KIITOS ISOISÄNI AAPELI JA KIITOS VENÄJÄN TSAARI
Ellei Venäjän vallanhaluinen tsaari Pietari Suuri olisi päättänyt hyökätä 1710 Käkisalmeen, minua ei olisi. 1713 alkoi Suomen historian synkkä vaihe Venäjän alaisuudessa ja Isovihaksi nimetty jakso. Iltalehti otsikoi keväällä:
Putin viittasi kylmäävästi historiaan - vertaa itseään Pietari Suureen: "Sama kohtalo on langennut meille" Putin väitti myös, että mikään Venäjällä ei ole muuttunut sitten Pietari Suuren aikakauden jälkeen.
Tällä hetkellä eletään makrohistoriassa raskasta vaihetta niin kuin elettiin myös vuonna 1710 Käkisalmen linnoituksessa. Mutta mitä tapahtui oman sukuni historiassa, joka on mikrohistoriaa ja liittyy maailmanhistoriaan.
Maailmanhistorian tapahtumat liittyvät sukuuni siten, että valloitettuaan Käkisalmen, Pietari Suuri ei tapattanut tai vanginnut piirittämänsä Käkisalmen linnoituksen sotilaita, vaan salli heidän paeta sieltä Suomen puolelle.
Käkisalmessa oli tapahtunut viisi vuotta aikaisemmin sukuuni liittynyt surkea onnettomuus ja esiäitini Anna oli menettänyt nuoren aviomiehensä, kun tämä oli hukkunut lähellä olevaan koskeen. Nuori lapseton leski oli tutustunut Daniel Hotti nimiseen sotilaaseen ja kun linnoitus oli jo valloitettu syyskuussa ja sotilaille oli annettu lähtölupa, he solmivat avioliiton ja Anna pääsi lähtemään Danielin mukana turvaan kohti Savonlinnaa.
En ole sotahistorioitsija, joten en tiedä, miksi sotilaat päästettiin lähtemään rauhassa pois. Sen tiedän, että Pietari Suuri saattoi olla todella julma. Isänpäivän aattona voi pohtia sitä, millainen isä hän oli. Historian kirjat kertovat, että hän halusi järjestellä vallanperimystä ja sen takia tapatti oman poikansa! - Mutta onneksi hän ei tapattanut suomalaisia sotilaita.
Daniel päätyi Annansa kanssa lopulta ruotusotilaaksi Pieksämäelle ja karjalainen suku savolaistui. Pieksämäki oli niihin aikoihin iso paikkakunta ja sinne rakennettiin hienoa kirkkoa. Myöhemmin leskeksi jäänyt Anna ehti vielä ennen kuolemaansa osallistua Jumalanpalveluksiin hienossa uudessa kirkossa, joka on nykyään Pieksämäen vanhakirkko ja edelleen toiminnassa.
AAPELIN TARINA
Kirkosta tuli myöhemmin Annan pojanpojanpojanpojanpojanpojan Aapelin työpaikka sivutoimisena suntiona ja Aapelin pojan työpaikka kirkkoherrana. Sitä ennen oli tapahtunut Aapelin elämässä monia käänteitä.
Aapeli oli syntynyt Haukivuoren Pohjalahden torppaan kahdeksanlapsisen perheen vanhimmaksi pojaksi. Esikoinen oli ollut tyttö. Hän joutui lähtemään tukkilaiseksi jo nuorena. Samalla hän omaksui huonoja tapoja ja hänestä saattoi todeta, että hän oli juopotteleva tukkijätkä. Ja sitten tapahtui hänen elämässään juonenkäänne, joka oli kuin vahasta Suomi-filmistä. Hän rakastui ison talon ainoaan tyttäreen Mariaan, joka oli koulutettu Tampereella käsityönopettajaksi ja jota toivottiin läheisen koulun opettajan vaimoksi. Maria oli pitkä, tumma ja nuorena kauniskasvoinen, hiljainen ja vaatimaton. Hän oli syntynyt kahden pojan ja kuuden vuoden odotuksen jälkeen vanhoille vanhemmille ja oli isänsä silmäterä.
Kun Maria palasi Tampereelta takaisin Pieksämäelle, hän toimi tilapäisesti opettajana läheisellä koululla. Siellä oli myös nuori miesopettaja, joka selvästi oli ihastunut Mariaan. Mutta 1906 tapahtui, että kun kylälle oli tullut tukkijätkiä, Maria rakastuikin päätä pahkaa Aapeliin. Alla on heidän kihlakuvansa.
