TAPAHTUMA PERUTTU TAI EI
Kuva on vuonna 2019 Tieteiden talolla pidetystä TIETOKIRJA.FI tapahtumasta. Meitä oli tungokseen asti.
TAPAHTUMAT ETÄNÄ
Eräs kesän kohokohta, jota olen taas odottanut, on kahden vuoden välein Helsingissä pidettävä TIETOKIRJA.FI tapahtuma. Iloitsin jo etukäteen, kun sain tietää, että se pidetään hybridi-mallilla. Yleisökin oli tervetullut, mutta kaikki myös striimataan.
Olen viihtynyt sen ilmapiirissä, osana yleisöä, joista monet ovat tuttuja tietokirjailijoita tai ulkonäöltä ja nimeltä tuttuja kulttuuripersoonia. Olen siellä myös tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin ja käynyt innostavia keskusteluja väliajoilla auloissa ja ravintolan puolella. Tuntemattoman vierustoverin kanssa on helppoa alkaa keskustelu. Eilen tuli sähköpostiin ilmoitus:
"Muuttuneen koronatilanteen takia tietokirjafestivaali TIETOKIRJA.FI järjestetään 25.─26.8.2021 virtuaalisesti. Ohjelmat siis striimataan ilman liveyleisöä. Kaikkia ohjelmia voi seurata verkon kautta maksutta. Ohjelmat myös tallennetaan."
STRIIMATUN ÄÄRELLE
Kesäni tärkein tapahtuma on minulla 70-luvun loppupuolelta lähtien ollut oman hengellisen järjestön kesäjuhlat. Kahtena vuonna se on peruttu ja ohjelmaa on striimattu, mutta en ole halunnut seurata ohjelmaa tietokoneeltani. Ikävä juhlille vain korostuisi. Netistä ja televisiosta on nähtävissä ja kuultavissa hyvää sanaa mutta mitä enemmän siellä ylistetään, sitä sivullisemmaksi tunnen itseni, ja kaipaan sitä aikaa, jolloin olin osana ylistävää seurakuntaa.
Kun kirkot suljettiin koronan takia, oma seurakunta lähetti aluksi sunnuntaisin klo 10 ennalta tehtyjä videoita - se masensi minua. Siirryin osaksi tutun naapuriseurakunnan etäjumalanpalvelusyhteisöä tai pikemminkin yleisöä. He striimasivat suorana kirkostaan jumalanpalveluksen sunnuntaisin kello 10. Kun oma seurakunta aloitti striimauksen, palasin mukaan osallistuvaksi katsojaksi oman läppärini ääreltä.
KESÄJUHLAKOKEMUKSIA
Olin lukenut vuonna 1977 ilmoituksen, että Porissa on Sanan suvipäivät. Järjestäjänä oli kirkon viidenteen herätysliikkeeseen laskettu järjestö. Päätin mennä päiväksi katsomaan millaista siellä olisi. Minulla ei ollut ohjelmaa, mutta ohjelman nimet eivät olisi sanoneet minulle mitään. En ollut koskaan kuullut ketään järjestön puhujaa. Hankin lapsenvahdin ja lähdin linja-autolla matkaan. Iso juhlateltta oli keskustassa olevan koulun pihalla. Ensi vaikutelma pihalla vaeltavista ihmistä oli: Yllättävän muodikkaasti pukeutuneita paljon, meikkiä käyttäviä aika paljon, jakaus ei yleensä keskellä päätä ja ilmeet iloisia. Teltasta kuului kaunista laulua. Menin sinne ja yllätyin. Iso teltta oli muuten tyhjä, mutta edessä harjoitteli kuoro. Ohjelmassa oli lounastauko. Istuin penkille ja kuuntelin laulua. Kun he muutaman laulun jälkeen lopettivat, kuoron johtaja totesi: "Muistakaa laulaa hengessä ja totuudessa." Sillä hetkellä tunsin, että tähän laumaan minä kuulun. Kun ohjelma jatkui ja muutama tuhat ihmistä palasi telttaan, tunne vain vahvistui. Päivät päättyivät siihen, että toiminnanjohtaja ilmoitti: "Ensi kesänä suvipäivät pidetään Heinolassa, ellei Jeesus ole tullut takaisin sitä ennen." Se oli toinen lause, joka sinetöi haluni kuulua juuri siihen laumaan. Ajatus Jeesuksen paluusta ei yleensä ole ollut esillä sen liikkeen piirissä ja sain vuosia myöhemmin tietää, ettei se kuoron johtaja kuulunut mitenkään koko liikkeeseen, hän oli paikallinen kanttori ja kuoro oli paikallisen seurakunnan kirkkokuoro. Väärin perustein tuli tehtyä oikea päätös.
