MENNEITÄ MUISTELLEN

1. ELÄMÄNKAARELLA

Lapsena luulin,

että sateenkaaren päässä

on värien kirkkaus ja aarre.

Luulo oli väärä, mutta loi iloa,

Aikuisena luulin, että

elämänkaaren päässä

on tyhjää ja harmaan varjoa.

Luulo oli väärä ja loi huolta.

Vanhana tiedän:

Harmaa onkin kaunista.

Ja aarteen voi löytää,

kun oivaltaa:

Tämä ainoa elämäni

on minulle oikein mitoitettu

ja paras mahdollinen,

ainoa mahdollinen.

Aarre on oivallus.


2. KUN HAAVEET TOTEUTUVAT

Taivaasta satoi avaimia nuoruuden vihreille niityille.

He juoksivat niitä poimimaan kaksin yksin ja joukolla.

Luulivat, että kaikki ovet saisi auki.

Sitten vaan elämänkeväistä tietä pitkinvalitsemaan ja sovittelemaan.· 

 Toteuta haaveesi, he huutelivat toisilleen.· Vain parasta meille ja suunnitelma A. 

Hän lähti oman suunnitelmansa kanssa:Väärä avain, väärä ovi, eikö koskaan löydy oikeaa.

Viimeisestä talosta avattiin ikkuna, heitettiin avain:· Olisi tarjolla tällainen elämä:Vaihtoehto: B.

Hän totesi: · En minä tällaisesta haaveillut. 

Alkoi työllä ja vaivalla muovailla B-vaihtoehdostaitselleen sopivampaa A-elämää.

Kauan se kesti, sai valmiiksi vasta vanhana,kun oivalsi viimein:

Koko ajanhan se oli sittenkin ollut ainoa oikea itselle sopiva: A-elämä.

3. PULA-AJAN LAPSUUS

Olen pula-ajan lapsi,

jolle oli virallisesti määritelty

määräosa leipää,

sama rikkaille ja köyhille.

Ostokortti kädessä sitä jonotettiin.

Kaikesta oli pula,

kaikilla tasa-arvoisesti.

Karamellejä ei ollut,

  • oli sakariinilla makeutettuja

porkkanan muruja.

Purukumia ei ollut,

  • oli marmeladipurkin sisältä

kaavittua parafiinia.

Silakan ja läskisoosin tuoksu

sekoittuivat kotoisesti rappukäytävässä.

Lauantaisin tuoksui vastaleivottu pula-ajan pulla.

Vaatteita parsittiin ja paikattiin,

takkeja käännettiin.

Joskus tuli Amerikanpaketissa

vanhoja vaatteita

ja koulussa jaettiin

Hooverin hammaspulveria.

Leluja oli vähän,

mutta vuosi vuodelta enemmän.

Kaikkea oli edellistä vuotta enemmän.

Sitten kauppoihin tulivat karamellit

ja kadulle jäätelökärryt.

Aloin uskoa:

Tällaista elämä on:

Vuosi vuodelta parempaa.


4. KOTISEUTU

Kansakoulun lukukirjassa

opetettiin kotiseuturakkautta.

Mutta siinä ei sanottu,

että kaupunki voisi olla kotiseutu.

Kotiseutu oli aina maalla.

Siellä oli koivuja ja kuusia,

ja lempeitä lehtoja

  • meillä oli lehmuksia

ja ruohikkoa, jolla kävely kielletty.

Siellä oli taivaalla tuikkivat tähdet

  • meillä katulamput.

Siellä kiurut kisailivat ja käet kukkuivat

  • meillä oli häly, melu ja pöly.

Silti me rakastimme kaupunkiamme

ja olihan meillä jotain parempaa:

Stockmannin liukuportaat!


5. KEVÄTASFALTTI

Herään huhtikuun aamuun.

Kuulen raitiovaunujen

turvallisen kolinan.

Mieli on odottavan onnellinen.

Eilen se alkoi:

sieluni kevätjuhla.

Asfaltti oli vaalennut

ja tuoksui keväälle.

Herätti eloon taas kerran

huhtikuiden huuman.

Minulla ei ole solisevia kevätpuroja.

Minulla on asfaltti.

Sen kevättuoksu saa sieluni solisemaan

aina ja aina uudestaan.


6. OLI KESÄYÖ

Raitiovaunut olivat lakanneet kulkemasta,

kadut autiot.

Asfaltti tuoksuu hellepäivän jäljiltä lempeästija jasmiinipensaat makeata huumaa.

Kesäisen yövalon kajo hyväilee harmaata kerrostalon pihaa

eikä varjoja ole. 

Ovenpielessä kaksi nuorta, ainoansa löytänyttä,

viivyttelevät eroa..

Ihmettelevät toisiaan, ensimmäisiään.

 - Kuinka ihmeellinen toinen on 

ja Luoja,joka on tehnyt kesäyön meitä varten

ja luonut meidät toisillemme 

täydellisiksi.

7. NUORUUSMUISTO

Olen vapaa,
on illassa aamu,
joka tulee kun tulee
yöttömässä yössä
seitsemää seppeltä kantaen.

Kesäisen yön tuoksut
pisaroituvat
aamun usvaksi,
jossa näen
valoisat yöt
ja sen yhden,
jolloin koko järvi, niitty
ja hailea taivas soi.
Oli nuoruus,
oli juhannus.


8. ELÄMÄN RUUHKAVUODET

Minä juutuin ruuhkaan

moniksi vuosiksi.

Siellä seisoin kuin liikennepoliisi

joukkoja ohjaillen:

Sinne tänne tuonne

ja nyt kaikki ovesta ulos.

Menivät ja kohta jo tulivat takaisin

monin kaksin kappalein.

Eikö tämä koskaan lopu?


9. AIKUISTEN ÄITI

Olin lapsitarhuri, hoitelin taimiani.Lannoitin, kastelin, rajoitin ja rakastin

kykyjeni mukaisen määrän.

Oikein, väärin, oikein, väärin. 

Aikanani jouduin syytettyjen penkkiin,ja vain kuuntelin.

Kun tehty, mikä tehty.Väärin, väärin, väärin. 

Sama mitä sanovat, turha oikaista,muistavat mitä muistavat,

miten muistavat. 

Onhan sieluissa tekojeni jäljet, myös ne jolloin oikein kastelin, oikein rajoitin ja rakastin

- kukkivat jos kukkivat.

10. KIITOS RUNOISTA

Runo, olet ollut uskollinen kumppani,

niin myötä- kuin vastamäessä.

Olen iloinnut runoilijan rinnalla

riemuhetkestä toiseen.

Hei tätä ihanaa elämää

sinä sielunkumppani.

Yhteinen on ilo ja ymmärrys.

