KIRJAPROJEKTI

Muutama vuosi sitten kerroin kotisivullani otsikolla Kirjaprojekti, että olen kirjoittamassa kirjaa vanhuudesta. Prosessi oli varsin monimutkainen ja lopulta deletoin ilmoituksen. Nyt laitankin saman otsikon uudestaan. Kirja (Vertaistukea valoisaan vanhuuteen) löysi kustantajansa (Väyläkirja) ja jo lukijoitakin. Blogissani on nyt näyte kirjan alusta. Voit miettiä kiinnostaako sinua teksti vai ei. Kirjaa on saatavissa monista verkkokaupoista (Prisma, Suomalainen kirjakauppa) ja kirjastoista. Helsingissä sitä myy Sacrumin myymälä, Kalevankatu 20.

LOPUKSI

Projektin päätyminen maaliin oli mielestäni johdatusta. Olin jo taipunut ajatukseen, että julkaisen käsikirjoituksen tekstin kotisivullani. Olin kustantanut kuusi vuotta sitten ilmestyneen aikuistuneille sijaiskotilapsille kirjoitetun kirjani TUNNELOIKKA AIKUISUUTEEN toiminimelläni ja laittanut tekstin myös kotisivulleni. Sieltä sitä on klikattu lähemmäs 5000 kertaa. Tieto on löytänyt lukijansa ja se on mielestäni tärkeintä. Minusta tuli aikoinaan tietokirjailija, koska koin, että minulla on sellaista tietoa jakaa (sijaisvanhemmille), jota heillä itsellään ei ole, ja joka voisi auttaa heitä. Sama motiivi kantaa edelleen. 

Johdatukseksi koen sen, että tapasin viime syksyllä kirjamessuilla Meiju Bonsdorffin, jota kiittelen vanhuskirjani lopussa. Olin seurannut Anna-Mari Kaskisen haastattelua, ja tarkoitus oli vaihtaa sen jälkeen eri lavan ääreen. Nivelrikkoinen polveni oireili niin pahasti, että päätin jäädä kuitenkin istumaan paikalleni, vaikka seuraava aihe ei kiinnostanut minua. Sitten paikalle tuli Meiju, johon olin tutustunut 90-luvulla julkaistujen kirjojeni yhteydessä, mutta en ollut häntä tavannut pariinkymmeneen vuoteen. Meiju kyseli kuulumisiani ja kerroin tietokoneella uinuvasta valmiista käsikirjoituksestani, joka oli jo kerran hyväksytty kustannettavaksi, mutta kustannustoiminnan uudelleenjärjestelyjen jälkeen jäänyt sivuun. Kun Meijun osuus kirjaesittelyssä oli päättynyt, hän talutti minut Väyläkirjojen standille vauhdikkaasti - kipeästä polvestani huolimatta. Paikalla oli kustantaja Tuomo Korteniemi, joka muisti minut 90-luvulta ja käski lähettää käsikirjoituksen heille. 

Kun elämässä tapahtuu hyviä asioita, meidän on helppo uskoa johdatukseen ja siihen, että Jumala on hyvä. Kun polveni oireili niin pahasti (Kohtalainen nivelrikko), että pelkäsin putoavani Marketin lattialle, en kokenut Jumalaa hyväksi, enkä kipuja johdatukseksi, katkeruudelta sentään vältyin. Osallistun Nivelyhdistyksen toimintaan ja nivelpiirin kuntosaliryhmässä kierrätämme kirjoja. Laitoin vanhuskirjan kiertoon ja oli musiikkia korvilleni, kun kuulin sivusta, kun toinen "nivelsisko" sanoi toiselle: "Ota tää, se on hyvä."

Olen koko talven käynyt kuntosalilla kolme kertaa viikossa polveani kuntouttamassa. Tiedän, että nivelrikko on vaiva, jossa kivuttomat ja ankaran kivun kaudet vaihtelevat. Tällä viikolla päätin  kokeilla, pystyisinkö juoksemaan sata metriä. Aloin juosta, ja jatkoin hidasta juoksemista viiden  kilometrin verran. Ahkera kuntosaliharjoittelu ja vesijuoksu olivat pitäneet peruskuntoni niin hyvänä, että juoksu onnistui ja endorfiinit virtasivat. Rakastan juoksua metsässä ja olen kiitollinen siitä, että voin sitä vielä kokea - ainakin joskus.

Aloitan nyt kesäloman ja seuraava blogikirjoitus ilmestyy 14.8. 

Loppuvrtenä soi mielessäni Kiitos sulle Jumalani KUUNTELE>>>

Virsi muistuttaa Roomalaiskirjeen jakeesta (8: 28), jonka vaihtoehtoinen suomennos on: "Jumala johtaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat."