SUKUTUTKIJAN KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

Sukututkimus on mahtava harrastus, jos on kiinnostunut ihmisistä ja ihmisten tarinoista ja myös kansojen kohtaloista. Minä olen. Viikko sitten törmäsin blogia kirjoittaessani pula-ajan ostokorttiin, jossa oli erikoinen nimi: Gerda Stewen-Steinheil- Hän oli asunut Töölössä samalla kadulla kuin minä (ja Anna Vyrubova, josta kirjoitin kaksi viikkoa sitten). Sukututkijana alkoi päässäni raksuttaa 1. Mikä on nimen alkuperä? ja 2. Onko meillä yhteisiä sukujuuria? Aikani seikkailin netissä ja vastaukset kysymyksiin löytyivät sukututkijoiden yhteisöpalvelun Genin sivuilta.

von STEINHEILIN SUVUSTA

Nimen alkuperä?

Fabian von Steinheilin (kuva) ja Natalia von Engelhardtin perhe

Gerdan isoisän isoisä oli ollut Suomen ensimmäinen Steinheil ja siis maahanmuuttaja. Hänen nimensä oli Fabian von Steinheil ja hän oli syntynyt vuonna 1762 Haapsalussa Virossa saksalaiseen aatelissukuun. Hänestä tuli tsaarin armeijan upseeri. Hän avioitui 30-vuotiaana itseään kymmenen vuotta nuoremman viipurilaisen aatelisneidon kenraali, paroni Nicolai Henrich von Engelhardtin Natalia-tyttären kanssa.

Siihen aikaan ensimmäinen lapsi syntyi yleensä vuoden sisällä avioliiton solmimisesta, mutta Fabianin ja Natalian perheeseen lasta ei alkanut kuulua. Vasta kymmenen vuoden kuluttua syntyi 1803 Viipurissa perheeseen ainokaiseksi jäänyt lapsi, tytär, joka sai nimekseen Helena Alexandra.

Ilman Napoleonin sotia perhe olisi luultavasti jatkanut elämäänsä Viipurissa. Napoleonin sotien pyörteissä Venäjä valloitti Suomen ja Suomi siirtyi sen alaisuuteen vuonna 1809. Vuotta myöhemmin Fabian von Steinheil nimitettiin Suomen suurruhtinaskunnan korkeimmaksi virkamieheksi, kenraalikuvernööriksi. Hän oli Suomessa pidetty – toisin kuin myöhemmin sortovuosien aikaiset seuraajansa. Hänet aateloitiin ja hän sai kreivin arvon Suomen Ritarihuoneessa vuonna 1812. Perhe oli saanut kodikseen varsin hulppean asumuksen: Alussa on kuva kenraalikuvernöörin virkatalosta ns. Bockin talosta Senaatintorin varrella ja sen Empiresalista, joka valmistui Engelin suunnitteleman remontin jälkeen vuonna 1919. Seuraavana vuonna salissa tanssittiin perheen ainokaisen Helena-tyttären häitä. "Linnoissa kreivien häät vietettiin"

Näytti siltä, että von Steinheil-suvun aateluus päättyisi heti alkuunsa, koska miespuolista perillistä ei ollut. Luultavasti tyttärestä tuli alkupettymyksen jälkeen isänsä silmäterä. Perheessä vieraili oletettavasti monia sulhaseksi sopivia nuoria aatelismiehiä. Lopulta kuitenkin 15-vuotias Helena rakastui itseään 20-vuotta vanhempaan Alexander Steweniin (Kuva alla). – oletan, että kysymyksessä oli ainakin hänen puoleltaan rakkausavioliitto. Alexander oli kotoisin Haminasta ja isä oli aateliton kollegineuvos. Helena nai alle säätynsä, kuten sanonta kuuluu. Alexanderille avioliitto toi mukanaan monenlaista hyötyä. Alexander oli kylläkin kenraalimajuri ja toimi Turun kaupungin komendanttina. Hän sai siirron Helsingin komendantiksi 1819 kesäkuun alussa ja vihkiminen tapahtui 22. Heinäkuuta.

Fabianin virkaura päättyi 1824 ja hän muutti vaimoineen Meilahden kartanoon. Vaimo Natalia kuoli kartanossa kaksi vuotta myöhemmin ja Fabian eleli siellä leskenä viisi vuotta kunnes kuoli 7.3.1831.

