SE ON SITTEN KESÄ

PUUTARHAKOKEMUKSIA

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nopeammin aika tuntuu kiitävän. Äsken oli lunta ja nyt yhtäkkiä onkin kesä. Havahduin siihen vasta toissapäivänä. Silloin join aamukahvini ensimmäistä kertaa parvekkeella ja samalla tajusin laiminlyöntini. Olen harjoittanut vähäisillä taipumuksillani hyötypuutarhan ylläpitämistä parvekkeellani, mutta tänä keväänä kylvötyöt ja istutushommat olivat jääneet tekemättä. Eniten minua harmitti, että "punainen tupa ja perunamaa" ei toteutuisi kuten aikaisempina vuosina. Olen istuttanut vuosittain parvekkeelle kolme perunaa isoon ruukkuun. Mutta ei hätää, onneksi Prismassa olivat tehneet sen puolestani, sain hankittua sieltä ämpärillisen perunamaata. "Timoa" olivat istuttaneet ja nyt varret olivat jo yli puolimetrisiä. Multasormi, intohimoinen harrastajapuutarhuri tyttäreni vähän ihmetteli, miten en ole edes niitä kolmea perunaakaan saanut aikaiseksi istuttaa. Selitin syyksi huhtikuisen koronan aiheuttamaa ajoittaista jälkiväsymystä ja sukujuhlan järjestämistä toukokuun loppupuolella ym. Sain häneltä hyvän ohjeen ensi vuotta varten. Minun pitää vain laittaa ajoissa kolme perunaa ikkunalaudalle, siellä ne itävät ihan itsekseen. Ei tarvita mitään multaa tai pikkupurkkeja. Kaipa sitten esteetikkona saisin ne siirrettyä ruukkuun pilaamasta maisemaa.

On minulla joskus ollut jopa puutarhamökki. Ostin sen, kun pojat eivät enää halunneet tulla vuokramökille Nastolaan ja mökki oli liian pieni viidelle. Halusin kuitenkin kesästä isomman palasen kuin mitä sain keskustan kerrostalossa, jossa ei ollut edes parveketta. Nautin mökistä, mutta en puutarhasta. Päätin aluksi yrittää. Olin kuullut, että perennat ovat hyviä pihakasveja. Menin kauppapuutarhalle ja ilmoitin haluavani ostaa muutaman perennan. Nainen katsoi minua ystävällisesti ja kysyi, mistähän kukasta olisi kyse ja iski eteeni vihkon täynnä eri kasvien kuvia. Olin luullut, että perenna on kasvin nimi. En kehdannut tunnustaa tietämättömyyttäni, vaan ihan pokkana valitsin joitakin. 

Kauhukseni sain pyytämättäni kukkakedon, kun nurmikolle alkoi tunkea voikukkia ja hävisin päivittäin taistelun niitä vastaan. Jos olin poissa muutaman päivän, ne alkoivat levitellä haituviaan ja naapuri silmäili huolestuneena pihaani. Kun syksy tuli alkoi valtava punaviinimarjapensas tuottaa minulle huolta. En kerta kaikkiaan jaksanut poimia yhtään marjaa. Toivoin, että ystäväni poimisivat niitä itselleen ja rastaat huolehtisivat lopuista. - Ja niin kävi. Vadelmia sentään sain poimituksi niinä vuosina, kun niitä tuli. Vietin mökilläni muutaman vuoden aikana vain yhden yön, mutta monta ihanaa rauhallista hetkeä sisällä tupasessa, jonka sisustamisessa olin nähnyt paljonkin vaivaa. Uimalampi oli lähellä ja sen kirkkaassa vedessä saatoin uiskennella ja nautiskella. Kun pojat lähtivät kotoa, vuokrasin Nastolasta tutun vanhan maatalon päärakennuksen ja siihen ei kuulunut puutarhaa. Oli siellä punaviinimarjapensaita pihassa, mutta marjat poimi vuokranantaja. - Ja se sopi minulle.

ELÄMÄÄ KORONAN JÄLKEEN: KULTTUURIA, HENGELLISTÄ ANTIA, SUKUJUHLIA

Kaksi vuotta sitten Collanin sukuseura päätti järjestää retken Ilmajoen musiikkijuhlille katsomaan sukulaisemme Jukka Linkolan säveltämää oopperaa "Hiljaiset perivät maan". Harmittelin, etten päässyt mukaan, kun oli menossa samaan aikaan Itävallan alpeille vaeltamaan. No kummatkin peruuntuivat. Iloitsin, että pääsen sitten mukaan kesällä -21. No senhän tiedämme, ettei sitäkään esitystä tullut, mutta nyt tulee. Onneksi kulttuurin tuottajien kurjuus alkaa olla ohi.

