Aloitin sukututkimukseni etsimällä äitilinjani ja he kaikki olivat eläneet Pieksämäellä torpan tai talon tyttärin ja emäntinä. Äitilinjani vanhin tällä hetkellä tunnettu henkilö on Kaarina (Carin) Ikotar. Hän syntyi luultavasti n. 1689 Pieksämäellä. Kaarina avioitui hyvin nuorena itseään vanhemman suonenjokelaisen Sipi (Sigfrid) Leskisen kanssa. Suonenjoki kuului silloin Pieksämäkeen, joka oli suurpitäjä. Kaarina ja Sipi saivat kolme lasta: Kaarinan, Helkan ja Juhon. Kaarina kuoli 1735 ja lapset saivat äitipuolen ja sisarpuolen. Äitipuoli kuitenkin kuoli melko pian ja Sipi avioitui kolmannen kerran ja Kaarinan lapset saivat toisen äitipuolen ja vielä toisen sisarpuolen. Kuulun samaan lännestä tulleeseen DNA-Haploryhmään kuin Kaarina ja samat neljä markkeria - suhteellisen harvinaisessa alahaploryhmässä - on löydetty Mikkelin Tuukkalan keskiaikaisen kalmiston vainajasta. Isänsä puolelta Kaarina polveutuu Rurikista, mikäli on uskomista Ikosen sukuseuran tietoja. Seuran sivulla kirjoitetaan, että DNA-tutkimuksen perusteella he ovat Rurikin jälkeläisiä: "Rurik perusti Novgorodin vuonna 862. Rurik valloitti alueita Laatokan-Karjalasta 800-luvun puolivälissä. Konstantinopolin patriarkka Fotios kirjoitti vuonna 867, että russat ovat vaihtaneet pakanallisen uskontonsa puhtaaseen kristinuskoon. Russeilla tarkoitetaan Roslagen maakunnassa asuvia viikinkejä, mistä Rurik oli myös kotoisin. Venäjä on halunnut poliittisesti omia Rurikin itselleen. Vuonna 1862 Venäjä juhli Rurikin 1000-vuotismuistoa väittäen, että Rurik oli slaavi."

Mikkelin seudulla on siis asunut 1200 – 1400 luvulla sukuni naislinjaan kuuluneita naisia. Haudassa voi olla esiäitini. Ainakin siellä on ollut yksi tai useampi nainen, joka polveutuu samasta varhaisempien vuosien esiäidistä kuin minä. Minun olisi vieläkin mahdollista hankkia samanlainen juhlapuku, jossa esiäitini käyskentelivät muinoin Savon salomailla. Tuukkalan hautalöytöjen mukaan tehdystä puvusta on tehty rekonstruktio. https://www.kalevala.fi/pages/mikkelin-seudun-puku 

Kun esiäitietsintä laajeni koskemaan kaikkia sukujuuriani ja kaikkia niitä naisia, joista polveudun, valikoima onkin huomattavasti kirjavampi. Äitilinjaani kuuluva Kaisa Janhunen kuoli köyhänä (riksfattig) ruotumummona ja meidän yhteinen esiäitimme 1400-luvulla syntynyt Brita (Pirita) Mikontytär Maijala Halikosta oli aikoinaan yksi Suomen rikkaimmista naisista. Kuvassa on sukututkimusohjelma Genin ilmoittama sukujuonto Piritaan, joka on varhaisin tietämäni esiäiti. En tiedä, mihin Pirita on haudattu, mutta hänen tuntemattomia esiäitejään on luultavasti haudattu Halikkoon, jonka rautakaudelta oleva järven rannalla sijaitseva kalmisto on löydetty. Museoviraston kuvan on ottanut …

KUVA

• 1400-luku: Pirita Mikontytär Maijala – nainen, josta tuli rikas 

Yläpuolella on sukututkimusohjelma Genistä kopioitu sukujuonto minusta Piritaan. Tähdellä on merkitty ne naiset, joista kerron myöhemmin. Piritasta tuskin tietäisin mitään, en edes nimeä – naisten nimillähän ei 1400-luvulla ollut merkitystä muualla kuin oikeuden pöytäkirjoissa – ellei hän olisi perinyt sukulaisensa Peer Kyllen eli Pietari Kylliäisen omaisuutta. Ensin hän sai kolmasosan omaisuudesta, koska jakoi perinnön veljensä kanssa ja sitten hän peri vielä loput 2/3 Peerin omaisuudesta lapsettoman veljensä jälkeen. Ruotsin valtakunnassa myös tyttäret saivat periä, mutta heille kuului perinnöstä vain puolet siitä, mitä pojille.

