EDVARD MUNCH - TUMMIEN TUNTEIDEN TULKKI
Olen tänään lähdössä Osloon. Odotan, että pääsen tutustumaan Edvard Munchin taiteeseen. Netti on jo mahdollistanut hänen siveltimensä jäljen ihailun, koska kuvat ovat nyt vapaasti nähtävissä verkossa ja sieltä kopioitavissa ei-kaupalliseen käyttöön. Varsinainen aarreaitta on
Wikioo.org.
Se tarjoaa "taidenäyttelyn" hänen neljästätoista katsotuimmasta teoksestaan englanninkielisine selostuksineen. Olen valinnut sivulta kuusi minulle tärkeää taulua.
Mustasukkaisuus
Elämäntanssi
Lähellä kuumekuoleman vuodetta
Madonna
Suudelma
En ollut ollut kiinnostunut Munchista aikaisemmin ja myönnän, että juuri ja juuri nuo ylläolevat taulut tunnistin. Alla on sama linkki kuin aikaisemmin ja se avaa siis pääsyn Munchin taiteen syvälliseen maailmaan.
Jos avaat linkin ja klikkaat yläpalkista otsikkoa TAITEILIJA, pääset selailemaan linkin kautta > TEOKSET AIKAJÄRJESTYKSESSÄ, AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ jne Voit nauttia huipputaiteesta matkustamatta minnekään!
Viime viikolla kirjoitin tauluista, joilla on tarinansa. Myös katsoja liittää usein tauluun tarinan. Tiedän että minun tarinani Munchin taulusta "Huuto" on erilainen kuin Munchin oma tarina. Hänellä oli pääosassa kokemansa punainen auringonlasku ja yksinäisyys ja sanoittamaton kauhu ja ahdistus, joka piti maalata.
Minusta taulu oli ollut ollessani nuori ihan kiinnostava. Olin katsellut taulun kauhun maailmaa ulkopuolisena. Olin kokenut elämässä vaikeuksia, mutta en rumaa kauhua, jota taulu minulle kuvastaa. Sitten tuli eräs lauantai-ilta. Olin jo lähempänä kolmeakymmentä. Istuin yksin saunassa. Minut valtasi mustasukkaisuuden tunne, joka oli kohtuuton suhteessa siihen siemeneen, josta se oli lähtenyt kasvamaan. Samalla kertaa tajusin, että ruma mieleni oli kehrännyt kokoon tunteen, jonka vallassa nyt olin avuttomana. En huutanut. Mutta äkkiä näin sieluni silmillä Munchin maalauksen, se oli kuva minun sielustani, kauhun äänetön huuto mustasukkaisuuden syövereissä. Olin jopa varma, että Munchin on täytynyt tuntea juuri mustasukkaisuutta taulua maalatessaan. Niin ei suinkaan ollut. Hän kyllä maalasi edellä olleen tunnetun taulun, jonka nimi oli "Mustasukkaisuus" ja myös siitä on monta eri versiota. Huudosta on olemassa neljä eri versiota ja lisäksi grafiikkaa. Neljästä versiosta pastelleilla tehty, melko värikäs teos myytiin joitakin vuosia sitten ennätyshintaan (119,9 dollaria) 1895 tehty teos ei sisällä sitä tuskaa, mitä ensimmäinen versio. Hänen elämässään oli ehkä onnellisempi kausi.
https://yle.fi/uutiset/3-6079759
Netistä löytyy myös mielenkiintoinen sarja tauluja, jotka kertovat Munchin ja Tulla Larsenin rakkaustarinan kaikessa karuudessaan. Viimeiseksi kuvaksi on valittu mielisairaalassa maalattu omakuva. Sen voisi ajatella olevan kuva tarinan onnellisesta lopusta. Mutta hylkäämisen teema ja käsittelemättömät aggressiot jatkuvat edelleen Munchin elämässä.
HYLKÄÄMISEN HAITALLINEN SKEEMA
Psykologia puhuu varhaisesta haitallisesta skeemasta, jolla tarkoitetaan lähinnä lapsuudessa haavoittavassa ympäristössä syntynyttä virheellistä perususkomusta elämästä. Sen pohjalta ihminen ajattelee ei-järkevästi, tuntee hankalia tunteita ja toimii epätarkoituksenmukaisesti.
