KOHTAAMISIA JA MUISTELUITA JA RUKOUKSIA PAASTONAJAN ALKAESSA

PÄIVÄKIRJAKLUBI HÄMEENLINNASSA

Ystävänpäivänä kokoontui Hämeenlinnassa ensimmäistä kertaa Tietokirjailijoiden järjestämä menneisyyden päiväkirjojen lukutapahtuma, joka oli yleisölle avoin tilaisuus. Lisää on luultavasti tulossa, siksi onnistunut oli ensimmäinen kerta. Menneisyyden tekstit naurattivat, itkettivät ja ihmetyttivät. Minua riipaisi eniten erään nuoren naisen lukemana viisitoistavuotiaana kirjoitettu kuvaus perheen juhannusaatosta. Lukija oli istunut mökin kuistilla koiransa kanssa ja seurannut humalaisten vanhempiensa ja heidän ystäviensä örvellystä ja pohtinut samalla elämää ja sen synkkiä syvyyksiä. Ihmettelin myös, miten älykkäästi toinen lukija oli 9-vuotiaana kuvannut vierauden tunnettaan ja kymmenenvuotiaana kirjoittanut eksistentiaalisesta ongelmastaan tekstiä, jonka tasoista itse tuotin vasta viisitoistavuotiaana. Omat kuvaukseni ennen 15-vuotiaan teiniangstia ja synkistelyvaihetta oli kevyttä kerrontaa pojista ja luokan toilailuista. Perhekin näyttäytyy ihan positiivisessa valossa. Ainoa ongelmani vuonna 1956 oli Kekkosen valinta presidentiksi.

Olin aloittanut kirjoittaa päiväkirjaa 12-vuotiaana ja sitä tekstiä olen lukemassa yllä olevassa kuvassa.

20.3.1956

"Tänään loppui yleislakko. Oikeastaan se oli aika virkistävää. Me oltiin hiihtolomalla kaksi viikkoa. Me tultiin linja-autolla Jyväskylästä. Kyllä lakkoaikana kulki aika paljon busseja. Helsingissä koulut alko aina klo 9 ja silloin oli jännää liftata kouluun. Tasavalanpresidenttinä on nyt Urho Kaleva Kekkonen. Ja mä vihaan sitä kettua sydämeni pohjasta. Se on kauhea juoppo ja retku, mutta äiti sanoi, että kukapa sen tietää, vaikka myöhemmin sanottaisiin, että oli se silloin hyvä, että Kekkonen oli presidenttinä. Niin kukapa sen tietää."

Kerroin seuraavan päivän koulukaverikokoontumisessa edellisen illan tapahtumasta ja keskustelimme omista päiväkirjoistamme. Muutkin naiset ihmettelivät, miten omat keskikouluaikaiset päiväkirjat olivat olleet täynnä tekstiä pojista. Lähinnä oli kirjoitettu vain tulkintoja poikien tunteista ja omista tunteista vaihtuvia poikia kohtaan. Tykkääkö vai eikö tykkää tai tykkäänkö vai enkö tykkää. Olen itse kirjoittanut kolmetoistavuotiaana: "Luin viime vuonna kuuluisan Anne Frankin päiväkirjan ja minusta siinä puhuttiin ihan liikaa pojista, mutta täytyy sanoa, että kyllä minunkin päiväkirjassa puhutaan. Mutta minkäpä se ihminen luonnollensa mahtaa."

KOULUTOVERIKOKOONTUMINEN HELSINGISSÄ

Tavallisesti käyn Helsingissä julkisilla, mutta tämän viikon torstai ei ollutkaan tavallinen päivä, vaan lakkopäivä. Julkiset eivät kulkeneet. Yksityistä liikennettä kulki sitäkin enemmän.  - Pakkoko sinne oli vanhuksen työntäytyä omalla autollaan! - No pakkohan se oli, kun piti päästä näkemään entisiä koulutovereita. Meitä oli paikalla yhdeksän. Taas yksi oli joukostamme kuollut. Ja lisäksi joitakin sähköposteja oli taas palautunut. Joku heitti ilmaan ajatuksen, että vanhuus on armotonta. 

