PAHUUTTA JA HYVYYTTÄ ETELÄISESSÄ AFRIKASSA

Kuvassa on namibilaisia pikkulapsia päiväkodin verannalla. Heidän sukupolvellaan on parempi elämä kuin heidän vanhemmillaan - isovanhemmista puhumattakaan.

Silmiini osui äskettäin äänikirjapalvelusta toimittaja Hannu Pesosen vuonna 2025 julkaisema, Docendon kustantama kirja: Ammattina vakooja. Kirjassa on 361 sivua ja valitsin kuuntelemisen sijaan lukemisen. En halunnut viettää pahuuden parissa sen vaatimaa tuntimäärää, vaan hotkaisin sisällön lukemalla.

Kirjassa on tarinoita pettureita ja sankareista. Siinä on muutakin kuin tarinoita. Pesonen pohdiskelee vakoojien persoonallisuudenpiirteitä, motiiveja ja mielenmaailmaa. Motiivi voi liittyä ideologiaan tai idealismiin tai  rahaan. Joskus rakkauskin (n.s. hunaja-ansa) tekee ihmisestä vakoojan, joku voi joutua vakoojaksi kiristyksen uhrina, joku petyttyään maansa toimintaan tai katkeroiduttuaan saamastaan kohtelusta omassa maassaan.

Kirja on täynnä nimiä ja kohtaloita, petoksia ja ihmisen pahuutta. Hannu Pesosella on valtavat verkostonsa, jonka ansiosta hänellä on paljon sisäpiiritietoa, mutta myös lähdeluettelo on kunnioitusta herättävä. Kirjassa käsitellään paitsi vakoilijoiden toimintaa, erilaisia salaisia valtiollisia operaatioita ja esimerkiksi paenneiden natsirikollisten etsintöjä.

NAMIBIA

Kirjassa oli paljon tietoa Namibiasta, joka on minulle tärkeä maa. Seurakunnallamme oli avustuskohteena namibialaisen Naita Ester Shamenan hammaslääkäriopinnot Suomessa. Naita vieraili kodissani ja tapasin hänet myöhemmin Namibian matkallani Windhoekissa suurlähetystössä. Vaikka rukoilin paljon Namibian itsenäistymisen puolesta, en kuitenkaan pystynyt uskomaan, että se joskus toteutuisi. Vastassa oli liian suuri ylivoima. Pesosen kirjaa lukiessani tajuan, miten suuri ja häikäilemätön se vastavoima todellisuudessa oli. 

Naitan isä Erastus Shamena kuului Swapoon ja joutui Namibiassa vainon kohteeksi. Tapasin hänet Forssassa ja ihmettelin sitä, miten vakaasti hän uskoi Namibian itsenäistymiseen. Hän totesi, että Jumala antaa sen heille.

Hyvän tietokirjan tunnusmerkki on se, että sitä lukiessa voi ihmetellä tietoa, jota ei ole aikaisemmin kuullut. En ollut kuullut, että Martti Ahtisaari oli aiottu pahoinpidellä niin heikkoon kuntoon, että neuvottelut apartheidin päättymisestä Etelä-Afrikassa olisivat keskeytyneet ja Namibian itsenäisyystavoitteet olisivat rauenneet. 

YK oli perustanut 1989 rauhanturvaoperaation, jota johti Martti Ahtisaari. Etelä-Afrikka sitoutui virallisesti hankkeeseen, mutta etsi koko ajan mahdollisuuksia jarruttaa sitä tai jopa suistaa se kokonaan raiteiltaan rikollisten operaatioiden avulla. Apartheid-hallinto järjesti salamurhia Etelä-Afrikassa ja siihen kuuluneessa Namibiassa. Ahtisaari päätettiin hallituksen suostumuksella pahoinpidellä.

Toimeksianto kuului kirjan mukaan: "Älkää tappako sitä. Mutta hakatkaa se pois pelistä." Pahoinpitelijä, isokokoinen Barnard oli varoittanut toimeksiantajia, että voi käydä pahemminkin, jos hän sattuu osumaan johonkin kriittiseen kohtaan miehessä.

