimeistään 1520 rakennettu pitkäkirkko, joka muutettiin ristikirkoksi myöhemmin.

Katriina jäi leskeksi vähän yli 30-vuotiaana ja eleli Sysmässä kuolemaansa asti eikä solminut enää uutta avioliittoa. Hänen tiedetään eläneen ainakin vielä 1610, sillä sukututkijoiden keskustelupalstalta löytyi seuraava tieto: "Karin Larsdotter Teit näyttäisi olleen elossa vielä 6.7.1610, kun hän kuittaa Viipurissa edesmenneen poikansa teologian lehtorin herra Simon Johanniksen puolesta tämän saatavia 10 parmaa heinää ja ilm. pyytää toista poikaansa herra Paavalia eli Paulusta asian hoitamaan."

Katriinan pojat

1500-luvulla ja myöhemminkin, papiksi opiskeltiin ulkomailla ja se tuli niin kalliiksi, että yleensä papin tuloilla oli varaa kouluttaa vain yksi pojista papiksi. Katriinan perhe oli poikkeus, kolme poikaa opiskeli ulkomailla teologiaa ja neljäskin oli erittäin oppinut mies. Katriina luopui jostain syystä nuorimmasta pojastaan miehensä kuoleman jälkeen, mikä sinänsä ei ollut kovin harvinaista niihin aikoihin. Lars kasvatettiin aikuiseksi isänsä veljen perheessä.

Seuraava teksti Katriinan pojista on lyhennelmä SSHY:n Wiki-sivun tekstistä

https://www.sukuhistoria.fi/wiki/index.php/IIVANAINEN

Perheeseen syntyi ainakin viisi poikaa: Olavus, Paulus, Simon, Henrik ja Lars. Perheen isä Johannes (Johan / Jooni / Jöns) Matthiae oli aikanaan varsin hyväosainen sekä sukuyhteyksiensä että perityn omaisuuden vuoksi. Sen lisäksi hänellä ja hänen sukulaisillaan oli hyvät suhteet valtion ja kaupunkien tärkeisiin virkamiehiin. Varallisuutensa ansiosta hänellä oli myös tavallista paremmat mahdollisuudet kouluttaa poikiaan.

Olavus Johannis oli pappi.

Hän oli Ruokolahdella kappalaisena vuosina 1593-1607 ja kirkkoherrana vuosina 1607-1625. Hän oli 1600-luvun alkutaitteessa jonkin aikaa myös suomalaisen jalkaväen lippukunnan pappina. Hänen puolisonsa oli Agneta Larsintytär ja perheessä oli ainakin kolme poikaa, David, Lars ja Henrik. Heistä vanhin oli Ruokolahden kappalainen vuosina 1635-1643. Olavus Johannis kuoli vuonna 1625. Hänen leskensä Agneta Larsintytär sai vuonna 1628 elinikäisen verovapauden Rasila -nimiseen tilaan Ruokolahden pitäjässä.

Paulus Johannis oli pappi

Hän oli linnansaarnaajana Viipurissa ainakin vuonna 1597. Sen jälkeen hän oli Viipurin hospitaalin ja sairaalan saarnaajana vuosina 1599-1610, Muolaan kirkkoherrana vuosina 1610-1612 ja Mikkelin kirkkoherrana vuosina 1612-1621. On oletettu, että Hemminki Maskulaisen virsikirjassa suomentajana esiintyvä nimimerkki P.J.C tarkoittaisi Paulus Johannis Careliusta. Kyseinen sapfolaisella runomitalla laaditun virren suomennos on taidokas ja tavumäärältään virheetön.

Simon Johannis oli teologian lehtori

Simon Johannis (Jönsinpoika) lähti jatkamaan opintojaan Saksaan. Hänet kirjattiin heinäkuussa 1605 Rostockin yliopistoon nimellä Simon Johannis Carelius (Karjalainen). Hän puolusti Rostockissa kahtakin teologista väitöskirjaa vuosina 1605 ja 1607 eräässä yksityisessä kollegiossa. Simon Johannis oli uskonnollisissa kiistoissa Kaarle-herttuan kannattaja. Simon Johannis nimitettiin vuonna 1607 Viipurin kouluun perustettuun teologian lehtorin virkaan. Hän ehti hoitaa sitä vain muutaman vuoden, sillä hän kuoli vuonna 1610.

