OMAN AIKUISUUDEN VALITUT KERTOMUKSET
Kerroin viime viikon blogissani SKS:n kiinnostuksesta muistoihimme. Me senioripsykologit olemme kirjanneet työmuistojamme ja oma tarinani kuvineen (yllä) on nyt siellä jälkipolville tallennettuna. Seuraavaksi käsittelen aikuisiän muistojen terapeuttista kirjoittamista. Tämä on jatkoa viime viikon blogilleni. TERAPEUTTINEN ELÄMÄNKERTAKIRJOITTAMINEN
Pala elämäämme
Muistelmien ei suinkaan tarvitse alkaa syntymästä ja kattaa koko elämäämme, eikä tarinan tarvitse olla edes itse kirjoitettu. Eikä sen tarvitse olla pitkä. Ehdotin eräälle blogiani kommentoineelle, että hän tekisi A4 pituisen elämäkerran. Lyhyelläkin elämäkerralla on terapeuttinen merkitys. Yhden elämän voi mahduttaa yhdelle paperille tai vaiheistaan voi valita jonkun merkityksellisen jakson ja käsitellä sitä paperin verran.
Sain viikolla luettavakseni erään miehen kymmenen vuoden tarinan, joka oli mahdutettu seitsemälle tiheäksi kirjoitetulle A-neloselle. Sen oli tehnyt miehen kertomuksen pohjalta joku, jonka nimeä ei ollut monisteessa, eikä sitä ollut ns. toimitettu, mutta hieno lukukokemus se oli ja varmasti myös terapeuttinen miehelle itselleen. Hän oli viettänyt lähes kymmenen vuotta sotavankina Neuvostoliitossa.
Vanhempani tunsivat Martti-nimisen miehen suvun ja minäkin tutustuin tarinaan viisivuotiaana, jolloin sodan päättymisestä oli kulunut jo neljä vuotta. Martin kohtalo oli minulle lapsuusajan suuri murhe ja huoli. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, tajusin että murhe oli käsittelemättä ja lapsuuden pelot Neuvostoliittoa kohtaan hyökyivät tunnemuistoineen tähän päivään ja lisäsivät ahdistustani, kunnes ne tulivat käsitellyksi ja turvallisuudentunne palasi.
Olin viettänyt viisivuotiaana kesällä -48 paljon aikaa Martin isossa kotitalossa, jossa asui veljen perhe, siirtokarjalainen perhe ja Martin vanha äiti. Tapani kuunnella aikuisten keskusteluja sai minut ahdistumaan ja kesään tuli tummia värejä. Martista puhuttiin siellä jatkuvasti. Luulen että huoleni hänen kohtalostaan sai minut liittämään hänet myös iltarukoukseen siunattavien listaan. Hänellä oli rukoileva äiti, joka oli varma, että poika palaa vielä takaisin eikä sen takia antanut jakaa taloa. Viimein vuonna 1954 Martti pääsi takaisin Suomeen. Aluksi hän ei halunnut puhua mitään ajasta, jonka oli viettänyt vankileirillä, mutta vuosikymmenten kuluttua sekin aika tuli, jolloin pala hänen elämäntarinaansa saatiin kirjattua paperille. – Onneksi!
Blogini kommenteissa kyseltiin myös oman tarinan julkaisemisesta. Julkaisemiseen on monia mahdollisuuksia. Kirjojen julkaiseminen lähipiirille on helppoa joskaan ei halpaa. Olen julkaissut kolme tietokirjaa omakustanteena ja asioinut vain kirjapainon kanssa, jonne olen toimittanut tekstin PDF-tiedostona ja olen hakenut itse ISBN-tunnuksen ja EAN-koodin. Ohjeet löytyvät googlaamalla. Nykyään on erilaisia palveluita, joista kahdesta tiedän jotain sanoakin. Eräs tuttu tietokirjailija halusi eläkkeellä ollessaan kirjoittaa vielä työmuistojaan, mutta ei löytänyt kustantajaa. Hän asioi BOOKEA:n kanssa ja oli tyytyväinen yhteistyöhön. Itse olen julkaissut kaksi runokirjaa Mediapinnan kautta. He tarjoavat monen tason palveluita, joista kertovat kotisivullaan.
