MIKSI JUMALA SALLII MYÖS PAHUUTTA!

Kuvassa olevassa idyllisessä, helluntalaisen pastorin omistamassa talossa Knutbyn kylässä Ruotsissa tapahtui vuonna 2004 murha, joka on ollut mediassa esillä vuosikausia. Nyt se on taas nousut otsikoihin, kun tutkiva journalisti on löytänyt asiantuntijoineen epäselvyyttä tutkimustulosten tulkinnassa.

En edes yritä vastata blogikirjoituksen otsikon kysymykseen. Kysymys tuli mieleeni pohtiessani niitä väärinkäytöksiä, joita on tullut julkisuuteen lestadiolaisen herätyksen sisältä. En käsittele tässä niitä. Seuraavassa ei ole kyse varsinaisesti kenenkään pahuudesta, vaan siitä, että ollaan eri mieltä ja haavoittuneet uhrit ovat kokeneet ulossulkemista sellaiselta taholta (liikkeen johtajat), joka vilpittömästi haluaa seurata Jumalan tahtoa. 

Olen niin monessa tilanteessa kuullut kirkon sisällä olevien, keskenään eri tavoin ajattelevien ihmisten kertovan, mikä on Jumalan tahto. Osa heistä on väärässä - logiikan lakien mukaan..

Pohdintani alkoi, kun katsoin Yle areenasta tällä viikolla Ylen mainostaman Tarratoimikunta-dokumenttisarjan lestadiolaisista. Siinä joukko lestadiolaisperheissä kasvaneita nuoria aikuisia oli muodostanut toimikunnan, joka halusi avata keskustelua epäkohdista, joita he olivat kokeneet liikkeen sisällä. He kapinoivat liikkeen sääntöjä vastaan, ja samalla he olisivat halunneet jatkaa sen yhteisön jäseninä. Useilla heistä oli paljon hyviä lapsuudenmuistoja Suviseuroista, mutta viime kesänä he vaelsivat siellä tuntien itsensä ulkopuolisiksi, ja liimailivat tarroja näkyville paikoille. He kertoivat elämästään ja taas kerran uskonnon uhrien tarinoiden kuuleminen suretti – suorastaan itketti.

Olen tuntenut läheisesti kaksi lestadiolaiseen sukuun ja perheeseen syntynyttä naista. Toinen oli ollut liikkeessä mukana, mutta eronnut siitä synnytettyään kymmenen lasta ja erottuaan miehestään. Toinen oli jättäytynyt pois liikkeestä teini-iässä niin kuin suurin osa hänen lukuisista sisaruksistaan. Hän oli naimisissa lestadiolaisuuden nuorena jättäneen miehen kanssa. Tunsin lisäksi pintapuolisesti kolme perhettä. Ainakin heistä yhdessä äiti söi mieheltään salaa ehkäisypillereitä ja kahden perheen teinit liimautuivat television ääreen muiden kodeissa aina, kun se oli mahdollista. Kolmas perhe näytti elävän liikkeen sääntöjen mukaan ja perhe näytti voivan oikein hyvin. Minua huolestutti kuitenkin sen perheen äidin terveys, hänelle raskaus ja synnytys oli riski ja niitä riskiraskauksia näytti riittävän. En ole kuullut hänestä vuosikausiin. Aina silloin tällöin tarkistin netistä, että äiti oli hengissä. Hänen ammattinsa vuoksi se oli mahdollista – Facebookissa hän ei ollut. Nyt ei ole enää sitä huolta, ikä on tehnyt tehtävänsä.

Suviseuroissa liimailtavien tarrojen joukossa oli raskaana olevan naisen kuva ja teksti, jossa kampanjoitiin ehkäisyn sallimisen puolesta. Sen tarran sanomaan yhdyn täydestä sydämestä.

Lestadiolaisuus ja helluntailaisuus ovat niitä kristillisiä yhteisöjä, joista tulee eniten jäseniä uskontojen uhrien omaan yhdistykseen.

