TARINAA IHMISEN HYVYYDESTÄ - JA JUMALAN

Kirjoitettuani pahoista ihmisistä viime viikolla halusin nyt kirjoittaa hyvistä ja mietin kuka suomalainen olisi sellainen ja lisäksi niin tunnettu, että hänestä on kirjoitettu kirja. Ensimmäisenä nousi mieleeni Matilda Wrede, jonka elämänkerran olin lukenut teininä ja uudestaan uskoontuloni jälkeen. Toiseksi tuli mieleeni Sisar Aino, josta Jorma ja Maija-Leena Palo olivat kirjoittaneet ihailevan kirjan. Hän oli diakonissa, joka pyyteettömästi luopui muiden hyväksi omasta ajastaan ja omaisuudestaan ja jakoi läheisilleen rakkautta ja omisti elämänsä kehitysvammaisille. Hänen toimintaympäristönään oli Diakonissalaitoksen Rinnekoti. Diakonissalaitoksen perustaja oli ollut Aurora Karamzin. Tiesin, että hän oli harjoittanut hyväntekeväisyyttä, mutta voitaisiinko häntä pitää hyvänä ihmisenä. Päätin tutusta hänen tarinaansa lähemmin: Eeva Hurskaisen kirjoittamasta Elämäkerrasta päätellen hän oli hyvä.

Monen lähetystyöntekijän tarinan äärellä olen ihmetellyt Jumalan hyvyyttä, joka saa ns. tavalliset ihmiset tekemään hyvää, toimimaan muiden parhaaksi ja samalla tiedostamaan oman vajavaisuutensa ihmisenä ja täyden riippuvuutensa Jumalan avusta. Tämän kesän lukukokemuksia ovat Megan Boudreauxin ja Leena Pasasen kirjoittamat kirjat, joissa Jumalan hyvyys tulee esiin usein hämmästyttävällä tavalla.

HYVYYTTÄ HAITISSA

Viime vuonna ilmestyi suomeksi Megan Boudreauxin työstään Haitissa kirjoittama kirja "Voodoovuoren ihme – Kutsu valoon Haitin lapsille". Siinä kirjassa hyvyys ja pahuus taistelevat ja molemmat ovat voimakkaasti läsnä. Kirja on mielenkiintoinen ja sisältää jännittäviä käänteitä. Se on sujuvasti kirjoitettu ja sen luettuani ajattelin, että kirjan sivuilta ei suinkaan välity sanoma Meganin hyvyydestä vaan Jumalan hyvyydestä.

Hän oli käynyt 24-vuotiaana maanjäristyksen jälkeen vuonna 2010 ja kirjoittaa mietteistään siellä yksinäisen tamarindipuun alla "Muistaessani nälkäisen näköiset lapset, joiden olin nähnyt kuljettavan vettä, ajattelin: Jonkun täytyy tulla tänne. En ikinä hurjimmissa kuvitelmissanikaan ajatellut, että se joku olisin minä"

Palattuaan Hatista hän alkoi nähdä toistuvasti unia, joissa oli se sama yksinäinen Bellevuevuorella kasvanut tamarindipuu ja samalla voimakas kutsu tulla takaisin Haitiin. Hän noudatti kutsua suuren epävarmuuden vallassa. Hän sanoutui irti työstään sairaalassa, myi omaisuutensa ja lähti Haitiin ilman minkään organisaation tukea, osaamatta paikallista kieltä ja tuntematta sieltä ketään. Hän kertoo ajatuksistaan toisen Haitissa vietetyn päivän iltana: "Hulluko minä olen? Ystäväni ovat oikeassa. Minun täytyy olla hullu, kun luovuin niin upeasta elämästä Yhdysvalloissa tällaisen paikan takia. En edes tiedä, miksi olen täällä. Voi, Herra. Teinkö virheen? Pitäisikö minun vain palata kotiin?"

Pala palalta hänelle paljastui oma tehtävä voodoo-kulttuurin keskellä ja hän perusti auttamistyötään varten "Respire Haiti" -nimisen järjestön. Ensimmäinen haaste oli auttaa seitsemänvuotiasta Michaellea, jonka kautta hänelle aukeni tieto lapsiorjajärjestelmästä ja voimakas halu auttaa heitä. Nämä pienet "restavekit" eivät voineet käydä koulua, vaan raatoivat vieraiden ihmisten kodeissa. He siivosivat, pesivät pyykkiä, laittoivat ruokaa ym.. He työskentelivät aamusta iltaan ja vielä näkivät nälkää. Useat nukkuivat yönsä lattialla pahvinpalan päällä. Ensimmäisenä konkreettisena saavutuksena järjestöllä oli Bellevuevuorelle noussut pieni koulu, jossa monet entiset restavekit ja myös Michaelle saivat aloittaa opintiensä. Järjestö osti oppilaille koulupuvut ja tarvikkeet ja tarjosivat ruuan. Lauantaisin tarjottiin vuorella ympäristön lapsille ilmainen ateria – ja syöjiä riitti!

Megan koki kerran katsoneensa pahuutta silmästä silmään juuri Bellevuevuorella, jossa hän oli tukijoineen rukoilemassa uutta maapalstaa järjestönsä tarkoituksiin. Alue oli rukouksen paikka, mutta myös Voodoomenojen pitopaikka. Megan kertoo iltapimeällä tapaamastaan kullanväriseen kaapuun pukeutuneesta miehestä: Aistin miehestä huokuvan valtaisan pimeyden ja pahuuden. "Katsoin ylös miehen silmiin, syviin altaisiin täynnä silkkaa mustuutta… Mies kumartui katsomaan minuun. Olet keskeyttänyt minut ja sinun on poistuttava tältä alueelta välittömästi." Sillä kertaa he lähtivät pois, mutta lopulta Meganin perustama järjestö sai ostettua maakappaleen ja rakennettua sinne terveys- ja hammasklinikan. Megan kirjoittaa: Klinikka vie noin puolet siitä maa-alasta, jota voodoopapit tuntuivat kovin mielellään käyttävän seremonioissaan. Entä toinen puoli? Haaveilen kirkon rakentamisesta sinne.

Lasten hätä avaa helposti ihmisten kukkarot ja siinä vaiheessa, kun Meganin omat säästöt oli kulutettu loppuun, löytyi tukijoita USA:sta. Megan ei halunnut kerätä lapsia köyhiltä vanhemmiltaan orpokoteihin, vaan halusi tukea vanhempia pitämään omat lapsensa. Ja sitä hän julistaa Tiktokissakin: https://www.tiktok.com/@meganinhaiti/video/7178582670337674542 

Katsoin Meganin perustaman organisaation kotisivulta ( https://www.respirehaiti.org ), että hänen aloittama työ on laajentunut valtavasti ja kantanut runsaasti hedelmää.

TANSANIAN LAPSET JA DAKTARI LEENA

Korona mahdollisti vuonna 2020 Leena Pasasen kirjan kirjoittamisen, koska hän ei voinut matkustaa vapaaehtoistyöhön Tansaniaan. Kirja kokoaa hänen elämäntarinansa luettavaksemme ("Daktari Leena").

Leena Pasanen alkoi lukea opiskeluaikana tutustumismielessä Raamattua ja kertoo: "Ymmärsin, että olin löytänyt tienviitat, ja mietin jonkin aikaa, käännänkö selkäni vai lähdenkö rohkeasti astumaan löytämälläni tiellä. Minulla oli kuitenkin yksi ehto: ajattelin, että jos minusta tulisi uskonsa tunnustava kristitty, ainakaan lähetyslääkäriä minusta ei tulisi."

Niinhän siinä kävi, että lopulta Leena Pasanen todella halusi lähteä lähetystyöhön lastenlääkärinä ja toisin kuin Meganilla hänellä oli alusta alkaen lähettävä järjestö (Suomen Lähetysseura), joka tarjosi vankan koulutuksen ja kielikurssin Englannissa ja myöhemmin Tansaniassa. Samoin kuin Megan myös Leena Pasanen turvautui työssään Imembulan sairaalassa jatkuvasti rukoukseen ja usein viime hetkellä Jumala paransi tai lääkkeitä järjestyi tai ruokaa.

Kun ihminen lähtee lähetystyöhön, hän mahdollistaa myös monelle kotimaahan jääneelle tilaisuuden tehdä hyvää. Leena Pasanen vaikuttaa olevan ilmiömäinen verkostoituja ja sai Suomessa olevia tukijoitaan ojentamaan auttavan käden ja keksimään eri tapoja tukea hänen työtään lastensairaalassa Imembulassa.

Megan oli katsonut pahuutta silmästä silmään. Lastensairaalassa jouduttiin jatkuvasti kohtaamaan perinteisten parantajien vaurioittamia lapsia. Joskus yrteillä lääkitseminen (herbalismi) toi avun, mutta monta kertaa potilaat kuolivat mahdollisesti liian suurten annosten vuoksi. Noidiksi nimitetyt parantajat käyttivät kirouksia ja taikamenoja ja toiset heistä tuntuivat huokuvan uhkaa ja pimeyttä aivan kuten Bellevuevuoren voodoopapit. Omaiset saattoivat kertoa tuodessaan lasta sairaalaan hädissään, että lapsi oli riivattu.

Leena Pasanen kertoo: Mietimme kuinka paljon väsymiseen vaikutti henkivaltojen taistelu, jonka monesti koimme todelliseksi ympärillämme olevaksi pimeydeksi.

Leena Pasasen terveys oli myös monesti uhattuna. Hän sairasti kolme kertaa malarian ja monesti tulehdustauteja. Työ uuvutti myös henkisesti varsinkin sen jälkeen, kun AIDS tuli Tansaniaan. Ensimmäinen tapaus todettiin vuonna 1983 ja lääkkeet saatiin lastensairaalaan vasta vuonna 2006.

Megan adoptoi Haitissa neljä lasta ja Leena Pasanen otti kasvateiksi neljä aids-äitien lasta, joista hän halusi kasvavan tansanialaisia. Lasten kanssa ei ollut aina helppoa. Hän totesi 35- vuotiaasta alkoholiongelmaisesta pojastaan Johnista: "Luoja auttakoon Johnia kohtaamaan hyviä ihmisiä ja eheytymään."Asha ja Maria olivat selviytyneet hyvin ja Noel oli suorastaan menestystarina. Hänen kehityksensä oli aluksi erittäin hidasta, kunnes tapahtui yllättävä käänne pojan ollessa 5-vuotias. Lapset eivät asuneet Leena Pasasen luona kuin tilapäisesti, mutta hän järjesti heille hyvän ympäristön ja sanoo: "He tietävät, että rakastan ja kannustan heitä ja olen heidän puolellaan".

Leena Pasanen viettää nyt eläkkeellä ollessaan puolet vuodesta (talvikauden) Tansaniassa ja puolet vuodesta Suomessa.

Hän on saanut paljon virallisia huomionosoituksia, joista voi mainita valinta Suomen vuoden ulkosuomalaiseksi vuonna 2009.

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/leena_pasanen_voin_pelastaa_vain_yhden_lapsen_kerrallaan

Jos pitäisi äänestää Suomen vuoden hyvä ihminen, varmaankin moni kirjan lukenut olisi antanut äänensä Daktari Leenalle!

DIAKONIAN HYVYYTTÄ

Aurora Karamzinista on kirjoitettu monia kirjoja ja luin niistä tänä kesänä yhden nimittäin Eeva Hurskaisen kirjoittaman: "Aurora Karamzin – Pietarin hovista köyhien auttajaksi". Tiesin, että hän oli ollut valtavan rikas ja oli perustanut Suomeen diakonissalaitoksen ja tietysti tiesin, että hän oli asunut Hakasalmen huvilassa.

En tiennyt oliko hän hyvä ihmisenä, enkä tiennyt miten paljon surua ja menetyksiä oli ollut hänen elämässään. Hän menetti isänsä kahdeksanvuotiaana ja isän kuoleman jälkeen hän vielä tuli hylätyksi, koska joutui Pietariin tätinsä perheeseen kasvatiksi neljäksi vuodeksi. Hän rakastui palavasti 16-vuotiaana venäläiseen Aleksandr Muhanoviin, mutta romanssi kuivui kokoon, kun Aleksandrin perhe muutti takaisin Pietariin.

Aurorasta oli hyvää vauhtia tulossa naimaton ylhäisönainen, jonka mahdollisuus hyvään elämään oli päästä hovinaiseksi Tsaarin hoviin. Aurora muutti Pietariin siinä pyrkimyksessä ja tapasi uudelleen Aleksandrin. Heidän rakkautensa syttyi uuteen liekkiin, mutta Aleksandr kuoli vain viikkoa ennen suunniteltuja häitä.

Auroran toive päästä hovinaiseksi toteutui viimein. Mutta tsaarilla oli kauniille naiselle tehtävä. Hänen haluttiin menevät naimisiin upporikkaan Pavel Demidovin kanssa, joka oli elämäntavoiltaan epävakaa ja elämäntapojensa kuluttamana varsin huonokuntoinen. Järkiavioliitot olivat yleisiä ylhäisön ja kuninkaallisten parissa. Tsaari halusi avioliittoa siksi, että Demidov sen avulla valtavine omaisuuksineen saataisiin jäämään Venäjälle. Avioliitto solmittiin ja Aurora sai ainoan lapsensa Paulin. Demidov kuoli neljä vuotta avioliiton solmimisen jälkeen. Aurora tutustui kirjallisuusharrastuksensa myötä Karamzinien perheeseen ja rakastui perheen poikaan eversti Andrei Karamziniin ja solmi tämän kanssa avioliiton. Mies kaatui kuitenkin kahdeksan vuoden kuluttua avioliiton solmimisesta Turkin sodassa.1854. Auroran sosiaalinen omatunto oli herännyt vuonna 1848, mutta etsi vielä toteuttamisväyläänsä.

Aurora vietti kesänsä Espoossa sijaitsevassa Träskendan kartanossa. Se oli hänelle kiinnekohta maailmassa. Kesällä 1888 se kuitenkin paloi ja Aurora pelastui, mutta ei ehtinyt ottaa mukaansa mitään. Myöhemmin hän asettui piharakennukseen ja nautti ympäristöstä ja hienosta puistosta, kunnes myrsky kaatoi puut.

Aurora oli tutustunut sekä Venäjällä että Saksassa erilaisiin diakoniaa harjoittaviin yhteisöihin ja hän päätti perustaa Suomeen vastaavan laitoksen. Auroralla oli kaksi tavoitetta: Mahdollistaa ylhäisön naimattomille naisille mahdollisuuden omaan ammattiin ja auttaa köyhiä. Edellinen ei toteutunut hänen toiveidensa mukaisesti, jälkimmäinen yllin kyllin.

Auroralla oli ollut myös ongelmia poikansa kanssa. Jo kymmenenvuotiaana hän osoittautui häiriintyneeksi ja myöhemmin elämäntavoiltaan epävakaaksi. Hän asui Euroopassa. Auroran hartaat rukoukset poikansa puolesta kuultiin ja tämä tuli uskoon. Aluksi hänen elämänsä muuttui täysin. Myöhemmin Paul etääntyi Jumalasta ja taas Aurora sai olla huolissaan. Sitten Paulin vaimo kuoli ja Aurora muutti Eurooppaan pitääkseen huolta poikansa lapsista ja myös vietti aikaansa myös muiden Euroopassa asuvien sukulaisten luona. Kymmenen vuoden kuluttua hän palasi Suomeen. Paul sairastui vakavasti, mutta Auroran huoli Paulin sieluntilasta hälveni, kun sai tältä vähän ennen tämän kuolemaa kirjoitetun kirjeen, jossa Paul kirjoitti uskostaan Jeesukseen, Vapahtajaansa.

Sisar Aino, josta Palon pariskunta kirjoitti kirjan, on Auroran työn hedelmää: Kirjan kannessa olevassa kuvassa oleva Aino säteilee hyvyyttä.

LÄHIMMÄISEN RAKKAUS EI KANNA KAUNAA

Muutama vuosi sitten tutustuin entisessä Itä-Saksassa suureen Diakonialaitokseen. Sitä esitteli meille laitosta johtanut Pappi. Hän kertoi perheensä tarinan. Hänen isänsä oli ollut pappi ja myös samaisen laitoksen johtaja. Perheessä oli ollut kymmenen lasta, joiden opintie katkesi sen takia, että he olivat uskovaisia. He eivät päässeet sen takia lukioon. Johtaja itse oli valmistunut ensin muuhun ammattiin, mutta saattoi myöhemmin valmistua kuitenkin papiksi.

On helppoa ja palkitsevaa tehdä hyvää niille, jotka ovat heikossa asemassa, mutta varsinaista hyvyyttä on auttaa niitä, jotka ovat aiheuttaneet itselle vaikeuksia. Niin tapahtui kuitenkin johtajan perheessä. Kun Itä-Saksa romahti ja sen johtaja Honecker syöstiin vallasta, hän menetti kotinsa ja tukijansa. Ensin hän oli Moskovassa, mutta palautettiin sieltä Saksaan ja oli asunnoton. Diakonialaitos sijaitsi syrjäisellä seudulla ja heillä oli köyhille tarkoitettuja asuntoja. Honeckerin puolesta otettiin yhteyttä ja toivottiin, että hän saisi vaimoineen tulla sellaiseen asuntoon. Ajateltiin, että siellä olisi turvallista asua salaa.

Johtajan isä oli todennut, että niihin oli pitkä jono, eikä Honecker voinut ohittaa muita tarvitsevia, mutta koska perheen omat lapset olivat muuttaneet pois kodista, heille oli jäänyt tilaa, he voivat ottaa Honeckerin vaimoineen omaan kotiinsa asumaan. Näin myös tapahtui. Ja niin omiensa hylkäämä asui viimeiset Saksassa viettämänsä kuukaudet entisten uhriensa vieraanvaraisuutta nauttien, kunnes pakeni Chileen. 

IHMISEN HYVYYS

Hyvyysteemaa pohtiessani tein kaksi testiä, joissa arvioitiin hyvyyttä. Tein testin lähinnä sen takia, että halusin nähdä, millaisia piirteitä testien laatijat ovat liittäneet hyvänä ihmisenä olemiseen.

Ensimmäinen painottui arjen hyviin tekoihin ja tulos oli ymmärrettävä. Toisessa kysymykset koskivat kymmenen käskyn noudattamista ja tulos oli surkea. Lopetin kesken - oletettavasti lopussa olisi kerrottu evankeliumi, miten selviytyy taivaaseen, vaikka on rikkonut kaikkia käskyjä.

Mikä on parasta, mitä ihminen voi toiselle ihmiselle antaa? Siihen voi olla monenlaisia vastauksia riippuen ihmisen arvomaailmasta. Moni evankelista on vuosia nauttinut hyvän ihmisen maineesta, kunnes tapahtuu jotain järkyttävää ja hänen maineensa on mennyt. Olen tänä kesänä ajatellut paljon ystävääni Eliina Heinosta, jota varmaan moni piti hyvänä ihmisenä, vaikkei hän itse antanut sellaista kuvaa eikä hänestä kirjoitetussa kirjassakaan sitä anneta. Eliina sai päästä toivomaansa Taivaan kotiin tänä kesänä. Hän oli jo odottanut sitä itse. Hän oli vuosien varrella sairastanut paljon ja valmistautunut lähtöön ja suunnitellut tarkkaan hautajaisensa. Tosin suunnitelmat ehtivät muuttua moneen kertaan, kun Jumala antoi lisäaikaa. Hän toivoi kuitenkin aina, että hautajaisissa näkyisi kiitos ja ilo. Kysyin äsken hänen parhaalta ystävältään oliko Eliina hänen mielestään hyvä ihminen. Ystävä vastasi epäröimättä: Oli. Kun kysyin perusteluja, hän sanoi: "Eliina oli sydämellinen ja aina oma itsensä". En väittänyt vastaan. Kysyin pappiystävältäni, joka oli ollut Eliinan työtoveri ja sain teologisesti oikeaoppisemman vastauksen: Riippuu, millä tasolla katsotaan. Kyllähän se Eliinan syntisyys tuli heti alussa hyvin esiin. Hän oli armoon turvaava syntinen. Mielestäni se juuri oli Eliinan vahvuus: nöyrä epävarmuus, joka sai janoamaan armoa. Hän toi armon myös niin alas, että siihen uskalsi jokainen oman pahuutensa kanssa kamppaileva tarttua.

Eliina siunattiin viime lauantaina ja Kansan Raamattuseuran FB-sivulla oli arkun kuva ja postaus: "Laulakaa kiitosvirsiä ja pitäkää iloisia puheita. Minä olen päässyt Taivaaseen!" Kiitos rakastettu evankelistamme Eliina Heinonen. Taivaassa tavataan!

Siunaus oli alkanut virrellä "Kiitos sulle Jumalani" (341), ja työtoveri esitti yksilaulun: "Kerran kaunehin", jonka linkin päässä esittää Seppo Ruohonen. https://www.youtube.com/watch?v=Oy8XjsYLLFc

Olen pohtinut muutaman viikon, kuka isossa tuttavapiirissäni olisi ns. "hyvä ihminen". Kukaan ystävistäni ei varmaan itse pidä itseään hyvänä ihmisenä. Jokainen on enemmän tai vähemmän selvillä omista puutteistaan. Ystäväpiirissäni on kilttejä ja uhrautuvia, empaattisia ja myötätuntoisia, muita kannustavia ja lohduttavia ihmisiä. Jotenkin määritelmä "Hyvä Ihminen" tuntuu kovin vaativalta. Eräs ystäväni, joka tekee paljon hyviä tekoja, totesi: "mutta viimeistään kuitenkin motiivini tekoon on väärä"

Viime viikon blogissani kerroin narsisti-kirkkoherran entisestä vaimosta, jonka elämästä olin aikaisemminkin kertonut muussa yhteydessä. Hän totesi minulle: Annan sinulle loppuelämäksesi täydet valtuudet käyttää minun raskaita kokemuksiani. Olen niistä selvinnyt ja haluan, että tarinani rohkaisee muita samaa kokeneita. Tänään tajusin, että hän nimenomaan on hyvä ihminen. Ihan oikeasti!

Blogissani pahuudesta määrittelin hyvän ihmisen psykologian löytämien pahuudenpiirteiden vastakohtien perusteella ja narsistin vaimona ollut "ex-ruustinna" täyttää mielestäni riittävän hyvin ne kriteerit:

"Hän on rehellinen ja lämmin ihmissuhteissaan. Hän on empaattinen ja tuntee tarvittaessa sääliä ja on valmis toimimaan sen mukaisesti. Hän kiintyy helposti ihmsiiin. Hän ei halua milloinkaan vahingoittaa henkisesti tai fyysisesti muita. Hän on nöyrä ja suhtautuu kunnioittavasti muihin. Hän tuntee empatiaa myös parisuhteessa ja myöntää omat virheensä. Riidoissa hän etsii sovintoa. Hän tuntee tarvittaessa syyllisyyttä ja häpeää ja hänellä on tarve muuttaa käyttäytymistään sosiaalisesti suotuisaan suuntaan. Hän arvostaa muiden ihmisten tarpeita ja pyrkii myötävaikuttamaan niiden saavuttamiseen, mikäli se on hänelle mahdollista. Hän tuntee syvää myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat joutuneet väkivaltaisten ihmisten ja sadistien uhreiksi ja on valmis toimimaan jopa oman etunsa kustannuksella siten, että uhrit saisivat apua."

Positiivinen psykologia kiinnittää huomiota ihmisten vahvuuksiin. Sen puitteissa on luotu positiivisten piirteiden luetteloita. Seuraavasta löytyy aika monta hyvän ihmisen piirrettä:

ahkera, aikaansaava, ajattelevainen, avoin, antelias, auttavainen, empaattinen, epäitsekäs, hauska, hellä, huumorintajuinen, hyväntahtoinen, idearikas, iloinen, innostava, innostuva, itseensä luottava, itsenäinen, joustava, jämäkkä, järkevä, kannustava, kiitollinen, kiltti, kohtelias, kunnollinen, kärsivällinen, kätevä, käytännöllinen, lapsirakas, lempeä, lämmin, myönteinen, myötätuntoinen, neuvova, nöyrä, oikeudenmukainen, rauhallinen, sopeutuva, taitava, toiveikas, yhteistyökykyinen, yritteliäs, ystävällinen, äidillinen / isällinen

Edellisessä luettelossa ei ole sanaa vanhurskas, koska se on Jumalan ominaisuus, jonka hän antaa lahjaksi ihmiselle.

MITÄ RAAMATTU SANOO

Olen joskus kuullut, että uskovaiset luulevat olevansa parempia kuin muut. Se ei suinkaan ole oma kokemukseni ja missään tapauksessa se ei ole Raamatun kanta. Roomalaiskirjeessä kolmannessa luvussa Paavali toteaa: "Olemmeko muita parempia? Emme lainkaan. … Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan. … Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa … Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat ... sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi"

Minun oli aikoinaan vaikea ymmärtää, miksi tarvitaan lunastaja, miksei Jumala vain antanut anteeksi pahoja tekoja armosta. Tutustuminen Vanhaan testamenttiin ja Jumalan tarkasti säätämään lakiin ja sitä rikottaessa tarvittavaan uhrikäytäntöön (kolmas Mooseksen kirja) sai minut tajuamaan, että syntimme kasvattivat velkaamme Jumalalle ja se maksettiin uhraamalla omastamme. Juutalaiset olivat sidottu Jumalaan ja armahdukseen uhrikäytännön kautta ja vasta Jeesus vapautti heidät ja meidät muut uhraamisesta suostumalla itse uhriksi.

Ihminen on Lutherin mukaan yhtä aikaa paha ja Kristukseen uskoessaan pyhä. Raamattu ja Luther puhuvat vanhurskauttamisesta. Sana esiintyy myös joissakin virsissä.

Vasta taivaassa on pahuutemme pyyhitty pois, olemme vanhurskaita. Siitä kertoo eräs lempivirsistäni 632. Siinä mainitaan sana vanhurskaus: Saan kruunun siellä ja puvun vielä, tuon pyhäin vaatteen, Kristuksen vanhurskauden. Saan syntisyyteni, syyn kyyneleihini, pois heittää, vaihtaa kunniaan ja pyhyyteen ja kyyneleeni kiitosvirteen iäiseen.

Virren 393 toisessa säkeistössä sanotaan: Siis pyydä täällä täyttää Jumalan tahtoa, uskollisesti käyttää armonsa lahjoja. Kun vanhurskautta Herran käyt tavoittelemaan, muu hyvä kaikki kerran sinulle siunataan. Virressä 299 sanotaan: Ainoa tosi viisaus ja ainoa vanhurskaus, ainoa puhdas pyhitys on Vapahtajan yhteys. Uuden testamentin sanoman ja pelastuksen yhteys Vanhan testamentin uhrikäytäntöön tulee esiin virressä 58: Kas Karitsata Jumalan! Hän raskaan kuorman kantaa. Hän kantaa synnit maailman, itsensä alttiiks antaa. … Hän suostuu teurasuhriksi … Kun mainen matka vaikea kuolemaan päättyy kerran, vanhurskauden vaatteessa saan käydä eteen Herran.

Virsi 632

1.
Nyt ylös, sieluni,
mullasta nouse tästä,
jo riennä eteen taivaan valtaistuimen!
Ja vaikkei silmäni
valoa Herran kestä,
luo Jumalan ja Karitsan käy riemuiten.
Iäiseen iloon
ja juhlaan jaloon
Karitsan suuriin häihin olet kutsuttu.
Armosta Jumalan
saat taivaan kunnian,
aarteesi kauniin, perintösi ikuisen.
Siis taivaan juhlaan kiiruhda jo kiittäen.

2.
Saan kerran herätä
Herrani kaltaisena,
saan kirkastetuin silmin nähdä Jumalan.
En enää ikänä
vaikerra janoisena,
kun häissä valmis morsian on Karitsan.
Saan kruunun siellä
ja puvun vielä,
tuon pyhäin vaatteen, Kristuksen vanhurskauden.
Saan syntisyyteni,
syyn kyyneleihini,
pois heittää, vaihtaa kunniaan ja pyhyyteen
ja kyyneleni kiitosvirteen iäiseen.

3.

Kun täällä puolittain
silmillä hämärillä
saan Herraa kaukaa katsella jo riemuiten,
kun taivaan ihanain
äänien sävelillä
jo täällä voimaa on – oi päivää Kristuksen!
Hetkeni täyttää,
voimansa näyttää
jo täällä taivaan ihmeellinen rakkaus.
Vaan milloin aavistan
sen juhlan korkean,
kun uutta virttä laulan kanssa pyhien,
niin aivan maahan painaa juhla autuuden.

4.
Siell' kaunis kannel soi,
veisaamme virttä uutta,
ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene.
Täällä en lauluun voi
saada sen ihanuutta,
kuitenkin laulan ylistystä Herralle.
Hän verellänsä
ja hengellänsä
myös minut Jumalalle lunastanut on.
Kunnia, kirkkaus,
voima ja ylistys
sinulle, Jeesus, ikuisesti kaikukoon.
Ja taivas, maa ja meri aamen vastatkoon

Pasi Mustonen laulaa: https://www.youtube.com/watch?v=fI6tkuJRs1c