KESÄ ON RETKIEN JA SUKULAISTEN TAPAAMISTEN AIKAA

Eläkkeellä ollessa minulla on ollut aikaa yhdistystoimintaan ja sitä kautta on mahdollistunut osallistuminen linja-autoretkille milloin missäkin porukassa milloin minnekin. Liityin vuosi sitten paikalliseen taideyhdistykseen, josta olin jäänyt aikoinaan pois kiireiden takia. Naapuriyhdistys Somerolta järjesti viime sunnuntaina retken Uudellemaalle ja siitä tuli antoisa reissu.

TAIVAALLISTA TAIDETTA

Ensimmäinen kohteemme oli Vantaalla. Museot.fi sivulla kerrotaan kohteestamme: Laila Pullinen – veistospuisto & kotimuseo on vanhaan kartanomiljööseen sijoittuva uniikki museokohde, jossa vierailun ytimessä ovat rauha ja pysähtyminen. Kuvanveistäjä Laila Pullinen loi taidetta, historiallisia kerrostumia sekä luontoa suojelevan kokonaistaideteoksen Vantaalle, joka on nykyisin museoitu. Tämä elämäntyö rakentuu Pullisen taiteen keskeisille elementeille: historialle ja hetken hauraudelle, aineettoman ja aineen yhteyksille sekä luonnon lainalaisuuksille.

Museo koostuu ulkotilasta sekä kolmesta historiallisesta näyttelyrakennuksesta. Veistospuistossa ja Makasiinissa esitellään Laila Pullisen taiteen pysyvää kokoelmaa, johon sisältyy pronssi-, kupari ja kiviveistoksia koko Pullisen uran varrelta. Aeljee-galleriassa esittäytyy museon joka vuosi vaihtuva näyttely sekä Pullisen työskentely-ympäristö sekä välineistö. Kotimuseossa, eli Laila Pullisen taiteilijakodissa on esillä taiteilijan henkilökohtaista esineistöä ja hänen omistamaansa taidetta. Esillä on myös Laila Pullisen äidin, Tyyni Pullisen (1909-2008) naivististen maalausten kokoelma.

Kun astelimme kohti museoaluetta, huomio kiinnittyi kahteen ihmishahmoon pellolla. Kolmas hahmo niiden lähellä oli Jean Ramsay. Hänestä kerrotaan enemmän Kodin kuvalehden haastattelussa KATSO>>>

Pian saimme kuulla, että hahmot olivat Apollo ja Flora ja pellossa näkyvät penkat kuvasivat pysähtyneitä aaltoja, jotka muistuttivat niistä aalloista, jotka lainehtivat muinaisina aikoina, kun meri ulottui alueelle. Kuvassa yksi aalto näkyy varjoisana kohtana patsaiden takana. Se ei ole viereisen puun varjo.

Jean Ramsay on Edinbourghin yliopistosta valmistunut humanisti ja mahtava opas. Olen arvostanut Pullisen veistoksia, mutta Jeanin tarinat niiden taustoista sai ne elämään aivan uudella tavalla. 

Kuvassa Jean selostaa vanhan viljamakasiinin tiloissa äitinsä muotokuvaa. Laila oli syntynyt 1933 Terijoella. Hän joutui lähtemään sieltä sotapakolaisena kuusivuotiaana ja kantoi sielussaan sen jäljiltä traumaa elämänsä loppuun saakka. Hän sairastui anoreksiaan ja 14-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin. Hän joutui keuhkotautiparantolaan ja löysi siellä saven ja tulevaisuuden ammattinsa. Tosin lääkäri oli sitä mieltä, että koska Lailalta oli poistettu puolet keuhkoista, hän ei pystyisi toimimaan kuvanveistäjänä vuotta kauempaa.

Lailan omakuvassa on karhea, rosoinen osa, joka kuvaa anoreksian ja tuberkuloosin runtelemaa kehoa ja kiillotettu osa, joka kuvaa ylhäältä tulevaa valoa ja liikettä. Ihastuin veistokseen ennen kuin tiesin sen taustoista mitään. Alla olevassa kuvassa olemme Lailan ateljeessa ja Jean kertoo Lailan piirustuksista. 