USKONNON UHRI 

Kuuntelin viikolla Anniina Rousun kirjoittaman kirjan Pohjoisen kultin vankina (Bokförlaget Lind & Co Ab). Kirja kertoo pienestä helluntailiikkeen piirissä olleesta opetuslapseuskoulusta, jota johti autoritäärinen nainen. Hän manipuloi nuoria mielivaltaisesti. Alla olevassa kuvassa on kirjan kirjoittaja. Linkki TV7:n ohjelmaan, jossa hän esiintyy

Esipuheessa kerrotaan: "Moni oppilas koki koulussa hengellistä väkivaltaa. Sen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi ahdistelu, pakottaminen, nujertaminen, pelottelu, syyllistäminen, eristäminen, karttaminen, hylkääminen, leimaaminen, pahoinpitely ja hyväksikäyttö."

Nuoret kilvoittelevat siinä, miten tarkkaan he pystyvät noudattamaan johdon asettamia sääntöjä eikä siinä, miten vilpittömästi he haluavat seurata Jeesusta, noudattaa Jumalan tahtoa ja epäonnistumisissa tukeutua armoon.

Jehovan todistajat on ei-kristillinen uskonto, joka on eniten edustettuna uskontojen uhreissa. He tarvitsevat kipeästi vertaistukea, koska he jäävät todella yksin erottuaan seurakunnasta. Helluntailaiset eivät tietääkseni lakkaa pitämästä yhteyttä liikkeestä eronneisiin kuten Jehovan todistajat vahvasti ja lestadiolaiset jossain määrin. Syrjintä voi olla joskus myös viitteellistä. Lestadiolaisuudesta eronnut ystäväni oli käynyt pohjoisessa tervehtimässä vanhempiaan ja palattuaan kauhisteli sitä, että isovanhempien kirjahyllyssä oli vain niiden lastenlasten valokuvat, jotka olivat edelleen lestadiolaisia ja niiden, jotka olivat lähteneet pois liikkeestä, kuvat oli otettu pois hyllystä.

KANSANKIRKKOMME

Virta käy nykyään myös pois luterilaisesta kirkosta, vaikka esimerkiksi jumalanpalveluksiin osallistuneiden määrä on viime vuonna kasvanut 3% edellisestä vuodesta. Kirkkohan ei ulosssulje koskaan ketään. "Seinät on leveällä ja katto korkealla." Kirkosta lähtee omasta halustaan sekä niitä, jotka etsivät konservatiivisempaa tulkintaa uskosta ja Raamatusta, että niitä jotka ajattelevat liberaalemmin kuin kirkon johto.

Onneksi en ole missään hallinnollisessa elimessä mukana edes omassa seurakunnassa, eikä minun tarvitse ottaa kantaa Raamatun tulkintoihin. En edes kerro, mitä ajattelen kiistakysymyksistä, koska en ole loppujen lopuksi varma, olenko oikeassa. Jos sielunhoidossa kohtaan ihmisen, jota ahdistaa jokin kiistakysymys, olen valmis keskustelemaan asiasta ja tukemaan häntä löytämään itseään tyydyttävän ratkaisun tai kestämään ristiriitaa.

Kokemukseni manipuloinnista

Tapasin kerran 80-luvulla luterilaisen kirkon sisällä vallitsevan karismaattisuuden piirissä eräässä viikonlopputilaisuudessa keskisuomalaisen naisen, joka toimi sielunhoitajana. Se oli aikaa, jolloin äitisuhde oli ongelmani ja päätin mennä keskustelemaan hänen kanssaan, kun osallistujille annettiin siihen mahdollisuus.

Sielunhoidossa nainen ilmoitti, että hänellä on minua koskevia tiedonsanoja Jumalalta. Sitten hän suositteli ammattiini liittyviä ratkaisuja. Tilaisuuden jälkeen koin, etteivät ne ohjeet olleet tulleet Jumalalta, ja minun ei pidä luottaa häneen. Välillä kuitenkin mieleeni nousi ajatus, että jos hän ei ollutkaan manipuloija, vaan oli sittenkin oikeassa. Sitten kerran päädyin yhden projektin puitteissa erään luotettavan seurakuntalaisen kanssa kahdestaan keskustelemaan. Hän oli ollut siellä samassa viikonlopputilaisuudessa, jossa koin tulleeni manipuloiduksi. Kerroin hänelle tapahtumasta. Hän sanoi: Jumala ilmoitti minulle, että pysy kaukana tuosta naisesta. Niitä sanoja uskoin ja oloni helpottui. Nyt vuosien kuluttua tajuan, miten suuren virheen olisin tehnyt, jos olisin noudattanut naisen ohjeita.

