JOKAPÄIVÄINEN LEIPÄMME - ITSESTÄÄN SELVYYSKÖ?

Mikään ei ole itsestään selvää, mutta kaikesta selvitään! Osallistuin helatorstaina kylvöjen siunaamistilaisuuteen Jokioisilla peltojen osaomistajana. Siellä on nimittäin meidän veronmaksajien yhteisiä peltoja, jotka ovat valtion Luonnonvarakeskuksen hallinnassa. Kuvassa kuljemme ristisaatossa Viljamakasiinissa olleesta messusta pellon reunalle.

Minua alkoi kiinnostaa toukosiunauksen historia. Siunaamisia näytti olevan monessa lähiseurakunnassakin. Sillä on pitkä historiansa lähtien katolliselta ajalta. Keväinen luonnon herääminen on aina ihme, jonka äärellä ihminen on tajunnut oman rajallisuutensa. Vielä voimakkaammin rajallisuus tuntuu silloin, kun jokin menee vikaan. Kun vilja ei kasvakaan normaalisti ja satoa ei saada.

PAKANALLISEN AJAN RITUAALEJA

Yksi sukujuonto minulla menee Itkosiin ja aikoinaan löysin sukuseuran kotisuvulta tiedon Itkosen mailla olleesta uhrikivestä. Se on Leppävirralla. Kivi on 2-3- metriä korkea gneissilohkare. Kiveen on kiinnitetty pronssitaulu, jossa on seuraava teksti:

"Tämä kivi on ollut aikanaan noin vuoden 1556 tienoilla Itkosten uhrikivenä. Laatan kiinnitti Itkosten sukukunta ry. vuonna 1988. Lain suojaama muinaisjäännös."  Siis vielä kristinuskon saapumisen jälkeenkin käytettiin uhrikiviä. Polveudun itse Puumalan Itkosista. Historian kirjojen mukaan Puumalassa oli paljon uhrikiviä, mutta ei ole tietoa, oliko siellä suvulla omaa kiveä. 

Kysyin tekoälyltä tarkempia tietoja uhrikivistä:

"Uhrikivelle vietiin sellaista, mikä oli arvokasta mutta pientä – ele, ei suuri uhri. Tärkeää oli symboli, ei määrä.

• Voi = elämänvoima, ravinto
• Vilja = sato, kasvu
• Maito = karjan hyvinvointi
• Olut = juhla, sateen pyytäminen
• Kolikot = matkaonni
• Kala = vesi ja veneonni
• Yrtit = parantaminen"

Uhrikivi oli paikka, jossa tehtiin hiljainen sopimus luonnon kanssa.

Jos uhri jätettiin:

• sato kasvoi
• kala tuli
• matka onnistui

Jos uhri jätettiin antamatta:

• sato epäonnistui
• vene kaatui
• karja sairastui

Uhrin uskottiin:

• siirtyvän haltijoille
• katoavan näkymättömään maailmaan

Uhrikuppiin jätetty raha:

• "siirtyi" haltijalle henkisesti heti
• saattoi kadota sateen, eläinten tai ajan mukana
• ei ollut tarkoitettu säilytettäväksi

· oli tabu ottaa omaan käyttöön

Uhrikivikäytäntö Suomessa ei päättynyt yhtenä ajankohtana, vaan:

• Kirkko yritti lopettaa sen jo 1500‑luvulla, ja
• Käytäntö jatkui paikoin 1800‑luvulle.
• Viimeiset rippeet elivät 1900‑luvun alkuun.

Käytännön pitkä jatkuminen kertoo suomalaisen kansanuskon sitkeydestä ja paikallisten rituaalien vahvasta kulttuurisesta merkityksestä."

On tärkeää pysähtyä joskus sen tosiasian äärelle, että Jumala on se, joka säät ja ilmat säätää. Olemme riippuvaisia Jumalan luomasta luonnosta. 

NÄLÄNHÄTÄ

Arkeologiset löydöt kertovat, että vuosina 536 – 550 on ollut ilmastokatastrofi, jonka seurauksena vainajien luissa näkyy merkkejä pitkään jatkuneesta stressistä ja löydetyt eläinten luut kertovat kasvuongelmista. Nälkävuodet näkyvät myös asutushistoriassa kokonaiset kylät saattoivat kadota, vaikka merkkiä taisteluista ei ollut.

Äitini sukujuurien Etelä-Savo koki vuosien 1695–1697 nälänhädän yhtä raskaasti kuin koko muukin Suomi ja se tarkoitti että:

• sadot tuhoutuivat kahdesti
• pettuleipä ja muu hätäruoka olivat arkea
• kerjäläisjoukot vaelsivat pitäjien halki
• kulkutaudit tappoivat heikentyneen väestön
• kuolleisuus oli suurta
• apua ei saatu, koska koko valtakunta kärsi

Nälkävuodet jättivät Etelä-Savoon pysyvän jäljen: autioituneita taloja, katkenneita sukuja ja sukupolvikokemuksen, joka eli muistitiedossa pitkään.

Wikipedian mukaan 1663 oli useita suuria tulivuorenpurkauksia, jotka viilensivät ilmastoa tuli ns. pieni jääkausi ja sitä seurasi sitten kolmen vuoden nälänhätä.

 1695: Kylmä, hidas kasvukausi, varhaiset hallat → ensimmäinen kato

 1696: Leuto talvi → takatalvi → tulvat → sateinen kesä → varhainen halla → toinen kato

 1697: Sää hieman parempi, mutta siemenviljaa ei → kolmas kato ja massakuolemat keväällä 1697

1696 joulua vietettiin synkissä merkeissä. Pahin aika oli Lappalaisen mukaan vuoden 97 kevättalvi. Sää oli hieman parempi, mutta siemenviljaa ei ollut. Varastot oli syöty ja karja kärsi kylmissä navetoissa. 

