RUNOJA VANHUUDESTA II

24.07.2021

Edellisessä blogitekstissäni kirjoitin onnellisuustaidosta, jonka avulla voi parantaa vanhuudessa elämänlaatuaan - ja se on aktiivinen kiitollisuuden harjoittaminen. Tänään puhun anteeksiantamisesta. Meidän elämässämme on tapahtunut paljon asioita, joista voimme olla katkeria omille vanhemmille ja jopa Jumalalle. Oman äitini määräysvalta toimi mielessäni pitkään ja sitä vastaan taisteltuani kirjoitin seuraavan runon.

ÄITIIN SIDOTUT

Vieläkö äitisi ääni

muhii mustana mielessäsi?

On aika

sammuttaa sanat,

jotka käskevät, vaativat

ja arvostelevat.

Väitä vastaan

voimalausein,

äidin lauseita suurempien.

Anna anteeksi

armolausein,

ihmisen lauseita suurempien.

Päivitä tunteesi.

Vielä on vuosia jäljellä,

vielä voit valita vapauden.


Lapsuudenmuistot eivät unohdu vaikka viime vuoden asiat unohtuisivatkin. Lapsuus elää aina mielessämme ja kolmiosuhde: Äiti, isä ja sinä. Jos jompikumpi vanhemmista on puuttunut, heidän tilallaan on joku muu ihminen tai tyhjyys ja kaipaus. Kotisivullani lukee kotiseutuni kuvassa: kivierämaa, joka tarjosi onnelliseksi prosessoidun lapsuuden. Sen prosessoimiseen tarvittiin anteeksiantamista.

Olen aikanani kirjoittanut ns. vihakirjeet (joita ei lähetetä) molemmille vanhemmilleni ja vuodattanut niissä kaikki pienimmätkin katkeruuden aiheet ja sitten etsinyt ymmärrystä, anteeksiantamista ja kiitollisuutta. Nyt vanhana pystyin kirjoittamaan seuraavat runot, jotka ovat kirjassani "Tunteita ja tarinoita", kuten muutkin tämän blogin runot.


ÄITINI LÄMPÖ

Äitini oli lämmin ja lempeä

kuitenkin opetti:

"Älä vaan luule

olevasi jotain."

En ihan totellut.

Oli jo ehtinyt

katsoa minua

kyllin usein

ilon ja ylpeyden silmin.


ISÄNI KANNUSTUS

Isäni oli kuningas

  • mielestäni.

Kun kuningas sanoi:

"Oletpa taitava.",

uskottava oli.

Ja kuningasisäni

jäi asumaan aivoihini.

Yhä kuiskii:

Hyvä, oikein hyvä.


Vanhana kannattaa myös armahtaa itseään. On turha jossitella väärää ammatinvalintaa tai puolison valintaa tai asuinpaikan valintaa jne. Roomalaiskirjeen kohta 8:28 kertoo, että kaikki lopulta koituu parhaaksemme ja vanhana meidän tulee uskoa tuon jakeen sanoma ja iloita, että ns. väärätkin valinnat koituvat lopulta parhaaksemme.

MITÄ TULI VALITTUA

Kuinka monta kertaa

elämä ojensi tarjottimellaan

hyvää ja parempaa.

Ja kuitenkin sanoin Ei.

Kannattiko?

Sanoin minä myös Kyllä.

Sanoinko oikeissa kohdissa?

Pakko uskoa niin.

Nyt vanhana.

PYYNNÖISTÄ KIITOKSEEN

Minä kolkutin nuorena

Jumalan sydämen ovella

ja pyysin ja pyysin.

En saanut, mitä pyysin.

Mitä sitten sain:

Yltäkylläisen elämän.

Ja sitä yltäkylläisyyttä

vaikka kuinka paljon.

Kun opin kiittämään siitäkin,

mistä vaille jäin.

VITSI VITSI

Vanhuuden ilmiöihin kannattaa suhtautua lempeällä huumorilla. Viereessä on tyttärentyttäreni piirros minusta vanhuudenryppyineni. Hän teki sen kuusivuotiaana.

Seuraavat runot on kirjoitettu hymyillen ja myös itseäni armahtaen.

