KAKSI "KAARINAA" JA HEIDÄN VELJENSÄ HISTORIAN LEHDILLÄ
Janhusen Kaesa
Kirkonkirjoissa hänen nimensä oli Catharina, mutta varmaankin
häntä sanottiin savolaisittain Kaesaksi. Olen kirjoittanut hänestä netissä
julkaistun tarinan https://www.naistenaani.fi/kaisa-janhunen-esiaiti-parinsadan-vuoden-takaa/
ja sitten tyttärentyttärille pienoisromaanin kotisivulleni: "Katariina
torpantyttö"
Kaisa Janhunen syntyi 6.1.1787 Pieksämäellä torppari Heikki Janhusen ja Katarina Lyran esikoiseksi. Katarinan isä oli pappilan torppari ja haudankaivaja.
Heikki Janhunen toimi myös pitäjäntuvan hoitajana. Pitäjäntuvassa yöpyivät muun muassa pitkämatkalaiset kirkkovieraat varsinkin silloin, kun olivat tulleet lauantaina kirjoittautumaan seuraavan pyhän rippikirkkoon ehtoolliselle. Lakikin velvoitti käymään ehtoollisella ainakin kerran vuodessa.
Lapsuuden loppu
Perheessä oli yhteensä neljä lasta. Kaisan ollessa kolmetoistavuotias hänen äitinsä kuoli lapsivuoteeseen huhtikuussa 1800. Kaisa joutui perheen vanhimpana ottamaan vastuun kodin ja karjan hoitamisesta. Myös vauvan hoitaminen oli varmaankin pääasiassa Kaisan vastuulla, koska seuraava tyttö oli vasta kahdeksanvuotias. Isä avioitui melko pian leski Esteri Vauhkosen kanssa. Torpassa eleli sen ajan uusperhe: oli isän lapset ja äidin lapset ja yhteisiä lapsiakin syntyi vielä kaksi.
Rippikoulu
Kirkonkirjat kertovat, että Kaisa pärjäsi hyvin rippikoulussa, olihan hän jo kinkereillä osoittanut hyvän lukutaitonsa ja kristinopintuntemuksensa. Käskytkin oli osattava selityksineen siihen aikaan ulkoa. Ja kuudetta käskyä tuki sillä esiaviolliset suhteet olivat laissa sakon uhalla kiellettyjä: "Jos naimatoin mies salawuoteutta pitä naimattoman waimoihmisen canssa; maxacon mies sackoa kymmenen talaria ja waimo wijsi."
Avioliitto
Kaisa avioitui 19-vuotiaana itseään kymmenen vuotta vanhemman pappilan torpparin pojan, Gabriel Flygaren kanssa ja muutti Flygaren torppaan. Puolison erikoinen sukunimi oli luultavasti aikoinaan sotilaalle annettu nimi ja etunimi luultavasti käytännössä Kaapro tai savolaisittain Kuapro.
Vuoden kuluttua häistä syntyi poika, joka ristittiin Jussiksi. Kun Kaisa jo pian esikoisensa saamisen jälkeen odotti toista lasta, tapahtui onnettomuus. Aviomies Gabriel hukkui marraskuussa tuomiosunnuntaina läheiseen Pieksäjärveen.
Kaisa oli 21-vuotias leski, pienen pojan äiti ja kahdeksannella kuulla raskaana. Siihen aikaan ei kodeissa ollut paljon kirjallisuutta, mutta luultavaa on, että siellä oli vuonna 1701 käyttöön otettu virsikirja.
Kuolemaa oli paljon ja myös virsikirjassa monia lohduttavia virsiä ja siellä oli omana osastonaan "Leskein ja orpolasten valitusvirret." Niistä löytyi seuraavanlainen kuudentoista säkeistön valitusvirsi, josta näytteeksi muutamia säkeitä: 1. Murhettan' koskan muistelen,Eläisän' täsä ilmas', Itkupisarit' pyhiskelen; Sill' suures' olen vaivas', Jonk' kuolem' on päällen' tuottanut, Puolison minult' pois ottanut,Jättäin minun leskeks' 2. -Sydämmen' on murheellinen, Kohdannut ahdistuksen;Kuin lintu oksall' yksinäns 'Visertää surkiall' äänelläns', Niin itken minä myös vaikiast'. - 16. Joudu, Herra, siis holhomaan Orvoi ja köyhii leskii, Kaikkii kansoi kanss' korjaamaan, Vastoin vaivoi ja tuskii; Ett' kaikki sinua kiittäisim',Ja korkiast' kunnioittaisim', Lakkaamat' ylistäisim'.