Olen rakastanut runon sanoin

sielu ja ruumis yhtä runoa

sitä samaa ikuista

laulujen laulua

  • ihmeiden ihmettä.

Kun rakkaus loppui

tai lopetettiin,

taas sukelsin runoon.

Joku jossain on kokenut saman

  • ja itku oli yhteinen.

Olen elänyt runon voimalla

minuutti kerrallaan

kauhumyrskyni keskellä

kuin huojuva puu kalliolla

runo oli juuri, joka piti

Olen surrut runon kanssa

läpi harmaan kiven

ja mustan seinän.

Ohi tunneloukkojen

ja katkeruuden.

Sinua kiitän runo

ja teitä sieluni laulajat.

Kaikki tunteet

on sanoitettu runoiksi.

Mikäpä minulla,

kun voin niitä poimia.

Ja me laulamme duettoa, runoilija ja minä


11. UNELMIEN TIEKARTTA

Vuosikymmenten mittaan

olen unelmoinut paljon,

pyytänyt, anonut ja rukoillut.

Toteuttiko Jumala unelmani,

kun anoin ja rukoilin?

Sainko kulkea toivomiani teitä?

Monelle tielle Hän pystytti puomin.

Jäin puomille pyytämään ja takomaan.

Pysyivät suljettuina.

Avoimena oli vain tie,

jota en olisi halunnut kulkea.

Mutta kuljettava oli.

Nyt tutkin sitä unelmien tiekarttaa

- Ajatella, että tuonkin tien olisin itse valinnut.

Onneksi sanoit ei, Jumalani.

Ja onneksi puomi piti.


12. KULKIJA

Tiet halkovat maata,
laveat, leveät ja kaidat, kapeat.
Mahdollisuus on mennä
tai olla menemättä.
Mahdollisuus eksyä tai löytää,
tulla kohti tai loitota,
yksin tai yhdessä.
Eikä koskaan tiedä,
missä on viimeinen raja,
mutta tiet aina on

  • ja taivas.

VERTAISTUKEA VINOON KASVANEILLE

13. RAILI, KATKERAN ÄIDIN TYTÄR

Olen vanha ja vielä vanhempi äitini on katkera.

Ei anna anteeksi,että synnyin.

Kostaa minulle verhotuilla ilkeyksillä. 

Hänhän menetti nuoruuden,

joka hänelle olisi kuulunut.

Minä menetin elämänilon ja toivon,

joka minulle olisi kuulunut.

14. EIJA, HYLÄTTY

Olen hylätty,

alusta asti.

Yhdeksän kuukautta

taistelin äitini kohdussa

oikeudesta elää ja voitin.

  • Ei olisi kannattanut.

Isä ei halunnut nähdä,

Äiti vilkaisi, antoi pois.

Ja minä itkin hylättynä.

Koko elämäni ajan

olen etsinyt ihmisistä äitiä,

joka antoi pois.

Aina olen kaivanut esiin

läheisistä hylkääjän,

ja tullut hylätyksi.

Yhä uudelleen minä itken

sitä hylätyn alkuitkua.

Eikä auttajaa ole.


15. KORJAAVA KOKEMUKSESI

Moni sinut jätti,

ja monta olet työntänyt pois.

Huhuilit yksin

kuin huuhkaja erämaassa.

Ja minä tulin.

Rakkaani, hylätty,

minä tunkeudun elämääsi,

riipun kiinni, mutten runtele,

hellästi silitän sydäntäsi,

vaikka työnnät kättäni pois.

Usko nyt, usko jo viimeinkin:

Olen kuin Jobin uusi onni

ja ne kymmenen uutta lasta.

Olen tarinasi onnellinen loppu.


16. MARJA, ELÄMÄN ULKOPUOLINEN

Olen seisonut valittavana   monilla pihoilla

eikä minua otettuei edes viimeisenä,

- kieltäytyivät.

Minut äänestettiin elämästä ulos. 

Nyt valitsen itse itselleni ulkopuolisuuden.

Revin kutsut kun uskon

etteivät he minua oikeasti halua.

17. YKSINÄISEN LIISAN ELÄMÄKERTA

Kun olin vauva ja heräsin yksinäisyyteen,

itkin turvattoman itkua,

ja kukaan ei kuullut.

Koulussa minua kiusattiin

Välitunnilla kaulassani oli lappu:

"Ei yhtään kaveria"

Nuorena yksinäisyys viilsi syvältä,

ja minä itseäni.

Tunsin olevani elossa kivun kautta,

kun sydämeeni koski ja käsivarret kirvelivät.

Aikuisuuden alussa odotin sitä toista,

elämän tanssisalin tungoksessa

melkein kauniina ja arvet piilotettuina.

Mutta he kulkivat ohitseni,

kiiltävin kengin ja samalla

rusikoivat unelmani.

Sanovat, että vanhana

niin moni on yksin.

Niin on, minä ja naapurini.

Kerrankin olen kuin muut:

yksin yksin ja aina kaipaamassa,

eikä kukaan tule.

  • Mutta en minä tänne halua,

sitä yksinäistä naapuriani.

Jonkun muun minä haluan,

jonkun, joka ei kuitenkaan tule.


18. LAURA, JUOPON TYTÄR

Hän oli ollut pihan ainoa lapsi, joka sai hävetä isäänsä,

itseään ja paikattua, kulunutta mekkoaan.

Hän oli juopon lapsi.

Kun oli nähnyt kaukaa isän tulevan horjuen kohti kotia,

pelko oli muuttunut kauhuksi, kauhu ahdistukseksi

ja leikki oli pysähtynyt ja sanat.

Elämän tuska oli vyörynyt taas kerran kotipihalle.

Tuttu näytelmä, kukaan ei taputtanut.

Häpeä luki säälin muiden silmistä ja kasvoi.

Monta kurssia piti käydä ja terapiaa ja vertaisryhmää

ennen kuin lapsuuden tunnekuohut lakkasivat hyökymästä.

Sai riisuttua sen juopon lapsen mekon,

pukea päälleen ehjän, puhtaan ja kauniin

ja olla kiitollinen isästään,

joka oli ollut paljon muutakin kuin juoppo.


19. RIITTA, OSATON

En saanut lapsena,

mitä toivoin

ja lakkasin toivomasta.

Kaikkihan oli jo varattu muille.

Sain sen, mitä muilta jäi.

Minä uskoin sen elämänvalheen,

ettei minulle muuta kuulu,

vain tämä osattomuus.


20. LEILA, JOKA VAPAUTUI SYYLLISYYDESTÄ

Minä yritin lapsena

ja minä erehdyin

tietäen ja tietämättäni.

Niin paljon satoi moitteita

odotetusti ja yllättäen.

Minuun rakennettiin

tunneansa,

väärän syyllisyyden väylä.

