PÄIVÄKIRJOJEN LEHDILTÄ

Päiväkirjojen lukeminen yleisölle on nykyään muotia. Töölössä Korjaamolla on toiminut päiväkirjaklubi jo 10 vuotta ja tänään 13.1. siellä on illalla loppuunmyyty tilaisuus, jossa kuunnellaan vapaaehtoisten lukevan otteita päiväkirjoistaan ja kuulemma mitä nolompaa tekstiä sitä parempi. Minulta on säästynyt päiväkirjat ikävuosilta 12 - 23. Ahkerimmin kirjoitin keskikouluaikoina. Julkinen lukeminen on sikäli ongelmallista, että päiväkirjoissa esiintyy muitakin kuin oma itse.

Viime viikolla tuli Kanta-Hämeen tietokirjailijoilta haaste tulla lukemaan päiväkirjojaan ja olen tässä miettinyt osallistumista ja mitä lukisin. Minun on kohtalaisen helppoa lukea keskikouluaikaisia sepustuksiani, mutta lukioaikoina olin jo niin paljon sama minä kuin nykyään ja päiväkirjat saavat jäädä vain lastenlasten luettaviksi. Oma tytär luki ne nuorena. Päiväkirjoissa esiintyy luonnollisesti ihmiset omilla nimillään, mutta blogiini olen muuttanut useimpien nimet. Ensin käytin vain nimikirjaimia, mutta useimpien kohdalla sukupuolikin oli tarinan kannalta tärkeä, joten olen suurimmalle osalle keksinyt nimet.

Hämeenlinnassa ystävänpäivän iltana Suistoklubin lava on tunnin ajan avoin kaikille, jotka haluavat tulla lukemaan otteen päiväkirjastaan. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Suomen tietokirjailijat ry, Kanta-Hämeen kirjoittajayhdistys Vana-66 ry ja Kirjoittajayhdistys Janaki ry. Viipurintie 4, sisäpiha. Avoin mikki klo 18–19. Vapaa pääsy.

Olen kerännyt otteita kolmen peräkkäisen kevään päiväkirjakirjoituksista ja jättänyt lisäämättä pilkkuja ja pisteitä ja muutenkin teksti on alkuperäisessä asussaan. 13-vuotias minä aloittakoon:

1957

15.1.1957 Vihdoinkin! Olen ollut jo viikon ilman päiväkirjaa, ja voin vakuuttaa, että se ei ole mukavaa. Kun on olut niin paljon tapahtumia koulussakin.

Mutta ensin minun on esiteltävä itseni. Nimeni on Anja Inkeri Peltoniemi. Olen 166 cm pitkä ja painan 50 kiloa. Olen III luokalla Töölön yhteislyseota. 11-vuotias sisareni nimi on "Sisko" hän on ekalla oppikoulua ja 17-vuotias veli P vikalla.

• - - -

Todistukseni keskiarvo on 8, aika hyvä, mieliaineeni on Suomi Historia ja geometria. Muissa mulla oli ysi, mutta Geometriassa ei vaikka olen toiseksi paras jommassa (meidän luokalla) Harrastukseni ovat Lausunta ja Piirustus ja myös partio. Tänäkin iltana menen kokoukseen. 

19.1. Tuulin koulussa on tänään tanssiaiset ja sinne pääsee kolmannetkin luokat. Tuuli on kylläkin neljännellä hän on paras ystäväni hänellä on ihana huone mahonkipöytineen ja peilikaappeineen. Kalpenen melkein kateudesta ajatellessani omaa (eli Siskon kanssa yhteistä) huonetta. Nyt on lauantai ja me Siskon kanssa kummatkin kirjoitetaan päiväkirjaa.

/ Huone, jona jaoin sisareni kanssa. Oikealla heteka, jonka alta vedettiin toinen vuode, jossa tavallisesti nukuin. /

Tänään jumppatunnin jälkeen oli Helenalla huulipunaa ja kaikki tytöt laittoi sitä. Algebran tunnilla kaikki oli maalissa Liisaa ja Pirkkoa myöten. /Meillä oli opettajana ujohko poikamies, joka oli huomattavan hämmentynyt nähdessään kaikilla huulipunaa. Siihen aikaan eivät kolmetoistavuotiaat käyttäneet koulussa meikkiä. /

Paras ystäväni on Tuuli. Koulussa olen Helenan kanssa. --- Eeva se on kiva suttura se on vähän diiva, mutta ihana kiva.

Ihme mä en ole kirjoittanut pojista mitään. No elokuvissa olen pojan kanssa ollut pari kertaa ulkona hm. en voi laskea.

