LAPUALAISTA JA MUUTA OIKEISTOLAISTA LIIKETTÄ ILMAJOELLA, LAPUALLA, FORSSASSA, HELSINGISSÄ, MÄNTSÄLÄSSÄ JNE.

En tiedä kuuluiko isäni niihin, jotka olivat Akateemisen Karjalaseuran (AKS:n) lipun kanssa vastaanottamassa Helsingin rautatieasemalla Lapuanliikkeen miehiä, jotka tulivat eri puolilta Suomea Talonpoikaismarssia varten Helsinkiin heinäkuussa 1930. - Olen pohdiskellut näitä 30-luvun tapahtumia viikon verran Lapuanliikkeestä kertovan oopperan innoittamana ja oppinut lisää Suomen ja isäni historiasta.

Collan-Kollanus sukuseurassa päätettiin vuonna 2020 tehdä kesäretki suvun jäsenen Jukka Linkolan säveltämän oopperan näytökseen Ilmajoelle. Koronapandemian takia esitykset peruttiin siltä kesältä ja liput siirrettiin seuraavan kesän näytöksiin. Mutta koska pandemia vain jatkui, myös kesän 2021 näytökset peruttiin, mutta tänä kesänä lauantaina 11.6. viimein päästiin katsomaan Lapuan liikkeestä kertovaa oopperaa: "Hiljaiset perivät maan".

Aarno Cronvall kertoi oopperan esittelyssä etukäteen, että nimismies ja pappi edustivat oopperan pahiksia, kummatkin kieroilivat. He olivat käsikirjoittaja Tuomas Parkkisen fiktiivisiä luomuksia. Ooppera ei ollut historiankirjoitusta. Siinä oli vain kolme historiallista henkilöä: Vihtori Kosola, Hilja Riipinen ja Minna Craucher, jolla oli hänen itsensä rakentama fiktiivinen elämäntarina. Oopperassa oli totta 30-luvun väkivalta ja aatteiden ja tunteiden vastakkaisuus, joita kansanliikkeen sisällä ja ympärillä oli. Ooppera oli välillä hauska ja välillä järkyttävä, mutta ei hetkeäkään pitkästyttävä.

Kuulun niihin, jotka vuonna 1966 olivat nähneet Salon ja Chydeniuksen luomuksen. Vaikka molemmissa oli pasifistinen sanoma, jälkimmäisessä se oli vakuuttavampi. Jukka Linkolan sävellys oli klassista oopperaa ja yleisö sai nauttia upeista laulusuorituksista. (Kuvat ovat ensi-illasta musiikkijuhlien kuvapankista)

Matkamme jatkui seuraavana päivänä Lapualle, jossa Kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa oli Lapuanliikkeestä kertova näyttely "Viimeistä piirtoa myöten". Näyttelyn aikajakso kattoi vuodet 1929-1944, eli Lapuanliikkeen ajan Isänmaallisen Kansanliikkeen (IKL) toiminnan lopettamiseen saakka. Siellä pyöri myös video Talonpoikaismarssin päivästä ja saatoimme tehdä ulkonäkövertailuja edellisen päivän Kosolaan eli loistavaan Taneli Mäkelään.

Viimeisenä ohjelmanumerona oli tutustuminen Vihtori Kosolan remontoitavaan kotitaloon Lapun joen rannalla. Taloa esitteli meille mukaansa tempaavasti ja asiantuntevasti projektipäällikkö Taina Hautamäki, joka oli koulutukseltaan konservaattori. Kuva Vihtori Kosolasta muuttui monivivahteisemmaksi verrattuna oopperan tarinaan. Opas kertoi, että Vihtorille oli lapset erittäin tärkeitä. Talosta annettiin aina kerjäläisille jotain. Vihtori kiinnitti huomiota siihen, että lapsilla oli kengät. Jos ne puuttuivat, heille annettiin Vihtorin lasten omia kenkiä ja laukut täyteen ruokaa.

Oopperassa käytettiin viitteellistä lavastusta. Kosolan talon pienoismalli kertoo, että nyt tapahtuu Kosolan talossa.

