PARISUHDEVÄKIVALLAN NAISUHRI

Tänään näkyy viimeistä päivää kaupunkimme keskustassa oranssi huomioväri, joka muistuttaa meidän Soroptimistien ja Unifem-naisten (YK:n tasa-arvojärjestö UN Women Suomi)yhteisestä kampanjasta parisuhdeväkivallan ennalta ehkäisemiseksi. Haluamme levittää tietoa merkeistä, jotka voivat ennustaa mahdollista väkivaltaa. Alla olevan kuvan nuoli osoittaa Forssan keskustassa olevaa siltaa, jonka olemme valaisseet.

Kampanja on jokavuotinen. Sen tunnusväri oranssi ja siksi päiviä 16.11. - 10.12  nimitetään Oranssiksi päiviksi. Euroopan soroptimistit (SIE) nostavat tämän vuoden päivien painopisteeksi parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyn. Ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeää osata kiinnittää huomio väkivallan ensimmäisiin merkkeihin ja kyetä tunnistamaan toista vahingoittavat, myrkylliset toimintatavat. Kampanjan iskulauseena on READ THE SIGNS eli "HUOMAA VAROITUSMERKIT". Seuraavana on kuvattu merkkejä, jotka ovat luonteenomaisia myös narsistisen persoonallisuushäiriön omaaville, vaikka he eivät syyllistyisi koskaan fyysiseen väkivaltaan.

Sanaa narsismi käytetään nykyään eri merkityksissä. Kun eläkkeellä oleva professori tokaisi kirjamessuilla, että se oli narsistisesti sanottu, hän tarkoitti sillä, että lausui itserakkaan ajatuksen. Hänen viitekehyksenään oli muinaisen Kreikan tarusto. Eräs menestynyt nainen totesi minulle, että oli netissä täyttänyt jonkun narsismitestin ja hän oli narsisti, vaikkei ihan täysin. Olin hämmästynyt, sillä ei hän todellakaan ollut narsisti, vaikka oli terveellä tavalla tyytyväinen itseensä. Jälleen kerran nettitesti tuotti virheellisen tuloksen.

Nykyään puhutaan persoonallisuushäiriöstä, jossa on narsistisia piirteitä, mikä ei ole virallinen diagnoosi kuten ei narsismikaan. Piirreluetteloita julkaistaan siellä täällä ja moni on vakuuttunut, että oma hankala puoliso on narsisti, ja silloin täytyy noudattaa narsistien puolisoille tarjottua ohjetta: "Joko taistele tai pakene".

Seuraava teksti on Narsisimin uhrien tukiyhdistyksen sivulta https://www.narsisminuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/narsismista_yleisesti/narsistisen_persoonallisuushairi/

"Kaikille narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiville on tunnusomaista samankaltainen persoonallisuus. Oireiden määrä ja vakavuus vaihtelevat suhteessa häiriön vakavuuden mukaan. Narsisti kärsii empatian puutteesta, harhakuvitelmista oman kaikkivoipaisuutensa suhteen, vaatii ihailua, on ylimielinen, kilpailunhaluinen, röyhkeä ja kateellinen eikä hyväksy keskivertaisuutta saatikka huomioi toisten tunteita ja tarpeita. Narsistien tärkeimpiä yhteisiä tuntomerkkejä ovat tapa olla hyökkäävä muita kohtaan, manipulointi ja kontrollointi."

Sivulla kerrotaan myös eri teorioita siitä, miten häiriön oletetaan syntyneen. Siitä ollaan psykiatripiireissä edelleen hyvin eri mielisiä.

Olen osallistunut vuosia sitten luennoijana Raamattuopistolla narsismia käsittelevään koulutuspäivään. Sen jälkeen sain akateemiselta naiselta puhelun, jossa hän kertoi miehestään ja totesi: "Jos mieheni on narsisti, otan avioeron". Selitin, että diagnoosi on epävirallinen ja epämääräinen, eikä kysymyksessä ole yksiselitteinen asia, että joko on tai ei ole. Useilla ihmisillä voi löytyä eriasteisia narsistisia piirteitä. Kehotin pariskuntaa menemään pariterapiaan asiaa pohtimaan.

Yleensäkin psykiatriset diagnoosit ovat siitä ongelmallisia, että ei ole olemassa mitään laboratoriossa mitattavia lukuja, joilla ne voidaan todeta. Diagnoosi annetaan oirekuvan perusteella  ja sen tähden joskus voi kestää kauan, että löydetään oikea psyyken lääkitys. Monella mielenterveyskuntoutujalla on diagnoosi muuttunut useamman kerran vuosien varrella.

