EMERENTIAT

KOLME EMERENTIAA

Esiäideissäni oli kolme peräkkäistä Emerentiaa, joista kenenkään kohdalla suku ei jatkunut miespuolisten jälkeläisten kautta. Pojat joko kuolivat lapsettomina tai saivat vain naispuolisia perillisiä.

VIIPURI

Emerentia I syntyi perheen kuudentena lapsena. Emerentia sai harvinaisen etunimensä tätinsä mukaan. Aron Klöfverblad määrättiin joulukuussa 1631 Viipurin Linnan isännäksi ja 1646 linnanpäälliköksi. Linnan päällikölle oli rakennettu 1600-luvun alussa oma talo Linnasaarelle. Välillä Aron oli kolme vuotta Savonlinnan päällikkönä ja uudisti linnaa, mutta palasi takaisin Viipuriin. Viipurin Linnasaaresta tuli Emerentian lapsuusympäristö ja siellä hän kasvoi aikuiseksi. Luultavasti hän muutti isän mukana lähes parikymppisenä myös Savonlinnaan asumaan linnassa. On myös mahdollista, että vanhimmat lapset jäivät asumaan Viipuriin. Tosin vanhin poika Johan opiskeli jo Turussa.

Viipuri1600-luvun lopulla

Kaupungissa asui paljon saksalaisia ja ruotsalaisia. Kaupunkilaisten enemmistö oli suomalaisia, he olivat lähinnä pikkuporvareita ja työläisiä. Viipurilaisten tärkein vientitavara oli terva, jota tuotiin kesäisin ympäri Saimaan vesistöä Lappeenrantaan, mistä se talvikelillä kuljetettiin Viipuriin ja sieltä meriteitse läntiseen Eurooppaan. Kaupungin mahtavimmat porvarit olivat saksalaisia suurkauppiaita, jotka kävivät kauppaa Länsi-Euroopasta laivoilla Viipuriin tulleiden kauppiaiden kanssa, joskin viipurilaisilla oli joitakin omia laivoja. Myös käsityöläismestarien enemmistö oli saksalaisia. Myös venäläisiä kauppiaita kävi Viipurissa, mutta he eivät asettuneet sinne pysyvästi. Näin Viipuri oli koko 1600-luvun Ruotsin suurvalta-ajan merkittävä kauppakaupunki lähinnä itäistä Suomea varten. Se oli myös kirkollinen keskus, vaikuttihan siellä piispa, ja koulukeskus, jonne sikäläinen piispa perusti v. 1688 kirjapainon.

Emerentian ympäristössä oli näitä linnan muuriin rakennettuja batsioneja. Tämä Pantsarlahden bastioni on yhä tallella. Bastionijärjestelmä on 1500-luvun alussa Italiassa kehitetty linnoitusjärjestelmä. Järjestelmä korvasi keskiaikaiset linnat, jotka eivät enää soveltuneet tykistöllä käytävään sodankäyntiin.

Viipurin Linnasaari oli lapsille mielenkiintoinen asuinpaikka. Muurien päällä saattoi kävellä ja tykkejä varten rakennetut bastionit olivat jännittäviä paikkoja. Ei ihme, että näin sotaisassa ympäristössä perheen molemmat pojat valitsivat sotilasuran. 1600-luvulla Viipurissa oli lastenkoulu, keskikoulua vastasi triviaalikoulu ja lukiota vastaava kimnaasi. Suomi sai oman yliopiston Turkuun vuonna 1640. Mutta koulut olivat poikia varten.

Vuoden 1686 kirkkolaki sääti: "Wanhemita pitä uscollisest manattaman / että he andawat Lapsens heidän Christilisen Oppins Cappalis hywin ja ahkerast opetetta ; ja käskettämän nijtä / joiden se murhe Seuracunnas pitä tule / Cappalaisen eli Luckarin / että he caikella wireydel Lasten opettamisen päälle pitäwät / ja opettawat Lapset lukeman Kirja". Siis lukkarit huolehtivat paitsi kirkkomusiikista myös kansan lukutaidosta, kuten myös Aleksis Kivi kertoo kirjassaan "Seitsemän veljestä". Lukutaito yleistyi kuitenkin varsin hitaasti. Enemmistö kansasta saavutti joltisenkin lukutaidon 1700-luvun jälkipuoliskolla.

Kirkolla oli muutenkin huomattava merkitys sen ajan yhteiskunnassa. Seurakunta toimi ikään kuin kunta nykyään. Kansan keskuudessa oli vielä paljon taikauskoa. Viipurin alueella syytettiin useita henkilöitä noituudesta: osaa pahantahtoisesta noituudesta ja osaa hyväntahtoisesta noituudesta eli valkoisesta magiasta[1].

