Mirkka Rekola talvisessa kuvassa, jota hallitsee SKS (Finna.fi.)
VANHA NAINEN JUTUSTELEE
KUVAA KLIKKAAMALLA PÄÄSET BLOGITEKSTIIN
KESÄSTÄ 21 ALKAEN KIRJOITETTUIHIN BLOGITEKSTEIHIN LINKIT LÖYTYVÄT ETUSIVULTA
PAHUUTTA JA HYVYYTTÄ ETELÄISESSÄ AFRIKASSA
Kuvassa on namibilaisia pikkulapsia päiväkodin verannalla. Heidän sukupolvellaan on parempi elämä kuin heidän vanhemmillaan - isovanhemmista puhumattakaan.
TELEVISIOMUISTOJA JA MIELIPITEITÄ
Olin 5-vuotias, kun kuulin ensimmäisen kerran laitteesta, nimeltä televisio. Perheemme entinen kotiapulainen oli vieraillut veljensä luona Amerikassa ja kertoi meille palattuaan matkakokemuksiaan. Näin sieluni silmillä ison tyhjän huoneen, jonka nurkassa oli "torni", josta näkyi lastenohjelmia – niitä samoja, joita kävimme katsomassa...
TAIDENAUTINTOJA JA IHMETTELYÄ
Olin tällä viikolla pitkästä aikaa Helsingissä kaksi päivää ja kiertelin taidenäyttelyissä. Sisaren FB-postaus havahdutti minut järjestämään näyttelyille aikaa. Aion osallistua Forssan taideyhdistyksen vuosinäyttelyyn ensi kuussa ja olin jumittunut siveltimineni töiden ääreen pääsemättä eteenpäin. Toivoin, että saisin vaikutteita, jotka saisivat...
PERINTÖTEKIJÖITÄ JA SERKKUTAPAAMISIA
Kouluaikojen hiihtolomat ovat mahdollistaneet sen, että opin paremmin tuntemaan äidin puoleisia serkkuja. Me vietimme neljässä eri serkkuperheessä vuorovuosina lomamme ja ne lomat olivat ikimuistoisia. Ihastuin talvisiin pikkukaupunkeihin (Pieksämäki ja Jyväskylä) ja ajattelin että haluaisin aikuisena asua pikkukaupungissa. Se suunnitelma on...
GEENIEN KERTOMAA
Joulu on vietetty ja koti riisuttu koristeista. Lapsuuskodissa kuusi vietiin pois ja joulukoristelu purettiin aina loppiaisen jälkeisenä päivänä. Siitä minulle jäi uskomus, että niin kuuluu tehdä. Tänä vuonna se onnistui minulta, mutta monina vuosina olen vitkutellut ja antanut itselleni luvan siirtää toimenpidettä Nuutinpäivään saakka, vaikka...
YKSINÄISYYS
Kun ystäväni nuori aviomies aikoinaan kuoli kesällä, surun haava kirveli vielä seuraavana jouluna niin paljon, että joulun viettäminen tuntui hänestä mahdottomalta. Oli kuin elämä olisi kääntänyt siinä haavassa puukkoa juuri joulun takia. Monet ratkaisevat vastaavan tilanteet viettämällä suruvuonna erilaisen joulun esimerkiksi ulkomailla,...
HUOLI MAAILMAN RAUHASTA
Tänä aamuna heräsin varhain ja aukaisin television. Ykkösen yön uutiset saivat minut huolestumaan. Näytöllä luki, että Venäjän ulkoministeri oli kommentoinut Suomen ulkoministerin sanomisia. Huolestuin.
ISÄNI, ITÄRAJA JA ELÄMÄN YLLÄTYKSET
Valokuvat: Museovirasto, Finna (Uuno Peltoniemi)
JOULUN ODOTUS - LAPSUUSMUISTOJA
Joulun odotus alkoi lapsena ensimmäisestä adventista. Sunnuntaiaamun kahvipöydässä oli neljä kynttilää äidin vihreään pitkulaiseen posliinivatiin rakentamalla alustalla. Aluksi sytytettiin juhlallisesti ensimmäinen kynttilä. Myöhemmin äiti teetti puisen kynttilänjalan meille kolmelle lapselle, ja iskosti mieliimme velvollisuuden jatkaa perinnettä....









