LUULIN OLEVANI TYHMÄ
Joissain tilanteissa vanha ihminen voi tuntea itsensä tyhmäksi, jos ei osaa jotain, mitä omasta tai toisen mielestä pitäisi osata. Ympäristö monimutkaistuu ja haasteet kasvat. Aika usein voi lohduttautua sillä, ettei muutkaan ikätoverit osaa tai että ei se ole niin tärkeätä osata tai aina saa apua. Kerroin blogissani "Kynnelle kykenevien kohtaaminen" että luulin eläkkeelle jäätyäni olevani tyhmä.
Käsitys omasta tyhmyydestä tai älykkyydestä muodostuu ihmiselle eri kehitysvaiheissa. Normaaleissa olosuhteissa eläneelle käsitys on verrattain realistinen eikä vaihtele. Kriisitilanteissa saattaa tapahtua, että minäkäsitys muuttuu tilapäisesti kielteisemmäksi kuten minulle kävi.
Meidän ikäluokkamme rasitteena on ollut vanhan ajan kansakoulu ja sen jättämät virheelliset käsitykset. On sanottu, että tärkeintä, mitä lapsi oppii koulussa on se, mitä hän oppii itsestään oppijana. Aika moni on silloin oppinut virheellisesti olevansa huono oppimaan ja tyhmä. Olen ammatti-instituutissa opettaessani aikuisopiskelijoiden kanssa joutunut purkamaan näitä virheellisiä käsityksiä. Kun viisikymppiset naiset, jotka alkoivat opiskella lähihoitajiksi tai koulunkäyntiavustajiksi haasteena oli saada heidät vakuuttumaan, että he pystyvät selviytymään opinnoista ja tärkeintä niissä oli tahto ja sisu.
Tyhmyydelle ja älykkyydelle on monia määritelmiä. Yksi niistä on, että älykkyys on ihmisen kykyä toimia mielekkäästi uudessa tilanteessa - ja tyhmyys sitä, ettei osaa. Täytyy sanoa, että Helsingin liikennelaitos on aiheuttanut minulle entiselle helsinkiläiselle monia tyhmyydentunnetuokioita. Lippujen ostaminen automaatista ei ole onnistunut ja puhelimeen lataamani sovellus ei ole toiminut. Nyt minulla on Helsinkivierailuja varten ladattava kortti. Ostin sen HSL:n palvelupisteestä rautatieasemalla. Siellä oli myös "harjoituskone", jonka äärelle ystävällinen virkailija johdatti minut uusine kortteineni. Sain painella AB-nappia ja heilauttaa korttia. Ensin tein sen liian hitaasti ja näyttöön ilmestyi punainen teksti. Virkailija selitti syyn. Sitten heilautin nopeammin ja vihreä teksti kertoi onnistumisesta. Opetustuokio oli minulle vanhalle ihmiselle tarpeen. Kun ensimmäisen kerran heilautin sitä ylpeänä ratikassa, tuli punainen teksti. Nyt en tuntenut itseäni tyhmäksi, koska ymmärsin minkä virheen olin tehnyt ja sitten heilautin korttia nopeammin ja onnistumiskokemuksen siivittämänä siirryin eteenpäin.
Moni muukin asia kuin ratikassa maksaminen on muuttunut modernimmaksi. Kun olimme viime kuussa senioripsykologien kanssa Oslon-matkalla, joku totesi, että niin paljon monimutkaisemmaksi tämä hotelliasuminenkin on nykyään tullut, että olisimme tarvinneet aluksi luennon siitä, miten kuuluu toimia.
