KUOLINSIIVOUS JA BUCKET-LISTA

Ikä karttuu vuosi vuodelta ja ilmiöön liittyy erilaisia haasteita ja niitä kuvaavia uudissanoja, joita omien vanhempieni ikääntyessä ei vielä käytetty. Otsikossa on niistä kaksi ja opin hiljattain uuden termin: Menetetty elinvuosi, josta enemmän seuraavaksi.

Ensi kuussa, jos hengissä selviän syntymäpäivääni asti, saavutan tärkeän matkapylvään. THL:n sivuilla kerrotaan, että koska suomalaisten elinajanodote on noin 80 vuotta, menetetyillä elinvuosilla (PYLL = Potential Years of Life Lost) tarkoitetaan väestötasolla ikävälillä 25-80 vuotta kuolleiden ihmisten menetettyjen vuosien määrää. Yksilötasolla se tarkoittaa, että esimerkiksi. "25-vuotiaana kuolleen arvioidaan menettäneen 55 elinvuotta, kun taas 79-vuotiaana kuollut on menettänyt vain yhden vuoden. Yli 80-vuotiaana kuolleiden ei katsota menettäneen yhtään elinvuotta."

KUOLINSIIVOUS

Viime vuosina otsikon kaksi termiä ovat tulleet henkilökohtaisesti tutuiksi ja lisääntyvät ikävuodet luovat lisääntyviä paineita: Kuolinsiivous tuntuu turhan stressaavalta ja velvoittavalta, mutta bucket-list herättää unelmoimaan: Mitä kivaa vielä järjestän itselleni niin kauan kun vielä pystyn järjestämään jotain.

Koska melkein kaikista elämänilmiöistä kirjoitetaan tietokirjoja, niinpä myös kuolinsiivouksesta. Suomeksikin on ilmestynyt nimellä: "Mitä jälkeen jää – Taito tehdä kuolinsiivous" Sen ruotsinkielisessä alkuteoksessa "Döstädning : ingen sorglig historia" - kirjan otsikossa on siis lisäys: "ei surullinen tarina". Sen on kirjoittanut 82-vuotias isoäiti Margareta Magnusson ja kirja on käännetty jo kolmellekymmenelle kielelle.

Olin kuullut termin ja ajatellut siivousta velvoittavana tehtävänä. Aloitin jopa kuolinsiivouksen kerran. Se loppui kuitenkin lyhyeen niin kuin siivoukseni yleensä loppuvat. Täytän ensi kuussa kahdeksankymmentä, enkä voi väistellä sitä tosiasiaa. että se päivä lähestyy vääjäämättä, jolloin tyttäreni joutuu tyhjentämään asuntoni. Se voi tapahtua siksi, että siirryn laitokseen tai siksi, että kuolen. Kummassakin tapauksessa haluaisin aiheuttaa jälkeläisille mahdollisimman vähän vaivaa. Löysin netistä kahdeksan ohjeen tiivistykseen https://muuttaminen.fi/kuolinsiivous/ ja tajusin että olin aloittanut siivoukseni väärästä päästä. Ohje numero 2 kuuluu 

"Jätä vaikeimmat paikat viimeiseksi 

Kirjeet, valokuvat ja henkilökohtaiset muistot herättävät tunteita ja niiden läpikäyminen on aikaa vievää. Ne kannattaa suosiolla jättää viimeiseksi."

Kirjeet olen koonnut yhteen laatikkoon, mutta muut henkilökohtaiset ia tärkeät paperini ovat säilöttyinä sinne tänne muiden ei-tärkeiden paperien sekaan. Valokuvatkin ovat edelleen järjestämättä. Olen perinyt järjestämättömiin valokuviin liittyvän syyllisyyden äidiltä. Hän huokaili elämänsä loppuun asti – niin kauan kuin muisti pelasi - sitä, että valokuvat olivat järjestämättä. Äitini oli kirjoittanut kuviensa taakse – jopa lastenlasten kuvien, keitä ovat henkilöt ja minä vuonna. Hänen mielestään kuvat olisi pitänyt liimata albumeihin, mutta ne olivat lajiteltuina vain kirjekuoriin. - Taas äiti tunsi turhaa syyllisyyttä.

Kun isäni kuoli, hänen valokuvansa 30 – 40 luvuilta olivat ongelmamme. Lahjoitimme suurimman osan kansallismuseolle ja sinne palkattiin puoleksi vuodeksi henkilö niitä järjestämään. Omat kuvani ovat erilainen ongelma. Iso osa niistä on digitaalisessa muodossa ja monenlaisessa vaarassa tuhoutua. Olemme entisten koulutovereiden ryhmässä keskustelleet tästä ongelmasta ja olenkin päättänyt valikoida laitteiltani tärkeimmät ja kehityttää niistä paperiversiot, että jotain jäisi jäljelle muutamasta viimeisestä vuosikymmenestäni. Olen jo teettänyt Ifolor-kirjoja jälkeläisille kesäkuvista. Taidan kirjoitella teettämieni kuvien taakse kuten äitini – sen mitä vielä muistan. Albumeista en haaveile.

