Eriksonin kehitysteoria

Koska tätä sivua luetaan jatkuvasti, olen uusinut sisällön 12.5.2023

Olen Eriksonin teoriaa valaistakseni käyttänyt vertauskuvana maatuska-nukkea, jossa on sisäkkäin kerroksittain pienempiä nukkeja. Voimme ajatella, että kuvan maatuskalla on sisällään seitsemän pienempää nukkea, jotka kuvaavat hänen "sisällään" olevia aikaisempia kehitysvaiheita. Jokaisella aikaisemmalla vaiheella on vaikutusta siihen, millainen maatuska on nyt kahdeksannessa vaiheessa. Elämän eri tilanteissa ihmisellä saattaa aktivoitua jokin aikaisemman kerrostuman tunne ja ajattelu, jos tapahtuma jotenkin muistuttaa jotain varhemmin koettua. 

Jos aikaisemmissa kehitysvaiheissa on selvitty kehityksellisistä haasteista riittävän hyvin, vanhuudessa on helpompi työstää elettyä elämää ja lopulta tuntea sen olevan itselle sopiva paras mahdollinen elämä - ainoa mahdollinen elämä.

KEHITYSVAIHEIDEN EVÄITÄ: MITÄ TARVITSIT MITÄ SAIT?

Eriksonin[1] kehitysteorian mukaan lapsuus ja nuoruus jakautuvat viiteen eri vaiheeseen, joissa herkistyvät eri tarpeet. Jos ympäristö vastaa riittävän hyvin tarpeisiin, lapsi saavuttaa kyseisen vaiheen kehitystavoitteen. Kehityssaavutus luo edellytyksen seuraavan vaiheen onnistumiselle.

Taulukon vasemmanpuoleisessa sarakkeessa on lueteltu keskeisiä tarpeita, joita lapsella on eri ikävaiheissa. Seuraavassa sarakkeessa on lueteltu vanhempien toimintaa, jolla heidän tulisi vastata lapsen tarpeisiin. Kun vanhemmat ja muu ympäristö vastaavat juuri kunkin ikäkauden keskeisiin tarpeisiin riittävän hyvin, lapsella on mahdollisuus saavuttaa ikäkauden kehityssaavutus, joka on taulukossa oikealla olevan tornin solujen oikeassa yläkulmassa.

Oikean laidan "tornissa" on nimetty kehityssaavutusten ääripäät. Eriksonin mukaan kukaan ei saavuta täydellisesti nimettyä kehityssaavutusta, eikä se hänen mielestään ole edes tavoiteltavaa, sillä esimerkiksi täydellisen turvalliseksi olonsa tunteva voi joutua elämässään vaaroihin, koska ei osaa varautua uhkiin. Eriksonin mukaan myös taaperoiässä rakentunut jonkin asteinen häpeätaipumus ohjaa käyttäytymistä myönteisellä tavalla sosiaalisissa tilanteissa samoin syyllisyyden kokeminen. Erikson on määritellyt myös voimavaroja, jotka kultakin kehityskaudelta jää evääksi elämään, jos kehitys on ollut suotuisaa.

Vauvaikä - ensimmäinen kehitysvaihe ja kohtalokas aika

Vauvaiän vaikutus on kaikkein ratkaisevin ihmisen elämässä. Hyvä vauvaikä toimii kuin rokotus, se ehkäisee tulevien vuosien "tauteja" eli psyykkisiä ongelmia. Menneisyyden haavoja voi tosin työstää nuoruusvaiheessa. Silloin vanhat haavat aukeavat ja niitä voidaan hoitaa ja vähitellen kasvaa uusi haaleampi arpi, joka muuttuu tuskin havaittavaksi. - Siksi nuoruuden kehitysvaihetta on nimitetty toiseksi mahdollisuudeksi. Japanilainen sana Kintsugi tarkoittaa rikkoutuneen keramiikkaesineen tai -astian korjaamista kultaisen sauman avulla. Särkynyttä ei heitetä pois eikä säröjä peitellä, vaan ne jätetään näkyviin kullalla silattuina. - Elämän merkit saavat näkyä, jopa rikki meneminen. Kaikkea ei voi kuitenkaan korjata, ei nuoruusvaiheen suotuisammissa olosuhteissa eikä myöhemmin terapiassa. Kuitenkin säröisesti ehjä voi elää mielekkään ja merkityksellisen elämän - olla riittävän ehjä.

