MUISTIKUVIA 70-LUVUN FORSSASTA

MUISTELEN

Muutin Forssaan keväällä -71, jouduin vastaamaan monta kertaa, mistä olen tullut. Kerroin joskus, että olen tullut tyttäreni kanssa Mikkelistä, huonekalut tuli Riihimäeltä ja henkikirjat Helsingistä. Sain täältä ensimmäisen vakituisen työpaikkani psykologina mielenterveystoimistosta ja olin päättänyt kiertolaisvuosieni jälkeen jäädä tänne pysyvästi. Isäni ilahtui uudesta kotipaikastani, koska hänen vanhempansa olivat asuneet täällä kymmenisen vuotta, mistä en ollut tietoinen silloin. En tiennyt sitäkään, että Forssa oli melkein maailman napa (tai ainakin Suomen), kun sijaitsi Helsingin, Turun ja Tampereen muodostaman kolmion keskellä. Ilmapiiri oli toiveikas.

Väkeä muutti tänne, koska kasvava teollisuus tarjosi työpaikkoja. Uusia kerrostaloja rakennettiin ja kauniita vanhoja puutaloja purettiin esimerkiksi kartanonkadun varrelta. Nyt purettavan marketin tilalla linja-autoaseman vieressä oli iso, kaunis navetta, josta lehmät oli häädetty aikaisemmin pois. Entisen Säästöpankintalon tilalla oli Piparkakkutaloksi sanottu Säästöpankintalo, joka oli monille rakas. Sen purkamista monet suree edelleenkin. (Valok. Museovirasto, Kyytinen Pekka)

Ankkalammissa uiskenteli silloin kaksi joutsenta. Kaupungintalona toimi entinen puinen hotellirakennus Hämeentien alussa. Kun asioin kerran siellä sosiaalitoimistossa, huoneessa oli kolme pöytää, joiden ääressä asiakkaat yrittivät kuiskia virkailijoille omia intiimejä asioitaan. 

Forssassa oli kaksi päiväkotia. Toinen oli Keskustan päiväkoti, joka oli Suomen vanhin toiminnassa oleva päiväkoti ja oli tarkoitettu Finlaysonin tehtaalla työskentelevien lapsille. Toinen oli kaupungin omistama ja siellä oli ainakin kaksi, myöhemmin kolme puolipäiväryhmää ja vain yksi kokopäiväryhmä leikki-ikäisille ja erillinen seimiosasto pienemmille. Kokopäiväryhmään pääsivät vain kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Muut saivat hakea lapsilleen hoitopaikan miten taisivat. Kunnallista perhepäivähoitoa ei vielä ollut.

Omalle tytölle sain ensimmäisen hoitopaikan, kun paikkakunnalle Rovaniemeltä muuttanut Maija oli laittanut ilmoituksen Forssan lehteen vähän ennen muuttoamme. Se hoitopaikka olikin oikea onnenpotku. Se sijaitsi lähellä ja Maijalla oli samanikäinen tytär kuin minulla. Puoliso Esa toimi rakennusalan tehtaassa johtotehtävässä ja oli paljon ylitöissä. Kun olin hakenut tytön Maijalta, ja olimme syöneet päivällisen, aika usein ovikello kilahti ja siellä oli Maija tyttärineen. Esa oli lähtenyt takaisin töihin ja me vietimme mukavia iltoja yhdessä. Mainittakoon, että Maijan avioliitto oli harvinaisen onnellinen. Siinä oli kaksi mukavaa ihmistä löytäneet toisensa ja Maija suorastaan palvoi miestään.

Kerran, kun vein tytärtä hoitoon, oven avasikin Esa. Hän kertoi, että Maija on joutunut sairaalaan, mutta voin silti jättää tyttäreni heille, hän yrittää saada kodinhoitajan – siihen aikaan vielä oli tarjolla kaupungin kodinhoitajia lapsiperheille. Jos kodinhoitajaa ei saa, hän ottaa tytöt mukaan töihin. Hän sai kodinhoitajan ja myöhemminkin, kun perheeseen tuli vauva, hoito jatkui keskeytyksettä ja tyttären sai viedä hoitoon myös sairaana. Sitä onnea kesti vain kaksi vuotta, kunnes Maijan perhe muutti pois Forssasta takaisin Lappiin.