On luultavaa, että perheen yhdeksää tytärtä varten oli oma kotiopettaja. Perheen kotikieli oli ruotsi ja ehkä heille opetettiin suomea ja mahdollisesti ranskaa tuskin kuitenkaan latinaa. Myös musiikki saattoi kuulua opetukseen, vaikka esimerkiksi pianoja ei vielä silloin ollut, mutta erilaisia kielisoittimia kylläkin. Käsitöillä oli myös paikkansa, koska kodeissa käytettiin paljon taidokkaasti tehtyjä tekstiilejä.

Vuoden 1652 keväällä äiti Anna kuoli. Emerentia I oli noin 20-vuotias ja joutui varmaan sisariensa kanssa vastaamaan taloudesta. Luultavasti hänen ei tarvinnut tehdä mitään taloustöitä, sillä sitä vartenhan olivat piiat. Päivät kuluivat ehkä lukien, soitellen ja käsitöitä tehden ja yhteydenpidossa omaisiin ja ystäviin ja erilaisten juhlien suunnittelemisessa ja järjestämisessä. Vaikka siihen aikaan lesket avioituivat yleensä nopeasti, Aron ei mennyt enää uudestaan naimisiin, mikä oli täysin poikkeuksellista. Hänellä oli kylläkin kodissaan leskeyden alkuvaiheessa yhdeksän tytärtä, joten naisen käden puutetta kodissa ei koettu.

Anna ei ehtinyt nähdä miehensä aatelointia, joka tapahtui vuosi hänen kuolemansa jälkeen. Aron oli ansioitunut sotatoimissa, vaikka ei rintamalla ollutkaan. Aron ja hänen apulaisensa, eversti Burmeister, olivat ryhtyneet ponteviin toimiin Viipurin linnan varustamisessa sotaa varten. Viipurin porvarit ja koulupojatkin kutsuttiin aseisiin. Aron aateloitiin yhdessä veljensä Erikin kanssa 14.1.1653 nimellä Klöfverskjöld. Suvusta tuli Ruotsin Ritarihuoneen aatelissuku no 579. Aronin sukuhaaran aatelistarina oli varsin lyhyt, sillä kummallakaan perheen pojista ei ollut lapsia. Johan kuoli nuorena ja naimattomana toinen poika avioitui, mutta kuoli lapsettomana. Aateliutta kesti vain neljännesvuosisadan. Perheen kuudella vanhimmalla tyttärellä oli lapsia runsaasti, mutta historia ei tiedä heidän tarkkaa lukumääräänsä. Myös Klöfverskjöld-nimi sammui Suomessa.

Emerentia I:n elämään äidin kuolema toi suuren surun, mutta lisää surua oli tulossa. Vuonna 1657 vanhin veli Johan kuoli alkuvuodesta ja perheen kolme kotona asuvaa nuorinta tytärtä samana keväänä. Viipurin postimestarin kanssa naimisiin mennyt sisar kuoli lapsettomana myös samana keväänä. Vuosi 1657 oli Suomessa  kuoleman vuosi, sillä paiserutto eli musta surma levisi maassamme ja on selvää, että perheen viiden aikuisen lapsen kuolema selittyy sillä. (Paiserutto on bakteerin aiheuttama tarttuva kuumetauti. Tauti tarttui erityisesti rottakirppujen välittämänä myös ihmisiin. Lievemmissä tapauksissa kuolleisuus on ilman hoitoa vaihdellut 25-75 %:n välillä, mutta varsinkin pisaratartuntana hengityksen kautta saadussa keuhkorutossa, kuolleisuus on ollut jopa 90 %.)

On mahdollista, että rykmentin pappi Anders Kyander toimi perheen tukena vaikeina aikoina. Hän oli jo selvästi vanhapoikaiässä ja Emerentiaakin saatettiin jo nimittää ikäneidoksi. Emerentia joutui varmaankin hoitamaan sisaruksiaan. Onneksi Emerentia säästyi elämälle ja meidän esiäidiksemme.

EMERENTIA I :n AVIOLIITTO

Anders Kyander oli ilmestynyt vuonna 1655 Viipuriin rykmentin pastoriksi. Hän oli n. 25-vuotias ja oli opiskellut papiksi Tartossa. Hänen isänsä oli Ristiinan kirkkoherra Georgius Kyander ja äiti aatelissuvun jälkeläinen Agneta Iivanainen (Bartholdi), joka polveutui Suomen ensimmäisestä aatelissuvusta Creutzeista, joilla taas oli yhteys skotlantilaiseen Teet-aatelissukuun. 