Piritan syntymäajaksi on arvioitu 1460. Joissain tiedoissa isän ammatiksi oli merkitty majatalonpitäjä ja tilan nimi olisi ollut Majala. Pirita avioitui Matts Jönsson Skalmin kanssa He saivat ainakin yhden pojan ja kaksi tytärtä. Skalmin hansasuku oli tullut Paraisten Atun saarelle 1300-luvulla. Suku on luultavasti lähtöisin Saksasta tai Hollannista. Piritan appi Jöns Skalm oli todennäköisesti hansakauppias, hänellä oli Atun talojen lisäksi omaisuutta ainakin Tukholmassa. Mutta Piritan omaisuus kasvoi suuremmaksi.

Historian kirjat kertovat: Kukaan meistä ei tarkalleen tiedä, milloin aatelismies Peer Kylle (Pietari Kylliäinen) tarkalleen ottaen kuoli, mutta hänen perintönsä jako suoritettiin torstaina 21 helmikuuta 1510 Etelä-Suomen laamannin Klaus Henrikinpoika Hornin toimesta. Tilaisuus pidettiin nähtävästi Halikossa ja kenties se tapahtui kirkkoherran kartanossa, sillä todistamassa tapahtumaa olivat herra Olavi, Halikon kirkkoherra, herra Lauri kappalainen ibidem, Mattis i Tawela, Simon i Nummis, Olef Rijs ja Nils Puijo. Läsnä olivat ainakin vainajan lähimmät perijät Olavi Mikonpoika Maijalasta ja hänen rakas siskonsa Brita Mikontytär, Matti Jönninpojan vaimo. Todennäköisesti mukana oli muitakin, jotka kärkkyivät tätä suurta rälssiomaisuutta.

Vainajan omaisuudesta tiedämme, että se käsitti Viipurin alueella nykykäsityksen mukaan useiden tuhansien hehtaarien alueen ja jakokirjan perusteella voimme päätellä että vainajalla oli Varsinais-Suomessa vieläkin suurempi omaisuus, koska se jaettiin veljenosana ja oli näin ollen 2-osaa perinnöstä, Viipurin perinnön ollessa 1-osan eli sisarenosan verran. Kastelholmassa 25 tammikuuta1491 kirjatun rälssikirjeen mukaan Kylliäisen rälssimaat Viipurissa olivat seuraavat: Perojoensuu joka oli kuulunut aiemmin Juustilan kyläläisille, Tali, Jutila, Riihikallio, oletettavasti Kärstilä - Konkkalan alue ollen kuulunut jaettavaan omaisuuteen.

Wikipedian tiedoista voi päätellä, että Pirita olisi voinut olla vieläkin rikkaampi, jos olisi kaivanut Maijalan peltoa sopivasta kohdasta. Aarteen löysi halikkolainen torppari syksyllä 1887 maatöiden yhteydessä Majalan keskiaikaisen krouvin lähettyviltä. Hopeaesineet olivat saviastiassa noin 60 cm:n syvyydessä. Saviastian sisällä oli kullattu hopeinen krusifiksi ketjuineen, 2 hopeista papinristiä ja 36:n filigraanikoristeisen helmen kaulaketju. Aarre painoi noin 1,8 kg. Kullattu risti on ilmeisesti keskieurooppalaista alkuperää. Siinä ovat kuvattuna ristiinnaulittu Jeesus sekä ristin juurella Neitsyt Maria ja apostoli Johannes. Ristin taakse on kaiverrettu latinankielinen teksti In cruce morte sva sibi vindicat omnia Christus (Ristillä Kristus kuolemallaan lunasti kaiken itselleen). Hopearistit on valmistettu Skandinaviassa. Ne ovat onttoja, joten niitä on todennäköisesti käytetty pyhäinjäännösten säilyttämiseen.

• 1500-luku: Karin Teit – nainen, joka joutui luopumaan pojastaan

Karin syntyi Tetomin tilalla Pernajassa. Hänen isänsä oli vouti ja maaherra Lauri Matinpoka Teit, jonka esi-isä oli lähtenyt Skotlannista. Minun on helppo uskoa skotlantilaisiin juuriini, koska itselläni on FT mtDNA HVR1-matcheja Skotlannissa 8, UK:ssa 8, Englannissa 11. Vertailun vuoksi: Suomessa 45, Usa:ssa 5 ja Ruotsissa 4.

Karinin lapsuusperheessä oli yksitoista lasta, jotka selvisivät aikuisiksi. Isän ensimmäisestä avioliitosta oli viisi lasta ja toisesta avioliitosta kuusi. Karin oli jo naimisissa ja asui Sysmässä, kun venäläiset hyökkääjät aiheuttivat hänen isänsä väkivaltaisen kuoleman ja kotitalon hävityksen 1571.