Lisää surua
Heikki-isä kuoli vain kaksi kuukautta Gabrielin kuoleman jälkeen 49-vuotiaana. Kaisan odottama lapsi syntyi muutama päivä isä-Heikin kuoleman jälkeen, ja sai nimekseen Gabriel. Mutta vauva eli vain 10 päivää. Niinpä helmikuun neljäntenä päivänä 1809 Kaisa saattoi hautaan sekä isänsä että pienen vauvansa.
Uusi perhe
Leskenvuoden jälkeen Kaisa avioitui Aatami Korpelaisen kanssa, joka oli myös pappilan torpparin poika. Kaisa siirtyi Flygaren torpasta Jussi-poikansa kanssa isoon Korpelaisen torppaan, jossa asui Aatamin vanhempien ja sisarusten ja heidän perheidensä lisäksi vielä piika ja renki. Väkeä riitti ja lasten ääniä. Kaisa ja Aatami saivat tyttären vuoden kuluttua häistä, mutta tämä kuoli jo vauvana. Korpelaisen torppa siirtyi aikanaan Aatamille ja Kaisa sai toimia ison torpan emäntänä. Hän synnytti vielä kaksi poikaa ja kuusi tytärtä, joista kolme kuoli pienenä.
Aatamin kanssa saaduista pojista toinen, Vilhelm lähti Amerikkaan. Vilhelm muutti siellä Korpelainen-nimen Wilsoniksi etunimeään mukaillen. Muutama vuosi sitten sukututkimusohjelma MyHeritage ilmoitti minulle, että minulla on neljäs serkku Amerikassa. Olin helpottunut siitä, että Kaisan jälkeläinen löytyi ja pistin tervehdyksenkin Amerikanserkulle.
Vanhuus ruodunvaivaisena
Vanhin poika Jussi oli saanut Flygaren torpan itselleen, Kaisa miehineen asui Korpelaisen torpassa. Kaisan puoliso kuoli 63-vuotiaana ja Kaisa eli leskenä poikansa perheen luona vielä neljä vuotta. Jostain syystä viimeiset kymmenisen vuotta Kaisa joutui elämään ruodun köyhänä eli vaivaisena. Ruotuihin kuuluivat kylän talot, jotka yhteisvastuullisesti pitivät huolta köyhistä. Pieksämäen kirkonkylän ruodulla oli huolehdittavanaan parikymmentä henkilöä, joista useimmat olivat iäkkäitä naispuolisia leskiä. Joskus ruodun vaivaisia kierrätettiin kuukausi kerrallaan eri taloissa, mutta ruotumummo tai -ukko tai perhe saattoi asua omassa mökissään, ja ruodun talot huolehtivat vuorotellen elatuksesta.
Kaisa kuoli "vesipöhöön" vuonna 1863. Hän eli siis 76-vuotiaaksi ja oli ilmeisesti vireä vanhus, koska kävi ehtoollisellakin runsas puoli vuotta ennen kuolemaansa.
Miten Kaisan veljen elämä sujui.
Kaisan veli Heikki Janhunen joutui ottamaan nuorena vastuuta torpasta, kun isä kuoli. Hänestä tuli myös Pitäjäntuvan hoitaja isänsä jälkeen, vaikka seurakuntalaiset vastustivat asiaa, sillä Heikki oli viinaan menevä. Kirkkoherra Bondsdorf kuitenkin ratkaisi asian Heikin eduksi.
Heikki avioitui 20-vuotiaana pappilan torpparin tyttären, Anna Kaipaisen, kanssa, joka oli häntä kaksi vuotta vanhempi. Heille syntyi seitsemän lasta. Heikki ehti kokea neljän lapsensa kuoleman. Esikoispoika kuoli runsaan vuoden ikäisenä vähän ennen joulua ja kolme päivää pojan kuoleman jälkeen syntyi tytär, joka kuoli alle kuukauden ikäisenä. Siispä kuukauden sisällä kuolivat parin molemmat lapset. Onneksi runsaan vuoden kuluttua syntyi Anna Kustaava, joka eli aikuiseksi asti. Myöhemmin vielä neljästä syntyneestä pojasta kaksi kuoli nuorina: toinen sairauteen ja toinen tapaturmaisesti.