VERTAUSKUVIA

Olen kuin vanha käytetty auto

paljon pikkuvikoja,

mutta kulkee silti.


Olen kuin vanha puhelinluettelo

paljon nimiä,

mutta osa puuttuu.


Olen kuin vanha mylly

laudat lahoaa,

mutta yhä jaksaa jauhaa,

niitä samoja.

VANHUUTTA

Viis rypyistä,

viis roikkuvista osista

viis puuttuvista osista.

Mutta ajatusteni

riemuriihtä minä kaipaan.

MISTÄ LÖYTYY?

Jälleen kerran etsin

hävinnyttä tavaraa.

Pelkään etten löydä.

Vielä enemmän pelkään

että löydän omituisesta paikasta:

Silmälasit pakastimesta,

tai avaimet aamutossusta.

Tähän mennessä

Ovat löytyneet aikanaan

ja järkevistä paikoista.

Nyt löytyi tämäkin.

Päivä on pelastettu.

Ei huolta

- toistaiseksi.

KATRI-MUMMON VAPAITA AJATUKSIA

Elämä on nykyään niin vapaata

meille leskimummoillekin.

Kun olimme nuoria,

kaikki oli kiellettyä.

Meikit, viina ja seksi.

Ja varsinkin seksi.

Aina piti ottaa huomioon,

mitä ihmiset ajattelisivat.

Nyt on seksikin vapaata,

myös senioriseksi.

Jospa rakastuisin johonkin pappaan

ja alan viettää hulvatonta elämää.

Viimeinkin.

Mutta passattavaksi en enää sellaista ota.

Tai jospa ottaisin elämääni toisen mummon,

löytyisikö sisäinen lesbo, minusta ja toisesta.

Niin kuin naisten lehdissä kerrotaan

ja lastenlasten koulukirjoissa.

Voisin saada samalla passaajan itselleni.

Ehkä kuitenkin elän

myös tämän loppupätkän,

niin kuin olen aikoinani oppinut.

Eivät lapsetkaan ymmärtäisi muutosta.

Ovat vähän konservatiiveja.

Mitä tulee mummojen elämäntapaan.

.

ELÄMÄ NYKYÄÄN

Nykyään on kaikki paremmin.

Kun tähän kehityksen kelkkaan

on hypätty, tässä sitä huristellaan.

 

Kodit ovat lämpimiä,

vesi tulee ja menee, kylmä ja kuuma,

radiosta tulee ohjelmaa aina

ja televisiosta näkee ihmisiä yölläkin.

Ja puhelin se vasta ystävä onkin:

oikea viihdekeskus ja kirjasto.

Joskus joku soittaakin.


Eläkettä maksavat.

Taksilla pääsee

ja rollaattorilla.

Kaupungin tytöt

pyörähtävät katsomassa

ja vievät joskus kerhoonkin.


Lääkärit ovat hyviä

ja hammashoito halpaa.

Ja skypetellä voi lasten kanssa

ja lastenlasten - kaukana asuvien,

puhaltaa pipiä maailman toisella laidalla.

Saa ihailla uutta polvea

jo äitinsä kohdussa.


Ja sekin on paremmin,

ettei enää ole niin paljon

niitä vanhoja mummoja,

joiden mielestä

kaikki oli ennen paremmin

Monilla meistä on pelko joutumisesta vanhana makaamaan puolitiedottomana laitoksen sängyssä. Tajusin, että se on oikeastaan läheisten ongelma ja olenkin sanonut, ettei minua tarvitse käydä katsomassa, mutta lähettäkää kukkia yöpöydälleni. Seuraavan runon kirjoitin "opintomatkani" jälkeen. Olin murskannut värttinäluuni kaatuessani.

KÄÄNNELTÄVÄ

Kun vaan ei joutuisi vanhana

käänneltäväksi hoivaosaston sänkyyn.

Ajattelin ennen.

Sitten jouduin leikkaukseen

ja muutuin käänneltäväksi.

Tilapäisesti.

Siellä minä lojuin huumattuna

sairaalan sängyssä

ja olin tyytyväinen elämääni.

