RUNOJA VANHUUDESTA III YKSIN TAI KAKSIN

Teemana on yksin tai kaksin eläminen. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Kannattaa vanhana olla sovussa niiden huonojen puolien kanssa ja kiinnittää huomio ja kiitos siihen, mikä omassa tilanteessa on hyvää. Me vanhat, yksinelävät naiset olemme monesti tyytyväisiä tilanteeseemme.

YSTÄVÄNPÄIVÄ

Valmistan kotiani juhlaan
kohta vietän ystävänpäivää
- itseni kanssa.
Siis minä minäni ystävänä.
Lähetelkää vaan sydämiä toisillenne.
Odottakaa, toivokaa,
pettäkää toiveet ja pettykää.
Minä en pety:
saanhan sydämen minä-ystävältäni

YKSINYKSIN

Kun lähdöstäsi oli kulunut aikaa

olin oppinut elämään harmaissa päivissä,

Mutta kun aurinko nousi hehkussaan

tai laski illalla väriloistoon,

olisin halunnut jakaa ilon kanssasi.

Sinua ei enää ollut.

Kauneuden kokemus sai surureunan.

Oli kauneus, kaipaus ja kipu.

Ja halu tehdä taivaasta harmaa.

Vuosia kesti kaivata ilon jakajaa,

sinua tai toista.

Nyt huomaan:

Olen tottunut elämään yksin.

Tänä aamuna taivas loistaa väreissä

Saan lahjaksi kaikki taivaan värit

ilon - vaikka jaan sen vain itseni kanssa.

Olen tottunut elämään yksin.

Jos yksineläminen on kestänyt kauan ja menetykset on surtu loppuun, elämä voi tuntua hyvältä. Seuraava runo syntyi erään naisen päättymättömältä näyttävästä surusta. Takana oli pitkä avioliitto ja tuskainen avioero.

TUNNEHINTA

Taas yksi tuskainen ilta

menetetyn rakkauden vankina.

Hän, suremaan tuomittu,

itki ikäväänsä,

maksoi tunnehintaa.

Oli velassa elämälle

päättyneestä rakkausmatkasta.

Hinta oli raskas,

mutta matka

hintansa arvoinen.

Seuraava runo syntyi, kun hoitoalalla ollut tuttavani jäi leskeksi. Tavatessani muutamia kuukausia miehen kuoleman jälkeen kysyin, mitä hänelle kuului. Hän vastasi, että oli surutyön kaavanmukaisessa vaiheessa. Kirjoitin runon, jonka hänkin sai luettavakseen.

KAAVAN MUKAINEN SURUTYÖ

Meillä oli niin paljon

tulevaisuuden suunnitelmia,

miten eläisimme eläkkeellä,

työstä vapaana.

Mutta minä jouduinkin

pakkotyöhön,

tekemään tätä lesken surutyötä.

Vihaan sinua, kun menit kuolemaan.

Et halunnut kuolla,

kuolit kumminkin.

Tämä viha kuuluu surutyöhön,

mutta ei tieto tee sitä

helpommaksi.

Viha on aina vihaa,

suru surua ja autius autiutta.

Voisinpa luottaa, että

tunteeni tottelevat surutyön kaavaa

ja vielä tulee päivä

että saan työni palkkana

valonpilkahduksia

ja alan suunnitella tulevaisuutta:

miten eläisin ja mitä tekisin

surutyöelämän jälkeen.

Vuonna 2017 solmittiin 403 avioliittoa, joissa nainen oli yli 65-vuotias. Yleensä molemmilla on takanaan pitkiä parisuhteita ja odotuksiin uudessa avioliitosta liittyy helposti menneiden liittojen kokemukset kuten seuraavissa runoissa kerrotaan.

LESKEN UUSI ONNI

Onnellinen leskimies

talutti uuden kesän rakkautensa

alttarille ja arkeen.

Paljon luuli ja odotti

niin kuin toinenkin.

Pettyi pahasti monta kertaa:

Eikö olekaan kuin entinen?