Omakustannekirjan markkinointi voi olla ongelmallista. Kirjastot ja kirjakaupat hankkivat kirjansa Kirjavälityksen kautta ja sen asiakkaaksi kannattaa liittyä. Kirjavälitys vaatii ISBN-tunnuksen ja EAN-koodin.
Facebook kaverini Arja kertoi viime viikon blogia kommentoidessaan käyttävänsä paljon Ifoloria ja tehneensä sen avulla mm. elämäkertansa ja jakanut sen oman perheen lisäksi sisaruksilleen. Olin itse tehnyt vuosia sitten kuvakirjoja ihanista kesistä lapsenlapsille. En tiennyt, että Ifolorilla voi kirjoittaa kirjan, joka on pelkkää tekstiä. Olin joskus siirtänyt sivuille skannattuja A4 tekstejä. Päätin kokeilla kirjoittamista suoraan sivuille. Ensin latasin ilmaisen ohjelman ja sitten aloin lisätä tekstiä kopioimalla omia tekstejäni ja kirjoittamalla suoraan sivulle.
Kun kuvapohjia valitsee, viimeisenä on ehdotus, jossa tarjotaan pelkän tekstin mahdollisuutta joko yksipalstaisena tai kaksipalstaisena. Vaikka on valinnut tekstin, voi muuttaa mieltään ja lisätä kuvan tai päinvastoin. Ohjelma on helppo käyttää ja muutamassa tunnissa tein 26 A4 sivua sisältävän tarinan suvustamme. Sitten vain tuotos ostoskoriin ja maksu VISA:lla tuttuun tapaan ja kuudessa päivässä luvataan valmis kirja kotiin. - Sitä odottelen.
ERIKSONIN KEHITYSTEORIA TERAPEUTTISEN KIRJOITTAMISEN TUKENA
Viime viikon blogissa käsittelin Eriksonin näkökulmasta lapsuutta ja nuoruutta. Aikuisuuden alussa ihmisellä on takanaan ne vaiheet erilaisine eväineen. Sille pohjalle rakentuu elämämme kolme seuraavaa vaihetta. Blogin alussa olevassa kuvassa olen 23-vuotias ja elän vaihetta, jolloin perusturvallisuuteni oli kiitos äidin hoivan hyvä, mutta seuraavien kehitysvaiheiden eväät eivät olleet parhaat mahdolliset. Sitä vaihetta kuvaa kirjoittamani Mitta runo, joka on monelle tuttu:
MITTA
Lähdin lapsuuskodista
selässäni
reppu
ja
repussani mitta.
Sillä mittasin itseäni.
Ja
aina oli tulos:
Ei
riitä, ei riitä.
Kauan uskoin mittaani.
Sitten löysin uuden.
Se sanoi:
Riittää,
riittää hyvinkin.
Silloin tajusin,
mittani
oli virheellinen.
Sen
ainoa lukema oli:
ei
riitä
Vein sen takaisin,
ja
äitini hämmästyi:
"Ei
se virheellinen ole,
se
on perintömitta
ja kulkenut suvussa kauan..."
Nuori aikuisuus - kuudes kehitysvaihe 18 - 24v.
Aikuisuuden alussa keskeisin kehitystehtävä on saavuttaa kyky liittyä parisuhteeseen. Ihmisen minäkäsitys rakentuu paljolti sen mukaan, miten hän onnistuu parisuhteessa, millaisia ovat hänen kokemuksensa ja millaista palautetta hän saa. Myös tässä vaiheessa voi tapahtua paranemista lapsuuden haavoista parisuhteen vaikutuksesta. Toisaalta lapsuuden haavat voivat vasta läheisessä suhteessa tulla ilmi ja ihminen tarvitsee terapiaa voidakseen solmia tyydyttävän parisuhteen.
Vastavuoroisen parisuhteen myötä ihminen liittää myös toisen omaan identiteettiinsä, mikä tarkoittaa minän "laajentamista" siten, että siihen kuuluu myös toinen, muodostuu me-identiteetti. Toisen menettäminen voi silloin tuntua siltä, kuin omasta itsestä olisi revitty iso osa pois.