Henrik Jönsinpoika oli virkamies

Hän käytti sukunimeä Careell ja toimi Viipurissa monissa erilaisissa valtion virkatehtävissä, kirjurina, tulli- ja kopiokirjurina, kamarikirjurina ja kansliakirjurina. Hänestä käytettiin vuodesta 1596 nimitystä kapunginkirjuri. Henrik joutui veljensä Lars Jönsinpojan ja Per Pauluksenpoika Juustenin kanssa Kaarle-herttuan vangiksi vuonna 1599 viime mainitun ja Sigismundin välien selvittelyn seurauksena. Henrik Jönsinpoika ja Peder Pauluksenpoika Juusten vapautuivat kuitenkin vankeudesta Peder Stolpen esittämän armahduspyynnön johdosta. Henrik Jönsinpojasta tuli vuonna 1607 Viipurin linnansihteeri, jolloin hän sai verovapauden viljelykseen ottamaansa Säiniön autiotilaan. Henrik Jönsinpoika oli naimisissa kahdesti, ensin nimeltä tuntemattoman Ille -sukuun kuuluneen naisen kanssa ja sen jälkeen Turun pormestarin tyttären Barbara Plagmanin kanssa. Henrik Jönsinpoika kuoli vuonna 1628. Henrikin ensimmäisestä avioliitosta syntynyt Jöns Henrikinpoika aateloitiin 1652 nimellä Teetgreen.

Lars Jönsinpoika

Perheen nuorin poika Lars Jönsinpoika oli elänyt isänsä kuoltua tämän sisaren kasvattina. Hän oli joutunut Sigismundia kannattavien katolisuuden suosijoiden piireihin, ilmeisesti kasvatusäitinsä toisen aviomiehen Sigfrid Sarfven vaikutuksesta, Vuonna 1599 sekä Sigfrid Sarfven että Lars Jönsinpojan oli paettava Puolaan eikä heidän myöhemmistä kohtaloistaan ole varmaa tietoa. Lars Jönsinpoika oli elossa Danzigissa vielä vuonna 1613. Hän oli eräs niitä luterilaisten pappien luopiopoikia, joiden kohtalona oli olla valtapolitiikan pelinappuloita. Johannes Matthiae oli jo kuollut poikansa luopiopäätöksen aikaan, joten hän ei itse joutunut kärsimään siitä.

Emerentia, linnanneidosta pappilan emännäksi s.n. 1630 – k.1680

Emerentia syntyi Turussa perheen kuudentena lapsena. Hänen syntymävuodesta on ristiriitaista tietoa: Genin mukaan s.n. 1640 – k.1680, mutta luultavasti lähempänä totuutta on muista lähteistä saatu tieto siitä, että hän oli syntynyt noin 1630. Emerentian äiti Ruotsista Suomeen muuttaneen arkkipiispa Isaac Rothoviuksen tytär ja isä Saksasta Suomeen muuttaneen virkamiehen Johan Ottosson Klöfverbladin poika.

Emerentian isä Aron Klöfverblad määrättiin joulukuussa 1631 Viipurin Linnan isännäksi ja 1646 linnanpäälliköksi. Linnan päällikölle oli rakennettu 1600-luvun alussa oma talo Linnasaarelle.

Kaupungissa asui paljon saksalaisia ja ruotsalaisia. Kaupunkilaisten enemmistö oli suomalaisia, he olivat lähinnä pikkuporvareita ja työläisiä. Viipurilaisten tärkein vientitavara oli terva, jota kuljetettiin meriteitse läntiseen Eurooppaan. Kaupungin mahtavimmat porvarit olivat saksalaisia suurkauppiaita. Myös venäläisiä kauppiaita kävi Viipurissa, mutta he eivät asettuneet sinne pysyvästi. Viipuri oli myös kirkollinen keskus, vaikuttihan siellä piispa, ja koulukeskus, jonne sikäläinen piispa perusti v. 1688 kirjapainon.

Emerentian lapsuusperheessä oli kaksi poikaa, joista tuli upseereita ja yhdeksän tytärtä, joista tuli vaimoja.

