MIKSI HELLUNTAI OLI JA ON TÄRKEÄ!

Kun Forssaan viimein saatiin oma seurakunta ja oma kirkko, Piispa Jaakko Gummerus totesi helluntaina 1923 Forssan kirkossa Forssan lehden mukaan, "ettei Forssan seurakunnankaan synty ole ollut yksin luonnollisten olosuhteiden kehityksestä, vaan myös hengen vaikutuksesta." Piispa tarkoitti Pyhän Hengen vaikutusta. Ensimmäisen kristillisenä helluntaina Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen syntyi Pyhän Hengen vaikutuksesta kristillinen seurakunta. Niihin tapahtumiin palaan myöhemmin. Ensin kerron helluntaista, jolloin Forssan kirkko oli viimeinkin lopullisesti valmis ja kirkko ääriään myöden täynnä hyvissä ajoin kuten silloin kun kirkko oli vihitty käyttöön 15.9.1918, mutta lasimaalaukset ja kuorin ja katon maalaukset puuttuivat (kuva alla). Rahat olivat loppuneet kesken.

Forssasta oli vuosisatojen ajan käyty kirkossa melkein kymmenen kilometrin päässä Tammelassa. Matka oli pitempi kuin nykyään, kun Tammelan suoraa ei vielä ollut. Kun tehtaan koulu rakennettiin, suunniteltiin siitä paikkaa, jossa pidettäisiin myös jumalanpalveluksia. Aluksi oi suunnitelmissa, että opettajaksi valittaisiin mies, joka olisi ollut koulutukseltaan pappi. Lopulta tehtävään ei saatu pappia. Vuonna 1866 opettajaksi valittu Gustaf Victor Lundell alkoi järjestää isossa koulusalissa sunnuntaisin hartaustilaisuuksia ja jumalanpalveluksia. Niitä järjestettiin myös Evankelisten rukoushuoneella.

Forssaan saatiin oma kirkko monen mutkan ja oletan, että myös rukoustaistelun jälkeen. Ensimmäisen aloitteen tekijä oli tehtaan isännöitsijä K.E. Palmen vuonna 1904. Ehdotusta ei silloin hyväksytty. Kahdeksan vuoden kuluttua mielet alkoivat olla kypsiä ajatukselle omasta seurakunnasta ja kirkosta. Arkkitehdiksi valittiin K.E. Palmenin ystävä Josef Stenbäck Helsingistä. Kahden vuoden kuluttua ensimmäiset piirustukset olivat valmiita, minkä jälkeen kolmen vuoden ajan käytiin neuvotteluja yksityiskohdista ja viimein neljäs versio hyväksyttiin toteutettavaksi. Siinä neljännessä versiossa oli uutena kuoriosan kolme ikkunaa, joihin tulisi lasimaalaukset.

Kirkon vihkimisen kunniaksi Forssan lehti julkaisi juhlanumeron, jossa etusivulla oli psalmi 84, joka silloin voimassa olleen vuonna 1776 julkaistun Biblian mukaan kuului seuraavasti:

2 Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijas, Herra Zebaot!

3 Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin: minun ruumiini ja sieluni iloitsee elävässä Jumalassa.

4 Sillä lintu on huoneen löytänyt, ja pääskynen pesänsä, johonka he poikansa laskevat: sinun alttaris, Herra Zebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani.

5 Autuaat ovat, jotka sinun huoneessas asuvat: he kiittävät sinua ijankaikkisesti, Sela!

6 Autuaat ovat ne ihmiset, jotka sinun pitävät väkenänsä, ja sydämestänsä vaeltavat sinun jälkees,

7 Jotka käyvät itkun laakson lävitse, ja tekevät siellä kaivoja; ja opettajat monella siunauksella kaunistetaan.

8 He saavat yhden voiton toisen jälkeen, että tunnettaisiin oikia Jumala Zionissa.

9 Herra Jumala Zebaot, kuule minun rukoukseni: ota, Jakobin Jumala, tätä korviis, Sela!

10 Katsele siis, Jumala, meidän kilpemme, katso sinun voideltus kasvoja.

11 Sillä yksi päivä esikartanoissas on parempi kuin tuhannen muualla: ennen minä olisin ovenvartia Jumalani huoneessa, kuin asuisin jumalattomain majoissa.