Ooppera sai myös mietteliääksi ja etsimään tietoa. Mikä oli totta? Mikä ei ollut? Miksi oli sitä, mitä oli? Luin Jaakko Korjuksen Kirjoittaman kirjan: "Vihtori Kosola, legenda jo elämässään". Kuva Vihtori Kosolasta sai taas lisäväriä. En ollut aikaisemmin tiennyt, että Vihtori oli kokenut uskonnollisen heräämisen ollessaan Pietarissa pahamaineisessa Spalernajan vankilassa 1917. Hän näki vankilassa unia, jotka toteutuivat myöhemmin. Hän kertoi kokemuksistaan: "Olin saanut vankilassa uskonnollisen herätyksen. Sen saatuani päätin myös ruveta raittiiksi." - Kosolan raittius ei kestänyt arkea eikä menestystä. -  "Mutta juuri Spalernajan sellissä kokemani hengelliset elämykset olivat hyvin syvällisiä. Tunsin, miten ihmisiä johdatetaan ylhäältä ja miten läheisiin suhteisiin hän voi sinne päästä."

                                                             Vihtori Kosola

AATTEET

Lapuan liikkeen näyttävin tapahtuma oli Heinäkuussa 1930 pidetty Talonpoikaismarssi ja sen päätilaisuus senaatintorilla. Tilaisuus radioitiin. Marssia oli vastaanottamassa valtion johto. Päätilaisuus aloitettiin virrellä "Jumala ompi linnamme, varustus vahva mainen." ja sen jälkeen oli hartauspuhe. Liikkeen perusperiaatteita oli Jumalan kunnioittaminen,  isänmaan rakastaminen ja kommunismin vihaaminen. Akateemisessa Karjalaseurassa olivat samat aatteet korkealla, mutta siellä korostettiin heimokansojen asiaa ja Suursuomen tavoittelua. Kuvassa on seppelepäinen isäni maisteripromootiossa. Matti Kuusi kertoo elämäntarinakirjassa, että AKS:n puheenjohtaja oli vakavamielinen papin poika Yrjö Vuorjoki, jolle AKS oli sekä kirkko että seurakunta. Vakavan ja jyrkän Vuorjoen aisapariksi oli sihteeriksi kiinnitetty vuonna 1932 isäni, joka oli "sydämellisesti hymyilevä idealisti ja humanisti".

Sekä Lapuan liikkeessä että Akateemisessa Karjalaseurassa ideologiset painotukset muuttuivat ja kilpailivat keskenään. Lapualla oli äärijyrkkiä painotuksia ja suoran toiminnan miehiä ja sovinnollisempia jäseniä. Myös Kosolan omat mielipiteet vaihtelivat, koska hän oli kovin altis vaikutteille. Risto Alapuro on väitöskirjassaan erotellut AKS:n erilaisia aatteellisia vaiheita. Hänen mukaansa eri kausina oli vallalla populismi, oikeistonationalismi ja fasismi.

Kuva on valatilaisuudesta Vanhalla ylioppilastalolla vuonna 1936. Museovirasto, Valokuvaamo Pietisen kokoelma

AKS korosti valaa ja jäsenet oli numeroitu sen mukaan, monesko valan vannoja hän oli ollut. Ennen valaa pidettiin puhe, jossa korostettiin valan vakavuutta ja kehotettiin epäröiviä pidättäytymään valasta. Isäni oli valajäsen 1038.

Vala kuului:

"Lippumme alla ja lipullemme / minä vannon kaiken sen nimessä, mikä minulle on pyhää ja kallista /uhraavani työni ja elämäni Isänmaalleni / Suomen kansallisen heräämisen / Karjalan ja Inkerin, Suuren Suomen puolesta. / Sillä niin totta kuin minä uskon / yhteen suureen Jumalaan / niin minä uskon yhteen suureen Suomeen / ja sen suureen tulevaisuuteen"

Näin läheltä sen, miten voimakas yhteenkuuluvaisuuden tunne oli valan tehneillä entisillä jäsenillä. Isä totesi ilahtuneena vähän väliä: "Vanha hyvä kaverini", kun tuli puhe jostain hänen ikäluokkaansa kuuluvista miehistä. Niitä oli opettajissani, luokkatovereideni ja partiokavereideni vanhemmissa. Kun muutin Forssaan ja vein papereitani kirkkoherran virastoon, siellä istui isän vanha hyvä kaveri eli entinen AKS-veli kirkkoherra Matti Jousimaa. Hän alkoi muistella ihanaa nuoruutta ja veljeyttä isäni kanssa.