 Olen pitänyt monta kertaa luentoja narsismista ja aihe selvästi kiinnostaa ihmisisä. En kuitenkaan halua leimata ihmisiä kovin helposti, mutta fyysinen väkivalta on yleensä se raja, joka muiden oireiden esiintyessä sinetöi omassa mielessäni narsismi-leiman.

Kognitiivisen terapian expertti Jeffrey Young on kehittänyt teoriaa tunnelukoista. Niillä  tarkoitetaan  ihmiselle varhain muodostuneista, virheellisiin uskomuksiin perustuvista tavoista tulkita elämää ja tuntea hankalia tunteita. Nykyään tunnelukkoja on nimetty 18 kappaletta ja niiden taustalla ovat siis mieleen muodostuneet haitalliset skeemat. Young on työryhmineen kehittänyt inventaarin, jossa kysymysten avulla etsitään omia haitallisia skeemoja ja tunnelukkoja. Oikeutuksen skeema on lähellä sitä, mitä naisten lehdissä nimitetään narsismiksi. 

Parisuhdeväkivaltaa ennalta ehkäistäessä ja riskiä arvioitaessa myös Oikeutuksen-skeema voi olla merkki siitä, että suhteessa voi myöhemmin esiintyä väkivaltaa. Suhteen alussa Oikeutuksen skeeman omaava voi joustaa paljonkin, jos arvelee siitä olevan itselleen hyötyä, mutta suhteen edetessä hän kasvattaa määräysvaltaansa. Tarjoan seuraavana Youngin kysymykset muunnettuna kolmanteen  persoonaan, koska nyt on tarkoitus huomata merkkejä toisessa ihmisessä. 

HUOMAA VAROITUSMERKIT! Oikeutuksen haitallisen skeeman omaavan toiminnalle on ominaista:

Jos hän haluaa jotain, hänen on vaikea hyväksyä "ei" -vastausta.

Jos hän ei saa haluamaansa, hän ärsyyntyy tai vihastuu.

Hän on mielestään erityistapaus, eikä hänen tarvitse hyväksyä moniakaan niistä rajoituksista, joita ihmisille asetetaan.

Hän vihaa sitä, että häntä rajoitetaan tai estetään tekemästä, mitä hän haluaa.

Hän ajattelee, että hänen ei tarvitse noudattaa sääntöjä ja sopimuksia, joita muut normaalisti noudattavat.

Hän on sitä mieltä, että hän antaa muille enemmän kuin saa heiltä.

Hän asettaa omat tarpeensa tavallisesti muiden tarpeiden edelle.

Hän käyttää aikansa miten haluaa, eikä hänellä ole enää aikaa ystäville tai perheelle.

Hän saa usein kuulla, että määrää paljolti sitä, miten asiat pitää tehdä.

Hän raivostuu, jos muut eivät tee sitä, mitä hän pyytää heitä tekemään.

Hän ei voi sietää sitä, että muut sanovat hänelle, mitä pitäisi tehdä.

NAISUHREJA

Amnesty:n sivulla kerrotaan että "Parisuhteessa tapahtuvassa väkivallassa on kyse muustakin kuin lyönneistä. Se on esimerkiksi uhkailua, valvontaa ja liiallista kontrollia. Parisuhdeväkivalta koskettaa erityisesti naisia: uhreista 77 prosenttia on naisia, kun taas tekijöistä 78 prosenttia on miehiä. Joka kolmas nainen Suomessa on kokenut väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppaninsa taholta. Väkivaltaisessa parisuhteessa mustasukkaisuus, henkinen väkivalta, alistaminen ja uhrin eristäminen ystävistä ja sukulaisista on tyypillistä. Usein tilanne muuttuu huonommaksi ajan kuluessa. Parisuhdeväkivaltaan liittyy haitallisia luuloja, kuten uhrin syyllistäminen tai se, että väkivallan kohde olisi provosoinut pahoinpitelijää. Usein myös julkisessa keskustelussa vastuu väkivallan päättymisestä on naisella; naisen olisi pitänyt ymmärtää lähteä. Sen sijaan kysymättä jää, miksei väkivallan tekijä muuttanut käytöstään."