Seurakunnan päiväkerhoissa kahtena päivänä viikossa kävi paljon lapsia - myös sellaisia, joiden vanhemmat eivät kuuluneet kirkkoon.

Forssassa oli kahden vuoden ajan sellainen harvinaisuus kuin englanninkielinen leikkikoulu, joka toimi puolipäiväisesti Teatteritalon nykyisessä teatterisalissa. Leikkikoulu herätti paljon huomiota ja ihmisillä oli kovasti mielipiteitä puolesta tai vastaan. Itse olin sen puolella ja iloinen siitä, että tyttärelle tarjoutui moinen mahdollisuus. Opettajaksi tuli ensin Kate, josta pikkukaupungissa pian kerrottiin huhua, että hän pahoinpiteli lapsia. Se ei suinkaan ollut totta. Käsitykseni oli, että hän oli joskus lehdellä läpsäissyt lasta, joka ei totellut. Toisena vuonna opettajaksi tuli herttainen Dorothy. Tapailimme vapaa-aikana ja teimme Dorothyn kanssa ruskamatkan Maijan perheen luo Rovaniemelle.

Tytär muistelee, että sinä vuosikymmenenä lapset saivat leikkiä vapaasti ja rakennella leikkejään kerrostalon pihoille tai lähimetsiin. Tytär muistaa vuosikymmenen myös valistuksesta. Energiakriisi aiheutti sen, että lapsille opetettiin säästäväisyyttä ja yhteisövastuullisuutta. 

Forssa oli ja on mainio kesäkaupunki. Pyöräilyetäisyydellä on monia rantoja. Keskiviikkoisin oli Kansalaisopiston rantasaunalla Tammelassa saunan jälkeen saatavissa kahvia viereisen päärakennuksen tuvassa. Siellä oli ohjelmassa yhteislaulua, jota opiston rehtori Lauri Uusi-Hakimo säesti haitarilla.

Kansalaisopistolla oli kaupungissa iso rooli 70-luvulla. Itse ilmoittauduin ensimmäiseksi teatteripiiriin. Me emme näytelleet siellä, vaan teimme kerran kuussa teatterimatkan Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle, ja sitten kokoonnuimme välillä keskustelemaan näkemästämme ja suunnittelemaan uusia teatterimatkoja. Sitä iloa kesti kai vain vuoden. Sitten ilmoittauduin maalauspiiriin. Tarkoituksena oli opetella öljyväritekniikka, ja maalata tyttären muotokuva. Opin tekniikan ja maalasin muotokuvan opettajamme Pentti Hammarbergin johdolla. Innostuin maalaamisesta enemmänkin ja kävin maalausryhmässä niin kauan kuin Pentti oli siellä opettajana ja olen jatkanut harrastusta kotona tähän asti. 

LIIKUNTAA

Forssa oli myös liikunnallinen kaupunki. Koripallo ja jääkiekko olivat otsikoissa ja naisvoimistelijoiden ryhmät voittivat kilpailuja. Ennen Forssaan tuloa en ollut harrastanut mitään liikuntaa, mutta täällä liityin jumpparyhmään ja aloitin hölkkäämisen.

Suurin urheilutapahtuma oli ehkä paikallisen jääkiekkoseuran nousu mestaruussarjaan- Tekoäly kertoo: "Forssan jääkiekkoseura Forssan Palloseura (FoPS/FPS) pelasi Suomen korkeimmalla sarjatasolla, silloisessa SM-liigassa, kaksi kautta: 1975–1976 ja 1976–1977 [fi.wikipedia.org] Se nousi SM-liigaan keväällä 1975 sijoituttuaan I-divisioonassa toiseksi ja oli mukana, kun uusi SM-liiga käynnistyi vuonna 1975. Mielenkiintoinen yksityiskohta: Forssa on edelleen yksi pienimmistä paikkakunnista, jonka joukkue on pelannut SM-liigassa."