Taas nousi keskustelun aiheeksi se, miten kiitollisia saamme olla, että pystymme vielä tulemaan tapaamisiin. Onneksi meillä on joukossamme puuhakas professori emeritus, joka hoitaa kontakteja entiseen kouluun ja koulun alumneihin. Hän toi myös terveisiä yhdeltä koulutoverilta, joka oli flunssassa ja toiselta, joka oli koronakauden jälkeen jämähtänyt Keski-Suomeen. Joskus joku vastaa kaikille, niin kuin maakuntaneuvos ja leskimies Kanarialta: "Kiitos kutsusta! Tuohon aikaan olen vielä täällä talvilaitumillani Las Palmasissa. Takaisin Suomessa maaliskuun 2. Viikolla. Nautinnollisia lumimyrskyjä ja halpaa pörssisähköä!"

Muistelimme taas ihanaa lukiotamme (Alppilan yhteislyseo) ja opettajia, jotka järjestivät meille mahtavat penkkarit ja toimivat tarjoilijoina ja sketsien esittäjinä ja säestivät triona tanssia. Kekkosellekin olin siinä vaiheessa jo leppynyt, kun hän vuonna 1959 kunnioitti läsnäolollaan koulumme avajaisia. Alppila oli Kouluhallituksen kokeilukoulu, jonka "kokeiluista" olen ikikiitollinen. Ne vaikuttivat positiiviesti siihen, miten minusta tuli minä.

Nykytilannetta päivitettiin. Luokkamme kuopus esitteli seppelepäisiä kuviaan kahdeksankymppisistään, jotka oli itse järjestänyt pari viikkoa sitten. Hän oli heittäytynyt stand up -koomikoksi ja kertonut tarinan elämästään (siinä olikin kertomista). Runsas vuosi leskeyttä stressaavan omaishoitajuuden jälkeen oli tehnyt hänelle selvästi hyvää. Vaikka ikää oli tullut lisää, niin hän vaikutti nyt kahdeksankymppisenä nuoremmalta kuin aikoihin. Iloinen uutinen oli myös ystävällä, jota ei ollut näkynyt vähään aikaan. Hänen aviomiehensä oli saanut puolitoistavuotta sitten kaatuessaan jäällä aivovamman ja nyt hän oli pystynyt taitavan fysioterapeutin kuntouttamana nousemaan jaloilleen ja kulkee rollaattorin kanssa. Ajattelutoiminnat ja muistikin ovat pikkuhiljaa parantuneet lähes normaaleiksi, ja nyt ystävämme saattoi taas liittyä joukkoomme kun mies pärjäsi kotona yksin. Oli minullakin iloinen uutinen. Kerroin, että vanhuutta käsittelevä kirjani, josta olen aikaisemmin puhunut, on nyt hyväksytty Päivä-kustantamon kustannusohjelmaan. Tämänhetkinen nimi on "Vertaistukea vanhuuteen". Nimi sai osakseen yleisen hyväksynnän.

Ongelmiakin oli. Eräs tyhjensi 104-vuotiaana kuolleen "kaiken säästäneen" opettajatätinsä asuntoa ja pohti oman kotinsa tulevan putkiremontin käytännön järjestelyjä. Yksi eleli miehensä kanssa väistöasunnossa putkiremontin tähden ja ongelmiahan se tuotti. Yhden kolmekuukautiseksi suunniteltu, puolivuotiseksi venynyt putkiremontti oli juuri päättynyt. Viimeinen ongelma oli ollut sähköjärjestelmän sekaisin meno. Putket olivat jo OK, mutta kun eteiseen yritti laittaa valon, lamppu syttyi makuuhuoneessa. Ja kun jostain yritti sammuttaa valon, joku valo syttyi jossain muualla. Aina tapahtui, kun koskettimeen koski – mutta vääriä asioita.

MUISTOJA YLEISLAKOSTA

Lakko puhututti, mutta ei herättänyt tunteita. Lakkojahan oli meidän aikanamme tullut ja mennyt vuosien mittaan.

Vaikka päiväkirjat kertovat huolettomasta esimurkusta ja itsepohdinnat puuttuivat, niin sosiaalinen omatuntoni oli jo herännyt. Olin kohdannut köyhyyttä ja ihmisten eriarvoisuus pohditutti. Hyvän ystäväni isä oli osallistunut mielenosoituskulkueeseen ennen yleislakkoa 1956. Hän oli lautatarhantyöläinen ja sai palkkaa 24 000 mk kuukaudessa, mikä vastaa nykyrahassa n. 890 euroa. Muistan ymmärtäneeni hyvin, että hän vaati lisää palkkaa. Lakko oli mielestäni oikeutettu, mutta samalla meillä oli huoli, että se voisi peruuttaa hiihtolomareissumme.

