OMA ÄITINI JA KOLME MUUTA
Kuvassa äiti on 37-vuotias, eikä voinut aavistaa, että tyttärestä tulee psykologi, joka pohtii häntä ja heidän vuorovaikutuksensa kiemuroita vuosikymmenet. - Siis vielä vanhanakin. Nyt mukana on kolme muuta tarinaa, joiden teemana on äidin puuttuminen, äidinkaipuu.
Alla kuvatun lasilinnun ojensi minulle vuosia sitten keski-ikäinen nainen ja sanoi: Tämä on emolintu, kiitos sinulle. Ymmärsin viestin. Olin pystynyt antamaan naiselle jotain sellaista, mistä hän oli jäänyt paitsi. Lintu on minulla ikkunalaudalla kertomassa, että terapian avulla on mahdollista auttaa ja se voi hoitaa syviäkin äitihaavoja. Naisen tarina oli riipaisevin äititarina, jonka olin kuullut. Hän oli kasvanut isän suvun keskellä isossa maalaistalossa, eikä muista äidistään mitään. Muisti vain pienen tytön kaipauksen. Äidistä ei yleensä puhuttu, jos puhuttiin niin puhuttiin pahaa. Keski-ikäisenä hänen mieleensä oli palautunut muistikuva. Hän oli ollut pieni, kun kerran pimeänä sateisena iltana heidän ovensa takana oli koputellut joku. Talon väkeä oli syöksynyt eteiseen, siellä huudettiin. Hän itse oli tuvassa ja joku oli kaapannut hänet syliinsä ja vienyt pois tuvasta. Koputtajaa ei päästetty sisään ja aikuiset olivat poissa tolaltaan. Hän oli nyt myöhemmin päätellyt, että sen koputtajan täytyi olla hänen äitinsä. Toisaalta hän oli hyvillään, että äiti oli halunnut nähdä hänet, mutta toisaalta häntä ahdisti, että hänen kaipaamansa äiti oli ollut niin lähellä ja häntä oli estetty tapaamasta tätä - estetty saamasta muistikuvaa äidistä. Äitikaipauksen lisäksi tuli suru menetetystä tilaisuudesta.
KIRJA ÄIDEISTÄ JA TYTTÄRISTÄ
Olin itse keski-ikäinen, kun aloin prosessoida omaa äitisuhdettani. Se alkoi, kun tulimme autolla itseäni paljon vanhemman ystäväni Kirsti Löytyn kanssa viikonlopun tapahtumasta Lähetysseuran Päiväkummun leirikeskuksesta. Siellä oli ollut paljon rukousta ja minulla ruuhkavuosia eläneellä äidillä kerrankin aikaa pohtia omaa elämääni. Kirsti oli ollut uskonnonopettaja kuten äitini, hän oli lempeä kuten äitini, mutta hän oli hyväksyvä eikä vähääkään syyllistävä kuten äitini. Yhtäkkiä se kansi, jonka alle olin padonnut äitisuhteeni ongelmat, avautui. Kielletty äitiviha sai sanallisia muotoja. Aloin kertoa äititarinaani. Kirsti oli ensimmäinen kuulijani. Tarina jatkui, vaikka kuulijat vaihtuivat. Sitten kirjoitin esseen äitisuhteesta ja kustantaja toivoi minun laajentavan sen romaaniksi. Minä kirjoitin romaanin, jossa purin viimeisetkin äitiaggressiot liioitellusti, hoidin itseäni taiteen avulla. Elin läpi äitikapinan, jota minulla ei ollut nuorena ollut. Täydelliseksi luulemaani äitiä vastaan en ollut voinut kapinoida. En sitten kuitenkaan halunnut julkaista kirjaa, vaan ehdotin kustantajalle tietokirjaa aiheesta. Ja niin jatkui urani tietokirjailijana. Tässä on linkki kirjan tekstiin.