ESIÄITI RANTASALMELLA

Sukututkijalle jää joskus muistiin erityisesti joitakin esivanhempia. Minulle yksi sellainen oli Emerentia Björnberg. Päätin eilen tarkastella hänen elämäänsä vähän tarkemmin.

Hän oli seitsemäs isoisoäiti, joka oli tullut Pieksämäelle pappilan torpparin ja suntion vaimoksi 1700-luvun alussa. Kirkonkirjoista ei tietoa vihkimiestä löydy, mutta ensimmäisen lapsi syntyi 1705, jolloin Emerentia oli 23 vuotias ja puoliso oli häntä neljä vuotta nuorempi.

Hän oli elänyt Rantasalmella katovuodet ollessaan nuori tyttö. Hän myös koki sen, miten elämä parani, kun katovuodet olivat ohi. Suvivirsi on kirjoitettu niissä tunnelmissa:  "Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa." Virsi oli vuoden 1701 virsikirjassa ja oli esipovillemme, joka olivat kokeneet katovuodet rakas.

Emerentia syntyi 1682 Viipurin läänin ratsuväkirykmentin saarnaajan Josephus Björnbergin toiseksi tyttäreksi. Emerentian äidin nimi oli myös Emerentia, hän oli Rantasalmen kirkkoherran Anders Kyanderin tytär. Vuonna 1692, jolloin Emerentia täytti 10 vuotta, kuoli sekä oma isä että isoisä. Äiti jäi suuriin taloudellisiin vaikeuksiin ja nosti oikeusjutun asumiseen liittyvistä kuluista, jossa hän koki tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Siinä vaiheessa Kyanderien omistama rustholli oli siirtynyt Emerentian äidin velipuolelle Juhan Kyanderille.

Nälkävuosia oli koettu aikasemminkin ja Emerentian äidinisästä, kirkkoherrasta kerrotaan Wikipediassa:

"Kyander omisti Rantasalmella talon Kolkonjärven kylässä. Palkkansa kirkkoherra sai pitäjäläisiltä muun muassa viljana ja niinpä katovuosina 1667–1669 talonpojat vitkastelivat kirkkoherran saatavien maksuissa. Tällöin lautamiehet määrättiin auttamaan rovastia saatavien keruussa. Hänellä oli myös myöhemmin vaikeuksia palkkasaatavien keruussa. Vuoden 1688 käräjillä Kyander kuulutti: 'Vaikka aika oli raskas ja Jumala rankaisi maata katovuodella, niin oli hänen elätettävä omaisensa ja ostettava ravinto rahalla.'"

TIETOKIRJA KATOVUOSISTA

Katovuosien katsottiin yleisesti olevan Jumalan rangaistus. Siihen viitta myös Mirkka Lappalaisen kirjan nimi: Jumalan vihan ruoska (Siltala, 2012). Se sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon syksyllä 2013. Kirja on täynnä luotettavaa faktatietoa vallankäyttäjistä ja tositarinoita pienten ihmisten elämästä. Kirjaa lukiessa voi nähdä omien esivanhempien ponnistelevan nälänhädän kourissa.

Kirja alkaa dramaattisesti lainauksella Vanhasta testamentista, Hesekielin kirjasta (14: 12,13)

"Minulle tuli tämä Herran sana: 'Ihminen, kun jokin maa tekee syntiä minua vastaan ja on minulle uskoton, minä kohotan käteni ja rankaisen sitä. Minä ehdytän siltä leivän saannin ja lähetän sen keskelle nälänhädän, minä tuhoan siitä maasta sekä ihmiset että eläimet.' "

Lappalainen kertoo keväästä 1697, että vähitellen oli pakko turvautua yhä enemmän hätäruokaan, jota oli tunnetun petun lisäksi suovehkan juurista valmistettu ruoka, josta oli keittämällä saatu myrkky pois. Silloin syötiin myös jauhettuja olkia tai niintä, nahkaa ja sammalta. Ihmiset kärsivät aliravitsemuksesta, koska ravinto oli proteiiniköyhää. - Kaikille ruoasta narisijoille tekisi hyvää lukea Lappalaisen kirja.

KOKEMUKSIA

Kun näin työttömänä yksinhuoltajana ennen hyvinvointivaltion tukia ajoittain nälkää, minusta tuli hirvittävän katkera. Katkeruutta lisäsi se, ettei ympärilläni muut nähneet nälkää. Tosin eräs ystäväni huljutteli käytettyjä teepusseja moneen kertaan, toisen ystäväni lounas koostui kahdesta perunasta. Säälin häntä. Pian minulla ei ollut yhtäkään perunaa, ja hirveä nälkä. 

Luontoon liittyvä työ on korostuneen riippuvista Jumalan siunauksesta, Mutta raamtun mukaan muukin työ on sitä. Salomonin psalmissa 121 sanotaan: Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Salomo sai Jumalalta tehtäväksi aikansa suurimman rakennustyön: Jerusalemin temppelin rakentamisen. Muistelen tuota raamatunjaetta, kun on tehtävä jotain tärkeää, samoin kuin sitä, jossa kehotetaan:  Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille (Kol.3:23)

Lauloimme siunauksen päätteeksi: Soi kunniaksi Luojan (virsi 462), jonka laulaa Samuli Edelman:

KUUNTELE>>>