TIETOKIRJAILIJANA


LUETTELO KIRJOITTAMISTANI TIETOKIRJOISTA


TIETOKIRJAILIJAN RUNOJA

RUNOJA RUNOILEMISESTA

Ihan vain pöytälaatikkoon tarkoitettuja

MITEN MINUSTA TULI RUNOILIJA

En minä halunnut runoilijaksi

en todellakaan.

"En osaa tarpeeksi hyvin sanoa sitä,

mitä en haluakaan sanoa"

Joskus muurini aukosta lipsautin

yksinäisen runon, kivuistani punotun:

"Ottakaa, auttaisiko teitä,

hoitakaa haavojanne."

Ja te tulitte vaatimaan lisää.

  • No, onko sillä niin väliä,

vaikken osaakaan tarpeeksi hyvin sanoa.

Jos joku jossakin osaa kuunnella.

RUNON ÄITI

Näitä tulee näitä runoja
nyt miten paljon vaan.
- ja joskus ei ollenkaan.

Kuka näitä tekee ja jakelee
mistä pulppuavat ja miksi
taas syntyvät näkyviksi.

Nyt runolapseni ymmärtäkää
Salassa teitä synnytin
hellää hoivaa tarjosin.

Runolapseni ymmärtäkää
turva on vain äitinne sylissä
sudet vaanivat vieraissa kylissä

Nyt paimennan heitä
ja lauma on hujan hajan
karkailevat villeinä yli rajan.

- Voi runojen äitejä
voi kaikkia huolineen
kun runo sanoo: Mä maailmalle meen.

RUNON SYNTY

Runoilija oli raskaana

ja toivoi, ettei menisi kesken

  • tuo äsken siitetty runo.

Syntyihän se,

ihan ajallaan, nimetön.

Vähän sitä piti

pestä ja puleerata,

pois runoilijan veri ja kyyneleet.

Sitten sai nimen

ja vietiin kotiinsa kokoelmaan

elämään runon elämää.

PÖYTÄLAATIKKORUNOILIJA

Pengon aivojeni

pöytälaatikkoa.

Siellä on runoja sikin sokin

vuosien varrella kirjoitettuja.

Niitä minä pelmuuttelen,

kuin kylväjä vakkansa siemeniä.

Osa putoaa roskakoriin,

osa lattialle.

Katson mitä jää käteen.

Kas vaan - tällaisiakin olen tehnyt.

RUNOJEN SYNTY

Voinko väittää

että saan runoja Jumalalta.

En voi.

Minä nämä tein.

Maasta nämä ovat

ja maaksi muuttuvat.

Vain hetken elivät,

kun tuuli puhalsi.

Sitä tuulta

minä en tehnyt.

Runoileminen on vajavaista.

Tuuli täydellinen,

ehkä siltikin,

siivitti runoani,

  • kiitos siitä.

MINÄ JA MINÄ

Minä olen runoilija,

mutta en ole runon minä.

En vastaa hänen

elämästään enkä mielipiteistään.

Joskus tosin ihmettelen,

tuon minän puheita.

Voisin ne kieltääkin.

Mutta olen tullut lepsuksi

vanhemmiten.

Puhukoon mitä puhuu.

jaetaan häpeä yhdessä.

RUNOKURSSILLE ILMOITTAUTUNUT

Siltoja minä rakensin

sinne, tänne,

runon siltoja - suljettuja.

Ei kenenkään mennä

ei kenenkään tulla.

Valmiit sillat - mutta suljetut

Tuli päivä,

en luullut sen tulevan.

Sanoin runoille: Lähtekää,

lähtekää matkaan vaaralliseen,

yli valmiiden siltojen - nyt avointen.

Matkaanne siunaan ja rukoilen.


TIETOKIRJAILIJAN RUNO

En ole runotyttö

kukkaseppele kutreilla

ja unenusva silmissä.

En ammenna heliseviä sanoja

kirkkaasta lähteestä.

En poimi hennoin sormin

sulolaulua sieluni soinnuista.

Olen tietokirjuri,

tietoahan minä kirjaan

omaa ja toisten,

faktaa reflektoin,

kokemuksia kovalevyiltä

ja aivojeni lokeroista.

Sinä sanoit:

Ei tietoa voi runoilla,

tieto on totista totta

ja totisena vaeltaa.

Sanojen tulee palvella tietoa

eikä tiedon sanoja.

runon rungoksi alistettuina.

Mutta minä sanon:

Mikä laki määrää,

että tieto pitää kirjata proosana,

jos oma äidinkieli on runo.

Minähän ajattelenkin runoksi

  • myös tiedon.

KUOLLUT RUNO

Voi runoni, kun synnyit

olin onnellinen ja ylpeä:

Hieno runo, tosi hieno,

laitanpa sinut kultakehtoon keinumaan!

Olin kauan poissa ja havahduin:

Hän on hengetön: rujo ja kuollut, kuollut

- Kätkytkuolemako kultaisessa kehdossa?

Oliko jo syntynyt kuolleena,

en vain kipuni hurmiossa huomannut?

Vai äskenkö hänet tapoin,

pelastin kipeältä pilkalta hänet ja itseni.

- Ei ikinä! Olen tiikeriäiti ja hellin

myös rujoa runoa ja huudan parantajaa.

Nyt tunnustan tosiasiat: Kuollut.

Hautaan hänet valkoliljojen kanssa

kuolleiden runojen puutarhahautaan.

Suren.

Jos nousee kuolleista, nousee.

OMAHOITORUNOJA

Runoterapiassa kirjoitetaan terapiarunoja.

Kuvitellaan että kuuntelija on terapeutti,

vaikka itse on puhuja ja itse kuuntelija.

Ei tule väärinymmärretyksi.

Eikä edes maksaa mitään.

Ja sama prosentti paranee

kuin muissakin terapioissa.

AJATUKSIA AJATUKSISTA

Ajatukseni majailevat päässäni

monessa kerroksessa.

Analyyttinen egokerros on esittelykelpoisin.

Faktaa, faktaa ja totta,

kunnes toisin todistetaan.

Joskus sanat järjestyvät hienoon jonoon.

Sanon: Hyvältä näyttää.

Lähtekää marssimaan maailmalle.

Sitten on se villi sakki siellä kontrollin oven takana.

Niillä on monta tasoa ja tuppaavat muihinkin.

Haluavat vaihtaa kerrosta, kulkea portaita ristiin rastiin.

Juosta hiipiä ja hyppiä. Töniä toista ja töniä takaisin.

- Hei te kurittomat,

minun kuuluu määrätä eikä teidän.

Apua, apua, taas karkasivat sekavana laumana.

Väittivät olevansa runoja ja valmiita maailmalle.

Eivät selviytyneet, takaisin tulivat.

Nyt minä yritän järjestellä parijonoa.

Tulkaa analyyttisen kerroksen ajatukset,

tarttukaa kädestä noita poukkoilijoita.

Vahvalla otteella.

Nyt lähtekää: Jospa tämä onnistuisi.

Jospa yhdessä selviytyisitte

toinen toistanne täydentäen.

Ja löytäisitte tarvitsijan.

ARPINEN RUNOILIJA

Minä runoilija arpinen,

vanhoja haavoja availen

ja joka ikinen kerta

ne vuotavat tuoretta verta.

RUNOILIJAN TYÖ

Runoilija herää varhain:

Tuumaa: "On hetki mitä parhain

kirjoittaa pari runoa pois,

niin loppupäivän levätä vois"

Niinpä läppäriin tarttuu

taas kokoelma karttuu.

Ennenkuin aamupalaa syö,

on tehtynä päivän työ.