Rakkaustarinat
Minä rakastan itseäni - nyt vanhana.
Rakastan kuin äiti rujoakin lastaan
ja lapsi vajavaista äitiään:
tuhansin sielun sitein.
Rakastan kuin Jumala ihmistä: kivulla ja ehdoitta,
kuin nuorukainen ensimmäistä naistaan: hellyydellä
ja vanha mies viimeistään: hyväksyen
Minä rakastan itseäni lahjarakkaudella.
Sain sen Sinulta Luojani ja teiltä ihmiseni.
Kaikki säästin: "Jos viel ä joskus tarvitsen."
Nyt minä tarvitsen.
Vietän elämäni onnellista loppua kanssani.
TÄMÄN SIVUN KOKOSIN 17.1.2021, ONNETTOMUUDEN VUOSIPÄIVÄNÄ. AVASIN KAAPIN OVEN JA PALJASTIN ELÄMÄNI RAKKAUDEN. RUNOT OLEN KIRJOITTANUT VUOSIEN VARRELLA. NE ON JULKAISTU KAHDESSA KIRJASSANI, MUTTA ILMAN TAUSTATARINAA.
RUNO "KOHTALOKAS KESÄILTA" KERTOO PÄIVÄSTÄ 17.1.1964. OLI ETÄÄNNYTETTÄVÄ TAPAHTUMA RUNOON. OIKEASTI OLI TALVI, OLI TUORE KIHLAUS, OLI MANNERHEIMINTIE, OLIT SYYTÖN OSAPUOLI, TULI OTSALOHKOVAMMA. NELJÄN KUUKAUDEN KOOMAN JA HITAAN HERÄÄMISESI JÄLKEEN ALKOI TOISENLAINEN ELÄMÄ, SINULLE JA MINULLE. HÄÄT SIIRTYIVÄT KAHDELLA VUODELLA.
ONNEA ODOTELLESSA
Odotin taas elämältä onnea aurinkoa risukasaan, rouva Fortunaa lahjakoreineen.
Mutta paljastuit huijariksi eihän sinua ole rouva Fortuna.
Itse olen onnestani vastuussa. Itse on oma onneni taottava.
Ja se takominen tekee minusta onnellisen.
HYÖDYKSI MENNEIDEN MUISTOT
On noita päiviä takana, hyviä ja huonoja ja niitä tavallisia.
On muistoja monenkirjavia, joista valita.
Kokemus ilon huipulla antaa vieläkin viipyä itsessään.
Kerta kerran jälkeen valaisee mielen ja sydämen. On ilon ja kiitoksen aihe.
Musta päivä kuiluni kurjuudessa, on sinunkin muistolla tehtäväsi:
Uudelleen ja uudelleen vertaan tähän päivään - tavalliseen.
Ja tämä päivä onkin hyvä päivä, parempi päivä, ilon ja kiitoksen aihe.
VIIMEINEN VIINI
Minä ihmettelin kuin kansa Kaanaan häissä.
Miksi nyt vasta, nyt vanhana tämä hyvä viini,
tämä tarinani hyväksyntä ja kiitollisuus.
Kiitos vanhuus lahjastasi. Kiitos, että tällaista on
elämän viineistä viimeisin.