Kesääni on kuulunut eräänä kohokohtana "Vanhan kirjallisuuden päivät" Sastamalassa ja nyt kahden välivuoden jälkeen sinne taas pääsee. Siellä saa kuulla hienoja luentoja. Kirjojen ostamista olen yrittänyt välttää, kun niitä ennestäänkin on liikaa, mutta aina sieltä jotain tarttuu mukaan.

Viime kesänä "Hengen uudistus kirkossamme r.y." sai järjestettyä juuri ja juuri ja monin varotoimin kesäjuhlat Lempäälässä. Nyt on palattu normaaliin aikaan. Ja sinne olen taas menossa. Kansan Raamattuseuran suvipäivät ovat olleet kymmeniä vuosia jokakesäinen iloni ja nyt taas tauon jälkeen pääsen sinnekin.

Kesä on myös sukukokousten aikaa. Kuulun kolmeen eri sukuseuraan savolaisen äitini takia. Juuri ilmoittauduin äidinpuoleisen keskiaikaisen skotlantilaisen esi-isän jälkeläisten eli Teit-suvun kokoontumiseen.

KESÄMUISTOJEN AARTEET

Usein ajatellaan, että ihmisen kuuluu olla kesällä onnellinen ja sitten ollaan onnettomia, jos oma kesä ei täytä odotuksissa ja unelmissa luotuja kriteereitä. Työssä käyvillä ihmisillä juuri kesälomaan ladatut onnellisuuden odotukset aiheuttavat riskin jopa parisuhteen säilymiselle. Avioeroja haetaan eniten juuri kesälomien jälkeen.

Kun kesä tulee, tulevat mieliimme myös elämämme menneet kesät. Kaikki muistot eivät suinkaan ole hyviä, mutta niitäkin jokaiselta löytyy ja onnellisia muistoja kannatta hyödyntää tämän päivän iloksi. Haastan sinua miettimään kymmentä kesäkuvaa, jotka kertovat elämäsi onnellisista hetkistä. Niitä kaikkia tai yhtään niistä ei ole välttämättä otettu, mutta voit mielikuvissa rakentaa kuvan. Ja kannattaa viipyillä kiittäen kuvan ääressä ja sen muistoissa.

Mietin oman elämäni kymmentä kuvaa ja kerron niistä neljästä. Yksi onnellinen kesäkuva, jota elämästäni ei ole otettu, olisi voitu ottaa kesänaapurin saunakamarissa, kun olin noin kymmenvuotias. Siellä kerroin sateen ropistessa ikkunaan keksimääni jatkokertomusta kolmelle innokkaasti kuuntelevalle tytölle. 

Yllä on kesäkuva vuodelta 1963. Soutelen siinä Ahvenlammella Saarijärvellä. Siihen kuuluu taustamusiikiksi Tsaikovskin pianokonsertto no 1. https://www.youtube.com/watch?v=A46N_h9fqqw Minulla se liittyy aina kesään -63. Samaan kesään liittyy myös tango Satumaa: "Aavan meren tuolla puolen jne" En suinkaan ole ainoa, jonka nuoruuden onnellisia lavatanssitunnelmia tuo mieleen "Suomen kansallistangoksi" nimetty kappale.

Mitä enemmän ihminen kaivaa menneisyydestään hyviä muistoja sitä kesäisenonnellisemmaksi mieli muuttuu.

RUKOUSVASTAUS JA MITÄ SIITÄ SEURASI

Kukaan ei ole ottanut minusta valokuvaa pienen hirsimökin kuistilla kesällä 1980. Ihailisin kuvassa  saunan jälkeen auringonlaskua lapsuuteni kesien maisemissa Ruuhijärven rannalla ja kiitän Jumalaa.

Olin saanut vuokramökin rukousvastauksena. Olin ihaillut pikkuruista hirsimökkiä niemen nokassa ja toivoin mahdollisuutta vuokrata sen kolmihenkiselle perheelleni. Mökkejä vuokraava isäntä totesi, että sitä on vuokrannut jo monta vuotta kaksi naista, joista toinen on diakonissa, ja he haluavat jatkaa. Minä kuitenkin jatkoin rukoilemista. Sitten isäntä soitti keväällä ja kertoi, että naiset ovat ostaneet jostain mökin ja se pikkumökki vapautuu minulle. Syöksyin Nastolaan ja hehkuin onnesta ja kuulemma ne kaksi naistakin olivat ikionnellisia, kun olivat löytäneet itsellensä sopivan mökin - taisi olla heilläkin rukousvastaus. Tyttärilläni oli vuokraisännän tyttärestä seuraa ja he viettivät talossa kaikki päivät. Minä sain nauttia yksinäisyydestä. Maalasin sen ensimmäisen kesän aikana onnellisten tunteiden muistoksi oheisen kuvan taulun ja lisäksi monta muuta, joita myin syksyllä lähetystyön hyväksi seurakuntatalolla pitämässäni näyttelyssä.