ÄLYKKYSTESTI
Kohtasin aikoinaan työssäni naisen, joka lähestyi eläkeikää ja halusi eläkkeelle, koska tunsi olevansa tyhmä. Hän oli toimistotyössä, ja työtehtävät olivat melko vaatimattomia. Tunsin hänen huippuälykkään akateemisen poikansa ja ajattelin, että tuskin kouluttamaton äiti voi kovin tyhmä olla. Hän suoriutui testistä erittäin lahjakkaan tasoisesti, kun tuloksia verrattiin muihin yli 60-vuotiaisiin. Hän ei ilahtunut tuloksesta, vaan selitti, että hänen iässään kaikki ovat muuttuneet tyhmemmiksi. Sitten kaivoin esille nelikymppisten normit ja näytin numeroiden avulla, että hän suoriutui nelikymppisiinkin verrattuna lahjakkaan tasoisesti. Pitkän keskustelun aikana sain hänen minäkuvansa muuttumaan ja hän jatkoi työssä vielä 65-vuotiaaksi tietoisena siitä, että on riittävän älykäs tehtäviinsä edelleen vanhanakin, vaikka ei tunnekaan olevansa ihan yhtä terävä kuin aikaisemmin mutta voittaa älykkyydessään kuitenkin useimmat nelikymppiset.
Yleisin käytössä oleva älykkyystesti on Wechsler Adult Intelligence Scale (WAIS), jota käytin myös edellä kuvatun naisen kohdalla. Testiä on tutkittu ja kehitetty vuosikymmenien ajan. Suomessa tehtiin 60-luvun alkupuolella laaja kehitystyö normien muuttamisesta suomalaiseen väestöön soveltuviksi. Täällä testattiin satoja eri-ikäisiä ihmisiä, joiden tiedot oli poimittu väestörekisteristä. Sain opintojen loppuvaiheessa käyttööni testien tulokset. Kiertelin talvella 67-68 testaamassa 50 helsinkiläistä vanhusta ja vertasin gradussani heidän testituloksiaan viisi vuotta aikaisemmin saatuihin tuloksiin.
Vanhus tarkoitti yli 60-vuotiasta. Itse ajattelen nyt melkein kasikymppisenä, että vanhus tarkoitta sellaista yli 70-vuotiasta, jonka hoivatarve on aktivoitunut. En ole mielestäni vanhus, mutta vanha ihminen kylläkin. Kun podin eläköitymisen jälkeistä masennustani, en muistanut lainkaan oman graduni tuloksia. Opinnäytetyöni oman kappaleen olin heittänyt jossain muutossa roskiin, mutta ei hätää: Yliopistonkirjasto onneksi säilyttää kaikki gradut. Tilasin sieltä omani luettavaksi. Istuin kirjaston isossa kellarissa ja haikean hellät tunteet tulvahtivat mieleeni, kun avasin ensimmäisen sivun ja luin johdannon. Olin itse kirjoittanut työni puhtaaksi ja eikös siihenkin ollut pujahtanut kirjoitusvirhe, jota en ollut kirjoittaessa havainnut. Kirjoituskoneella tehdyt virheet saattoi korjata välittömästi, myöhemmin se ei ollut mahdollista. Jos huomasi isomman virheen, oli pakko kirjoittaa koko sivu uusiksi, mutta puuttuvia kirjaimia saattoi lisätä käsin. Pikkuvirheitä näytti olevan miltei joka sivulla.
Tutkimuksessani joidenkin koehenkilöiden tulokset eivät olleet heikentyneet lainkaan ja joidenkin kohdalla oli tapahtunut romahdus. Siihen aikaan ei juuri puhuttu muistisairauksista eikä dementiasta. Kansa puhui vanhuudenhöperöistä ja ammatti-ihmiset seniileistä. Mukana tutkimuksessani olivat siten myös muistisairaat, eikä heillä ollut yleensä siihen aikaan mitään diagnoosia.
Älykkyystestit on pyritty rakentamaan siten, että kaikissa ikäluokissa älykkyysosamäärien keskiarvo on 100. Suurin osa väestöstä sijoittuu välille 90 - 110 ja mitä kauempana ollaan keskiarvosta, sitä pienempi joukko siihen kuuluu. Mensan porukkaan kuuluu 2% korkeimman ÄO:n saaneista ja vastaavasti 2% väestöstä matalimpien arvojen kohdalla ovat syvimmin kehitysvammaisia.
