EPÄONNISTUMISEN PSYKOLOGIAA - PETTIKÖ SUKSET VAI HIIHTÄJÄ.

Olemme saaneet viettää television ääressä jännittäviä hetkiä seuratessamme Pekingin olympialaisia. Nuoret ihmiset, jotka ovat vuosikausia eläneet urheilun ehdoilla, ovat onnistuneet ja epäonnistuneet ja joutuvat julkisesti selittämään miksi. Kun tänään viime tipassa tehtiin päätös 50 kilometrin hiihtokilpailun muuttamisesta 30 kilometrin hiihdoksi, organisaatio tarjoaa useimmille mahdollisuuden selittää oman epäonnistumisensa johtuvan muutoksesta. 

Psykologia ja raha ovat tulleet mukaan kilpaurheiluun ja selitykset epäonnistumisille on usein punnittua puhetta, jossa ajatellaan omaa brändistrategiaa ja sponsoreita. Joissakin lajeissa on vallalla sääntö, että välineitä ei saa syyttää - niin asiantuntijaselostaja kertoi.

Epäonnistuneen suorituksen jälkeen, urheilijan mieli on maassa ja selittely voi olla masentuneen näkökulmasta turhan itseruoskivaa. Kun yhdistetyn miehet epäonnistuivat, tarjosi valmentaja heti heille selityksen, joka oli urheilijoiden itsetuntoa säästävä, mutta hänen itsetuntoaan tuhoava. Vika oli hänessä. Lisäksi valmentajan kannalta oli ikävää, että hän ajatteli, että kyse on hänen pysyvästä ominaisuudestaan. Hän ilmoitti, ettei koskaan enää valmenna, ettei pilaisi kenenkään uraa. Urheilutoimittaja oli kerännyt valmentajasta hänet tuntevien kiittäviä arvioita. Toivottavasti valmentaja tunnekuohun laskeuduttua pystyy arvioimaan itseään positiivisemmin ja realistisesti. Jos olisin hänen terapeuttinsa, kehottaisin häntä kirjoittamaan isoin kirjaimin pahville kaikki myönteiset häntä luonnehtivat ilmaisut eli attribuutit ja ripustamaan ne näkyvälle paikalle kodissa ja lukemaan niitä päivittäin. 

Uskallan väittää, että valmentajalla oli ainakin tilapäisesti itsearvioinnissaan negatiivinen attribuutioerhe.

Ihmisillä on taipumus nähdä virheellisesti syyt onnistumisiinsa ja epäonnistumisiinsa. Se miten ihminen selittää epäonnistumisiensa syitä, vaikuttaa oleellisesti hänen itsetuntoonsa. Alla olevaan luetteloon on koottu hiihtäjien mahdollisia arvioita. Oletamme, että huolto tosiaan oli epäonnistunut henkilön kohdalla. Syy oli ulkoinen, johon hän koki voivansa vaikuttaa. Selitys ei tuhoa itsetuntoa eikä ennustetta onnistumisesta seuraavalla kerralla. Selitystä ei tosin kannata tarjoilla julkisesti, voi saada vihat päällensä, kuten on joskus nähty. Pahin mahdollinen olisi ensimmäisen rivin selitys, jonka tapainen kuultiin epäonnistuneelta valmentajalta.

sisäinen, pysyvä, ei voi vaikuttaa  >>>  ominaisuuteni eivät riitä menestymiseen, vaikka kuinka yritän itse

sisäinen, vaihtuva, voi vaikuttaa >>> harjoittelin liian vähän

sisäinen, vaihtuva, ei voi vaikuttaa >>> sairastuin koronaan pahaan aikaan

ulkoinen, vaihtuva, ei voi vaikuttaa >>> keli sattui olemaan sellainen, ettei sovi mun tyyppiselle hiihtäjälle

ulkoinen, vaihtuva, voi vaikuttaa >>> huolto mokasi, lupasivat ottaa opikseen

ulkoinen, pysyvä, ei voi vaikuttaa >>> urheilukoneiston taloudellinen tuki on huono

(muut käyttävät dopingia)

Useimmilla ihmisillä on taipumus Weinerin attribuutioteorian mukaan joko negatiiviseen tai positiiviseen attribuutioerheeseen.

Negatiivinen attribuutioerhe = ihminen selittää onnistumiset ja epäonnistumiset vastoin todellisuutta ja minäkäsitystä tuhoavasti.