On luultavaa, että perheen yhdeksää tytärtä varten oli oma kotiopettaja. Perheen kotikieli oli ruotsi ja ehkä heille opetettiin suomea ja mahdollisesti ranskaa tuskin kuitenkaan latinaa. Myös musiikki saattoi kuulua opetukseen, vaikka esimerkiksi pianoja ei vielä silloin ollut, mutta erilaisia kielisoittimia kylläkin. Käsitöillä oli myös paikkansa, koska kodeissa käytettiin paljon taidokkaasti tehtyjä tekstiilejä.

Vuoden 1652 keväällä äiti Anna kuoli. Emerentia oli noin 20-vuotias ja joutui varmaan sisariensa kanssa vastaamaan taloudesta. Luultavasti hänen ei tarvinnut tehdä mitään taloustöitä, sillä sitä vartenhan olivat piiat. Päivät kuluivat ehkä lukien, soitellen ja käsitöitä tehden ja yhteydenpidossa omaisiin ja ystäviin ja erilaisten juhlien suunnittelemisessa ja järjestämisessä. Vaikka siihen aikaan mieslesket avioituivat yleensä nopeasti, Aron ei mennyt enää uudestaan naimisiin, mikä oli täysin poikkeuksellista. Hänellä oli kylläkin kodissaan leskeyden alkuvaiheessa yhdeksän tytärtä, joten naisen käden puutetta kodissa ei koettu.

Isä Aron oli ansioitunut sotatoimissa, vaikka ei rintamalla ollutkaan. Aron aateloitiin yhdessä veljensä Erikin kanssa 14.1.1653 nimellä Klöfverskjöld. Suvusta tuli Ruotsin Ritarihuoneen aatelissuku no 579. Aronin sukuhaaran aatelistarina oli varsin lyhyt, sillä kummallakaan perheen pojista ei ollut lapsia. Toinen kuoli nuorena ja naimattomana toinen poika avioitui, mutta kuoli lapsettomana. Aateluutta kesti vain neljännesvuosisadan. Perheen kuudella vanhimmalla tyttärellä oli lapsia runsaasti, mutta historia ei tiedä heidän tarkkaa lukumääräänsä. Myös Klöfverskjöld-nimi sammui Suomessa.

Emerentian elämään äidin kuolema toi varmasti suuren surun, mutta lisää surua oli tulossa. Vuonna 1657 vanhin veli kuoli alkuvuodesta ja perheen kolme kotona asuvaa nuorinta tytärtä samana keväänä. Viipurin postimestarin kanssa naimisiin mennyt sisar kuoli lapsettomana myös samana keväänä. Vuosi 1657 oli Suomessa kuoleman vuosi, sillä paiserutto eli musta surma levisi maassamme ja on selvää, että perheen viiden aikuisen lapsen kuolema selittyy sillä. On mahdollista, että rykmentin pappi Anders Kyander toimi perheen tukena vaikeina aikoina. Hän oli jo selvästi vanhapoikaiässä ja Emerentiaakin saatettiin jo nimittää ikäneidoksi.

Anders Kyander oli ilmestynyt vuonna 1655 Viipuriin rykmentin pastoriksi. Hän oli silloin n. 25-vuotias ja oli opiskellut papiksi Tartossa. Hänen isänsä oli Ristiinan kirkkoherra Georgius Kyander ja äiti aatelissuvun jälkeläinen Agneta Iivanainen (Bartholdi), joka oli sukua Katriina Teitille.

Anders joutui rykmentinpastorina tekemään yhteistyötä linnanpäällikön kanssa, ja tuli luultavasti tutuksi koko perheen kanssa. Emme tiedä rakastuiko hän perheen tyttäristä ensimmäisenä Emerentiaan. Ainakaan se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, sillä he ehtivät silmäillä toisiaan monet kerrat, ennen kuin avioliitto solmittiin. Koska Emerentia oli selvästi yli yleisimmän avioitumisiän, voi olla että Anders oli katsellut sillä silmällä jotakuta perheen nuoremmista tyttäristä. Mutta kuolema oli korjannut satonsa. - Emerentia ja Anders avioituvat luultavasti 1658.

