MIHIN ALEKSIS KIVI USKOI?

Nummisuutarit

Olin kesäteatterissa Nastolassa katsomassa Nummisuutareita. Edellisen kerran olin sitä katsomassa muutama vuosikymmen sitten Nurmijärven maisemissa. Harmikseni rankkasade keskeytti näytöksen, eikä minulla ollut mahdollisuutta lunastaa tarjottua lippua johonkin tulevaan näytökseen. Nyt Nastolan Taarastissa oli katettu sekä lava että suurin osa katsomosta ja esityksestä saattoi nauttia ilman huolta sen keskeytymisestä. Teatterin mainosvideolta voi nähdä otteen mainiosta esityksestä. https://pisarateatteri.fi/nastolan-pisarateatterin-ohjelmistossa-kesalla-2022/. Facebookistakin voi saada lisää informaatiota: https://www.facebook.com/pisarateatteri/

Mainosvideon alussa tulee selväksi, että elettiin yhteinäiskulttuurissa. Isän oli täysin luonnollista toivottaa pojalle, joka on lähdössä hääretkelleen: "Jumala olkoon kanssasi". Mitä pitemmälle näytelmä eteni, sitä useammin Jumalan nimi mainittiin ja joka kerran kunnioittavaan, luottavaiseen sävyyn. Kyseessä oli komedia, jossa kahden humalaisen miehen toilailut olivat keskeisessä osassa, mutta jossa kuitenkin oli suorastaan kristillinen sanoma, jos sen osasi siitä lukea: Oli katumusta ja anteeksiantoa ja omasta luopumista lähimmäisen hyväksi.

Isän ja pojan hyvästelykohtauksessa isän repliikki kuuluu kokonaisuudessaan: "Jumala olkoon kanssasi poikani, ja suokoon sulle menestystä! Me mahdamme kaikki sinun edestäsi rukoilla, sinun, joka nyt käyt sisään uuteen elämään. Tällä matkalla, johon nyt lähdet, sinua monta vaaraa kohdata taitaa, kuolemakin tulla suittaa, ja muista, että sinäkin olet suuri syntinen." Siihen Esko vastaa: "Me olemme kaikki syntisiä, Jumala paratkoon."

Jumalasta puhutaan toimijana kuten: suojelija, lohdattaja, kaiken hyvän antaja, luonnonlahjan antaja.

Nyt tulee juonipaljastuksia: Kanttori Sepeteus pitää puheenvuoron Sallimuksen kädestä "sallimuksen vilpitön käsi", joka oikaisi suuren vääryyden. Sepeteuksella on myös näytelmän toiseksi viimeinen repliikki: "Sinä suuri päivä! Rangastuksen leimauksia ja jyrinätä seurasi sovinnon kirkas taivas. Muistakaamme tätä suurta päivää."

Lea

Aleksis Kivi kirjoitti ensimmäisen suomenkielellä teatterissa esitetyn näytelmän(1869) ja se sai hyvät arvostelut. Näytelmän aihe oli uskonnollinen ja tapahtumapaikka oli tullimies Sakkeuksen koti Jerikossa. Pääjuonena on Sakkeuksen tyttären rakkausongelmat ja kaksi kosijaa, joista toinen on fariseus ja toinen saddukeus. Jeesus ei esiinnyt henkilöhahmona, vaan hänestä ja hänen opetuksistaan kertovat hänet kohdanneet. Tytär Lea oli oppinut tuntemaan Jeesuksen ja hänen ratkaisuissaan vaikuttivat Jeesuksen opetukset. Kun Sakkeuskin tapasi Jeesuksen, hänen elämänsä muuttui - kuten Luukkaan evankeliumista voidaan lukea. Lopussa kaikille käy hyvin.

Keskisarja kirjoittaa: Helsingfors Dagblad väitti "etten ole ymmärtänyt ensinkään esitellä jäsenten sisällistä hengellisyyttä", ja jos moite piti paikkansa, tyynnytti Kiveä vain sananlasku: Kuparirahaksi lyöty ei kelpaa hopeataalariksi. "Siinä on oman henkeni ikivoiman puute kysymyksessä," hän hamistui. "Hyvähän että tapahtui minulle se kunnia ja teokseni näytettiin; ja hyvä, että kävi se niin hyvin."