Psykologia puhuu myös elämän avainkokemuksista, joilla tarkoitetaan tapahtumia, joilla on vaikututuksensa siihen, miten elämä sujuu, millaisia ratkaisuja ihminen tekee. Joskus ajatellaan, että niitä on viisi, mutta me ihmiset kuljemme erilaisia reittejä, joillakin niitä on enemmän, joillakin vain muutama. Joku kohtaa ne ennen keski-ikää, joillakin vielä vanhuudessa voi olla avainkokemus, joka vaikuttaa loppuelämään, muuttaa sen suuntaa. Munch työsti avainkokemuksiaan maalaamalla niitä yhä uudestaan.
Munchin elämän kohtalokkain avainkokemus ja haitallisen varhaisen skeeman lähteenä oli käsittääkseni äidin kuolema, kun hän oli ollut 6-vuotias. Hän maalasi aiheesta useita eri tauluja. Hänen tunnetuimmissa teoksissaan "Kuollut äiti ja lapsi" lapsi on tyttö tai tyttömäisesti puettu poika, jolla on kädet korvilla.
Hän elää tauluissa shokkivaihetta, jolloin hän ei usko, että kuolema on totta. Toisessa samannimisessä taulussa huoneessa on paljon ihmisiä ja rukousta, mutta kuollut äiti on yksin ja lapsi on yksin. Se yksinäisyys seurasi Munchia koko hänen elämänsä ajan. Munchin suhteessa naisiin heijastui se, että suuren menetyksen jälkeen, häntä ei autettu sanoittamaan suruaan, käsittelemään menetystään. Hänen menetti vielä kuolemalle läheisen ja rakkaan vanhemman sisarensa Sophien.
Munch on todennut, että kun hän syntyi "Sairaus, hulluus ja kuolema olivat mustat enkelit, jotka ympäröivät kehtoani, ja ne ovat seuranneet minua läpi elämäni."
Psykoanalyyttisen näkemyksen mukaan poika elää oidipaalista vaihetta kuusivuotiaana ja silloin hän on rakastunut äitiinsä. Siitä vaiheesta säteilee hänen myöhempään elämäänsä naisen kohtaamisen tunnekaava. Pahinta, mitä pojalle voi tapahtua on, että äiti hylkää kuusivuotiaan poikansa tavalla tai toisella. Kohtalokkain hylkääminen tapahtuu silloin, jos äiti kuolee. Lapsen itsekeskeisessä ajattelussa syyllisyys tulee mukaan heti. Hänessä oli jotain vikaa, kun äiti hylkäsi hänet kuolemalla.
Skeematerapian näkökulmasta katsottuna, hän sanoitti puhuessaan mustista enkeleistä virheellisen uskomuksensa, joka oli syntynyt rakkaiden ihmisten menetyksen myötä. Hylkäämisen skeeman omaavalla perususkomuksena on, että kaikissa ihmissuhteissa on suurena uhkana niiden todennäköinen päättyminen.
Hylkäämisen skeeman omaava pelkää tulevansa hylätyksi, jos muut saisivat tietää, millainen hän todellisuudessa on. Hänen pelkonsa menettää itselleen tärkeitä ihmisiä värittää hänen ihmissuhteitaan ja tulkintojaan muiden käyttäytymisestä. Tuo peruspelko voi saada hänet käyttäytymään epäjohdonmukaisesti. Hän voi itseään suojellakseen hylätä kaikkein rakkaimpia läheisiään tai käyttäytyä niin, että toinen ei jaksa ja hylkää hänet. Skeema voi aiheuttaa sen, että ihminen karttaa sitoutumista parisuhteeseen sen päättymisen pelosta tai ihminen voi etsiä parikseen sitoutumiskammoisia. Joskus se voi ilmetä takertumisena toiseen ihmiseen. Jo lyhytkin ero läheisestä on uhka ja saa aikaan pelon toisen menettämisestä.
Jokainen joutuu elämänsä aikana kokemaan hylkäämistä. Se on normaalia kuten myös niistä hylkäämisistä selviytyminen. Normaalia on, että ihminen tiedostaa mahdollisuuden, että voi tulla hylätyksi, mutta se ei väritä hänen ihmissuhteitaan. Mahdollisen hylkäämisen tapahduttua on normaalia aikansa surra: tuntea vihaa ja alakuloa ja kaivata ja sitten jatkaa eteenpäin.
