MIRKKA REKOLA, IHMINEN, RUNOILIJA JA ARVOITUS

Mirkka Rekola talvisessa kuvassa, jota hallitsee SKS (Finna.fi.)

Hänestä on sanottu: "Mirkka Rekola (1931–2014) kuuluu suomalaisen runouden omaleimaisimpiin ääniin. Hänen tuotantonsa haastaa lukijan pysähtymään, kuuntelemaan ja katsomaan maailmaa uudella tavalla. Rekolan runous ei tarjoa helppoja vastauksia, vaan avaa tiloja, joissa kieli, hiljaisuus ja havainto kietoutuvat toisiinsa."

Kiinnostuin Mirkka Rekolasta kolme vuotta sitten, kun luin Jonimatti Joutsijärven hänestä kirjoittaman elämäkerran molemmat osat. Tarkoitus oli tutustua Mirkka Rekolan tuotantoon, mutta jotain syystä se jäi. Nyt olen rikastuttanut ajatteluani lukemalla hänen runojaan, jotka sekä vetävät puoleensa, ihastuttavat ja kummastuttavat. Ihmettelen, että en silloin nuorena 60-luvulla löytänyt häntä, kun luin jatkuvasti runoja. Mutta on hienoa kohdata nyt vanhana uusi tuttavuus.

Oikealla oleva kuva on kuvakaappaus Käpylän kirjaston netissä julkaisemasta videosta. 

Netistä löytyi  Pispalassa nauhoitettu tunnin pituinen, mielenkiintoinen video Jonimatista tarinoimassa Mirkka Rekolasta KATSO>>>    Olin ilahtunut, kun sain tietää, että hän tulee  kirjailijavieraaki myös Forssassaan ja kiinnostukseni Rekolan runouteen sai taas buustia. '

Elmäkertakirjojen nimet ovat:

Mirkka Rekola I: Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin

Mirkka Rekola II: Elämä joka koko ajan käy ilmi salasta.

Olin lukenut ensimmäisen, vuoden tiedekirjana palkitun osan heti sen ilmestyttyä 2023 ja jäin innoissani odottamaan seuraavaa. Jonimatti, joka itsekin on runoilija, oli tehnyt valtavasti töitä kerätäkseen elämäkertaan tietoja. Hän oli tavannut Mirkka Rekolan vain kerran ohimennen ja puhunut hänen kanssaan puhelimessa neljä kertaa tietämättä, että hänestä tulee Mirkka Rekolan elämäkerran kirjoittaja. Elämäkerta oli kirjoitettu vahvalla intensiteetillä ja pieteetillä. Se sai minut esittämään kysymyksen siitä, miten hän oli valinnut Mirkka Rekolan kohteekseen. Vastaus oli yllättävä. Valinnan olikin Jonimatin mukaan (?)(ehkä) tehnyt Mirkka kuolemansa jälkeen. Niin hänelle ainakin kerrottiin. Mirkan ajatusmaailma oli ollut New Agen ja myös kristillisen ja muunlaisen mystiikan värittämä. Hän olisi halunnut eläessään, että Riikka Tanner olisi kirjoittanut hänestä elämäkerran, mutta tämä ei suostunut.

Kun Mirkka oli kuollut, eräs hänen ystävänsä oli ottanut yhteyttä Jonimattiin ja kertonut, että Mirkka oli sieltä rajan toiselta puolelta ilmoittanut hänelle, että toivoo Jonimatin kirjoittavan hänestä elämäkerran. – Tämä suostui.

RUNOILIJAN ARVOITUS

Mirkka Rekolan runot ovat kaikkein vaikeatajuisimpia runoja, joita olen lukenut. Myös elämäkerran kirjoittaja pohdiskeli runojen sanomaa. Ajattelen, että Mirkka Rekolan runot ovat kuin utuisia luonto- ja ihmiskuvia, joista lukija rakentaa oman tarinansa. Yksi sana tai yksi lause voi resonoida eri lukijoissa eri tavoin.

Mirkka Rekola julkaisi myös aforismeja. Moneen runoon on niitä myös piilotettu lukijan löydettäväksi, tai minusta tuntuu siltä, että usein myös harhauttamiseksi.

"Kaikki näkyvä on poissa"

"Maailma on niitä varten, jotka sen unohtavat"

Ilahduin kun löysin Rekola-seuran runsaat kotisivut, jossa on myös julkaistu hänen runojaan vuosien varrelta KATSO>>> 

Metso-kirjasto on julkaissut seuran kotisivulla myös kuunneltavaa materiaalia. Ensin piti luoda tili, vaivauduin tekemään sen, sillä halusin kuulla, kun Jonimatti laulaa kaksi säveltämäänsä Mirkka Rekolan runoa.