Kiusaamista kirkon sisällä

Parikymmentä vuotta sitten olin Raamattuopistolla mielenterveyspäivillä ja osuin samaan majoitushuoneeseen seurakunnassa työskennelleen naisen kanssa. Hän oli siirtynyt pois seurakunnasta ja oli syvästi kiitollinen, että oli päässyt pois myrkyllisestä työympäristöstä. Hän muisteli kokemustaan, jonka julkaisin kirjassani: Luottamushenkilö tukipylväänä:

ÄÄRIMMÄINEN PAHUUS SEURAKUNNAN SISÄLLÄ

Olin aikoinaan katsonut televisiosta sarjan, joka kertoi Knutbyn helluntaiseurakunnassa tapahtuneista murhista. Tapahtumista on kirjoitettu useita kirjoja, joista luotettavimpana pidetään seurakunnan entisen pastorin Peter Gembäckin yhdessä Annika Sohlanderin kanssa kirjoittamaa kirjaa, joka ilmestyi suomeksi 2020 nimellä Knutbyn murha (Docendo), Seurakunnasta kultiksi. Esipuheessa Peter toteaa: "En kirjoita näitä ylpeänä, vaan haastattelut Annikan kanssa ovat olleet häpeän täyttämä matka. … Tämä ei ole kertomus erinomaisuudestani, vaan yritys selittää niin rehellisesti kuin mahdollista, miksi minusta tuli se mikä tuli."

Kirja on sujuvaa tekstiä, mutta koska se on Peter Gembäckin tunnustuskirja, sitä vaivaa yksityiskohtien runsaus, pahuuden kuvauksia yksityiskohtineen monessa muodossa. Ilman toista kirjoittaa, se varmaankin olisi paisunut kohtuuttoman laajaksi. Peterin rehellisyys vaikutti myös sen, että hän meni poliisilaitokselle tunnustamaan ne teot, jotka olivat lain mukaan rikoksia. Mutta Peterin suurin virhe oli se, että hän mahdollisti Åsa Waldaun vallankäytön seurakunnassa, eikä se ole vastoin lakia. Punaisena lankana kirjassa kulkee Åsan harhaluulo, että hän on Kristuksen morsian, joka sillä perusteella sanelee, mikä on missäkin tilanteessa Jumalan tahto. Pahinta on, että sama harhaluulo oli "tarttunut" muihin pastoreihin ja seurakuntalaisiin.

Kliinisen psykologian lopputentissä jouduin vastaamaan kysymykseen siitä, mikä on folie a deux. Sillä tarkoitetaan harhaluuloisuushäiriötä, joka on "tarttunut" sairaasta hänelle läheiseen ihmiseen. Mieleeni tuli tilannetta pohtiessa, että nyt oli psykoottinen harhaluulo tarttunut useaan ihmiseen ja taudin nimi voisi saman logiikan mukaan olla folie à plusieurs. Tuntui järkyttävältä huomata, miten normaalit, työssäkäyvät ihmiset uskoivat Kristuksenmorsian-tarinaan ja uhrasivat aikaa, rahaa ja ihmissuhteita Åsan mielivaltaisten käskyjen takia. Åsa lajitteli osan seurakuntalaisista "vääriksi", jolloin heidät hylättiin ulkopuolelle ja heitä rangaistiin eri tavoin. Jossain vaiheessa Åsa määritteli heidät taas oikeanlaisiksi ja he saivat palata yhteisön hyväksytyiksi jäseniksi. Joukkoa vaatimattomia seurakunnan naisia hän nimitti lehmiksi. Itse hän oli pukeutunut erittäin kalliisiin muotivaatteisiin.