Avioliitto solmittiin 19.3. 1906 ja nuoripari asettui Hottien taloon Haukivuorelle. Aapelin Tahvo-isä oli toiminut lampuotina eli vuokraviljelijänä muutaman vuoden ennen kuolemaansa. Ratkaisu antaa olettaa, että tilanne sisälsi ristiriitoja. Marian kotona olisi toki ollut hyvin tilaa nuorelle parille. Mahtoi siinä olla Marialla totuttelemista vauraiden olojen jälkeen. Appi Tahvo Hotti oli kuollut pari vuotta aikaisemmin ja talossa asui Anoppi Esteri ja Aapelin kuusi nuorempaa sisarusta.
Maria oli ollut isä-Niileksen lemmikki ja tämä heltyi muutaman kuukauden kuluttua lahjoittamaan Aapelille ja Marialle oman maatilan. Tilan nimi oli Tulilampi.
Kohta Maria odotti toista lasta. Elämä ei kuitenkaan muuten rauhoittunut. Aapeli ryyppäsi edelleen. Kunnes tuli käänne. Aapeli oli yhtenä sunnuntaina joutessaan lähtenyt kuljeskelemaan metsään. "Kun se tuli sieltä metsästä, se oli muuttunut mies" kertoi nuorin tytär Hilkka. Hilkka-tyttärellä ei ollut tietoa, mitä metsässä oli tapahtunut, mutta Aapeli oli tullut uskoon ja pysyi uskossa kuolemaansa asti.
Oletan, että äitini olisi tiennyt tarkemmin Aapelin uskoontulosta, mutta hän ei siitä kertonut koskaan. Sillä hänhän olisi joutunut kertomaan myös Aapelin aikaisemmasta alkoholiongelmasta. - Ja sehän oli ollut suvussa salaisuus. Vasta Hilkkatädiltä sain siitä kuulla.
Aapeli ei halunnut asua metsän keskellä. Pellot olivat pienet ja kiviset ja maa soista. Perhe muutti Jäppilään luultavasti 1916 ja siellä syntyi poikavauva, joka kuoli jo samana päivänä. Perhe muutti sitten Hankasalmelle ja siellä syntyi tytär, joka kuoli kolmevuotiaana Espanjantautiin - sen ajan pandemiaan.
Vuonna 1918 tai seuraavana vuonna tapahtui suurempi elämänmuutos. Aapeli oli saanut kuulla, että lähellä Mikkeliä, maalaiskunnan puolella olisi myytävänä Valkolan hovi. Se oli joskus ollut aateliskartano. Siinä oli uusi neljänkymmenen lehmän navetta ja kymmenen hevosen talli. Aapeli oli henkeen ja vereen hevosmies ja otti hoitoonsa myös valtion oria ja kymmenen hevosen talli houkutteli. Valkoisessa päärakennuksessa oli yhdeksän huonetta.
Väinö-poika ja äitini aloittivat oppikoulun Mikkelissä, sillä Aapeli halusi lapsilleen koulutuksen, jota paitsi oli itse jäänyt. Aapeli perusti nuorempia lapsiaan varten kansakoulun (nykyään Rämälän koulu) omaan taloonsa ja tilaa riitti niin paljon, että opettajapariskunta Hölttä lapsineen mahtui sinne myös asumaan. Lapsien lisääntyessä ja kasvaessa myös nuoremmat havaittiin hyväoppisiksi. Hölttienkin mielestä kaikki Hotin lapset pärjäisivät oppikoulussa, mutta sinne oli liian pitkä matka, eikä kortteeriin ollut varaa. Aapeli alkoi etsiä Pieksämäeltä kotia, joka olisi riittävän lähellä oppikoulua.
Talonpitokin oli ongelmallista. Velat painoivat. Aapeli sai tietää, että Pieksämäellä Moision kartanon Cautonit etsivät vuokralaisia mailleen. Ja siellä olisi tarjolla kaunis sivurakennus asuttavaksi. Siellä olisi oppikoulu lähellä. Maria ei olisi halunnut muuttaa - ei olisi jaksanut. Kymmenes raskaus oli lähes nelikymppiselle voimia koetteleva. Mutta Aapeli oli innoissaan eikä edes huomannut, että vanhin tytär Tyyne kuuli, kun hän puhui Marialle: "Minä vaikka millä konstilla koulutan nuo lapset ylioppilaiksi, mutta Tyyne saa olla kotona ja palvella muita". - Äitini Lyyli suri loppuun asti Tyynen kohtaloa. Tämänhän piti sittemmin lähteä opettajaseminaariin, mutta Marian sairastuminen keuhkotautiin esti sen.