Olin odottanut innokkaana hiihtolomaa äitini kotiseudulla Pieksämäellä enon perheen luona pappilassa. Minulla oli siellä viisi serkkua, joita olin tavannut vain muutaman kerran ja nyt minua viehätti ajatus, että voisin tutustua heihin kunnolla. Tilanne oli vielä loman alettua epävarma, mutta päätimme lähteä. Hiihtoloma alkoi 27.2. ja lähdimme edellisenä lauantaina yöjunalla kohti Pieksämäkeä.

Perillä sain nukkua yöni isossa, hienosti kalustetussa Piispankamarissa, jossa tunsin oloni melkein prinsessaksi tai ainakin aatelisneidoksi. Äiti ja pikkusisar asuivat tädin perheessä keskustassa.

Lakko alkoi 1.3. Aikuiset olivat selvästi huolestuneita ja puheluja otettiin sinne tänne. Vähitellen selvisi, että lakko jatkuu pitempään ja niin myös minun serkkuvierailuni. Itse olin siitä iloinen. Lehdet eivät ilmestyneet, mutta radiosta kuunneltiin uutisia. Vietimme iltaisin paljon aikaa serkkujen kanssa pappilan isossa keittiössä, ja juttua riitti. Lakko venyi ja koulu oli alkanut. Aikuiset alkoivat puuhata poislähtöä. Lopulta ylimääräisen viikon jälkeen Jyväskylässä asuneen tätini mies, joka oli toimittaja, oli kuullut huhun, että Jyväskylästä lähtee seuraavan päivän aamuna kello 5 linja-auto Helsinkiin. Ongelmana oli matka Jyväskylään. Lopulta päädyttiin siihen, että Pieksämäellä asuvan tätini mies lähtee viemään meitä autollaan, vaikka hänellä ei ollut talvirenkaita ja tiedettiin että teiden auraus on rikkurityövoimalla (?) tehty virheellisesti: kaarteissa kallistus oli väärään suuntaan. Mutta Jyväskylään me selvittiin ja oli todella kiva tavata Jyväskylän poikaserkkuja: Toisen perheen neljä veljestä ja toisen perheen kaksi veljestä. Myöhemmin vietimme mukavat  hiihtolomat molemmissa perheissä.

Kävin toissakesänä verestämässä muistoja Pieksämäen pappilassa, joka on nyt Kulttuurikeskus. Voi miten pettynyt olin, kun se ihana keittiö oli luultavasti 70-luvulla modernisoitu maalaamalla kaapit räikeän oranssiksi ja piispankamarikin oli lähes autio. Isossa salissa oli aikoinaan klassinen salikalustus palmuineen ja pienoineen, mutta nyt se oli näyttelyhuoneena (kuva vasemmalla).

SISAREN LUONA

Kävin Helsingin matkalla myös sisareni luona ja muistelimme lapsuuttamme. Kesät mökillä olivat olleet molempien mielestä tylsiä ja isän tapa yrittää pitää yllä jonkinlaista työleiriä harmitti meitä edelleenkin. Kun isä lähti viikoksi Helsinkiin, hän jätti meille paperin, jossa oli kirjoitettu kummallekin (ja myös veljelle) "urakoita", joita hän sitten tarkisti, kun palasi viikonlopuksi lauantaina viiden bussilla. Jos isä näki meidät lomansa aikana arkisin vapaana päiväaikaan, hän keksi heti jotain työtä. Siksi me vietimme kuumat hellepäivät huoneessamme vielä kuumemmalla ullakolla välttääksemme työkomennuksia. Joskus sentään hiivimme viltit kainalossa viereiselle kalliolle ottamaan aurinkoa. Ajatus siitä, että olisimme levittäneet viltit mökin pihalle, arkena keskellä päivää, oli täysin mahdoton. Kerran kudoin makuuasennossa olohuoneen sohvalla. Isä tuli sisään ja käski minun nousta istumaan, koska maaten kutominen oli niin laiskan näköistä.