Mirkka Rekola on innoittanut monia taiteilijoita. Yksi niistä on Jouni Teittinen. Kuuntelin seuran kotisivulla olleen linkin ohjaamana kirjailija ja filosofian tohtori Jouni Teittisen vuonna 2021 pitämän puheen Mirkka Rekolasta. Se puhe oli kuin runoa. Runoa, jonka ymmärsin vähän paremmin kuin Mirkka Rekolan omia runoja. Jouni Teittinen on saanut omaan tuotantoonsa virikkeitä Rekolan tuotannosta, ja päättää puheensa hänen tekstinsä innoittamaan pitkään runoon lapsesta, joka näki unta.

Tampereen Metso-kirjasto oli järjestänyt Mirkan lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunkiin hänelle 80-vuotisjuhlat. Seuran kotisivulta löytyneestä Metso-kirjaston äänitteessä Mirkka Rekola kertoo runoilustaan ja viittaa siihen, ettei voinut olla avoin rakastumisistaan, koska hänen rakkautensa kohteet olivat olleet naisia. Hän ei voinut kertoa siitä aikaisemmin elämässään, koska homoseksuaalisuus oli ensin rikos ja kun se ei enää ollut rikos, se oli vielä sairaus vuoteen1981 asti, jolloin lääkintöhallitus poisti homoseksuaalisuuden suomalaisesta mielenterveyden häiriöluokituksesta.

Mirkka Rekola julkaisi vuonna 1972 WSOY:n kustantamana kokoelman, jonka nimeksi hän oli suunnitellut: "Vuodenaikojen ulkopuolella". Kustantaja tahtoi ottaa nimeksi yhden kokoelman runon: "Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille."

Mirkka Rekola kertoo syntymäpäivä-äänitteessä, että se möi hänen kirjoistaan kaikkein eniten ja kirja teki hänen olonsa kustantajalla miellyttävämmäksi – "Kerran minuakin ostettiin".

Mirkka Rekolan yksi avainrunoista tuossa suositussa kirjassa alkaa sanoin "Minä tulin ja tunsin poissaolon hänen parissaan. Ja minä kysyin mikä sen minussa tunsi. Se oli aina toinen, aina toinen." Hän kertoi, että lausuu sitä jatkuvasti ja niin hän lausui sen syntymäpäiväyleisöllekin ja sai osakseen lämpimät aplodit.

MIRKAN ELÄMÄNVAIHEITA

Perhe asui Mirkan lapsuudessa Tampereella, Pyynikillä. Toimittajana toiminut isä oli Mirkalle tärkeä, tärkeämpi kuin äiti. Äiti oli kansakoulunopettaja ja kotoisin Pirkkalasta varakkaasta talonpoikaistalosta, jossa perhe vieraili usein. Mirkalla oli runsaat kaksi vuotta nuorempi sisar. Mirkalla oli poikkeava lapsuus ja nuoruus. Se poikkeavuus muovasi hänen ajatteluaan, hän oli erilainen alusta asti.

Elämäkerrassa kerrotaan:

Hän oli vauva, jolle isoäiti ennusti ristiäisissä pikaista kuolemaa ja kehotti hankkimaan pian toisen lapsen.

Hän oli vauva, joka kärsi vaikeasta, atooppisesta ihottumasta, nukkui erittäin huonosti ja sai äitinsä ajattelemaan vauvansa hukuttamista ammeeseen.

Hän oli vauva, jonka oli vaikea hengittää.

Hänellä oli kielessä kireä jänne, joka teki imetyksestä hankalaa.

Äitisuhde vaurioitui alkumetreillä.

En tiedä, onko minulla oikeutta arvioida Mirkan kiintymystyyliä. Hänhän kuitenkin halusi salata niin paljon. Jotain kertoo se, että hän muutti Leinon runon sanoja tunnetussa laulussa ja lauloi sitä sanoilla: Oi kiitos sä Luojani armollinen …. kun soit isän niin hellän ja herttaisen.

Psykologia tietää, että jos äiti (tai lähin hoitaja) ei ole herkkä havaitsemaan lapsen tarpeita tai johdonmukaisesti jättää vastaamatta lapsen viesteihin, lapsi kehittää turvattoman, välttelevän kiintymystyylin. Mirkan tarpeet olivat poikkeuksellisen erityiset ja vaikeat tyydyttää. Ehkä hänestä tuli lapsi, joka ei etsinyt äidistä suojaa ja joutui kaipaamaan isää, joka oli työnsä takia paljon poissa tai poissaoleva. Ehkä hänestä tuli lapsi, joka ei etsinyt muista ihmisistä suojaa ja yritti toimia kutisevan ihottumansa kanssa urhoollisemmin kuin tunnetila edellytti. Mirkka käveli yksin öisin, kun ei pystynyt nukkumaan, eikä voinut herättää vanhempiaan.