AATE JA AMMATTI

Isä oli opiskellut pääaineenaan suomenkieltä ja hän oli ollut myös lukukauden Tarton yliopistossa. Isä oli valittu valmistuttuaan Königsbergin yliopistoon suomenkielen lehtoriksi. Mutta sitten kohtalo puuttui peliin erään Rajasotilaskotiyhdistykseen kuuluvan naisen muodossa. Hän oli lähettänyt AKS:n sisäpiiriin vetoomuksen: "Eikö siellä ole ketään aatteen miestä, joka tulisi valistusohjaajaksi rajaseudulle." Se vetoomus kolahti isään, joka tosiaan oli idealisti ja humanisti. Hän lähti Joensuuhun, josta käsin liikkui pitkin itärajaa.

Luin viikolla AKS:läistä elämäkerrastoa "Neljätuhatta veljestä, sataneljä elämäntarinaa". Sieltä niitä "vanhoja hyviä kavereita löytyi" ja kirjaan liitetystä jäsenluettelosta lisää. Eräs hyvä kaveri ja aateveli oli Lapualta kotoisin ollut Pentti Hissa. Kaverukset asuivat yhdessä Joensuussa ollessaan poikamiehiä. Siitä kertoo museoviraston kuva, jonka isä on ottanut aikalaukauksella. Tekstinä on: 

Pentti Hissa ja Uuno Peltoniemi makuuhuoneessaan aamukahvilla, toinen lukee Karjalaista

Perheemme seurustelivat Helsingissä keskenään, mutta en koskaan kuullut puhuttavan Pentti Hissan veljen tragediasta.

LAPUAN LIIKEEN UHREJA

Pentti Hissan nuorempi veli Yrjö Hissa oli ensimmäisiä liikkeen uhreja. Yrjö Hissa ja Jussi Perämäki olivat osallistuneet kevättalvella 1930 Vaasassa kommunistista Työn Ääni -lehteä painaneen kirjapainon hajottamiseen ja olivat ilmoittautuneet kahden muun kanssa tihutöiden tekijöiksi. Samalla he saivar mainetta rohkeina toiminnan miehinä. Myöhemmin kesällä oli huhujen mukaan Yrjö Hissa ja Jussi Perämäki valittu murhaamaan liian myöntyväinen pääministeri Kyösti Kallio, joka ei toiminut lapualaisten vaatimusten mukaan. Murha oli tarkoitus suorittaa  Seinäjoen asemalla, kun Kallio palasi kotiin Helluntaiksi 1930. Murha jäi tekemättä. Kari Hokkasen kirjoittamassa Kyösti Kallion elämäkerrassa kerrotaan, että erään version mukaan Kallio olisi saanut konduktööriltä kuulla miesten aikeista ja oli puhutellut heitä asemalaiturilla. Asian tiimoilta on paljon erilaisia huhuja. Tosiasia kuitenkin on, että Miehet eivät ampuneet Kalliota, mutta he molemmat ampuivat itsensä aseman halkopinojen takana, Heille järjestettiin Lapualla sotilaallisin menoin sankarihautajaiset. Kerrotaan että kun nivalalaiset kysyivät itseltään Kalliolta murha-aikomuksesta, hän vastasi, "En tiedä, olisiko elämäni ollut päättymässä, mutta Jumala oli päättänyt toisin".