Olisimme ymmärtäneet työkomennukset, jos isä itse olisi ollut maatalonpoika tai muuten kodista, jossa olisi joutunut tekemään työtä lapsesta asti. Hän oli Tampereella kasvanut perheen hemmoteltu kuopus, jota ei työllä rasitettu ja joka ei ollut saanut koskaan selkään.

Radiosta tuli niihin aikoihin arkisin aamupäivisin tunnin ajan iskelmiä. Se oli ainoa side nuorisokulttuuriin, mutta isän läsnäollessa ei saanut kuunnella edes sitä, koska patterit kuluivat.

Vanhempieni kunniaksi on sanottava, että he ottivat kasvattamisen tosissaan. He lukivat kasvatuskirjoja ja tekivät yhdessä päätöksiä. Kasvatusaatteet tulivat Saksasta ja vaikka Saksa oli hävinnyt sodan, aatteet elivät edelleen. Vanhempani myös muuttivat käyttäytymistään, jos joku muu menetelmä tuntui paremmalta. Minä sain osakseni kuritusväkivaltaa eli selkäsaunoja remmillä alle kouluikäisenä, mutta kaksi vuotta nuorempi sisareni säästyi niiltä kokonaan. Kuulin kuinka äiti selitti eräälle naiselle, joka ehdotti minulle pahojen tekojeni jälkeen annettavan selkään, että se ei ole paras mahdollinen tapa rangaista. Olin silloin 8-vuotias. Havahduin siihen, että lasten hakkaaminen oli tosiaan loppunut meidän perheestä ja uusi tieto siitä, että he olivat tehneet oikein periaateratkaisun, helpotti huomattavasti.

Kun pohdimme sisareni kanssa muutenkin lapsuuttamme, tunnelmat poikkesivat aika paljon toisistaan. Sitten sisareni katsoi minua pyörein silmin ja totesi: Ollaanko me eletty samassa perheessä! Itse olen sanonut, että olen prosessoinut itselleni onnellisen lapsuuden. En ole uskotellut itselleni onnellista lapsuutta. Olen ihan oikeasti kiitollinen lapsuudestani, vaikka kesät mökillä eivät olleetkaan kivoja, vaikka minulla oli huolia ja häpeän ja syyllisyydentunteita ja pelkoja. Kaikkea sitä normaaliin lapsuuteen kuuluvaa, josta nyt vanhuudessa olen lähes vapaa.

KIRJEENVAIHTOA

Kesäisin en pitänyt päiväkirjaa. Oikeastaan meillä ei tapahtunut paljon mitään. Vaikkei mitään tapahtunut, kirjoitimme tiuhaan kirjeitä luokkatovereille ja partiokavereille. Yleensä siihen aikaan useimmat viettivät mökkikesää ja ikävystyivät kuten mekin. Olen nyt tehnyt pikkuhiljaa kuolinsiivousta ja käynyt läpi keskikouluaikaista kesäkirjeenvaihtoani. Kirjeistä puuttuu kokonaan kulttuurin käsittely.; ei kerrottu luetuista kirjoista tai muoti-iskelmistä, televisioita ei ollut jne. Tansseissakaan ei vielä käyty. Mitään syvällisiä ei kirjoitettu – tuskin edes ajateltiin.

Katarina Eskolan ja Satu Koskimiehen julkaisemat kouluaikaiset päiväkirjatekstit olivat minulle aikoinaan elämys. Sen jälkeen he julkaisivat ystäväkuntansa kirjeenvaihtoa. Kun kävin läpi omaa pinoani lukiessa nauratti ja joskus surettikin. Suuret vastoinkäymisetkin kuitattiin sivulauseella: "Minulla ei ole kivaa, kun äiti joutui viime sunnuntaina sairaalaan."

Useimmat meistä oli maalla ja moni valitteli mökkielämän tylsyyttä. Kirjeissä on kestoaiheina kasvien keruu, mahdolliset ehtojen suorittamiset, tiedot kirjeenvaihdosta muiden kanssa ja pojat.

Huvittavaa kyllä Eskolan&Koskimiehen julkaisemassa kirjeenvaihtokirjassa tuttavapiirissä oli tyttöjä, jotka tunsin partiosta ja jotka olivat samalla partioleirillä kanssani ja kirjoittelivat sieltä.