Kiintymystyylit

Jos äiti (lähin hoitaja) on herkkä tajuamaan vauvan viestejä, hän osaa tunnistaa tämän myönteisiä ja kielteisiä tunteita ja pystyy myötäilemään niitä ja vastaamaan niihin. Äiti rakentaa kiintymyssuhdetta, kun iloitsee ja ihmettelee yhdessä vauvan kanssa. Kun vauva tuntee olonsa epämukavaksi, hän viestittää siitä eri tavoin - usein itkulla. Jos äiti toimii lohdutustilanteissa välittömästi, johdonmukaisesti ja asianmukaisella tavalla, lapsella on mahdollisuus kehittää turvallinen kiintymystyyli. Sen pohjalta lapsen on helppo olettaa myöhemmin elämässään, että ihmiset ovat luotettavia, omat tarpeet tulevat riittävässä määrin tyydytettyä ja elämä kantaa.

Jos äiti ei ole herkkä havaitsemaan lapsen tarpeita tai jättää johdonmukaisesti vastaamatta lapsen viesteihin, lapsi kehittää turvattoman, välttelevän kiintymystyylin. Hän ei etsi äidistä eikä myöhemmin muista ihmisistä suojaa ja voi yrittää toimia urhoollisemmin kuin tunnetila edellyttää. Joskus välttelevän kiintymystyylin omaavalla lapsella voi olla myönteinen käsitys itsestä, mutta kielteinen muista ihmisistä. Toisilla taas voi olla kielteinen käsitys sekä itsestä että muista. Viimeksi mainittuja lapsia on nimitetty pelokkaan kiintymystyylin omaaviksi.

Jos äiti toimii jatkuvasti epäjohdonmukaisesti suhteessa lapsen tarpeisiin, lapsi ei voi luottaa aikuiseen hoivaajana. Näin tapahtuu usein esimerkiksi päihderiippuvaisen äidin perheessä. Lapsi ei pysty ennakoimaan sitä, mitä käyttäytymistä hänen turvan tai lohdutuksen tarpeensa herättää äidissä, koska seuraukset ovat arvaamattomia ja riippuvat äidin mielialan vaihteluista. Lapsi voi saada osakseen itkiessään ajoittain hellyyttä ja lohdutusta tai samantapainen tilanne voi saada aikaan aikuisessa raivokohtauksen. Tällaisissa olosuhteissa lapselle yleensä kehittyy turvaton, ristiriitainen, takertuva kiintymystyyli. Hän ei myöhemmin osaa ennakoida muiden käyttäytymistä ja toimii ahdistuneen takertuvasti taatakseen itselleen hoivan.

Tehtävä: Voit kunkin lapsuuden ja nuoruuden kehitysvaiheen kuvauksen jälkeen miettiä, millaisia eväitä sait siltä kaudelta elämääsi. Kysymykset on laadittu Eriksonin teorian pohjalta. Arvioi kuvauksen paikkansa pitävyyttä kohdallasi numeroilla 1- 5. 5= pitää täysin paikkansa, 1= ei pidä lainkaan paikkansa

0 - 1.5 v.

- perusturvallisuuteni on hyvä

- tunnen usein turvattomuutta

- olen yleensä toiveikas

- oloni on usein toivoton

- luotan, että asiat lopulta järjestyvät

- en luota siihen, että asiat järjestyvät

Taaperoikä - toinen kehitysvaihe

Taaperoiässä lapsi löytää oman tahtonsa ja kohtaa sen törmäämisen ympäristön asettamiin rajoihin. Suhde auktoriteetteihin rakentuu tässä vaiheessa. Jos lapsi on elänyt sekavissa oloissa taaperoiän, ehkä oikeat rajat ovat jääneet hänelle epäselviksi tai rajojen noudattamista ei ole vaadittu. Silloin voi tulla myöhemmin ongelmia. Jos lapsi esimerkiksi aloittaa päiväkodissa 4-vuotiaana ja rajojen asettelu tapahtuu myöhässä eikä alle kolmivuotiaana, rajojen opettelu voi jättää minäkäsitykseen tunteen, että on itse vääränlainen.

Häpeän tunteiden kehittyminen liittyy Eriksonin mukaan taaperovaiheeseen. Häpeä on ihmistä suojeleva tunne. Liian voimakkaana se on haitallinen skeema, jota onneksi on mahdollista purkaa myöhemmin myös omahoidon menetelmin.