Kuvassa Kallio puhuu lokakuussa 1930 Helsingin rautatieasemalla, jonne entinen presidentti K.J. Ståhlberg on palaamassa sen jälkeen, kun Lapuanliike oli muiluttanut hänet puolisoineen Joensuuhun. Museoviraston kuvakokoelmat

Kyyditysten yhteydessä tapahtui kolme kuolemantapausta. Yksi niistä oli Forssassa. Minulle oli täysin uusi asia se, että Lapuan liikkeellä oli Loimaalla voimakas kannatus. Tänne Forssaan oli muuttanut Loimaalta Yrjö Holm, joka oli Forssayhtiön työmies ja kauppalanvaltuuston jäsen, joka edusti Sosialistista työväen ja pienviljelijöiden vaalijärjestöä. Wikipedia kertoo että Holmin kuolemaan johtaneet tapahtumat saivat alkunsa heinäkuun 4. päivän vastaisena yönä 1930, kun Lapuanliikkeen Loimaan iskujoukko tunkeutui Holmin kotiin tarkoituksenaan muiluttaa hänet. Tämä ei kuitenkaan suostunut lähtemään vapaaehtoisesti sieppaajien matkaan, vaan puolustautui revolverilla ampumalla. Syntyneessä laukaustenvaihdossa Holm sai lopulta surmansa kotiovellaan. Holm haudattiin Forssan hautausmaalle. Lehtitietojen mukaan paikalle oli kokoontunut noin 700 saattajaa.

Murhan suorittajaksi epäilty pidätettiin melko pian. Todisteet olisivat luultavasti riittänet tuomioon, mutta 4. marraskuuta 1930 Loimaan iskujoukon johtaja Kalevi Heikkinen järjesti Forssassa 800 eri puolilta Varsinais-Suomea kootun Lapuan liikkeen kannattajan mielenosoituksen, jossa vaadittiin pidätetyn vapauttamista. Wikipedia kertoo: "Saadakseen tilanteen hallintaansa ja välttääkseen avoimen konfliktin Lapuan liikkeen kanssa, päättivät sisäministeri Kuokkanen ja maaherra Ilmari Helenius vapauttaa hänet." - Sillä lailla Suomessa 30-luvulla.

En tiedä, minkälaisia uhreja oli AKS:llä, mutta sen tiedän, että valalipun nauhoihin oli huhun mukaan kätketty luoti, jolla Repolan nimismies Bobi Siven oli ampunut itsensä, kun oli pettynyt Tarton rauhansopimukseen ja heimoaatteen pettämiseen. Vuonna 1921 sopimuksen mukaisesti Suomeen aikaisemmin liitetty Repola ja Porajärvi luovutettiin takaisin Neuvostoliitolle.

MÄNTSÄLÄN KAPINA

Korjuksen kirjassa Kosolasta kerrotaan Mäntsälän kapinan alkujuurista ja sen riskistä eskaloitua sisällissodaksi maaliskuussa 1932. Junat täyttyivät miehistä, jotka tulivat ase mukanaan Mäntsälään. Suomi oli tosiaan silloin vaarassa. Svinhufvudin radiopuhe oli vaikuttamassa siihen, että kapina kuivui kokoon. Lyhyen puheen toisinto on kuultavissa Esko Salervon lukemana https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/03/15/mantsalan-kapina-kukistettiin-radion-avulla

ISÄNI JA KEKKONEN

Kekkonen oli kuulunut aikoinaan AKS:ään ja oli eronnut sieltä jo ennen isän aikoja. Isäni ei arvostanut Kekkosta vähääkään. Hän oli tehnyt paljon taustatyötä, ettei Kekkosta valittaisi presidentiksi 1956. Elämänsä loppuun asti mieleltään AKS:läinen kannatti nyt sosialidemokraatti Fagerholmia. Hän oli tehnyt itselleen ruutupaperista taulukon, jossa oli 300 ruutua ja 150 jälkeen oli ruudukkoon valmiiksi merkitty pystyviiva. Istuimme koko perhe ruokasalin pöydän ympärillä, kun tuloksia luettiin radiossa. Muistan sen hetken, kun oli tovin luettu Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen ja Kekkonen 150 kertaa - ja sitten vielä kerran. Isä veti rastin ruutuun 151 ja sanoi Niks! Tuntui kuin kaikki olisi romahtanut. Hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Äiti toipui ensimmäisenä puhumaan. Hän totesi, että voihan se olla, että tämä osoittautuisi kuitenkin hyväksi asiaksi Suomelle. Äiti oli toki hartaana uskovaisena rukoillut (kirkosta eronneen) Fagerholmin voittoa, mutta samalla luottanut siihen, että tulos oli juuri se, minkä Jumala oli sallinut ja siihen oli tyytyminen.

