PAHOINPIDELTY NAINEN JA VAPAUTUMISEN MAHDOLLISUUS
Jos parisuhteessa mies on väkivaltainen, tilanne ei ole toivoton: Mies voi saada apua ongelmaansa yksilö- tai pariterapiassa tai nainen voi saada voimia lähteä suhteesta.
"Kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää vietetään 25.11. YK:n päätöksellä. Naisiin kohdistuva väkivalta on myös Suomessa suuri ongelma, jonka ratkaiseminen kuuluu kaikille. Valtioneuvoston linna ja ulkoministeriön Merikasarmi valaistaan oranssiksi osana kansainvälistä kampanjaa.
Naisiin kohdistuvalla väkivallalla on monia muotoja: fyysistä, seksuaalista, henkistä, taloudellista ja digitaalista väkivaltaa. Suomessa väkivaltaa on kokenut nykyisen tai entisen kumppanin taholta 34 prosenttia naisista ja 18 prosenttia miehistä. Yli 15-vuotiaista naisista 34 prosenttia ja miehistä 8 prosenttia on kokenut parisuhteen ulkopuolista seksuaaliväkivaltaa. Verkkoväkivalta on yhä kasvava väkivallan muoto." (Valtioneuvoston tiedote)
Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä aloittaa jokavuotisen maailmanlaajuisen kampanjan, joka päättyy Ihmisoikeuksien päivänä 10.12. Sen tunnusväri on oranssi ja siksi päiviä 25.11.-10.12. nimitetään "Oranssiksi päiviksi". Me Soroptimistinaiset olemme yhdessä UN Women-paikallisyhdistyksen naisten kanssa osallistuneet maailmanlaajuiseen kampanjaan. Olemme useana vuonna hakeneet väkivaltailmiölle huomiota oranssilla värillä ja valoilla keskustassa olevalla sillalla.
Huomenta-Suomi -ohjelmassa oli viime maanantaina kampanjan puitteissa hyvä haastattelu ja haastateltavana oli nainen, joka oli lähtenyt väkivaltaisesta parisuhteesta ja jolta puuttui vielä väkivallan jäljiltä ylähampaita.
Minulla on ystävä, joka kärsii siitä, jos ihmiset nyt jälkeenpäin kauhistelevat sitä, ettei hän lähtenyt heti, kun väkivalta alkoi. Kuitenkin hän lähti heti kun pystyi. Lähteminen on monesta eri syystä vaikeaa, varsinkin jos toinen pyytää anteeksi ja vakuuttaa lopettavansa ja hakevansa apua. Taloudelliset seikat voivat myös hankaloittaa lähtemistä ja se, että lapset voivat olla kiintyneitä isäänsä ja joskus jopa tietämättömiä väkivallasta.
Me Forssan Soroptimistit järjestimme 25.11. yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun ja sote-alue Oma Hämeen kanssa yleisötilaisuuden, jossa Oma Hämeen lähisuhdeväkivallan koordinaattori Satu Lyytinen luennoi aiheesta: Lähisuhdeväkivallan tunnistaminen ja puheeksiotto. Oma Hämeessä on toiminut vuoden alusta lähtien Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö, jonka työntekijät pyrkivät auttamaan väkivallan eri osapuolia. Yhteyttä voi ottaa silloinkin, jos pelkää itse menettävänsä kontrollin ja turvautuvansa väkivaltaan. Myös eri alojen ammattilaiset voivat konsultoida yksikön henkilökuntaa väkivaltaongelmissa tai jopa pyytää tilanteisiin työpariksi.
Satu Lyytinen (kuvassa alla) totesi, että lähisuhdeväkivallan alitunnistaminen palveluissa aiheuttaa epäinhimillisen ja kalliin kehän. Vain harva hakee oma-aloitteisesti apua. Suuri osa sote-palveluihin hakeutuvista väkivallan uhreista jää havaitsematta ja kirjaamatta. > Väkivallan kokijat käyttävät merkittävästi enemmän terveys-, sosiaali- ja oikeuspalveluita. > Hoidamme asiakassuhteessa oireita huomaamatta juurisyitä.