Haastattelin aikoinaan kirjaani varten keski-ikäisiä naisia ja he kertoivat omista äitisuhteistaan kaivaten, vihaten, ahdistuen – kuka mitenkin. Oli monenlaisia suhteita ja monenlaisia äitejä. Nyt kirjoitan kirjaa vanhuudesta ja olen haastatellut kahta vanhaa naista, jotka ovat eläneet äitikaipauksen kanssa kuten alussa kuvaamani nainen. Äitikirjan loppuun kirjoitin runon:
ÄITI JA TYTÄR
Me naiset, keski-ikäiset
äitisuhdetta kelaamassa.
Yhäkö vielä?
Eikö tullut jo loppuunkelatuksi nuoruudessa
tai silloin kun lähdimme kotoa,
kun menimme naimisiin tai emme menneet,
kun saimme lapsia tai emme saaneet.
Ei.
Ja sitä minä pelkään,
että tämä vain jatkuu, jatkuu, jatkuu...
Niinhän siinä on käynyt, että me vanhat edelleen kelaamme äitisuhteitamme. Nyt näen äitini armollisemmin silmin kuin aikoinaan kirjaa kirjoittaessani. Ymmärrykseni on lisääntynyt ja anteeksianto. Minullahan oli ollut hyvä äiti. Mutta äitityyppinä hän oli ollut "hyvä marttyyriäiti", jonka lämpö kietoi ja kiinnitti minut häneen ja syyllistävyys vaurioitti sieluani. Nyt olen siinäkin vauriossa nähnyt myös myönteistä ja pieni kiitos jopa syyllistävyydestä lähtee rajan taakse – ja monesta muusta.
TUTKITTUA TIETOA
Tutkin aikoinaan väitöskirjatutkimuksessa sijaiskodeissa kasvaneiden 20-vuotiaiden tyttöjen sijaisäitisuhteita ja vertailuryhmänä oli omissa kodeissaan kasvaneet tytöt. Kasvattajuudessa on eri tutkimuksissa voitu todeta kaksi keskeistä ulottuvuutta: 1. paljon lämpöä – vähän lämpöä ja 2. paljon kontrollia – vähän kontrollia. Äitini oli sijoittunut lämpöulottuvuudella ääripäähän samoin kuin kontrolliulottuvuudella. Hän oli erittäin lämmin ja erittäin kontrolloiva.
Rakensin tutkimustani varten kahdenkymmenen sanan luettelon kasvattajaominaisuksista. Tyttöjen tuli arvioida asteikolla 1 – 9, kunkin adjektiivin osuvuutta äitinsä kuvauksessa. Adjektiivit olivat: lämmin, välinpitämätön, vihamielinen, hyväksyvä, arvosteleva, torjuva, epäoikeudenmukainen, määräilevä, turvallinen, suojeleva, rajoja-asetteleva, tasa-arvoinen, kylmä, vapautta-antava, syyllistävä, ymmärtävä, kannustava, vaativa, neuvova, helposti huolestuva.
Tilastomatemaattisin menetelmin adjektiiveista seuloutui esiin neljä keskeisintä piirreulottuvuutta. Lämmön ja kontrollin ulottuvuuden lisäksi äitien oikeudenmukaisuus – epäoikeudenmukaisuus -piirreulottuvuus ja syyllistävyys – ei syyllistävyys -piirreulottuvuus kuvasivat tarkimmin äitejä ja erottelivat heitä toisistaan. Näitä neljää piirreulottuvuutta eri tavoin yhdistelemällä olisi saatu valtava määrä tyyppejä, mutta matemaattisin menetelmin ne rajautuivat viiteen eri tyyppiin, jotka nimesin seuraavasti:
RAJAT JA RAKKAUS -TYYPPI (lämmin, rajoja asetteleva, oikeudenmukainen, ei-syyllistävä);
HYVÄ MARTTYYRIÄITI (lämmin, rajoja-asetteleva, syyllistävä, oikeudenmukainen)
EPÄOIKEUDENMUKAINEN MARTTYYRIÄITI (lämmin, rajoja-asetteleva, syyllistävä, epäoikeudenmukainen);
KAVERILLINEN ÄITI (lämmin, ei rajoja asetteleva, ei syyllistävä, oikeudenmukainen);
KYLMÄ AUKTORITEETTI (kylmä, rajoja asetteleva, epäoikeudenmukainen, syyllistävä)
Suurimmalla osalla tytöistä äitikuva sijoittui johonkin viidestä ryhmästä, mutta pienen vähemmistön kohdalla niin ei ollut. Jollakin äiti saattoi olla kylmä, epäoikeudenmukainen, ei-syyllistävä ja ei-rajoja asetteleva. Tällaista äitiä voidaan pitää lähinnä ns. välinpitämättömänä äitinä, ja sellainen suhde jättää lapseen kaikkein syvimmät arvet.
Tutkimuksessani suurin osa tytöistä koki äidin olleen rajat ja rakkaus -tyyppiä ja sillä oli yhteys siihen, että rajat ja rakkaus -tyypeiksi koettujen äitien tytöt olivat psyykkisesti hyvinvoivin ryhmä aikuisuuden alussa.
ÄIDITTÖMYYDEN ONGELMA
Kertoja on 78-vuotias nainen, johon tutustuin eräällä kurssillani. Kiinnitin huomiota siihen, että hänessä oli sitä samaa sydämellistä lämpöä kuin edesmenneessä äidissäni.
"Se haava, joka minulla liittyy äitiin, on iän mukana muuttunut. Siihen ei liity enää niin syviä tunteita, vaikka vielä joskus kuitenkin itkettää. Kun äiti kuoli, minä surin. Mietin kumpaa surin: sitäkö että äiti on kuollut vai sitä, että lopultakaan minulla ei ollut mahdollisuutta saada äidiltä hyväksyntää, jota olin koko elämäni janonnut - että äiti olisi edes kerran sanonut: Olit sinä ihan hyvä lapsi.
Tunsin syyllisyyttä, jopa siitä, että synnyin sopimattomaan aikaan. Asuimme maaseudulla kristillisellä kansanopistolla. Isä oli lähtenyt hevosella hakemaan kätilöä. Mummo oli meillä isoveljen kanssa, mutta ei osannut tehdä mitään, mutta naapurissa ollut maalaistalossa kasvanut tuttava, joka oli hoitanut paljon eläinten synnytyksiä, auttoi minut maailmaan. Ja sitten kun äiti oli nähnyt minut, hän oli todennut ensimmäisiksi sanoikseen: "Hyi miten ruma". Olin kolme-neljävuotias, kun sain kuulla sen ja se oli minulle tosi kova paikka. Meille luettiin paljon satuja ja satu rumasta ankanpoikasesta viilsi ihan sydämessä asti. Ja äitipuolisadut itkettivät.
Minä ja nuorempi veljeni jäimme paitsi äidin huomiota. Meillä oli iso perhe ja nyt jälkeenpäin olen ajatellut, että äiti oli ollut masentunut vuosikaudet. Perheen ensimmäinen vauva oli kuollut sodan aikana, jolloin isä oli ollut rintamalla. Sitten syntyi isoveljeni, joka sairasteli paljon vauvana.
Jos minun pitäisi kuvata äitiä kolmella sanalla, ne olisivat: etäinen, asiallinen, asiallinen, asiallinen – hauras. Jouduin ottamaan liikaa vastuuta taloustöistä. Kymmenenvuotiaana valmistin koko perheelle aamiaisen aamupuuroineen. Leivoin pullaa ja sämpylöitä ja mitä milloinkin. Meille sentään ostettiin varhaisessa vaiheessa monitoimikone, joka pyöritti taikinat. Oli pojillakin tiskivuorot, mutta ne saattoi päättyä vesisotaan ja äiti tai isä käski minua jatkamaan loppuun. Koskaan äiti ei kiittänyt, isä joskus.