Seitsemän veljestä

Teemu Keskisarjan vuonna 2018 julkaistussa kirjassa kerrotaan, että seitsemässä veljeksessä on mainittu sana Jumala 144 kertaa ja lisäksi on mainittu useita synonyymejä. Jos minulta olisi kysytty asiaa, olisin arvioinut ehkä kymmentä kertaa. Olin lukenut kirjan 23-vuotiaana, jolloin Jumalalla ei ollut mitään merkitystä elämässäni. Muistan kyllä, miten valtava lukukokemus se oli. Koulu-Kiven jättämä vastenmielisyys oli vähitellen hälvennyt ja ajattelin, että ihan yleistiedon ja sivistyksen takia se pitäisi lukea kaikkien venäläisten klassikkojen jälkeen. Kirjahan imaisi mukanaan, niin että en malttanut nukkua. Seitsemän veljestä on elämässäni ainoa kirja, jonka lukemista ei ole iltaunisuus voittanut. Luin sitä kolmeen asti yöllä, vaikka juonenkin suunnilleen muistin teatterista. Olin nähnyt sen 50-luvulla Kansallisteatterissa koululaisnäytöksessä ja Juhanina oli itse Tauno Palo. Oheinen kuva on kansallisteatterin näytöksestä vuonna 1934 ja Tauno Palo esittää Timoa.

Kun nyt luin seitsemän veljeksen viimeistä lukua, tulkitsin, että Kivi kuvaa siinä Juhanin uskoontuloa tai Hengen uudistusta tai uutta "Kristuksen sisällistä tuntemista". Prosessilla on monta nimeä, vaikka lopputulos on sama: Iankaikkinen elämä taivaassa.

Tapahtumapaikkana on Vehkalan niittu. Heinätöissä ollut talonväki oli kokoontunut ladon luo aterioimaan. Pilvet huolestuttavat ja Juhani menee ladon taakse rukoilemaan polvillaan, ettei ukonilma nousisi kohdalle ja kastelisi pellolla olevia kuivia heiniä. Juhani ei saanut haluamaansa rukousvastausta, vaan kohta jo alkoikin sade. Silloin Juhani suuttui Jumalalle: "...vihasta nokimustana kasvoiltansa seisoi Juhani latopihalla keskellä tulta ja sadetta, kiroillen kauheasti". Naiset kauhistuivat ja alkoivat rukoilla ääneen ladossa ja Juhani kiroili huutaen ulkopuolella.

Seunalan Anna oli karismaattinen kristitty ja näkyjen näkija. Hän jäi ulos rukoilemaan. Hänelle Juhani totesi: "...en tarvitse yhtään puolestani rukoilijata" Annan rukouken ääni oli kuitenkin jäänyt vaivaamaan Juhania. Kivi jatkaa: "Sentähden oli hän aamulla lähtenyt pappilaan synkeällä mielellä ja katuen tunnustanut provastille syntinsä, kiroilemisensa Jumalaa ja taivasta vastaan. Tästäpä provasti ensin häntä vakaasti nuhteli, mutta lausui myös pian hänelle lohdutuksen sanoja, ja rauhallisella mielellä palasi Juhani kotiansa taas". Nyt Juhani oli muuttunut mies. Pukeutumisessa se näkyi siten, että päässä oli patalakki, takinkaulus oli pystyssä ja takin liepeet leikattiin lyhyiksi körteiksi "niin kuin on heränneitten miesten vaateparsi yhdessä ja toisessa tienoossa Suomenmaassa." ja huomattiin muutosta myös Juhanin luonnossa ja käytöksessä. Hän kävi useammin kirkossa, raivosi vähemmän pelloilla ja tuvassa ja "viimein melkein ihan tyynesti kului veli Juhanin elonpäivä kohden rauhallista iltaa."

Keskisarjan kirja

Olin kahden vuoden tauon jälkeen Vanhan kirjan -messuilla Sastamalassa. Siellä pohdittiin, mitä merkitsee kuunneltavien kirjojen invaasio ja puolustettiin vanhanajan paperisia kirjoa. Mutta minulle on ollut tämän kesän elämys kuunnella loistavan lukija tulkitsemaa elämänkertaa Aleksis Kivestä. Mutta se ei pelkästään riittänyt, lainasin kirjan ihan vanhanaikaisena paperiversiona. Se mahdollisti selailemisen.