Sitä pitkin vuosien myötä

monet kulkivat minua syyllistäen

ja monia kutsuin kulkemaan.

Sitten löysin kiviä,

joista rakensin sieluni suoja-aidan,

Syyllisyyden tunneansa aukesi.

Ja Kulmakivi piti.


21. TIINA JA HÄPEÄ

Aina minua sai hävetä, 

käskivät menemään säröineni salakaappiin,tai olemaan toinen ja toisenlainen.

Niinpä nuorena erosimme toisistamme:minä ja minä.

Toinen kelpasi muille.Toinen oikea voi huonosti kaapissa. 

Olin jo tottunut elämään toisieni kanssa.

Joskus mietin, kumpi on se oikea.

Ja sitten tulit sinä,jolle aukaisin kaappini ovet

.- Ja oikea oli oikea.

22. TAINA JA HÄPEÄ

Hän kasvoi

vajavaisen perheen

vajavaisena lapsena.

Eikä yhtenäkään päivänä

voinut iloita itsestään.

Kun aika oli lähteä perheestä

häpeästä oli kutoutunut huntu,

jonka peitossa hän pelkäsi

Lukevatko tarinani:

hunnunkin läpi?

Hunnun takana piilotteli

elämän luomaa häpeää

vuosien ajan.

Kunnes löysi armahtajan,

Ja asenteen:

  • Häpeän haavoittamana,

paljain kasvoin

olen toiselle kaunein.


23. MERJA, ENTINEN UHRAUTUJA

Minua kasvatettiin lapsena

kunnon kansalaiseksi:

Velvollisuus ennen kaikkea.

Minä uskoin sen valheen,

että ennen kaikkea,

ennen jokaista haavetta ja unelmaani.

Velvollisuuksia riitti.

Omat tarpeeni hylkäsin,

mutta en lähimmäisteni.

Rakastin uupuen.

Elämä soljui kuin lastu laineilla.

Ja muut ohjasivat virtaa.

Onneksi vielä vanhana

valloitin sanan EI.

Opin käyttämään sitä

ilman syyllisyyttä.

Aikaa on vähän.

Jospa lähtisin uimaan pitkin

elämän virtaa,

miten tahdon,

nyt kun tahdon.


24. SIRPA, NARSISTIN VAIMO

Kuinka kovaa pitää lyödä,

että ihminen kuolee?

Kuinka kovaa pitää lyödä,

että rakkaus kuolee - ja sielu?

Hän luuli löytäneensä kuninkaan,

mutta sai teurastajan.

Sielunsa teurastajan.

He kulkivat yhdessä mies ja sielukuollut nainen.

monet ajattelivat, onpa hän onnellinen.

On saanut

noin miellyttävän miehen.


TUNTEIDEN KIRJOA

25. KATKERUUS

Katkeruus, Sinä kamala kumppani

yrität tunkea elämääni

ja perustelet oikeutesi.

Totta puhut.

Vääryys huutaa aina oikaisua,

mutta aina ei sitä tule.

Tarjoat maljaasi katkeruus,

mutta tiedän että sen myrkky tappaa.

Se tuhoaisi minut ryyppy ryypyltä.

- ja minua vastaan rikkonut

eläisi huoletta elämäänsä.


26. SISARUSKATEUS

Ei niin pientä kattilaa olekaan

etteikö siitä saisi perintöriitaa aikaiseksi,

jos joku juuri sen haluaisi.

Kun rakkautta oli niin vähän

pitää siitä taistella

vielä perunkirjoituksen jälkeen.

Kun tavaroilla on merkityksensä,

eikä asioilla ole taipumus selvitä.


27. ÄIDIN OSA

Monta ahdistuksen päivää ja yötä

hän oli surrut lastensa suruja,

kenen milloinkin.

Yhden suru mursi mielen

eikä toisen ilosta ollut korvaajaksi.

Pohjalle pudonnut

veti onnettomaksi onnettoman vierelle.

Mutta aina oli jaksanut sanoa:

Tule poikani, tule tyttäreni.

Mennään yhdessä takomaan

paremman päivän porttia.


28. TUHOUTUI SODASSA

Koteja särkyi, teitä ja siltoja.

Suvut surivat miehiään.

Toiset olivat kuolleet,

toiset palasivat kuolleina,

syvät haavat sielussa.

Eikä mielen jälleenrakentamista tullut.

Työkalut puuttuivat.

Särkyneiden sankareiden sukupolvi,

tappamaan oppinut,

tappoi monien poikiensa itsetunnon,

helpolla päässeiden.

Tuli isänmurhien aika,

eivät onnistuneet nekään.

Särkynytkin sotasankari on

aina sankari, ylittämätön.

  • Niin haavoittui seuraava sukupolvi.

Oi kallis Suomenmaa,

kalliisti lunastettu.

Miten paljon särkyi ja haavoittui.

Mutta sinä elät.


29. MAHDOTON TEHTÄVÄ

Tuonelan virta myrskyää,ja lautturi on armoton. 

Tuonelan koskessa kolisee luut toisiaan ja kiviä vasten.

Ei äiti saa kasattua poikaansa, ei nainen rakastettuaan. 

Aika meni ohi.

Ja jossain kuitenkin on kaikki.

30. MENETYS

Niin paljon on menetetty,

kun menettää haaveet.

Kun tosiasiat ryöstävät

kaiken toivon

ja rippeistä olisi rakennettava

uusi elämä.


31. SURIJA

Kiedon surun ympärilleni

kuin mustan viitan

ja napit ovat tiukasti kiinni.

Sain tehtäväkseni surra

eikä kukaan, ei koskaan

ole surrut kuin minä.

Ja viitta pysyy aina ympärilläni

ja napit tiukasti kiinni.

32. MASENTUNEEN AAMU

Voi mikä pettymys,

tämäkin aamu.

Haluan nukkua nukkua nukkua.

En herätä odottamaan iltaa,

joka on siirretty kauas.

Liian kauas.

En yletä sitä tavoittamaan,

mahtaako sitä siellä ollakaan.

 - Ehkä se kuitenkin tulee

armahtava ilta.ja jälleen kerran järjestää päivälle 

melkein onnellisen lopun:

saan nukkua, nukkua, nukkua.

33. KADUTTAAKO

Minulla on sydämessäni

monta sijaa ilolle

ja se suruhuone.

Sydämeni suruhuoneeseen

ovat kokoontuneet

katumukseni aiheet.

Joskus ovat hiirenhiljaa

joskus kuiskailevat,

joskus huutavat kovaa.

Monet sanovat,

etteivät kadu mitään.

Ovatkohan eläneet niin hyvin

  • vai tulkinneet jotain väärin.

34. ERILAISET JUHLAT

Hän viettää introvertin sisäistä juhlaa

suljettujen verhojen takana.

Eivät ekstrovertit tiedä kuohuvine maljoineen,

miten hilpeän juhlan saan aikaiseksi

vain ajatuksen voimalla.


35. YSTÄVÄNPÄIVÄ

Valmistan kotiani juhlaan
kohta vietän ystävänpäivää
- itseni kanssa.
Siis minä minäni ystävänä.
Lähetelkää vaan sydämiä toisillenne.
Odottakaa, toivokaa,
pettäkää toiveet ja pettykää.
Minä en pety:
saanhan sydämen minä-ystävältäni


36. YKSINYKSIN

Kun lähdöstäsi oli kulunut aikaa

olin oppinut elämään harmaissa päivissä,

Mutta kun aurinko nousi hehkussaan

tai laski illalla väriloistoon,

olisin halunnut jakaa ilon kanssasi.

Sinua ei enää ollut.

Kauneuden kokemus sai surureunan.

Oli kauneus, kaipaus ja kipu.

Ja halu tehdä taivaasta harmaa.

Vuosia kesti kaivata ilon jakajaa,

sinua tai toista.

Nyt huomaan:

Olen tottunut elämään yksin.

Tänä aamuna taivas loistaa väreissä

Saan lahjaksi kaikki taivaan värit

ilonvaikka jaan sen vain itseni kanssa.

Olen tottunut elämään yksin.


37. TUSKA

Hän, ihminen, riitautui itsensä kanssa

ja oli vähällä tuhoutua,

kun mielen asumukset sortuivat

toinen toisensa päälle

murskaten alleen kaikki rakennelmat.

Yölliset huudot nousivat kohti tyhjää taivasta.

kuin savut raunioista.

Eikä kukaan kuullut.


38. ELÄMÄN KUOPASSA

Minä vaikeroin

kuoppani pohjalla.

En minä tällaista elämää valinnut.

Mutta asenteen siihen voi valita.

Tiesivät viisaat,

kuoppani ohi kulkevat.

Mutta minä tiedän:

Joskus vain ei voi.


39. PUDOTUS

Reittini on taivaalla

sopivassa korkeudessa.

Näin elämä sujuu.

Illuusioko?

Putoan turbulenssissa.

Elämä iskee yllättäen kuin

patarumpu kesken

kaunista melodiaa.

En äsken saanut valita.

Nyt-hetkellä saan:

Selviytymiskeinot.

Ja kohta taas matkakumppanina on

haavoittumattomuuden illuusio.


40. AAMUN AVAUS

On näitä päiviä takana.

Hyviä ja huonoja.

Mutta tämä päivä on

elämäni ainoa tämä päivä.

Onhan sille annettava arvoa,

kun on ainoa lajissaan.


41. ONNEA ODOTELLESSA

Odotin taas elämältä onnea

aurinkoa risukasaan,

rouva Fortunaa

lahjakoreineen.

Mutta paljastuit huijariksi

eihän sinua ole

rouva Fortuna.

Itse olen onnestani vastuussa

Itse on oma onneni taottava

Ja se takominen

tekee minusta onnellisen.


42. EPÄTOIVON HETKI

Minä tukehdun tähän hiekkaan,

joka valuu maailman tiimalaseissa.

Minä katselen kauhulla kaikkien

tiimalasien hiekkamerta,

ja pelkään, että myrsky yltyy

eikä tyynnyttäjää tule.

Olen tuskaisen tietoinen siitä,

mitä tapahtuu.

Hiekat valuvat,

enkä mitään voi.


43. NIIN PAHA VOI OLLA

Elämän kurjuuden ja pimeyden uoma

halkoo suurta kaupunkia

yön kiiltävässä mustassa,

taistelee laadustaan ja ihmisistä.

He, kuilussa kamppailevat,

anovat toisiltaan rikkautta ja rakkautta.

Jakavat toisilleen tyhjää,

eivätkä haluaisi antaa sitäkään.

He kapuavat katulyhtyihin,

tahtovat loistaa,

mutta sammuttavat viimeisetkin valot.

Putoilevat katuun

ja unelmat murskaantuvat.

Kohta alkavat aamun hiljaiset tunnit

ja unelmien ruumiit lakaistaan pois.


44. KAAMOKSEN JÄLKEEN

Kukkani kuihtuivat ruukuissaan

ja ruohon lailla olin lakastunut.

Nyt pimeyden jälkeen näkyy valoa.

Voi kukkaraukkani, silmieni ilo,

jo taas teidät huomasinja keltaiset lehdet.

Jo jaksan kastella kuivan mullan.

Ja kohta taas yhdessä uskomme 

parempaan päivään

ja valoon, 

joka kirkastuu kirkastumistaan.

45. MITÄ IHMISET AJATTELEE!

Mitä ihmiset ajattelevat?

En tiedä, mutta voin itse päättää,

mitä luulen.

Minä päätän luulla, että ihmiset

ajattelevat kaikkea hyvää,

minusta ja muista.

Minä rakennan heille hyviä ajatuksia

omissa aivoissani.

Ja muutan maailmaani paremmaksi.


46. ONNETON VAI EI?

Moni ihminen voi

syystä kysyä.

Miksi minulle kävi näin.

Niin moni asia on muilla paremmin.

Yksi yhdellä, toinen toisella.

  • On huonomminkin.

Valitse tarkkaan kehen vertaat.

Jos vertaat unelmaasi,

aina häviät.


47. KIITOLLINEN MIELI

Tänään on onnellisten tarinoiden päivä.

- Kenellä ja missä?

Kenellä tahansa,

joka haluaa muistojensa ketjusta

poimia kiitoksen aiheet.

Kiittää siitä, mitä on saanut

ja kiittää siitäkin,

mitä vaille on jäänyt.


48. ÄITIIN SIDOTUT

Hän oli sidottu äitiin

vallan ja rakkauden sitein.

Vielä vanhanakin.

Vaikka äiti oli kuollut,

hänen mielipiteensä

jatkoivat elämää,

asuivat tyttären aivoissa.


49. TUNNEMUISTOJA

Miten elävä voi olla tunne,
vaikka aika on ollut

jo kauan mennyttä,
surun aika,
huolen aika,
rakkauden aika.Jokaisella on oma
muistohuoneensa.
Voisin minä ohikin kulkea.
Monet kulkevat.
Mutta rakkauden huoneeseen
on hyvä poiketa
ja todeta ilman ikävää:
Olihan sitä ja on.


50. ILOINEN VAMMAINEN

Ystäväni Eila totesi:

Tänään on harvinaisten

sairauksien päivä,

kohtalotoveri kuntoutuskurssilta

muisti kortilla.

Hän pyörähteli sähköpyörätuolilla

muutaman piruetin päivän kunniaksi ja jatkoi:

Minulla näitä sairauksia riittää - ja merkkipäiviä.