Toisena puhujana Lähisuhdeväkivalta yksiköstä oli Anna-Stiina Vahtera, joka kertoi väkivallan taustoista:
Oma Hämeellä kotisivuilta löytyvät yhteystiedot. https://omahame.fi/lahisuhdevakivalta.
Netissä käsitellään asiaa muutenkin laajasti ja hyvää tietoa eri auttamistahoista on saatavilla täältä: https://www.mielenterveystalo.fi/fi/aggressio-vakivalta/mista-apua-vakivaltaiseen-tilanteeseen
Nollalinja on valtakunnallinen maksuton ja ympäri vuorokauden toimiva auttava puhelin, jossa autetaan naisiin kohdistuneen väkivaltaan liittyvissä asioissa. puh: 080 005 005 (www.nollalinaj.fi).
Väkivaltaisille miehille on tietoa www.miessakit.fi, miessakit@miessakit.fi, puh 096126620
Väkivaltaisille naisille on tietoa ja tukea Maria Akatemian sivuilla: https://naisenvakivalta.fi/
Mitä enemmän väkivaltaongelmaa tuodaan esiin ja jaetaan tietoa, sitä suurempi mahdollisuus on että siihen haetaan apua. Myös kodin seinien sisällä tapahtuva väkivalta on rikos. Tällä hetkellä voidaan puhua sen suhteen piilorikollisuudesta, koska iso osa väkivallanteoista jää ilmoittamatta poliisille. Suurin osa kodissa tapahtuvista pahoinpitelyistä arvioidaan lieviksi, jolloin ne ovat asianomistajarikoksia. Silloin uhri voi itse päättää, tekeekö hän rikosilmoituksen.
Lounais-Hämeen kirjastot ovat ottaneet huomioon oranssit päivät ja koonneet aihetta käsittelevien kirjojen näyttelyt. Kuva on Forssan kirjastosta. Kirjat ovat myös lainattavissa.
Pöydällä on psykoterapeutti Jari Hautamäen kirjoittama kirja: "Mikä minuun meni?" Hautamäki on Lyömätön linja Espoossa ry:n toiminnanjohtaja ja on tehnyt kaksikymmentä vuotta työtä väkivaltaan syyllistyneiden miesten ja heidän perheittensä parissa. Kirja on tarkoitettu tuomaan toivoa lähisuhde- ja perheväkivaltaa kohdanneille, siihen syyllistyneille ja sitä pelkääville. Kirjassa on runsaasti tositarinoita ja mukana monia tarinoita selviytymisestä. - Toivoa on!
Pöydältä löytyy myös Saara Nurmon viime vuonna julkaisema kirja: "Vaitonaiset". Saara Nurmolla on kulttuurialan tutkinto ja hän pitää suosittua "Murha, joka tapahtui" -podcastia. Kirjassa hän kertoo omasta väkivaltakokemuksestaan ja kolmesta muusta, joihin hän on lisännyt fiktiota ja tarinallisuutta. Yksi tarina kertoi naiseen kohdistuneesta tavanomaisen tyyppisestä väkivallasta, toisessa perheessä isäpuoli kohdisti seksuaalista väkivaltaan tyttöön ja lopulta väkivaltaa perheen äitiin. Kolmannessa tarinassa, kerrotaan väkivallasta nuorten seurustelussa. Lopussa on viitisenkymmentä sivua lähisuhdeväkivallasta yleisesti ja sen syistä ja ennaltaehkäisystä ja ilmiöön liittyviä ohjeita.
Alla olevan runoni lähtökohtana on pahoinpitelevän miehen kanssa naimisissa olevan naisen kysymys.
SIRPA, NARSISTIN VAIMO
Kuinka kovaa pitää lyödä,
että ihminen kuolee?
Kuinka kovaa pitää lyödä,
että rakkaus kuolee - ja sielu?
Hän luuli löytäneensä kuninkaan,
mutta sai teurastajan.
Sielunsa teurastajan.
He kulkivat yhdessä mies ja sielukuollut nainen.
monet ajattelivat, onpa hän onnellinen.
