JOULU - ILON JUHLA?

Kuva on kodistani jouluna 1984. Sijaisperhe on vasta muotoutumassa. Herkkuja oli ja lahjoja, mutta kolme sijoitettua lasta olisivat mieluummin viettäneet joulunsa niin kuin muutkin: omien vanhempiensa luona.

Erkki Lemisen sanoittama laulu on soinut mielessäni joulua odotellessa. Kaksi vuotta sitten kirjoitin joulublogini, jossa oli otsikkona hänen runonsa alku: "Minä tulin sinua varten, jota jouluna paleltaa"

Tänä vuonna olen menettänyt kuolemalle viisi ystävääni ja yhden ystäväni aviomies on kuollut. Monessa tutussa kodissa on surujoulu. Monessa kodissa sielu palelee. Surutyö on kesken.

Tänä vuonna ystäväpiiriini on tullut ukrainalainen yksinhuoltajaäiti Larissa kahden lapsensa kanssa. Sitä kautta olen joutunut pohtimaan, miltä tuntuu joulu vieraassa maassa kaukana omasta suvusta ja vanhimman lapsen perheestä. Pientä jouluiloa ukrainalaiselle pikkutytölle toi poniratsastus kaksi viikkoa sitten.

Tänä vuonna olen lopettanut televisiouutisten seuraamisen. Maailma on täynnä uhkaa ja vihaa. Viattomat lapset kärsivät sodan jaloissa ja äidit itkevät menettämiään poikia.

Mutta tänäkin vuonna haluan luottaa Raamatun sanaan: "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret.

AJATUKSIA BLOGISSANI KAHDEN VUODEN TAKAA

Kun kuuntelin laulettuna Erkki Lemisen runoa Minä tulin sinua varten, jota jouluna paleltaa, tajusin miten monia ihmisiä on, joiden voi olettaa palelevan jouluna. Ja useimmilla meistä on kokemus, että jossain vaiheessa elämäämme olemme kokeneet sellaisen joulun. Itsekin koin aikoinaan joulun, jonka muisteleminen itkettää edelleen. Menetys on voinut olla ihmissuhteen päättyminen, avioero, toisen kuolema tai toisen muuttuminen. Ensimmäisenä jouluna rakkaan läheisen menetyksen jälkeen surutyö on vielä kesken ja kaikkiin niihin raskaisiin tunteisiin liittyy joulukerroin. - Ne tuntuvat vaikeammalta kestää kuin tavallisena pimeänä arkipäivänä. Syyllisyys tuntuu vielä suuremmalta ja viha. Kateus nostaa helposti päätään ja katkeruus kasvaa. Joulu aktivoi hankalia tunteita, kun mittapuuna on kuvitelma muiden paremmasta joulusta. Jotkut haluavat kriisissä ohittaa joulun täydesti. Olen kuullut ihmisiä, jotka matkustavat kauas ei kristittyyn maahan ja niistä jotka viettävät puuduttavassa humalassa joulunpyhät, jotkut taas eivät hanki kotiinsa mitään joulusta muistuttavaa eivätkä seuraa mediaa.

On olemassa monenlaista joulukulttuuria. Joskus joulusta on riisuttu kaikki kristillinen sisältö ja joululaulut valikoidaan sen mukaan, ettei niissä mainita Jeesus-sanaa, puhutaan taiasta ja magiasta ja rakkaudesta ihmisten välillä. Näytetään kuvia tai filmejä onnellisista perheistä ja sukujouluista. Kuinka moni kokeekaan olevansa tänäkin jouluna sellaisen ulkopuolella, syrjässä. Parisuhde puuttuu tai ei toimi. Lapset ovat kaukana. Kutsua toivottuun paikkaan ei tullut. Rahat ei riitä, on sairautta. Keltä puuttuu mitäkin, ettei oma joulu tunnu siltä, miltä sen pitäisi tuntua.

Oma joulukulttuurini oli aikoinaan lähinnä maallistuneen ihmisen kulttuuria. En ajatellut uskonasioita, enkä joulun kristillistä merkitystä. Tunnustan, että en edes tiennyt, mikä oli joulun kristillinen merkitys. Vuonna 1973 Olin päättänyt viettää joulun kahdestaan tyttäreni kanssa. Kun hän oli nukahtanut, polttelin yhtä kynttilää ja nautin yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta. Olin toki pohtinut erilaisia uskontoja ja kiinnostunut New agesta. Mieleeni tuli silloin aattoiltana, että ilman joulua ja Jeesuksen syntymää emme tietäisi Jumalasta mitään. Sitten alkoi vaihe, jolloin ajatukset Jumalasta tunkivat vähän väliä mieleeni. Kesällä ajatteluni oli muuttunut ja Jeesuksen persoona askarrutti. Syksyllä ymmärsin, mikä oli joulun todellinen merkitys. Jumala oli syntynyt ihmiseksi, jotta me syntiset ihmiset pelastuisimme kadotukselta.

"Kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5)

Lähetystyöntekijä Ruth Paxonin ajatus Jeesuksen sovitustyön riittävyydestä auttoi minua oivaltamaan armon. Ellei Jeesuksen ristinkuolema ole riittävä sovittamaan jokaisen ihmisen jokaista syntiä, se olisi ollut turha. Se auttoi minua ymmärtämään, että myös minun jokainen synti on sovitettu. Ensimmäinen armon tunnekokemus tuli kuukausia sen jälkeen. Kuuntelin Erkki Lemisen raamattutuntia kasetilta. Hän osasi tuoda armon niin alas, että minäkin tunsin kuuluvani armahdettujen joukkoon. Olin kuullut häntä erilaisissa tapahtumissa ja rakastin hänen tapaansa puhua armosta. Tunnekokemus ei kuitenkaan tullut missään telttakokouksessa, vaan varsin arkisessa tilanteessa.

Kuuntelin Lemisen puhetta, kun siivosin tyttöjen huonetta. Seisoin raidallisen räsymaton päällä, kun kuulin armon sanat, jähmetyin paikalleni ja reagoin vapautuneella itkulla.

Galatalaiset olivat joutuneet väärien opettajien vaikutuspiiriin ja menettäneet uskonsa pelastumiseen pelkästään armosta. Meille ihmisille on luontaista ajatella, että meidän pitäisi pelastuaksemme tehdä itse jotain sen hyväksi, vähintäänkin elää kunnolla. Mutta ihminen - ei parhainkaan meistä - pysty elämään niin, että ansaitsisi sillä taivaspaikan.

Seuraava jouluni oli ihmeellinen.

Kristillinen joulukulttuuri lähtee siitä, että jouluna voi olla monenlaisia puutteita, mutta elämä on kuitenkin Jumalan johdattamaa ja hänen käsissään. Se joulun surukerroin menettääkin voimaansa, kun mukaan tulee tuntu Jumalan läheisyydestä ja hänen rakkaudestaan. Ystäväni kertoi omasta kokemuksestaan, mitä hänelle tapahtui surujouluna. Hän oli ollut uskossa vuosia ja meni avioeron jälkeen ensimmäisenä jouluna tuttuun kristilliseen keskukseen turvapaikkaa hakemaan. Lapsi oli entisen miehen kanssa tämän vanhempien luona. Ystäväni kertoo:

• Ajattelin, että on lapselle parempi, että hän saa viettää joulun siellä, missä olimme aikaisemmin sen viettäneet. Ruokapöydässä kuitenkin nieleskelin kyyneleitä. Muut kehuivat ruokaa ja tunnelmaa. Lähdin ulos ja potkuttelimme vierasemännän kanssa kelkalla talvi-illassa. Lapsuusmuistot tulivat mieleen. Sain sitten itselleni käyttöön kelkan ja vietin aikaa tähtitaivaan alla. Jäin yksin ajatuksineni ihastelemaan tähtitaivasta Syvä rauha täytti mieleni. Sain kokea aidon joulun.

Mitä enemmän haluaa kristillistä sisältöä jouluunsa, sitä helpompaa on viettää erilaista joulua omissa vajavaisissa olosuhteissa. Mitä enemmän luottaa siihen, että Jumala johdattaa sekä isot että pienet asiat voi yrittää tyynin mielin todeta Jobin sanoin: "Herra antoi, Herra otti. Kiitetty olkoon Herran nimi."

SISÄISESTI VILUINEN LAPSI

Ihmistä paleltaa jouluna, jos hän on sisäisesti viluinen. Sielulla on vilu takkatulenkin ääressä, jos elämä on tarjonnut jäisiä eväitä reppuun. Kaikkein jäisin eväs on se, että on joutunut lapsena eroon biologisista vanhemmistaan ja nimenomaan siitä ensimmäisestä lähimmästä aikuisesta, johon on ehtinyt jo syntyä kiintymyssuhde.

Tänä vuonna olen joutunut taas pohtimaan monelta eri kannalta sijaisperheiden elämää. Luin Kari Hotakaisen kirjan "Opetuslapsi" ja käsittelin sitä blogissani, josta otteita:

Kirja on tarina Mariasta, joka kostaa aikuisena sen, että sijaisvanhemmat eivät olleet ymmärtäneet hänen tarpeitaan.