Eriksonin teoriaa edelleen kehittänyt, Vaillandt näkee keskeiseksi kehitystehtäväksi muuttumisen epäitsekkäämpään suuntaan. Sillä hän tarkoittaa tahtoa ja kykyä olla myös antavana osapuolena ihmissuhteissa ja kykyä luopua osasta määräysvaltaansa eli tehdä kompromisseja. Vaillandin mukaan kehityshaasteena on myös uran vakauttaminen.
Tarve hyvään parisuhteeseen on niin voimakas, että sen puuttuminen heikentää huomattavasti elämänlaatua. Monet nuoret hakeutuvat mielenterveyspalveluihin parisuhteen päätyttyä tai siksi, ettei seurustelusuhdetta tahdo löytyä ja tilanne masentaa. Tällä hetkellä moni nuori aikuinen syö masennuslääkkeitä ihan vain siksi, että paria ei löydy.
Kun varsinainen aikuisikä alkaa, on tärkeää, että ihminen seisoo psyykkisesti omilla jaloillaan ja on irtautunut vanhemmistaan. Vaikka vanhemmat ovat kuolleet, he voivat silti vaikuttaa lapsiensa mielissä - vieläpä silloin kun ihminen elää omaa vanhuuttaan. Seuraavien kuvauksien avulla voi pohtia omaa irtautumistaan.
Kuvaukset kertovat siitä, että vaihe on ollut kehitykselle suotuisa.
Voit arvioida pitääkö lause paikkaansa kohdallasi: täysin (4) melkein (3) osittain (2) ei lainkaan (1)
En koe, että äidin mielipiteet vaikuttavat millään lailla ratkaisuihini elämässäni. En edes ajattele niitä koskaan.
Olen psyykkisesti vapaa äidistäni.
Olen psyykkisesti vapaa isästäni.
Pohdittavia aiheita
- parisuhdevalinnat, rakkaussurut ja -ilot
- ammatinvalinta ja opiskelu
- yhteiskunnallinen näkemys, arvot ja asenteet
- suhde lapsuuden perheeseen
- haaveet ja pettymykset
Aikuisuus - seitsemäs kehitysvaihe 24 - 60v.
Eriksonin nimittää aikuisuuden kehitystehtävää kyvyksi generatiivisuuteen, jolla hän tarkoittaa toimimista seuraavan sukupolven hyväksi. Generatiivisuutta voi toteuttaa kasvattamalla lapsia tai toimimalla ammatissa, joka on merkityksellinen yhteiskunnan kannalta ja seuraavien sukupolvien kannalta. Tarve hoivata lapsia korostuu tässä vaiheessa samoin työnteko. Jos jompikumpi puuttuu elämästä, voi toisella korvata toisen. Ihminen voi elää rikasta elämää ilman parisuhdetta tässä vaiheessa, vaikka nuoren aikuisuuden vaiheessa parisuhde olikin ollut keskeisin tarve ja hyvinvoinnin lähde.
Kun muistellaan aikuisvaihetta, monet muistelijat pohtivat elämäänsä siinä valossa, miten lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat vaikuttivat aikuisen elämässä. Mitä valintoja (mahdollisesti vääriä) tuli tehtyä lapsuuden ja nuoruuden tapahtumien pohjalta.
Aikuisuuden vaiheessa on kaksi keskeistä aihetta: Perheen tapahtumat ja työelämäkokemukset. Molempia kannattaisi käsitellä itsemyötätunnon näkökulmasta: omaa itseään armahtaen. Omiin puutteisiinsa kasvattajana ja/tai työntekijänä kannattaa suhtautua yhtä myötätuntoisesti ja ymmärtäväisesti kuin parhaan ystävän puutteisiin. Osa pohdinnoista voi olla "salaisia" vain itselle kerrottuun tarinaan liitettyjä.