On saanut
noin miellyttävän miehen.
Hyvä ystäväni Sinikka (nimi vaihdettu) kertoo seuraavana tarinansa, koska ajattelee rohkaisevansa sillä jotakuta, joka harkitsee avioeroa väkivaltaisessa liitossa. Sinikalle ei kuitenkaan tullut koskaan mieleen tehdä miehestään rikosilmoitusta.
Mieheni on pappi, enkä voinut seurusteluaikana kuvitellakaan, että hän olisi väkivaltainen. Olin ollut isän tyttö ja minulla oli ihana, lempeä isä. Ennen avioliiton solmimista ei väkivaltaisuutta ollut, eikä rajoittamista tai mustasukkaisuutta. Hän saattoi suhtautua vihamielisesti joihinkin ihmisiin, mutta ei minuun. Kun menimme naimisiin, opiskelimme vielä. Pian häiden jälkeen menin ensimmäistä kertaa yliopistolle. Kun tulin kotiin, mies seisoi eteisessä ja huusi: "Mikset tullut edellisellä ratikalla!" Se oli pysäyttävää, mutta en alkanut väittelemään. Toki sanoin, että olin tullut suoraan yliopistolta, mutta hän ei uskonut. Siitä alkoi minun narussapitämiseni ja rajoittaminen. En saanut harrastaa mitään, eikä minulla saanut olla ystäviä. Jos töistä tulin vähänkin myöhässä, hän huusi, ettei mun palkallani pidä tehdä minuuttiakaan ylitöitä.
Rahankäyttöänikin hän halusi rajoittaa. Kun sain kummitätini kuoltua perinnön, hän totesi: "Avioliiton kautta nämä ovat minun rahojani". Olisin halunnut perintörahoista ostaa pappilan ikkunoihin uudet verhot, mutta mies ei antanut. Sitten loppujen lopuksi äiti sai hommattua minulle roskalavalta käytetyt verhot ja minä sitten tuunailin niistä vähän itselleni mieleisemmät. Minä en koskaan tiennyt miehen raha-asioista mitään: en palkkaa en säästöjä enkä sijoituksia.
Kuljimme paljon yhdessä. Kun seurustelimme seurakuntalaisten kanssa, minun oli varottava sanojani ja mieluummin oltava hiljaa. Hän halusi olla huomion keskipisteenä.
Yritin aina lasten takia välttää kaikkea riitaa, olin sovitteleva ja alistuin. Se fyysinen pahoinpitely alkoi, kun lapset olivat muuttaneet pois kotoa. Ensin se oli tuuppaamista seinää, ovenpieltä tai huonekaluja vasten. Sitten se alkoi voimistua ja muuttui viskelemiseksi. Ja sitten tulikin kädet kurkulle. Keittiön vieressä oli yhden lapsen tyhjäksi jäänyt huone. Olin piilottanut sen avaimen ja juoksin sinne usein pakoon ja turvaan. Minusta olisi ollut lapsille kauheaa, jos mies olisi kuristanut minut hengiltä. He olisivat menettäneet sekä äitinsä että isänsä. Kuristaminen muuttui ajan myötä kovakouraisemmaksi ja mustelmat suuremmiksi. Lähdin eläkkeelle päästyäni usein yöllä pakoon. Meillä oli kakkosasunnolle matkaa vähän yli 200 kilometriä.
Sitten tuli hetki, jolloin kaikki oli minulle liikaa. Yritin itsemurhaa lääkkeillä ja olin sen jälkeen psykiatrisessa sairaalassa hoidossa. Kävimme muutaman kerran pariterapiassa. Minä hyödyin siitä, vahvistuin. Mies ei halunnut siellä käydä. Kun psykologi kysyi siltä, kaduttaako häntä tilanteen jälkeen, kun oli ollut väkivaltainen Sinikkaa kohtaan, niin miestä suututti. Hän sanoi minulle kotona, että aina kun akat on psykologeja, miehistä tehdään roistoja. Sen jälkeen aloitin yksilöterapian. Niihin aikoihin alettiin puhua narsistisesta häiriöstä ja tajusin, että mieheni on narsisti ja minun on otettava avioero.
Helppoa eroaminen ei ollut. Olimme miehen kanssa mukana nais- ja miesveteraanien toiminnassa ja he suorastaan rakastivat meitä. Heille mies oli tosi tärkeä, kuin kuningas. En halunnut aiheuttaa vanhoille ihmisille mielipahaa siitä, että pappilan ihanat ihmiset eroavat. Odotin avioeron alkuun saattamista niin kauan, että aika teki tehtävänsä ja piiri päättyi.
Välillä halusinkin kuolla. Joskus huusin miehelle, että tapa vaan, sittenhän tää loppuu. Kerran taas hän suuttui ihan turhasta ja alkoi huutaa ja lähdin taas pakoon. En palannut enää kotiin. Kun hän löysi postilaatikostaan asumuserohaasteen, hän huusi puhelimessa: "Nyt sinä viimeisen tempun teit!"
En koskaan kertonut lapsille silloin enkä jälkeenpäinkään miehen väkivaltaisuudesta. Senhän lapset tiesivät, että minä halusin sitä eroa ja saattoivat päätellä, että minulla ei ollut hyvä olla siinä avioliitossa. En muutenkaan haukkunut miestä heille. Haluan että heillä kodin muisto on parempi, kun he eivät tiedä väkivaltaisuuksista. He voivat myös vapaammin ylläpitää suhdetta isäänsä. Me emme miehen kanssa juurikaan tapaa koskaan.
Usein aamulla, kun herään, sanon itselleni: "Huomenta Sinikka, Olet vapaa!"
Narsistista ei ole helppo erota, koska se on loukkaus hänen persoonaansa kohtaan. Hän menettää valtansa siinä ihmissuhteessa, ja yrittää usein eronkin jälkeen jatkaa likaisia temppujaan. Sen pelossa ei kannata jättää eroamatta. Apua on saatavissa: On olemassa turvakoteja ja lähestymiskieltoa on mahdollista hakea.
Sinikan tarinalla oli onnellinen loppu. Railin ja Helmin tarinat (nimet on vaihdettu) tarinat ovat surullisempia.
Railin Mies ei ollut narsisti, mutta hänellä oli erilaisia psyykkisiä ongelmia, jotka eivät olleet paljastuneet seurusteluaikana. Kun Raili pääsi eläkkeelle, se oli hänelle kriisi. Hän yritti päästä miehestä eroon muuttamalla toiselle paikkakunnalle. Se irtiotto ei kuitenkaan johtanut eroon ja kohta he asuivat taas yhdessä. Raili puhui vuosikausia avioerosta, mutta vuosi vuodelta hänen kykynsä toimia heikkeni, ja sitten hän sairastui vakavaan masennukseen. Sinikan kohdalla olisi voinut käydä samoin, mutta hän on onneksi saanut elämältä vielä onnellisia vanhuusvuosia. Raili suree, ettei hakenut ajoissa avioeroa.
Helmin mies oli sairaalloisen mustasukkainen. Perheen kulisseja pidettiin kuitenkin pystyssä, eikä Helmi halunnut erota pitkästä avioliitosta, vaikka miehen oireilu paheni. Henkinen pahoinpitely muuttui yhä vakavammaksi ja Helmin psyykkinen pahoinvointi lisääntyi. Lääkityskään ei auttanut. Hän joutui psykiatriseen sairaalaan. Siellä Helmin kunto koheni vähitellen ja hän pääsi kotiin.
Aika usein naisen kokeman henkisen ja fyysisen väkivallan takana on miehen sairaalloinen mustasukkaisuus. Miehen oireilu on todella vaikeasti hoidettavissa, koska sairaalloisesti mustasukkaisilla ei ole sairaudentuntoa. Lääkityksellä olisi mahdollista vaikuttaa oireisiin, mutta sitä eivät miehet yleensä halua. Siinä vaiheessa, kun vaimon ainoa mahdollisuus olla avioliitossa on lääkitys, kannattaa läheisten puuttua tilanteeseen ja tukea kaikin tavoin eroa.
Soroptimistit ovat julkaisseet koosteen merkeistä, jotka kertovat henkisestä pahoinpitelystä. Apua pitäisi hakea jo siinä vaiheessa, kun tunnistaa merkkejä omassa parisuhteessa, sillä on olemassa suuri vaara, että pahoinpitely muuttuu fyysiseksi.
AUTTAAKO USKO?
Joskus usko voi auttaa kestämään vaikeita olosuhteita. Joskus usko voi pitkittää katastrofaalista avioliittoa ja samalla aiheuttaa lapsille vaurioita. Sinikan kohdalla iso osa edellä kuvatuista merkeistä tuli esiin heti avioliiton solmimisen jälkeen, mutta hän ei halunnut erota.
"Minä niin paljon rukoilin perheemme puolesta ja tuskailin, kun Jumala ei näyttänyt kuulevan rukouksiani. Välillä menikin vähän paremmin. Olihan meillä hyviäkin päiviä, kun esimerkiksi teimme rakennustöitä yhdessä. Mutta aina sitten taas tuli alamäki. Myös silloin erovaiheessa rukoilin paljon. Uskovana ajattelin aluksi, että en voi erota. Ajattelin, että uskovaiset suuttuu minulle ja kyselin, suuttuuko Jumalakin minulle. Hakeuduin viidesläisen papin luo sielunhoitoon. Hän oli tunnettu "tosiuskovainen". Hän oli myös narsismin asiantuntija ja hän se pisti lopullisen pisteen sille avioliitolle."
Sinikka on saanut voimaa avioliiton vaikeissa vaiheissa raamatusta, rukouksesta, virsistä ja evankelisen liikkeen lauluista. Liikkeellä on oma laulukirjansa: "Siionin kannel" ja sieltä löytyy 1900-luvulla julkaistu laulu, jonka sanat on kirjoittanut Julius Engström.
Joskus kuulee kerrottavan, että uskoontulo on ratkaissut parisuhdeongelman tai muita ongelmia. Niin voi todellakin käydä, mutta niin ei aina käy. Usko kuitenkin tuo elämään mielekkyyden ja tarkoituksellisuudentunteen ja vaikeuksien kestämiseen saa voimaa. Seuraavan laulun sanat kertovat uskon tuomasta ilosta vaikeuksien keskellä:
1. Kiitosmielin laulaa tahdon, / sillä uskon Jeesukseen. / Hän on kurjan verellänsä / ostanut jo itselleen. / Herran oma elämässä, / Herralleni kuolenkin. / Autuaana nyt jo tässä / osani on ihanin.
2. Mieleni on luonnostansa / aina hidas kiittämään, / vaikka minut armossansa / vapahti hän verellään. / Mutta sitten jälleen muistan / rakkauttaan syntiseen. / En voi olla laulamatta, / kiitos syttyy sydämeen.
3. On niin turvallista olla, / hän on minun omani. / Huolta vailla Herraan luotan, / kun sain hänet voimaksi. / Niin kuin paimen lammastansa / vaaran tullen puolustaa, / niin myös Jeesus uskovansa / nostaa, kantaa, pelastaa.
4. Siksi iloisesti laulan, / tuntui miltä tuntuikaan. / Jeesuksestani en tahdo / luopua mä milloinkaan. / Vaikka kuinka suuret huolet / Herran lasta kohtaavat, / Jeesus sydämessä jaksan / kaikki hetket vaikeat.
5. Vastatuuleen kulkiessa / usein aallot korkeat / vaahtopäinä ankarasti / purtta pientä uhkaavat. / Mutta vaikka tuntuu siltä, / että hän on kaukana, / kuitenkin sen aina tiedän: / Herrani on purressa.
6. Viimein purteni hän johtaa / taivaalliseen satamaan. / Siellä eivät myrskyaallot / uhkaa enää milloinkaan. / Siellä vasta riemu raikuu / luona rakkaan Jeesuksen, / valtavasti kiitos kaikuu, / uusi virsi iäinen.