Joillekin vanhemmille on vaikeaa kohdata myönteisestä pallerosta sukeutunutta uhmaikäistä. Pikkuinen ikään kuin hylkää vanhempansa auktoriteettina, mutta ei hän lakkaa rakastamasta vanhempiaan, vaikka voi lyödä heitä. Psykoanalyyttisen näkemyksen mukaan lapsi kasvaa tässä vaiheessa eroon äidistä: On sanottu, että mitä enemmän lapsi on äitinsä perään kolmen ensimmäisen vuoden aikana, sitä parempi ja mitä enemmän lapsi on sen jälkeen irti äidistä sitä parempi. Ihminen kehittyy vauvaksi yhdeksässä kuukaudessa ja sen jälkeen erilliseksi itsekseen kolmessa vuodessa.

1.5 – 3 v.

- itsenäisyyteni on hyvä

-- alistun sopivasti ja toteutan omaa tahtoani riittävästi

- pystyn parisuhteessa kompromisseihin

- luotan, että muut haluavat minut seuraansa

-en tunne helposti häpeää

-olen rohkea esiintyjä

-en mieti, mitä ihmiset ajattelevat minusta

Leikki-ikä - kolmas kehitysvaihe ja syyllisyydentunteen rakentuminen

On luultavaa, että ensimmäiset muistikuvasi liittyvät tämän vaiheen tapahtumiin. Ne saattavat olla kuitenkin epäselviä ja joskus toisten kertomusten perusteella muodostuneita ja joskus niihin sekoittuu unien tapahtumia.

Leikki-iässä lapsen tiedot ja taidot lisääntyvät, hän pohtii elämänilmiöitä ja miksi-kysymyksiä riittää. Leikki-ikä on erilaisten roolileikkien aikaa. Lapsi voi olla prinsessa tai rosvo tai poliisi. Psykoanalyyttisen teorian mukaan vanhempien merkitys on leikki-iässä suuri. He toimivat roolimalleina: Poika jäljittelee isää (jos perheessä on isä) ja tyttö äitiä. Samalla eletään vaihetta, jolloin pojalle äiti on ihastuksen kohde ja mahdollisesti lähtökohta sille, millaista naista hän toivoo aikuisena kumppanikseen. Samoin tytölle isä on ensimmäinen "rakkaus", mikäli isä ansaitsee tytön silmissä tulla rakastetuksi - mihin vaikuttaa myös äidin mielipide tytön isästä.

Leikki-iässä lapsen mieleen muodostuu tarina omasta perheestä. Monissa eri yhteyksissä lasta pyydetään piirtämään kuva perheestään. Kuva on tarina, jota lapsi ei vielä osaa kertoa kunnolla sanoin.

Muistele omaa lapsuuttasi. Millaisen kuvan sinä olisit 5-vuotiaana ehkä piirtänyt? Keitä tai mitä itselle mieluista olisit ottanut kuvaan mukaan. Miten lähelle toisiaan olisit sijoittanut ihmiset ja minkä kokoisina olisit heidät kuvannut. Millaisia ilmeitä heillä olisi ollut. Voit käyttää tikku-ukkoja, jos haluat.

Eriksonin mukaan leikki-iässä kehittyy oma-aloitteisuus ja syyllisyys. Liian syyllisyyden pohjana voidaan pitää lapsen ja aikuisen vuorovaikutusta. Aikuinen on asettanut rajat ja lapsi tietää, että jos hän ei tottele, seurauksena on rangaistus - ainakin moitteen muodossa. Mutta usein käy myös niin, että lapsi ei tiedä, että joku asia on kielletty ja yllättyy rangaistuksesta.

Lapsi saa leikki-iässä lisää taitoja, joita haluaa myös käyttää. Hän tutkii ympäristöään ja kokeilee erilaisia asioita, mutta ei aina tiedä, mikä on sallittua mikä ei. Kun oma-aloitteinen lapsi saa moitteita, hänelle tulee kokemus siitä että koska tahansa ja ilman ennakkovaroitusta, hän onkin syyllinen. Paljon syyllistämistä kohdanneelle kasvaa uskomus omasta syyllisyydestä taakaksi ja tunneansaksi, ellei sitä tavalla tai toisella pureta. 

