PULA-AJAN LAPSUUS

Alla olevan kuvan löysin yllättäen selatessani Kaupunginmuseon kuvakokoelmaa. Tämän kuvan saisi sieltä ostaa myös julisteena!

Peltoniemen perheen lapset maaliskuussa 1948 Taka-Töölössä. Vasemmalta oikealle: Anja 4, Leena 1,5, Pentti 8. Valokuva: Fred Runeberg , Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat.

Lapsuusmuistoja Helsingistä

Kuvassa olen sisaruksieni kanssa kevättalvisena sunnuntaipäivänä Kirjailijanpuistossa. Topeliuksenkadun varrella. Isoveljeni joutui ulkoiluttamaan meitä kahta pikkusiskoa. Kuva löytyi yllättäen Kaupunginmuseon kokoelmista. Sitä voi ostaa sieltä jopa julisteena!

Vietin ison osan lapsuuttani siinä puistossa, jota silloin nimitettiin Keinupuistoksi. Sodan jälkeen kaikesta muusta oli pulaa paitsi raittiista ilmasta. Ja niinpä sen ajan suositusten mukaan lasten olisi pitänyt ulkoilla neljä tuntia päivässä. Ja heti kun pystyssä pysyin, minut talutettiin puistotätien kaitsettavaksi aamuisin ja uudestaan iltapäivällä lounaan ja päiväunien jälkeen. Vaikka kotona oli siihen aikaan sekä äiti että kotiapulainen, mutta he eivät ulkoiluttaneet meitä.

Puistossa oli kaksi kielialuetta, jotka sijaitsivat omilla kivien ympäröimillä hiekkakasoillaan. Jo hyvin varhain opin sanomaan "koo port" ja "kom hiit". - Siis kanssakäymistäkin oli kieliryhmien välillä jossain määrin.

Siellä ei ollut kovinkaan paljon ohjattua toimintaa. Joskus laulettiin ja leikittiin "Jänis istui maassa torkkuen", joskus juostiin hippasilla, lelujakin oli vähän - mutta hiekkaa riitti. Syystalvisin ilmojen kylmetessä alettiin tähyillä, joko näkyisi kaupungin kuorma-autoa. Ja kun se sitten tuli puistoon hitaasti rullaten, meidät koottiin tarkasti kivireunuksien sisäpuolelle. Sieltä me hartaana seurasimme, kun kahden alueen väliin, ei kenenkään maalle, pystytettiin iso puinen liukumäki, jota jäädytettiin. Siinä sitten laskettiin pahveilla ja vanerinpalasilla ja saatiin hyvää liikuntaa, kun kipitettiin portaita ylös. Ja samalla pysyimme lämpiminä. Vaatteemme kun eivät olleet kovinkaan hyvin talviliikuntaan sopivia. Pienimmillä lapsilla oli kankaisia suojapukuja kuten kuvassa pikkusiskollani, mutta isommilla tytöillä oli hameet takkien alla ja jalassa pitkät villasukat ja monot tai tallukkaat.

Kiinnostavin päivittäinen tapahtuma oli mielestäni puistovahdin saapuminen kierroksellaan meidän luo. Hän oli toisen kätensä sodassa menettänyt pikkuinen, ryppyinen mies, jollainen tuskin pääsisi nykyisiin vartiointitehtäviin. Me lapset kunnioitimme häntä suuresti ja pelkäsimmekin vähän. Jos joku teki jotain luvatonta, häntä uhkailtiin puistovahdille kantelulla. Tämän auktoriteetti ja valta olivat huomattavasti suurempia kuin kilttien puistotätien. Hivuttauduin usein kuuloetäisyydelle kun puistovahti ja puistotädit keskustelivat ja opin paljon asioita aikuisten maailmasta ja aikuisten näkökulmasta.

Puistoelämän kohokohta oli kävelyretket lähikaduilla. Puistoa ympäröi näkyvyyden estävät, korkeat pensasaidat, joten lähikadutkin olivat meille suurta maailmaa. Pitkään naruun oli tehty lenkkejä, joihin lapset pujotettiin ja sitten kuljimme tädin jäljessä parijonossa. Puiston vieressä oli presidentti Paasikiven yksityistalo ja aina retkillämme katselimme, josko häntä tai Alli-tätiä näkyisi. Ja joskus nähtiinkin heidät. - Ja silloin oli kotona kerrottavaa.

PULA-AJAN LAPSUUS

Olen pula-ajan lapsi,

jolle oli virallisesti määritelty

määräosa leipää,

sama rikkaille ja köyhille.

Ostokortti kädessä sitä jonotettiin.

Kaikesta oli pula,

kaikilla tasa-arvoisesti.

Karamellejä ei ollut,

  • oli sakariinilla makeutettuja

porkkanan muruja.

Purukumia ei ollut,

  • oli marmeladipurkin sisältä kaavittua parafiinia.

Silakan ja läskisoosin tuoksu

sekoittuivat kotoisesti rappukäytävässä.

Lauantaisin tuoksui vastaleivottu pula-ajan pulla.

Vaatteita parsittiin ja paikattiin,

takkeja käännettiin.

Joskus tuli Amerikanpaketissa

vanhoja vaatteita

ja koulussa jaettiin

Hooverin hammaspulveria.

Leluja oli vähän,

mutta vuosi vuodelta enemmän.

Kaikkea oli edellistä vuotta enemmän.

Sitten kauppoihin tulivat karamellit

ja kadulle jäätelökärryt.

Aloin uskoa:

Tällaista elämä on.

Vuosi vuodelta parempaa.

Kuvassa on edessä Maija Rinne ja Tuulikki Söyri, seuraavassa rivissä Marjo-Riitta Teiste, Pirkko Airaksinen ja Marita.Logren ja takana Mika Filin ja Harri Heiskanen C-luokalta ja Timo Salovaara A-luokalta.