5.2.1957 Tuulilla. Kirjoitamme Tuulin kanssa kumpikin päiväkirjaan. Minä olen ollut rakastunut 4-vuotiaasta lähtien. Ensimmäinen "miesihanteeni" oli Antero /aikuinen serkkuni/. 5-vuotiaana makuni oli muuttunut ja mielestäni Tapio oli ihanin pojista. Koulussa pidin 1. ja 2. luokalla Ingmarista koska hänellä oli kihara tukka. 8 ja 9 vuotiaana ei kukan poika saanut kunniaa olla lempeni kohteena. Oppikoulussa I ja II luokalla /seuraavan lauseen päälle oli liimattu valkoinen paperi/ vihasin poikia, koska ne oli niin petollisia Rakastin VS:ää ja hän pyysi kerran minut non stoppiin, mutta kun V seuraavana päivänä pyysi Satua luistelemaan tulistuin ja päätin jäädä ikuisesti vanhaksi piiaksi. Tällä hetkellä en oikein tiedä kenestä pidän minulla on 3. Tuulin serkku 15-vuotias J, joka on viidennellä Ressussa. Hänet olen niin kuin jo saanut. Samoin Ykin joka on meidän luokalla. Hän on antanut minulle valokuvansakin. Mutta sitä vastoin kohta 15-vuotias Kalevi /Käki/ei olekaan niin helppo pala purtavaksi. Hän istuu vieressäni ja harrastamme silmäpeliä (joskus myös laivastopeliä) mutta sitä pitemmälle en ole päässyt. Mutta kun Kalevin saan niin kaikki on allright.

Tänään on Runebergin päivä ja lupaa, mutta eräs asia mua harmittaa, kun ei voi hiihtää eikä luistella. Ja sataa vettä vaan. On tämäkin helmikuu!

Pidän Tuulista hirveästi vaikka kieltämättä hän on hieman erikoinen, mutta se vain lujittaa ystävyyttämme. Tuuli on pyytänyt minua heidän huvilalleen, mutta en tiedä vielä pääsenkö. Koulussa välituntisin olen Eevan kanssa. Eeva on ihan kiva ja niin vitsikäs ja kaikin puolin mukava, mutta sittenkin Tuuli…

6.2.Tänään olin Helenan luona paistamassa lättyjä sain Queiseran sanat. Mun lempilevy on Uskadara. Se on ihana niin kiva.

7.2. Istun nyt koulussa. Meillä alkaa koulu yhdeksältä, mutta minä tulen aina kahdeksaksi. Helena ja Raili kirjoittavat juuri heille antamaani kirjoitusharjoitusta (Meillä on tänään ruotsinkirjoitukset)

10.2. Eilen eläinopintunnilla luettiin käkeä. Kalevia sanotaan käeksi. Ja kaikilla oli hauskaa. Sitten kun opettaja näytti käenpoikasta, niin joku väläytti, että se on ihan Peltoniemen näköinen. Ja kaikki nauroivat taasen ja minä olin aivan punainen. Kalevi myös.

/Olen APU-lehdestä leikannut tammikuun horoskoopin ja nyt vertaan sitä. Puolet ennustuksesta koskee politiikkaa ja kirjoitan/:

Poliittisia tietoja en voi antaa eikä kukaan voi sen totuutta tarkistaa, mutta isä sanoi että on ollut aivan tavallinen kuu. /Sen jälkeen mitätöin loputkin ennustukset väärinä. ja ennusteessa oli luvattu normaalia kylmempää kuuta ja todellisuudessa oli keskilämpötila oli 5 astetta korkeampi keskiarvoja ja kuu oli lumeton, vaikka lumenkin tuloa oli ennustettu./

Tänään olin minä järjestäjä ja Mima ja Seppo laittoivat liituja ympäri pöytää. Kun mä meinasin ottaa ne pois alkoi luokka karjua vastaan ja haukkua mua. Ja mä jätin ne siihen. Kun Kaila tuli kysyi se minulta, kuka ne liidut oli laittanut siihen. Tietenkään mä en voinut sanoa. Ja Kaila sanoi että joko järjestäjä saa muikkarin tai tai luokka istuu. mä sanoin että vähemmällä pääsee kun mä saan muikkarin ja niin mä sain. Eeva Seppo Mima ja Helena ajettiin hissatunnulla ulos.

17.2. 1957 Onkohan missään muussa koulussa niin kauheaa luokkaa kuin meidän luokkaa. Kirjoitan raportaashin mantsa tunnilta. /opettaja on sijainen/

Luokassa on korvia huumaava melu. Eeva ja Helena zaivaavat. toiset lukevat lehtiä muutamat laulavat ja minä (järjestäjä) tappelen Ipin kanssa. Opettaja astuu luokkaan melu ei ollenkaan vähene. Opettaja katsoo avuttomana ympärilleen. Opetus alkaa. Kumeja sinkoilee ilmassa. Revon penaali lentää roskakoppaan. Seppo nousee seisomaan ja rupee kertomaan vitsejä. Repo ja Yki Painavat Sepon yhteistuumin alas. Mima kirjoittaa kirjeenvaihtotoverilleen ja huutaa suurella äänellä että onko kenelläkään sanakirjaa. Eevalla oli ja kohta sanakirja lensi korkeassa kaaressa Miman pulpetille. Yki huomaa, että hänen laukkunsa on kadonnut mutta liian myöhään sillä se on jo toisella puolella luokkaa. Yki kimpaantuu ja heittää Sepon laukun nurkkaan. Antti on lukenut jo Ajan Sävelen ja heittä sen Kikalle vaatien kovaäänisesti lisää luettavaa. Riitta viittaa vimmaisesti ja pyytää päästä eteenpäin, koska ei kuule mitään. Riitta ja Helena vaihtavat paikkaa. Pang pang pang kuului vaan, kun Mima kurittaa Hannua ruotsinkirjallaan. Kalevi ja minä pelaamme laivastopeliä. Kello soi. Opettaja syöksyy ensimmäisenä ovesta ulos.

23.2. Eilen alkoi hiihtoloma. En aio mennä hiihtolomaksi maalle. Ehkä menen vähäksi aikaa Porkkalaan. Eilen olin ostamassa suksia isän ja Siskon kanssa. Näin Kalevin kaupungilla.

Käki on tullut ystävällisemmäksi minua kohtaan. Hän tarjoaa minulle karamellejä. Eilen Suomen tunnilla piti Vainio kokeet. Niiden jälkeen paperit piti vaihtaa, minä vaihdoin Käen kanssa. Minulla ei ollut yhtään virhettä. Kalevilla 1. Mantsatunnilla Kalevi voitti minut sormisodassa. Hän on koko peränurkan sormimestari. Sormisodassa käytetään etu ja keskisormea. Kumpikin saa vuorotellen hakata toista kerran kahdella sormellaan kahteen sormeen. Se joka ensin luopuu on häviäjä.

1.3. Menimme tiistaina hiihtolomalle Porkkalaan. Aaro-setä johtaa siellä puolustusvoimien rakennustöitä. Sillä alueella, jossa olin, olin ainoa tyttö kahden kilometrin säteellä. Sillä alueella tarvitaan erikoinen lupa liikuskella mutta sitä ei kylläkään usein kysytä paitsi minulta. Kun hiihtelin melkein jokainen sotilas kysyi minulta liikkumislupaa ja tavallisesti siitä aina sukeutui keskustelu. Ikävä vaan, että en voinut olla kahta päivää kauempaa muuten olisin särkenyt monenkin sotilaan sydämen. Eilen olin Tuulin ja Rainerin kanssa hiihtämässä Rainer on 15-vuotias. Meillä oli oikein kivaa. Aina kun jompikumpi meistä kaatui nosti Rainer ylös. Tulimme kotiin vähän yli seitsemän. (Hiihdimme noin 20 kilometriä). Kotiin tullessa Rainer parka sai kantaa meidän kummankin sukset sauvoineen. /piirustus päiväkirjassa/

Tänään aion lähteä Siskon kanssa hiihtämään. Aijomme jälleen hiihtää 20 kilometriä. Minusta hiihtäminen on ihanaa.

Myöhemmin:

Hiihdin tänään 23 kilometriä. Olen aivan kuitti

2.3. Usein haaveilen tulevaisuudesta, aviomiehestä ja kodista. Miesihanteeni on tumma ja pitkä solakka ja harteikas tukka joko luonnonkihara tai suora mutta laineita en siedä. Toivoisin että mieheni on rikas. Löysin kerran erään kirjeen äidin laatikosta sen oli lähettänyt eräs äidin ystävättären tuttava joka ennustelee ja siinä sanottiin, että menen rikkaan kanssa naimisiin ja minä (vaikka en ennustuksiin luotakaan) olen rakentanut unelmani sille pohjalle. Aion ottaa vanhan naisen keittäjäksi ja siivoamaan ja huolehtimaan taloustöistä. Sekä nuoremman joka olisi sisäkkö mutta myös parsisi sukat ja tekisi muut askareet. Lapset aion hoitaa itse. Suunnittelen itse omat ja lasten vaatteet ja teetän ne. Lasten tullessa 12-vuotaiksi saavat he kerran vuodessa ja myöhemmin useammankin suunnitella puvun itse. Lasten arkivaatteet tulevat olemaan yksinkertaisia ja hillityn kauniita. Kosmeettisia aineita tyttö saa käyttää täyttäessään 16-vuotta. Korvakoruja juhlissa jo kolmetoistavuotiaana. Täyttäessään 13-vuotta saavat he järjestää hipat, joihin tulee enintään 7 paria. Itse pysyttelen poissa visusti.

Aion ensiksi opiskella valmiiksi ja viettää vanhanpiian elämää pari vuotta. Kunnes menen naimisiin. Suomenkielenopettajan viran heitän silleen ja rupean kotirouvaksi. Haluan paljon lapsia, silä pidän lapsista suunnattomasti.

Repäisin Kalevin virsikirjasta ensimmäisen sivun. Aion pitää sen muistona hänestä.

16.3.-57 Tänään piti voimistelutunnilla mennä kävelemään Sibeliuspuistoon. Mikä ilo. Lähdimme Eevan Miman ja Helenan kanssa baariin. Kävimme myös Sokoksella katsomassa käsin painettuja kankaita ja ulstereita. Mukavastihan se voimistelutunti menikin. Aion pitää ensi lauantaina pienet kutsut. Kutsun Tuulin Helenan Eevan Miman Kikan Outin ja Liisan. Poikia en kutsu, sillä silloin pitäisi tanssia eikä isä anna. Mutta haluan että juhlistani puhutaan jälkeenpäin. Aijon tarjota munkkeja, vohveleita, pullaa ja piparkakkuja mehun kera, karamellejä ja jäätelöannoksen johon on päälle vispattu kermavaahtoa sekä mansikkahilloa ja banaaninviipaleita nam nam.

17.3. Yritän saada parhaani mukaan Kalevia mustasukkaiseksi. Tiedän, että Kalevi katselee usein puuhiani. Piirsin käteeni sydämen kuvan ja siihen kirjaimet SK vaikken sellaista tunnekaan pidin kättäni niin että Kalevi huomasi. Tuijotin kättäni koko tunnin haaveellisena. On ihanaa vähän leikkiä "rakkaudella". Aijon joskus viedä J:n kuvan kouluun ja sattumalta pudottaa sen tietysti Kalevi kohteliaana poikana nostaa sen ja mitä hän huomaakaan, tosi kauniin ja komean mustatukkaisen J:n kuvan. Njaa, njaa.

/Seuraavana on blogin alussa ollut sivu-

Kutsuni siis peruuntuivat, mutta ne pidin myöhemmin./

31.3. 57 Todistukset saatiin ja seiska tuli huolellisuudessa. pelkäsin että isä räjähtää, mutta ihme kyllä hän otti asian aivan "lungisti". Meidän luokan huolellisuusnumerot olivat koulun huonoimmat. Eevalla ja Mimalla oli 6 ja myös Sepolla.

Tänään on ihana ilma. Olimme Tuulin kanssa kävelemässä. Seurasaaressa. Tuulilla oli kamera mukana. Seisoin kapean tien toisella ja Tuuli toisella puolella kun välistämme käveli Tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen. Kekkonen katseli meitä kumpiakin. Helsingissä Kekkosta vihataan koululaispiireissäkin mutta maaseudulla häntä palvotaan kuin epäjumalaa sillä Kekkonen lupaa maalaisille niin paljon etuja, jotka saavat maamme talouspolitiikan menemään sekaisin.

5.4. Pidin keskiviikkona ne kutsuni Tuulin lisäksi oli Lennu, Outi, Kika, Eeva, Mima ja Asta. Siis meidän luokan "kerma". Tarjottiin mehua pusuja piparkakkuja vohveleita ja munkkeja /äidin paistamia/ joita Mima söi 7 muidenkin saadessa tarpeeksi. Lopuksi tuli illan kohokohta 2 litraa jäätelöä. Vieraat lähtivät ½ 10 koteihinsa oltuaan meillä 3 ja ½ t.

Tänään Mima sanoi että hän on luullut ettei ole kivaa kun ei ole poikia mutta huomasi nyt erehtyneensä.

Eilen luokanvalvoja Pajunen piti jotain ratsiaa meidän luokassa sillä soitti myös meillekin. Pajunen pyysi isää puhelimeen mutta isä kuultuaan asian sanoi Pajuselle että hän antaa luurin äidille sillä hän ymmärtää paremmin näitä asioita. Onneksi en ollut silloin kotona. Seuraavana aamuna kun isä näki minut karjaisi hän: "Anja! muistakin että jos sinulla on keväällä vielä 7 huolellisuus et pääse partioleirille, vaikka todistus muuten on kuinka hyvä. Minä soitan parin viikon perästä koululle ja kysyn onko mitään muutosta tapahtunut" Isä oli kyllä vihainen, mutta Helenan isä oli ollut ihan villinä ja karjui kuin jalopeura.

/ Päiväkirjassa keväällä -57 oli kaksi teemaa, luokan levottomuus ja pojat, joista Kalevi eli Käki oli ihastukseni. Perhe esiintyy positiivisessa valossa. Elämä tuntui mukavalta ja mitään syvällisiä pohdintoja ei ollut. En käsitellyt vaatteitani ja ulkonäöstäni en maininnut muuta kuin pituuden ja painon. Kasvoin vielä 2 senttiä kevään aikana. Olin luokan pisin tyttö, enkä olisi halunnut kasvaa lisää. Keväällä huolellisuusnumero oli 9 ja pääsin partioleirille /

/ Seuraavassa luokkakuvan osassa esiintyvät useimmat päiväkirjan henkilöt. Se on otettu seuraavana syksynä. Olemme IV luokkalaisia ja siitä kertoo seuraavat katkelmat./

1958

30.12.57 Nyt on joulukin jo ohi (Todistuksen keskiarvo oli 8 ja huolellisuus myös). Kirjoitan nyt, koska minulla on niin paljon asiaa. Minä olen pihkassa T:hen. Hän on 17-vuotias ja seitsemännellä luokalla N:n yhteiskoulua. Se on tumma ja komea. Eilen me oltiin leffassa. Me istuttiin Seppo Eeva T minä ja Juhani. Me mentiin Colombiaan jatkoille ja T tarjos mulle. Kotimatkalla mä kuljin T:n kanssa tai oikeastaan T mun kanssa. Nyt mä odotan vaan koska T soittaa mulle. Toivottavasti pian!!!

31.12. T ei ole vielä soittanut mulle, mutta mä näin sen tänään ja se oli niin ihanan suloisen näköinen sillä oli ihana vaaleanharmaa villapaita ja hitsin stailit kengät. Jos mä T:n saan, niin voi mua onnenpoikaa.

- - -

8.2. Hohhoo. Nyt voi sanoa, että T on minun. Me ollaan styylattu jo kuukausi vakituiseen. Mä oon kai ainoo pimu meidän luokalla joka styylaa. On se aika mojovaa. Me oltiin tänään baarissa 3 tuntia. Mun ennätys on 5 tuntia enkä mä tilannut kuin yhden lasillisen limsaa. Mä istun siellä aina Eevan kanssa kauheassa poikasakissa. Äiti varmaan pyörtyis jos tietäis sillä kaikki niiden koulun hampparit istuu samassa pöydässä.

/Alla oleva kuva keväältä -58 on otettu meillä ja veikkaan, että Hannu on sen ottanut, koska kuului jengiimme./

/Koulun aidalla otettu kuva toukokuussa 58. Tekstinä albumissa luki: Meidän luokan donnat. Keskellä "Eeva" oikealla "Mima"

Romanssi T:n kanssa jatkui, mutta päiväkirjamerkinnät hiipuivat kuten se romanssikin lopulta kevään mittaan ilman suurempia tunnekuohuja, mutta puhkesi myöhemmin eloon. Olin kesällä rippikoululeirillä ja olin mennyt sinne ateistina, mutta siellä ajatteluni muuttui. En tullut uskoon, mutta aloin uskoa Jumalan olemassaoloon. Rauhoituin huomattavasti. Toisaalta entisen kepeyden tilalle tuli iän mukana ajatteluun myös synkkiä sävyjä. Kalevi ei ollut enää ihastukseni kohteena, mutta Yki jossain määrin, mutta ei hän aiheuttanut minussa mitään sydämentykytyksiä kuten Risto, johon olin kevään -59 kaukoihastunut. Hän oli koulussamme kahta luokkaa ylempänä. Luokkatoverit tiesivät sen ja selvästi tieto oli mennyt myös Riston korviin. Koulutiemme kulki molemmilla pitkin Runebergin katua ja joka aamu oli jännittävää odottaa, kulkeeko hän kouluun samoihin aikoihin. Koskaan emme tervehtineet toisiamme, mutta sydän sykähteli. Helmikuussa elämä näytti tuntuvan synkältä /

1959

14.2. -59 Ei kenellekään ole siitä iloa, että elän. Kaikkein vähiten sitten itselleni. miksi siis eläisin. Voiko ihminen, jolla on kaikki elämä edessään sanoa noin? Voi, ainakin minä. Sillä kun katson tulevaisuuteen on se yhtä musta kuin menneisyyteni. Kysyn todella onko minullakin joku tarkoitus.

En varmaan koskaan voi olla todella iloinen ja onnellinen. Jos minulla on hauskaa illalla ulkona, niin kotiin tullessani seisoo äiti eteisessä vihaisen näköisenä. Ootko silloin itse iloinen. Voiko olla iloinen, jos joutuu olemaan pöydässä ympärillä ihmisiä joita kohtaan tunnen käsittämätöntä vastenmielisyyttä. Tiedän, että kaikki on omaa syytäni, miksi sitten valittelen ja säälin itseäni. 9 kuukautta vuodesta on elämässäni kuin painajaisunta. /kouluaika, mutta kesistäkään en pitänyt, koska en viihtynyt kesämökillä, jossa ei ollut kavereita/

25.2.1959 Meillä oli eilen hiihtopäivä. Yki oli suloisen näköinen sillä oli ihanan punamustakirjava villapaita Yki antoi tunnustuksen mun anorakistani /Olin ommellut sen itse/. Omat kesäni vietän aina syksyn toivossa. Mutta onko edes hauskaa tulla kouluun, kun tietää että opettajat näkisivät minut mielellään kaikkialla muualla paitsi meidän koulussa kiusaamassa heitä kuten reksi sanoi.

15.2. Olin tänään kirkossa Sirkan kanssa. Kotona sanoin vain, että menen ulos, sillä en tiedä miksi, mutta en kehtaa sanoa, että menen kirkkoon. Olimme Johanneksen kirkossa. Sirkasta voi kehittyä vielä persoonallisuus ja varmasti kehittyykin, mutta hän on vielä lapsellinen ja kypsymätön luulisin. Liimaan viereen hänen kirjoittamansa runon, josta voidaan olla eri mieltä.

8.3. Nyyh hiihtoloma on lopussa ja mä en ole ehtinyt tehdä yhtään mitään vaikken lomalle mennytkään. Mulla oli loman alussa suuret suunnitelmat, mutta mitään en ole ehtinyt tehdä. Mittasin äsken ajankulukseni itseni yltä ja päältä ja sain seuraavat tulokset: Nilkka 23cm - - - Pituus 171 cm paino 64 kg. Mä en ole kirjoittanut vielä Ykistä, mun tämä vuoden ihastuksestani. Se on kyllä toivekaveri: Komea hauska rikas. Mitä muuta voi enää toivoa paitsi sitä että se olisi ihastunut muhun. Mä luulen kyllä että se on turha toivo. Näen tulevaisuudessa Ykin rouvineen. Arvaan että tyttö jonka Yki valitsee on pieni ja vaalea mitättömän näköinen.

4.4. Aah Tänään oli mun ensimmäiset kouluhipat kello on nyt vähän vajaa kaksitoista kun mä raapustan. Ensimmäisen tanssin mä tanssit Ipin kanssa. Ipi on kyllä taituri hippaamisessa - - - Musta tuntui että kaikki meidän luokan tytöt tanssi yhtä paljon H:ta ja N:ää lukuun ottamatta. Erkki haki kylläkin N:ää kerran mun kehotuksesta. Muuten Erkki sanoi mulle illan ainoan kohteliaisuuden. Mutta Yki ei hakenut mua, vaan se tanssi koko illan S:n kanssa /rinnakkaisluokalla oleva tyttö/. Mä (kuten muutkin) vilpittömästi ihmettelen mitä Yki näkee S:ssä. Kai se punainen tukka vetää. Yki oli jokseenkin söpön näköinen S:n kanssa. En voi kieltää etteikö kateuden häivä vilahtanut mielessäni niitä katsoessani. Mutta ihmeen rauhallisesti mä sen otin. Mutta sokeri pohjalla, niin näissäkin hipoissa. En ole tainnut kirjoittaa salaisesta ihastuksestani (vain meidän luokan tytöt tietää sen) Ristosta. Viimeiseen tanssiin Risto haki mua. Se ei ollut koko iltana tanssinut. Kun se asteli mua kohden, mä kyllä tärisin jännityksestä. Helena sanoi, että me oltiin söpö pari. Risto on sulonen sillä on vähän väärät sääret, musta pysty tukka jne ja se on niin ujo ja sulonen. Talvella mä ihastuin siihen, kun olin katsomassa yhtä lätkäottelua. jossa se pelas. Se on kauhean hyvä pelaan. Ai niin kun Risto vei mut paikalle, huusi A /hänen kaverinsa/ Ristoa. Kun me katsottiin sinnepäin, kohotti se yhteenpuristettuja käsiä. Mitähän se mahtoi merkitä?

11.4.59, Ei se kai mitään merkinnyt tai sit Risto on maailman ujoin ihminen mutta samalla suloisin kyllä se on mua katsonut, mutta siihen se sitten on päättynytkin.

/Muistan edelleen elävästi sen tilanteen. kun Risto tuli minua hakemaan. Hän oli varmaan kerännyt koko illan rohkeutta. Kun viimeinen tanssi alkoi soida, istuimme tyttöjen kanssa penkillä juhlasalin vieressä olevalla käytävällä, jota erotti leveät pylväät juhlasalista. Yhtäkkiä pylvään takaa tuli minua kohti Risto nopein askelin ja kummallakin puolella oleva tyttö tönäisi minua kylkeen. Tanssi sujui äänettömästi, kunnes joku kuulutti, että limsapullojen hinta on alennettu. Silloin Risto sanoi: "Hinnat laskee loppua kohti" ja minä sanoin, että niin laskee. Tanssi päättyi ja Risto vei minut paikalleni. Se kokemus oli siihenastisen elämäni sykähdyttävin ja pakahduttavin. Mutta edelleen jatkoimme ujoiluamme. Emme edelleenkään kehdanneet tervehtiä toisiamme Runebergin kadulla tai koulun pihalla. Illasta jäi mieleen yksi elämäni biisi: Ranskalaiset korot: "Näin sävel soi askelten". Sen lauloi lukiolainen poika ja voi miten hienosti hän vihelsi. Sen kuullessani muistan aina kevättä -59 ja Ristoa ja sitä yhtä yhteistä tanssiamme. Syksyllä aloitin lukion Alppilan yhteislyseossa, mutta näimme Riston kanssa usein, kun meillä oli samaan aikaan urheilutunnit Eläintarhan kentällä. Taas katselimme toisiamme, mutta emme kehdanneet edelleenkään tervehtiä. Sitten T palasi takaisin elämääni ja lakkasin katselemasta Ristoa. - Eipä nyt jo edesmennyt Risto varmaan osannut kuvitella, miten onnellisen kymmenminuuttisen ja tunnejäljen hän järjesti elämääni. /

Olen menneisyyttä pohtiessa ajatellut, että siihen tuli onnellinen käänne, kun murrosikäni alkoi. Kirjoitin siitä runon muutama vuosi sitten:

MURROSIKÄ

Ei ole Jumalaa

ja ELÄKÖÖN

vallankumous

riisti kruununne äiti ja isä.

Hei, olin vapaa

ja onnellinen

ja kolmetoistavuotias

edessä ihana elämä.

Runossa välittyy kevään -57 tunnelmat. Muistikuvani siitä, että olin onnellinen oli totta. Ihan oikeasti olin sitä päiväkirjankin perusteella. Vuoden 1959 päiväkirjassa otan perheeseen etäisyyttä ja kielteiset tunteet valtaavat ajoittain. Luin sinä keväänä myös yhteiskunnallisia kirjoja ja pohdin elämää. Uskontoa en kovin paljon pohtinut, vaikka toisaalta saatoimme jengimme kanssa (Kika, Eeva, Outi, Seppo, Mima, Hannu) jäädä koulun jälkeen laulamaan virsiä. Olimme oppineet niitä rippikouluissamme. Silloin ei ollut mitään nuoren seurakunnan veisuja. Emme missään tapauksessa olleet uskovaisia nuoria. Identiteettimme oli "luokan styleimmät". Jäimme muutenkin usein omaan luokkaamme vain juttelemaan koulun jälkeen. 

Jokaisessa päiväkirjassa puhutaan Seposta, jonka kanssa olimme paljon yhdessä, mutta puhtaasti kavereina. Hän tuli silloin tällöin Hannun kanssa meille kotiin viettämään aikaa ihan vain yllättäen. Seppo kertoi ensimmäisestä kerrasta, että he olivat Hannun kanssa harjoitelleet etukäteen, mitä sanoisivat, jos äiti tulee avaamaan oven. Seppo puhuisi. Jotenkin se meni näin: "Hyvää päivää, olemme Anjan luokkatovereita, onkohan Anja kotona?" Seppo lopulta tutustutti minut T:hen.

Kesän -58 rippikoulusta kirjoitin muutama vuosi sitten: Minä kuuluin Töölössä jengiin, jonka muut jäsenet menivät ajan tavan mukaan oman seurakunnan iltarippikouluun. Äitini oli uskonnonlehtori ja huolissaan ateismistani ja halusi irrottaa minut jengistäni. Tosin olin jengissä ainoa, joka ei lukenut iltarukousta. Matkustin yksin Punkaharjulle junalla kesällä -58. Kun astuin majoitustupaan, siellä keskusteltiin aiheesta "Onko tanssi syntiä?" Minua nauratti mielestäni banaali aihe ja ilmoitin: "Oli tai ei, ei se ole ainoa synti, mitä mä harrastan." Sain osakseni närkästyneitä katseita. Omassa kämpässä oli kaksi muuta tyttöä Helsingistä, muut eri puolelta Suomea. Tutustuin nopeasti itseäni kiinnostaviin tyttöihin. Olin etukäteen päättänyt olla sosiaalinen. 

Leiri kesti kaksi viikkoa ja joku kertoi, että ensimmäisenä viikkona kaikki lauleskelee iskelmiä ja toisella viikolla virsiä. Niin tosiaan kävi. Virret alkoivat vähitellen soida päässäni. Siksi vähän surettaa, että nykyään leirit ovat vain viikon pituisia – virsivaihe jää kokematta. 

Maailman tilanne oli epävakaa ja Neuvostoliitto oli ilmoittanut, että jos USA astuu maihin Libanonissa, se tarkoittaa kolmannen maailmansodan puhkeamista. Leirin loppupuolella saimme kuulla, että USA oli astunut maihin Libanonissa ja Irakin nuori 17-vuotias kuningas on murhattu. Meitä oli 50 tyttöä, kaukana kodeistamme, ilman kännyköitä, huoli ja pelko kasvoivat. Leirin johtaja Anneli Eriksson kiersi illalla kaikki tuvat ja luki psalmin 91. Se psalmi kolahti minun ateistiseen mieleen. Hämmästyin itse miten pelko häipyi ja ihmeellinen rauha tuli tilalle. Oli pakko uskoa, että Jumala on sittenkin olemassa. Mutta siitä oli vielä pitkä matka siihen, että tulin uskoon!

Kuvassa olemme konfirmaation jälkeen kirkon portailla. 

Jos omissa seurakunnissa kävi rippikoulun, oli helppo mahdollisuus jatkaa seurakuntanuorissa - ei kukaan kavereistani jatkanut. En tuntenut ketään Töölön seurakuntanuorista, enkä kehdannut mennä sinne yksinäni. Välillä syksyllä surin kovastikin tilannetta. Olisin halunnut seurakuntanuoreksi. Varsinaisia uskontaisteluita minulla ei ollut. Joskus luin salaa Raamattua (varsinkin kesällä heti leirin jälkeen) ja joskus kävin kavereiden kanssa kirkossa kertomatta siitä kotona.

Kun tuli -74 uskoon, ensimmäisiä ajatuksia oli se, että voi miksen tullut uskoon jo rippikoululeirillä. Ymmärrän kyllä, että sitä elämää ei ollut tarkoitettu minulle. Minulle oli tarkoitettu toisenlainen nuoruus ja toisenlaiset valinnat. Jumala ei tehnyt väärin, kun tarttui elämääni vasta, kun olin yli kolmenkymmenen. LISÄÄ>>>

Olin jostain kuullut tai lukenut raamatunlauseen: Joh. 14:27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. Ajattelin, että juuri tuo lause sopi minulle. Tuosta tulee elämäni tunnuslause. Jeesus oli antanut rauhan. Vähän myöhemmin aloin selailla laatikoitani ja löysin pienen kortin, jossa oli tuo sama raamatunlause. Olin saanut sen muistolauseekseni jo rippikoulusta. 

Minun oli aluksi vaikea käsittää armon todellisuutta. Rippikoululeirillä johtajamme mielilaulu oli "Joka aamu on armo uus". Aina sitä laulettaessa muistan kivan rippikouluni. Nykyään se on virsikirjassa 547. Sanat puhuvat minulle ihan muuta kuin nuorena Punkaharjulla. Olen kiitollinen siitä, että puhuu. Omaa elämääni voin muistella ja peilata sen sanojen avulla.

Joka aamu on armo uus
Miksi huolta siis kantaa!
Varjot väistyy ja vajavuus
Jeesus voimansa antaa
Kiitos Herran, hän auttaa tiellä
Meidän kanssamme nyt ja aina on
Täällä suo Isän suosion
Rauhan luonansa siellä

Joka aamu on armo uus
Huolet voimme siis heittää
Rangaistuksenkaan ankaruus
Ei voi armoa peittää
Herran hoidosta kiittäkäämme
Kun hän taivasta varten kasvattaa
Murheen allakin armahtaa
Hänen turviinsa jäämme

Kaikki entinen katoaa
Itkun, riemunkin aiheet
Moni arvoitus ratkeaa
Uudet alkavat vaiheet
Kohta koittaa jo päivä Herran
Se on hänellä yksin tiedossaan
Siksi kiitosta veisaamaan
Hänen voitto on kerran!

Samuli Edelmannin tulkinta. KUUNTELE>>>