Raainta parisuhteeseen liittyneen väkivallan kuvausta olen kuunnellut ja lukenut jesidityttö Farida Khalatin kirjoittamasta kirjasta: "Olin Isisin vanki". Siinä parisuhteet olivat lyhyitä, mutta sitäkin väkivaltaisempia. Vuonna 2014 kun Farida oli ollut 17-vuotias, Isis-terroristit hyökkäsivät hänen kotikyläänsä. Miehet ja pojat tapettiin, tytöt ja nuoret naiset otettiin vangeiksi. Faridaa kaupattiin orjamarkkinoilla, hän siirtyi mieheltä toiselle, häntä hakattiin ja raiskattiin. Äänikirjan kuunteleminen on intensiivisempää kuin kirjan lukeminen ja se vie huomattavasti enemmän aikaa. Faridan kohtalo oli niin järkyttävä, että en halunnut jatkaa kuuntelemista ja viettää aikaa sen kanssa tuntikausia, vaan lainasin kirjan kirjastosta ja luin tarinan loppuun. Sain tietää, että Farida pääsi pakoon kuuden muun tytön kanssa ja kulki autiomaan halki turvaan. Lopulta hän pääsi muuttamaan Saksaan. Löysin netistä "Daily Mail" -lehdessä olleen kuvauksen hänen isoista häistään. Hirveällä tarinalla oli todella onnellinen loppu. https://www.dailymail.co.uk/news/article-6228417/Yazidi-sex-slave-gang-raped-tortured-ISIS-marries-soulmate.html

MIKSI NAINEN EI LÄHDE SUHTEESTA

Kuuntelin äskettäin myös erään Ruotsissa eläneen islamilaisen pakolaisnaisen tarinan. Hän ei ollut fyysisesti kenenkään vankina. Hän olisi pystynyt lähtemään väkivaltaisesta avioliitostaan ja hakemaan apua, mutta ei vuosikausiin uskaltanut eikä pystynyt sitä tekemään. Kunnes lopulta karkasi vapauteen.

Olen seurannut myös monia suomalaisten avioliittoja, joissa on väkivaltaa, mutta joista ei pystytä lähtemään.

Vuosikymmeniä sitten keskustelin hyvin toimeen tulevan perheen äidin kanssa. Miehellä oli vaativa ammatti ja vaimo oli kotirouva ja kertoi viihtyvänsä hyvin kotona, vaikka lapset olivat jo koulussa. Tiesin, että hän oli muuttanut pois kotoa aikaisemmin, mutta palannut perheen luo takaisin parin kuukauden kuluttua. Koti oli siisti ja kaikki vaikutti ulkonaisesti täydelliseltä, mutta tietooni oli tullut, että aviomies oli ollut väkivaltainen. Kun yritin kysellä häneltä asiasta, hän kielsi väkivaltaisuuden ehdottomasti.

Kun lapset olivat aikuisia, nainen lähti lopullisesti ja tarina kaikessa rumuudessaan paljastui. Nyt nainen ei kieltänyt miehen väkivaltaisuutta. Mies oli ollut sairaalloisen mustasukkainen ja eli yhä enemmän harhoissaan. Osa lapsista selvisi normaaliin elämään, mutta nuorempi tytär oli vaurioitunut ja sain lehdestä lukea hänen rikollisesta elämästään.

Kuuntelin Johanna Holmströmin Märta Tikkasesta kirjoittaman mielenkiintoisen kirjan: "Tyttö joka halusi juosta vetten päällä". Kirjassa nuori kirjailija haastattelee iäkästä kirjailijaa ja kauhistelee tämän rakkautta ja avioliittoa tuurijuopon luonnehäiriöisen "neron" Henrik Tikkasen kanssa. Harvasta avioliitosta tiedetään yhtä paljon kuin siitä, koska molemmat puolisot ovat avautuneet suhteesta pohjamutia myöden. Olen lukenut Henrik Tikkasen "osoitekirjat" ja Märta Tikkasen keskeiset avioliittokuvaukset "Miestä ei voi raiskata" ja "Vuosisadan rakkaustarina", joiden on sanottu vieneen maailmanlaajuisesti feminismiä eteenpäin.

Holmströmin kirjasta luen ihmetyksen siitä, että feministiksi lukeutuva Märta ei lähtenyt avioliitosta ja sen seuraukset näkyivät kirjoittajan mukaan perheen lapsissa nyt aikuisina. Kellään neljästä lapsesta ei ollut kirjan kirjoittamisen hetkellä tavallista perhettä. Asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia. Vaikka Märta olisi lähtenyt siitä avioliitosta, myös sen ratkaisun seuraukset olisivat voineet vaurioittaa lapsia.

Väkivaltaisesta parisuhteesta liian myöhään pois lähtenyt äiti ei tarvitse enää taakakseen syyllisyyttä siitä, että oli pelokkuudellaan ja viivyttelyllään ja saamattomuudellaan aiheuttanut lapsilleen vaurioita. He saattavat jälkeenpäin tarinaansa kertoessaan kohdata kauhistelua siitä, että oli jäänyt suhteeseen. Se on kuin puukon kääntämistä haavassa. Ehkä Märtan kohdalla ei kuitenkaan ole näin.