On sydänvikapäivä ja nivelpäivä ja diabetespäivä.

Nyt tuli syöpäpäivä vietettäväksi.

Sitten ovat nämä uniapneayöt.

Mutta on kuitenkin jäljellä 360 päivää,

jolloin vietän kiitospäiviä,

ihan vaan siksi, että elän.


VANHUUS

51. VANHUUDEN ALUSSA

Tiesinhän tapasi vanhuus.

Teoriassa.

Kuitenkin yllätit.

Sinä uusi matkatoveri,

et kysynyt lupaa tulla

ja aloit vaatia elämästäni

osan osalta itsellesi.

Ehkä huomenna tai viikkojen päästä

on luovuttava jostain,

tänään tärkeästä.

Eikä sekään riitä.

Uudelleen ja uudelleen

tulet osaasi vaatimaan.

Kunnes kaikki on sinun.

Ja minulle jää vain kysymys:

Kuka minä olen?

52. ONKO IKÄ VAIN NUMERO

Sanovat, että ikä on vain numero.

Mutta tilastot kertovat,

että x prosentilla x ikäisistä

puuttuvat omat hampaat tai hiukset tai lonkkanivelet

ja jos murrat luusi, on riski että sinut

sysätään odottamaan luonnollista toipumista.

Ja tosiasiahan on että x prosentti x ikäisistä kuolee.

Uskokaa te numeroanne piilottelevat:

Elämästä tulee rikkaampaa,

jos muistaa ikänsä ja kuoleman mahdollisuuden,

ja elää jokaisen päivän kuin viimeistä päivää.


53. MUISTI

Ihmisillä on niin paljon muistettavaa

ja unohdettavaa.

Kun vanhuuden rajoilla vaelletaan,

alkaa tarkkailu, oma ja muiden.

Aluksi kyselin:

Olisiko tämä voinut

tapahtua entisinä aikoina.

Vastasin:

Olisi.

Sitten tuli ensimmäinen:

Ei.

Oli vain nöyrästi todettava:

Tällaista tämä nyt on.


54. PRINSSIN KUOLEMA

Näppäilin nimesi.

Tuijotan kuvaasi ruudulla kauan.

Vanha mies.

FB kysyy, tunnenko hänet.

Säpsähdän kuin luvattomasta kiinni jäänyt.

  • En, mutta joskus tunsin,

oli kevääni prinssi.

"Sait multa kukkaset toukokuun."

Ja uskoin, että eläisimme

onnellisina elämämme loppuun asti.

"Voi häipyä vuodet pois,

vaan yhteinen onnemme ei voi"

Prinssi on kadonnut,

muuttanut muotoaan.

"Voi himmetä loiste kuun

ja voi syksy riipiä lehdet puun"

On himmennyt loisteesi

ja on vanhuus riipinyt viittasi.

Prinssiä ei enää ole.

Eikä mitään valtakuntaa.

Eikä satuja. Eikä laulua.

Me olemme.

Ja muistot.

(siteeraukset laulusta Greensleeves, suom. Reino Helismaa)


55. VANHUKSEN VAPAUTEEN

Vuosikymmeniä kesti

riisuutua omaksi itsekseni,

jonka Luoja oli tehnyt,

ja minä peitellyt

kauniisiin kaapuihin,

kun lähdin elämän tanssisaleihin.

Oli keveämpää

kun riisuiduin

kaapu kaavulta.

Ja sitten minä tanssin

haparoivin askelin,

mutta viimeinkin kevein.

Annoit Luojani

vanhuuden lahjana vapauden:

ei ole muista väliä.

Ja minä tanssin ja tanssin

- ja iloitsen.


56. PALUU MUISTOJEN KADULLE

Kuljen muistojeni Bulevardia,

jota pitkin olen vaeltanut

huikaisevan onnellisena

ja tulisen tuskaisena,

kaikkeni menettäneenä.

Elämä on muuttunut, katukin

Siitä on tullut lempeämpi.

Enää ei tarvitse tuntea.

Kas, lehmuksia kaadetaan

Ovat alkaneet lahota sisältä,

  • niin kuin minäkin.

Kohta ne korjataan pois.

Niin kuin minutkin.


57. JUMPPASALISSA

Olemme vanhusten jumpassa.

me pikkukaupungin naiset.

Tunnemme toisemme

monesti olemme tavanneet

vuosien varrella

Olemme nyökkäillet toisillemme

ja saaneet tietää,

että toiselle kuului: Kiitos hyvää.

Me tiesimme toistemme tarinat

ja omakin oli julkinen.

Tänne me päädyimme

elämän ehtoossa

pelastamaan kunnosta,

mitä pelastettavissa on.

Me nyökkäilemme toisillemme.

ja saamme ehkä tietää,

ettei kuulukaan hyvää.

Joskus joku ei jaksa tulla,

joskus joku ei muista tulla.

Joltakin on murtunut luu, joltakin mieli.

Ja joku on poistunut lopullisesti.

Mutta uusia naisia tulee ovesta

viettämään vireätä vanhuutta.

- Toistaiseksi.


58. TUNNENKO HÄNET?

Seisoin liikennevaloissa

matkalla markettiin,

vieressä hymyili nainen

ja mukava niin.

Tunnenko hänet vai en

mielessäni kyselen.

Nainen aloittaa puheen

ja tajuan: En tunne en,

mutta ilokseni haastelen.

Minua toiseksi luuli

sen kysymyksestä kuuli.

Totesimme, että näinhän sitä vanhoille käy

eikä erehdyksille loppua näy.

- Yhdessä jatkoimme matkaa.


59. RAKKAUSRUNO ITSELLENI

Minä rakastan itseäni - nyt vanhana.

Rakastan kuin äiti rujoakin lastaan

ja lapsi vajavaista äitiään:

tuhansin sielun sitein.

Rakastan kuin Jumala ihmistä: kivulla ja ehdoitta,

kuin nuorukainen ensimmäistä naistaan: hellyydellä

ja vanha mies viimeistään: hyväksyen

Minä rakastan itseäni lahjarakkaudella.

Sain sen Sinulta Luojani ja teiltä ihmiseni.

Kaikki säästin: "Jos viel ä joskus tarvitsen."

Nyt minä tarvitsen.

Vietän elämäni onnellista loppua kanssani.


60. ITSELLISEN SENIORIN VAPAAPÄIVÄ

En millään jaksa nousta suloisesta vuoteestani

suorittamaan vanhuksen päivää.

- No väliäkö hällä - en sitten nouse 

Vai pitäisikö pukea ja lähteä kauppaan

.- Voinhan ravita ruumiini tähteillä. 

Posti pitäisi hakea laatikolta

ja lukea lehti, pysyä ajan tasalla

.- Kannattaako tällaisen ajan tasalla pysyä.