Tietokoneen tiedostoissa kirjalliset "aarteet" sekoittuvat turhien tiedostojen joukkoon. Tiedostoja on siirretty vanhoilta koneilta uusiin ilman järkevää karsintaa. Mieleeni juolahti, että tekisin palveluksen jälkeenjääneille, jos kävisin läpi tiedostoni ja printtaisin paperille tärkeimmät. Tikuille on turha tallennella – ovat pian vanhaa tekniikkaa.

Oikeaoppinen kuolinsiivous kehotettiin aloittamaan varastoista ja isoista tavaroista. Se ohje nappasi. Tunnen itseni aina onnelliseksi, kun kuskaan turhaa, kierrätyskelvotonta, ei kenellekään kelpaavaa tavaraa Kiimassuon kaatopaikalle. Eipä tarvitse paljoakaan itseäni tsempata, jos siitä aloitan. – Siis kun siitä aloitan - kesäkuun alussa - varmasti!

Asuin lapsilaumani (4) kanssa neljän huoneen asunnossa, johon kuului valtaisa ullakkokomero ja muutimme sieltä kahden nuorimman kanssa melkein puolta pienempään asuntoon. Jos en olisi sitä tehnyt, olisi kuolinsiivous vielä tuskallisempi. Muuttovaiheessa oli pakko karsia tavaraa ankaralla kädellä. Tilasin autoilijalta  pihalle lavan kaatopaikalle vietäviä tavaroita varten. Kerroin yläkerran perheelle, että hekin voivat laittaa lavalle tavaroitaan. Kuvittelin, että heillekin jäisi tilaa. Lopulta minun oli tilattava toinenkin lava. 

BUCKET-LIST - Mitä minä haluan

Bucket-lista termi on tullut anglosaksisesta maailmasta, eikä ehdotettu käännös: "ämpärilista" kerro suomalaiselle mitään. Nimitys juontaa juurensa englannin kansankielisestä sanonnasta "to kick the bucket", potkaista tyhjää.

Jos ihminen tekee vanhana aarrekartan, on se samalla bucket-lista. Aarrekartta menetelmä tuli Suomeen viime vuosituhannella. Nainen joka toi menetelmän suomalaisen naistenlehtiä lukevan yleisön tietoisuuteen, kertoi sen vaikutuksesta omassa elämässään. Hän oli karttaansa sijoittanut miehen ja suuri rakkaus ilmestyi jollain ihmeellisellä tavalla hänen elämäänsä ja todisti ainakin naistenlehden artikkelin kirjoittajan mielestä menetelmän toimivuutta. Joidenkin vuosien jälkeen mies kuitenkin poistui aarrekarttakouluttajan elämästä yllättäen, kun kaikkien asioiden oli pitänyt olla kunnossa. Menetyksen ja surunkin hetkellä, ihminen voi tehdä aarrekartan, aina voi opetella tiedostamaan tarpeitaan ja ajattelemaan toiveikkaasti.

Teetätin lähihoitajaoppilailla ja sairaanhoitajaoppilailla aikoinaan aarrekarttoja, mutta itse en sellaista tehnyt. https://elearn.ncp.fi/materiaali/kukkasniemis/pofoon/Aarrekartta_tiivistys_080410.pdf

Sen sijaan bucket-listoja olen mielessäni muokannut jo vuosikaudet, vaikka en ole vielä kirjoittanut paperille. Aikaisemmin olin asettanut bucket-listani takarajaksi ajatuksissani suunnilleen 75-vuotta, mutta olin jo jatkanut takarajaa kymmenellä vuodella. Listassani on luokiteltuna eri alueet.

Matkakohteet

Minne haluan matkustaa - on jo suoritettu loppuun 75-vuotiaana. Luulin, etten listastani huolimatta koskaan näkisi Namibiaa, joka oli ollut vuosikausia esirukousteni kohteena. Olin seurannut Etelä-Afrikan ja Namibian tilannetta ja lukenut Kirsti Ihamäen kirjoittaman kirjan namibialaisesta Shamenan perheestä. Olin tavannut kovia kokeneen, vankilassa istuneen ja kidutuksen uhriksi joutuneen perheenisän Erastus Shamenan ja Esther-tyttären, joka oli ollut kotonanikin vierailulla.