Vuosi avioliiton solmimisen jälkeen Anders nimitettiin Rantasalmen kirkkoherraksi (vanha kirkko kuvassa). Kirkkoherrat asuivat yleensä pappiloissa, jotka olivat myös maatiloja. Anders oli hankkinut omistukseensa lisäksi maatilan Kolkontaipaleelta Kolkonjärven rantamilta. Emerentia oli ajan tavan mukaan myös maatilan emäntä. Erityisesti keskiaikaiset ja uuden ajan alun kirkkoherranpappilat kuuluivat sekä viljelypinta-alaltaan että karjaluvultaan pitäjän suurimpiin maatiloihin.

Säätyläiskodin ja paikallisyhteisön välit ovat olleet läheiset. Maatalous, taloudenpito, puutarhat ja ruokatalous ovat muodostaneet olennaisen osan pappilakulttuuria. Pappiloilla on ollut huomattava vaikutus myös maanviljelyksen tuotantotapojen uudistuksiin. Puutarhanhoidon ja hyötykasvien viljelyn takia uudet keittiökasvit, peruna ja vihannekset ovat pappiloiden kautta löytäneet tiensä talonpoikaisiin ruokatalouksiin. 

Rantasalmelle muuton jälkeen Emerentia sai ensimmäisen lapsensa, jolle annettiin nimeksi Helena. Perheeseen syntyi pian toinen lapsi ja luultavasti oli pieni pettymys, että hänkin oli tyttö. Hänelle annettiin äitinsä mukaan nimi Emerentia. Vasta kolmas lapsi oli poika. Hänelle ei annettu isänsä eikä isänisän nimeä, kuten siihen aikaan oli tapana, vaan hän sai Emerentian isän nimen Aron. Isoisä Aron ehti nähdä kaimansa ja varmaan iloitsi siitä, että pojalle oli annettu hänen nimensä, varsinkin kun hänen kummallakaan pojalla ei ollut perillistä. Taaskin suvun miespuolista jäsentä kohtasi suvussa yleinen ilmiö: Poika Aron kuoli naimattomana. Perheeseen Aronin jälkeen syntyneet kaksi lasta olivat taas tyttäriä. Emerentia synnytti seitsemän vuoden aikana viisi lasta. Emerentian kuoleman jälkeen Anders avioitui Helena Rundeelin kanssa. Osa edellisen avioliiton lapsista asui vielä kotona ja Anders sai uuden puolisonsa kanssa vielä viisi lasta.

Anna, pappilan orpotytär s. 15.4.1681

Anna Collana syntyi Pieksämäellä huhtikuussa 1681 kappalainen Claudius Collanin ja hänen vaimonsa Simonintytär Tarvoniuksen kuudenneksi ja nuorimmaksi lapseksi. Hänet kastettiin perjantaina 15. 4. ja on mahdollista, että hän oli syntynytkin sinä päivänä. Siihen aikaan haluttiin lapset kastaa heti syntymän jälkeen. Annan syntymän aikaan äidinisä Simon Christierni Tarvonius oli vielä Pieksämäen kirkkoherrana. Hän kuoli seuraavana vuonna ja Claudius Collanuksesta tuli appensa seuraaja.

Anna menetti äitinsä varhain ja perheeseen tuli äitipuoli. Hän oli Kajaanin pormestarin tytär Susanna Curnovius, joka oli jo selvästi vanhanpiian iässä, noin 30-vuotias. Anna oli yhdeksänvuotias, kun hän sai pikkuveljen, joka kastettiin Erikiksi. Isä Claudius oli luultavasti onnellinen saadessaan monen tytön jälkeen pojan. Suvun katsottiin jatkuvan vain poikien kautta ja suku oli sammunut, jos sillä ei ollut enää nimenjatkajaa.

Claudiuksen uusi avioliitto jäi lyhyeksi. Annan perhettä kohtasi taas suru. Isä Claudius kuoli kun Anna oli vähän yli kymmenenvuotias. Susannalla oli huollettavanaan lauma miesvainajan lapsia ja oma Erik oli noin vuoden ikäinen. Kun Susanna oli ollut viisi vuotta leskenä, Pieksämäelle muutti toiseksi kappalaiseksi Nicolaus Lång. Nicolaus oli kymmenisen vuotta Susannaa nuorempi. He perustivat uusperheen. Anna eli siis orpona perheessä, jossa oli omia sisaruksia, velipuoli Erik ja Susanna-äitipuolen ja hänen uuden Nicolaus-aviomiehensä lapsia. Perhe muutti Pieksämäeltä 1699 Joroisiin, jossa Nicolaus toimi pappina.