Anders joutui rykmentinpastorina tekemään yhteistyötä linnanpäällikön kanssa, ja tuli luultavasti tutuksi koko perheen kanssa. Emme tiedä rakastuiko hän perheen tyttäristä ensimmäisenä Emerentiaan. Ainakaan se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, sillä he ehtivät silmäillä toisiaan monet kerrat, ennen kuin seurustelu alkoi. Koska Emerentia oli selvästi yli yleisimmän avioitumisiän, voi olla että Anders oli katsellut sillä silmällä jotakuta perheen nuoremmista tyttäristä. Mutta kuolema oli korjannut satonsa. - Emerentia I ja Anders avioituvat luultavasti 1658.

Jonkun aikaa avioliiton solmimisen jälkeen Anders nimitettiin Rantasalmen kirkkoherraksi (1659). Kirkkoherrat asuivat yleensä pappiloissa, jotka olivat maatiloja. Anders oli hankkinut omistukseensa lisäksi maatilan Kolkontaipaleelta Kolkonjärven rantamilta. Järvi on 15,4 kilometriä pitkä ja 2,4 kilometriä leveä. Ennen kestikievarilaitoksen muodostamista vuonna 1642 pappiloiden tehtävä oli toimia myös majataloina. Matkaa tehtiin hitaasti hevosilla ja välillä yövyttiin ja siksi maaseudulla tarvittiin majataloja. Emerentiasta tuli siis myös majatalon emäntä, hänhän oli myös maatilan emäntä. Erityisesti keskiaikaiset ja uuden ajan alun kirkkoherranpappilat kuuluivat sekä viljelypinta-alaltaan että karjaluvultaan pitäjän suurimpiin maatiloihin. 

Säätyläiskodin ja paikallisyhteisön välit ovat olleet läheiset. Maatalous, taloudenpito, puutarhat ja ruokatalous ovat muodostaneet olennaisen osan pappilakulttuuria. Pappiloilla on ollut huomattava vaikutus myös maanviljelyksen tuotantotapojen uudistuksiin. Puutarhanhoidon ja hyötykasvien viljelyn takia uudet keittiökasvit, peruna ja vihannekset ovat pappiloiden kautta löytäneet tiensä talonpoikaisiin ruokatalouksiin. 

PERHE KASVAA

Rantasalmelle muuton jälkeen Emerentia sai ensimmäisen lapsensa, jolle annettiin nimeksi Helena. Perheeseen syntyi pian toinen lapsi ja luultavasti oli pieni pettymys, että hänkin oli tyttö. Hänelle annettiin äitinsä mukaan nimi Emerentia (II). Vasta kolmas lapsi oli poika. Hänelle ei annettu isänsä eikä isänisän nimeä, kuten siihen aikaan oli tapana, vaan hän sai Emerentian isän nimen Aron. Luultavasti Emerentialle isä oli tärkeä ja puoliso Anders alistui nimijärjestelyyn. Isoisä Aron ehti nähdä kaimansa ja varmaan iloitsi siitä, että pojalle oli annettu hänen nimensä, varsinkin kun hänen kummallakaan pojalla ei ollut perillisiä. Mutta taaskin suvun miespuolista jäsentä kohtasi suvussa yleinen ilmiö: Poika Aron kuoli naimattomana vuosi äitinsä jälkeen. Perheeseen Aronin jälkeen syntyneet kaksi lasta olivat taas tyttäriä. Emerentia I synnytti seitsemän vuoden aikana viisi lasta ja sitten lasten tulo päättyi. Hän kuoli 1692.

Sen ajan elämästä antaa hyvän kuvan Asko Vuorisen sukututkimuksessa oleva selostus:

"Kyander omisti Rantasalmella talon Kolkonjärven kylässä. Palkkansa kirkkoherra sai pitäjäläisiltä mm. viljana ja niinpä katovuosina 1667-1669 talonpojat vitkastelivat kirkkoherran saatavien maksuissa. Tällöin lautamiehet määrättiin auttamaan rovastia saatavien keruussa. Vaikeuksia palkkasaatavien keruussa hänellä oli myös myöhemmin. 1688 käräjillä Kyander kuulutti: "Vaikka aika oli raskas ja Jumala rankaisi maata katovuodella, niin oli hänen elätettävä omaisensa ja ostettava ravinto rahalla."

Kirkkoherran työhön kuului kirkollisten asioiden lisäksi runsaasti maallisia tehtäviä. Toimenkuvaa voisi verrata nykyisen kunnanjohtajan työhön. Syyskäräjillä 1667 Kyander valitti, etteivät pitäjäläiset tulleet pitäjänkokouksiin kuulutuksista huolimatta, ja sai aikaan kolmen markan uhkasakon laiminlyöjille. Samalla kertaa kuulutettiin seuraava kokous joulukuun 7. päiväksi. Mies jokaisesta talosta kutsuttiin silloin kirkkoon päättämään piispan määräämästä penkkijaosta.