Karin avioitui Bartholdin sukuun kuuluvan Johan Mattsson Iivanaisen kanssa. Tämä oli opiskellut papiksi ja valmistui 1550-luvun alussa. Hän toimi kirkkoherrana ensin Padasjoella 1553 alkaen ja Sysmässä vuodesta 1566 kuolemaansa asti, vuoteen 1578. Perheeseen syntyi viisi poikaa, joista kolme toimi pappeina ja yksi oli teologian lehtori. Kun Karin jäi leskeksi, nuorin poika Lars oli vielä kotona. Jostain syystä Karin luopui hänestä. On mahdollista, että hänen taloudellinen tilanteensakin oli vaikea ja Johanin Margareta-sisaren perheessä oli paljon varallisuutta. Mahdollisesti jo kasvattilapseksi tulon yhteydessä oli Larsin hyväksi luvattu tehdä testamentti. Myöhemmin tehtiinkin testamentti, jonka mukaan Lars perisi Viipurinläänistä isoja maaomaisuuksia.

Larsista tuli korkea-arvoinen virkamies ja hän toimi myös katolisuutta suosivan Juhana-herttuan palveluksessa. Hän oli joutunut myös Juhana-herttuan Sigismund-poikaa kannattavien katolisuuden suosijoiden piireihin, ilmeisesti kasvatusäitinsä toisen aviomiehen Sigfrid Sarfven vaikutuksesta. Vuonna 1599 sekä Sigfrid Sarfven että Larsin oli paettava Puolaan eikä heidän myöhemmistä kohtaloistaan ole varmaa tietoa. Siinä vaiheessa myös testamentti peruutettiin. Lars oli elossa Danzigissa vielä vuonna 1613. Luterilaisen uskonnon alkuvuosina katolisuus eli vielä Suomessa, siitä todistaa tieto: "Hän oli eräs niitä luterilaisten pappien luopiopoikia, joiden kohtalona oli olla valtapolitiikan pelinappuloita."

Karinin luultiin kuolleen jo ennen Larsin pakoa Puolaan, mutta sitten joku sukututkija löysi asiakirjan, jonka mukaan Karin Larsdotter Teit oli elossa vielä 6.7.1610, kun "hän kuittaa Viipurissa edesmenneen poikansa teologian lehtorin herra Simon Johanniksen puolesta tämän saatavia 10 parmaa heinää ja ilm. pyytää toista poikaansa herra Paavalia eli Paulusta asian hoitamaan."

Karin eli leskenä Sysmässä vielä yli kolmekymmentä vuotta. Varmaan kaipasi poikaa, josta oli luopunut. Pojan kääntyminen katolisuuteen saattoi olla raskas asia, mutta hänen pakonsa Puolaan vielä raskaampi. Ehkä hän katui monet kerrat sitä, että oli luopunut pojastaan.

Kuvassa on vuonna 1520 rakennettu Sysmän Pyhän Olavin kirkko, jossa Karin on varmasti viettänyt elämänsä aikana satoja tunteja. Ensin papinrouvana miehensä saarnoja kuunnellen ja sitten leskenä.

• 1600-luku: Emerentia Klöfverskjöld – Turussa syntynyt aatelisperheen tytär, josta tuli kievarinemäntä Rantasalmen Kolkontaipaleelle

Emerentia syntyi Turussa n. 1630. Hänen äitinsä oli Ruotsista tulleen arkkipiispa Isaac Rothoviuksen tytär Anna ja isä oli puoliksi saksalainen Aron Klöverblad. Perheeseen syntyi kaksi poikaa ja yhdeksän tytärtä. Melko pian Emerentian syntymän jälkeen perhe muutti Viipuriin, koska Aronista tuli Viipurin linnan isäntä ja myöhemmin linnanpäällikkö. He asuivat linnansaarella.

Esiäiteinäni oli kolme peräkkäistä Emerentiaa, joten olen numeroinut heidät. Vuoden 1652 keväällä Emerentian äiti kuoli. Emerentia I oli noin 20-vuotias ja joutui varmaan sisariensa kanssa vastaamaan taloudesta. Luultavasti hänen ei tarvinnut tehdä mitään taloustöitä, sillä sitä vartenhan olivat piiat. Päivät kuluivat ehkä lukien, soitellen, käsitöitä tehden ja yhteydenpidossa omaisiin ja ystäviin. Myös erilaisten juhlien suunnitteleminen ja järjestäminen kuului varmaankin Emerentialle. Vaikka siihen aikaan varsinkin mieslesket avioituivat yleensä nopeasti, Aron ei mennyt enää uudestaan naimisiin, mikä oli täysin poikkeuksellista. Hänellä oli kylläkin kodissaan yhdeksän tytärtä, joten naisen käden puutetta kodissa ei koettu. Aron aateloitiin yhdessä veljensä Erikin kanssa 14.1.1653 nimellä Klöfverskjöld. Suvusta tuli Ruotsin Ritarihuoneen aatelissuku no 579. Aronin suvun aatelistarina oli varsin lyhyt, sillä kummallakaan perheen pojista ei ollut lapsia. Vanhempi poika kuoli nuorena ja naimattomana toinen poika avioitui, mutta kuoli lapsettomana.