Anna avioitui nuorena joroislaisen Joachim Thuresson Thuren kanssa. He asuivat Vättilänrannassa, jossa omistivat ison maatilan. Perheessä oli Joachimin Ifvar-niminen poika. Anna ja Joachim saivat n. 1700 tyttären, jonka nimeksi annettiin Carin. He saivat vielä kaksi tytärtä, jotka molemmat kuolivat pieninä. Anna jäi leskeksi alle 40-vuotiaana. Annan ja Joachimin Carin-tytär selvisi aikuiseksi ja avioitui Karjalankylään. Puoliso oli talonpoika Juho Niilonpoika Karjalainen.

Anna avioitui vielä entisen kersantin Fabian Stårckin kanssa.

Maria Lovisa, piikatytöstä talon emännäksi 29.10.1811 - 12.10. 1890

Maria Lovisa syntyi pappilan torpparin Aatami Korpelaisen ja hänen vaimonsa Kaisa Janhusen perheeseen. Kaisa oli jäänyt nuorena leskeksi ja perheessä oli Maria Lovisaa neljä vuotta vanhempi velipuoli Johannes. Aatamin ja Kaisan ensimmäinen yhteinen lapsi tytär kuoli vauvana ja Maria Lovisa kasvoi perheen vanhimpana tyttärenä. Hän pääsi ripille kuusitoistavuotiaana ja jäi vielä sen jälkeen kotiin. Useinhan torpan ja talojenkin tyttäret lähtivät piiaksi heti rippikoulun käytyään. Korpelaisen torpassa oli piika ja torpassa riitti maria Lovisalle töitä, sillä äiti Kaisa oli usein raskaana ja vaikka osa syntyneistä vauvoista kuoli, hoidettavaksikin jäi pieniä. Kun äiti-Kaisa oli 43 vuotias, hän synnytti nuorimman lapsensa ja samana vuonna Maria Lovisan velipuolen perheeseen tuli vauva ja lisäksi Aatami-veljen nuori vaimo sai vauvan. Sinä vuonna Maria Lovisa muutti pois kotoa. Hän oli piikana ainakin Kirkonkylässä Wauhkolan talossa ja Pyhityn kylässä Markkasen talossa.

Maria Lovisa vihittiin 26 vuotiaana Karjalan kylästä kotoisin olevan itseään kaksi vuotta vanhemman talollisen pojan Lauri Niilonpoika Karjalaisen kanssa. Maria muutti Kirkonkylästä runsaan kymmenen kilometrin päähän Karjalankylään miehensä kotitaloon, jossa asui leskenä appiukko ja Laurin kolme vanhempaa veljeä perheineen ja kaksi Laurin nuorempaa naimatonta sisarta ja piika. Kuuden-seitsemän vuoden kuluttua kaksi veljistä muutti perheineen muualle ja sisaret avioituivat ja vain Larsin Petter-veli perheineen jäi samaan taloon. Anoppia Maria Lovisa ei saanut. Hän oli kuollut aikaisemmin, mutta Appi Niilo hallitsi taloa ja kuoli vasta 84-vuotiaana.

Puolentoista vuoden kuluttua häistä Maria Lovisa synnytti pojan, jolle annettiin nimeksi Abraham. Hän kuoli marraskuussa korkeaan kuumeeseen. Maria Lovisa oli nähnyt vauvojen kuolemia jo kotonaan, mutta ainoan lapsen kuolemasta on raskasta selvitä. Silloin ei ollut Käpy-yhdistystä vauvansa menettäneille eikä Äimä-yhdistystä masentuneille äideille. Vertaistukea oli varmaan saatavilla, sillä vauvojen kuolemat olivat yleisiä. Silloin elettiin vielä yhtenäiskulttuuria ja uskottiin Jumalaan ja hänen johdatukseensa ja jälleennäkemisen toivoon. Varmasti surutyön vaiheet jouduttiin käymään läpi ja sen puitteissa kapina Jumalaa kohtaan. Virsikirjakin tarjosi apuaan lastaan surevalle. Tauno Väinölä kertoo: "Tammelan oppinut kirkkoherra Laurentius Aboicus suomensi virren "I himmelen, i himmelen" vuoden 1674 virsikirjaan ja aloitti versionsa sanoilla "Ratk' taiwaasa, ratk' taiwaasa". Niitä ei ole sen koommin haluttu muuttaa."

