LAPIN LOMAN LUMOISSA

Olin viime viikolla luultavasti elämäni viimeisen kerran Pyhätunturin maisemissa Kansan Raamattuseuran leirikeskuksessa Kairosmajalla. Vieläkin on kiitollinen olo sen matkan jäljiltä.

1970-luvulla

Ensimmäisen kerran olin Kairosmajalla viikon juhannuksen aikoihin. Sinä vuonna sattui niin, että oli samaan aikaan hyttysten aika, mäkäräisten aika ja paarmojen aika, mutta hyvät muistot jäivät kuitenkin siitäkin leiristä päällimmäiseksi.

Leirin ohjelmaan kuului päivittäinen vaellus lähituntureilla. Toiseksi viimeisenä päivänä vaellettiin erämökille. Mukana ei olut sillä kertaa vetäjiä, vaan yksi leiriläisistä tunsi reitin. Perillä meitä odotti lämmitetty sauna. Miten ihana tunne oli, kun onnistuimme livahtamaan saunaan sisään niin, että paarmaparvi ja hyttyset jäivät ulkopuolelle. Illaksi ei oltu suunniteltu mitään ohjelmaa. Mukana oli aviopari, jonka mies ei ollut uskossa. Tämä ryhmän ainoa ei-uskova alkoi kysellä uteliaana, miten muut olivat tulleet uskoon. Siitähän sukeutuikin mielenkiintoinen ja siunattu ilta. Jokainen kertoi vuorollaan oman tarinansa ja ne olivat varsin erilaisia. Mies kuunteli kiinnostuneena ja esitti kysymyksiä. Sen leirin parhaat hengelliset eväät järjesti meille mies, joka oli uskosta osaton. Jumala yllätti. 

Yksinäisten ja yksinhuoltajien leiri 80-luvulla

Olin päättänyt, etten mene enää kesäaikaan Lappiin, mutta sitten sain puhelun Kansan Raamattuseurasta ja pyydettiin työntekijän pariksi vetämään leiriä, siitähän ei voinut kieltäytyä. Edellisen leirin jälkeen perheeseeni oli tullut kolme sijaiskotilasta. Heistä yksi meni mummunsa luo siksi viikoksi ja tyttäreni lisäksi otin mukaan kaksi poikaa. He löysivät leiriltä kaverin ja kaikki viihtyivät siellä.

Työnjako oli sellainen, että minä pidin aamupäivän raamattutunnit. Edellisen leirin jälkeen alueelle oli rakennettu Revontulikappeli, jossa raamattutunnit pidettiin. Leiristä jäi hyvä muisto eikä minulle jäänyt mitään muistikuvaa edes hyttysistä.

 Kuuman kesän muistikuva 90-luvulta

Myönteiset muistikuvat edelliseltä leiriltä saivat minut valitsemaan taas kesäomaviikon viettämisen Kairosmajalla. Siitä viikolta muistan parhaiten sen, kun oli helle ja saavuimme pitkään vaellettuamme kirkasvetisen Karhunjuomalammen rannalle. Riisuin pois vaelluskenkäni ja pulahdin vaatteet päällä viileään veteen. Mikä autuas tunne!

70-vuotiaana

Olin toiminut Kansan Raamattuseuran hallituksessa ja sain mahdollisuuden valita 70-vuotissyntymäpäivälahjaksi viikon jossain seuran leirikeskuksessa. Valitsin Kairosmajan ja ruska-ajan. Leirin vetäjä oli sitä mieltä, että en kai sentään kiipeä Pyhätunturin huipulle. Tottahan sinne halusin kiivetä ja siitä todistaa oheinen kuva kahdentoista vuoden takaa.

82-vuotiaana

Olin kesällä Vivamossa raamattukurssilla ja menin aamupalalla istumaan tuntemattoman naisen kanssa samaan pöytään. Kyselin, mistä hän oli tullut ja hän kertoi tulleensa Pelkosenniemeltä. Seuraava kysymykseni oli, oliko hänelle siellä oleva Kairosmaja tuttu paikka. Hän kertoi sen olevan, koska oli sen johtaja (Kaisa Mattila). Muistelin haikeana Kairosmajaviikkojani ja lopulta päädyin ilmoittautumaan Hämeenkyrön seurakunnan järjestämälle ruskamatkalle, koska se viikko sopi syksyyni ajallisesti.

Kuten edellä oleva kuva kertoo, olin ylpeä suorituksestani seitsemänkymppisenä. Aioin taas kiivetä Pyhätunturin huipulle! Päästäkseni tavoitteeseen päätin pidentää juoksulenkkejäni ja lisätä vauhtia. Vanha kroppa ei sitä kestänyt ja oikea polvi kipeytyi. Jouduin ennen matkaa pohtimaan, voinko ylipäänsä lähteä polveni kanssa. Hyvät ruuat ja hengellinen ohjelma saivat minut lähtemään sinne. Hämeenkyrön eläkkeelle siirtyvä kirkkoherra Jorma Pitkänen oli panostanut hartauksiin ja opetus kolahti minuun.

Ajelin Yariksella aamuyön pimeässä Hämeenkyröön, jossa bussi jo odotti. Vähän minua hirvitti tuleva paluumatka, sillä ajatus ajamisesta pari tuntia iltayön pimeässä perjantai-iltana ei houkutellut, mutta Hämeenkyrössä ei ollut hotellia eikä airbnb-majoitusta.  

Polveni takia istuin bussissa käytävän vieressä, jotta sain pidettyä jalkani suorassa. Onneksi istuin, sillä ikkunan vieressä näytti tältä, kun saavuimme Napapiirille.