Jos äiti toimii jatkuvasti epäjohdonmukaisesti suhteessa lapsen tarpeisiin, lapsi ei voi luottaa aikuiseen hoivaajana. Lapsi ei pysty ennakoimaan sitä, mitä käyttäytymistä hänen turvan tai lohdutuksen tarpeensa herättää äidissä, koska seuraukset ovat arvaamattomia ja riippuvat äidin mielialan vaihteluista. Lapsi voi saada osakseen itkiessään ajoittain hellyyttä ja lohdutusta tai samantapainen tilanne voi saada aikaan aikuisessa raivokohtauksen. Tällaisissa olosuhteissa lapselle yleensä kehittyy turvaton, ristiriitainen, takertuva kiintymystyyli. 

Mirkka eli myös poikkeavan kouluiän, koska sairastelunsa takia joutui olemaan paljon pois koulusta, eikä hänelle muodostunut normaalia kaveripiiriä.

Mirkka koki murrosiässä trauman, kun Valpon miehet tunkeutuivat heidän kotiinsa keskellä yötä, tekivät kotitarkastuksen ja pidättivät äärioikeistolaisen isän, joka joutui sitten kolmeksi vuodeksi Kakolaan, Turkuun. Kun isä oli vankilassa Mirkka melkein lakkasi puhumasta, puhui vain välttämättömät asiat. Äiti ja tytöt kävivät isää katsomassa, äiti kuitenkin useimmin. Kerran tämä oli mennyt vahingossa väärään junaan ja tytöt odottivat kotona ahdistuneina, koska luulivat menettäneensä äidinkin ja jääneensä kaksistaan maailmaan. Vaikka tapaus päättyi onnellisesti, monia hylkäämisiä kokeneelle Mirkalle sen täytyi olla traumauttava kokemus.

Mirkka huomasi nuorena rakastuneensa tyttöön, ja alkoi muutenkin pohtia naiseuttaan. Hän ajatteli, että hänestä olisi kuulunut tulla poika, hän oli vääränlaisessa ruumiissa. Suurempaa ahdistusta pohdinnat eivät aiheuttaneet. Niihin aikoihin hän alkoi käyttää lippalakkia.

Mirkka Rekola opiskeli kirjallisuutta, filosofiaa ja taidehistoriaa Helsingin yliopistossa 1954–1957. Helsingistä tuli hänelle uusi kotikaupunki. Hän kirjoitti runoja aforismejä, esseitä ja lisäksi kirjallisuusarvosteluja eri lehtiin.

Jotain ristiriitaisesta, takertuvasta kiintymystyylistä tuli esiin hänen aikuisuudessaan. Hänellä oli erikoinen, vuosia kestänyt kaukorakkaus naapurustossa asuvaan Maijaan, jonka kanssa hän uskoi olleensa rakkaussuhteessa jossain edellisessä elämässä keskiajalla. – Vastakaikua hän ei tunteisiinsa saanut. Hänen pitkäaikainen elämänkumppaninsa oli kulttuurivaikuttaja Mirjam Polkunen.

Mirkka Rekola korostaa sitä, että kaikki hänen runonsa perustuvat tositapahtumiin.  Hän katselee maailmaa, itseään ja peilikuvaansa ja toista ihmistä "runoilijatulkintasilmälasien" lävitse. Hän näkee eri tavoin kuin tavallinen ihminen ja hän tuntee eri tavoin. Kun hän puhuu mielenterveysongelmistaan. ja nimeää itsenä skitsoksi, hän kuvaa todellisuuttaan, mutta Joutsijärven mukaan kyseessä ei ole objektiivinen totuus.

Runoilija oli sitä mieltä että "ei kukaan mua oikeasti ymmärrä". Hän kuitenkin sai monia palkintoja ja tunnustuksia ja kunniatohtorin arvon. Hän halusi kuitenkin usein muistuttaa, ettei häntä aikoinaan ymmärretty. Se ymmärtämättömyys aiheutti sen, että ohitin itsekin hänet 60-luvulla ja myöhemminkin. Onneksi on olemassa lahjakas runoilija ja elämäkerran kirjoittaja Jonimatti, joka herätti tarpeen tutustua Mirkka Rekolan tuotantoon.