Emerentia I:n elämään äidin kuolema toi suuren surun, mutta hän joutui kokemaan vielä enemmän kuolemaa vuonna 1657, kun vanhin veli Johan kuoli alkuvuodesta ja perheen kolme kotona asuvaa nuorinta tytärtä samana keväänä. Viipurin postimestarin kanssa naimisiin mennyt sisar kuoli lapsettomana myös samana keväänä. Vuosi 1657 oli Suomessa muutenkin kuoleman vuosi sen ajan pandemian takia. Paiserutto eli musta surma levisi maassamme ja on selvää, että perheen viiden aikuisen lapsen kuolema selittyy sillä. On mahdollista, että rykmentin pappi Anders Kyander toimi perheen tukena vaikeina aikoina. Hän oli jo selvästi vanhapoikaiässä ja Emerentiaakin saatettiin jo nimittää ikäneidoksi.

Andersista tiedetään. että hän oli tullut 1655 Viipuriin rykmentin pastoriksi. Hän oli silloin n. 25-vuotias ja oli opiskellut Tartossa. Emme tiedä rakastuiko hän perheen tyttäristä ensimmäisenä Emerentiaan. Ainakaan se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, sillä he ehtivät silmäillä toisiaan monet kerrat, ennen kuin seurustelu alkoi. Koska Emerentia oli selvästi yli yleisimmän avioitumisiän, voi olla että Anders oli katsellut sillä silmällä jotakuta perheen nuoremmista tyttäristä. Mutta kuolema oli korjannut satonsa. - Emerentia ja Anders avioituivat 1658.

Jonkun aikaa avioliiton solmimisen jälkeen Anders nimitettiin Rantasalmen kirkkoherraksi. Kirkkoherrat asuivat yleensä pappiloissa, jotka olivat maatiloja. Anders hankki omistukseensa lisäksi maatilan Kolkontaipaleelta Kolkonjärven rantamilta. Ennen kestikievarilaitoksen muodostamista vuonna 1642 pappiloiden tehtävä oli toimia myös majataloina. Emerentiasta tuli siis majatalon eli kievarin emäntä.

Rantasalmelle muuton jälkeen perheeseen syntyi tytär ja pian toinenkin lapsi ja luultavasti oli pieni pettymys, että hänkin oli tyttö. Hänelle annettiin äitinsä mukaan nimi Emerentia (II). Vasta kolmas lapsi oli poika. Poika Aron kuoli naimattomana vuosi äitinsä jälkeen. Perheeseen Aronin jälkeen syntyneet kaksi lasta olivat taas tyttäriä. Emerentia I synnytti seitsemän vuoden aikana viisi lasta ja sitten lasten tulo päättyi. Hän kuoli 1692.

Sen ajan elämästä antaa hyvän kuvan Asko Vuorisen sukututkimuksessa oleva selostus:

Kyander omisti Rantasalmella talon Kolkonjärven kylässä. Palkkansa kirkkoherra sai pitäjäläisiltä mm. viljana ja niinpä katovuosina 1667-1669 talonpojat vitkastelivat kirkkoherran saatavien maksuissa. Tällöin lautamiehet määrättiin auttamaan rovastia saatavien keruussa. Vaikeuksia palkkasaatavien keruussa hänellä oli myös myöhemmin. 1688 käräjillä Kyander kuulutti: "Vaikka aika oli raskas ja Jumala rankaisi maata katovuodella, niin oli hänen elätettävä omaisensa ja ostettava ravinto rahalla."

Kirkkoherran työhön kuului kirkollisten asioiden lisäksi runsaasti maallisia tehtäviä. Toimenkuvaa voisi verrata nykyisen kunnanjohtajan työhön. Syyskäräjillä 1667 Kyander valitti, etteivät pitäjäläiset tulleet pitäjänkokouksiin kuulutuksista huolimatta, ja sai aikaan kolmen markan uhkasakon laiminlyöjille. Samalla kertaa kuulutettiin seuraava kokous joulukuun 7. päiväksi. Mies jokaisesta talosta kutsuttiin silloin kirkkoon päättämään piispan määräämästä penkkijaosta.

Kokous penkkijärjestyksestä ei ilmeisesti ollut onnistunut, sillä jo kaksi vuotta myöhemmin 1669 Anders Ramin rouva Margareta Gyllenlood ja rouva Klickin rouvan palvelija Lars Pentinpoika joutuivat käsirysyyn paikoista. Kun asioita myöhemmin selvitettiin, kävi ilmi, että Gyllenlood oli aiemmin kysynyt Kyanderilta mihin saisi istua. Kirkkoherra oli luvannut minkä tahansa mieluisan paikan. Kun sitten Gyllenlood otti rouva Klickin paikan, töni syrjäytetyn vallasnaisen palvelija Lars Pentinpoika rouvaa, joka puolestaan sivalsi palvelijaa korville. Toisen pääsiäispäivän kirkkorauha rikkoontui, kirkko tyhjennettiin ja palvelus siirrettiin toimitettavaksi pitäjäntupaan. Savon pitäjistä juuri Rantasalmella oli useimmin riitaa kirkon istumajärjestyksestä.