VIRHEELLINEN MINÄKÄSITYS
Älykkyyden ajatellaan muodostuvan yleisestä älykkyydestä ja erityiskyvyistä. Esimerkiksi Mensan käyttämä testi mittaa lähinnä erityiskykynä pidettyä loogista päättelyä, joka kyllä on yhteydessä myös yleiseen älykkyyteen. Kun meidät opiskeluaikana opintojen loppuvaiheessa testattiin erilaisilla älykkyystesteillä, saimme aika hyviä tuloksia. En tiedä miksi psykologian lehtori teki meille sitten katalan tempun. Jouduimme tekemään Mensan tyylisen testin, mutta hän antoi liian lyhyen ajan kunkin tehtävän suorittamiseen. Tajusin sen vasta myöhemmin alettuani itse käyttää samaa testiä. Hyvä ystäväni sai sillä testillä älykkyysosamääräksi 80. Vaikka hän oli saanut kahdessa muussa testissä ihan hyvät lukemat, se 80 masensi hänet täysin. Hän luuli olevansa tyhmä. Siinä masennuksen tilassa hänen uskomuksensa itsestään muuttuivat valheelliseksi. Hän alkoi toistella uskomustaan, että oli debiili (lievästi kehitysvammainen). Masentuneen virheellistä päättelyä on vaikea muuttaa, muiden vakuuttelut eivät masentunutta auta. Emme ymmärtäneet, että kyseessä oli masennus, jonka oli laukaissut testitulos. Hän olisi tarvinnut ammattiapua, mutta ei sitä saanut. Ystäväni lopetti psykologian opiskelun. Onneksi hän kuitenkin toipui ja sai sivuaineensa avulla hum. kandina itsellensä ammatin. Tapasin hänet vuosien kuluttua eräässä yhteistyöprojektissa. Hyvin hän oli ammatissaan pärjännyt, mutta hänestä olisi varmaan voinut tulla myös hyvä psykologi.
ELÄKKEELLE JÄÄMISEN KRIISI
On aika yleistä, että työttömyys tai eläkkeelle jääminen laukaisee masennuksen. Vältin masennuksen, kun tein entisessä työpaikasani jatkuvasti sijaisuuksia 68-vuotiaaksi asti. Kun päätin lopettaa ne työt ja jatkoin vain silloin tällöin muualla ja muissa töissä, masennus iski. Tunsin itseni tyhmäksi ja häpesin, kun jouduin ilmoittamaan ammatikseni eläkeläinen. Ensimmäisen kerran se tapahtui marketin aulassa, jonkun pikkukyselyn yhteydessä. Nyt sen teen ongelmitta.
Muistan, kuinka lähin ystäväni yritti vakuutella minulle, etten ollut suinkaan tyhmä. Olin kirjoittanut masentuneen epäloogisesta päättelystä ja katastrofiajattelusta, mutta en tunnistanut sitä itsessäni. Ajattelin olevani niin tyhmä, etten enää kirjoitakaan mitään, vaikka aikaahan olisi nyt ollut. Kun ihmiset kyselivät, vieläkö kirjoitan kirjoja, vastasin, että olen lopettanut tietokirjojen kirjoittamisen, kun nuppikaan ei ole yhtä terävä kuin ennen.
Sitten minua pyydettiin lyhyellä varotusajalla pitämään puolentoista tunnin luento. Se yleisö sytytti minut ja sanoin jälkeenpäin, että olin saanut kouluttajaterapiaa.
Kerran eläkkeellä olemisen alkuaikoina olin joutunut peruuttamaan osallistumisen senioripsykologien tapaamiseen ja selitin puhelimessa, että kyllä työpäivä aina eläkepäivän voittaa. Sitten aika teki tehtävänsä, surutyö työstä luopumisen johdosta tuli tehtyä loppuun, identiteettikriisi oli päättynyt ja eläkkeellä oleminen alkoi maistua oikein hyvältä. Eläkepäivä voitti aina työpäivän. Minusta oli tullut onnellinen eläkeläinen, jonka ei tarvinnut todistella itselleen omaa merkityksellisyyttään ja pätevyyttään tekemällä töitä.