Valkola myytiin 1922, mutta perhe muutti Pieksämäelle 1923. Oppikoululaiset ja kansakoululaiset aloittivat koulunsa jo syksystä, mutta Maria jäi Tyynen kanssa vielä Valkolaan. Vasta vauvan synnyttyä marraskuussa, Maria tuli vastasyntyneen kanssa Moisioon.
Myöhemmin Valkola oli sodan aikana puolustusvoimien tiedotusosaston sijoituspaikkana. Olavi Paavolainen kertoo siitä ajasta kirjassaan "Synkkä yksinpuhelu".
Valkolasta luopuminen oli kova paikka Aapelille, vaikka hyvä Moisiossakin oli asua. Neljässä vuodessa oli rahatilanne kohentunut niin paljon, että hän saattoi ostaa 1926 yhdeksän kilometrin päässä kauppalan keskustasta olevan Nenonpellon tilan. Siellä oli peltoa melkein saman verran ja yhtä komea navetta kuin Valkolassa. Mutta sinne ei voinut muuttaa, sen verran kaukana se oli oppikoulusta. Aapelin Ve li perheineen muutti sinne asumaan ja hoiti pääasiallisesti tilaa.
Nyt Aapeli ei ollut enää vain vuokraviljelijä, vaan samaan aikaan tilanomistaja. Siitä voisi tehdä perintötalon - Jos vaikka nuorempi poika jatkaisi tilanpitoa. Vanhimmastahan Aapeli toivoi pappia. Alla on kuva Aapelin onnenpäivästä, kun enosta tuli ylioppilas 1929.
Takarivissä vasemmalta Anna, Helmi, Tyyne, Väinö, äitini Lyyli, Oili, eturivissä ukki Aapeli, Hilkka, Maria, -joka oli jo sairauden runtelema- ja Veikko.
Kartanossa oli Elsa ja Maija nimiset tyttäret, joiden kanssa Hotin tyttäret ystävystyivät. Se oli sallittua, koska Hotin lapset pärjäsivät koulussa niin hyvin. Muuten Cautonin tyttäret eivät seurustelleet ns. rahvaan kanssa. - Ystävyys jatkui vielä aikuisuudessa ja kävimme lapsena äidin kanssa kartanossa kylässä ja Maija vieraili usein meillä Helsingissä ollessaan työmatkoilla. Cautonien ikäneitotäti oli hyvin tietoinen Hottien ja Gautonien säätyerosta - eikä sitä koulutuskaan hänen mielestään muuttanut - kuten seuraava tapaus todistaa: Enoni oli valmistunut papiksi ja äitini luki teologisen tiedekunnan lopputenttejä hänen luonaan Kymin pappilassa ja sisar Tyyne hoiti siellä taloutta. Äiti oli käymässä Pieksämäellä ja tapasi tädin, joka kyseli kuulumisia. Äiti kertoi heidän asumisesta siellä pappilassa. - Siihen tämä täti totesi. "Ja leikitte herrasväkeä."
Aapeli toimi monissa luottamustehtävissä ja neljätoista vuotta myös suntiona. Hän oli perustamassa Pieksämäen sosiaalitointa ja oli vuosikausia köyhienhoitolautakunnan puheenjohtaja. Perheen keittiöstä jaettiin viljasäkkejä köyhille. Äitini muisteli, että siellä ne köyhät istuivat heidän keittiönsä puusohvalla odottelemassa, kun aitasta haettiin viljasäkkiä. Siellä kävi vakituisesti eräs perhe, jossa oli pieni pullea äiti ja pitkä rivi vuoden valein syntyneitä lapsia. Hottien kotiapulainen tuhahti touhujensa lomassa perheenäidille, että pitikö niitä lapsia nyt hankkia joka vuosi. Pikkuinen äiti heilutteli jalkojaan sohvan reunalla, kun eivät ulottuneet maahan asti ja totesi hymyillen: "No kun se niitten tekeminen on köyhälle aenoa ilo"
Kun Maria oli kuollut keuhkotautiin Aapeli oli avioitunut uudelleen. Oppikoulussa oli enää kaksi nuorinta, perhe muutti asumaan Nenonpeltoon ja koulaisille oli nyt varaa hankittiin kauppalan keskustasta kortteeri, jossa myös Aapeli yöpyi usein hoideltuaan erilaisia luottamustehtäviä keskustassa. Hän toimi myös lautamiehenä vuosikymmenet ja teki myös maallikkosaarnaajana eli Evankeliumiyhdistyksen kolportöörinä matkoja lähi-pitäjiin-
Nenonpellon aikana Aapeli oli osoittanut sosiaalista mieltä naapurissa asuvaa yksinhuoltajaäidin perhettä kohtaan. Perheessä oli kaksi isätöntä poikaa ja Aapeli otti heidät suojelukseen ja toimi eräänlaisena tukihenkilönä. Hän otti heitä mukaansa erilaisiin toimiinsa kuten esimerkiksi kalastamaan. Tämän kuulin tyttäreltäni, joka oli tavannut poikien yli yhdeksänkymmentävuotiaan äidin. Perhe oli vuosikymmeniä jälkeenpäinkin kiitollinen Aapelille. Häntä pidettiin kylällä vähän parempaan väkeen kuuluvana, mutta hän ei ollut ylenkatsonut heitä. Nenonpellon aikana perheeseen tuli myös pieni kasvattitytär Seija.