60-luvulla Isäni sai Tamminiemestä kirjeen, joka tuotiin meille ihan ovelle. Siinä kirjeessä häntä kutsuttiin Tamminiemeen iltapalalle. Kutsu herätti hänessä kummastusta ja epäluuloja. Hän alkoi soitella niille "vanhoille hyville kavereilleen". Vähitellen alkoi hahmottua, minkä tyyppisiä ihmisiä oli kutsuttu. Isä ei kertonut illan sisällöstä meille lapsille mitään. Luin myöhemmin Jussi Saukkosen muistelmista ja muualtakin, että Kekkonen oli kieltänyt pitämästä yhteyttä Ruotsissa oleviin Viron pakolaisiin, jotka asuivat lähinnä Tukholmassa. Isä oli jatkuvasti tekemisissä Tarton ajan opiskelijatovereidensa kanssa ja jatkoi Kekkosen varoitteluista huolimatta yhteydenpitoa. Kekkonen oli kehottanut luomaan kontakteja Neuvosto-Viron kansalaisiin. Teki isä sitäkin. Hän oli Virossa käydessään tutustunut kahteen henkilöön, jotka pitivät häneen jatkuvasti yhteyttä. Toista isä epäili ilmiantajaksi. Luulen, että se toinenkin oli sitä, sillä hän oli työssä Viron radiossa ja pääsi käymään usein Suomessa.  

ONNELLINEN LOPPU

Kun tulin uskoon, aloin nähdä elämässäni Jumalan johdatusta myös menneissä asioissa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kirkkaampana johdatus näkyy ja sitä enemmän olen hyväksynyt sen, että elämäni ei mennyt lainkaan omien suunnitelmieni mukaan.

Tajusin pohtiessani 30-lukua, että itse asiassa minun on kiittäminen Jumalan johdatusta ja vanhempieni idealismia ja Akateemista Karjalaseuraa siitä, että olen olemassa. Vanhempieni tarina alkaa AKS:n kesäkokouksesta Raumalta, jossa oli mukana rinnakkaisen naisjärjestön jäseniä. Siellä isälle tapahtui se kuuluisa "Klik". Hän ihastui äitiin, mutta otettuaan selvää siitä, missä äiti asui, päätti luopua lähemmän tuttavuuden ehdottamisesta. Hän oli itse muuttamassa juuri Joensuuhun (eikä Königsbergiin). Siellä isä ei muutamaan vuoteen tavannut ketään häntä kiinnostavaa nuorta naista. Mutta sitten tapahtuikin niin, että Joensuussa pidettävään AKS:n kokoukseen, jossa isä oli puheenjohtajana, ilmaantui äitini, jota ehdotettiin kokouksen sihteeriksi. Hän oli saanut myös työpaikan Joensuusta. Kahden viikon kuluttua siitä kokouksesta he olivat kihloissa. 

LAPUAN KIRKOSSA

Sunnuntaina istuin messussa Lapuan tuomiokirkossa. Siinä samassa kirkossa, jossa olivat istuneet Vihtori Kosola ja Hilja Riipinen ja muut lapualaiset. En tiedä minkälaisia saarnoja siellä oli pitänyt Lapuanliikkeen perustajiin kuulunut kirkkoherra K.R. Kares. Liikkeen jyrkkää siipeä edustanut Kares sai mainetta julistaessaan Vihtori Kosolan olevan Jumalan valitsema johtaja Suomen kansalle.

Nyt siellä julistettiin Jumalan ansaitsematonta armoa meitä ihmisiä kohtaan. Nyt rukoiltiin Ukrainan ja Suomen puolesta ja luotettiin siihen, että kaikki langat ovat loppujen lopuksi Jumalan rakastavissa käsissä.

"Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat"