ÄITINI MUISTOALBUMI YLI SADAN VUODEN TAKAA

KESKEN, VALMIS PERJANTAINA AAMULLA ENNEN KYMMENTÄ

Äidin kuolemasta on jo yli kolmekymmentä vuotta, mutta vasta tänä vuonna sain nähdä hänen lapsuutensa muistovärsyalbumin. Se oli isän selvittämättömien papereiden joukossa, jotka olivat siirtyneet tyttärelleni veljeni kuoleman jälkeen. Muistokirjassa oli Mikkelin yhteiskoulun ensimmäisen luokan tyttöjen kirjoittamia muistoja vuodelta 1922-1923. Olipa siellä opettajienkin kirjoittamia muistovärsyjä, mutta tähän olen laittanut vain yhden, jonka oletan olevan runoilevan rehtori Jooseppi Sajaniemen omaa tuotantoa.

Jooseppi Sajaniemi oli ollut aikaisemmin Forssan yhteiskoulun rehtori ja hän oli perustanut Santeri Nuortevan kanssa Forssan Sanomat -nimisen lehden. Hän oli kirjoittanut joitakin paikallishistoriaa käsitteleviä julkaisuja. Sajaniemi tunnettiin paikkakunnallamme ja laajemminkin aikaansaavana kulttuurivaikuttajana. Mikkeliin oli perustettu yksityinen yhteiskoulu vuonna 1905. Sajaniemeä toivottiin sen johtajaksi ja hän vastasi kutsuun myöntävästi vuonna 1907. Ensi töikseen hän joutui rakennuttamaan koululle oman rakennuksen. Alla Mikkelin museon kuva hienosta yhteiskoulusta.

Oman toimensa ohella Sajaniemi toimi mm. toverikunnan kuraattorina 1907-1940, ja ohjasi oppilaitten taiteellisia harrastuksia. Hän toimi kuusi vuotta myös kaunokirjallisen viikkolehden Vipusen päätoimittajana. Hän soitti amatööriorkesterissa ja harrasti laulua. Sen lisäksi hän osallistui kunnallispolitiikkaan ja oli todella monien yhdistyksien ja organisaatioiden hallituksissa. Lisäksi hän oli seitsemän lapsen isä. Alla on Genissä ollut kuva Sajaniemestä.

ÄITINI LAPSUUS

                                                                         Kuvassa äiti on n. 8-vuotias

Jostain syystä äiti ei kertonut lapsuudestaan ja nuoruudestaan juuri mitään. Ensimmäinen lapsuusmuisto, jonka kuulin oli se, että hän oli ampunut veljeään jalkaan nuolipyssyllä. Toinen muisto on se, kun hän joutui neljätoistavuotiaana lähtemään talvella yksin potkukelkalla monen kilometrin päästä nuorten jostain kokoontumisesta kesken kotiin, koska heillä oli kotona seurat. Kolmas asia oli se, että äiti ei osallistunut talon ulkotöihin vaan sai olla sisällä, koska teki ruoat ja kutoi perheelle sukkia ym., ja samalla hän saattoi lukea kirjoja. Isästään hän puhui ihailevasti. Kun saimme käsiimme hänen sisarensa päiväkirjat, niistä kuvastui lämmin ja huumorintäyteinen ilmapiiri.

Olin jo keksi-ikäinen, kun äiti kertoi aloittaneensa oppikoulun Mikkelissä. Olin aikaisemmin saanut tietää, että he olivat muuttaneet Pieksämäeltä Mikkelin maalaiskuntaan, kun ukkini oli ostanut sieltä Rämälän kylästä Valkolan hovin. Muistan äidin näyttäneen minulle kuvan talosta, joka oli varsin vaatimaton nimitykseen nähden. Päärakennuksessa oli kuitenkin yhdeksän huonetta ja se oli ollut aikoinaan aatelisten omistama kartano suurine  maa-aloineen, mutta oli viime vuosisadan alussa pinta-alaltaan tavallisen maatilan kokoinen. Myöhemmin se sai jatkosodan aikana kunniakkaan tehtävän, kun sinne sijoitettiinTiedotuskomppania 1, jossa Olavi Paavolainen oli päällikkönä, ja siitä ajasta hän kertoo kirjassaan Synkkä yksinpuhelu. - Kuva Suomen maatilat -kirjasta.

Äitini perheessä oli Valkolassa asuttaessa seitsemän lasta ja vanhimmat olivat kouluiässä, mutta Rämälän kylässä ei ollut kansakoulua. Ukkini perusti koulun heidän kotiinsa ja hankki opettajiksi Höltän pariskunnan, joka myös asui piharakennuksessa. Äitini leikkitoverina oli omien sisarusten lisäksi häntä vuotta nuorempi Hölttien Risto, joka oli siihen aikaan vanhempiensa ainoa lapsi. Risto Höltästä tuli myöhemmin varsin tunnettu kommunisti ja Kuopionläänin maaherra.

Oli osittain Hölttien ansiota, että äiti ja hänen vanhempi veljensä lähetettiin oppikouluun. Mikkeliin oli matkaa noin kahdeksan kilometriä, eivätkä linja-autot vielä kulkeneet siihen aikaan. Ainoa mahdollisuus oli hankkia koulukortteeri. Höltän Risto aloitti oppikoulun samaan aikaan äidin kanssa Mikkelin yhteiskoulussa. Äiti oli silloin jo kaksitoistavuotias ja Risto oli vuotta nuorempi. Voin olettaa, että Valkolassa herättiin maanantaiaamuisin varhain ja ukki Aapeli tai joku renki kyyditsi hevosella kolme koululaista kirjoineen ja viikon eväineen Mikkeliin ja lauantai-iltapäivänä heidät haettiin kotiin. Oletan myös, että äitini 15-vuotias sisar jäi haikeana katsomaan nuorempien sisarusten lähtöä. Hänellä ei ollut ollut aikoinaan mahdollisuutta mennä oppikouluun. Perheen vaiheista olen kirjoittanut enemmän>>> Hotit, tarinaa Pieksämäeltä   

MUISTOALBUMISTA

Luokan tyttöjen kirjoittamissa muistovärsyissä kuvastuu voimakkaasti uskonnollinen ajattelu. Esimerkiksi Ester on kirjoittanut:

Muisto

Kun kuljet tunnolla puhtahalla

on helppo nukkua nurmen alla.

Allekirjoituksella Eräs on seuraava värsy:

Uhraa intos isänmaalle

uhraa voimas viimeinen.

Anna sydämmesi Jumalalle.

Nuori puhdas lämpöinen.

Maallista runoutta edustaa Vuokon muistovärsy:

Lyylille!

Käyköön tiesi kukkatarhaan

läpi laakson ihanan.

Jossa sitten ruusut parhaat

onnea sulle toivottaa.

Mukana oli yksi ainoa sellainen värsy, joka oli tuttu omasta lapsuudestani. Marita toivoo:

Kolme sanaa sinulle

Ole ystävä minulle

Muisto

Kataja kyllä kaunis on

vaan ruusu on kaunihimpi.

Äiti kyllä rakas on

vaan Jeesus rakkahampi.

N.N.

Lyylille

Rakasta suurta, totta,oikeaa

Se henkeäkin nostaa puhdistaa

Rakasta kaikkea, min luonut on.

Jumala voimassansa verraton.

Luokkatoverisi Nelli

Lyylille

Hiljaa sulle hauta luodaan

Hiljaa siihen lasketaan

Hiljaa sitten kyynelillä kastetaan.

AH

Onni ei tule etsien

Se tulee eläen

Onni ei tule ulkoa, se nousee rinnasta.

Jos nousee – Jos ei –

niin herätä se sieltä

Se kuulee omantunnon kieltä –

ja nousee.

Koulutoverisi Armi 

Muisto

Onnen ilon aikoja

mä sulle toivotan,

sempä tähden tämän

värssyn sulle kirjoitan

Mikkelissä 5.4.1923 Sirkka

Muisto

Kun sä lähdet

kulkemaan

elon tietä kapeaa

Luota itses Jumalaan

hän sut pitää omanaan

toiv. Rauha

Lyylille!

Te pienet linnut

pitkäsiivet te jälleen saavutte

pohjolaan on niili kaunis

ja maa on lämmin

miks ette viihtyneet

kuitenkaan.

Kirjoitti luokkatoverisi Synnöve

Lyylille!

Jeesus kun ohjaa selvä on tie

myrskyjen halki hän kotihin vie.

Silloin kun aallokko uhkaavan näyttää.

USKONNOLLINEN ILMAPIIRI

Voin kuvitella näiden tyttöjen laulavan hartaana minullekin lapsuudesta tuttua laulua: Onpa taivaassa tarjolla lapsillekin.  Kuuntelin sen sanoja ja ajattelin, miten vähän nuo 11 - 12 vuotiaat tytöt noistakaan sanoista ymmärsivät. Laulun alkuperäinen teksti on englantilaisen virsirunoilijan Albert Midlanen käsialaa. Midlane kirjoitti satoja lasten hengellisiä lauluja, joista monet levisivät nopeasti eri maiden pyhäkouluihin. Hänen tyylinsä oli lämmin, yksinkertainen ja lapsille suunnattu – juuri sellaista, jota 1800‑luvun kasvava pyhäkoululiike kaipasi. Lina Sandell käänsi sen ruotsiksi 1869 ja siitä tuli todella suosittu Ruotsissa. Ensimmäinen suomennos julkaistiin 1883 ja nykyään käytössä oleva vuonna 1916. Sävelmä on joidenkin tietojen mukaan amerikkalaisesta kansanlaulusta ja joidenkin tietojen mukaan Frederik Engelken käsialAA

Jämsän kristillisen kansanopiston kuoro https://www.google.com/search?gs_ssp=eJzj4tVP1zc0TLJItiguK0syYPRSys8rSFQoScwsS0wsLgaxirLy8xIVchILijNzclKzM_MAt48SJA&q=onpa+taivaassa+tarjona+lapsillekin&rlz=1C1GCEA_enFI1021FI1021&oq=OMPA+TAIVAASSA+TARJOLLA&gs_lcrp=EgZjaHJvbWUqCQgBEC4YDRiABDIGCAAQRRg5MgkIARAuGA0YgAQyCQgCEAAYDRiABDIJCAMQLhgNGIAEMgkIBBAAGA0YgAQyCQgFEAAYDRiABDIJCAYQABgNGIAEMgkIBxAAGA0YgAQyCQgIEAAYDRiABNIBCjE1NTkyajBqMTWoAgiwAgHxBfTRcQxuBZnr&sourceid=chrome&ie=UTF-8#fpstate=ive&vld=cid:9078fd4b,vid:abZC0G-SH0k,st:0</p>

Armo puuttuu muistovärsyistä