Kaikenlaisissa perheissä vanhemmat väsyvät ja lapset voidaan saada kokemaan syyllisyyttä siitä, että he riitelevät tai leikkivät liian äänekkäästi tai ovat tottelemattomia. Vastapainona on kuitenkin yleensä hellittelyä ja kannustusta ja hyviä hetkiä. Mutta jos vanhemmat ovat päihdeongelmaisia, masentuneita tai stressaantuneita, lapsi voi jäädä ilman tasapainottavaa myönteistä huomiota ja taipumus syyllistyä kasvaa.

Muistatko millaisissa tilanteissa tunsit lapsena syyllisyyttä. Huomaatko, että koet nykyään liian herkästi syyllisyyttä. Minkälaisten ihmisten palaute herättää sinussa herkimmin syyllisyydentunteita?

Muistele millaisia hyviä muistoja sinulle on jäänyt mieleen tapahtumista ennen kouluikää. Mitkä olivat lempileikkejäsi? Muistatko leikkitoverien nimiä? Vietitkö aikaa paljon muualla kuin omassa kodissa? Mitä muistoja sinulla on isovanhemmistasi?

3 – 6 v.

- aloitteisuuteni on hyvä

-en syyllisty turhasta

- asettelen tavoitteita ja uskon mahdollisuuksiini saavuttaa ne

Alakouluikä - neljäs kehitysvaihe

6 – 12 v.

Kouluiän haasteena on oppia oppimaan ja muodostaa hyvä suoritusminäkuva. Jos varhaisemmissa kehitysvaiheissa on ollut puutteita, lapsesta tulee helposti alisuoriutuja. Alakouluiässä rakennetaan itseluottamusta ja suoritusminäkäsitystä, ja alisuoriutumisen vaihe voi leimata minäkäsitystä myös myöhemmin. Turha pelko ettei suoriudu jostain uudesta tehtävästä voi seurata aikuisuuteen asti.

Joillekin välitunnit ovat olleet aikoinaan painajaismaisia ja muistot niistä vaivaavat vielä aikuisena. Onneksi Kouluterveyskyselyssä on havaittu, että koulukiusaaminen on vähentynyt selvästi. On tiettyjä riskitekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että tulee kiusatuksi, mutta selvää sääntöä ei ole. Yleensä erilaisuus voi aiheuttaa kiusaamista: jos on muita parempi tai huonompi, lihavampi tai laihempi jne.

6 – 12 v.

- itseluottamukseni on hyvä

- tunnen voivani suoriutua riittävän hyvin

Murrosikä ja nuoruus - viides kehitysvaihe

Eriksonin teoriaa kehittäneen Vaillantin mukaan murrosikäisen päätehtävänä on luoda uusi, vanhemmista itsenäistyneen nuoren identiteetti. Se sisältää tunteen siitä, että arvot on itse valitut ja että voi vapaasti tavoitella omia, itse rakentamiaan unelmia. Tässä vaiheessa on yleensä valittu oma vakaumus ja ideologinen näkemys, jotka tosin saattavat muuttua seuraavien vuosien aikana.

Erikson korostaa seksuaali-identiteetin rakentumista. Hän myös loi käsitteen: toinen mahdollisuus.

Nuoruusiässä ihminen muodostaa käsityksen siitä, mikä, kuka ja millainen hän on. Nuoruusikä on aktiivista minäkäsitysten käsittelyä ja pohdintaa. Toveripiiri muodostaa ympäristön, jonka vuorovaiku­tuksessa nuori rakentaa käsitystä itsestään. Aikaisempien ikäkausien minäkäsitykset ovat pohjana uuden minäkäsityksen rakentumiselle. Ne ovat olemassa epämääräisempinä ja eri asioihin painottunei­na. Nyt nuori voi käyttää niitä hyväkseen ja samalla aktiivisesti etsii palautetta ja muodostaa uutta minäkäsitystä, joka on enemmän kuin aikaisempien käsitysten summa.

Jos kaikki on mennyt hyvin, nuorella on tunne oman historiansa eheydestä ja hän tuntee olevansa omalla paikallaan elämässä ja tietää, mitä tahtoo, mihin pystyy, mitä toivoo ja mitkä ovat hänen rajoituksensa. Varhaisten vuosien hylkäämiskokemusten jäljet voivat parantua läheisissä ihmissuhteissa. Tässä vaiheessa myös vanhempien keskustelut lasten kanssa ovat tärkeitä. Vaikka jossain perheessä vauvaiässä ei olla pystytty luomaan perusturvallisuutta, nuoruusvaiheessa voidaan silti keskustelujen avulla muuttaa nuoren uskomuksia elämässä. Tässä vaiheessa herkistytään uudelleen ja nyt rakkauden vastaanottaminen tapahtuu myös ajatusten tasolla. Toiset vanhemmat ovat paremmat vuorovaiku­tuksessa keskustelujen tasolla kuin vuorovaikutuksessa ihotasolla.