Ei ollut.

Uusi vaimo tiesi että

kuolleen kanssa on paha kilpailla,

eikä yrittänytkään.

Oppihan se mies viimein

kantapään kautta,

että edellisessä avioliitossa

saavutetut edut,

eivät siirry uuteen.

Onneksi oppi

- omaksi onnekseen ja vaimon.

RAKKAUTTA

Rakkaus iski kuin salama

ensisilmäyksellä.

Iskikö taivaasta

vai tunnemuistoista?

Nyt-hetkessä oli läsnä

koko elämä ja elämän ihmiset,

toisen ja toisen.

Aukaisi padon.

Ja menneiden rakkauksien virta

kuohui ja kutsui.

Tuli koski ja kivet.

Tuli tuska ja kivut.

Tuli putous ja tyven.

Katsoivat veden pinnasta

yhteistä kuvaansa.

Yhä toinen oli.

Ja rakkautta.

Joku kyynikko on sanonut, että avioliitot päättyvät aina katastrofiin: Joko toinen kuolee tai tulee avioero. Kun kirjoitin runoja halusin kuvata myös pitkän todella onnellisen avioliiton, johon minulla oli esikuva. Kirjoitettuani huomasin, ettei sen kuvaaminen auttaisi ketään. Nyt sekin liitto näyttäisi päättyneen katastrofiin, kun toinen puoliso kuoli. Mutta toista osapuolta lohduttaa kaikki se runsas rakkaus, mitä hän sai osakseen puolisoltaan ja samalla hänellä on vahva usko jälleennäkemiseen.

Usein ajatellaan, että vanhojen ihmisten avioliitot ovat onnellisia, että ne paranevat loppua kohti. Joidenkin kohdalla niin onkin, mutta vanhojen liittoihin mahtuu myös paljon kärsimystä. Väestötilastot vuodelta 2017, jolloin suurin osa seuraavista runoista on kirjoitettu, kertoo vanhojen ihmisten avioliitoista, että 360 yli 65-vuotiaat naista oli osapuolena avioerossa. Niistä 44 oli sellaisia eroja, joissa molemmat puolisot olivat yli 75-vuotiaita. Seuraavan runon henkilöt kuuluisivat iältään tähän ryhmään, mutta eroa ei koskaan otettu. Runossa nähdään tilanne vaimon kannalta. Vaimo oli valmis kuolemaan, ja niin tapahtui, mutta mies ei ollutkaan niin dementoitunut kuin vaimo ajatteli. Mies alkoi toteuttaa erilaisia unelmiaan, joissa vaimo oli ollut esteenä. Avioliiton loppupuoli oli ollut vuosikausia katastrofia, mutta se ei päättynyt katastrofiin: vaimo pääsi toivomaansa Taivaan kotiin ja mies vapauteen.

PITKÄ AVIOLIITTO

Tänään on hääpäivämme, elämäni erehdys.

Ei tuo muista. Ennen ei halunnut, nyt ei pysty.

Tässä me ollaan kuin käsiraudoissa, toinen toisiimme sidottuina.

Tuolla toimii jalat ja voimatkin on tallella, minä hoidan ajattelun.

Toinen toista täydentäen, myhäili pastorimme.

Kaikki luulevat, että meillä menee hyvin,

kun kuljemme aina yhdessä ja kirkossakin käymme.

Kohta lähdemme markettiin katsomaan tuttuja.

Siellä ne kulkevat muutkin yhdessä

ja monet vain näyttelevät seesteistä vanhuutta.

Voi olla, että toisilla meneekin nyt paremmin.

Virtanen ei enää pysty käymään vieraissa, kun ei pysty.

Nieminen ei voi enää juoda ettei haima poksahda.

Mäkinen taluttaa hellästi vaimoaan,

joka ei enää muista olla katkera miehelleen.

Sisukkaasti me ollaan suoritettu tätä pitkää liittoa,

Jos olisin nuorempi, ottaisin eron, nyt en jaksa.