Mieleen juolahtanutta

Viljamakasiinin seinällä on myös pieni kipsireliefi Kekkosesta. Jean oli mainio tarinakertoja ja saimme kuulla reliefiin liittyvän tarinan:

Suomi kohusi 1973 siitä, että Ilja Glazunov Neuvostoliitosta tulee maalaamaan Kekkosesta muotokuvan. Laila oli itse ulkomailla ja hän antoi Glazunovin käyttöön oman ateljeensa Tapiolassa. Hän oli ajatellut, että siihen menee kaksi viikkoa, mutta Glazunov piti hallussaan ateljeeta kolme kuukautta. Sinä aikana myös useampi teollisuuspomo maalautti itsestään muotokuvan ateljeessa.

Laila oli todennut Kekkoselle, että kuka tahansa suomalainen taiteilija olisi voinut tehdä muotokuvan kahdessa viikossa. Kekkonen sanoi, että Lailan pitää lunastaa väitteensä ja tehdä hänestä muotokuva kahdessa viikossa. Laila teki reliefin nimeltä Ajatus, joka on Finlandiatalon seinällä ja pienoisluonnos oli Viljamakasiinin seinällä. Kolmen viikon kuluttua Laila ilmoitti Kekkoselle, että teos on valmis. Kekkonen totesi, että siihen oli mennyt kuitenkin kolme viikkoa. Laila selitti, että häneltä oli ensin mennyt viikko ateljeen siivoamiseen Glazunovin jäljiltä!

Laila ja hänen äitinsä Tyyne istuivat usein yhdessä ja muistelivat menetettyä Terijokea ja itkivät. Taiteilijakodissa on yksi seinä omistettu Tyyne Pullisen naivistiselle taiteelle. Tyyne Pullinen joutui 74-vuotiaana liikuntarajoitteiden takia muuttamaan elämäntapaa ja kyllästyi olemaan paikoillaan. Hän alkoi maalata. Taulussa on kuvattu hänen muistojensa Terijoki. Jean toteaa, että hänestä on lohdullista, että vaikka Tyyne aina itki menetettyä paratiisiaan, siitä oli kuitenkin hänen sielussaan näin valoisa kuva.

Kirkkotaidetta

Jeanin mielestä krusifiksi-veistokset ovat Lailan tärkeintä tuotantoa. Alla olevassa kuvassa on niistä ensimmäinen. Teos on valettu messinginvärisestä pronssivaluseoksesta ja sen nimenä on Paavalin toteamus (1.Kor: 13): " nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; 

Veistos on Tampereella Tesoman kirkon alttarilla. Kirkko ja kaupunki -lehdessä kerrotaan enemmän krusifiksi-veistosten taustoista. KATSO>>>

Sain oivalluksen Jeanin opastusta kuunnellessani:

Kun taiteellisesti lahjakas ihminen luo taidetta, joka tulee syvältä sielusta ja on totta, sen rujokin estetiikka puhuttelee katsojaa. Katsoja voi rakentaa siitä myös oman tarinansa. Taiteilijan ei kannata ajatella, mitä minä tarjoaisin yleisölle vaan, minkälaista ihmisyyttä minun sieluni syvyyksissä piilee, mitä tiedostamattomasta on nousemassa esiin – mikä on merkityksellistä ja mikä on totta.

"SUKULOIMASSA"

Omia sukujuuriani

Kuulun Teittisten sukuseuraan ja sitä kautta tiedän, että meillä on yhteinen esi-isä Creutzien kanssa. Olin lähtenyt retkelle mukaan lähinnä sen takia, että toinen pääkohteemme oli Loviisan Pernajassa sijaitseva Creutzien Malmgårdin kartanolinna. Malmgårdin omistaa nykyään kreivi Henrik Creutz, joka on kuudestoista serkkuni. Meidän yhteinen esi-isä on pernajalainen Lars till Sarvilax (Creutz), joka on syntynyt 1400-luvulla. Hän avioitui Margareta Larsdotterin kanssa. Heidän ainoa tyttärensä Brita (syntynyt noin 1485) avioitui Matts Jönsson Teetin (Teitin) kanssa, joka oli kotoisin Pernajan Tetomin kylästä ja syntynyt noin 1465.