Olkoon lehti siellä. 

Mutta aamulenkki, vanhuksen velvollisuus:

Onhan hoidettava terveyttään.

Verenpaine ja kolesteroli vaativat sitä ja muisti

.- Antaa vaatia, jääköön väliin.

Joskus on mukavaa olla kuriton vanhus.

Ja hoitaa vain omaa onnellisuuttaan.

TARINOITA PARISUHTEISTA

61. KESKENERÄINEN

Nainen jatkoi Luojan luomistyötä

koko pitkän avioliiton ajan.

Kovin vajavaisena oli mies lipsahtanut

suuren savenvalajan käsistä.

Miten oli saattanutkin nuorena

kuvitella toisen toisenlaiseksi

toiveidensa ja tarpeidensa mukaiseksi:

elämänsä prinssiksi.

Pian pinta karisi käytössä, paljastui petos:

Toinen olikin vain ihminen.

Tulihan se päivä, jolloin vaimon luomistyö päättyi,

Kovin oli nyt hyvä ja rakas tuo mies, ihan täydellinen.

  • Mutta sitä ennen oli miehen pitänyt kuolla.

62. VANHAN MIEHEN RAKKAUS

Kielletty rakkaus!

Kuka kielsi?- Perikunta. 

Minkä vihan herättikään

onnea loistava vanha mies

ja nuorempi hehkeä vaimo. 

Naurettavaa sanoi poika,

mutta ei nauranut.

Jokainen solu oli raivoa täynnä.

63. LESKEN UUSI ONNI

Onnellinen leskimies

talutti uuden kesän rakkautensa

alttarille ja arkeen.

Paljon luuli ja odotti

niin kuin toinenkin.

Pettyi pahasti monta kertaa:

Eikö olekaan kuin entinen?

Ei ollut.

Uusi vaimo tiesi että

kuolleen kanssa on paha kilpailla,

eikä yrittänytkään.

Oppihan se mies viimein

kantapään kautta,

että edellisessä avioliitossa

saavutetut edut,

eivät siirry uuteen.

Onneksi oppi

- omaksi onnekseen ja vaimon.


64. VANHA PARI


He kulkevat rinnakkain
lievästi keinahdellen.
Vanha pariskunta.
Askeleet sopivat toisiinsa
Oli sovitettu vuosien varrella.Sekin oli opittu,
elämää marssiessa,
että toisen vasen on toisen oikea.Tiivis pari, yhtä.
Kun sisäjalat astuvat,
keinahtavat lähelle,
hartia koskettaa toista.
Kun ulkojalat astuvat loittonevat.
Vain hetkeksi.
Suunta on sama,

niin oli sovittu.
Ja se on sitä rakkautta.


65. AINA YHDESSÄ

Tuo mies alkoi ärsyttää minua,

suunnattomasti

näin vanhemmiten,

kun oltiin aina yhdessä:

Miksi se pureskelee niin huolellisesti

ja huippuna nuo mansikan siemenet.

Ei kukaan muu tee niin.

Mutta tuo teki

kai vielä kiusallaankin,

muuten kiltti mies.

Väitti, että se oli sen

ominaisluonto.

  • Lakkasin ostamasta mansikoita.

Mies sai sydänkohtauksen

elokuisena aamuna.

Hänet vietiin minulta

letkuihin ja monitoreihin

ja teholta toiselle.

  • Mutta sain minä hänet takaisin.

Ostin rasiallisen mansikoita:

Syö rakkaani

ja pureskele ne siemenet huolellisesti,

ominaisluontosi on musiikkia korvilleni.


66. PITKÄ AVIOLIITTO

Tänään on hääpäivämme, elämäni erehdys.

Ei tuo muista. Ennen ei halunnut, nyt ei pysty.

Tässä me ollaan kuin käsiraudoissa, toinen toisiimme sidottuina.

Tuolla toimii jalat ja voimatkin on tallella, minä hoidan ajattelun.

Toinen toista täydentäen, myhäili pastorimme.

Kaikki luulevat, että meillä menee hyvin,

kun kuljemme aina yhdessä ja kirkossakin käymme.

Kohta lähdemme markettiin katsomaan tuttuja.

Siellä ne kulkevat muutkin yhdessä

ja monet vain näyttelevät seesteistä vanhuutta.

Voi olla, että toisilla meneekin nyt paremmin.

Virtanen ei enää pysty käymään vieraissa, kun ei pysty.

Nieminen ei voi enää juoda ettei haima poksahda.

Mäkinen taluttaa hellästi vaimoaan,

joka ei enää muista olla katkera miehelleen.

Sisukkaasti me ollaan suoritettu tätä pitkää liittoa,

Jos olisin nuorempi, ottaisin eron, nyt en jaksa.

Lapset tulevat tänään kylään, niiden takiahan sinniteltiin yhdessä

ja sinnitellään edelleen - ja lastenlasten ja seurakunnan.

toinen toistamme vihaten.


67. KAAVAN MUKAINEN SURUTYÖ

Meillä oli niin paljon

tulevaisuuden suunnitelmia,

miten eläisimme eläkkeellä,

työstä vapaana.

Mutta minä jouduinkin

pakkotyöhön,

tekemään tätä lesken surutyötä.

Vihaan sinua, kun menit kuolemaan.

Et halunnut kuolla,

kuolit kumminkin.

Tämä viha kuuluu surutyöhön,

mutta ei tieto tee sitä

helpommaksi.

Viha on aina vihaa,

suru surua ja autius autiutta.

Voisinpa luottaa, että

tunteeni tottelevat surutyön kaavaa

ja vielä tulee päivä

että saan työni palkkana

valonpilkahduksia

ja alan suunnitella tulevaisuutta:

miten eläisin ja mitä tekisin

surutyöelämän jälkeen.


68. LÄÄKITYT

Me köpöttelemme huoneistamme joka aamu tokkurassa

sinä enemmän kuin minä, tai minä enemmän kuin sinä,

miten kulloinkin on yö taisteltu aamuun

ja millaisen lääkemäärän voimalla

 - Muistatko entisiä aamuja?

Sanoit dosettiasi helskytellen.

- Ai niitä, kun molemmat oltiin aamuäreitä

 ja vasta ison kahvimukin jälkeen 

muutuimme normaaleiksi.

Oi, niitä aikoja!

- Nyt juodaan tupla-annos

eikä silti muututa normaaleiksi,

mutta jospa tästä tokkurasta vähän tokenisi.

Voi niitä vanhoja hyviä aikoja,

kun istuttiin tässä aamuäreinä!

69. NIIN SURULLISTA - RAKKAANI MUISTISAIRAS

Heräsin vierestäsi

aurinkoisena aamuna,

kun laineet lipuivat rytmisesti

kohti rantakalliota.