Tosin muutama luento tai kurssi silloin tällöin vielä käy, mutta mielelläni niistäkin jo luopuisin. Laajan kanadalaisen tutkimuksen mukaan ihminen on onnellisimmillaan keskimäärin 74-vuotiaana. Kokemuksesta voin sanoa, että tulos on uskottava. Vielä silloin pystyy ja jaksaa ja terveydentilakin on yleensä riittävän hyvä.
MITÄ ME VANHAT OSAAMME, MITÄ EMME
Toiminnanohjauksella tarkoitetaan erilaisia keinoja, joilla tavoite pyritään saavuttamaan. Jotkut niistä ovat tietoisia toiset ei. Kun ihmiselle esitetään älykkyyttä vaativa tehtävä, ensimmäinen toiminnanohjauksen vaihe on sitä tutkineen Lezakin mukaan motivoituminen. On mahdollista, että vanhemmissa ikäluokissa, joissa kouluajat ovat kaukaisia, motivoituminen koulusta muistuttaviin suorituksiin ei motivoi. Toinen vaihe on sen suunnittelu, miten tehtävä kannattaisi ratkaista. Kolmas vaihe on toiminnan määrätietoinen toteutus: kyky ylläpitää ja vaihtaa suoritustapaa, vaihtoehtojen etsiminen, sujuvuus, joustavuus, itsesäätely (Itsesäätelyllä tarkoitetaan ihmisen kykyä säädellä motivaatiota, tunteita, haluja, suorituksia, impulsseja, tarkkaavaisuutta ja ajatuksia), käyttäytymisen organisointi ja jaksottaminen. Neljäntenä vaiheena on toiminnan tuloksellisuuden tehokas arviointi.
Tutkimuksessani ei mitattu kenenkään älykkyysosamäärää, vaan käsiteltiin ns. raakapisteitä. Vanhusryhmän keskimääräisiä pistemääriä verrattiin parhaiten suoriutuvan ikäryhmän (25 - 29 v.) pisteisiin kahdella eri testauskerralla. Keskimäärin suoritukset olivat heikentyneet, mutta ei suinkaan kaikilla. Niillä, joilla suoritukset olivat heikentyneet, jotkut suoritukset olivat heikentyneet keskimäärin enemmän kuin jotkut toiset.
Ensimmäisen havaintoni aikoinaan oman erityiskykyni heikkenemisestä tapahtui, kun opetin älykkyydestä ja näytin miten mitataan avaruudellista hahmotuskykyä. Tajusin, että en osannutkaan ratkaista tehtävää, vaikka aikaisemmin samantapaiset olivat olleet helppoja. En ollut arkkitehti, joten sen kyvyn heikkenemisellä ei ollut merkitystä.
Toisen kerran kauhistuin, kun menin tekemään netissä muistitestin. Siinä oli lueteltu muistaakseni kymmenen substantiivia. Luin ne läpi, mutta en erikoisemmin painanut niitä mieleeni ja sitten teksti jatkui ja yhtäkkiä käskettiin toistaa ne kymmenen sanaa. Tulokseni oli surkea. Onneksi annettiin uusi mahdollisuus ja uusi lista ja nyt motivoiduin painamaan sanoja mieleen. Tulos oli ihan normaali.
WAIS-TESTIN KERTOMAA IKÄÄNTYVIEN SORITUSTEN MUUTOKSISTA
Testi muodostuu yhdestätoista älykkyyden eri puolia mittaavista osatehtävistä. Koehenkilöiden ikien keskiarvo oli ollut ensimmäisellä testauskerralla 65 vuotta ja toisella siis 70 votta.
Yleinen tietomäärä mittaa muistia, yleistä älykkyyttä ja sanallista ymmärtämistä. Suoritukst olivat pysyneet samalla tasolla verrattain hyvin. Kahdentoista kohdalla tulos oli sama ja neljän kohdalla jopa ranatunut
Yleinen käsityskyky mittaa ns. talonpoikaisjärkeä ja kykyä arvioida erilaisia kokemuksia. Siinä testissä suoritukset olivat keskimäärin pysyneet edellisen testauksen tasolla.