Alexander Stewenin jaHelena von Steinheilin perhe

Kolmen vuoden kuluttua häistä pariskunnalle syntyi tytär, joka sai nimen Natalia Helenan äidin mukaan. Hänen jälkeensä viisi vuota myöhemmin syntyi kauan kaivattu poika Nikolai, joka jatkoi kreivillistä sukua.

Luultavasti Alexander miellytti Helenan isää, koska Fabian von Steineheil adoptoi 25.8.1824 40-vuotiaan Alexander Stewenin pojakseen, ja hänet merkittiin 3.2.1825 Suomen ritarihuoneeseen kreivilliseen sukuun No:7 nimellä Stewen-Steinheil. Tämän erikoisen tapahtuman johdosta syntyi kummeksumani sukunimi - sain ensimmäiseen kysymykseeni vastauksen. Avioliitto kesti 23 vuotta ja päättyi Alexanderin kuolemaan 58 vuotiaana. Helena jäi leskeksi 38 vuotiaana eikä avioitunut uudestaan. Hän vietti vanhuutensa Viipurissa Saarelan kartanossa (alla oleva kuva vasemmalla) ja kuoli 68-vuotiaana.

Tällä hetkellä Meilahden kartanon päärakennus on kurjassa kunnossa. (Kuva oikealla)

Kartano oli minulle aikoinaan tuttu paikka. Hyvä ystävättäreni ja lapsuudentoverini kertoi kerran, että hänellä oli unelma. Hän toivoi pääsevänsä avioiduttuaan asumaan ihanaan taloon, mutta sen enempää en saanut tietää. Kun toive näytti toteutuvan ja vuokrasopimus oli tehty, hän paljasti minulle, mikä talo se oli. Lähdimme ajelulle Seurasaaren tietä ja käännyimme Tamminiemen kohdalta oikealle ja näin talon ensimmäisen kerran. Edelliset asukkaat poistuivat toukokuussa ja pääsin vierailulle. Tuomet kukkivat ja levittivät huumaavaa tuoksuaan ja hetki tuntui epätodelliselta. Häitä tanssittiin talossa kauniina kesäiltana. Pitkäaikaista kotia siitä ei tullut, koska Helsingin kaupunki osti sen omistukseensa.

Nikolai Stewen- Steinheilin ja Helena Augusta Thesleffin perhe

Saarelan kartano siirtyi Alexanderin kuoleman 1842 jälkeen Perheen pojan Nikolain omistukseen. Nikolai avioitui Thesleffin aatelissukuun kuuluvan Helena Augusta Charlottan kanssa. He saivat kaksi poikaa, joista vanhempi Alexis peri aikanaan Saarelan kartanon. Äiti Helena asui oletettavasti Saarelan kartanossa. Hän luultavasti saattoi tietää juoruista, joita kartanossa huhuttiin Nikolain elämästä ja pienestä pojasta, joka oli syntynyt sepän perheeseen. Poika oli samannäköinen kuin Nikolain vanhempi poika Alexis, joka syntyi 1849 ja näytti jäävän perheen ainoaksi lapseksi. Vuonna 1960 syntyi sepän poika Johan ja vuosi sen jälkeen tuli Nikolain perheeseen toinen poika Hugo. Hugo perusti aikanaan perheen, mutta Alexis jäi naimattomaksi. Helena ehti nähdä Alexiksen varttuvan aikuiseksi ja luultavasti hänen huikentelevainen elämäntyylinsä huolestutti Helenaa. Toinen lapsenlapsi Hugo syntyi kaksitoista vuotta esikoispoika Alexiksen jälkeen ja vuosi sepänpoika Johanin jälkeen. Helena kuoli vuonna 1872.