Nuoren perheen eläessä ilojaan ja surujaan, maailmassakin tapahtui. Ruotsi menetti Suomen Venäjälle. Porvoon valtiopäivillä 1809 uusi hallitsija, Venäjän keisari Aleksanteri I, lopetti ruoturasitteen toteuttamisen ja sen jälkeen Suomessa oli pienet asevoimat, jotka rakentuivat palkka-armeijaperiaatteelle. Heikki luopui torpastaan ja siirtyi 1810-luvun puolivälissä n. 25 vuotiaana palkkasotilaaksi jääkärirykmenttiin. Perhe asui itsellisenä Kirkonkylässä eli he eivät omistaneet asuntoaan. Heikin sotilassukunimenä oli Larm. Sotilaille annettiin edelleenkin ruotsalaiset nimet, koska armeijan komentokielenä oli yhä ruotsi. Onneksi Suomessa saatiin elää rauhanaikaa eikä Heikki joutunut sotimaan.
Heikin sotilasura keskeytyi, koska hän sokeutui. Heikki Larmista tuli taas Heikki Janhunen. Kirkkoherra Bondsdorff tarjosi jälleen vaikeassa tilanteessa auttavan kätensä ja Heikki sai taas itselleen pappilasta torpan. Siinä vaiheessa perheen pojat olivat jo siksi isoja, että saattoivat tehdä torpan työt ja taksvärkit. Heikki kuoli 56-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin. Anna-vaimo eli vielä vuosia Heikin jälkeen.
CARIN TEIT
Kaisa kuoli ruotumummona, mutta Kaisan ja minun yhteinen esiäiti se toinen "Kaarina" eli Carin Teit eleli koko elämänsä varakkaana naisena.
Carin Teitistä tiedän tällä hetkellä seuraavaa: Hän syntyi noin 1547 Tetomin tilalla Pernajassa. Hänen isänsä oli n.v. 1510 syntynyt aatelismies, vouti ja maaherra Lars Matsson Teit, joka toimi Huovilippueen päällikkönä sodassa. Carinin äiti oli Margareta Hansdotter Muurla, jonka isä oli Hans Andreasen till Muurla ja äiti Margareta Andreasdotter Stiernkors.
Carinin lapsuusperheessä oli ollut melkoinen liuta lapsia.
Hänellä oli seuraavat sisarukset Bengt, Dordi, Mårten, Anna, ja Melker.
Lars-isän ensimmäisestä avioliitosta oli lisäksi: Jaakko (Teitti), Andreas,
Olavus, Malin ja Ingeborg. Carinin isänisä oli Matts Jönssinpoika Teit ja
isänäiti Brita Larsdotter Creuz. Carinin
isä sai surmansa 1571 sodassa venäläisiä vastaan ja samalla venäläiset sotilaat
tuhosivat myös perheen kotitalon.
Carin solmi avioliiton Bartholdi-sukuun kuuluvan Johan Matsson Iivanaisen kanssa vuonna 1549. Heidät luultavasti vihittiin Pernajan kirkossa, josta on alussa oleva museoviraston kuva. Tietojen mukaan Teitit olivat aikoinaan tullessaan Skotlannista Suomeen rakennuttaneet Pernajaan kirkon. Se kirkko oli tuhoutunut ja Carinin lapsuuden harmaakivikirkko on rakennettu oletettavasti 1410-1440-luvulla. Samalla paikalla sijainnut Teittien rakennuttama kirkko oli ollut puinen ja siitä on säilynyt asiakirjoissa maininta vuodelta 1352.
Uskonpuhdistuksesta oli Carinilla varmaan sisäpiiritietoa, sillä isän veli Martinus Matthie Teit oli Martti Lutherin oppilas ja Mikael Agricolan opiskelutoveri Wittenbergin yliopistossa 1536 alkaen. He suomensivat opiskeluaikoinaan Uutta testamenttia ja myöhemmin Martinus kuului jäsenenä Agricolan johtamaan Raamatunkäännöskomiteaan.
Muutama vuosi sitten olin Luther-matkalla Wittenbergissä ja seison sen kuuluisan kirkon oven edessä. Siitä oviaukosta Martinus-sukulaiseni kulki varmaan lukuisat kerrat. Ovi on vaihtunut pronssiseen ja siinä on nyt pysyvästi kirjoitettuna niitä kuuluisia teesejä.