Nousua juhlittiin isolla joukolla seinäni takana melkein aamuun asti. Päättelin melusta, että peli oli voitettu ja aamulla tullut lehti sen varmisti.

KAKSI TUNNETTUA HENKILÖÄ

Seitsemänkymmenluvulla Forssassa liikkui kaksi resuista hahmoa, jotka molemmat olivat lahjakkaita omalla alallaan. Toinen oli kansantaiteilija Kalle Aaltonen. Ensimmäisen kerran kuulin hänestä eräässä pöytäseurueessa, jossa arvuuteltiin, mahtoiko hän asua vanhainkodissa. Joku totesi, ettei hän ole sinne suostunut menemään, vaan asusteli jossain pusikossa Saarelanmäellä. Alla on tekoälyn tietojen mukaan Pinterestissä julkaistu kuva Kallen maalaamasta taulusta, joka esittää Kauppakatua. 

Kun Kalle tuli soittamaan meidän ovikelloa, hänen taiteilijankaarensa oli jo kovin laskussa. Hän tarjosi ostettavaksi väriliiduilla paperille tehtyä kuvaa metsästä ja pontikkatehtaasta. Hänen kysymyksensä kuului: "Ostatteks tei töhryi?" Täytyihän sellainen ostaa. Jossain vaiheessa heitin sen menemään.

Toinen resupekka oli Maisteri, joka oli todella maisteri. Hän oli kunnollisen perheen huippulahjakas poika, jonka viina oli vienyt. Kysyin tekoälyltä osaako hän kertoa maisterista ja tekoäly osasi:

"N.N.(1946–1994) oli yksi Forssan tunnetuimmista paikallispersoonista. Monet forssalaiset tunsivat hänet yksinkertaisesti nimellä "Maisteri N". Hänestä tuli eräänlainen paikallinen legenda jo eläessään.

Lähteiden mukaan N oli poikkeuksellisen lahjakas ja varhaiskypsä. Kouluaikoina hän haastoi opettajiaan tarkalla tiedollaan ja kriittisillä kysymyksillään. Hän valmistui maisteriksi Turun yliopistosta erittäin nopeasti, ja hänen kykyjensä katsottiin riittävän hyvin myös väitöskirjan tekemiseen, mikäli hän olisi sitä halunnut.

Akateeminen ura ei kuitenkaan lopulta kiinnostanut häntä. Hän työskenteli jonkin aikaa peruskoulun opettajana, mutta hänen omaperäinen tapansa toimia ei sopinut hyvin ajan koululaitokseen. Lähteessä mainitaan esimerkiksi hänen omavaltaiset biologian opetusmenetelmänsä ja taipumuksensa kulkea omia teitään.

Vähitellen hän vetäytyi yhteiskunnan ulkopuolelle. Hänestä tuli tuttu näky Forssan kaduilla, puistoissa ja kahviloissa. Monet muistavat hänet syvällisistä keskusteluista, laajasta tietomäärästä, omalaatuisesta huumorista ja tavasta kommentoida maailman menoa. Hänen ympärilleen syntyi lukuisia tarinoita ja anekdootteja, joista kaikkien todenperäisyyttä on vaikea arvioida. Juuri tämä tarinoiden kerrostuma on ollut yksi syy siihen, että hänestä on tullut lähes myyttinen hahmo Forssan paikallishistoriassa.

N kuoli 47-vuotiaana syöpään Forssassa vuonna 1994. Vaikka hän ei ollut julkisuuden henkilö valtakunnallisesti, hänen muistonsa on säilynyt vahvana Forssassa. Häntä muistellaan edelleen poikkeuksellisen älykkäänä, omia polkujaan kulkeneena henkilönä, joka ei koskaan täysin sopeutunut yhteiskunnan tavanomaisiin odotuksiin.

Hänestä on tullut osa Forssan paikallista kansanperinnettä siinä missä tunnetuista kylähulluista, filosofeista tai persoonallisista taiteilijoista muualla Suomessa."

FINLAYSON

Forssa oli aikoinaan Tammelan sivukylä, kunnes se alkoi laajentua Kuhankosken partaalle perustetun tekstiilitehtaan ympärille. Finlayson tehdas oli 70-luvulla vielä voimissaan. Vähän Forssaan tuloni jälkeen kävin siellä työpaikkavierailulla. Otin Citymarketin seinällä olevasta kuvasta kuvan. Koneet seisovat ja salissa on ollut hiljaista kuvan ottamishetkellä. Kun vierailimme siellä, melu oli korvia huumaava. Kutojia varten oli säkeissä pumpulintapaista ainetta, josta revittiin vanutuppoja korvia suojaamaan. Mutta monet eivät halunneet niitä pitää. Kun vierailimme tehtaassa, siellä oli töissä noin kaksituhatta työntekijää, joista puolet oli naisia ja puolet miehiä. Osassa tehdasta oltiin kolmivuorotöissä, osassa kahdessa vuorossa ja jotkut tekivät pelkkää päivävuoroa. Vuorotyö mahdollisti sen, että vanhemmat saattoivat hoitaa lapset kotona, jos olivat eri vuoroissa. Joskus hoitovuoroa vaihdettiin tehtaan portilla.

Forssan kirjaston pihassa on lasikopissa "pässiksi" sanottu kulkuväline, joka kuljetti kiskoja pitkin keskustan halki materiaaleja kehräämöltä kutomoon. 70-luvulla ei kukaan olisi voinut kuvitellakaan, että Finlaysonin tehdas joskus lakkaa. Mutta sekin aika sitten koitti ja pässistä tuli museoesine. Rakennuksiin saatiin vähitellen muuta toimintaa. Niissä opiskellaan, harrastetaan, tarjotaan hoivapalveluja ja harjoitetaan liiketoimintaa ym. Tehdasrakentamiseen perehtynyt ystäväni ihaili luonani vieraillessaan Forssan tehtaiden kauneutta. Täytyy sanoa, että olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Alla on kaksi ottamaani talvista kuvaa kehräämöltä.

Kaikille asukkaille tuli tutuksi Finlaysonin tehtaanmyymälä, josta sai ostaa halvalla kankaita ja yleensä jokaisella ostajalla oli vielä henkilökunnan alennuskortti - joko oma tai lainattu. Erikoisuus oli sirosäkit. Säkkeihin oli pakattu sekalaisia kangaspaloja. Ostaja sai avata kolme säkkiä ja tarkastella sisustaa ja niistä sitten piti valita. Toinen erikoisuus oli painokoneiden alla ollut kangas eli "rykkityyki", joka oli monenkirjava ja niin värin kyllästämä, että piti vettä. Siitä tehtiin lapsille haalareita ja joku aikuinenkin teki itselleen vaatteita.

YHTEISÖLLISYYS

70-luvulla ei vielä puhuttu yhteisöllisyydestä eikä sen merkityksestä ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille. Kun jäin eläkkeelle tajusin, että juuri yhteisöllisyys on se seikka, joka saa minut jäämään Forssaan, vaikka olisi ollut mahdollisuus muuttaa Helsinkiin. Vuosikymmenten aikana on kerääntynyt ystäviä, tuttuja ja puolituttuja. Mihin tahansa menee, aina siellä on joku tuttu. Tärkein yhteisöni on seurakunta. Se löytyi myös 70-luvulla. Olen kartuttanut Forssan vuosina ns. sosiaalista pääomaa, joka muodostuu yhteisöllisyyden lisäksi sosiaalisista verkostoista ja luottamuksesta ihmisten välillä, osallistumisesta yhteiseen toimintaan ja ihmissuhteiden vastavuoroisuudesta.

Pikkukaupungin yhteisöllisyydestä kertoo runoni:

JUMPPASALISSA

Olemme vanhusten jumpassa

me pikkukaupungin naiset.

Tunnemme toisemme,

monesti olemme tavanneet

vuosien varrella.

Olemme nyökkäillet toisillemme

ja saaneet tietää,

että toiselle kuului: Kiitos hyvää.