En jaksanut edes uskoa Namibian itsenäisyyteen, vaikka olin sitä rukoillut vuosikaudet. Namibia oli kuitenkin bucket-listallani. Ollessani jo osa-aikaeläkkeellä näin ilmoituksen, että entinen Namibian lähetystyöntekijäpariskunta toimi matkanjohtajana yli kaksi viikkoa kestävällä matkalla. Lista oli ohjannut mieltäni ja siksi sytyin välittömästi. Ongelmana oli vain se, että minulla ei ollut rahaa. Koskaan aikaisemmin en ollut matkustanut velkarahalla, mutta marssin heti pankkiin ja otin koko matkan hinnan lainaa. Se kannatti. Tapasin kaksi Shamenan tyttäristä Namibiassa Suomen suurlähetystön kutsuilla. Toinen oli lääkäri ja toinen oli Esther, seurakuntamme avustuskohde, joka oli valmistunut Suomessa hammaslääkäriksi. Erastus oli toivonut, että Esther olisi päässyt opiskelemaan Englantiin tai USA:aan, ettei tytön tarvitsisi opetella suomenkieltä. Mutta opiskelun maksuttomuus painoi vaa'assa ratkaisevasti ja yhden kansanopistovuoden jälkeen Esther pyrki ja pääsi sisään tiedekuntaan ja toimii nyt Windhoekissa hammaslääkärinä.

Namibian jälkeen listalla oli vielä kolme kohdetta: Santiago de Compostelan pyhiinvaellus, Gaudin suunnittelema keskeneräinen kirkko Barcelonassa ja Auschwitz Puolassa. Lista tuli suoritettua 75-vuotispäivään mennessä. Päivää ennen sitä olin käynyt Auschwitzissa. Vierailu oli järkyttävä, mutta syntymäpäivänäni toivuin siitä Chopinin musiikkia kuunnellen.

Luettuani Auschwitzia käsittelevää kirjallisuutta, kuva matkalaukuista alkoi puhutella vielä enemmän. Auschwitz oli rakennettu tuhoamisleiriksi. Juutalaiset olivat joutuneet tekemään raastavaa valintaa ja pohtimaan kodeissaan, mikä oli niin tärkeää, että se pakattiin mukaan. He olivat luulleet menevänsä uuteen sijoituspaikkaan ja aloittavansa uuden elämän siellä. Suurin osa heistä kaasutettiin kuoliaaksi heti saapumisen jälkeen. He olivat tietämättään suorittaneet äärimmilleen viedyn kuolinsiivouksen ja kaikki toiveet, mitä heillä oli vielä bucket-listassaan oli menetetty.

Se, että bucket-listan matkaosasto on suoritettu loppuun ei tarkoita, ettenkö enää matkustaisi. Mutta minulla ei ole tarvetta enää nähdä mitään paikkaa tällä maapallolla, mutta voin matkustaa mukavassa seurassa minne vaan Euroopassa. Olen osallistunut aika monta kertaa senioripsykologien vuosittaiseen ryhmämatkaan ja taas olen ilmoittautunut ensi syksyn Wienin matkalle. Meillä on iän lisäksi paljon yhteistä. Joka matkalla on entuudestaan tuttuja ja aina löytyy uusiakin.

Kirjoittaminen

Kirjallisia tavoitteita on enää yksi. Aion saattaa valmiiksi kirjan vanhuudesta. Julkaiseminen on taas toinen juttu. Ellei se kelpaa kenellekään kustantajalle, laitan sen kotisivulleni. Viimeisintä tietokirjaa (Tunneloikka aikuisuuteen), josta oman yritykseni kustantaman paperiversion lisäksi olin laittanut tekstin myös kotisivulleni, on käyty tähän päivään mennessä katsomassa 2265 kertaa. Sen rohkaisemana oletan, että myös vanhuskirja voitaisiin löytää sieltä. "Runoja vanhuudesta" -sivua lataillaan 50 – 100 kertaa kuukaudesta. Vanhuus kiinnostaa – ainakin meitä vanhoja.

Sukututkimus

Sukututkimuksessa tavoitteena on selvittää, miten olen sukua pojilleni, eli kahdelle kotiini alakouluikäisenä tulleelle sijaiskotipojalle. Yllätyksekseni sain tietää toisen käytyä vuosi sitten MH:n DNA-testissä, että hän on todennäköisimmin minun neljännen polven serkkuni poika. Jossain Savonmualla on meidän yhteinen esivanhempi elellyt 1700-luvun loppupuolella ja/tai 1800-luvun alussa.

Toinen tavoite on työläs, mutta muuten helpompi suorittaa: Oman sukupuuni tarkistaminen Geni-ohjelman avulla ja siirtäminen MH:n sivulle. Vaikka se ei kiinnosta tällä hetkellä jälkikasvua, niin luotan siihen, että vanhoiksi hekin tulevat ja kiinnostus omiin juuriin herää.