Nenonpelto myytiin talvisodan jälkeen. Nuorempi poika ei halunnut jatkaa tilanpitoa, vaan hänestä tuli diplomi insinööri. Hotit muuttivat ns. Apteekin taloon Pieksämäen keskustaan. Omat muistoni Aapelista ovat tästä talosta, jossa asui Hottien lisäksi vuokralaisia. Aapelin viimeinen "titteli" oli talonomistaja. Hän kuoli syöpään syksyllä 1946.
Alla kuvat esi-isieni ja esiäitieni kirkosta ja Aapelin monivuotisesta työpaikasta.
ISIEN PAHOJA TEKOJA
Minulle jäi Aapelista hyvä muisto ja äitini melkein palvoi isäänsä. Olen käsitellyt blogissani aikaisemmin ongelmallisia isäsuhteita: Miksi isä hylkäsit?
Pahimmastakin asiasta seuraa Jumalan kädessä aina myös hyvää. Joskus mielenterveyspäivillä rikollisuudesta esitelmöivä psykiatri totesi, että rikollisuus polttaa itsensä loppuun kolmannessa tai neljännessä sukupolvessa. Rikollisen poika on vaarassa tulla rikolliseksi. Hän vielä lisäsi, että niin Raamatussakin sanotaan. Hänkään ei tiennyt, mitä Raamatussa täsmällisesti sanotaan asiasta.
Olen kuullut usein siteerattavan Raamattua vajavaisesti, kun käsitellään suvun isien pahoja tekoja. Toisessa Mooseksen kirjassa luvussa 20 Jumala varoittaa epäjumalanpalveluksesta ja toteaa: . "Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni." Isien pahat teot siis kostautuvat vain niille jälkeläisille, jotka vihaavat Jumalaa, mutta ei niille, jotka rakastavat häntä.
KUKA VOITTAA TSAARIN?
Kun yhdistän oman sukuni historiaa maailmanhistoriaan, ajattelen samalla, että molemmat ovat Jumalan kädestä saatuja. Täällä maan päällä ei loppujen lopuksi määrää tsaarit eivätkä Putinit, vaan kaikkivaltias Jumala: Raamatussa sanotaan: "Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän." (Jes. 40:15). Se näkökulma tuo turvaa epävakaina aikoina.
KIITOS UKKINI AAPELI
Olimme äidin kanssa kahdestaan matkustaneet syksyllä yöjunalla Pieksämäelle katsomaan ukkia vain vähän ennen hänen kuolemaansa. Muistan elävästi sen hetken, kun äitini ja Tyyne-täti veivät minut viimeisenä iltana Aapeli-ukin kuolinvuoteen ääreen ja käskivät polvistua siihen. He poistuivat itse huoneesta. Me rukoilimme ukin kanssa yhdessä iltarukouksen.
Kiitos ukkini Aapeli, että olit rukoileva mies. Kiitos, että olit sisukas ja ahkera ja päämäärätietoinen. Kiitos että teit kaikkesi, että myös äitini sai hyvän koulutuksen. Kiitos, että opetit jälkeläisille sosiaalista vastuunottoa ja muitten auttamista.
Opin Aapelilta myös syvän elämänviisauden, kun hänellä oli tapana tokaista muiden voivotellessa sadesäätä; "Meillä on tiällä sellane tapa, että kun sattaa, nii annetaan sattaa."
Tiedän että ukkini mielilaulu oli "Oi muistatko vielä sen virren". Sitä hän veisasi mielellään.