Monet muistelmat (varsinkin poliitikkojen) keskittyvät oman työuran ja ratkaisujen selittelyyn parhain päin. Kieltämisen ja torjunnan suojelumekanismit estävät näkemästä totuutta, eikä kirjoittamisella ole terapeuttista merkitystä. On hyvä, jos ihmisellä on vanhuudessa positiivinen käsitys itsestään työntekijänä, se tukee hänen psyykeään. Psyykeä vielä tukee se, että muutkin saavat tietää, miten pätevä hän on ollut, mutta todellisuudessa totuus tukee sitä vielä enemmän, totuus tekee vapaaksi. Omien puutteiden tunnistaminen ja hyväksyminen parantaa itsetuntoa. Seuraavana on taas väittämiä.
Niille, jotka ovat vanhempia: Olen mielestäni onnistunut hyvin vanhempana.
Kaikille:
Olen tehnyt merkityksellistä työtä.
Saavutukseni työelämässä ovat hyviä.
Olen toiminut yhteiskunnassa ja yhteisöissäni rakentavasti.
Pohdittavia aiheita
- vanhemmuus, tähtihetkiä ja haasteita
- työelämän valinnat
- työelämän tähtihetkiä ja haasteita
- työelämän kipeitä kokemuksia
Kun käsitellään aikuisvaiheen keskeisiä asioita, ongelmaksi muodostuu se, että jos on avoin, joutuu kertomaan myös muista ihmisistä asioita, joista he eivät itse pidä. Omalle lähipiirille ne voi kertoa, mutta jos haluaa julkaista kirjansa esimerkiksi siinä laajuudessa, että sitä saa vaikka oman paikkakunnan kirjastosta, kannattaa harkita mitä sanoo muista.
Vanhuus - kahdeksas kehitysvaihe
Kun ihminen tulee vanhaksi, aikaisemmat seitsemän vaihetta ovat sisällämme ja lähettävät terveisiä menneiltä vuosilta. Niiden kanssa on hankkiuduttava sopuun. Vanhana tehtävämme on rakentaa koko elämästämme tarina, jonka kanssa meidän on hyvä elää. Sen tarinan ytimenä on tunne siitä, että oma elämämme on ollut juuri ainoa meille sopiva elämä. Koska jokaisella on ollut elämässä vastoinkäymisiä ja menetyksiä, haasteena on käsitellä niiden aiheuttamat hankalat tunteet niin, että voimme lopulta hyväksyä kaikki elämänvaiheemme ja todeta että kokonaisuudesta muodostuu juuri itsellemme sopiva elämä. Ellei niin tapahdu, seurauksena on katkeruus.
Väittämiä
Olen täysin tyytyväinen oman elämänkaareni kulkuun.
Olen kiitollinen kaikesta, mitä minulle on tapahtunut.
Elämäni vastoinkäymiset ovat osoittautuneet siunauksiksi.
Vaikka elämäni ei ole ollut täydellisen onnellinen, se ollut minulle sopiva elämä.
Olen onnistunut antamaan anteeksi ihmisille, jotka ovat joskus aiheuttaneet katkeruutta.
Olen armahtanut itseäni.
Pohdittavia aiheita
- isovanhemmuus
- yhteenvetoa elämästä
- elämän opettamia asioita
- elämän avainkokemusten merkitys
- elämäni kolme onnellisinta päivää
- vastoinkäymiset, joista seurasi myös hyvää
Voit pohtia omaa itsetuntoasi ja sen kehittymistä suhteessa sinulle tärkeisiin ihmisiin. Meidän itseluottamuksemme muodostuu suurelta osin siitä, miten muut suhtautuvat meihin. Eri ikäisenä meihin vaikuttavat eri ihmiset. Me tavallaan kysymme heiltä: Olenko OK?
Mieti millaiseksi koet itseluottamuksesi? Voit antaa sille kouluarvosanan. Miten se on muodostunut? Missä ikävaiheessa sait hyvää ja itsetuntoasi tukevaa palautetta? Missä vaiheessa sinun itsetuntosi sai haavoja?