Palkkasaataviensa ohella kirkkoherra yritti vaurastua myös muuten. Asuinpaikkansa Kolkonjärven pohjoispäästä Kyander osti ratsumestari Sölfwerarmilta myllyn. Koska kuitenkin Kolkontaipale oli ratsutalo, piti sen varustaa sotilaan. 1680-luvulla talon sotilas kuoli ja niin oli varustettava uusi mies. Samoin 1659 Hannes Taskinen velkoi Kyanderilta Puolan sodassa kaatuneen poikansa palkkasaatavia 42½ taaleria. Samoin rovasti kasvatti hevosia. Kun hän 1684 sattui ostamaan Klas Hannunpojalta sairaan hevosen, tartutti se kirkkoherran muut eläimet ja aiheutti peräti kahdeksan juhdan kuoleman.

• Emerentia Kyander – nainen, jolla oli riitaisa aviomies

Ei tiedetä riitelikö mies vaimonsa kanssa, mutta hänellä oli epätavallisen paljon käräjäjuttuja. Emerentia II meni naimisiin Ruovedeltä kotoisin olevan Viipurin läänin ratsuväkirykmentin saarnaajan ja papin Josef Gabrielinpoika Biörnburgerin kanssa. He asuivat Rantasalmella. Josefin aikana Ruotsi ei onneksi käynyt sotia, joten hän ei joutunut rintamalle. Hän oli käräjöinyt ensimmäisen kerran jo kotonaan Ruovedellä ja oli myöhemmin ollut käräjillä myös Iisalmessa ja Viipurissa. Josefilla oli Rantasalmella seitsemän käräjäjuttua, jotka koskivat lähinnä taloudellisia asioita. Josefin tapaninpäivänä 1691 tapahtuneen varhaisen kuoleman jälkeen Emerentia joutui vielä viemään loppuun käräjillä kaksi miehensä aloittamaa riitaa. Perheessä oli kaksi tytärtä, joista nuorempi oli esiäitini sai nimen Emerentia.

• 1700-luku Emerentia Biörnberg – nainen, joka putosi rahvaaseen

Josefin kuollessa Emerentia III oli yhdeksänvuotias. Naapuripitäjässä Pieksämäellä oli pappina Henrik Lyra, jonka poika Påhl jäi Pieksämäelle nimismieheksi. Hänen poikansa Henrik, jäi Pieksämäelle pappilan torppariksi ja suntioksi. Emerentia III meni hänen kanssaan naimisiin luultavasti vuonna 1708 ja niin Emerentiasta tuli torpparin vaimo. Joissakin asiakirjoissa oli merkintä unilukkarin vaimo. - Siihen aikaanhan väki kulki pitkiä matkoja kirkkoon ja oli usein väsyksissä tai muuten pitkästynyt, että monet nukahtivat istualleen. Silloin unilukkari kävi kopauttamassa heidät hereille.

 Emerentia oli avioituessaan n. 26-vuotias eli melko iäkäs sen ajan morsiameksi. Sulhanen oli häntä neljä vuotta nuorempi. He saivat ainakin kuusi lasta. Nuorin syntyi, kun Emerentia oli 43-vuotias. Emerentia kuoli 1751. Henrik eleli sen jälkeen leskenä nelisen vuotta. Hän ehti vielä nähdä nykyisen Pieksämäen vanhan kirkon uutena ja mahdollisesti vielä työskenteli sielläkin, mitään eläkeikäähän ei silloin tunnettu. 

Minkälaista oli pappilan torpparin vaimon elämä 1700-luvulla? 

Torpparit vuokrasivat osan pappilan maista ja rakensivat sinne torpan ja ulkorakennukset ja maksoivat vuokran taksvärkkinä eli päivätöinä. Emerentian isoisällä oli ollut Rantasalmella iso maatila ja mahdollisesti Emerentia oli oppinut tekemään maatöitä. Ehkä hänkin osallistui Pieksämäellä heinäaikaan tai viljankorjuuaikaan taksvärkin maksuun.

Torpissa oli yleensä toisessa päässä tupa, porstua keskellä rakennusta ja kamari toisessa päässä. Joskus porstuastakin erotettiin pieni kamari. Torpparin perheellä oli yleensä vähintään yksi lehmä ja lypsyhommiin Emerentia varmasti joutui, koska piikaakaan hänellä ei ollut ja kaikki taloustyöt olivat aluksi hänen harteillaan, kunnes Marketta-tytär pystyi auttelemaan äitiä.