Carinin mies Johan Mattson oli opiskellut papiksi ja
valmistui 1550-luvulla. Kiitos uskonpuhdistuksen hän saattoi avioitua ja
mahdollisti minunlaisenkin jälkeläisen olemassaolon. Johan Mattson toimi
kirkkoherrana Padasjoella 1553 ja Sysmässä vuodesta 1566 vuoteen 1578, jolloin
hän luultavasti kuoli.
Kirkkoherran rouvana Carinille tuli varmasti kovinkin tutuksi tämä lapsuuden
kirkkoa huomattavasti yksinkertaisempi holvaamaton Pyhän Olavin kirkko. Se on keskiajalta ja edustaa goottilaista tyyliä
suippoine kaarineen ja jyrkkine katonharjoineen. Se on rakennettu
harmaakivestä ja poltetusta tiilestä. Harmaakiviset seinät ovat noin
metrin vahvuiset. Alkuperäinen kirkko oli suorakaiteen muotoinen ja se on
rakennettu vuosien 1510-1520 välisellä ajalla eli ennen uskonpuhdistusta.
Kuvassa näkyy edessä vasemmalla kolme pyhimyspatsasta. Niitä kanniskeltiin
uskonpuhdistuksen aikoihin kirkoista varastoihin. Mutta niitä myös sitten
palauteltiin historiallisista syistä, vaikka pyhimyksiä ei enää palvottu. Ehkä keskellä on veistos Olavi-pyhimyksestä (Wikipedia: Pyhä Olavi eli Olavi Haraldinpoika norj. Olav II Haraldsson den hellige, muinaisnorjaksi Oláfr hinn helgi, 993 - 29. heinäkuuta 1030) oli Norjan kuningas 1015-1030. Olavi Pyhä on Norjan kansallispyhimys ja kaikkien ritareiden ja sotilaiden suojeluspyhimys.)
Johan Mattsonin isä oli Viipurista lähtöisin oleva Matthias
Bartholdi ja äiti Paraisilta lähtöisin olevasta suvusta oleva Margareta
Mattsdotter Skalm. Skalmeista on varhaisin merkintä asiakirjoissa vuodelta
1376, jolloin kerrotaan, että Bengt
Lydekesson Skalm oli syntynyt Paraisten Atun saaressa. Voidaan päätellä, että
kyseessä on hansasuku, sillä 1400-luvun asiakirjoista nähdään, että suku
vaikutti useassa Itämeren kaupungissa. Suvun jäseniä toimi sekä kauppiaina että
he omistivat laivoja. Suku saattaa olla kotoisin Saksasta tai Hollannista.
Teit-suvun jäsenillä, jotka polveutuvat Carin Larsdotter Teitistä on myös
sukujuuret siis ainakin kahdessa muussa aatelissuvussa: Creuzit ja Skalmit.
Perheen viidestä lapsesta löytyy maininta asiakirjoissa. Geni: Henrik, Olai,
Lars, Jääskin tuomiokunnan asiakirja: Simon ja Paulus.
Carin jäi leskeksi, mutta ei solminut enää uutta avioliittoa. Hänen tiedetään eläneen ainakin vielä 1610, sillä sukututkijoiden keskustelupalstalta löytyi seuraava tieto: Karin Larsdotter Teit näyttäisi olleen elossa vielä 6.7.1610, kun hän kuittaa Viipurissa edesmenneen poikansa teologian lehtorin herra Simon Johanniksen puolesta tämän saatavia 10 parmaa heinää ja ilm. pyytää toista poikaansa herra Paavalia eli Paulusta asian hoitamaan.
Carinista ei tiedetä paljoa, mutta hänen veljestään Jaakosta sitäkin enemmän.
Jaakko eli Jakob Larsson Teit oli Carinin velipuoli ja perheen esikoinen. Hän oli syntynyt noin 1520 ja oli jo Saksassa opiskelemassa, kun Carin syntyi. Teitti päätyi Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan palvelukseen, ja 1550-luvun lopussa hän muutti Tukholmaan asumaan. Teitti oli laatinut kuninkaalle Suomen pääteistä selostuksen, ja siitä on alla Väinö Voionmaan tulkitsema kartta. (Tapio Paavonen, 2021)
Teitti laati Kuninkaan aloitteesta vuosina 1555-1557
valitusluettelon aatelin väärinkäytöksistä Suomessa. Se julkaistiin vuonna
1894. Valitusluettelon vuoksi Jaakko Teittiä haukuttiin aateliston
juorusedäksi.