Brita ja Matts saivat kaksi poikaa, Toinen Matts ="Martinus Teytus" oli pappi. Hänestä kerrotaan, että vuonna 1536 hän matkusti yhdessä toisen Pernajasta kotoisin olleen opiskelijan Mikael Agrikolan kanssa Saksaan Wittenbergin yliopistoon oppimaan lisää uskonpuhdistuksesta ja pyhien kirjojen kääntämisestä. Genissä sanotaan: "Tuomiokapitulin kaniikki, kirkkoherra, opettaja. Opiskeli v. 1536 Rostock'ssa piispa Martti Skytten kustannuksella. Kutsuttiin maisteriksi. Sai kotiin palattuaan Juhana Herttuan opettajan viran ja opetti herttualle myös suomenkieltä. Piti hallussaan Pyhän Sigfridin alttaria Turussa ja mainitaan Pyhän Johanneksen prebendan omistajana. Kuollut v. 1544 Tukholmassa."

Me Teittisten sukuseuran jäsenet polveudumme Mattsin veljestä Lars Mattsinpoika Teitistä, jolla oli yksitoista lasta.Tetomgård on edelleen olemassa ja se sijaitsee Malmgårdin naapurissa, mutta sen nykyiset omistajat eivät ole Teit-suvun jälkeläisiä.

Lars Teit oli rälssiin kuulunut (aatelinen) maaherra, jonka Venäläiset tappoivat ja he hävittivät myös Teittien kodin. Hänen tyttärensä esiäitini Carin avioitui papin kanssa ja muutti pois Pernajasta. Carin kuoli kauan leskenä oltuaan Sysmässä. Seuraavat viisi sukupolvea Larsista kuuluivat papistoon. Sitten tapahtui ns. rahvaaseen putoaminen papintytär Emerentia Björnberg avioitui pieksämäkeläisen torppari Henrik Lyran kanssa, joka oli suntio. Seuraavat neljä polvea oli pappilan torppareita ja sen jälkeen kolme polvea oli talollisia ja äitini oli talontytär. Sukulinjassa Lars Creuzista minuun on isoäidin isoäidin äiti Kaisa Janhunen (s. 1787), joka oli torpparin tytär ja torpparin vaimo ja kuoli lopulta ruotuvaivaisena. Hän oli siis riksfattig, joka eli ruodun elättämänä joko niin, että hän kiersi ruodun taloja ja asui esimerkiksi kuukauden vuorotellen kunkin talon elätettävänä tai asui yhdessä talossa, jolle muut ruodun talot korvasivat osuutensa ruotumummon aiheuttamista menoista.

Creutzit

Kuva yllä: Museovirasto: Sarvilahden päärakennus, joka rakennettiin 1699-luvulla.

Sarvilahden Britan Knut-veljellä oli miespuolisia jälkeläisiä, jotka jatkoivat Sarvilahden omistajina. Knutin jälkeläisistä löytyy Lorentz Creutz, joka Cteutzeista väitöskirjan tehneen Mirkka Lappalaisen mukaan saattoi olla Suomen kaikkien aikojen rikkain ihminen. Alla on kuva Malmgårdin edellisestä päärakennuksesta.

Malmgård on kuulunut Creutz-suvulle 1600-luvulta alkaen. Ruotsin kuningas lahjoitti vuonna 1606 Katarina Hess von Wichdorffille läänityksen Pernajasta korvauksena siitä, että hän oli menettänyt puolisonsa sodassa. Katarina kuului Baltian saksalaiseen aatelissukuun. Sarvilahden Creutzien poika Ernst joka oli Liivinmaan sodan sotasankari ja myöhemmin Pohjanmaan ja n käskynhaltija avioitui Katarinan kanssa ja Ernstistä tuli Malmgårdin isäntä ja sen jälkeen tila on siirtynyt isältä pojalle ja Henrik on sen kolmastoista isäntä. 