Perhehoidossa elää valhe, että tarjolla olisi oikea koti, mutta eihän se niin ole. Opetuslapsi-kirja on viiltävä kuvaus hylkäämisestä. Joku muu lukija saattaa nähdä siinä keskeisenä teemana kritiikin keskiluokkaisuutta ahneutta ja itsekkyyttä vastaan. Itselleni nousi päällimmäiseksi, mitä tapahtuu, kun yhteiskunnan järjestämä lapsen ja vanhempien toisistaan erottamistapahtuma ja sen seurauksena lapsen yhdistäminen vanhempiin, joiden kanssa hänen oletetaan muodostavan samanlaisen suhteen kuin hänellä olisi, jos äiti olisi hänet synnyttänyt ja isä siittänyt. Kuka olettaa? Ehkä lapsi itse ja pettyy, sijaisvanhemmat ja pettyvät, mahdollisesti viranomaiset, mutta he eivät pety.

Maria halusi kostaa sijaisvanhemmille ja hän oli luetteloinut syyt: Vahingossa kuultu sijaisisän tökerö leikinlasku Mariasta. / "Rasvattoman" sijaisäidin jatkuva huoli Marian ylipainosta. / Vahingossa kuultu arvostelu: Maria on tyhmä, laiska ja lihava. / Maria koki tulleensa sijaisisän hyväksikäyttämäksi, kun tämä piti sijaisisyydestään podcasteja Marian ollessa 17-vuotias. Hän koki sijaisisän ylittäneen kavereidensa kanssa hänen intiimiytensä rajat, kun he katselivat viskilasin ääressä hänestä neljätoistavuotiaana kevyissä kesävaatteissa otettua valokuvaa.

Maria vetää ainakin naispuolisen lukijan myötätuntoa osakseen ja nimitän ilmiötä "äidittömyyden imuksi". Äidittömyyden imu saa ammattilaisia ja perheen elämää sivusta seuraavia suhtautumaan epäilevästi ristiriitatilanteissa sijaisvanhempiin. Sääli saa ympärillä olevat aikuiset tekemään virhetulkintoja ja viranomaisten tekemään vääriä ratkaisuja.

Huostaan otetulla on täysi syy olla katkera, kostaa elämälle, mutta ei elämälle voi kostaa, vaan ihmisille ja sijaisvanhemmat tarjoutuvat usein sijaiskohteiksi. Heidän ylivoimainen tehtävänsä olisi ollut vastata Marian tarpeisiin, mutta he eivät siihen pystyneet. Heidän tarpeensa oli tehdä hyvää ja elää hyvää, mukavaa elämää, olla sijaisvanhempi näkemättä liikaa vaivaa.

Olen kohdannut kymmeniä sijaisäitejä, jotka ovat kokeneet, että heidän sydämensä läpi on käynyt miekka, kuten Raamatun mukaan Marialla. He eivät ymmärrä, miksi lapsi hylkää heitä. Lainsäädäntö nimittää sijaisäitiä nykyään perhehoitajaksi. Siis kysymyksessä ei olekaan äiti, vaan hoitaja ja hoitajalta ei odoteta samaa kuin äidin nimikettä kantavalta, mutta kuitenkin perhehoitajalta odotetaan äidin tunteita ja tekoja.

Maria toteaa kostoa suunnitellessaan: "he eivät ole varautuneita eikä valmistautuneita mihinkään ikävään tai epämiellyttävään. He eivät välttämättä edes tiedä, mitä ovat tehneet, siksi heitä täytyy muistuttaa, opettaa tavoille."

Osallistuin toukokuussa Perhehoitoliiton nelikymmenvuotisjuhliin Jyväskylässä. Jälleen kerran kuulin pöytäkeskusteluissa järkyttäviä tarinoita perhehoidon synkältä puolelta. Eräs sijaisäiti kertoi, että aikuinen poika kävi heillä varastamassa tavaraa ja heidän piti hankkia sen takia turvakamera. Sitten hän jatkoi: "Mutta nyt ei tarvitse pelätä, kun poika on vankilassa." Toinen äiti kertoi riipaisevasta surustaan, koska sijoitetut sisarukset oli ulkopuolisten ilmoitusten takia siirretty perheestä muualle vastoin heidän, lasten ja biologisten vanhempien toiveita. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu joulu lasten menettämisen jälkeen.