Vanhoissa kirkkokunnissa nimitetään yleensä koko maanpäällistä kristikuntaa Jeesuksen morsiameksi. Morsiusmystiikkaa, jolloin useat naiset ovat ns. morsiamia voidaan tavata myös vanhoissa kirkkokunnissa ja joissakin karismaattisissa piireissä. Knutbyn seurakunnassa uskottiin, että Åsa oli ainoa Kristuksen taivaallinen morsian ihmiskunnan historiassa, ja se uskomus takasi hänelle rajattoman vallan. Hän keräsi taloudellista hyötyä kalliista lahjoista, joita seurakuntalaiset antoivat hänelle. Hän vaati seurakuntalaisilta täydellistä omistautumista hänen palvelemiseensa ohi oman perheen tarpeiden. Hän saattoi erottaa puolisoita toisistaan. Seurakuntalaiset kilpailivat hänen suosiostaan, joka vaihteli arvaamattomasti. Åsa käytti sekä hengellistä että henkistä että fyysistä väkivaltaa.

Kukaan ei vastustanut häntä. Seurakunnassa avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet olivat yleisiä ja murhakin liittyi siihen. Helge Fossmo oli yksi pastoreista, ja hän tahtoi, että liikkeen lastenhoitaja Sara Svensson tappaa hänen vaimonsa. Hän halusi mennä naimisiin rakastamansa naisen kanssa, mutta vaimo Alexandra oli esteenä. Toinen este oli hänen rakastamansa naisen aviomies. Lastenhoitajan oli määrä tappaa myös pastorin kielletyn rakkauden aviomies, mutta se murha epäonnistui. Pastori Hugo sai Saran uskomaan, että murha olisi Saran suuri tehtävä ja Jumalan tahto. Hän lähetteli prepaid-kännykästä uskonnollisia viestejä ja uskotteli Saralle, että ne olivat Jumalan lähettämiä. Lopulta kuitenkin juuri viestien takia pastori jäi kiinni.

Kirjassa käsitellään murhaa ikään kuin ohimennen. Kirjan päähenkilö oli Åsa, vaikka hänellä ei näyttänyt olevan varsinaisesti tekemistä murhan kanssa. Åsan tasapainottomuus, vallanhimo ja ihmisten hylkääminen "väärin" -kategoriaan oli kirjan keskeistä materiaalia. MTVkatsomossa edelleenkin nähtävässä 12 osaa käsittelevässä sarjassa kuvataan riipaisevasti sitä, miten Åsa oli leimannut Saran vääräksi ja seurakuntalaiset käänsivät hänelle selkänsä Åsa etunenässä. Jos se kohta sarjasta vastaa todellisuutta, Åsaa voidaan pitää syyllisenä Saran mielenterveyden murtamiseen. Sarjan mukaan Sara itsekin uskoi, että hän on rikkonut Jumalaa vastaan ja halusi kaikin tavoin toimia niin, että pääsisi takaisin "oikeanlaiseksi". Siinä tilanteessa hänet saatiin uskomaan, että murha oli Jumalan tahtoma myönteinen asia, jotta uhri pääsee "kotiin" taivaan ihanuuteen. Se myös mahdollistaisi sen, että Sara taas hyväksyttäisiin seurakunnassa.

Åsan sairas valtakausi jatkui kuitenkin vuosikausia seurakunnassa myös murhan jälkeen, ja kirjassa kerrotaan muiden pastorien sokeasta alistumisesta ja uskosta edelleen siihen, että Åsa oli Kristuksen morsian ja tiesi aina, mikä oli Jumalan tahto - Kunnes…

Kirjassa kerrotaan, kuinka Peter, Åsa ja kaksi muuta seurakuntalaista lähtivät seurakuntavierailulle Kanadaan. Sillä matkalla kaukana Knutbystä Peterin silmät avautuivat. Ensimmäisen kerran hän näki Åsan vallankäytön mielettömyyden ja seurakunnan sairaan tilan. Hän halusi paljastaa totuuden seurakunnasta ja puoliso Emmakin saisi tietää kaiken. Sitten hän alkoi pohtia:

"Kääntyisikö hän miestään vastaan, ehkä siitä seuraisi avioero ja Peter ehkä menettäisi lapsensa. Ainoa varma asia siinä hetkessä oli, että hänen vanhempansa auttaisivat häntä kaikissa olosuhteissa, ja hän uskoi, että Emma kyllä lähtisi hänen mukaansa. Hän tunsi olevansa valmis tekemään mitä tahansa muuta kuin jäämään Knutbyhyn.