Tilan nykyinen päärakennus ns. linna on valmistunut 1885. Siinä on 52 huonetta ja kaikki huonekalut hankittiin myös uusina 1800 luvun lopussa.. Alla on kuva isosta salista, joka toi mieleeni Versaillesin peilisalin, vaikka peilit puuttuivat.

Kuvassa on oikealta vasemmalle kirjasto ja isännän tutkimuspapereita, ruokasali, salonki ja oppaamme "vanhaisäntä" kreivi Creutz.

Ernstin ja Katarinan vuonna 1615 syntynyt poika Lorentz, joka oli myös vuoriteollisuusmies rakennutti Sarvilahden linnamaisen päärakennuksen, johon muutti perheineen. Kun Ernstin ja Katarinan perintöä aikanaan jaettiin, tytär Brita oli kokenut jaon epäoikeudenmukaiseksi. Hän vertasi omaa perintöään Lorentzin ja hänen veljensä Ernst Johanin saamiin rikkauksiin. Nämä kirjoittivat asiaa myöhemmin selviteltäessä: "Ketään ei saa vahingoittaa siksi, että hän on elinaikanaan saanut osakseen rikkautta, sillä sama Jumala, joka on tehnyt toisesta köyhän, voi tehdä toisesta rikkaan."

Lorentzin elämästä kerrotaan varsin laajasti Mirkka Lappalaisen kirjassa Suku * Valta*Suurvalta / Creutzit 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa, WSOY, 2005. Kannessa on kuva siitä muotokuvasta, josta varmuudella tiedetään, että kuvassa on hän. Malmgårdin seinälläkin on yksi mahdollinen muotokuva hänestä.

Kirja on kirjoitettu Mirkka Lappalaisen väitöskirjan pohjalta ja ihmisten tarinoita rakastavana lukijana vasta sivulla 60 teksti alkoi vetää, kun Creutzien tarina alkoi. Kirja sisältää valtavan määrän nimiä ja vuosilukuja ja sieltä löytyy etsittäessä luotettavaa ja objektiivista tietoa. Kirja on varmaan lukuelämys historian harrastajalle, mutta omat perustietoni keskiajasta ja uuden ajan alusta ovat siksi hajanaiset, että kirjan tarjoamat uudet tiedot eivät asetu täydentämään entisiä, kuten historian tuntijalla. Minulla on tapana lukea tai kuunnella kirjat nopeassa tahdissa, mutta tälle kirjalle se tapa ei sovellu.

Mirkka Lappalainen toteaa Ylioppilaslehden haastattelussa: "Lappalaista surettaa, ettei kansantajuistamista pidetä arvossa akateemisessa maailmassa. Historioitsijan tehtävä kun on ollut aina Herodotoksesta lähtien kirjoittaa kansalle. Jo opiskelijoita pitäisi kouluttaa ilmaisemaan ajatuksiaan kauniilla suomen kielellä. Huonolla englannilla kansainväliseen julkaisuun kirjoitettua artikkelia pidetään arvokkaampana kuin suurelle yleisölle kirjoittamista. Onko ihme, että journalistit ovat tulleet historian kentälle ja kirjoittaneet vetävämpiä teoksia?"

Olen kiitollinen hänen kirjastaan, koska se on mahdollistanut minulle tutustua "sukulaisen" kiehtovaan elämään vuosisatoja sitten.

Lorentz Creutzia on historian saatossa luonnehdittu seuraavin sanoin: ahkera, taitava ja työteliäs virkamies ja vallanhimoinen, mutta hyveellinen kartanonisäntä, taitava virkamies, hyvä talousvirkamies, joka ei ymmärtänyt ulkomaan asioita. Lorentz on jäänyt historiaan myös noitavainojen organisoijana: "Ruotsissa toimeenpantiin 1668-1676 veriset noitavainot. Keskeiset toteuttajat olivat Lorentz Creutz, hänen lankonsa Gustav Duvall ja Creutzin veli Ernst, jotka kuuluivat Etelä-Suomen valtaeliittiin." (Mirkka Lappalainen, Pohjoisen Noidat / Oikeus ja totuus 1600-luvun Suomessa)