Isoveli oli äidin suosikki ja kun minä pärjäsin koulussa paljon paremmin, äiti ei lainkaan pitänyt tilanteesta ja minä tunsin pärjäämisestänikin syyllisyyttä.
Minulla oli lapsena kaksi hirveän häpeän aihetta: Ensinnäkin häpesin sitä, että en saanut äidiltä huomiota, olin näkymätön lapsi. Häpesin myös sitä, että jouduin tekemään niin paljon taloustöitä. En päässyt kavereiden luo silloin kun halusin, mutta en koskaan sanonut sitä syyksi. Aika usein, kun pyysin isältä lupaa lähteä ulos leikkimään, isä oli huolissaan äidistä ja toivoi että jäisin auttamaan äitiä, kun äiti on taas niin väsynyt. Niin minä sitten isän takia valitsin äidin.
Onneksi siellä yhteisössä oli paljon heitä, joilta sain lämpöä ja huomiota: opiston henkilökuntaa ja nuoria oppilaita. Eräs henkilökuntaan kuuluva nainen hommasi minut kesäisin sukulaistaloonsa lomanviettoon ja siellä sain olla lapsi.
Olen ajatellut, että ongelmallisella äitisuhteella on kuitenkin sellainen hyvä seuraus, että olen pystynyt auttamaan muita, joilla on äidittömyyden ongelma."
ÄIDIN KAIPUU
Kertoja on yli 70-vuotias nainen
"Mulla on äidinkaipuu värittänyt koko elämääni. Menetin äidin 7-8 vuotiaana vanhempien avioeron jälkeen. Isä oli ankara, mutta ihan hyvä isä ja taloudellisesti meillä meni hyvin, mutta en minä siitä välittänyt. Olisin syönyt vaikka vain yhden aterian päivässä, jos mulla vaan olisi ollut äiti. En olisi vaihtanut pois äitiä edes miljoonasta. Olin vanhin lapsi ja isä opiskeli eri paikkakunnalla. Olen kuullut joltain, että äidillä olisi ollut joku mies, mutta oli isälläkin naisystävä, kun se tuli takaisin opiskelupaikkakunnalta. Yhtäkkiä vaan meidät lapset jaettiin ja minä pääsin isän sisaren luo, joka oli onnekseni aivan ihana ihminen, mutta ei kukaan voi äitiä korvata.
Muutaman kuukauden jälkeen me muutettiin isän luo
parinsadan kilometrin päähän. Meille tuli uusi koti ja veljet tuli sinne ja
isän uusi vaimo, ja meidän oli pakko sanoa häntä heti ensimmäisestä päivästä
lähtien äidiksi. Se oli kaikkein kauheinta ainakin mulle. Omasta äidistä ei
puhuttu sanaakaan. Isä ja äitipuoli saivat yhteisen pojan ja hän oli
äitipuolelle jumala.
Olisin lapsena antanut kaiken pois, jos vain
olisin saanut pitää oman äidin. Olin kateellinen koulutovereille, joilla oli
äiti. Piirtelin jatkuvasti naisia lasten kanssa. Myöhemmin työelämässä mä
ystävystyin usein itseäni vanhempien naisten kanssa. Kai se oli sitä äidin
etsintää.
Meni yksitoista vuotta, kunnes näin äidin.
Kuulin kotiapulaiseltamme, missä hän asuu ja soitin paikkakunnan
poliisilaitokselle ja sain osoitteen. Kirjoitin äidille ja hän vastasi heti ja
kutsui minua käymään. Kysyin saanko tuoda ystävättäreni mukanani, kun mua
jännitti niin paljon ja äiti lupasi. Sovittiin, että äiti tulee
linja-autoasemalle vastaan ja laittaa valkoisen nenäliinan rintataskuun. Voi
miten petyin, kun näin äidin ja hän haisi viinalle. Myöhemmin äiti kertoi, että
hän oli jännittänyt niin kauheasti, että oli ollut pakko ottaa vähän
rohkaisuksi jotain.
Äiti teki ruuaksi lihapullia ja muusia. Mulla oli ihan kodikas olo äidin luona sellainen lämmin tunne. Sitten kerroin veljille ja hekin kävivät äidin luona isältä salaa. Sovittiin äidin kanssa, että tavataan, mutta meni kolme vuotta ennen kuin taas kävin äidin luona. Mä tunsin niin paljon syyllisyyttä äidin tapaamisesta isän suvun takia. Mun isän suku ei koskaan puhunut mitään pahaa äidistä eikä isäkään. Olen muilta ihmisiltä kuullut, että äiti oli kauheen kiltti ihminen. Kaikki häntä kehuu. Äiti kertoi, että hän olisi halunnut erossa minut ja nuorimman veljeni, mutta isä oli niin vahvatahtoinen eikä suostunut siihen.
Se äidinkaipuu on ollut valtava ja olen kai sen
takia yrittänyt olla omille lapsilleni mahdollisimman hyvä äiti. Äitipuolikin
sanoi, ettei hän tiedä ketään, joka olisi hoitanut omia lapsiaan niin hyvin
kuin minä omiani.
Sitten kun minulla oli jo perhettä, kutsuin
äidin meille ja laitoin kaiken valmiiksi. Äiti soitti puoli tuntia ennen kuin
olisi pitänyt tulla, että hänellä on käsi kipeä, eikä hän voi tulla. Yritin
houkutella häntä, mutta ei hän tullut. Sitten mies sai viran äidin
paikkakunnalta vuonna 1985 ja ajattelin, että tää on parasta, mitä mulle on
tapahtunut maailmassa omien lasten jälkeen. En tiennyt missä äiti asui, mutta
tapasimme kadulla, kun työnsin nuorimmaistani vaunuissa. Ajattelin, että haluan
hoitaa äitiä, kun hän vanhenee. Meillä oli iso omakotitalo, hän olisi saanut
oman huoneen. Mutta sitten äiti kuoli yllättäen, hänellä oli sepelvaltimotauti.
Minä järjestin hautajaiset ja minä haluan siihen
samaan hautaan, johon hänet on haudattu. Sitten pääsen äidin viereen
lopullisesti. Ja kyllä minä niinkin ajattelen, että on kuoleman jälkeistä
elämää ja tapaan vielä äidin."
KUNNIOITA ISÄÄSI JA ÄITIÄSI
Olen joutunut pohtimaan sitä, mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan "kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" (Matt. 19:19). Jos kerron äitini heikkouksista, onko se kunnioittamista. Olen ajatellut niin, että käsky on edelleen voimassa ja tavoitteena on, että kuljemme tietämme kohti kunnioitusta, mutta kohdallani omien ja äitini inhimillisten vajavuuksien takia olen joutunut tekemään mutkia matkalla, mutta kunnioitukseni äitiä kohtaan on onneksi vuosien myötä lisääntynyt.
OHO!
Äsken näytölleni rävähti ilmoitus, että voin aloittaa tekoälyn kanssa keskustelun mistä aiheesta tahansa. En ole koskaan ennen joutunut tekemisiin tekoälyn kanssa. Uteliaana tein kysymyksen: Mitä tarkoittaa äidin kunnioittaminen? Sieltä tuli vastaus:
"Äidin kunnioittaminen tarkoittaa, että häntä puhutellaan ja kohdellaan asiallisesti ja arvostavasti. Se tarkoittaa myös, että otetaan huomioon hänen mielipiteensä ja toiveensa. Kunnioittaminen ei perustu siihen, onko äiti ansainnut sen, vaan siihen, että hän on äiti. Jumala on antanut meille käskyn kunnioittaa isää ja äitiä, koska se on oikein ja hyväksi meille 1. Äidin kunnioittaminen on yksi tapa osoittaa empatiaa eli kykyä asettua toisen asemaan ja ymmärtää hänen tunteitaan 2. Äidin kunnioittaminen voi näkyä arjessa monella tavalla, kuten esimerkiksi tervehtimällä, kiittämällä, auttamalla kotitöissä, kuuntelemalla, puhumalla ystävällisesti tai antamalla hänelle omaa aikaa."
Minua miellytti vastauksessa se, että tekoälykin viittasi Jumalaan. Ensimmäinen kohtaamiseni tekoälyn kanssa ei ollut hassumpi. Jatkoin kysymällä onko oikein, että kerron julkisuuteen äidistäni negatiivisia asioita, jos ne auttavat muita. Bing vastasi:
Tämä on hyvin henkilökohtainen kysymys ja vastaus riippuu monista tekijöistä. Yleisesti ottaen, jos negatiiviset asiat ovat totta ja julkaiseminen auttaa muita ihmisiä, niin se voi olla perusteltua. On kuitenkin tärkeää harkita tarkkaan, miten ja missä asiayhteydessä negatiiviset asiat kerrotaan julkisuuteen. On myös hyvä muistaa, että julkisuuteen kertominen voi vaikuttaa suhteeseen omaan äitiin ja muihin perheenjäseniin.
Toivottavasti tämä vastaus auttoi sinua. Kerro lisää, jos haluat tietää jotain muuta.
Seuraavaksi kerroin, että Lyyli-äitini on kuollut ja pyysin Bingiä tekemään äitienpäivärunon. Bing vastaasi:
On pahoitteluni kuulla Lyyli-äitisi menetyksestä. Tässä on yksi äitienpäiväruno, jonka voit kirjoittaa korttiin:
"Äiti, sinua muistan aina, vaikka olet poissa luotani. Muistoissani olet lähellä, rakkautesi sydämessäni säilyy."
Pidin vastauksesta. On totta, että tunne-elämääni on läpi vuosikymmenten vaikuttanut se vankka perusturvallisuudentunne ja toivon näkökulma, jonka äiti pystyi antamaan minulle hyvällä hoivallaan sodan aikana, kun olin vauva.
Halusin kuitenkin kertoa Bingille, että äidin kuolemasta on jo kolmekymmentä vuotta ja toivoin riimillistä runoa. Siinä suhteessa pidän ehdottomasti itseäni parempana runoilijana. Seuraava vastaus pärähti ruutuun:
Koska minulla on
tapana päättää blogini virteen, päätin kysyä virsiehdotusta ja kerroin, että
äitini oli körtti. Halusin välttää sen tavallisen äitienpäivävirren 467, mutta
sitä se tarjosi ja perusteli, että virsi on körttihenkinen. Sitten kerroin,
että äidinisä oli evankelinen ja toivoisin juhlan kunniaksi Siionin kanteleen
kauneinta laulua ja siihen sain seuraavan vastauksen:
"Äitisi isä oli evankelinen eli luterilainen herätysliikkeen jäsen. Evankelinen herätysliike on syntynyt 1800-luvulla ja se painottaa Raamatun sanan ja uskon merkitystä sekä lähimmäisenrakkautta1.
Siionin kantele on evankelisen herätysliikkeen laulukirja, joka sisältää yli 500 laulua. Siionin kanteleen kaunein laulu on tietysti makuasia, mutta yksi ehdotus voisi olla laulu 58: Kas Karitsata Jumalan!1. Se on pääsiäislaulu, joka kertoo Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta sekä siitä, mitä se merkitsee meille."
En tuntenut Bingin ehdottaman laulun säveltä, eikä sitä löytynyt Youtubesta ja yritin uudestaan saada tekoälyä ymmärtämään, mitä toivoin: Äitienpäivään sopivaa körttihenkistä virttä, jossa ei mainita äiti-sanaa. Silloin tuli viimein ehdotus, joka sopi minulle. Kuuntelin sitä vedet silmissä.