 Taitava kuskimme oli tehnyt arviointivirheen ja auto osui taukopaikalla johonkin joulumaahärpäkkeeseen ja viitisen ikkunaa meni rikki. Siruja sitten löytyi repustani ynnä muualta. Jos olisin istunut ikkunan vieressä, olisin saanut lasia naamaani. Vain yksi ryhmäläisistä sai haavan käteensä. Paljon pahemmin olisi voinut käydä. Tauon piti kestää puoli tuntia, mutta se venyi vain tunniksi. Kuski tarttui heti puhelimeen ja läheltä löytyi lauantai-iltana toisen firman talli ja sieltä korvaava auto. Korvaava auto vaihdettiin alkuperäiseen korjattuun  kotimatkalla. 

Leirin ensimmäisenä päivänä valitsin Luoston huipulle kiipeämiseen helpoimman ryhmän, mutta ei ollut minulle helppo sekään. Kolme kilometriä laahustin hitaasti kohti huippua joukon viimeisenä ja kolme kilometriä vielä hitaammin ja kivuliaammin alas - ja seuraavan päivän vietin sänkylevossa. Oli meitä vanhoja ja vaivaisia muitakin ja Kairosmajan pikkubussi kyyditsi meitä muina päivinä sopivan osan matkoista.

Iltaisin oli ohjelmaa Revontulikappelissa. Musiikista vastasi lähinnä kirkkoherra (kuvassa oikealla) ja yhtye "Kaksi pitkää miestä", Toinen pitkä mies oli leirin vetäjän, Johanna Graeffen aviomies. Kirkkoherran vaimo on kuvassa tanssityttönä. Hän opettaa israelilaisia tansseja ja kuvassa on menossa "Hevenu shalom aleichem". 

Kuvia Luostolta

Bussi vei meidät Luosto-hotellin piha-alueelle ja siinä jakauduimme kolmeen eri porukkaan. Luoston laella oli moderni taukotupa takkoineen.  Alemmalla rivillä on kuvia Luoston rinteiltä.

Retkellä Pelkosenniemelle 

Kävimme Lapin sodasta ehjänä säästyneessä Suvannon kylässä, josta on alla kaksi ensimmäistä kuvaa. Saksalaiset eivät löytäneet sitä poltettavaksi. Kylälle pääsi vain lautalla, nyt sinne oli tehty yli Kitisen  menevä silta. Lähes koko rakennuskanta on 1800-luvun lopulta tai 1900-luvun alulta. Kylässä asuu vakituisesti talvella 30 henkeä. Pellolla käyskenteli iso lauma poroja ja söi ruohoa. Pelkosenniemellä taisteltiin talvisodan ratkaiseva taistelu, josta olin kuullut Olli Seppäsen kertovan.

Laatassa lukee taistelun päivämäärä ja lause: "Tässä auttoi Herra" Linkin kautta pääsee radio Deissä kuultuun Olli Seppäsen haastatteluun. KUUNTELE>>>  Lauloimme muistomerkin luona isänmaallisen virren: Sun kätes Herra voimakkaan, suo olla turva Suomen maan.

Ajelimme leirin päätyttyä aurinkoisessa syyssäässä kohti etelää ja ihailimme maisemia. Kuvassa ovat Limingan niityt. 

Viimeisellä taukopaikalla luokseni tuli yksi matkalaisista ja tarjosi mahdollisuutta yöpyä heillä. Otin parsikunnan tarjouksen kiitollisena vastaan. Turhaan olin etukäteen huolestunut paluumatkasta. -  Ja puhumista meillä riitti.

Erkki Leminen (kuva alla), evankelista ja runoilija - ja Kairosmajan "isä"

"Uuden testamentin kielessä kairos tarkoittaa Jumalan erityistä aikaa – hetkeä, jolloin Jumala toimii tai kutsuu ihmistä toimimaan. Se voi olla armonaika, jolloin ihminen kohtaa Jumalan, tekee parannuksen tai saa uuden suunnan elämälleen."

Armo

Erkki Lemisen viisauksista minulle on jäänyt mieleen ajatus, että Ihmisen osuus uskoon tulossa on vastaan hangoitteleminen.

Olen monessa teltassa kuunnellut aikoinaan Erkki Lemisen opetuksia. Hän itse oli tuskien ja kipujen mies ja osasi tuoda armon niin alas, että "kurjinkin kulkija" uskalsi uskoa sen todeksi omalle kohdalleen. Itsekin voin todeta, että uskoni siirtyi aikoinaan aivoista sydämeen kuunnellessani yksin kotona Erkin puheesta tehtyä kasettia. 

Kairosmajan Kaisa piti iltatilaisuudessa puheen, jossa korosti Kairosmajan  luovuttamatonta perintöä: Armoa.

Siitä armosta puhui myös Jorma Pitkänen suunnilleen seuraavasti: 

Roomalaiskirjeessä viidennessä luvussa Paavali kirjoitti: "Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti."  Jumalan vastaus ihmisen syntisyyteen oli sovitus Kristuksessa.

Meidän tulee vain ottaa vastaan meille armosta annettu sovitus. Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon. Me emme pelastu siksi, että usko olisi tehnyt meistä parempia saati sitten synnittömiä. Toisen Korinttilaiskirjeen viidennessä luvussa sanotaan: "Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan"

Lauloimme iltatilaisuudessa Lasse Mårtensonin säveltämää ja Solja Tuulin sanoittamaa laulua Jumalan rakkaudesta, jonka tässä esittää CatCat. Sanat tuntuivat todella ajankohtaisilta. KUUNTELE>>>