Geniin talletetussa Juho Hallenbergin tyttärenpojan esitelmässä kerrotaan, että

" Vähän Juho Hallenbergia aikaisemmin syntynyt kreivi Alexis Stewen-Steinheil, joka pakkohuutokaupassa 1890 menetti Saarelan vietettyään sitä ennen pari vuosikymmentä loistavaa mutta kallista elämää, ja Juho Hallenberg olivat kuulemma samannäköisiä kuin kaksi marjaa. Juho Hallenberg tuki 1900-1uvun alkupuolella monin tavoin taloudellisesti köyhtynyttä kreiviä. Hän kuoli joskus 1920 luvulla ja makasi kuolinvuoteellaan lääninsairaalassa. Sieltä hän lähetti sanan Tammisuon tehtaiden johtajana olleelle Arno Thunebergille, että hänellä olisi jotain hyvin tärkeätä kerrottavaa. Arno Thuneberg, sittemmin Tuurnana tunnettu, lähti kiireesti ajamaan Tammisuolta läänin-sairaalaan Kannaksentien varrelle, vai oliko se silloin Pietarintie, mutta kuolema ehti ensin."

Rivien välistä saattaa lukea, että Saarelassa sepän poikana syntynyt kauppias ja teollisuusmies Juho Hallenberg olisi ollut Nikolai Stewen-Steinheilin avioton poika ja Alexiksen veli. Ainakin sellaista tunnutaan suvussa huhutun. Juho Hallenberg rikastui sekä oman työnsä että avioliiton avulla

"Seuraava merkittävä käännekohta Juho Hallenbergin liikemiesuralla oli Saarelan kartanon osto. Alexis Stewen-Steinheilin jälkeen oli kartano ollut kahdeksan vuotta venäläisen kauppiaan Terickoffin omistuksessa, mutta joutui huonon hoidon vuoksi uudelleen pakkohuutokauppaan 1898. Juho Hallenberg pani likoon kaikki mitä omisti, ja teki rutkasti velkaa ja huusi Saarelan hovin itselleen 267.000 kultamarkan hinnasta. Saarelan kartano käsitti lähes 1.200 hehtaaria. Kartanon maihin kuului Tammisuon ulkopalsta Karjalan radan varrella n. 3 kilometrin päässä Viipurin keskustasta. Sinne Juho Hallenberg perusti Tammisuon Tehtaat -nimellä tunnetun teollisuuslaitoksen."

Myös se on rajantakaisessa Karjalassa huonossa kunnossa. 1849 

Hugo Nikolai Stewen-Steinheilin ja Eugenie Adelheid Brunhilde Reudolphin perhe

Nikolain nuoremman pojan Hugo Nikolain aikuistuttua suvun omaisuus oli menetetty vanhemman veljen huikentelevaisuuden takia. Kreivin arvo oli tallella, mutta Hugon ammattina oli tilanhoitaja. Hän avioitui "alle säätynsä" juhannuksena 1889 virolaisen Reudolphin perheen tyttären Eugenie Adelheid Brunhilden kanssa. Reudolphin perheestä kerrotaan Genissä:

"Kaksi ensimmäistä lasta on syntynyt Virossa, kuolivat tulirokkoon matkalla Muolaaseen, ei tietoa mihin ovat haudatut. Muutto Suomen puolelle Muolaaseen Kuusaan hoviin vaimon kanssa n. 1860, ammattina ollut oluenpanija kolmannen lapsen syntyessä, toimi tilanhoitajana"

muutto vaimon ja nuorimpien lasten kanssa tilanhoitajaksi Rautuun 1889. Karl kuoli ollessaan tarkastamassa peltoja Suomen valtion omistaman Wehmaan hovin alueella Raudussa.

Genin tietojen mukaan Eugenien vanhemmat asuivat Raudussa Vehmaisten tilanhoitajana. Eugenie ja Hugo muuttivat tilanhoitajiksi Venäjän puolelle. Ohessa on Päivälehdessä ollut kuolinilmoitus Eugenien isä Karl Kuoli 1893 sydänkohtaukseen.

Hugon ja Eugenien ensimmäinen lapsi, poika syntyi vajaan vuoden kuluttua häistä Kiovassa. Siitä vuoden kuluttua seuraava poika syntyi Tulassa ja kolmas lapsi, joka oli tytär, syntyi vuoden kuluttua Saratovin kuvernementissa ja siitä kahden vuoden kuluttua tytär taas Kiovassa ja vuoden kuluttua taas tytär Saratovissa. Sitten kolmen vuoden kuluttua syntyi Raudussa Wehmaisten hovissa vuonna 1898 Gerda ja myöhemmin hänen kaksi nuorempaa sisarustaan. Perhe muutti Porvooseen vuonna 1905 ja he ostivat Karlebyn kartanon. Perheen kahdeksasta lapsesta muut avioituvat, mutta Gerda jäi naimatttomaksi. Kolmesta pojasta kaksi oli kaksi kertaa naimisissa ja yksi kerran, mutta kaikki olivat lapsettomia. Kreivillinen suku sammui heidän jälkeensä vuonna 1993.