MIRKKA JA USKONTO

Jonimatti on koulutukseltaan uskontotieteilijä ja siksikin oli sopiva kirjoittamaan Mirkan tuotannosta. Mirka oli kiinnostunut uushenkisyydestä ja budhalaisuudesta, monista muista uskonnoista – ja myös kristinuskosta. Jonimatti sai tietää Mirkan muistikirjat nähneeltä tutkijalta, että tämän kristinuskoon liittyvät pohdiskelut olivat paljon syvällisempiä kuin mitä runot antoivat ymmärtää. Jonimatti ei voinut muistikirjoihin tutustua, koska arkisto suljettiin Mirkka Rekolan kuollessa ja pysyvät vielä vuosikymmenet suljettuna. Hän oletti, että Mirkka Rekola halusi salata kristilliset pohdiskelunsa julkisuudelta, koska se olisi vähentänyt hänen suosiotaan joissakin piireissä.

"Siunatuksi lopuksi" päätin kysyä tekoälyltä, millaisia uskonnollisia runoja Mirkka Rekola kirjoitti.

Vastaus:

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Rekolan uskonnollisen runouden piirteitä

1. Mystiikka ja hiljaisuus Rekolan runoissa on vahva yhteys kristilliseen ja yleisinhimilliseen mystiikkaan. Hän ei selitä Jumalaa, vaan kirjoittaa kokemuksesta, jossa ihminen ja pyhä koskettavat toisiaan.

• hiljaisuus ja pysähtyminen
• sisäinen rukous
• kokemus läsnäolosta, joka ylittää sanat

Hänen runoutensa muistuttaa usein keskiaikaisia mystikkoja: pyhä on lähellä, mutta tavoittamattomissa.

2. Luonnon kautta avautuva hengellisyys Luonto ei ole Rekolalla pelkkä maisema, vaan hengellisen kokemuksen kieli.

• valo, varjo, vuodenaikojen vaihtelu
• kasvit ja eläimet symboleina
• luonnon rytmi rinnastuu sisäiseen rytmiin

Hengellisyys syntyy usein siitä, miten ihminen asettuu osaksi maailmaa.

3. Kristillinen kuvasto, mutta ei kirkollinen sävy Rekola käyttää kristillisiä käsitteitä – risti, ylösnousemus, armo – mutta ei saarnaa. Hänelle ne ovat kokemuksellisia, ei opillisia. Hän kirjoittaa esimerkiksi: "Sinä etsit minua, minä sinua." (tämä on lyhyt sitaatti, joka mahtuu tekijänoikeuden sallimaan rajaan) Tällaiset säkeet muistuttavat psalmeja tai rukouksia, mutta ovat samalla hyvin henkilökohtaisia.

4. Ykseyden ja yhteyden teema Rekolan uskonnollinen runous korostaa yhteyttä:

• ihmisen ja luonnon
• ihmisen ja toisen ihmisen
• ihmisen ja Jumalan

Hänelle pyhä on usein juuri tässä yhteydessä, ei erillisessä taivaassa

5. Paradoksit ja aforistisuus Rekola rakensi runoihinsa paradokseja, jotka muistuttavat zen-koaneja tai kristillisen mystiikan paradokseja: "näkeminen on näkemättä näkemistä", "hiljaisuus puhuu". Tämä tekee hänen uskonnollisesta runoudestaan mietiskelevää ja avointa tulkinnoille."

_____________________________________________________________________________________

Mirkalla oli taipumusta masennuskausiin. Kun mietin, minkälaisesta virrestä hän mahtaisi pitää, mieleeni tuli virsi 622. Se sanoittaa ajatuksia, joita voisi vaikka löytyä Mirkankin runoista:

Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan,
monet vaellan vaikeat retket.
Isänmaatani outona etsiä saan,
pian ehtivät ehtooni hetket.
Surutonta, ah, matkalla en majaa saa,
sinne kiirehdin, missä on toivoni maa,
lepo iäinen missä mun kätkee.

Kuka lie kodin, kaupungin löytänytkään,
joka säilyä voisi maan päällä!
Ilo häipyy vain hetkisen kestettyään,
kuten kuihtuvi kukkanen täällä.
Elo täällä kuin unta ja varjoa on,
kuten kuohuva koski se on levoton,
veden lailla se hiekkahan haihtuu.

Tämä ruumis kun kylmäksi jäähtyvä on
ja kun kuolema silmäni sulkee,
ilo taivaassa lahjoita loppumaton,
pyhät minne sun tielläsi kulkee.
Isä, Poika ja Henki, sun kunniatas
joka paikka on täynnä ja kirkkauttas.
Sinun kiitos ja kunnia. Aamen.

KUUNTELE>>>