KIRJOITTAMINEN JA TUNTEET
Kun puhutaan terapeuttisesta kirjoittamisesta, niin on selvää, että silloin liikutaan tunteisen maailmassa. Muistin kätköistä alkaa nousta esiin kipeitä asioita ja katkeruuden aiheita. Kirjoitin aikoinaan "muistelmia" niistä kuukausista, jolloin laman
johdosta sain potkut seitsemänkymmenen muun kanssa (www.psykotieto.com > tietokirjat > Työ meni, mitä jäi). Kirjassa on paljon haastatteluja, mutta oma tarinani kulkee myös sivuilla. Kirja valmistui yhdeksässä kuukaudessa ja samana päivänä, jolloin se tuli kirjakauppoihin, aloitin minulle tarjotun työn työttömille tarkoitettujen urakurssien kouluttajana Työväen sivistysliitossa. Kirjaa kirjoittaessani oletin, etten enää pääse normaaliin työelämään mukaan, olinhan silloin jo 51-vuotias. Nyt vanhana voin sanoa, että potkut töistä oli se elämäni avainkokemus, ja vastoinkäyminen, johon tosiaan liittyi silloin vielä salattuja siunauksia, jotka sitten vähitellen tulivat esiin. Kirjoitin kirjaan loppusanat, jossa kerroin tunteista, joita kirjoittaminen herätti, kun siunauksista ei vielä ollut tietoakaan.
Olen muutamankin kerran ollut tilanteessa, jossa halukkaat läsnäolijat saattoivat ehdottaa jotain virttä ja kertoa perustelut, miksi se virsi on tai on ollut heille tärkeä. Silloin kuullaan aina merkityksellinen pala ihmisen tarinaa. Eräs mies, jolla oli ollut pitkään itsetunto-ongelmia, kertoi että hän yhtäkkiä tajusi virren 311 avulla, että hänen asenteensa elämässä oli ollut väärä. Toinen säkeistö pysähdytti.
Siis vieläkö kärsit sä orjuuttasi
ja aina vain katselet puutteitasi,
kun Jumalan Karitsaa katsella saa,
myös sinua verellään puhdistavaa?
Virsi päättyy rohkaiseviin sanoihin:
On täällä nyt taistelu, kilvoitus, työ,
vaan siellä on päiväksi muuttunut yö,
kun nähdä saan kirkkaita kasvojasi
ja veisata iäti kiitostasi.
Olen aina pitänyt virrestä 631. Siihen liittyy minulla myös varsin elämäkerrallinen tarina. Olin kokenut aikoinaan takaiskun asuntoasiassa. En päässyt vuokralaiseksi tuttavani omistamaan rivitalokolmioon. Hän oli ehtinyt luvata sen toiselle. Olin silloin jo uskossa ja katkera Jumalalle, miksi hän salli tämänkin vastoinkäymisen. Makasin yöllä valveilla ja katkeruus Jumalaa kohtaan vain kasvoi. Aloin käydä elämäntarinaani läpi ja mielestäni se oli täynnä vastoinkäymisiä ja menetyksiä ja syytin niistä Jumalaa. Kyselin: Miksi? Miksi taas kerran, kun toivoin jotain parempaa, matto vedettiin alta ja olin kumossa. Olotila oli synkkä, etsin siihen rukouksesta apua. Mieleeni nousivat Virren 631 sanat: "En päästä sua, ennekuin mua, käyt siunaamaan". Sitä lauloin ja tunsin olevani Jumalan kanssa painimassa kuin Jaakob aikoinaan. Ja ihme tapahtui minullekin. Ajattelu muuttui ja elämäntarinani muuttui. Aloin muistaa ensin kaikkia myötäkäymisiä ja kiitoksen aiheita ja sitten aloin muistaa elämän vastoinkäymisiä, jotka kuitenkin olivat kääntyneet tavalla tai toisella myös siunaukseksi. - Ainakin niiden takia olen voinut auttaa ja ymmärtää muita. Se asuntovastoinkäyminen muuttui myös siunaukseksi, jonkun ajan kuluttua minulle tarjottiin isompaa, parempaa asuntoa keskeltä kaupunkia ja se mahdollisti tarjota kotia vielä kahdelle lisälapselle, mistä tuli elämäni avainkokemus, joka ohjasi minut toimimaan lastensuojelun asiantuntijana ja teki minusta tietokirjailijan - ja tohtorin.
Virsi 631 on rukous ja sen laulaa Pasi Mustonen