Hylkäämisen skeema aiheuttaa kolmenlaista käyttäytymistä, jota ihmisellä voi olla yrittäessään välttää sen aiheuttamia hankalia tunteita. Hylkäämisen skeema voi ohjata ihmisen käyttäytymistä siten, että hän yrittää selvitä sen kanssa eri tavoin:
Hän antautuu ja/tai vetäytyy ja/tai hyökkää. Toimintatavat voivat esiintyä osittain samaan aikaan tai peräkkäin. Selviytyminen on opittu lapsena ja voi painottua myös yhden tai kahden selviytymistavan käyttöön.
Hylkäämisen skeeman omaava saattaa toimia eri tavoin riippuen siitä, millaisen selviytymistavan hän valitsee. Jollain voi olla vallalla aina yksi selviytymistapa ja joku toinen vaihtelee niitä.
Antautuja etsiytyy jatkuvasti ihmissuhteisiin, joissa hylkääminen toteutuu. Hän valitsee suhteita, joissa tulee hylätyksi. Joissain tapauksissa hylkäämisen ahdistava odottaminen saa ihmisen käyttäytymään niin hankalasti, että odotus toteutuu. Toinen ei jaksakaan hänen kanssaan. Munchin ensimmäinen rakkaussuhde voidaan tulkita suhteeksi, jossa saattoi odottaa hylkäämistä, ainakin suhteen vastentahtoista päättymistä. Hän rakastui 21-vuotiaana itseään neljä vuotta vanhempaan naimisissa olevaan Milly Ihlenin, jonka valta hänen sielunelämässään kesti kuusi vuotta ja aiheutti valtavia ristiriitoja.
Välttäjä vetäytyy ja kaihtaa tilanteita, joissa hylkääminen uhkaisi. Hän vetäytyy ihmissuhteista välttääkseen hylätyksi tulemista. Munchista on sanottu, että hän oli komea mies, jota ympäröi yksinäisyyden ja mystiikan aura. Hän oli päättänyt suvun terveysongelmien takia jo nuorena pysyä naimattomana. Sukua vaivasivat perinnölliset sairaudet: hermosto-ongelmat ja huonot keuhkot. Ulkopuolisille selitys voi tuntua traagisen järkevältä. Ajattelen kuitenkin, että se on hylkäämisen skeeman aiheuttamaa välttämiskäyttäytymistä, joka toimi Munchilla tietyissä tilanteissa. Kun voimakkaat tunteet astuivat kuvaan mukaan, hänestä tulikin ylikompensoija, joka käyttäytyi ylikorostuneesti päinvastoin, kuin skeema edellyttäisi, kieltääkseen sen olemassaolon. Hän hyökkää hylkäämisen toteutumista vastaan hylkäämällä muita ennen kuin tulee itse hylätyksi. Nainen, jota Munch eniten ja pitkäaikaisimmin hylkäsi, oli Tulla Lindroos. Heidän suhteensa kuvaus on traagista ja sitä se on siksi, että myös Tullan tunne-elämää varjosti hylkäämisen skeema. Hänkin oli menettänyt kuusivuotiaana "elämänsä ensimmäisen rakkauden". Hänen isänsä oli kuollut tytön kehityksellisesti kohtalokkaalla hetkellä. Tulla kuitenkin oli antautuja. Heidän ongelmansa ja selviytymiskeinonsa täydensivät toisiaan, eikä siitä voinut seurata hyvää. Munch hylkäsi Tullaa monin eri tavoin ja Tulla mahdollisti sen ripustautumalla Munchiin. Heidän suhteensa kesti puoli vuotta ja hylkäämisskeeman hallitsemaa vuorovaikutusta 3,5 vuotta ja jälkivaikutusten kanssa taistelua kesti koko Munchin loppuelämä. Edellä löytyi Munchin teoksista koottu tarina heidän suhteestaan. Itse liittäisin siihen Vampyyri-kuvan ja nimenomaan piirrosversion. Tuohon järkyttävään 3,5 vuoden ajanjaksoon mahtui Tullan itsemurhayritys yksinäisyydessä ja heidän tavatessaan tapahtunut epäselvä ampuminen, jonka tuloksena Munchin sormeen tuli osuma. Sitä hän käsitteli tarinassa olevassa taulussaan "Leikkauspöydällä". Munch sai käyttäytymisellään Tullan tuntemaan tuskaa ja naisen tuska tarttui häneenkin ja hän käsitteli tunteitaan maalaamalla. Hän itse totesi: "Ilman elämäntuskaa ja sairautta olisin ollut kuin laiva vailla peräsintä."