 - Anna Collana – nainen, joka oli kasvanut orpona

Samoihin aikoihin, kun Emerentia III syntyi, syntyi Pieksämäen kappalaisen pappilaan tytär, joka kastettiin 15.4.1681 Annaksi. Hän oli kappalainen Claudius Collanin ja hänen vaimonsa Simonintytär Tarvoniuksen kuudes ja nuorin lapsi. Annan syntymän aikaan äidinisä Simon Christierni Tarvonius oli vielä Pieksämäen kirkkoherrana. Hän kuoli seuraavana vuonna ja Claudius Collanista tuli appensa seuraaja. Anna menetti äitinsä varhain ja perheeseen tuli äitipuoli. Hän oli Kajaanin pormestarin tytär Susanna Curnovius, joka oli jo selvästi vanhanpiian iässä - noin 30-vuotias. Anna oli yhdeksänvuotias, kun hän sai pikkuveljen, jonka nimeksi tuli Erik. Isä Claudius oli luultavasti onnellinen saadessaan monen tytön jälkeen pojan. Suvun katsottiin jatkuvan vain poikien kautta ja suku oli sammunut, jos sillä ei ollut enää nimenjatkajaa. Erik sai aikanaan monta miespuolista jälkeläistä, jotka takasivat suvun jatkuvuuden.

Claudiuksen uusi avioliitto jäi muutaman vuoden pituiseksi. Annaa kohtasi taas suru. Isä Claudius kuoli 1692, kun Anna oli vähän yli kymmenen. Susannalla oli huollettavanaan lauma miesvainajan lapsia ja oma Erik oli noin vuoden ikäinen. Kun Susanna oli ollut viisi vuotta leskenä, Pieksämäelle muutti toiseksi kappalaiseksi Nicolaus Lång. Nicolaus oli kymmenisen vuotta Susannaa nuorempi. He perustivat uusperheen. Anna eli perheessä, jonka vanhemmille hän ei ollut sukua ja jossa oli omia sisaruksia, velipuoli Erik ja Susanna-äitipuolen ja hänen uuden Nicolaus-aviomiehensä lapsia – ainakin kolme poikaa, jotka eivät olleet Annalle biologista sukua. Perhe muutti Pieksämäeltä Annan suvun keskeltä 1699 Joroisiin, jossa Nicolaus toimi pappina ja Anna joutui sopeutumaan uusiin olosuhteisiin vieraalla paikkakunnalla.

Anna avioitui nuorena joroislaisen Joachim Thuresson Thuren kanssa. Tämä saattoi olla leski, koska perheeseen kuului myös Iivar-niminen poika. Oletettavasti Anna oli äitipuoli. He asuivat Vättilänrannassa, jossa omistivat maatilan. Anna ja Joachim saivat n. 1700 tyttären, jonka nimeksi annettiin Carin. He saivat vielä kaksi muuta tytärtä, jotka kuolivat muutaman kuukauden välein vuonna 1707. Joachim kuoli 1720. Anna muutti Carinin kanssa takaisin Pieksämäelle ja avioitui ennen vuotta 1725 kersantti Fabian Stårckin kanssa. Annan ja Joachimin Carin-tytär selvisi aikuiseksi ja avioitui Pieksämäen Karjalankylään talonpoikaissukuun ja hänellä on paljon jälkeläisiä. 

• 1700-luku: Maria Hänninen – nainen, joka kohtasi tyhjän sylin tuskan

Eräs esiäiti vuosisatojen takaa on Maria Hänninen. Hän oli syntynyt Pieksämäellä talonpoikaisperheeseen 1727 ja avioitui 23-vuotiaana talollisenpoika Lauri Putkosen kanssa, joka oli vasta 18-vuotias. Kirkonkirjojen pohjalta voimme päätellä jotain hänen elämästään. Oliko hän enimmäkseen onnellinen vai onneton – emme tiedä. Surua hän ainakin kohtasi elämässään.

Maria ja Lauri saivat ensimmäiseksi pojan, joka kuoli vuoden vanhana ja runsaan vuoden kuluttua pojan kuolemasta syntyi tyttövauva kuolleena. Maria oli synnyttänyt kaksi lasta ja syli oli tyhjä. Runsaan vuoden kuluttua syntyi tyttö, joka jäi eloon. Maatalossa oli tärkeää saada poika, joka sitten perisi talon. Neljän vuoden kuluttua tytön syntymästä Maria synnytti taas kuolleen vauvan, joka oli poika ja sitä seuraavana vuonna syntyi tyttölapsi kuolleena. Sitten syntyi Anna, josta tuli esiäitini. Kun Anna oli kolmevuotias, hänelle syntyi pikkusisko, joka kuitenkin kuoli tuhkarokkoon vuoden vanhana. Kun Anna oli kuusivuotias, perheeseen syntyi viimein Hartvig-nimen saanut poika, joka jäi eloon ja josta tuli talon perijä.

• 1800-luku: Kaisa Janhunen – nainen, joka kuoli rutiköyhänä

Valitsin aikoinaan umpimähkään äitilinjasta yhden naisen, jonka elämää aloin tutkia tarkemmin kirkonkirjojen valossa. Hän oli mielestäni oman elämänsä sankari ja ansaitsi tulla muistetuksi suomalaisten naisten galleriassa. Kirjoitin hänestä jutun Naisten ääni 100-vuotta Suomi verkkojulkaisuun.

 https://www.naistenaani.fi/kaisa-janhunen-esiaiti-parinsadan-vuoden-takaa/

 Kaisa kiinnosti minua niin paljon, että kirjoitin tyttärentyttärille hänestä pienoisromaanin: Katariina torpantytär.

Isoäitini Maria

• 1900-luku: Maria Hotti os. Hämäläinen – nainen, joka seurasi sydämensä ääntä

Kirkonkirjojen antama tieto esiäideistäni on varsin yksipuolista ja keskittyy aviomiehiin, lapsiin ja heidän kuolemiinsa. Viimeiseksi valitsin äidinäitini, josta on muutakin tietoa, kun sain haastatella  äitini nuorinta sisarta.

Maria oli syntynyt Pieksämäellä tammikuussa 1884. Hän oli Sihvolanmäen talon kolmesta lapsesta nuorin ja ainoa tytär: pitkä, tumma ja nuorena kauniskasvoinen. Hänen kerrottiin olevan myös hiljainen ja vaatimaton. Hänen isänsä oli Niiles Hämäläinen ja äitinsa miestään kolmetoista vuotta nuorempi Adolfina Karjalainen, joka oli edellä mainitun Kaisa Janhusen tyttärentytär. Pojat Otto ja kolme vuotta nuorempi Johan eli Jussi varmistivat, että talo saa miespuolisen jatkajan. Kun Johan oli jo kuusivuotias, Adolfina alkoi odottaa lasta eli nuorinta Mariaa.

Maria lähti nuorena Tampereelle käsityönopettajia valmistavalle kurssille. Kun hän palasi takaisin Vehmaskylään, hän toimi tilapäisesti opettajana läheisellä koululla. Siellä oli myös nuori miesopettaja, joka selvästi oli ihastunut Mariaan. Mutta sitten tapahtui 1906-1907 Sihvolanmäen elämän mullistanut tapaus. Vehmaskylällä oli tukkijätkiä töissä. Yksi heistä, viinaan menevä torpanpoika Aapeli Hotti, tutustui Mariaan ja he rakastuivat toisiinsa päätä pahkaa. Luultavasti Marialle oli yritetty puhua järkeä, mutta hän kuunteli sydämensä ääntä.

Avioliitto solmittiin maaliskuussa 1907 ja nuoripari joutui asettumaan Hottien pieneen torppaan Haukivuorelle. Siihen aikaan parit kuulutettiin avioliittoon kolme kertaa ja ensimmäinen kuulutus oli kihlaparilla jo tammikuussa. Nuorenparin asumisjärjestelyjä olisi ollut aikaa ratkaista paremminkin. Tehty ratkaisu antaa olettaa, että tilanne sisälsi ristiriitoja. Sihvolanmäellä olisi ollut hyvin tilaa nuorelle parille ja Niiles omisti muitakin asuinrakennuksia ja runsaasti varallisuutta. Mahtoi siinä olla Marialla totuttelemista, kun joutui asumaan pienessä ylikansoitetussa torpassa vauraiden olojen jälkeen. Aapelin isä Tahvo Hotti oli kuollut paria vuotta aikaisemmin ja torpassa asuiva ennestään jo Anoppi Esteri ja Aapelin kuusi nuorempaa sisarusta.

Maria oli ollut isä-Niileksen lemmikki ja tämä heltyi muutaman kuukauden kuluttua lahjoittamaan perheelle oman maatilan. Tilan nimi oli Tulilampi. Kun tyttövauva oli syntynyt joulukuussa, lähti muuttokuorma Tulilammelle. Vauva saattoi olla keskonen. Tätini kertoi, että vauva oli niin pieni, että häntä oli nukutettu aluksi kenkälaatikossa.

Pian Maria odotti toista lasta. Elämä ei kuitenkaan muuten rauhoittunut. Aapeli ryyppäsi edelleen, kunnes tuli käänne. Aapeli oli yhtenä sunnuntaina joutessaan lähtenyt kuljeskelemaan metsään. "Kun se tuli sieltä metsästä, se oli muuttunut mies" kertoi tätini. Hänellä ei ollut tietoa, mitä metsässä oli tapahtunut, mutta sen hän tiesi, että Aapeli oli tullut siellä uskoon ja pysyi uskossa kuolemaansa asti. Oletan, että äitini olisi tiennyt tarkemmin Aapelin uskoontulosta, mutta hän ei siitä kertonut koskaan. Sillä hänhän olisi joutunut kertomaan myös Aapelin aikaisemmasta alkoholiongelmasta. - Ja sehän oli suvussa salaisuus. Vasta tädiltä sain siitä kuulla. Aapeli kuului Evankeliseen herätysliikkeeseen, mutta Maria oli tavallinen "kirkkouskovainen". Enemmän perheestä

LOPUKSI

Kun vertaan omaa elämääni ja esiäitien elämää, suurin ero on siinä, että he eivät voineet valita itselleen ammattia. Ammatti tuli miehen perusteella: olitko pappilan, torpan tai talon emäntä. Miesvalikoimakin oli rajallinen, eivätkä naiset juuri voineet vaikuttaa lasten lukumääräänkään ja vain harvat välttyivät oman lapsen kuolemalta. 