Jos sinä Herra viisaudessasi

teet minusta käänneltävän,

olkoon sitten niin.


Elämän päättymisen pohdiskelu kuuluu aina vanhuuteen. Sen rajallisuuden tiedostamisesta syntyivät seuraavat kolme runoa


UUSI PÄIVÄ

Herääminen on iloinen alku

päivälle.

Onhan jokainen päivä

arvokas lahja.

Sen on elämä ehtinyt opettaa.


VIIMEISET PIDOT

Tuonelan joen rannalla

tavallisena päivänä

minä järjestän juhlan

ihan vain olemisen juhlan.

Tuonelan joen tällä rannalla

on tavallinenkin päivä

juhlan arvoinen.


VIIMEINEN VIINI

Minä ihmettelin

kuin kansa Kaanaan häissä.

Miksi nyt vasta, nyt vanhana

tämä hyvä viini,

tämä tarinani hyväksyntä

ja kiitollisuus.

Kiitos vanhuus lahjastasi.

Kiitos, että tällaista on

elämän viineistä viimeisin.


Me joudumme vanhoina luopumaan monista läheisistä ja surutyöhön kuuluu myös syyllisyydentunteet. Tämän runon kirjoitin erään ystäväni kuoleman jälkeen.

OLISINPA AAVISTANUT

Lähdit läheltäni,

katosit kuoleman portista.

Olisinpa aavistanut aikasi.

Paremmin olisin jaksanut

hyvästellä,

enemmän rakastaa.

Nyt lasken sielusi haudalle

katumuksen kukkia.

Kuihtuvat vähitellen.

Kai kuihtuu katumuskin.

Siihen armoon,

jota yhdessä janosimme.



Aloitin tekstini kirjoittamalla anteeksi antamisesta. Olen oppinut siitä viime aikoina taas lisää.

Korona-aikana Isä meidän rukous on tullut minulle läheiseksi ja sen lause: "niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet" pysäytti minut. Tajusin, että vanhempani eivät olleet edes rikkoneet minua vastaan. He tekivät parhaansa omilla eväillään ja todella yrittivät. He tekivät myös kasvatusvirheitä, mutta en koe, että he olisivat rikkoneet minua vastaan, koska heidän motiivinsa olivat enimmäkseen hyvät. - Vain Jumalan motiivit kaikille teoille ovat täydellisesti hyvät.

Jeesus puhuu rukousta opettaessaan evankeliumissa velallisistamme (Matt. 6:12) kuten oli myös aikaisemmassa Isä meidän rukouksessa, Opettelimme sen siinä muodossa rippikoulussa ulkoa ja lausuimme sitä sisältöä ajattelematta. Jeesus selventää vielä: "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi" Nykyisessä muodossa Isä meidän rukous on meille tavallisille ihmisille ymmärrettävämpi kuin velasta puhuva versio, ja se vastaa Jeesuksen opetuksen ajatusta.

Anteeksiantamisen taito kuuluu myös onnellisuustaitoihin. Jos sinulta puuttuu se, pyydä Jumalalta "Anova saa."

Palaan teemaan Eriksonin kehitysteorian mukaisesta oman elämänsä hyväksymisestä vanhuudessa hyvinvoinnin ehtona. Sitä ajattelin kun kirjoitin seuraavan runon:

IKÄÄNTYNEEN VUOSIPÄIVÄT

Elämän vuosipäivät kaikenlaiset

kiertävät kehää ja kertovat ajallaan,

mitä tapahtui joskus:

hyvää tai huonoa.

Miltä tuntui: hyvältä vai pahalta.

Oma vuosipäivänsä

on häille ja hautajaisille,

syntymälle ja kuolemalle.

Omansa unelmien täyttymisille,

omansa sortumisille.


Sinä Jumalani punoit minut kokoon

äitini kohdussa.

Yhdessä kudoimme päiviäni

ilon ja surun silmukoin.

Nyt pahinkin mennyt päivä on arvokas,

kanssasi kuljettu ja kuitattu.

Elämästä on kutoutunut kokonaisuus.

Entinen oikein väärin, oikein väärin

on nyt oikein, oikein - ja sittenkin oikein.