Aritmeettinen päättely näytti useimmilla heikkenevän iän mukana, useat luopuivat helposti edes yrittämästä.
Yksi laskusuoritusta edellyttävä kysymys meille eläkeläisille esitetään aika usein. "Kuinka monta vuotta olet ollut eläkkeellä?" Neuvon eläkevalmennuskurssilla, että jos haluaa välttää sen, että laskutoimitus kestää tai on liian hankala, kannattaa opetella muistamaan vuosiluku, jolloin jäi eläkkeelle. Se yleensä riittää kysyjälle. Myönnän, että aritmeettiset kykyni ovat heikentyneet, mutta se ei tuota minulle huolta.
Samankaltaisuudet testi mittaa henkilön ajatusprosessin loogisuutta ja yleistä älykkyyttä.
Kun siirrytään uuteen osioon, ensimmäinen kysymys pyritään tekemään mahdollisimman helpoksi. Mutta kun testattava on joutunut ponnistelemaan vaikeutuvien laskutehtävien kanssa, helppo kysymys voi hämmentää. Kun vanhalta ihmiseltä kysytään, mitä yhteistä on leijonalla ja koiralla, hän voi hämmentyä: "Onkohan nyt kyseessä kompakysymys, joita lapsenlapset harrastavat, vai mitä tässä nyt haetaan?" Oikea vastaus on: Ne ovat eläimiä. Testillä mitataan abstraktin ajattelun tasoa, mutta moni sai miinusmerkinnän ensimmäisestä kysymyksestä, koska ei uskonut, että kysymys voisi olla niin helppo.
Numerosarjat mittaavat muistia, mutta suoritukseen vaikuttavat heikentävästi hermostuneisuus ja keskittymiskyvyn puute.
Tehtävässä pitää ensin toistaa testaajan luettelemia numerosarjoja ja toiseksi yrittää toistaa niitä päinvastaisessa järjestyksessä. Siinä testissä suoritukset olivat heikentyneet. Nykyäänhän numerosarjoja joutuu mustamaan eri koodien muodossa. Kassajonossa moni muisteli pin-koodiansa. Nyt lähimaksumahdollisuuden takia se tulee harvemmin eteen, mutta kun se tulee, voi olla, ettei se niin helposti muistukaan mieleen. Paperilapulla lompakossa oleva tunnusluku voi joutua vääriin käsiin. Jotkut verhoavat numerosarjoja puhelimensa puhelinnumeroihin. Aika moni muistaa vielä lapsuuskotinsa puhelinnumeron, mutta uudemmat voivat unohtua. Rekisterikilven kolmea numeroa eivät kaikki muista. Käytännön elämässä ei sillä juuri ole merkitystä, että numeroiden muistaminen on heikentynyt.
Sanavarasto mittaa oppimiskykyä Nimivarasto ainakin minulla on supistunut - kuten muillakin ikätovereillani. ja silloin tällöin joutuu muistelemaan jotain tuttua sanaa. Se ei aina tule mieleen, mutta yleensä sanan voi kiertää. Tutkimuksessani sanavarastoa mittaavassa testissä tulokset olivat heikentyneet kaikkein vähiten. Vanha tunnistaa hyvin sanoja, joskus tuottamisen puolella voi olla ongelmia. Vanha ihminen ymmärtää puhuttua ja luettua kieltä käytännöllisesti katsoen yhtä hyvin kuin nuoremmat. Eri asia sitten on kuunnella puhetta, johon on lisätty uusia sanoja ja sanontoja ja some-aikana näytetään keksittävän uutta kieltä nopeammin kuin mitä vanha ehtii perässä pysyä.
Suoritukset ns. merkkikokeessa olivat jo aikaisemmalla kerralla olleet heikkoja. Tämä osatesti mittaa sitä, miten hyvin ihminen pystyy keskittymään, oppimaan uutta ja motivoitumaan melko turhalta tuntuvaan tekemiseen. Osatesti on ongelmallinen, eivätkä vanhat ihmiset kokeneet sitä mielekkääksi. Se myös mittaa suoritusnopeutta, joka meillä vanhoilla on heikentynyt. Testatessani työssäni myöhemmin asiakkaita, jätin yleensä koko merkkikokeen tekemättä. Tehtävässä numeroilla on yksinkertaiset symbolit, jotka on alussa merkitty kunkin 9:n numeron alle. Testilomakkeessa on umpimähkäisessä järjestyksessä numeroita ja jokaisen alle on merkittävä sitä kuvaava symboli. On ymmärrettävää, että ikäihmiset eivät moisesta tehtävästä innostu ja tässä tehtävässä hitaus voi liittyä huolellisuuteen ja pisteet jäävät alhaisiksi sen takia. Merkkikoe mittaa muita osatestejä vähemmän yleistä älykkyyttä.
Kuvien täydentäminen testissä näytetään vajavaisia piirroksia. Esimerkiksi naisen kasvoista puuttuu toinen kulmakarva. Testillä mitataan yleistä hoksaavaisuutta. Suoritukset olivat pysyneet melko samankaltaisina ja vanhukset pitivät tehtävästä.
Kuutiot eli ns. "palikkatesti" mittaa yleistä älykkyyttä, hahmotuskykyä ja suorittamisen organisointia. Siinä tulokset heikkenivät ja luultavasti osasyynä oli toiminnanohjauksen heikkeneminen ja nimenomaan joidenkin alhainen motivaatio. Testissä oli myös aikaraja, mitä ei kerrottu testattavalle. Usein testattava sai tehtävän tehtyä, mutta ei saanut pisteitä siitä, koska aikaraja oli ylitetty. Kuutiotesti mittaa samoja ominaisuuksia, joita tarvitaan IT-alalla. Kun tietokoneet ilmestyivät toimistoihin ja koteihin tehtiin Jyväskylässä laaja tutkimus siitä, miten opiskelijat ja vanhat ihmiset oppivat ATK-taitoja. Tulokseksi tuli, että molemmat oppivat yhtä hyvin, mutta ikäihmisillä meni siihen pitempi aika.
Kuvien järjestämistestissä testattavan piti järjestää sarjakuvien ruutuja mielekkääseen järjestykseen. sen arvioidaan mittaavan sosiaalista älykkyyttä. Suoritukset olivat heikentyneet keskimäärin vain vähän samoin kuin seuraavassa Kokomaistehtävässä, jossa oli palapelejä ja sen arvioitiin mittaavan luovuutta.
Loppupäätelmänä voin todeta, että tutkimukseni mukaan tärkeimmät kyvyt säilyvät hyvin. Joku viisas on joskus sanonut: "Mitä meillä ei ole, sitä me ei tarvita." Sillä asenteella ja itsemyötätunnon hellyydellä kannatta suhtautua kaikkiin iän tuomiin puutoksiin - myös älyllisissä suorituksissa. "Näillä mennään!"
VANHAT JA VIISAAT
Onneksi vanhuuteen on yhdistetty myös sana viisaus. Pitkän elämän aikana on kertynyt kokemusta, josta ammentaa nuoremmillekin. Muistissamme on kansanviisauksia ja tietoa, jota ikä ei ole hapertanut. Viisauden ydintä on uskomus, että hyväksymme oman elämämme vaiheet itselle sopiviksi. Eriksonien elämänkaariteorian mukaan se juuri on vanhuusvaiheen haaste. Kun on hyväksynyt oman elämänsä juuri itselleen sopivaksi, elämään tulee mukaan myös kiitollisuus. Elämänkulun hyväksyminen ja yleinen kiitollisuus saa meidät suhtautumaan lempeämmin myös jälkeläistemme erikoisiin tai jopa vääriltä tuntuviin valintoihin.
Seuraavassa taulukossa on torni, joka kuvaa Eriksonin teoriaa, Sen mukaan elämän tunnemaailma ja minäkäsitys rakentuu aikaisempien kehitysvaiheiden pohjalle. Koko elämän ajan rakentuu uskomus omasta pystyvyydestä. Olenko tyhmä - vai enkö ole. Tärkein on ensimmäinen kehitysvaihe eli ensimmäiset puolitoista vuotta.