Seuraavana kesänä oli tarkoitus taas panostaa maalaamiseen, mutta loman alussa tunsin, että minun pitäisi kirjoittaa kristillinen kirja nuorille. Sisäinen kehotus oli niin voimakas, etten voinut vastustaa sitä, vaikka ihmettelin. Minulla ei ollut mukana edes kirjoituskonetta. Maalausvälineitä olin sinne raahannut kosolti.

Ostin mustan ruutuvihon kirkonkylästä ja asetuin kuistille tyttöjen lähdettyä taloon. Laineiden liplattaessa aloin kirjoittaa suunnittelematta yhtään mitään. Siihen mennessä en ollut julkaissut mitään enkä haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Parin viikon kuluttua aloittamisesta eräänä aamuna kuulakärkikynästä loppui muste. Lähin kauppa oli kahdentoista kilometrin päässä eikä minulla ollut autoa. Harmittelin tilannetta, minulla ei ollut edes yhtään lyijykynää. Päätin lähteä taloon hakemaan postia. Siellä oli pöydällä lehtien joukossa pullea kirje, jonka sisällä oli kuulakärkikynä. Valitut Palat oli päättänyt lähettää minulle mainoskynän. Oliko sattumaa vai johdatusta. itse tulkitsin sen jälkimmäiseksi ja jatkoin kirjoittamista kiitollisena.

Loman loppuessa kirjakin oli valmis ja tarjosin sitä ensimmäisen kerran kustantajalle ja toisellekin, kunnes lopetin tarjoamisen. Siitä kesästä kului kymmenisen vuotta ennekuin kirja julkaistiin. Olin jakanut sen kahteen osaan ja toinen osa tuli heti perässä. Kolmas osa jäi laman jalkoihin, eikä sitä julkaistu. Siihen päättyi "urani" nuorisokirjailijana. Tietokirjailijaksi ryhtymisen polulle sain kutsun eräänä sateisena kesäyönä. Tosin "kutsu" koski vain monistetta. Mutta jatkokutsuja seurasi ja siinäkin suhteessa elämä yllätti. https://www.anjalaurilankotisivu.com/tietokirjailijana/

KESÄRUNO

Vanhuuteni kesätunnelmiin liittyvä sävelmä ja runoteos on Eino Leinon Nocturne. Luulin aikaisemmin, että siinä vanha Eino Leino summaa elämänsä kesiä. Viimeiset lauseet voisivat hyvinkin kuvata elämänsä tilin tehneen vanhuksen tyyntä valmistautumista tulevaan ja neiti kesäheinäkin on vain onnellinen muisto. Koin saavani vertaistukea toiselta vanhukselta. Mutta ei. Leino kirjoitti runon 24-vuotiaana. Sävellettynä se on tullut tutuksi suurelle yleisölle. Melodia on haikea ja onnellinen yhtä aikaa. https://www.youtube.com/watch?v=GhbPGUpxEWI

NOCTURNE
"Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
omani on Hiiden vuoren kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leino 3.7.1903

LUOPUMISTA JA SAAMISTA

Iän karttuessa kesämökkeily ei enää tuntunut niin hyvältä kuin aikaisemmin. Vuosia sitten saatoin istua tuntejakin kuvan laiturin päässä ja vain tuijottaa Ruuhijärven pintaa. Sitten alkoi ajatus kesästä omassa kodissa kaikkine mukavuuksineen viehättää yhä enemmän. Tuijottelen nyt kesäisin Loimijoen pintaa ja se sopii minulle.

Tiedän että nykyiseen kesämukavuuteen vaikuttaa oleellisesti se, että minä ajan vielä autoa. Sekin päivä tulee, että siitä on luovuttava. Mutta iloitsen siitä, mitä nyt vielä on. 

Tämän kesän ilonaihe on myös aloittamani kolesterolilääkitys! Yritin vuosikausia saada lukemia pysymään kurissa tiukalla dieetillä siinä onnistumatta. Viime syksynä annoin periksi ja suostuin lääkitykseen. Voi miten se on parantanut elämäni laatua. Tästä tulee taas "jäätelökesä" vuosikymmenten jälkeen. Nyt voin nauttia kermajäätelöäkin mielin määrin eikä tarvitse tyytyä kaura ym. "korvikejäätelöihin". Ihanaa on myös herkutella kermaisilla perunoilla ja pastoilla sekä voissa paistetuilla muikuilla, sienillä ja lätyillä.  

Ja onhan meillä forssalaisilla oma ihana uimalampemme melkein keskustan tuntumassa. Tässä on yksi kymmenestä onnellisuuskuvastani: Aamu-uintipoukamani, jonne taas kohta lähden. Sen seuraksi sopisi tunnelmaa luovaksi sävelmäksi virsi 923  https://www.youtube.com/watch?v=9bKfM4TkpL4