Gerdan ostokortissa ollut osoite oli kiinnittänyt huomioni ja herättänyt kysymyksiä. Talo oli tuttu. Hyvä ystäväni ja opiskelutoverini asui talossa erään sinkkuvirkanaisen alivuokralaisena. Asunto-osakeyhtiö oli perustettu nimenomaan työssä käyviä virkanaisia varten. Se oli rakennettu vuonna 1922. Se oli erikoinen talo siksikin, että siellä oli ensimmäisessä kerroksessa keskuskeittiö, jossa ammatti-ihminen teki ruokaa. Talossa oli erillinen ruokahissi ja kilahduksesta kuuli, koska ruokaa oli omassa kerroksessa saatavana. Vielä 60-luvulla siellä kilahteli – tuskin enää nykyään.

Ainoa tieto, jonka Gerdasta löysin Helsingin Sanomien haulla, oli seuraava ilmoitus:

Gerda oli valmistunut vuonna 1922 sairaanhoitajaksi Helsingissä Marian sairaalassa ja jäänyt sinne töihin. Kuuden vuoden kuluttua hänen työ muuttui, enää hänen toimenkuvaansa ei kuulunut alusastioiden tyhjentämistä eikä oksennusten korjaamista. Hän pääsi 1928 osastonhoitajattareksi Laakson sairaalaan, joka oli silloin kulkutautisairaala. Gerda oli hakenut vuonna 1931 sairaanhoitajan paikkaa Ahvenanmaalta, mutta viran täyttämisen ongelmien vuoksi, hän jäi kuitenkin Laakson sairaalaan, josta pääsi eläkkeelle.

Minun varhaisin muistamani lapsuustrauma liittyi tuohon sairaalaan. Menimme ystäväni ja heidän perheen kotiapulaisen kanssa rokotettavaksi tuberkuloosia vastaan sinne. – se todella sattui kovaa.

2. Olenko sukua Gerdalle?

Geni imoitti että "Gerda Walerie Steven-Steinheil is your 9th cousin four times removed". Mikä tarkoittaa sitä, että meillä on neljän polven sukupolviero. Eli isoäitini isoäiti on Gerdan 9. serkku. Olen seuraavaan taulukkoon koonnut sukupolvet, jotka johtavat yhteiseen esi-isään ja äitiin.

 Taulukossa on myös Gerdan ja Minun yhteisiä Teit-perheen esipolvia niin monta kuin Genistä löytyi. Kuulun Teittien sukuseuraan ja tiedän että sukututkijat kinaavat siitä, tulivatko Teitit Skotlannista ja olivatko Teitit aatelisia. Aateluuteen en ota kantaa, mutta oletan kuitenkin sisältäväni muutaman gramman skotlantilaista verta – sinistä tai punaista – ihan sama. Minulla on FTdna testin mukaan 41 tarkkaa matchiä. Niistä on Englanti+Skotlanti alueella 9 eli jossain kaukaisuudessa siellä on ollut elellyt yhteinen esiäiti yhdeksän Dna-testiin osallistuneen henkilön kanssa (HVR1) Ja yksi niistä matcheista asuu Perthissä (kuva), josta tietojen mukaan esi-isämme ovat tulleet Suomeen. Vertailunvuoksi mainittakoon, että Ruotsissa, johon ainakin kolme varmistettua sukujuontoa menee kirkonkirjojen mukaan, tarkkoja matcheja on vain 5.

Perthin kaupungista on löytyy skotlantilaisen Teet-suvun Facebooksivulla animaatio siitä, millainen Perth oli ollut viisisataa vuotta sitten eli aikana, jolloin esi-isämme olivat jo lähteneet sieltä kohti Suomea. 