Tohtori Anu Lahtinen on kääntänyt suomeksi katkelman Jaakko Teitin valituskirjeestä:
"Ja tämä on suomalainen maan tapa: vaieta totuudesta, eikä auttaa köyhiä/poloisia saamaan oikeutta.
Väärennettyjä/valheellisia kirjeitä/asiakirjoja käyttävät maanmieheni yleisesti (väärennetyiksi kutsutaan sellaisia, joissa on valheellisia todistajia ja todistuksia, niiden kautta ja niiden toimesta, jotka eivät asiasta mitään ole ymmärtäneet.)
Vääriä valoja käytetään yleisesti Suomessa, varsinkin ylimpien keskuudessa.
Tähän tapaan: kun heidän pitäisi todistaa, onko jotain tapahtunut tai ei, olipa niin tai näin, he vannovat: "en koskaan tiennyt moista tapahtuneen", eivätkä ota mitenkään huomioon onko asia muille kunniallisille/rehellisille miehille ollut tiedossa ja selvillä, vaiko ei.
Mikään kieli ei riitä kertomaan heidän vääriä valojaan, kukaan kunniallinen mies ei voi helposti kuvitellakaan kavalluksia, petoksia ja huijauksia, joita osa maanmiehistäni tekee, ja joita olen heidän asiakirjoistaan saanut selville."
Teitti oli avioitunut varakkaan perijättären Elin Larsintyttären kanssa. He saivat kolme lasta, jotka kaikki kuolivat vuosina 1571-1572. Teitin elämä oli muuttunut synkeäksi jo aikaisemmin, kun Eerik XIV syöstiin vallasta vuonna 1568. Teitti joutui epäsuosioon ja istui Juhana III tultua kuninkaaksi lyhyen aikaa vankeudessa Tukholmassa. Sen jälkeen Juhana III määräsi hänet muuttamaan Turun linnaläänin alueella joko Turkuun, Raumalle tai Poriin. Teitti oli loppuelämänsä eräänlaisessa kotiarestissa vaikka toimikin Turun kaupunginsihteerinä.
Teitti valitti aateliston moraalista, mutta ei hänen oma kilpensäkään ollut täysin puhdas: Vuodesta 1577 eteenpäin pariskunta asui erillään Jaakko Teitin uskottomuuden vuoksi, mutta he eivät hakeneet avioeroa tuomiokapitulilta. Teitti kuoli todennäköisesti vuonna 1588 ruttoon Turussa.
KIITOS USKONPUHDISTUKSESTA
Perehtyessäni esipolvieni elämään ja minulle uuteen tietoon Carinin sedän osuudesta Suomen uskonpuhdistuksen eteenpäin viemiseen, tunnen syvää kiitollisuutta. Olen sekä ekumeenisesti että yhteiskristillisesti ajatteleva. Olen osallistunut kolmessa eri katolisessa kirkossa matkoillani ehtoolliselle, mutta tulkitsen mielessäni ehtoollisen kuitenkin luterilaisella tavalla.
Wikipedia: "Vuonna 1517 saksalainen augustinolaismunkki Martti Luther julkaisi 95 teesiä katolisen kirkon anekauppaa vastaan. Teesit sisälsivät paavin oppia kyseenalaistavia ajatuksia: "Joka luulee anekirjeen takaavan itselleen autuuden, hän tulee oppi-isineen iankaikkisesti tuomituksi"" (teesi 32), "Jokaisella kristityllä on, jos hänen katumuksensa on todellinen, täydellinen anteeksianto rangaistuksesta ja syynalaisuudesta, ja se kuuluu hänelle ilman anekirjeitäkin" (teesi 36) tai "Opetettakoon kristityille, että se, joka antaa köyhälle tai lainaa tarvitsevalle, tekee paremmin, kuin jos hän lunastaisi aneen" (teesi 43)."
Luterilaisen uskon Armo-käsitys on minulle oleellinen ja luovuttamaton. Ja se on joka aamu uusi.
ARMO
Laki on voimassa ja ei ole.
Valinta ei ole minun.
Laki on sydämessä,
joka valitsee
ja rakkaudessa,
joka on ankara tuomari,
eikä mikään riitä
.- ja riittää sittenkin:
Ristin ihme.
Virsi 547 Samuli Edelman https://www.youtube.com/watch?v=WuaIskP1mSg