· Ratk' taivaasa, ratk' taivaasa / On ilo suuri, / Siell' iloitsevat kaikki, / Enkelitten kuoris' juuri, / Veisain riemuisest': / Pyhä, pyhä, pyhä, / Herra Zebaoth! 2. Ratk' taivaasa, ratk' taivaasa / Taito täydellinen, / Siell' saam' Jumalan nähdä, / Niinkuin on olevainen: / Kasvoista niin kasvoin, / Kasvoista niin kasvoin, / Herra Zebaoth! 3. Ratk' taivaasa, ratk' taivaasa, / Siell' kirkkaus paistaa, / Eip' auringon kirkkaus / Niin kirkkaast' valista, / Kuin se kirkkaus taivaasa, / Kuin se kirkkaus taivaasa, / Herra Zebaoth! 4. Sitä iloo, kuin taivaas' on, / Ei taida kenkään puhua, / Ei yksikään kirjoittaja / Taida ulos sanoa / Sitä iloo, kuin taivaas' on, / Sitä iloo, kuin taivaas' on, / Herra Zebaoth! 5. Siihen iloon, kuin taivaas' on, / Aut' meit', Herra Jesu Christ', / Piinas ja kuolemas kautta, / Saat' meit' sinne vissist', / Amen totisest', / Amen totisest', / Herra Zebaoth!

Vuoden kuluttua Abrahamin kuolemasta syntyi Fredrik. ja kolmen vuoden kuluttua Fredrikin jälkeen syntyi Gabriel. Molemmat pojat selvisivät aikuiseksi

Kolme vuotta Gabrielin jälkeen syntyi heikossa kunnossa oleva poikavauva, joka sai isoisä Niilon suorittaman hätäkasteen ja nimekseen kuolleen esikoispojan nimen Abraham. Tämä toinen pieni Abraham kuoli synnyinpäivänään. Vajaan vuoden kuluttua syntyi Henrik-nimen saanut poika.

Vuosi 1850 oli Maria Lovisalle raskas vuosi. Hän synnytti keväällä kuolleen poikavauvan. Kesällä tuli kuolinviesti kotoa. 63-vuotias Aatami isä oli kuollut heinäkuussa vesipöhöön, jolla tarkoitettiin turvotusta ja oli yleinen kuolinsyy. Marraskuussa kuoli korkeaan kuumeeseen nuorin poika kolmevuotias Henrik.

Maria Lovisa oli synnyttänyt kuusi poikaa ja niistä oli enää kaksi elossa 10-vuotias Fredrik ja kahdeksanvuotias Gabriel (eli Rietrikki ja Kaapro), kun hän synnytti 40-vuotiaana tytön, joka sai nimekseen Adolfina. Adolfinasta tuli äidinäidinäitini ja ison talon emäntä noin viidentoista kilometrin päässä sijaitsevaan Vehmaskylään. Hänestä on jäänyt jälkipolville valokuvakin. Kun Adolfina oli kolmevuotias, hän sai pikkuveljen, jonka nimeksi tuli Johan eli Juhani tai Jussi. Omat isoveljet olivat jo talon töissä mukana eikä heistä ollut leikkitovereiksi, mutta Petteri-sedän perheessä oli viisi lasta ja heistä Adolfinaa vuotta nuoremman Serafian kanssa saattoi leikkiä tyttöjen leikkejä.

Maria Lovisan elämään tuli taas suru, kun hänen kuopuksensa Johan kuoli. Kuolinvuotta en löytänyt kirkonkirjoista, mutta hän oli jo aloittanut ABC-kirjan opiskelun eli oli ehkä 7-8 vuotias. Aviopuoliso Lars kuoli 3.5.1868 ja kuolinsyy oli Stygn eli pistos, joka oli usein merkitty äkillisissä kuolemissa kuolinsyyksi. Maria Lovisa sai elää leskenä vielä yli 20 vuotta. Talo siirtyi Fredrik-pojalle ja Maria Lovisa sai elää ison perheen keskellä vanhuutensa ja pitää poikiensa lapset lähellään. Hän menetti vielä Gabriel poikansa, kun tämä oli vain 33vuotias, mutta leski ja kaksi lasta asuivat samassa talossa. Gabrielin nuorin eli kolmas lapsi oli kuollut vastasyntyneenä. Fredrikillä oli neljä lasta, nuorin viides kuoli vastasyntyneenä.