Kirjoitin
edellä Eriksonien, sillä todellisuudessa Erik Eriksonin Joan-vaimo oli hänen
työparinsa ja vaikutti elämänkaariteorian kahdeksan kehitystehtävän
määrittelyyn ja hän lisäsi vielä miehensä kuoleman jälkeen yhdeksännen vaiheen.
Joan Eriksonin mukaan silloin kohdataan sama haaste kuin ensimmäisessä
vaiheessa: turvallisuuden ja luottamuksen ja toivon tunteen saavuttaminen.
Kuudennessa vaiheessa on haasteena valmius parisuhteeseen, seitsemännessä kyky tehdä työtä ja toimia seuraavien sukupolvien hyväksi. Kun elämän varrella on toisiaan seuraavissa kehitysvaiheissa selvitty riittävän hyvin, on helpompi vanhuusvaiheessa saavutettu elämän eheyden tuntu - tyytyväisyys oman elämän vaiheisiin, mutta sitten lisääntyvä fyysinen ja psyykkinen hapertuminen muuttaa elämää. Silloin haasteena on hyväksyä riippuvuus muista ja tavoitteeksi riittää eläminen päivän kerrallaan ja tehtävänä on hyväksyä, että ei enää pysty ja osaa ja kaikkein tärkeintä: hyväksyä lähestyvä kuolema.
Olen keskellä kahdeksatta kehitysvaihetta ja mielestäni aika sinut elämäntarinani kanssa. Jos en kuole yllättäen tässä kahdeksannessa vaiheessa, tulen siirtymään yhdeksänteen, jolloin "tyhmyys" on totta ja kehitystehtävänäni on hyväksyä myös se.
Omaa itseään ja vajavaisuuksiaan pohtiessa mieleen tulee psalmi 139, jonka mukaan Jumala on punonut meidät jo äitimme kohdussa. Uskon, että hän on silloin punonut DNA-ketjuumme älyllisen potentiaalimme, jota sitten ympäristö ja oma elämäntapamme muokkaavat. On mahdollista, että minuun on jo silloin ohjelmoitu vaskulaariseen dementiaan sairastuminen kuten äidilläni ja hänen muutamalla sisaruksellaan. Elämäntavoillani olen sen puhkeamista siirtänyt eteenpäin ja samalla kuitenkin olen halunnut hyväksyä sen kohtalokseni ja valmistanut jo läheisiäkin siihen.
Äiti oli dementoituneena onnellinen vanhus. Hän vietti yhdeksättä kehitysvaihetta Puolarmetsän sairaalan sängyssä ja nautti siitä, kun häntä hoivattiin. Äitini hengellinen koti oli ollut körttiläisyys, johon kuuluu armon kerjääminen ja oman pelastumisen epäily. Viimeisinä aikoina hän suhtautui tulevaan kuolemaansa kuitenkin valoisasti. Körttiläisen ajattelun mukaisesti äitini olisi yhdeksännessä kehitysvaiheessa voinut käydä läpi samanlaisia viimeisiä kiusauksia kuin hänen oppi-isänsä Paavo Ruotsalainen. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kun kysyin viimeisellä kerralla tavatessamme, uskoiko hän pääsevänsä kuoleman jälkeen taivaaseen. Hän katsoi minua hymyillen (vaikka ei tuntenut kuka olen) ja vastasi: "Luulis".
Körttivirressä 622 on kuitenkin toivon näkökulma, vaikka olisi itse vain mato matkamies. Siinä pyydetään Jumalalta, että hän lahjoittaisi loppumattoman ilon taivaassa (uuden virsikirjan sanoitus). Martti Talvela laulaa sen youtubessa hieman eri sanoin. 622 on yksi lempivirsistäni ja Martti Talvelan tulkinta on hieno. Olen sitä kuunnellut kymmeniä kertoja ja aina se sykähdyttää.
https://www.youtube.com/watch?v=QaF4XlSfmkc