Seuraavana on esimerkkinä kaksi kirjettä

Luokkatoveri, jonka nuorempi sisar oli sisareni luokkatoveri

"Tää on Anjalle. Kiälletty alle 12-13 vuatiailta. Poikkeustapaus ehkä Lieppo (Riippuu Anjasta) 4.7.56

Hei Anjuska

eli tervehdys sulle oi armahin luokkatoveri.

Mä siis kiitän siitä teidän kirjeestä, jonka me saatiin tänään aamupäivällä. Ja sitten me alettiin kirjoittaa, vaikka ei meillä mitään asiaakaan ole, mutta kun siinä kirjeessä oli, että kirjoita NOPEASTI! Sulla on varmasti ihan toivekesä. Mun raukan täytyy juosta pitkin Sipeliuspuistoja ja Mäntymäkiä kiäli solmussa ja nyhtästä vaxin huomaamatta ruohikolta kaikenkarvaisia ruohoja ja nokkosia.

--- Sitten seuraa selostus perhetilanteesta ja kysymys meidän mökin sijainnista.

Irma kerto, että se oli lähettänyt Lasilan Hetalle (naapurin koira) terveisiä ja ku Leena oli ne sanonu, niin Heta oli purrut Leenaa, vai oliko se nyt päinvastoin, että Leena oli purrut Hetaa. Semmottoissi satui se Irma mulle jutteli.

Nyt mä lopetan kirjeeni. Hyvää vointia ja pitkää ikää ja kesää.

toivoo Lissu

J.K. KIRJOITA PIAN!!! (MULL OLI PIIRUSTUS 8) MÄ KYNIN SUT, JOS SÄ ET SKRIVAA PIAN"

Partiotoverilta 

                                                                                                                                                       Rapissa 13.8.-57

Dear Anja!

Suo nyt anteeksi etten mä ole muistanut skrivata sulle. Mulla on ollut niin paljon muitakin. joille piti vastata. Ja kiitos sun kirjeestä, sä olet sitten hyvä skrivaamaan kivoja kirjeitä.

Olin kirjeessäni Nöpölle luetellut keräämäni kasvit, joista ylimääräisiä olisin voinut lahjoittaa hänelle, mutta hänellä itsellään oli jo melkein kaikki samat. Hän tarjosi minulle sudenmarjaa ja katajaa.

Mitä hommaat nykyään? Täällä on poimittu mustikoita mustikan perästä. Nyt meillä on onneksi niitä tarpeeksi. Mutta ei siitä marjojen poimimisesta sillä ole päästy. Tietysti vatut ja mustaviinimarjat tulee tilalle. Kai säkin olet joutunut mustikoita keräämään.

Mutsi lähti eilen ammulla kauheen aikasin (6) Hesaan ja tulee fatsin kanssa vasta perjantai-iltana. Onhan tässä melkein viikko semmosta vapaata elämää. Mutsi luulee tietysti, että me surraan kun se lähtee. Kyllä sillä on kauheita kakaroita. Täälläkin on yksinäistä, kun Ritu lähti Hesaan. Onhan täällä kaks jannua, mutta ne on niin kauhean ujoja. Jos on niiden kanssa täytyy koko ajan keksiä, mitä puhuis ne on muuten ihan hiljaa. Ei me paljon ollakaan niiden kanssa. Joskus ne tulee tänne ja sillon Rauhan (kotiapulainen) suu pälpättää niin, ettei juttua puutu.

Mäkin voisin ihan hyvin alottaa koulun taas enkä yhtään suris, kun sinne pitää mennä (tietysti parin päivän päästä tulis toinen ääni kelloon)

Marja (Nöpön serkku ja partiojohtaja) ei ole mulle puhunut halaistua sanaakaan sinusta, ei hyvää, eikä pahaa.

Koska sä painut Hesaan? Mä menen siinä 20 päivän paikkeilla. Ehkä paremminkin 20 päivän jälkeen. Terve vaan.

Nöpö

Kesällä -57 olin partioleirillä ja sain sinne kavereilta kirjeitä, vaikka leiri oli vain viikon pituinen. Hämmästyksekseni huomasin, että minua vuotta nuorempi serkkuni Timo, joka oli ollut pikkuveljensä "Pieron" kanssa meidän mökillä kuukauden vanhempien ulkomaanmatkan takia, oli kirjoittanut kortin leirille.