Jo Ernstin ja Katarinan aikana suvun omaisuus oli alkanut karttua ja myöhemmin Lorentzille oli kerääntynyt valtava omaisuus lähinnä  Etelä-Suomessa. Lorentz avioitui 24-vuotiaana juuri 19 vuotta täyttäneen saksalaisen paronin tyttären Elsa Duwallin kanssa. Heille syntyi yhteensä 15 lasta vuosina 1620 - 1640. Vanhimmat lapset syntyivät Malmgårdissa ja Turussa ja kaikkein nuorimmat Ruotsissa. Yksi pojista kuoli yhdeksänvuotiaana ja yksi tyttö yhden päivän ikäisenä. Muut selvisivät aikuisiksi. Isä Lorentz saattoi antaa jokaiselle lapselleen perinnöksi oman kartanonsa.

Lorentzin jäljiltä on jäänyt erilaisia dokumentteja ja myös esineitä ja valtava kulta-aarre meren pohjassa.

Genistä löytyi ruotsinkielinen kirje, jonka Lorentz oli kirjoittanut lapsilleen kolme päivää ennen kuolemaansa. Hän oli jäänyt leskeksi vuotta aikaisemmin ja toimi vanhoilla päivillään amiraalina Ruotsin laivastossa.

Kirjeen kirjoittamisen aikoihin nuorin lapsista oli 16-vuotias. Olen suomentanut kirjeen, joitakin vaikeaselkoisia lauseita lukuunottamatta.

"Rakkaimmat lapseni; näillä muutamilla riveillä minun on kerrottava teille, että olen nyt ollut osallisena kiivaassa meritaistelussa ja verilöylyssä Tanskan ja Hollannin yhdistynyttä laivastoa vastaan. Se koostui 37 aluksesta. 25. 5. Näimme laivaston, mutta meillä ei ollut hyökkäyslupaa. Kun saimme sen, taistelimme illalla kello 21 ja 22 välillä. Yö erotti meidät hieman toisistamme; mutta aamulla kello 7 taistelu jatkui kello 16:een asti, jolloin vihollisen oli väistettävä ja vetäydyttävä. Laivat menivät suoraan salmeen tai Kööpenhaminaan. Olisimme Korkeimman avulla kyenneet tuhoamaan koko vihollisen laivaston, jos omamme olisivat taistelleet kuin kunnon rehelliset sotilaat eikä niin kuin häpeällisesti käyttäytyvät rosvot.

Minun on sanottava, että JUMALA on varjellut minua ihmeellisesti, ja teidän uskolliset rukouksenne ovat auttaneet. Minun piti kulkea vihollislaivaston läpi kahdesti ja kestää heiltä sellaista tykkituhoa, että oli JUMALAN ihme, että pääsin sieltä pois, eikä hiuskarvakaan minulta eikä Gjöstalta tai Johanilta päästä taittunut. Jos en olisi tehnyt niin, suuri osa laivoistamme olisi joutunut vihollisen käsiin, mutta niin tekemällä pelastin meidät, niin ettemme menettäneet yhtään laivaa koko taistelussa.

Emme ole vielä saaneet saaliiksemme yhtään laivaa, mutta kun erosimme heistä, laskimme, että tallella oli 29 laivaa; muut on täytynyt tulla ammutuiksi. Jumala antakoon anteeksi niille meistä, jotka ovat käyttäytyneet niin häpeällisesti, ettemme ole voineet nauttia Jumalan meille antamasta onnesta. Sanon, että osa meistä on toiminut kuin roistot ja pettäneet kuninkaamme ja isänmaamme. Toivon voivani puhua Hänen Majesteettinsa kanssa huomenna, ja sitten pyydän eroa laivastosta. Jumala varjelkoon, etten taistelisi sellaisten rosvojen kanssa, (vanhurskaat pois lukien); menettäisin kunniani, henkeni ja maineeni.