Teiteistä on lisää tekemilläni kotisivuilla >>>

Maalaisserkku Pieksämäellä

Isoäitini isoäiti Maria Lovisa oli Gerdan yhdeksäs serkku. Katsoin Collanien sukukirjasta, minkälaista oli Maria Lovisan elämä (s. 1811 Pieksämäellä) verrattuna Gerdan elämään. Koska sukupolvet ovat eripituiset tässäkin sukupolvesta ikäero Gerdan ja Maria Lovisan välillä oli 87 vuotta. Olin aikoinaan kirjoittanut Marian äidistä tarinan "Naisen ääni"-nimiseen verkkojulkaisuun >>> ja kotisivullani on osittain fiktiivinen pienoisromaani Kaisan nuoruudesta: Katariina>>>

Samaan aikaan, kun Kaisa oli "riksfattig" eli ruotumummo, jota kyläläiset elättivät, Tytär Maria Lovisa oli talonemäntänä Karjalankylässä. Maria Lovisa oli torpan tytär ja avioitui talonpoika Nils Karjalaisen kanssa 26-vuotiaana. Puolentoista vuoden kuluttua vihkimisestä syntyi ensimmäinen lapsi, poika, joka kuoli vauvana. Seuraavat kaksi poikaa jäivät eloon. Sitten syntyi poika, joka kuoli vastasyntyneenä ja seuraava poika kuoli kolmevuotiaana ja seuraavaksi syntyi kuollut poikalapsi ja sitten äidinäidinäitini Adolfina ja nuorimman lapsensa Maria Lovisa sai 43-vuotiaana. Hän jäi leskeksi 56-vuotiaana ja kuoli paria viikkoa ennen kuin olisi täyttänyt 79 vuotta.

Siihen päättyivät sukukirjan tiedot ja minulle oli syntynyt taas kysymyksiä, joihin täytyi hakea vastauksia kirkonkirjoista. Esikoispoika kuoli 3 kk ikäisenä ja kuolinsyy oli kouristus. Kolmevuotiaana kuolleen pojan kuolinsyy on hieman epäselvä, ensin on merkitty stygn = pistos ja se on yliviivattu ja epäselvästi kirjoitettu syy voi olla taas kouristus. Stygn on merkitty myös aviomies Larsin kuolinsyyksi. Marian kuolinsyy oli halvaus. Seuraavaksi tuli mieleen, makasiko Maria Lovisa kauankin halvaantuneena. Hän oli käynyt viimeisen kerran ehtoollisella noin vuosi ennen kuolemaansa, joten halvaus oli tullut kuukausia ennen kuolemaa. Maria asui kuolemaansa saakka Karjalaisen talossa, johon oli nuorikkona tullut. Taloa piti Larsin kuoleman jälkeen heidän vanhin eloon jäänyt poikansa Riedrikki (Fredrik). Maria Lovisa joutui suremaan vielä vanhana lapsensa kuolemaa, sillä toiseksi vanhin eloon jäänyt poika Gabriel kuoli 33-vuotiaana epilepsiaan. Gabriel perheineen asui samassa taloudessa ja Gabrielin kuoleman jälkeen hänen leskensä lapsineen jäi taloon. Maria Lovisa sai elää vanhuutensa suurperheen keskellä, toisin kuin hänen äitinsä.

ELÄMÄN HAURAUS JA KRISTILLINEN TOIVO

Stewen-Steinheilin suvusta ei ollut merkitty kirkonkirjoihin yhtään lapsikuolemaa. Talonpoikien ja torppareiden perheissä lapsikuolema oli suuri. Varakkaammissa perheissä ravinto oli parempaa. Taulukossa alleviivaus kertoo sukujuonnon Gerdasta ja minusta yhteiseen esiäitiimme. Siinä on myös ollut yhtenä ketjun osana omassa ketjussani Emerentia Klöfverskiöld, jonka lapsuudenperheen isosta lapsilaumasta (kaksi poikaa ja yhdeksän tytärtä) kaikki selviytyivät aikuisiksi. Mutta pandemialle ei mahdettu mitään. Sen ajan pandemia oli musta surma ja Emerentian sisaruksista siihen kuoli kevään 1657 aikana Vanhin veli ja neljä sisarta.