Hetken ajan unohdin,

ettet ole siinä,

emmekä koskaan enää

pääse yhdessä laineiden rytmiin.

Todellisuus syöksi

minut suruun taas kerran.

Voi miten minä ikävöin

hurmion ilontunteja.

  • sinä entinen kesäaamujeni sankari.

Nyt minä kaipauksena

maksan tunnehintaa

niistä ihanista aamuista.

Kohta sanon sinulle huomenta

ja aloitan hoivatyöni.

  • Paistaahan sentään aurinko.

70. MUUTTUMINEN

Kuinka paljon toinen saa muuttua,

että valat on voimassa - ja lupaus.

Onko matkalle lähdettäessä

aina otettava riski,

että toinen kävelee pois vähä vähältä,

kerta kerralta tai kokonaan.

Ja jotain kuitenkin pysyy, joka sitoo:

sydämeen pistetyt neulat,

roikkuvat rihmat,

niin että ero on rikos

sydäntä vastaan.

Ja kuitenkin ainoa ratkaisu.


MINÄ USKON, USKONHAN?

71. BRÄNDIIN SOPIVA

Seurakunta rakentaa brändiä

kaunista ja kiiltävää,

joka edellä mennään maailmaan.

Vähän muokkaillaan oppia ja asenteita

paremmin myyviksi - ja toimintaa.

Kun ostajat vähenevät. 

Meillä vanhoilla ei ole brändiarvoa.

Meidät halutaan piilottaa kaappiin.

Meidät rumat ja ryppyiset.

· Tervetuloa vanhusten kerhoon,

mutta julkikuvaan älkää tunkeko.

· Hei valokuvaaja, tule tänne

täällä on brändiin sopiva nuori perhe.

Rajataan sitten tuo mummo pois. 

Ja niin rajattiin kuvasta pois mummo,

joka oli rukoillut perheen Jeesukselle.


72. SATOA KOHTI

Kuolevan vehnänjyvän tie

voi olla tuskainen,

mutta aina tosi.

Kuljettava on,

satoa kohti.

Siinä on sen mieli.

Vaivaisen vaelluksessa.

Ja valossa.

Ja uudessa sadossa.


73. VAIKEA LÄHIMMÄINEN

Päivästä päivään kasvatin vihaani:

toki oikeutettua,

ja vain vähän kerrallaan.

Kunnes havahduin:

Onko hän se lähimmäiseni,

jota käteni on ollut hidas auttamaan.

Herra, niinhän se on.

Annoit taas minulle ihmisen,

jonka rakastamiseen

olen kyvytön, voimaton ja haluton.

Tunnustan nyt, että vihani määrä

täyttää synnin mitan.

Taas rukoilen,

että saisin armosta anteeksi

ja armosta antaa anteeksi

ja lahjarakkaudella kohdata hänet.

Kun itse olen kyvytön, voimaton ja haluton.


74. KAAOS

Monta venettä

on lähtenyt liikkeelle

virtaa pitkin.

Matkaajia on paljon.

Mutta kukaan ei souda eikä ohjaa.

Ei ole myötätuulta, ei vastatuulta.

On vain virta, alati kulkeva.

Merta kohden.

Veneet törmäävät toisiinsa

juuttuvat juuristoihin,

rannan pajut itkevät.

Ja ihmiset.

Eikä meri enää ota vastaan,

eikä maa.

Ja jossain kuitenkin on uusi toivo,

uusi taivas

ja uusi maa.


75. LOPUNAIKANA

Ahtaalla olette kristityt,

maailman kaduilla kulkijat.
Mutta se kestää vain aikansa.

Ilo on ainoa varma tulevaisuus.

Luvannut taho on luotettava.Kadunkulmia riittää
ja mahdollisuuksia.
Älä usko nimikilpiä,
joku vaihtaa niitä.
Älä usko kompassia
pohjoisnapa on siirtynyt,
pommitettu paikaltaan.
Mikään ei ole kuin ennen,
mutta kulkea täytyy
ja toivoa.

Luvannut taho on luotettava.


76. ARMO

Laki on voimassa ja ei ole.

Valinta ei ole minun.

Laki on sydämessä,

joka valitsee 

ja rakkaudessa,

joka on ankara tuomari,

eikä mikään riitä

.- ja riittää sittenkin:

Ristin ihme.

77. UNI

Me kaksi sisarta olimme kovin hengellisiä,

mutta niin eri mieltä

ja käytimme kovaa kieltä.ilman rakkauden häivää. 

 Mutta uni alkoi opettaa

:Olimme kaksi puuta lapsuuteni kirkon alttarilla

pyöreäksi leikattuja kauniita katsella. 

Ja keskellämme oli Jeesus.

Sanoi: · Olen luokanvalvojanne 

Erikoista, erikoista.

Minäkö samalla luokalla tuon kanssa.

Tuon, joka on niin väärässä ja tietää vain vähän. 

Näin, että toisen puun vihreiden lehtien alla

oli valkoisten seittien peite.

Iloitsin: 

Sinut paljastin. 

Mutta Jeesus viittasi toiseen puuhun ja viittasi minuun

ja tajusin:Myös itse olen peittynyt sisältä seitteihin

ja toinen näkee seittejä kuten minäkin. 

Uneni jälkeen edelleen sinua sisareni vastustin,

mutta seittieni seasta- nöyremmin.

78. ERÄÄN KRISTITYN VAELLUS

Hän hiipi viimeiseen penkkiin

ja toivoi, ettei kukaan huomaa.

Aidosti uskoi syntisyyteensä,

ja aneli armahdusta.

Vuosien myötä lähti etenemään.

Ja viimein istui ensimmäisillä paikoilla,

julkisesti arvostettuna,

eikä armoakaan enää kaivannut.

Sitten romahti syntisen romahduksen.

Mutta armahduksen alttarille

on pitkä matka etupenkistä.

Ja kauan kesti ennen kuin

sen matkan viimein teki.


79. MIKSI

Tapahtuiko tahtosi, kun torni kaatui?
Tapahtuiko tahtosi, kun lapsi kuoli?
Onko muuta vastausta kuin:
Väärin kysytty.
Joskus vielä on,
mutta onko sillä silloin väliä.
Kun torni on ehjä ja lapsi elää.


80. VIISAUSTIETEILIJÄ

Lähdin etsimään viisautta.

Löysin hullutuksen:

tien, totuuden ja elämän.

Kuitenkin tunsin,

että olen perillä

ja samalla matkani alussa.


81. VÄÄRIN HOIDETTU

Hän oli väärin hoidettu

jo lapsesta lähtien.

Elämän alussa hylättiin

itkemään pelkoa ja vihaa

menettämään toivonsa.

Uhmaiässä hylättiin raivoonsa,

suljettiin moitteiden vankilaan.