Minun olisi pitänyt kirjoittaa veli Jacobille ja veli Gjösta Duwallille, Lorents Mellinille ja Nils Nilssonille, mutta minulla ei ole aikaa, toivon että lähetätte tämän kirjeen tai kopion tästä heille.

Jumala olkoon teidän kaikkien kanssa. Minä jään, elän ja kuolen. Teidän uskollinen Isänne.

Lorents Creutz

Cronan alukselta matkalla Ystadiin 27. toukokuuta 1676

Tervehdys teille kaikille; Jumala olkoon teidän kaikkien kanssa ja suokoon minulle onnen nähdä teidät vielä terveinä."

Se toive ei toteutunut. Lorentzista on historian kirjoihin jäänyt luonnehdinta, jonka mukaan: Creutz oli itsepäinen mies, mikä on tavallista hänen suomalaisille maanmiehilleen ja piti Kronan-laivalla niin kovaa komentoa, että toiset upseerit iloitsivat hänen kuolemastaan.

Lorentz ei ollut itse saanut merisotakoulutusta vaikka oli amiraali. 1.6. tapahtui niin, että hänen sotalaivansa kääntyi hänen väärinkäsityksensä vuoksi liian nopeasti ja purjeisiin tarttunut tuuli paiskasi aluksen kyljelleen. Ruutivarastossa syttyi kipinä ja alus räjähti ja painui syvyyteen ja kaikki noin 800 miestä kuoli. Nykyään hylky on löydetty ja sen kulta ym. aarteet.

TAPAAMAAN USKONSISARIA JA VELJIÄ

Hengellisten kesäpäivien yksi anti on tuttujen tapaaminen. Olen huomenna menossa Vivamoon ja odotan näkeväni paljon vanhoja tuttuja: "sisaria ja veljiä"!

Olin tullut kesällä 1974 uskoon yksin kotona "pyytämättä ja yllättäen" ja löysin ensin luterilaisen kirkon ja sitten sen sisällä Kansan Raamattuseuran. Olin Sana-lehdestä lukenut ilmoituksen Sanan suvipäivistä Porissa ja menin sinne katsomaan, minkälaista siellä on, ja huomasin tulleeni samoin ajattelevien joukkoon. Siitä lähtien lähes joka vuosi olen viikkoa ennen juhannusta kesäretkeillyt suvipäiville. 

Olin Vivamossa ensimmäistä kertaa 70-luvun lopussa. Olin Sana-lehdestä lukenut, että sinne on tulossa englannista anglikaanipappi Michael Harper, joka toimi kirkossaan mukana karismaattisessa uudistuksessa. Olin lukenut hänen uudistuksesta kirjoittamansa kirjan: "Kukaan ei arvaa". Hän oli livenä englantilainen hillitty ja hallittu herrasmies ja puhetyyli oli kuiva, mutta sisältö sytyttävää.

Saavuin ystäväni kanssa Vivamoon perjantai-iltana. Ravintolaa ei vielä ollut, vaan ruokailu tapahtui vanhassa päärakennuksessa. Katselin ympärilleni ja ajattelin, että onpas ikääntynyttä porukkaa. Ruokailussa oli mukana myös vanha Karin-täti, joka oli menettänyt toisen kätensä aikoinaan Vivamossa puintitöissä. Ruokailun jälkeen joku ehdotti laulettavaksi Niilo Tuomenoksan sanoittaman ja säveltämän Vaellusvirren. Se oli minulle tuntematon laulu ja kuuntelin sitä lumoutuneena ja pääsin mukaan jo ennen viimeisiä säkeistöjä.