Henrikin ja Märtan avioliitto muuttui, kun Henrik sairastui leukemiaan ja myöhemmin muutti pihapiirissä sijainneeseen asuntoon, vaikka aloittikin päivänsä yhteisellä aamuteellä perheen kanssa. Holmström tuo esiin sen, miksi Henrik ja Märta eivät eronneet. Ensinnäkin syy oli se, että he halusivat lasten takia pysyä yhdessä ja toiseksi pysymällä avioliitossa he saivat materiaalia kirjalliseen tuotantoonsa.

Märta sai kohdata arvostelijoiden taholta vihamielistä suhtautumista. Häntä teilattiin mitä taitavimmin sanakääntein varsinkin suomenkielisessä lehdistössä. Kun proosarunomuotoon kirjoitettu avioliittohelvettikuvaus "Vuosisadan rakkaustarina" Ilmestyi Mirja Bolgar totesi nyt jo lakkautetussa "Uudessa Suomessa": Kirja on vastenmielinen, eikä hän usko kirjoittajan vilpittömyyteen, eikä halua olla missään tekemisissä moisten runojen kanssa. Hän oli sitä mieltä, että raakimuksesta pääsee eroon, jos todella tahtoo. Kristillisen "Kotimaan" arvostelija oli sitä mieltä, ettei kirja voi kiinnostaa ihmisiä. - Siinä hän oli väärässä. Sillä se nousi heti myyntitilastojen kärkeen. Sitten Helsingin Sanomien Pekka Tarkka julkaisi oman kiittävän arvostelunsa ja taas toteutui se, että osa arvostelijoista kiitti, osa haukkui. Märtan avioliittokirjat saivat paljon lukijoita pohjoismaissa, niille oli suorastaan tarvetta.

LÄHISUHDEVÄKIVALLAN LÄHTÖKOHTIA

Syy parisuhdeväkivaltaan ei ole koskaan uhrin käyttäytymisessä. Vaikka riitaan tarvitaan kaksi, väkivaltaan vain yksi.

Olen kohdannut parisuhteessa naisiin kohdistuvaa kolmenlaiselta pohjalta lähtevää väkivaltaa.

Yleisintä on humalaisen miehen väkivalta.

Toiseksi yleisintä on sairaalloisesta mustasukkaisuudesta johtuva väkivalta. Jotkut miehet tulkitsevat normaaleja tilanteita ja yhteensattumisia merkeiksi naisen uskottomuudesta. Jotkut suorastaan kuulevat harhoja tai saavat muuten mielestään täydellisen varmuuden toisen uskottomuudesta. Mustasukkaisuusharhainen ei aina ole fyysisesti väkivaltainen, mutta henkisesti kylläkin.

On myös sellaisia miehiä, jotka ovat aggressiivisia eivätkä yksinkertaisesti pysty kontrolloimaan itseään, vaikka haluaisivatkin. Osa on vaurioitunut psyykkisesti lapsuudessa, osalla on jonkin asteinen aivovaurio ja osa on iän myötä sairastunut dementiaan, jonka oireena on väkivaltaisuus.

Televisiossa on juuri ollut kahdeksanosainen islantilainen sarja Fractures, josta edellä olevat neljä kuvaa ovat. Siinä oli sivujuonena väkivaltaisuus. Perheenisä oli väkivaltainen sekä vaimoaan että lapsiaan kohtaan. Sarjassa tuotiin esiin myös väkivaltaisen miehen lapsuusolosuhteita, jotka selittivät väkivaltaista käytöstä. Miehellä oli ollut väkivaltainen remmillä rankaiseva alkoholistiäiti. Sarjassa yritettiin avioeroa, mutta sen päättyessä vaimo oli ottanut jälleen syvästi katuvan miehen takaisin. Ensimmäisen kerran mies oli nyt mennyt terapiaan. Mutta katsojana olisin odottanut vähän vakuuttavampaa loppuratkaisua miehen kohdalla. Esimerkiksi osallistumista jonkinlaiseen miesten lyömätön linja -ohjelmaan. https://www.miessakit.fi/toimintamuodot/lyomaton-linja/

Parisuhdeväkivalta koetaan häpeälliseksi. Myös väkivaltainen osapuoli saattaa ahdistua omasta käyttäytymisestään niin paljon, että hänen mielensä kieltäytyy uskomasta sitä todeksi tai selittää sen joksikin muuksi, ääritapauksessa lyöjä olikin se toinen. Tärkeintä on parisuhdeväkivallasta puhuminen ja sen ennaltaehkäisy. Kun tilanne on jo todellisuutta, on tärkeää, että se tunnistetaan ja tunnustetaan. Apua on saatavissa.

LISÄÄ TIETOA: https://thl.fi/fi/web/vakivalta/vakivallan-muodot/lahisuhdevakivalta