12 Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi: Herra antaa armon ja kunnian: ei hän anna hurskailta mitään hyvää puuttua.

13 Herra Zebaot, autuas on se ihminen, joka sinuun uskaltaa.

FORSSAN KIRKOSSA HELLUNTAINA 1923

Viimein vuonna 1923 helluntaina 20.5. kaikki oli valmista. Kaksi päivää aikaisemmin oli lasimaalaukset saatu paikoilleen ikkunoihin. Lasimaalaukset oli suunnitellut pääasiassa Ollie Gummerus ja seinämaalaukset ja lasimaalausten ornamentit hänen puolisonsa Eric Ehrström Helsingistä. Ehrstömeillä oli tapana tehdä yhdessä töitä, ja jos signeeraus puuttui, ei voida aina tietää, kumman kädenjäljestä on kyse. Ollie ja Eric olivat varsin erikoinen pariskunta. Heistä kerron enemmän syksyllä ilmestyvässä Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistyksen vuosikirjassa.

Oletan, että Ehrströmit olivat paikalla helluntaikirkossa. Varmaankin he saivat myöhemmin myös lukea Forssan lehden artikkelin, jossa kerrottiin:

"Komeilla puutarhakasveilla oli koristetut kirkon mahtavat kiviportaat, pääovet, kirkonkäytävät ja alttari. Lisäksi oli alttarilla ja saarnatuolilla kukkivia kasveja, mutta kirkon kauneimpana ja hartautta herättävimpänä koristuksina olivat kuori-ikkunain lasimaalaukset, jotka nyt ensi kerran olivat kirkkokansan nähtävinä."

Piispa Jaakko Gummerus oli helluntaina paikalla koska silloin asetettiin juhlallisesti virkaansa seurakunnan ensimmäinen oma kirkkoherra Albin Savola (kuva alla).

Albin Savola oli Sulkavalla syntynyt torppari Abraham Popoffin poika. Hän lähti opiskelemaan Lähetyskouluun ja kihlautui lähetyskouluaikana, mutta lähti yksin kentälle. Morsian Eedla tuli kentälle vasta kolmen vuoden kuluttua. He avioituivat heti. Edlan pian alkanut ensimmäinen raskaus päättyi siten, että hän synnytti kuolleen poikavauvan. Seuraavana vuonna syntyi poika, joka jäi eloon. Seuraavana vuonna syntyi tyttö, joka jäi eloon, mutta äiti Eedla kuoli lapsivuodekuumeeseen. Savola palasi Suomeen ja avioitui edesmenneen vaimonsa sisaren, Marian kanssa. He palasivat Ambomaalle ja perheeseen syntyi siellä kolme lasta. Lopullisesti he palasivat kentältä Suomeen 1905 lähinnä terveydellisistä syistä. Savola opiskeli teologiaa ja sai papin pätevyyden. Hän oli vielä neljä vuotta Yhdysvalloissa Michiganissa luterilaisen kirkon pappina.

Forssan seudulle hän tuli ensin papiksi Tammelaan ja sitten vt. kirkkoherraksi Forssaan.

"Hänet tunnettiin tiukkana mutta omistautuneena hengellisen työn tekijänä, joka valmisteli saarnansa huolellisesti ja suhtautui vakavasti seurakuntansa hengellisiin tarpeisiin. Hänen persoonansa herätti kunnioitusta mutta myös pelkoa rippikoululaisten keskuudessa, vaikka hän saattoi innostua kertomaan tarinoita Ambomaalta, jolloin opiskelu muuttui rennommaksi. Savola vieroksui vasemmistolaisia ajatuksia ja samaistui Lapuan liikkeen ideologiaan, arvostaen kristillistä kasvatusta ja hämäläistä luonnetta"

Kirkkoherran virkaan asetettava Albin Savola oli valinnut aloitusvirreksi virren 163 (nykyisessä virsikirjassa 168). Sen sanat olivat unkarilaisen Carl Heinrich von Bogatzkyn ja ne oli kääntänyt suomeksi Elias Lönnroth. Sanoissa rukoillaan seurakunnalle Hengen tulta, joka oli silloin alussa niin tärkeä ja jota tarvitaan kipeäasti nykyaikana, että ihmiset voisivat tulla uskoon.