MIKROHISTORIASTA SUOMEN HISTORIAAN

Viime viikko päättyi jännittävästi, kun odoteltiin presidenttiehdokkaiden äänisaaliita ja niiden kehittymistä. Tällä kertaa vaalit olivat erilaiset ja erikoiset. Viikkoni alkaa aina uimahallireissulla. Ovien taakse kokoontuu aina toistakymmentä henkeä joitakin minuutteja ennen kuutta ja ovien avaamista ja silloin vaihdetaan kuulumisia ja kommentoidaan tapahtumia. Viime maanantaina oltiin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kukaan ei maininnut sanaa presidentti. Selvää on, että osa oli tyytyväisä tulokseen, osaa harmitti.

Voin muistuttaa harmistuneille, että tähän mennessä kansallamme on ollut hyvä herraonni. Äitini huokailu perheemme vihaaman Kekkosen voiton jälkeen voidaan muuttaa muotoon: "Kukapa sen tietää, vaikka myöhemmin sanottaisiin, että oli se silloin hyvä, että Stubbi oli presidenttinä".

Joitakin vuosikymmeniä sitten, kun John Vikström oli arkkipiispana, hän tervehti muistaakseni itsenäisyyspäivän Jumalanpalveluksen alussa Suurkirkon käytävällä presidenttiä sanoin, jossa ilmoitettiin, ettei hallitsijoilla ole valtaa, ellei Jumala olisi sitä heille antanut. Yritin etsiä lausetta Raamatusta ja lähinnä tuli mieleen Roomalaiskirjeen kolmannentoista luvun alusta sanat: "Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa."

Olen taas huomenna kirkkoväärtinä ja muistan kehotuksen Paavalin kirjeessä Timoteukselle: "Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa." Mainitsen myös Alexander Stubbin nimeltä.

Päätin katsoa minkälaisen rukoustekstin tekoäly rakentaa ja hämmästyin tulosta. Tekoäly ei ole mikään monsteri, vaan se etsii palasia kaikista verkossa olevista rukouksista ja rakentaa älykkään tekstin. Rukoukseksi se muuttuu vasta, jos Jumalan Pyhä Henki ja ihmisen sydän sitoutuvat siihen.

Ensin on kuva tehtävänannosta ja sitten valmiit tekstit, joissa en ole muuttanut sanaakaan. (Päätin myös pyytää rukousta häviäjälle.) 

"Rukous Alexander Stubbin puolesta, joka valittiin Suomen presidentiksi.

Taivaallinen Isä, kiitämme sinua siitä, että olet antanut meille Alexander Stubbin, joka on nyt Suomen presidentti. Pyydämme sinua siunaamaan häntä ja hänen perhettään, suojelemaan heitä kaikelta pahalta ja antamaan heille viisautta, rohkeutta ja rakkautta. Rukoilemme, että johdatat häntä tekemään oikeita päätöksiä Suomen ja koko maailman hyväksi. Anna hänelle armoa ja voimaa palvella sinua ja kansaasi uskollisesti ja nöyrästi. Aamen.

Rukous Pekka Haaviston puolesta, joka hävisi presidentin vaalit.

Taivaallinen Isä, kiitämme sinua Pekka Haavistosta, joka on osoittanut rohkeutta, viisautta ja rakkautta palvellessaan Suomea ja maailmaa. Rukoilemme, että lohdutat häntä ja hänen perhettään tässä pettymyksen hetkessä. Anna heille voimaa, toivoa ja iloa jatkaa elämäänsä sinun johdatuksessasi. Siunaa myös Suomen kansaa, että se olisi yhtenäinen, rauhanomainen ja oikeudenmukainen. Auta meitä kaikkia tekemään yhteistyötä hyvän edistämiseksi ja pahan torjumiseksi. Aamen."

Suomen piispat julkaisivat Ukrainan sodan alussa yhteisen rukouksen, joka löytyy kirkon nettisivulta. Siinä rukoillaan rauhaa suomeksi, venäjäksi ja ukrainaksi. Ikävä kyllä rukous on edelleen ajankohtainen.