IDENTITEETTI – KUKA SINÄ OLET?

Ihminen etsii vastausta yllä olevaan kysymykseen tietoisesti tai tiedostamattomasti koko elämänsä ajan. Sitä vastausta nimitetään identiteetiksi. Vastaus muuttuu vuosien kuluessa. Joskus identiteetti on määritelty tarinaksi, jonka ihminen kertoo itselleen itsestään kuten luvun alussa olevassa runossa. Mehän kerromme muille erilaisia tarinoita itsestämme, joskus jonkun some-tarina Instagrammissa tai Facebookissa on aivan jotain muuta kuin todellisuus. Eri ympäristöissä erilaisille kuulijakunnille kerrotut tarinat saavat erilaisia sisältöjä ja sävyjä.

Identiteetin määrittelyssä tärkeät ominaisuudet ovat identiteetin rakennusosasia. Osa minäkuvista on identiteetin kannalta merkityksettömiä. Joillekin tukan väri on tärkeä osa identiteettiä, joillekin sillä ei ole mitään merkitystä. Joku määrittelee itsensä painottaen ulkoisia ominaisuuksia, joku jättää ne huomiotta.

Identiteettikriisejä

Me joudumme identiteettikriisiin, jos elämässämme muuttuu joku keskeinen asia, jonka avulla olemme määritelleet itsellemme itseämme. Jos työorientoitunut joutuu työttömäksi, on edessä identiteettikriisi tai jos lapset lähtevät kotoa, kohdataan tyhjän pesän kriisi. Kriisissä ihmiselle herää kysymys: Kuka minä olen, kun en ole enää pätevä työntekijä tai lapsia huoltava äiti tai isä. Myös myönteiseen muutokseen sopeutuminen vie aikansa.

Jos ihmisellä on elämänsä aikana paljon muutoksia, hänen jatkuvuudentunteensa on uhattuna. Maahanmuuttajalla on haasteena selvitä niistä muutoksista, joita maan ja roolin vaihtaminen aiheuttaa. Kun omassa maassaan arvonantoa nauttiva lakimies on uudessa kotimaassa siivooja, vaatii se työstämistä ennen kuin mieli pysyy muutoksessa mukana ja oma elämä tuntuu omalta elämältä.

Nuori aikuisuus - kuudes kehitysvaihe

Nuoren aikuisen kehitystehtävä on liittyä parisuhteeseen. Hänen minäkäsityksensä rakentuu paljolti sen mukaan, miten hän onnistuu parisuhteessa, millaisia ovat hänen kokemuksensa ja millaista palautetta hän saa. Myös tässä vaiheessa voi tapahtua paranemista lapsuuden haavoista parisuhteessa. Toisaalta lapsuuden haavat voivat vasta läheisessä suhteessa tulla ilmi ja ihminen tarvitsee terapiaa voidak­seen solmia tyydyttävän parisuhteen.

Vastavuoroisen parisuhteen myötä ihminen liittää myös toisen omaan identiteettiinsä, mikä tarkoittaa minän "laajentamisen" siten, että siihen kuuluu myös toinen, muodostuu me-identiteetti. Toisen menettäminen voi silloin tuntua siltä, kuin omasta itsestä olisi revitty iso osa pois.

Kun ihminen aikuistuu, näkee Vaillandt keskeiseksi kehitystehtäväksi muuttua epäitsekkäämpään suuntaan, millä hän tarkoittaa tahtoa ja kykyä olla myös antavana osapuolena ihmissuhteissa ja kykyä luopua osasta määräysvaltaansa eli tehdä kompromisseja. Vaillandin mukaan kehityshaasteena on myös uran vakauttaminen.

Tarve hyvään parisuhteeseen on niin voimakas, että sen puuttuminen heikentää huomattavasti elämänlaatua. Monet nuoret hakeutuvat mielenterveyspalveluihin parisuhteen päätyttyä tai siksi, ettei seurustelusuhdetta tahdo löytyä ja tilanne masentaa. 