Kun varhaisia kuolemia oli aikaisempina vuosisatoina paljon, myös rukousta oli paljon. Suomessakin vallitsi kristillinen yhtenäiskulttuuri. On vaikea sanoa, kuinka monta prosenttia väestöstä oli ns. uudestisyntyneitä kristittyjä ja kuinka iso osa oli tapakristittyjä tai jumalankieltäjiä, joita kuitenkin laki velvoitti käymään kirkossa ja ehtoollisella vähintään kerran vuodessa. Sen lain ansiosta meidän sukututkijoiden on mahdollista saada pappien pitämistä kirkonkirjoista arvokasta tietoa esipolvistamme.

Mustan surman (ruton) arvioitiin tappaneen 1300-luvulla 30 – 60 % Euroopan väestöstä. Suomi säästyi silloin epidemialta, joka levisi naapurimaassa Venäjälläkin. 1600-luvulla Suomi ei säästynyt, mutta pieni kylä Etelä-Saksassa säästyi. Alkunsa perinne sai vuonna 1633, jolloin asukkaat lupautuivat esittämän Jeesuksen viimeisiä vaiheita kuvaavan näytelmän, jos säästyisivät rutolta. Vielä nykyäänkin siellä esitetään kymmenen vuoden välein kuusituntinen Kärsimysnäytelmä Jeesuksen viidestä viimeisestä päivästä. Olin katsomassa näytelmää tyttärieni kanssa 80-luvulla. Sitä katsellessa tajusin, että jos minä olisin elänyt Jeesuksen aikana, myös minä olisin yhtynyt huutoon, jossa vaaditaan: "Ristiinnaulitse". Erilaisia kärsimysnäytelmiä esitetään tänäkin vuonna ympäri maailmaa. Forssan seurakunnassa esitetään Pääsiäisen aikaan myös näytelmä, josta kerrotaan seurakuntalehdessä seuraavaa:

Anni lopettaa kirjoituksen lauseeseen "Jokainen voi löytää tien, totuuden ja tehtävänsä". Kun olin tullut uskoon ja viettänyt ihanan ensimmäisen pääsiäisen seurakunnassa, maalasin taulun, jonka nimi oli: "Minä olen tie ja totuus ja elämä". Kuvassa oli Jeesus. Vein taulun Kuhankosken killan näyttelyyn. Se oli ensimmäinen julkinen todistukseni uskosta. Helppoa sen vieminen näyttelyyn ei ollut. Pelkäsin maineen menetystä -enkä syyttä. 

Pääsiäisen aikoihin monenlainen taide julistaa: Musiikki, näytelmätaide, kuvataide ja kirjallisuus. Minulle mieluisin pääsiäisvirsi on 105. "Aurinkomme ylös nousi". Sitä voi laulaa myös paastonaikana ja samalla iloita menneistä pääsiäisistä ja varsinkin siitä ensimmäisestä, jonka vuoksi saan uskoa joskus pääseväni Taivaaseen ja kohtaavani rakkaat, jotka ovat sinne menneet edeltä ja myös ne aikaisempien sukupolvien esivanhempani!

1.
Aurinkomme ylösnousi,
paistaa voittovuorella.
Lämmin valo sieltä loistaa,
surut, murheet hajottaa.
Kokoon tulkaa, taivaan linnut,
suvi-ilmaan puhtaaseen.
Visertäkää, pienet leivot,
viinipuussa tuoreessa.

2.
Kylmä talvi pois on mennyt,
myrskysää on lakannut,
lumipilvet hajotetut,
kylmä sumu selvinnyt.
Lehti puhkeaa jo puihin,
valkoruusut aukeilee.
Lounatuuli hiljaisena
Eedomista puhaltaa.

3.
Kesälinnut taivaan alla
iloisina lentävät.
Sulaneella sydämellä
laulaa toukomettiset.
Elämä ja autuus loistaa
Herran seurakunnassa.
Aurinko on ristin päällä
valkea ja punainen.

4.
Armon Henki täyttää mielet
murheelliset ilolla.
Rauhan tyven, puhdas ilma
Jeesuksesta virtailee.
Epäilysten alta nousee
köyhä sielu kiittämään.
Ikävöitsen täältä päästä
kotimaahan ikuiseen.

KUUNTELE>>>