Liikunta

Netistä löytyy ehdotuksia bucket-listojen sisällöiksi. Aika monissa on liikuntatavoitteita. Oma liikuntatavoitteeni on harrastaa tasoni mukaista ryhmäliikuntaa niin kauan kun vain pystyn ja luopua nöyrästi ja kriiseilemättä juoksemisesta, kun sen aika on. Viime sunnuntaina juoksin (hitaasti) 12 kilometriä. Jokaisen pitkän sunnuntailenkin jälkeen olen ollut kiitollinen, että olin pystynyt sen vielä tekemään.

NUORUUDEN HAAVELISTAT

Nuoruus on unelmoinnin aikaa ja silloin tehdään isoja ratkaisuja, jotka vaikuttavat koko loppuelämään. Olen joskus miettinyt, miten erilaisia valintoja olisin tehnyt, jos olisin saanut tehdä valinnat tällä vanhuuden viisaudella ja toteuttaa ne tällä itseluottamuksella. Mutta tähän vanhuuden viisauteen kuuluu myös Eriksonin kehitysteorian mukaan luopuminen jälkiviisaudesta ja sen hyväksyminen, että sittenkin eletty elämäni on ollut minulle sopivin elämä. Uskovaisena ajattelen lisäksi, että se on ollut kaikissa käänteissään minua viisaamman Jumalan johdatusta.

KUN HAAVEET TOTEUTUVAT

Taivaasta satoi avaimia nuoruuden vihreille niityille.

He juoksivat niitä poimimaan kaksin yksin ja joukolla.

Luulivat, että kaikki ovet saisi auki.

Sitten vaan elämänkeväistä tietä pitkin valitsemaan ja sovittelemaan.·

Toteuta haaveesi, he huutelivat toisilleen.· Vain parasta meille ja suunnitelma A.

Hän lähti oman suunnitelmansa kanssa: Väärä avain, väärä ovi, eikö koskaan löydy oikeaa.

Viimeisestä talosta avattiin ikkuna, heitettiin avain:· Olisi tarjolla tällainen elämä: Vaihtoehto: B.

Hän totesi: · En minä tällaisesta haaveillut.

Alkoi työllä ja vaivalla muovailla B-vaihtoehdosta itselleen sopivampaa A-elämää.

Kauan se kesti, sai valmiiksi vasta vanhana, kun oivalsi viimein:

Koko ajanhan se oli sittenkin ollut ainoa oikea itselle sopiva: A-elämä.

AIKAA ON VÄHÄN

Sekä kuolinsiivous että bucket-listan laatiminen muistuttavat, että aikamme on rajallista. Mieleeni nousi kansakoulussa opittu virsi, jossa lauletaan, että "jokainen hyödytön hetkistäs on hukkaan heitetty leiviskäs" Elämääni mahtuu todella paljon niitä hyödyttömiä hetkiä. Tiedän että on olemassa tutkimuksia siitä, mitä tekemättä jättämisiään ihminen katuu kuolinvuoteella. Toivon että uskovaisena luotan myös kuolinvuoteellani siihen, että kaikki laiminlyöntini ja leivisköjeni hukkaan heittäminen ovat kuitenkin Jumalan armosta anteeksi annettu siinä, missä muutkin väärät valintani.

Etsin mieleeni nousseen virren tiedot ja huomasin, että se on satusetä Zachris Topeliuksen kirjoittama ja Lauri Pohjanpään suomentama.

1.
Oi etkö, ihminen, muistakaan:
on lahjaa aikasi päällä maan
ja joka askele matkalla
vie kohti päivies loppua?

2.
Sä kätes voima ja sydämes
maas hyväks käytä ja veljies.
Jokainen hyödytön hetkistäs
on hukkaan tuhlattu leiviskäs.

3.
Sait kutsumuksesi Herralta,
ja siitä täytyy myös vastata.
On vielä päivä, sua kutsuu työ,
et tiedä, milloinka saapuu yö.

4.
Oletko Herraasi seurannut
ja hänen tiellänsä palvellut,
ja rauhan saitko sä Kristuksen,
sä turva olitko veljien?

5.
Niin vähän vasta, se muistahan,
sä kylvit siementä taivahan.
On kylvöaikasi juuri nyt,
ja korjuupäivää jo lähestyt.

6.
Siis kuule kutsua Luojasi
ja oikein käytä sun aikasi.
Kun vielä päivä on autuuden,
se käytä Herraasi palvellen.

7.
Jo kohta Kristus on saapuva
ja tuomiollensa kutsuva.
Kun päättyy aika, hän voimallaan
luo uudet taivaat ja uuden maan.

8.
Oi Herra, lyhyt on aikani,
tee armos minulle kalliiksi,
niin että päivänä tuomion
sun luokses pääsisin ilohon.

Laulettuna: https://www.youtube.com/watch?v=Q9FDliaCygY