'Silloin siinä hetkessä aloin miettiä mahdollisuutta mennä vanhempien luo, ostaa klapikone ja alkaa myydä polttopuita. Sillä selviäisi vähän aikaa.' Peter tunsi, miten Åsa oli kutistunut hänen silmissään, eikä tällä enää ollut samaa valtaa häneen. Hän oli paljastanut Åsan motiivin ja liikkeelle panevan voiman: Kye oli seksistä ja niin koko palapeli alkoi hahmottua Peterille. Hän tajusi, että se mitä Åsa kutsui antimorsiamen hengeksi, oli mustasukkaisuutta muita naisia kohtaan, ja ne niin sanotut lyhtypylväät olivat yritys muodostaa miehistä haaremi. Oivallus oli hyvin ristiriitainen. 'Olin valehdellut koko Ruotsin kansalle, katkaissut suhteet lapsuudenystäviini ja rikkonut välini helluntaiherätykseen. Olin taistellut hullun lailla ja nyt voisin menettää kaiken'.".

Sara tuomittiin mielenhäiriössä tehdystä murhasta oikeuspssykiatriseen hoitoon ennalta määräämättömäksi ajaksi. Peterin tunnustusten takia seurakunnassa aloitettiin poliisitutkinta. Tuomiot tulivat lähinnä pahoinpitelyistä ja vankeustuomiot olivat ehdollisia.

Viime syksynä nousi esiin oletus, että Alexandra oli jo kuollut siinä vaiheessa, kun Sara oli ampunut häntä.  Taas murha nousi otsikoihin ja kuvat ovat näyttökuvia MTV:n lähetyksestä. Vasemmalla on Hugo ja oikealla Sara.

Kirjoitin aikoinaan runon MIKSI, kun taas kerran mietin viattoman kärsimyksen ongelmaa.

MIKSI

Tapahtuiko tahtosi, kun torni kaatui?
Tapahtuiko tahtosi, kun lapsi kuoli?
Onko muuta vastausta kuin:
Väärin kysytty.
Joskus vielä on,
mutta onko sillä silloin väliä.
Kun torni on ehjä ja lapsi elää.

Opin rippikoululeirillä hengellisen laulun, joka nykyään on virsi numero 547. Se alkoi soida aamulla herätessä mielessäni. Samalla muistui mieleen Raamatun lause (Room. 5:20). "Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi."  Olen Hugon ja Åsan kanssa samalla viivalla viimeisenä päivänä anomassa riittävää armoa, joka on mitoitettu ylenpalttiseksi sekä heille että minulle. 

1.
Joka aamu on armo uus,
miksi huolta siis kantaa!
Varjot väistyy ja vajavuus,
Jeesus voimansa antaa.
Kiitos Herran, hän auttaa tiellä,
meidän kanssamme nyt ja aina on,
täällä suo Isän suosion,
rauhan luonansa siellä.

2.
Joka aamu on armo uus,
huolet voimme siis heittää.
Rangaistuksenkaan ankaruus
ei voi armoa peittää.
Herran hoidosta kiittäkäämme,
kun hän taivasta varten kasvattaa,
murheen allakin armahtaa,
hänen turviinsa jäämme.

3.
Kaikki entinen katoaa,
itkun, riemunkin aiheet,
moni arvoitus ratkeaa,
uudet alkavat vaiheet.
Kohta koittaa jo päivä Herran,
se on hänellä yksin tiedossaan.
Siksi kiitosta veisaamaan,
hänen voitto on kerran!