He elivät yhtenäiskulttuurissa eikä kristinuskoa kyseenalaistettu. Kuoleman läheisyydessä opittiin turvautumaan Jumalaan ja odottamaan jälleennäkemistä rakkaidensa kanssa. 

Vuonna 1701 julkaistiin kauan käytössä ollut ns, "Vanha virsikirja, josta sitten esiäitini veisasivat" Sen ensimmäisenä virtenä on katekismusvirsi ja käskyt.

1.Se kuin tahtoo kristitt' olla, Sen nimen kanssa
myös kuolla, Hänen tulee käskyt tietää, Jotk'
ei meit' koskaan vietä: Ne Jumalan sormill' kirjoi-
tettiin, Siinain vuorella vastaan otettiin, Sen hurs-
kaan Moseksen kautta.

2. Muista käskyt aina pitää, Opi myös seuraa-
maan niitä, Sanoo itse Herra Jumal', Kuin lain kanss'
ei kuvael': Pidä minua Jumalanas, Ja usko päällen'
sydämest', Vierait' jumalii myös vältä.

3. Minun nimen' kunniass' pidä, Kiitä ja ylistä
sitä: Jos sen lausut koskaan turhaan, Heitän pääl-
les vihan julman; Sitä myös lakin' sult' pyytäisi,
Ettäs lepopäivän pitäisit, Ja töilläs pyhittäisit.

4. Vanhemmilt' älä kunniaa kiellä, Niin kauvan
ja hyvin saat elää; Älä myös lähimmäistäs tapa:
Ole huoruudest' aina vapa. Älä varast', älä vää-
rin todist'; Älä lähimmäises huonett' omist', Eli mitä
on hänen omans'.

5. Nämät Herran käskyt ovat, Jotk' Jumalan tah-
don meill' tuovat: Älä niit' vihaa eli potki: Sill' ett'
niiss' on kaunis oppi. Uskoll' kolm' ensimmäist' täyte-
tään, Rakkaudell' jälkimäiset päätetään, Kosk' Ju-
mal' Henkens' lainaa.

6. Näitä pitää ja sydämmeen painaa, Siihen apuu
meille lainaa! Aut' myös, ett' me käskyis teoiss', Ja kai-
kiss' hyvissä menoiss', 

Tässä surkeudess' niin eläisim', Ett' viimein taivaaseen vietäisiin, Kristuksen Poikas kautta.

Vaikka virsikirja alkaa kymmenellä käskyllä, myöhemmin sen sivuilla tulee selvästi esiin Jeesuksen sovitustyön merkitys. Myös tämä virsi päättyy ajatukseen, että Taivaaseen pääsee nimenomaan Jeesuksen kautta. - Onneksi, koska me emme koskaan pysty elämään niin hyvin ja noudattamaan käskyjä, että sillä perusteella olisimme taivaskelpoisia.

Virsikirjan avulla saattoi tehdä myös surutyötä. Katariina- tarinassa laitoin Katariinan nuorena leskenä laulamaan virttä, jonka muutamien säkeistöjen sanat olen muuttanut nykysuomeksi.

Riemuni muuttui murheeksi, ilo kääntyi itkuksi, ahdistus valtaa mieleni, oikeus muuttui vääryydeksi. murhe särkee sydämeni. suru sen sisällä kiertää. Voi onnetonta aikaa.

Istuessani tai kävellessäni, valvoessani tai maatessani ajattelen onnettomuuttani, se kalvaa mieltäni, raskaalla ristillä ja tuskalla väsyttää ja murheella saattaa minut hautaan.

Sen tähden turvaan Jumalaan, Hän avun vahvan antaa. Missä häntä palvellaan, siellä armonsa kaikille kantaa. Hän on turva tuettoman, Isä armias isättömän, lohdutuksensa antaja.

Itseni siis luotan kokonaan sinulle Herra hyvä. Henkeni, sieluni ruumiini hallitsija ole Jumalan Poika pyhä. Pysy aina tuskissa turvanani, ahdistuksessa auttajani, anna rauha rauhattomalle.

Tule Herra holhoamaan orpoja ja leskiä ja vapauta kansat tuskista, että me kaikki sinua kiittäisimme ja kunnioittaisimme ja ylistäisimme.