Barnardilla oli tieto siitä, että Ahtisaarella oli sovittu neuvottelu eräässä hotellissa kello 20.00. Pahoinpitelijä oli varustautunut nyrkkiraudoilla odottamaan hotellin aulassa seurueensa kanssa Ahtisaaren tuloa. Häntä ei kuulunut, ja viimein kello 23 pahoinpitelijä seurueineen lähti pois. Uutta kohtaamista ei tullut. Arveltiin, että tilanne Namibiassa muuttui ja pahoinpitelijä saikin jonkun toisen, tärkeämmän toimeksiannon. – Hänet olikin määrätty järjestämään Swapon keskeisiin johtajiin kuuluneen lakimies Anton Luboskin murha.

Apartheidhallinnolla oli käytössään huippuvakooja Craig Williamssonin palvelukset. Hänet määrättiin muuntautumaan apartheidiä kiihkeästi vastustavaksi opiskelijaksi ja soluttautumaan ANC:n (Etelä-Afrikan vapautusliike) toimintaan mukaan. Siellä hän sai valheen avulla solmittua tuttavuuden ruotsalaisen, kansainvälistä opiskelijavaihtoa hoitavan Lars Erikssonin kanssa. Williamsson sai valheillaan Eriksonin palkkaamaan Williamssonin Geneveen opiskelijavaihtojärjestön päämajaan. Siellä Williamsson solmi suhteita Palmen lähipiiriin ja sai tietoa Palmesta, joka oli apartheidin tunnetuimpia vastustajia maailmassa. Williamsson pystyi käyttämään Ruotsista opiskeluvaihtoa varten lähetettyjä rahoja omiin tarkoituksiinsa. Hän mm. perusti Internetin valeuutissivuja muistuttavan sivuston ja suolsi ANC:stä valeuutisia maailmalle.

Hannu Pasanen oli tavannut Williamssonin Kapkaupungissa 1987 ja oli kysynyt häneltä, miltä tuntui ujuttautua ANC:n pakolaisaktiivien ystäväksi ja sitten paljastamalla heidät, aiheuttaa heidän kuolemansa tai vangitsemisensa. Williamsson ei myöntänyt tuntevansa mitään tunnontuskia.

Williamssonin nimi tuli esiin myöhemmin Palmen murhan yhteydessä. Eräs apartheidin pyöveli väitti oikeudessa, että Williamsson oli Palmen murhaaja tai murhauttaja, minkä tämä kielsi. Joku muu väitti omassa oikeudenkäynnissään jotain muuta henkilöä Palmen murhaajaksi.

Kaiken pahan keskellä kirjasta saattoi lukea myös arkkipiispa Desmond Tutun johtamasta Totuus- ja sovintokomissiosta, joka oli aivan ainutlaatuinen tapa käsitellä sisällissotaa ja hirvittäviä julmuuksia. Siellä syylliset saattoivat anoa anteeksiantoa kerrottuaan totuuden. Williamsson tosin armahdettiin etukäteen. Hän ei joutunut tunnustamaan julkisesti tekojaan. Komissio istui Kap-kaupungissa vuosina 1996 – 1998 ja istunnot radioitiin suorana Norjasta saatujen varojen avulla.

DESMOND TUTU  (Lähteenä Wikipedia)

Desmond Mpilo Tutu ( 1931 – 2021) oli eteläafrikkalainen anglikaanikirkon Kapkaupungin arkkipiispa. Hän tuli 1980-luvulla tunnetuksi apartheidin kiihkeänä vastustajana. 

Tutu olisi halunnut nuorena opiskella lääkäriksi, mutta koska perheellä ei ollut varaa siihen, hän seurasi isänsä jalanjäljissä opettajaksi. Hän meni 1955 naimisiin Leah Nomalizon kanssa, ja he saivat neljä lasta.Tutu jatkoi opintojaan ja suoritti 1962–1966 teologian kandidaatin ja maisterin tutkinnot Lontoon King's Collegessa. Opintojen jälkeen hän palasi Etelä-Afrikkaan, jossa jatkoi mustaihoisen papiston kouluttamista. 