Positiivinen attribuutioerhe = ihminen selittää onnistumiset ja epäonnistumiset vastoin todellisuutta ja minäkäsitystä epärealistisesti kohottavasti.

Alussa olevan kuvan hiihtäjä on maalisuoralla. Jos hän olisi tulossa viimeisenä maaliin, hänellä olisi jo siinä vaiheessa selitys valmiina. Räntäsateessa on helppo syyttää olosuhteita, jotka eivät sovi itselle. Olen itse vuosikymmeniä sitten ollut samassa kohdassa stadionia maratonin tavoiteajastani jälkeen jääneenä. Siinä vaiheessa minulla jo oli selitys: Epäonnituin koska kuuma kesä haittasi harjoittelua. Siis selitys oli ulkopuolinen ja sellainen, johon ei voi itse vaikuttaa. Siis itsetuntoni ei haavoittunut. Vuonna 2014 päätin osallistua ensimmäisen kerran Helsingissä kovasti kehutulle naisten kympille. Olin silloin 71v. Lähtö ja paluu olivat stadionnin vieressä. Lähtövaiheessa meitä kehotettiin ottamaan paikka tavoiteaikojen mukaan. Valitsin ryhmäni ja koin seuraavien kilometrien aikana, että nuoret tytöt kirmailivat ohitseni. Koin epäonnistuvani ja syy oli sisäinen ja pysyvä, olin liian vanha. Päätin, että en toista sitä kokemusta enää. Sen jälkeenkin olen osallistunut kotoisalle Forssan Suvi-illan kympille. Nytkin minulla on koronan takia perutun tapahtuman osallistumismaksu sisällä, mutta nyt olen päättänyt, etten kuitenkaan enää osallistu tänä vuonna enkä koskaan. Juoksen vain omaksi ilokseni metsän siimeksessä. Siis olen Forssankin Suvi-iltaan liian vanha - tiedän sen etukäteen. Juoksuvauhtini on hiipunut niin, että reippaat miehet ohittavat minut joskus kävelemällä.

Urheilu on kuitenkin leikkiä tai sen pitäisi olla sitä. Mutta me arvioimme suorituksiamme työelämässä ja koulussa. Muinainen koululaitos jätti monelle itsetunnon haavoja. Eräs kasvatustieteen professori totesi: "Tärkein asia, mitä koulussa opimme on se, mitä opimme itsestämme oppijana." Siihen vaikuttaa se, miten olemme kouluaikoina selittäneet onnistumisiemme tai epäonnistumisiemme syyt. Jos meillä on ollut negatiivinen attribuutioerhe, olemme nähneet syyn itsetuntoa tuhoavasti. 

sisäinen, pysyvä, ei voi vaikuttaa >>> 

sisäinen, vaihtuva, voi vaikuttaa >>> 

sisäinen, vaihtuva, ei voi vaikuttaa >>> 

ulkoinen, vaihtuva, ei voi vaikuttaa >>> 

ulkoinen, vaihtuva, voi vaikuttaa >>> 

ulkoinen, pysyvä, ei voi vaikuttaa >>> 

Opetin aikoinaan lähihoitajiksi opiskelevia aikuisia ja opetus piti aloittaa siitä, että käsiteltiin koulun jättämiä itsetunnon haavoja ja etsittiin realistisia todenmukaisia syitä mahdollisille kouluaikaisille epäonnistumisille - attribuoitiin epäonnistumiset uudelleen. Joskus ihminen vain haluaa unohtaa epäonnistumiset niin koulu- kuin työelämän ympyröissä. Muistot kuitenkin lymyävät tiedostamattomassa ja vähentävät luottamusta omaan onnistumiseen.

Viime viikon blogissa käsittelin sisäistä aikuismoodia KATSO. Nyt sille olisi käyttöä, jos tietää omaavansa taipumuksen negatiiviseen attribuutioerheeseen. Menneet suurimmat epäonnistumisenkokemukset kannattaa kirjoittaa paperille ja alkaa tarkastella niitä itsemyötätunnon silmin ja alkaa puhua haavoittuneelle-epäonnistuja-sisäiselle-lapselleen totuttaa rakkaudessa. Etsiä ymmärrettävää selitystä. Tavoitteena on siivota pois mielen syvyyksistä itsesyytökset, itsensä halventamiset ja moitteet.

Kouluepäonnistumiset ja työelämän mahdolliset virheet eivät kirpaise niin syvältä kuin tunne siitä, että on epäonnistunut kasvattajana. Haastattelin äiti-tytär kirjaani varten naista, jonka tytär käytti huumeita. Tyttöä nimitetään kirjassa Tiinaksi. Hänen huumeidenkäyttönsä alkoi 60-luvulla, jolloin hoitohenkilökunta usein syyllisti vanhempia ja varsinkin äitiä ja siksi äidin oli helppo sortua negatiiviseen attribuutioerheeseen: Olin itsekäs, ajattelin omia tarpeitani, otin avioeron.

Psykiatri oli lisännyt äidin syyllisyyden taakkaa, mutta poliisi ja vanginvartija olivat sitä helpottaneet. Samoihin aikoihin eräs asiantuntija totesi, että Helsingissä oli ollut niihin aikoihin huumeidenkäyttöepidemia. Sana epidemia lohdutti äitiä. Syy olikin ulkopuolinen ja sellainen, jolle hän ei olisi voinut mitään. Oli sattumaa, että tyttö sai tartunnan.

Kirja on julkaistu 1996. Nyt Tiinan äiti voi todeta, että hän on tehnyt paljon myös oikein äitinä, sillä  tytär pystyi äitiyteen - riittävän hyvin. Isoäiti tuki vahvasti tytärtä ja tyttärentytärtä. Hän onnistui isoäitinä ja voi selittää onnstumisensa - ilman attribuutioerhettä - johtuvaksi omista pysyvistä piirteistään, eikä se tee mitättömäksi kokemusta Jumalan antamasta avusta. Nyt hän saa iloita tyttärentyttärestä, joka on menestynyt sekä akateemisesti että  perheenäitinä. Mutta tyttärentyttären menestys on myös vastaus sekä isoäidin että monien uskovien rukouksiin. Niin monilla alttareilla huoli tytärestä ja tyttärentytärestä tuotiin Jumalalle tiettäväksi.  Fil. 4: 6,7  vanha käännös sanoo:  "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa."

AUTTOIKO JUMALA ONNISTUMAAN?

Urheilukilpailuja seurattaessa voidaan silloin tällöin huomata, että urheilija tekee ristinmerkin. En tiedä, miten urheilija siinä tapauksessa selittää itselleen epäonnistumisensa. Jos ajattelee että Jumala tahtoi hänen epäonnistuvan, tunteet ovat erilaisia kuin jos ajattelee, että Jumala salli hänen epäonnistuvan. 

Ikävimpiä epäonnistumisia elämässämme on, kun teemme syntiä. Siinä tilanteessa on tärkeää, ettemme selitä syntiä pois positiivisen attribuutioerheen avulla, tulkitsemalla sen johtuvan ulkoisista seikoista. On tärkeää, että olemme rehellisiä salatuimpaan saakka. Yhdessä luterilaisen kirkon synnintunnustuksista sanotaan: "kun teen väärin ja turmelen elämääni, olen onneton ja syytän sinua" Siihen meillä on taipumus, helposti kysymme: "Miksi Jumala sallit minun langeta?" Siihen vastaa katolisen kirkon  synnintunnustuksen toteamus: "Omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni."

Joissakin piireissä puhutaan pelastusvarmuudesta, joka uskovilla tulisi olla. Sielläkään ei ajatella, että pelastus johtuisi omista ominaisuuksista tai hyvistä teoista. Sielläkin ajatellaan, että pelastus tulee ulkopuolelta ja armosta. Ja se on luvattu jokaiselle etsivälle ja kolkuttavalle.

Virsikirjassa on virsiä katuville. Seuraavan virren 287 on suomentanut Elias Lönnroth ja hän on kirjoittanut siihen kolmannen säkeistön:

1.

Oi Herra, kuinka jouduinkaan
näin kauas poluiltasi
ja kuinka aina uudestaan
teen vastoin tahtoasi!
On vihollinen vietellyt
ja oma tahto eksynyt
maailman, synnin teille.

2.
Armosi, jota tarjosit,
pois työnsin ynseästi.
Synnistä vaikka varoitit,
vain jatkoin ylpeästi.
En kuullut, Herra, ääntäsi,
vaiensin omantuntoni.
Niin paaduin pahuuteeni.

3.
Kuitenkin kiitän sinua,
oi Herra maan ja taivaan,
kun vielä armon aikana
toit minut tunnonvaivaan.
Nyt auta armoon tarttumaan
ja siihen yksin turvaamaan
syntini kuorman alla.