Me tiesimme toistemme tarinat

ja omakin oli julkinen.

Tänne me päädyimme

elämän ehtoossa

pelastamaan kunnosta,

mitä pelastettavissa on.

Me nyökkäilemme toisillemme.

ja saamme ehkä tietää,

ettei kuulukaan hyvää.

Joskus joku ei jaksa tulla,

joskus joku ei muista tulla.

Joltakin on murtunut luu, joltakin mieli.

Ja joku on poistunut lopullisesti.

Mutta uusia naisia tulee ovesta

viettämään vireätä vanhuutta.

- Toistaiseksi.

KUN SEURAKUNTA AKTIVOITUI

Kirkkoherra Risto Heikkilä oli ollut Kansan Raamattuseuran järjestämällä opintomatkalla USA:ssa, jossa oli kehitetty "Tässä elämä" -tapahtuma, jossa aktiivit seurakuntalaiset kutsuivat seurakuntaan mukaan niitä, jotka eivät osallistuneet sen toimintaan. Tapahtuma toteutettiin Suomessa ensimmäisenä Tampereella ja jo kolmantena Forssassa.

Kampanjan aikana kaduille ilmestyivät julisteet: "Se löytyi!" tai "Tässä elämä". Ihmiset puhuivat niistä ja ihmettelivät. Lehdissä kirjoiteltiin ja otettiin kantaa puolesta ja vastaan.

Jokaiseen kotiin, jossa oli puhelin, soitettiin, ja niissä käytiin ovella, joissa ei ollut puhelinta. Meidät koulutettiin hyvin tehtäviin ja kaikki saivat tarkat ohjeet siitä, miten keskusteluissa tuli edetä. Ensin kutsuttiin mukaan seuraavan pyhän jumalanpalvelukseen ja sitten tiedusteltiin halukkuutta osallistua kuusi kertaa kokoontuvaan soluun, jossa puhutaan uskonasioista. Oppimateriaalina soluissa oli vihkonen, jossa kerrottiin, miten voi tulla uskoon.

Soittopaikkoina oli muutama liike, yksi pankki ja puhelinlaitoksen vanha rakennus, jossa vielä piuhat olivat paikoillaan. Toimin siellä ryhmän johtajana. Alussa ilmassa oli pelokkuutta, mutta kampanjan edetessä ilo kasvoi. Puhelut onnistuivat yli odotusten. Kaikista soittamistani puheluista vain kahdessa vastaanotto oli penseä. Kampanjan jälkeen lähetettiin halukkuutensa ilmoittaneille kutsu tulla vapaaehtoisten maallikoiden vetämään soluun. Suuri osa halusi jatkaa vielä kuuden kerran jälkeenkin ja kymmenet saattoivat todeta, että Se (usko) löytyi! Kampanjan jälkeen muodostui vuosiksi soluverkosto. 

Kampanjan aikana huomasimme miten tärkeää on rukous. Aloitimme sen pienellä piirillä paljon ennen varsinaista tapahtumaa. 

Olen kirjoittanut Forssan 70-luvun herätyksestä blogikirjoituksen neljä vuotta sitten JOS KIINNOSTAA>>>

70-luvulla oli seurakunnassa jonkun aikaa ylistyslauluryhmä. Sen ajan lauluja oli Jukka Leppilammen suomentama, Clayde Frayssen sanoittama ja säveltämä laulu, jossa oli vain yksi säkeistö, mutta sitä saatettiin laulaa useaan kertaan:

YLISTÄN HERRAA

YLISTÄN HERRAA KOKO SYDÄMESTÄNI.

MINÄ ILMOITAN KAIKKI IHMETEKOSI,

LAULAN NIMESI KIITOSTA.

YLISTÄN HERRAA KOKO SYDÄMESTÄNI.

MINÄ ILOITSEN, RIEMUITSEN SINUSSA, HALLE - LU-JA.

Seuraavassa se on Sauli Ahvenjärven laulamana  KUUNTELE>>>

Sen voi kuunnella Sauli Ahvenjärven laulamana Täältä>>>