Lapset tulevat tänään kylään, niiden takiahan sinniteltiin yhdessä

ja sinnitellään edelleen - ja lastenlasten ja seurakunnan.

toinen toistamme vihaten.

KESKENERÄINEN

Nainen jatkoi Luojan luomistyötä

koko pitkän avioliiton ajan.

Kovin vajavaisena oli mies lipsahtanut

suuren savenvalajan käsistä.

Miten oli saattanutkin nuorena

kuvitella toisen toisenlaiseksi

toiveidensa ja tarpeidensa mukaiseksi:

elämänsä prinssiksi.

Pian pinta karisi käytössä, paljastui petos:

Toinen olikin vain ihminen.

Tulihan se päivä, jolloin vaimon luomistyö päättyi,

Kovin oli nyt hyvä ja rakas tuo mies, ihan täydellinen.

• Mutta sitä ennen oli miehen pitänyt kuolla.

VANHA PARI

He kulkevat rinnakkain
lievästi keinahdellen.
Vanha pariskunta.
Askeleet sopivat toisiinsa
Oli sovitettu vuosien varrella.

Sekin oli opittu,
elämää marssiessa,
että toisen vasen on toisen oikea.Tiivis pari, yhtä.
Kun sisäjalat astuvat,
keinahtavat lähelle,
hartia koskettaa toista.
Kun ulkojalat astuvat loittonevat.
Vain hetkeksi.
Suunta on sama,

niin oli sovittu.
Ja se on sitä rakkautta.

AINA YHDESSÄ

Tuo mies alkoi ärsyttää minua,

suunnattomasti

näin vanhemmiten,

kun oltiin aina yhdessä:

Miksi se pureskelee niin huolellisesti

ja huippuna nuo mansikan siemenet.

Ei kukaan muu tee niin.

Mutta tuo teki

kai vielä kiusallaankin,

muuten kiltti mies.

Väitti, että se oli sen

ominaisluonto.

• Lakkasin ostamasta mansikoita.

Mies sai sydänkohtauksen

elokuisena aamuna.

Hänet vietiin minulta

letkuihin ja monitoreihin

ja teholta toiselle.

• Mutta sain minä hänet takaisin.

Ostin rasiallisen mansikoita:

Syö rakkaani

ja pureskele ne siemenet huolellisesti,

ominaisluontosi on musiikkia korvilleni.

Aika muuttaa aina aviolittoja. Joskus muutokset ovat raskaita. Parisuhde muuttuu hoivasuhteeksi. Yli 75-vuotiaista suurella osalla saattaa olla arsenaalissaan kymmentä eri lääkettä! Joskus eläköityminen aiheuttaa niin suuren kriisin, että puoliso addiktoituu ja se on aina myös avioliiton kriisi. Alkoholisoituneet eläkeläiset ovat yhä kasvava ongelma terveydenhuollolle. Kerron runossani tositarinan "Irmasta", joka oli aina elänyt hyvin ja hyvässä avioliitossa, kunnes eläkeiässä puhkesi yllättävä addiktio.

LÄÄKITYT

Me köpöttelemme huoneistamme joka aamu tokkurassa

sinä enemmän kuin minä, tai minä enemmän kuin sinä,

miten kulloinkin on yö taisteltu aamuun

ja millaisen lääkemäärän voimalla

- Muistatko entisiä aamuja?

Sanoit dosettiasi helskytellen.

- Ai niitä, kun molemmat oltiin aamuäreitä

ja vasta ison kahvimukin jälkeen

muutuimme normaaleiksi.

Oi, niitä aikoja!

- Nyt juodaan tupla-annos

eikä silti muututa normaaleiksi,

mutta jospa tästä tokkurasta vähän tokenisi.

Voi niitä vanhoja hyviä aikoja,

kun istuttiin tässä aamuäreinä!

IRMAN SALAISUUS

Minulla on puutarha

salainen,

kielletty,

hävettävä.

Sinne tekee aina mieli.

Halu keksii syyn mennä,

järki kieltää,

tunne polttaa odotuksen huumaa.