https://kansanraamattuseura.fi/
Seuraavana vuonna päätin olla mukana koko pitkän viikonlopun ja majapaikkakin järjestyi helposti. Vuosikausia järjestettiin yhteismajoitus teltan lähellä olevan koulun luokkiin. Siellä me kuorsasimme kilpaa lattioille levitetyillä patjoilla. Halpaa oli ja yhteisöllistä. Tuttavuuksia solmittiin ja seuravana vuonna nähtiin jossain muualla päin Suomea. Vähitellen opin tuntemaan ihmisiä yhä enemmän ja tuttujen tapaamisesta tuli osa päivien vetovoimaa. Kesäjuhlille minua vetää eniten siellä tuntuva tunne siitä, että nyt koen olevani osa yhteisöä, joka on enemmän kuin läsnäolijoidensa summa. Virren 194 sanoin selitys on seuraava:
1. Jumala on läsnä,
häntä rukoilkaamme,
pyhyydessä palvokaamme.
Hän on keskellämme,
sydän vaientukoon,
kaikki meissä kumartukoon.
Ihminen, Kristuksen
katseen alle vaivu,
pyhän eteen taivu.
4.
Armon meri aava,
kehto elämämme,
ilma, jota hengitämme,
ihme olet itse,
armahtava Luoja,
kaiken pelastus ja suoja.
Sinusta, Jumala,
turvakätköstäni,
löydän elämäni.
Tuolla virrellä alkoi viikko sitten Hengen uudistus kirkossamme yhdistyksen kesäjuhlat Tampereella. Niitä ei oltu peruttu, vaikka Pirkanmaalla koronaluvut kohosivat huolestuttavasti. Edellisenä päivänä tuli ilmoittautuneille sähköpostia. Pelkäsin, että livetapahtuma on sittenkin peruttu. Mutta onneksi sähköpostilla oli ohjeet terveysturvallisesta osallistumisesta. Me vanhat noudatimme niitä kohtuullisesti, mutta nuoret ovat nuoria ja siellä monet istuivat kylki kyljessä ja ilman maskia. - Mukavaa että heitä oli kuitenkin siellä aika paljon.
KesäSpirit 2021 1.8.
Iloitsen nuorista ja nuorista perheistä kesäjuhlilla ja samalla tunnen itseni vanhaksi. Syynä on musiikki. Rakastan virsiä, ne ovat minun kulttuurinen kuplani, jossa viihdyn. Tampereella ei laulettu montaa virttä ja uudet tulevat ja menevät laulut ovat minulle outoja. Kadehdin laulujen suhteen vanhoja herätysliikkeitä, jotka veisaavat tutusta kirjastaan samoja omia melodisia laulujaan vuosikymmenestä toiseen. Myös nuoret veisaavat niitä. Mutta kun osallistuu aikaansa seuraavan liikkeen juhliin, saa luvan hyväksyä uudenlaisen musiikin. Kaksi vuotta sitten osallistuin Himoksella minulle oudon organisaation kehuttuihin kesäjuhliin ja kirjoitin Facebookiin mietteitäni:
"Mitä enemmän kuuntelen tätä uutta ylistysmusiikkia, sitä enemmän tajuan rakastavani virsiä. Kun Hengen uudistus tuli kirkkoon 70-luvulla uusine ylistyslauluineen, olin riemulla niitä laulamassa "Käsin kohotetuin, suullain ylistäen" jne. Uudet liikkeet tuovat uusia lauluja. Nekin menneet laulut kestivät vain aikansa. Kun osallistuin New Wine -liikkeen tapahtumaan, huomasin, että nyky-ylistyslaulut ovat minulle vieraita ja liian meluisia. Kiertokulku niissä on lyhyttä. Paikalla oli valtava määrä nuoria ja nuoria perheitä ja toki iloitsin heidän ilostaan. Miten mielelläni olisin sen ihanan porukan kanssa laulanut vaikka virttä 126 (Hilariuksen kiitosvirsi), joka on kestänyt aikaa jo 1700 vuotta."
Sain kommenteissa odotetusti vastalauseita ja ymmärrän hyvin myös vastustajieni näkökulman, mutta oma on oikeus esittää ja enhän toivo järjestäjiä muuttamaan musiikkiaan. Eihän meistä mummoista ole väliä. Mehän saamme veisata niitä rakkaita virsiämme koko talven kotikirkoissamme.
Kesäjuhlilta palaan kotiin aina kiitollisena uusin voimin ja eväin. Minkälaisia ajatuksia tarttui mieleeni viime viikonlopusta?
Erilaisuuden sietäminen ja hyväksyminen ja vieläpä rakastaminen kirkon sisällä ja myös sen ulkopuolella on velvollisuus ja etuoikeus. Itsensä sietäminen ja hyväksyminen ja vieläpä rakastaminen on velvollisuus ja etuoikeus. Anteeksisaaminen ja antaminen ovat rakkauden ydintä ja velvollisuus ja etuoikeus.
Jumalan johdatus on totta ja siihen voi luottaa!