Syyllinen jo viisivuotiaana

ja siitä lähtien syyllinen aina.

Koulu kiusasi, osoitti virheet punakynällä,

minäkuva maalattiin mustaksi.

Nuorena oli kapinakielto,

vihan miekan terä repi vain itseä

Tuli toisen syli ja toivo.

Nyt tulisi hoidetuksi.

Mutta ei tullut hoitoa.

vaikka sitä toivoi

ja toinenkin itselleen.

Oli hoidon tarpeessa hänkin,

tämä toinen väärin hoidettu.

Mutta sitten syttyi uusi toivo:

Hän alkoi etsiä ensin Jumalan valtakuntaa.

Hän etsi ja löysi

myös hengelliset äidit,

hengelliset isät,

alttarit ympäri Suomea.

Rukouksia, lupauksia, profetioita

ja aina vain sielu voi pahoin.

Se alunperin väärin hoidettu.

Mutta ylösnousemuksen aamussa,

sielukin saa nousta kirkastettuna

ja sen ihmeellisen ilon rinnalla

elämän itkut ovat vain pisara,

ja jokainen tuskan hetki vain rakas muisto.


82. KAIKKI ON MAHDOLLISTA

Uskova voi

rakastua ohi puolisonsa,

elää tulisen suhteen.

Hän voi juoda

itsensä humalaan

illasta toiseen,

lyödä lähimmäistä poskelle

ja vielä toiselle

kerta kerran jälkeen.

Kaikki on mahdollista

ihmiselle.

Eikä mikään ole mahdotonta

Jumalalle,

joka katuvan uskovan

armahtaa.


83. IHMISEN RUKOUS

Isä meidän, joka olet rakkaus.

Vaikka joskus sitä on vaikea uskoa.

Kun näemme kuvasi

himmeästä peilistä

ja piirteesi

ankarat, vaativat, syyttävät.

Kuvasi peittävät äitien ja isien

pahat teot.

Ja elämän kuonan peittää rakkauden.

Kirkasta meille kasvosi,

kaiken kuonan takaa,

että enemmän voisimme

uskoa, toivoa ja rakastaa.

Kunnes näemme

kasvoista kasvoihin.


84. JUMALAN AIKATAULU

Lähetin rukouksen:

Jeesus auta,

Tule, tee ihme.

Viivyit ja viivyit.

Toivoni kuoli.

Viimein tulit,

liian myöhään

kuin Lasaruksen haudalle.

Toivoa ei ollut.

Kaiken olin menettänyt

ja uskoni ihmeisiin.

Sysimustalla hetkelläni

Teit sittenkin ihmeen

Herätit toivoni kuolleista,

kuin Lasaruksen.

Toivoni eli ja uusi luottamus:

Ajoituksesi on täydellinen,

aina.


85. PYHIEN YHTEYS

Kutsutta menin

ja vanhoin vaattein,

eivät päästäneet sisään,

kun kuolleena kolkuttelin

pyhien yhteyden ovella.

Minulla oli nälkä ja jano,

vaikka olin kuollut.

Pettynein askelein vaelsin viimassa.

Maassa oli hylätty tienviitta:

Tämä tie, tämä totuus,

eikä matka ole pitkä elämään.

Ota armovaate,

hinta on maksettu.

Tie vei samaan

juhlahuoneeseen.

Pukuni kelpasi,

vanhurskauden matkavaate.

Olin osa pyhien yhteyttä,

eikä enää ollut nälkä, eikä jano.


86. USKON KUOLEMA

Kaikkein syvimmiltään

ihminen kuolee,

jos usko kuolee ja aatteet,

ja ruumis jää elämään.

Aatteiden hautausmaalla

on aina yö.

Ei ole kiviä eikä kylttejä.

Mutta maa odottaa

uusia vainajia,

ja usko ylösnousemusta.


87. HYLÄTYN JUMALAKUVA

Jumala ei hylkää,

sanovat ne,

jotka ovat saaneet

pitää ihmisensä.

Hän menetti heidät,

lähtivät yksi kerrallaan,

pois vievää tietä.

Hänelle jäi vain Jumala,

sitten ei häntäkään.

Itse hylkäsi.

Ja lähti,

pois vievälle tielle.


88. PITKÄPERJANTAI JA PÄÄSIÄINEN

On harmaiden pilvien päivä

ja harmaan auringon.

On surun synkeät kuolleet virrat,

on risti ja hiljaisuus.

Kun iltapäivän hetki lyö,

pilvien esirippu ratkeaa,

mutta ei näy taivasta,

vain ääretöntä tyhjää.

On risti ja kuoleman hiljaisuus.

Uskon että Hän elää

myös pitkäperjantaina.

Mutta kolmantena päivänä

auringon kirkkaus ja ihmisen ilo

kertovat sen aina uudestaan:

Kristus on totisesti ylösnoussut.


89. OLIKO SE JOHDATUSTA?

On monta tarinaa

jotka tuntuvat

kerrottaviksi tarkoitetuilta.

Todistuksena ihmeellisestä

johdatuksesta.

Kun kaikki oli hyvin ja Jumala hyvä.

Moni tarina hajoaa ja ihmissuhde

jo kesken kertomisen.

Syyt ja seuraukset sekaantuvat,

tulkinta katoaa.

Eikä tarinaa ollutkaan.

Eikä Jumala tunnu hyvältä.

  • Ja kuitenkin johdatus on.

90. HENGEN HEDELMÄ

Vanhuuteni alussa tuskailin:

kunto heikkenee,

muisti heikkenee,

terveys heikkenee.

Kysyin ahdistuneena Herraltani:

  • Onko tämä loppuelämä

vain yhtä alamäkeä?

Koko ajan

menetän, menetän ja menetän?

Ja Herrani vastasi:

  • Hengen hedelmää et menetä.

Ojenna tyhjä ruukkusi.

Ota vastaan

lisää rakkautta

lisää iloa

lisää rauhaa

lisää lisää lisää ...


Anja Laurila (s.1943) on psykologian tohtori ja tietokirjailija. Hän tarkastelee proosarunoissaan elämänkaaren tunteiden ja ajatusten kirjoa vanhuuden näkökulmasta.

MITTA

Lähdin lapsuuskodista
selässäni reppu
ja repussani mitta.

Sillä mittasin itseäni.
Ja aina oli tulos:
Ei riitä, ei riitä.

Kauan uskoin mittaani.
Sitten löysin uuden.

Se sanoi:
Riittää, riittää hyvinkin.

Silloin tajusin,
mittani oli virheellinen.
Sen ainoa lukema oli:
ei riitä

Vein sen takaisin,
ja äitini hämmästyi:
Ei se virheellinen ole,
se on perintömitta

ja kulkenut suvussa kauan...