Työtön nuori aikuinen voi Eriksonin näkemyksen mukaan voida hyvin, jos hänen parisuhde-elämänsä voi hyvin. Eriksonin mukaan työ muuttuu kehityshaasteeksi ja keskeiseksi hyvinvoinnin lähteeksi vasta seuraavassa kehitysvaiheessa. 90-luvun laman aikana oltiin huolestuneita nuorisotyöttömyydestä ja joidenkin asiantuntijoiden mukaan nuorten yli vuoden kestänyt työttömyys vie heiltä työkyvyn loppuiäksi. Mutta niin ei todellisuudessa käynyt. Heitä ei menetetty.

Kun varsinainen aikuisikä alkaa, on tärkeää, että ihminen seisoo psyykkisesti omilla jaloillaan ja on irtautunut vanhemmistaan. Vaikka vanhemmat ovat kuolleet, he voivat silti vaikuttaa lapsiensa mielissä - vieläpä silloin kun ihminen elää omaa vanhuuttaan. Seuraavien kuvauksien avulla voi pohtia omaa irtautumistaan.

En koe, että äidin mielipiteet vaikuttavat millään lailla elämässäni. En edes ajattele niitä koskaan.

Olen psyykkisesti sidoksissa äitiin.

.

Aikuisuus - seitsemäs kehitysvaihe

Eriksonin nimittää aikuisuuden kehitystehtävää kyvyksi generatiivisuuteen, jolla hän tarkoittaa toimimista seuraavan sukupolven hyväksi. Generatiivisuutta voi toteuttaa kasvattamalla lapsia tai toimimalla ammatissa, joka on merkityksellinen yhteiskunnan kannalta ja seuraavien sukupolvien kannalta. Tarve hoivata lapsia korostuu tässä vaiheessa samoin työnteko. Jos jompikumpi puuttuu elämästä, voi toisella korvata toisen. Ihminen voi elää rikasta elämää ilman parisuhdetta tässä vaiheessa, vaikka nuoren aikuisuuden vaiheessa parisuhde olikin ollut keskeisin tarve ja hyvinvoinnin lähde.

Vanhuus – kahdeksas kehitysvaihe

Kun ihminen tulee vanhaksi ne aikaisemmat seitsemän vaihetta ovat sisällämme ja lähettävät terveisiä menneiltä vuosilta. Niiden kanssa on hankkiuduttava sopuun. Vanhana tehtävämme on rakentaa koko elämästämme tarina, jonka kanssa meidän on hyvä elää. Sen tarinan ytimenä on tunne siitä, että oma elämämme on ollut juuri meille sopiva elämä. Koska jokaisella on ollut elämässä vastoinkäymisiä ja menetyksiä, haasteena on käsitellä niiden aiheuttamat hankalat tunteet niin, että voimme lopulta hyväksyä kaikki elämänvaiheemme ja todeta että kokonaisuudesta muodostuu juuri itsellemme sopiva elämä. Ellei niin tapahdu, seurauksena on katkeruus.

Yhdeksäs kehitysvaihe

Erik Eriksonin vaimo Joan, joka oli ollut luomassa kehitysteoriaa miehensä kanssa, oli lisännyt teoriaan miehensä kuoleman jälkeen yhdeksännen kehitysvaiheen: myöhäisvanhuus, jonka saavuttavat ne, jotka elävät erittäin vanhoiksi.

Sen vaiheen haasteena on voimien, terveyden, kykyjen ja ystävien menetykset ja itsenäisyys ja itsetunto uhkaavat heikentyä. Länsimaisessa kulttuurissa ikääntyneet yksilöt usein hylätään, laiminlyödään ja jätetään huomiotta ja sen takia kahdeksannen vaiheen epätoivo voi aktivoitua yhdeksännessä vaiheessa. Joan Eriksonin mukaan kehitystehtävänä on paluu ensimmäisen kehitysvaiheen luottamuksen, turvallisuuden ja toivon saavuttamiseen: siihen liittyy tunne kosmisesta tai hengellisestä yhteydestä maailmankaikkeuteen. Silloin tajutaan, että tulevaisuus on rajallinen ja hyväksytään tuleva kuolema.

Minäkäsitys-kyselyitä

[1] Erik Eriksonin kirjat, joita on käytetty lähteinä:

Identity and the Life Cycle, Norton NY. 1980, 1994

Identity: Youth and Crisis, Norton NY 1968

Insight and Responsibility Norton NY 1964. 1994

Lapsuus ja yhteiskunta Gummerus, 1982