Lauantaina joukkoon liittyi työikäisiä ja nuoria ja vetäjänä oli pitkän linjan lähetystyöntekijä Seikku Paunonen. Häneen minulla liittyy myös laulumuisto. Silloin oli tammikuu ja kymmenisen astetta pakkasta ja tähtikirkas taivas. Meidän piti siirtyä päivän lopuksi päärakennuksesta toiseen rakennukseen. Päivä oli ollut antoisa ja mieli oli kiitollinen. Vaelsimme joukkona hiljaisessa talvi-illassa ja Seikku ehdotti laulettavaksi "Golgatan veressä voima on". Senkin kuulin ensimmäistä kertaa. KUUNTELE>>> 

Minulla on paljon muitakin hienoja muistoja Vivamosta ja kerron vielä yhden. Tapauksesta on kymmenisen vuotta aikaa. Oli lauantaipäivä ja meitä oli koolla iso salillinen. Illan päätteeksi kehotettiin rukoilemaan ääneen vieressä istuvan kanssa jonkun asian puolesta. Se piti kertoa ensin vieressä istujalle. Tiesin heti, mitä halusin toisen rukoilevan. Kerroin että minulla on raamattukriisi. Olin monien ihmettelyjen ja ohitusten jälkeen alkanut uskoa siihen, että Jeesus oikeasti vielä palaa maan päälle. Sitten törmäsin Paavalin kirjeessä Tessalonikilaisille kohtaan, jossa tämä ilmoitti, että he tulisivat näkemään Jeesuksen paluun. He eivät sitä nähneet, oliko Paavali väärässä, onko raamattu väärässä, miten kirjaimellisesti raamattuun voi uskoa jne. Kerroin vierustoverille rukousaiheena toiveen, että Jumala vapauttaisi minut epäuskosta hänen sanaansa. Vierustoveri rukoili ja minä vuorollani hänen aiheensa puolesta. Vierustoveri oli tullut Heinolan seurakunnan bussilla ja hänen piti kiirehtiä bussille ennen loppuvirttä. Lähdin itse saman tien rantasaunalle. Lauteilla istui kaksi naista. Kerroin mikä oli ollut rukousaiheeni. Toinen nainen hymyili ja osoitti sormella vierustoveriaan ja kertoi että tämä oli raamatunkääntäjä. Raamatunkääntäjä selitti, että kreikan kielessä on kaksi erilaista me-sanaa. Toisen voisi kääntää me kaikki tai jokainen meistä (inklusiivinen muoto) ja toinen ilmaisee tilanteen, jossa on kyse epämääräisemmin rajatusta joukosta, jonka ulkopuolelle jää osa. Paavali käyttää jälkimmäistä muotoa. Sen voi ymmärtää, että meistä kristityistä osa (esimerkiksi se osa, joka elää satojen vuosien päässä) kokee Jeesuksen paluun. Kriisini oli ohi - rukousvastaus oli tullut kymmenessä minuutissa.

Kun olin laulanut ensimmäisen Vivamovierailun perjantai-iltana niiden äitini ikäisten mummojen kanssa Vaellusvirttä minua kosketti erityisesti se, että laulussa sanotaan "Sä suostut mahdottoman mun luona asumaan ja aivan tällaisena mua kaikes kantamaan." Olinhan kuullut niin monta kertaa murrosikäisenä ja nuorena äidiltäni, että olen mahdoton. Jos minun pitäisi täyttää lauseentäydennystestiä, jossa lause alkaa:

Kun olin murrosikäinen, äitini mielestä olin ennen kaikkea ................... niin kirjoittaisin: MAHDOTON

Kun olin murrosikäinen, isäni mielestä olin ennen kaikkea .................. niin kirjoittaisin: KOVAA KURIA TARVITSEVA

Edellä kuvatut identiteettini rakennusainesten osaset olen jo käsitellyt sen jälkeen, kun olin ne keski-ikäisenä tiedostanut. Kukaan meistä ei ole saanut elää täydellisen onnellista lapsuutta, me olemme syntiin langenneen ihmissuvun kasvattamia ja myös itse kasvattajina vajavaisia. Taivaan isän läheisyys on kuitenkin meille korjaava kokemus.

Taivaan isän mielestä olen .................. vastaan HÄNEN RAKASTETTAVA LAPSENSA JA ARMOLLA HOIDETTAVA.

Vaikka olemme olleet ja olisimme edelleen kuinka mahdottomia tahansa, voimme Jumalan armoon ja Jeesukseen sovitustyöhön uskovina luottaa Vaellusvirren viimeisiin sanoihin: Päivästä päivään kannat, perille saatellen.

KUUNTELE>>>