Keskisarjan kirjan luetusta versiosta välittyi 1800-luvun kulttuurinen ja poliittinen ilmapiiri ja Aleksiksen tukijoiden ja auttajien merkitys aivan uudella tavalla. Myös Aleksis Kiven elämän vastoinkäymiset tuntuivat musertavammilta kuin kirjan lehdiltä luettuna: ei omaa kotia, ei vaimoa eikä lapsia, ei rahaa, ei riittävästi arvostusta kirjailijana. Hän oli epävarma jopa kirjoituskielestään. Hän käytti alkoholia lisääntyvässä määrin ja pilasi sen takia mahdollisuuksiaan. Hän joutui mielisairaalaan ja vietti viimeiset päivänsä Nurmijärven kunnan kustannuksella veljensä pienessä kamarissa Tuusulassa.

Mihin Aleksis Kivi uskoi?

Keskisarjan kirjasta välittyy Aleksis Kiven usko itseensä ja kutsumus kirjoittaa suomeksi. Hän uskoi suomenkielisen kansan hyvyyteen ja tulevaisuuteen. Mutta masennuksen hetkillä, joita loppuelämä oli täynnä, hän uskoi vihamiehiään ja arvostelijoitaan ja menetti uskon itseensä.

Olen tutkinut viime viikkoina Kiven tekstejä ja yrittänyt etsiä vastausta siihen, uskoiko Hän jumalaan ja elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen. On selvää, että Aleksis kiven roolihahmot uskoivat Jumalaan ja he tunsivat myös Raamattua. Kirjoissa puhutaan myös synnistä ja armosta, vaikka mitään herätyskirjallisuutta ne eivät ole. Aleksis Kivi tunsi itse hyvin Raamatun ja kävi Keskisarjan mukaan harvakseltaan kirkossa vuokraemäntänsä Charlotta Lönqvistin kanssa. Nuorena koululaisena hän oli joutunut käymään Helsingin Vanhassa kirkossa Jumalanpalveluksessa joka pyhä. Uskovainen äiti oli toivonut hänestä pappia. Pappia hänestä ei tullut ja elämäntavat olivat kaukana siitä, mitä uskovaiselta odotetaan ja mitä äiti oli toivonut.

Ajattelen, että kaikki Kiven elämän surkeus ja jatkuvat väärät valinnat eivät kuitenkaan tarkoita, etteikö hän hädän päivänä ja viimeisellä tuomiolla osaisi ja haluaisi huutaa avukseen Jeesusta.

Kun Aleksiksen äiti kuoli, hän kirjoitti isälleen lohdutukseksi: "Toinen teistä on Kalmalle muuttanut ja jättänyt kaipauksen tyhjyyden sydämmimme. Mutta maatkoon hän rauhassa, siksi kuin hänen kohtaamme taas" (Keskisarja)

Tuonen lehto

Seitsemän veljestä oli Kiven viimeinen kirja. Viimeisen kirjansa viimeisessä luvussa Aleksis Kivi runoilee sydämeenkäyvästi Tuonen lehdosta. Laulun laulaa pienelle lapselleen Eeron vaimo, palava uskovainen ja Juhanin puolesta rukoillut Seunalan Anna. Ennen runoa hän sanoo "Sentähden kuule mun lauluni; se johtaa sun Tuonelan ruhtinaan maahan. Oi kuule mun sydämeni laulu!"

Tuonen lehto, öinen lehto!
Siell' on hieno hietakehto,
Sinnepä lapseni saatan.

Siell' on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
Kaitsea Tuonelan karjaa.

Siell' on lapsen lysti olla,
Illan tullen tuuditella
Helmassa Tuonelan immen.

Onpa kullan lysti olla,
Kultakehdoss' kellahdella,
Kuullella kehräjälintuu.

Tuonen viita, rauhan viita!
Kaukana on vaino, riita,
Kaukana kavala maailma

Kivestä tehdyn elokuvan pääosaa esitti Rauli Tuomi, jolla myös oli traaginen elämä. Elokuva päättyy "Sydämeni lauluun". Kiven viimeisten sanojen on kerrotaan olleen: "Minä elän, elän." Ne tuovat mieleeni Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumin yhdennestätoista luvusta: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole."

Loppukohtaus elokuvasta "Minä elän" https://www.youtube.com/watch?v=cxQtbucx10o