Tutu kirjoitti pääministeri B. J. Vorsterille kirjeen, jossa hän kuvasi tilannetta Etelä-Afrikassa "ruutitynnyriksi, joka voi räjähtää milloin tahansa". Vuonna 1976 syttyivät Soweton mellakat, kun hallitus suunnitteli lisäävänsä afrikaansin käyttöä mustien kouluissa. Kuitenkaan opettajat eivät osanneet sitä kunnolla, eivätkä oppilaat lähes ollenkaan. Tapahtuma kehittyi massiiviseksi kapinaksi rotuerottelua vastaan.

Kuvat alla: Vielä 2000-luvulla mustien asuttamassa Johannesburgin Sowetossa näytti näin köyhältä vieraillessamme siellä.

Tutu puolusti johdonmukaisesti sovintoa kaikkien asianosaisten välillä kirjoituksissaan ja luennoissaan kotimaassa ja ulkomailla ja sai 1984 Nobelin rauhanpalkinnon. Nobel-komitea mainitsi hänen roolinsa "yhdistävänä johtohahmona kampanjassa apartheidongelman ratkaisemiseksi Etelä-Afrikassa". Vuonna 1986 Tutusta tuli ensimmäinen Etelä-Afrikassa anglikaanikirkkoa johtanut musta henkilö.

Vuonna 1995 vankilassa 27 vuotta virunut presidentti Nelson Mandela nimitti Tutun johtamaan totuuskomissiota, jonka tehtävänä oli tutkia apartheidin ajan ihmisoikeusrikkomuksia. Nelson Mandela teki anteeksiannosta koko Etelä-Afrikan jälleenrakennuksen moraalisen perustan. Hän korosti luopuessaan katkeruudesta, että kostonkierre voisi tuhota nuoren demokratian. Sen ainoa mahdollisuus selvitä kaikkien kauheuksien jälkeen olisi anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen.

Minulla on ollut Facebookissa kansikuvana namibialaisella joella ottamani kuva jättiläislumpeesta, jonka kasvupaikkana on joen mutainen pohja. Kuva muistuttaa minua siitä, että mudastakin voi kasvaa kaunista kuten vaikka totuuskomissio. Totuuskomissio ei tietenkään toiminut täydellisesti. Me ihmisethän pilaamme helposti hyviäkin asioita. Komissio toimi kuitenkin riittävän hyvin. Anteeksianto on kuin kaunis kukka, joka saa meidät näkemään kauneuden ja unohtamaan mudan.

Isä meidän -rukouksessa me pyydämme: "Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet".

Osallistuimme Namibian Ambomaalla sunnuntaijumalanpalvelukseen ja lausuimme kukin Isä meidän rukouksen. Paikalla oli niitä, jotka olivat joutuneet henkilökohtaisesti antamaan anteeksi Etelä-Afrikan apartheidhallinnolle: Heiltä oli viety mahdollisuus kunnolliseen koulutukseen, heidän perheensä oli hajotettu, heidät tai läheiset oli vangittu mielipiteidensä vuoksi jne. Jumalanpalveluksessa oli ihana vapautunut tunnelma ja ilo oli läsnä.

Anteeksiantaminen on todella vaikeaa, jos on tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Watshman Nee, kiinalainen kristitty opetti, että Jumalalle voi rukouksessa tunnustaa kyvyttömyytensä antaa anteeksi ja myös haluttomuutensa antaa anteeksi. Pyhä Henki meissä voi auttaa antamaan anteeksi. Voimme rukouksessa pyytää Jumalaa toimimaan mukana anteeksiannon prosessissa ja vaikuttamaan meissä sen, että se onnistuu. Joskus ihminen voi hetkessä vapautua katkeruudesta anteeksiantoon, mutta useimmiten se on prosessi ja joskus pitkä prosessi. Siihen prosessiin voi kuitenkin aina palata Pyhän Hengen avulla.

Virsikirjassamme on afrikkalaisen Enoch Songtongan säveltämä virsi, jonka sävelmällä on laulettu eteläisen Afrikan maiden vapautuslauluja. Nyt sävel on myös Etelä-Afrikan tasavallan kansallislaulussa. Virren 501 sanat on kirjoittanut Jaakko Löytty, joka vietti lapsuutensa Namibiassa, kun vanhemmat toimivat siellä lähetystyössä.

Sen sanat ovat tänäkin päivänä ajankotaiset: Rauha anna, viha sammuta. Siunaa koko maailmaa. Virren esittää Alavan seurakunta. KUUNTELE>>>