163.

Suo, Herra, ett' ois Henkes meillä Se,
jonka kautta apostolisi Öin päivin vaa-
ran, surman teillä Sun evankeliumias julisti, Jonk'
kautta sanas kaikui maailmaan Ja saatti kansakunnat
uskomaan!

2. Ah jospa sama tuli yhä Nyt vielä olis yhtä
väkevä! Armossas laita, Herra pyhä, Ain' eloos
harrasta työväkeä! Sä tiedät: tosin paljon eloa,
Vaan vähän väkeä on pellolla.

3. Sanoilla näillä Poikas meitä Its' johdattanut
on rukoilemaan, Siis älä kasvojasi peitä, Vaan
kuule lastes huuto ainiaan, Ja anna heille vastaus
armosta, Sä ettes hyljää rukoustansa!

4. Suo, Herra, voimaa Henkes kautta, Tee väke-
viksi sanas saarnaajat; Ain' auta, koska voit sä
auttaa, Ett' ois he hartaat, uupumattomat Pois pi-
meyden valtaa kaatamaan, Sun valtakuntaasi levittä-
mään!

5. Ah, että Sion avun saisi, Ja että Henkes
sanan voimalla Kaikk' kansat pian vapahtaisi, Jotk'
ovat pimeyden vallassa; Ah astu, Herra, itse päälle
maan Meit' armos kautta vapauttamaan!

6. Sanallas synkimmätkin loukot Sä lämmitä ja
valoisiksi tee; Pimeitten pakanainkin joukot Sun py-
hään seurakuntaas kokoile; Myös pidä huolta Juudan
kansasta, Sen sokeus poista armosanalla!

7. Lähetä Henkes, toimiamme Kirkoissa, kouluissa
myös johtamaan, Ja niissä nuorukaisiamme Sun
kanssas yhteyteen saattamaan, Ett' aina uskolliset,
hartahat Sais seurakuntas niistä johtajat!

Seuraavana on piispan saarnan loppusanat:

Virkaan asettamista avusti alttarilla seitsemän pappia ja kaksi Ambomaalla toiminutta lähetyssaarnaajaa: Juho Vehanen ja Martti Rautanen. Jokainen heistä evästi Savolaa jollain valitsemallaan raamatunkohdalla. Sen jälkeen Albin Savolan tuli ensin lausua uskontunnustus ja sitten lisäksi vastata muutamiin piispan esittämiin oikean opin seuraamista koskeviin kysymyksiin.

Loppulaulu Ah Jeesus armahin löytyi netistä Suomen kanttorikuoron laulamana. KUUN TELE>>>

Savolan saarnan sisällöstä ei kerrota mitään. Kirkkovuosikalenterissa on nykyään kolme eri vuosikertaa, joiden evankeliumitekstistä saarnataan vuorovuosina. Savolan saarna on voinut olla Johanneksen evankeliumista, joka on nykyään Helluntain teksti ensimmäisen vuosikerran mukaan.

Joh. 14

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani - mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.
Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu."

On varmaa, että Savola puhui Pyhästä Hengestä. Edellisessä tekstissä Jeesus lupaa, että kolminaisuuden kolmas persoona Pyhä Henki tulee luoksemme ja vaikuttaa uskovissa. Ensimmäisen vuosikerran seurakunnalle luettavassa Uuden testamentin tekstissä Apostolien tekojen toisessa luvussa kerrotaan helluntain tapahtumista:

"Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.
Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään."