Mentävä on.

Olen riippuvainen.

Peliriippuvainen.

Pakko myöntää viimein:

Eilen päätin, vannoin ja lupasin

etten mene ja tänään menin.

Tili tyhjeni ja valehtelin,

että lääkkeisiin.

Ja nyt tämä kurjuuden kuilunpohja:

Panttasin vihkisormukset.

Minun puutarhassani

hedelmiä ei poimita.

Hedelmät poimivat.

Ja poimivat aina

viimeisenkin lantin.

Enää en päätä, vanno, enkä lupaa.

Vaan huokaan: Auta Jumala

ja samalla toivon, ettei auta.

Olen peliriippuvainen.

NIIN SURULLISTA - RAKKAANI MUISTISAIRAS

Heräsin vierestäsi

aurinkoisena aamuna,

kun laineet lipuivat rytmisesti

kohti rantakalliota.

Hetken ajan unohdin,

ettet ole siinä,

emmekä koskaan enää

pääse yhdessä laineiden rytmiin.

Todellisuus syöksi

minut suruun taas kerran.

Voi miten minä ikävöin

hurmion ilontunteja.

• sinä entinen kesäaamujeni sankari.

Nyt minä kaipauksena

maksan tunnehintaa

niistä ihanista aamuista.

Kohta sanon sinulle huomenta

ja aloitan hoivatyöni.

• Paistaahan sentään aurinko.

MUUTTUMINEN

Kuinka paljon toinen saa muuttua,

että valat on voimassa - ja lupaus.

Onko matkalle lähdettäessä

aina otettava riski,

että toinen kävelee pois vähä vähältä,

kerta kerralta tai kokonaan.

Ja jotain kuitenkin pysyy, joka sitoo

niin että ero on rikos

sydäntä vastaan.

Ja kuitenkin ainoa ratkaisu.

VAIKEA LÄHIMMÄINEN

Päivästä päivään kasvatin vihaani:

toki oikeutettua,

ja vain vähän kerrallaan.

Kunnes havahduin:

Onko hän se lähimmäiseni,

jota käteni on ollut hidas auttamaan.

Herra, niinhän se on.

Annoit taas minulle ihmisen,

jonka rakastamiseen

olen kyvytön, voimaton ja haluton.

Tunnustan nyt, että vihani määrä

täyttää synnin mitan.

Taas rukoilen,

että saisin armosta anteeksi

ja armosta antaa anteeksi

ja lahjarakkaudella kohdata hänet.

Kun itse olen kyvytön, voimaton ja haluton.

Seuraava runo syntyi kun kävelin muutama vuosi sitten pyhäinpäivänä entisen mieheni haudalle. Kun pääsin perille, runo oli valmis ja kirjoitin sen kotiin palattuani muistiin.

PYHÄINPÄIVÄNÄ

Verkkain askelin
ja ajatuksin
käyn kohti haudattujen maata,
kynttilöin valaistua.

Matkalla vaellan
mieleni muistopuistossa:
Ennen oli paha kulkea
risuinen ryteikkö,
nyt vuosi vuodelta
lempeämpi lehto,
armolliseksi ajateltu.

Menneet ihmiseni,
usein väärin valinneet,
tietäkää - ja tulevat:
Kun paha suodattuu
yhteiseen armoon
jäljelle jää
kirkas kiitos.

Oman elämän yksin tai kaksin elämisen pohtiminen saattaa tuoda pintaan Miksi-kysymyksiä. Niihin ei yleensä saada vastauksia - on vain tyydyttävä odottamaan ja luottamaan siihen, että kuitenkin Jumala on rakkaus. Room 8:28.

MIKSI

Tapahtuiko tahtosi, kun torni kaatui?
Tapahtuiko tahtosi, kun lapsi kuoli?
Onko muuta vastausta kuin:
Väärin kysytty.
Joskus vielä on,
mutta onko sillä silloin väliä.
Kun torni on ehjä ja lapsi elää.