"Kolmiyhteinen Jumala,  vahvista meissä toivoa, kun lähellämme käytävä sota ahdistaa.  Varjele Ukrainan kansaa.  Säästä ihmisiä sodan kärsimyksiltä,  tuo lohtua perheille, jotka ovat jääneet sen jalkoihin.  Ole kaikkien niiden mukana,  jotka ovat joutuneet sodan keskelle tai pakenevat sitä. Varjele etenkin lapsia ja nuoria, joiden usko tulevaisuuteen on koetuksella ja horjuu. Auta löytämään tie rauhaan ja sovintoon. Vapahtajamme Jeesus Kristus, tule sinä rauhaksi levottomiin sydämiimme. Maailman tuulet tuovat meihin pelkoa ja turvattomuutta, huolta ja ahdistusta. Sen tähden anomme, että et hylkäisi meitä. Anna rauha sisimpäämme, anna rauha maailmaamme. Anna meille armo kasvaa uskon, toivon ja rakkauden hedelmää sinun ja lähimmäistemme iloksi. Tee meistä rauhasi välikappaleita. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. "

18.2. PAASTONAIKA

Tänään on ensimmäinen Paastonajan sunnuntai. En nykyään paastoa pidättäytymällä mistään ravinnosta. Kyselen kuitenkin mitä omalla kohdallani merkitsee käytännössä profeetta Jesajan sanat (vk): 

58:6 Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet?

58:7 Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? 

Rukoukseni tänään kirkossa oli: 

Rakas Taivaallinen Isä, Pyhä kolmiyhteinen Jumala. Me rukoilemme rauhaa maailmaan. Anna sotivien osapuolien ja suurvaltojen johtajille tahtoa toimia rauhan saavuttamiseksi. Rukoilemme myös rauhaa Jerusalemiin. 

Siunaa koko kristikuntaa ja sen lähetystyötä ja seurakuntamme nimikkolähettejä Sari-Johanna Kuittiloa, Marja Ochiengiä, sekä Koistisen ja Syrjätien perheitä. Me tuomme sinun eteesi koko luterilaisen kirkkomme, sen piispat ja uuden kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston jäsenet. Ohjaa sinä heidän päätöksentekoaan. 

Kiitämme omasta seurakunnastamme ja rukoilemme voimia ja Pyhän Henkesi johdatusta kaikille työntekijöille, luottamushenkilöille ja vapaaehtoisille. Siunaa myös kaikkia tämän vuoden rippikoululaisia ja anna jokaiselle heistä sitä, mikä on hänelle parasta. Siunaa myös rippikoululaisten perheitä. 

Pyydämme sovinnon mieltä kansamme keskuuteen ja oikeudenmukaisia ratkaisuja yhteiskunnan kiisteleville osapuolille. Siunaa hallitusta ja eduskuntaa. Tänään tuomme erityisesti eteesi myös vastavalitun presidenttimme Alexander Stubbin. Rukoilemme hänelle viisautta ja voimia uudessa tehtävässään, siunaa myös hänen perhettään.

Tätä kaikkea pyydämme Jeesuksen nimessä
Aamen

Tällä viikolla on eniten etsitty verkosta virsien joukosta Runebergin virttä 577: "Sun kätes Herra voimakkaan." Se on Runebergin sanoittama rukous Suomen puolesta:

1.
Sun kätes, Herra, voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana.

2.
Sun armos täällä meille soi,
mi kallehinta olla voi,
ja meille alla auringon
tää synnyinseutu rakkain on.

3.
On isät täällä taistelleet
ja uskoneet ja toivoneet.
Me saimme saman asunnon,
ja samat vaiheet meidän on.

4.
Ja meidän polkuamme saa
taas lapsemmekin taivaltaa.
He kyntää kerran peltomme
ja uskoo kuin me uskomme.

5.
Oi Herra, käy sä siunaamaan
nää rannat rakkaan synnyinmaan.
Suo aina rauha suloinen
ja estä sota verinen.

6.
Sä siunaa mielet vakaiset
ja hurskaat työt ja aikehet.
Lyö maahan maansa pettäjät,
tuo julki juonet ilkeät.

7.
Sä turvaa maamme vapaus,
sen kansalle suo viisaus.
Suo armokaste maille sen
ja sydämihin ihmisten.

8.
Sä autoit valoon tämän maan
kuin kedon kukan ummustaan.
Sen varttua suo valossas
ja hoida sitä armossas.

9.
Suo, että sanas kirkkaana
saa keskellämme kaikua,
ja kautta sukupolvien
suo soida nimes kiitoksen.

KUUNTELE>>>