Tapahtui Pyhän Hengen vaikuttama kieli-ihme. Vastaavaa on tapahtunut myöhemminkin. Rovasti ja teologian kunniatohtori Risto Santala osasi hepreaa. Hän kertoo kirjassaan "Armolahjoista armon tasolta" (Karas-Sana, 1977, 2003) kuinka hän kuunnellessaan äänitettyä näytettä kielillä laulamisesta, jonka piti olla sitä tuntematonta enkelien kieltä, oli havahtunut siihen, että erotti siinä heprealaisia sanoja. Laulaja oli luterilainen pappi Larry Christenson. Santala alkoi tutkia laulua sana sanalta. Se kuulosti hänen mielestään siltä kuin arameaa äidinkielenään puhuva rukoili osittain hepreaksi. Hän totesi, että laulusta puuttuivat myös amerikkalaisille tyypilliset ääntämisvirheet. Santalan raamattutunnin helluntaista voi kuunnella Youtubesta: (KUUNTELE>>>)  Se on pidetty vuonna 1973, jolloin itse olin kaukana Jeesuksesta enkä ymmärtänyt Pyhästä Hengestä mitään.

Kun Forssaan tuli herätys 70-luvun lopussa, kielillä puhumisesta tuli tavallista (LISÄÄ>>>). Se oli ns. enkelien kieltä, eli sitä ei voi ymmärtää. Helluntailaiset pitävät sitä henkikasteen merkkinä. Luterilaiset puhuvat armolahjan saamisesta tai Hengellä täyttymisestä. Ainakin kahdella seurakunnassa oli kielten selittämisen lahja, he saattoivat kertoa, mitä ihminen oli puhunut, vaikka ei itse ymmärtänyt puhettaan. Paavali korostaa, ettei kielillä pidä puhua seurakunnassa muiden kuullen, ellei selittäjää ole läsnä. Se kieli on tarkoitettu oman hengellisen kasvun tukemiseen. Ymmärrän että kasvulla tarkoitetaan oman syntisyyden ja Jumalan armon suuruuden tajuamisen lisääntymistä. Seurakunnassa opetettiin armolahjoista ja siellä myös niitä pyydettiin ja monet saivat kielilläpuhumisen lahjan – joku pyytämättäkin.

Tunsin iäkkään talonemännän, joka ei enää kuntonsa vuoksi pystynyt tulemaan kirkkoon. Hän oli harras kristitty ja rukoili paljon lastensa puolesta. Kolmesta tyttärestä kaksi oli uskossa, mutta kolmas ei ollut. Äiti sai vielä iloita ennen kuolemaansa siitä, että näki hänenkin tulleen uskoon. Kerran äiti kertoi huolestuneena tälle tyttärelle, että kun hän iltaisin rukoilee lastensa puolesta, hänen suustaan alkaa tulla sellaisia sanoja, joita hän ei itse ymmärrä. Tytär kertoi äidille, mistä oli kysymys ja rohkaisi äitiä käyttämään vapain mielin saamaansa armolahjaa.

Olen ollut mukana karismaattisessa herätyksessä 70-luvulta lähtien ja kokenut siellä suurimmat siunaukset ja suurimmat sekoilut. Paljon olen nähnyt Pyhän Hengen toimivan, mutta myös tilanteita, joissa toiminta on ollut peräisin muista lähteistä.

Vanha kirkkorukous on tullut vuosien myötä yhä rakkaammaksi:

"Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan. Tule, köyhäin apu, tule, lahjain antaja, tule, sielun kirkkaus, sinä paras lohduttaja, sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö. Töissä sinä olet lepo, helteessä virvoitus, murheessa lohdutus. Sinä kaikkein pyhin kirkkaus ja valo, täytä uskollistesi sydämet. Ilman sinun voimaasi ei ole mitään viatonta. Pese se, mikä saastainen on, kastele se, mikä kuiva on, paranna, mikä haavoitettu on, pehmitä, mikä kova on, lämmitä, mikä kylmä on, etsi kaikkia eksyneitä. Anna uskollisillesi, jotka sinuun turvautuvat, pyhät lahjasi. Anna uskon vahvistusta, anna autuas loppu, anna iäinen ilo."