Olen elämässäni kohdannut paljon huostaan otettuja lapsia ja nuoria ja huostaanoton lapsuudessa tai nuoruudessa kokeneita aikuisia. Kodissani on kasvanut biologisen tyttäreni lisäksi kolme sijoitettua lasta alakouluikäisestä aikuiseksi. Kuvassa on joulu 1984. Neljä kouluikäistä pyöri lahjojen kimpussa. Tavaraa oli ja herkkuja, mutta en voinut korvata lapsille sitä, että he olivat menettäneet arjestaan oikean äitinsä. Lapsi kokee huostaanoton hylkäämiseksi, vaikka vanhemmat olisivat vastustaneet sitä rajusti ja halunneet jatkaa vanhemmuuttaan. Eräs lapsistani sanoi kerran: "Kun on sillon tullut hylätyksi, on aina sellanen hylätty olo." Siis aina, siis myös jouluna.

Huostaanotetuilla saattaa olla ahdistavia muistoja lapsuudenkodissa syntymävanhempien luona vietetyistä jouluista ja sitten hylätyksi tulemisen kokemus takanaan ja sielussaan uuden kodin joulussa. 

Joulu lastenkodissa voi olla ankeaa, koska osa on lomilla omien vanhempien luona tai sukulaisissa ja osalla ei ole sitä mahdollisuutta ja he joutuvat erilaiseen asemaan. Siellä voi olla myös niitä, joita oli luvattu hakea, mutta vanhemmat ovat pettäneet lupauksensa ja niitä, joiden vanhemmat eivät selviytyneet huumeseulasta lapsia hakemaan. Lastenkoteihin jääneet voivat jännittää: Onko vanhemmat lähettäneet paketin, jonka lupasivat ja ostaneet sitä, mitä lapset olivat toivoneet.

Tänä vuonna on joulun aikoihin sijoitettu sarja nimeltä: "Puolet minusta". Se on jo nähtävissä kokonaisuudessaan Yle Areenassa. Se säväytti, niin todella paljon tuttua siinä oli. Olen itse sukututkijana harrastuksekseni etsinyt tuntemattomia isiä ja löytänytkin niitä. Ohjelmassa tulee esiin se, miten hyvässä adoptiokodissa kasvanut tuntee itsensä vajaaksi, kun ei tiedä kuka hänen biologinen isänsä on ja millaisesta taustasta tulee puolet hänen geeneistään. Tänä vuonna löysin (edesmenneen) isän henkilöllisyyden miehelle, joka sai hyvän vastaanoton uusien sisaruksiensa taholta. Nyt hän saa nyt myös joulun, jolloin kysymys omasta isästä ei varjosta tunnelmaa. Hän halusi osoittaa kiitollisuuttaan tekemällä lahjoituksen toivomaani kohteeseen. Toivoin "palkkioni" menevän "Pelastakaa lapset" -järjestön kautta köyhien lapsiperheiden hyväksi. Rahalla ei sisäinen vilu parane, mutta voi tuoda kuitenkin jouluiloa. Myös lahjoittajalle se tuo iloa. "Antaessaan saa"

MINÄ TULIN SINUA VARTEN

Minä tulin sinua varten,

jota jouluna paleltaa.

Minä synnyin talliin ja seimeen,

voin sinua rakastaa.

minä tulin sinua varten,

jolla ei ole ystävää.

Minä tulin sinua varten,

saatan sinua ymmärtää.

---------------------------

Sillä sinä olet minulle rakas,

olen tähtesi kärsinyt.

Sinä olet minulle rakas,

ota minut vastaan nyt.

Sillä sinä olet minulle rakas,

minä kannoin tuomion.

Sinä olet minulle rakas,

ovi taivaan auki on.

-----------------------------------

Minä tulin sinua varten,

jota ihmiset pettivät.

Minä tulin sinua varten,

jonka toiset jo jättivät.

Minä tulin sinua varten,

joka yössäsi nyyhkytät.

Minä tulin sinua varten ,

joka yksin sairastat.

----------------

Sillä sinä olet...

-------------------------

Minä tulin sinua varten,

jota mammona kahlitsee.

Minä tulin sinua varten,

jota rihkama hallitsee.

Minä tulin sinua varten,

joka helposti lankeat.

Minä tulin sinua varten,

jota kahleet sitovat.

------------------------

Sillä sinä olet...

---------------------------------

Minä olen sinua varten,

joka toisista jälkeen jäit.

Minä olen sinua varten,

joka hylkäävät katseet näit.

Ja taivas on sinua varten,

joka lepoa ikävöit.

Vien ryövärin kanssani kotiin.

Miksi yhä epäröit?

Pekka Simojoki laulaa säveltämänsä laulun: KUUNTELE>>>