Olen pohtinut Maria Lovisan Kaisa-äidin vanhuutta. Hän jäi asumaan miehensä kuoleman jälkeen ensin Korpelaisen isoon torppaan, mutta neljä viimeistä vuottaan hän oli ruotumummo eli riksfattig. Luultavimmin hän kiersi elätettävänä vuorotellen kirkonkylän köyhäinhoitoruodun taloissa. Maria Lovisa ei ottanut häntä hoiviinsa tai Kaisa ei halunnut tyttärensä luo.

Maria Lovisa kuoli 79-vuotiaana halvaukseen. Hänellä oli ollut tapana käydä kaksi kertaa vuodessa ehtoollisella, vaikka laki vaati vain yhden kerran käyntiä. Ehtoolliskäynneistä saattaa päätellä, että hän saattoi joutua makaamaan lähes vuoden halvaantuneena, koska ei osallistunut ehtoolliselle vuoteen ennen kuolemaansa. Hänellä oli miniöitä ja lapsenlapsia hoitamassa ja hän sai kuolla kotonaan. Kuvassa on Pieksämäen vanhakirkko, joka oli Maria Lovisan kotikirkko.

Pohdintaa

Kun tutkin esivanhempien elämää useimpien kanssa minun on mahdollista löytää netistä myös heidän kotikirkkonsa kuva. Saatan eläytyä heidän elämäänsä katselemalla kirkon sisäkuvia. Pieksämäen vanha kirkko on minulle tuttu muutakin kuin kuvista. Viimeksi istuin siellä elokuussa Messussa. Siellä ihmettelin esipolvieni vaiheita ja kiitin Jumalaa johdatuksesta. Huomenna on Hyvän Paimenen sunnuntai ja tutkiskelin Psalmia 23. Voin ajatella, että psalmi 23 on myös linkki näihin vahvoihin naisiin. Se on varmasti ollut tuttu papinrouva Katriinalle ja papinrouva Emerentialle ja papintytär Annalle ja luultavasti myös Maria Lovisalle. 

Vuonna 1850, joka oli Maria Lovisan surun vuosi oli 14.4. myös Hyvän paimenen sunnuntai. Sen tekstinä oli Johanneksen evankeliumin 10. luku. Luultavasti psalmi 23 myös luettiin kirkossa. Se kuului vanhassa Bibliassa seuraavasti:

"1 Davidin Psalmi. Herra on minun paimeneni: ei minulta mitään puutu. 2 Hän kaitsee minua viheriäisessä niityssä, ja vie minua virvoittavan veden tykö. 3 Minun sieluni hän virvoittaa: hän vie minun oikialle tielle, nimensä tähden. 4 Ja vaikka minä vaeltaisin pimiässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahuutta, ettäs olet kanssani: sinun vitsas ja sauvas minun tukevat. 5 Sinä valmistat minulle pöydän vihollisteni kohdalle: sinä voitelet minun pääni öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen. 6 Hyvyys ja laupius noudattavat minua kaiken elinaikani, ja minä saan asua Herran huoneessa ijankaikkisesti." 

Siis ei vain kaikkina elämäni päivinä, vaan ikuisesti. King Jamesin käännöksessäkin on "for ever" Olen joskus pohtinut jälleennäkemistä myös aikaisempien vuosisatojen esivanhempien kanssa. Ajattelukykyni ei voi ymmärtää miten se järjestyisi. Mutta ihmisen logiikka ei olekaan Jumalan logiikkaa. Kun kuolema oli niin paljon läsnä aikaisempien polvien elämässä, myös taivaskaipuu oli todellisuutta paljon enemmän kuin nykyään. Onneksi meillä on vielä virsikirjassa se Laurentinus Aboicuksen kääntämä virsi. Sen voi kuunnella Petrus Schroderuksen laulamana >>>