Kokous penkkijärjestyksestä ei ilmeisesti ollut onnistunut, sillä jo kaksi vuotta myöhemmin 1669 Anders Ramin rouva Margareta Gyllenlood ja rouva Klickin rouvan palvelija Lars Pentinpoika joutuivat käsirysyyn paikoista. Kun asioita myöhemmin selvitettiin, kävi ilmi, että Gyllenlood oli aiemmin kysynyt Kyanderilta mihin saisi istua. Kirkkoherra oli luvannut minkä tahansa mieluisan paikan. Kun sitten Gyllenlood otti rouva Klickin paikan, töni syrjäytetyn vallasnaisen palvelija Lars Pentinpoika rouvaa, joka puolestaan sivalsi palvelijaa korville. Toisen pääsiäispäivän kirkkorauha rikkoontui, kirkko tyhjennettiin ja palvelus siirrettiin toimitettavaksi pitäjäntupaan. Savon pitäjistä juuri Rantasalmella oli useimmin riitaa kirkon istumajärjestyksestä.

Palkkasaataviensa ohella kirkkoherra yritti vaurastua myös muuten. Asuinpaikkansa Kolkonjärven pohjoispäästä Kyander osti ratsumestari Sölfwerarmilta myllyn. Koska kuitenkin Kolkontaipale oli ratsutalo, piti sen varustaa sotilaan. 1680-luvulla talon sotilas kuoli ja niin oli varustettava uusi mies. Samoin 1659 Hannes Taskinen velkoi Kyanderilta Puolan sodassa kaatuneen poikansa palkkasaatavia 42½ taaleria. Samoin rovasti kasvatti hevosia. Kun hän 1684 sattui ostamaan Klas Hannunpojalta sairaan hevosen, tartutti se kirkkoherran muut eläimet ja aiheutti peräti kahdeksan juhdan kuoleman."

TYTTÄRIEN AVIOLIITOT JA JÄLKELÄISIÄ

Emerentia ehti myös nähdä lapsenlapsia. Emerentia II meni naimisiin Ruoveden papin Josef Björnburgerin kanssa. Pariskunta sai vain kaksi tytärtä, joista nuorempi sai nimekseen Emerentia (III). Perhe asui Rantasalmella ja Josef oli siirtynyt sotilaspapiksi Viipuriin. Hän kuoli myös siellä. Hänellä oli ollut elämänsä aikana monia käräjäjuttuja ja Emerentia II joutui vielä jatkamaan hänen kuolemansa jälkeen jotain kesken jäänyttä juttua.  Emerentia II jäi 33 vuotiaana leskeksi eikä avioitunut enää uudestaan. Emerentia III oli silloin 9-vuotias. Koska mitään eläkkeitä ei ollut, on luultavaa, että leski Emerentia II muutti kahden tyttärensä kanssa vanhempiensa luo ja riittihän Anders Kyanderin taloudessa töitä. Naapuripitäjässä Pieksämäellä oli ollut pappina Henrik Lyra, jonka pojista kolme ryhtyi papiksi ja poika Påhl jäi Pieksämäelle nimismieheksi. Hänen poikansa Henrik, ryhtyi pappilan torppariksi ja suntioksi ja ns. "vajosi rahvaaseen". Emerentia III meni hänen kanssaan naimisiin ja hänestä tuli nimismiehen miniä ja torpparin vaimo. Joissakin asiakirjoissa oli merkintä unilukkarin vaimo. - Siihen aikaanhan väki kulki pitkiä matkoja kirkkoon ja oli usein väsyksissä tai muuten pitkästynyt, että monet nukahtivat istualleen. Silloin unilukkari kävi kopauttamassa heidät hereille.

Emerentia III, Henrikin vaimo joutui totuttelemaan vaatimattomiin oloihin. Hänen jälkeensä seuraavat naispuoliset jälkipolvet olivat lähinnä torpparien vaimoja.

_____________________________________________________________________________________________________

[1] Noitavainoja koettiin 1660 -1680 -välillä. Ne koskivat lähinnä maaseudun ihmisiä ja aatelisia ne eivät juuri kiinnostaneet. Talonpoikien joukossa syntyi joukkohysteria lapsien painajaismaisten unien takia. Taalainmaalla ja Suomessakin järjestettiin noitatutkintoja. Noitina tuomittiin useita kymmeniä ihmisiä. Noitavainot vähenivät oleellisesti kuitenkin 1680 -luvulla kun alettiin ymmärtää lääkäri ja tiedemies Urban Hjärnen vaikutuksesta, että Jumala on hyvyyteen eikä pahuuteen pyrkivä. Noitavainoissa taustalla oli siis myös uskonto ja sen tulkinnat sekä ihmisen pelko.