Munch kohtasi ajoittain paljon voimakasta kritiikkiä ja hän koki tulleensa myös taiteilijana hylätyksi. Hän koki myös hylkäämistä siellä, missä sitä ei oikeasti ollut. Hän rakensi salaliittoteorioita ja koki aina olevansa jonkun ryhmän vihaama ja hylkäämä. Sairastuessaan psykoosiin Kööpenhaminassa, hänen ääniharhojensa sisältönä oli, että norjalaiset huusivat hänen ikkunansa alla pilkka- ja vihalauseita ja arvostelivat häntä taiteilijana.
Munchia voidaan pitää jonkinlaisena ihmisyyden sijaiskärsijänä, tunteiden kuvittajana ja kuvien tarjoajana niille, joiden oma tarina sillä hetkellä sivuaa Munchin tarinaa. Hän tarjoaa mahdollisuuden käsitellä hylkäämistä taulujensa äärellä. Hän teki ongelmistaan suurta taidetta, ja me ongelmaiset voimme löytää siitä välineen tunnistaa tunteitamme ja kohdata niitä ja niiden jälkiä.
Munch maalasi taulun, jota on nimitetty Golgataksi, vaikka luettelossa se kulkee ns. nimettömänä. Siinä ei ole ristillä Jeesus, vaan Munch itse. Hän ei pilkkaa, vaan maalaa sen, mitä kokee. Hän on aina tosissaan ja aito. Kuvassa on hänen vastustajiaan ja vainoojiksi kokemiaan henkilöitä.
SISÄISESTI VILUINEN
Aika ei paranna syvästi hylätyn haavoja
ei aika eivätkä kyyneleet.
Auki ovat haavat, ja huutavat parantajaa.
Ympärillä kuuro, kylmä maa
ja sisällä ainainen vilu.
Runoni alussa kuvailen hylkäämisen skeeman omaavaa, mutta se jatkuu parantavien käsien väliintulolla. Minä en tiedä, kohtasiko Munch parantavia käsiä, vaikka hänen muutama viimeinen vuosi on kuvattu sodasta huolimatta onnellisiksi.
MUNCHIN ELÄMÄNKATSOMUS
Munch kasvoi syvästi uskovaisessa perheessä. Hänen äitinsä toivoi kuolinvuoteellaan, että Edvard säilyttäisi uskonsa Jeesukseen Kristukseen. Hän kirjoitti lapsilleen jäähyväiskirjeen, jossa sanoi: "Ja nyt rakkaat lapseni, armaat suloiset pienokaiseni, sanon teille hyvästi, teidän rakas Isänne opettaa teitä paremmin, tiellä matkalla taivaaseen, minä odotan teitä kaikkia siellä..."
Munch joutui kohtaamaan kristinuskon jo pienenä ja käymään sen kanssa vuoropuhelua myöhemmin. Hän totesi, että häntä ei pidetä uskovaisena, mutta hän kuitenkin kunnioittaa uskoa, eikä ole sitä koskaan pilkannut. Ragna Stangin mukaan Munch oli lähinnä panteisti. Stangin kirjassa kerrotaan myös Munchin oma muisto, joka kuvastaa, miten vakavasti hän suhtautui nuorena kristinuskoon:
Päätän blogini Munchin yllä olevaan nuoruudentyön kuvaan ja hartaaseen
sävelmään, joka on Munchin aikalaisen Edvard Griegin tuotantoa, ja jota
käytetään paljon siunaustilaisuuksissa.
VIIMEINEN KEVÄT Sanat A.O.Vinje, suom Sauvo Puhtila,
Vieläkin on kevät voittanut jään ja paatisen kuoren
laulu on riemua lämpimän sään ja lintusen nuoren.
Vieläkin nään miten martous maanan pois päivässä haihtuu.
Koskien voima nyt kuohuessaan villiksi vaihtuu.
Vihreän laaksoni peipposien nään laittavan pesää,
kulkea polkua toivomusten mä saan kohti kesää.
Vielä mä itsekin löytänyt oon nyt taas sävelkielen,
lauluni lentäen ponnahtakoon nyt riemusta mielen.
Vuokkoja poimia kymmenittäin mä saan vielä kerran,
niityllä keijuna tanssia näin nyt tuokion verran.
Kaikki on kaunista, kyynelin nään mä riemuni uuden.
Kunpa mä pystyisin säilyttämään kun sain - salaisuuden.
Sävelmän voi kuunnella Chamber orkesterin esittämänä.
https://www.youtube.com/watch?v=nkpl3ShcTiQ
Orkesterin takana olevalle seinälle on heijastettu Munchin teos Aurinko:
