VANHAT JALAT, AIVOT JA LIIKUNTA

Lääketieteen isäksi kutsuttu kreikkalainen Hippokrates antoi hyvän ohjeen: "Jos olet huonolla tuulella, lähde kävelylle. Jos olo ei siitä parane, lähde uudelle kävelylle." - Kaikille ei kävely ole mahdollista, mutta sykkeen nostaminen liikkeen avulla on.

Olen tiennyt psykologisten tutkimusten perusteella, että liike on lääke ja lenkki auttaa ahdistukseen ja alakuloon ja säännöllinen lenkki helpottaa masennusta. Mutta luettuani ruotsalaisen psykiatrin Anders Hansein kirjan AIVOVOIMAA - NÄIN VAHVISTAT AIVOJASI LIIKUNNALLA tiedän, että säännöllinen liikunta auttaa masennukseen paremmin kuin masennuslääkkeet. Ikäihmisenä iloitsen siitä, että liikkumalla voimme myös parantaa älyllisiä toimintoja kuten keskittymiskykyä ja lähimuistia.

Esimerkkinä kirjassa kerrotaan eräästä keskittymiskykyä mittaavasta kokeesta. Laajassa tutkimuksessa oli mukana kaksi ryhmää, jotka harjoittivat liikuntaa kolmena päivänä viikossa 45 minuuttia kerrallaan. Toinen ryhmä käveli ja toinen venytteli ja teki joogaliikkeitä ilman että syke nousi. Kävelijöiden keskittymiskyky oli parantunut tutkimuksen lopussa, venyttelijöiden oli pysynyt ennallaan.

Selityksenä oli, että kävely lisäsi yhteyksiä otsalohkon aivosolujen ja päälakilohkon aivosolujen välillä ja aivojen oli helpompi värvätä lisäkapasiteettia päälakilohkosta silloin, kun ajatteleminen vaati enemmän ponnistelua. Aivotutkimuksissa on myös havaittu, että liikkujien otsalohkossa muodostuu uusia verisuonia, mikä parantaa alueen verihuoltoa ja kuona-aineiden poiskuljetusta.

Kahdella kuusikymppisten ryhmällä (kävelijät, joilla nousi syke - rauhallisia liikkeitä tekevät, joilla syke ei noussut) tehdyn tutkimuksen mukaan aivojen otsalohkot ovat keskeisenä tekijänä ihmisen toiminnanohjauksessa, jolla tarkoitetaan aloitekykyä, tehtävien suunnittelua ja keskittymistä. Otsalohkon aivosolujen yhteys eri aivojen osiin ja ohimolohkoihin oli pysynyt liikkujilla hyvänä, eivätkä heidän aivonsa vaikuttaneet vanhentuneen vuodessa lainkaan, joidenkin kohdalla saatettiin puhua jopa nuorentumisesta. He selviytyivät psykologisista testeistä paremmin kuin rauhallisia liikkeitä tehneet. Käyn itse kerran viikossa rauhallisia liikkeitä tekevässä Pilates-ryhmässä. Syke ei nouse, mutta hyvää se silti tekee - mieliala nousee.

LIIKKUVIA VANHUKSIA

JUMPPASALISSA

Olemme vanhusten jumpassa.

me pikkukaupungin naiset.

Tunnemme toisemme

monesti olemme tavanneet

vuosien varrella

Olemme nyökkäillet toisillemme

ja saaneet tietää,

että toiselle kuului: Kiitos hyvää.

Me tiesimme toistemme tarinat

ja omakin oli julkinen.

Tänne me päädyimme

elämän ehtoossa

pelastamaan kunnosta,

mitä pelastettavissa on.

Me nyökkäilemme toisillemme.

ja saamme ehkä tietää,

ettei kuulukaan hyvää.

Joskus joku ei jaksa tulla,

joskus joku ei muista tulla.

Joltakin on murtunut luu, joltakin mieli.

Ja joku on poistunut lopullisesti.

Mutta uusia naisia tulee ovesta

viettämään vireätä vanhuutta.

- Toistaiseksi.

En harrastanut nuorempana liikuntaa. Tosin helsinkiläisenä tuli käveltyä. Forssassa hölkkääminen alkoi maistua kolmikymppisenä. Eläkevuosien alussa tuli lisäksi vesijuoksu. Oma-kannassani luki viime kuussa nuoren ihotautilääkärin huomio: "Virkeä rouva". Määritelmä tuntui vähän huvittavalta. Mutta olen tosiaan tehnyt työtä sen virkeyden eteen. Minulla on nykyään seitsemän erilaista liikuntasessiota viikossa. Torstaisin niitä on kaksi ja lauantaisin harrastan korkeintaan hyötyliikuntaa, vaikka sitäkin laiskanlaisesti. Muut tapahtuvat ryhmissä, mutta sunnuntaisin hölkkään hitaasti toistakymmentä kilometriä. Saatan joskus viikollakin hölkätä ylimääräisen lyhyemmän lenkin aamupimeässä, jos ajatus tuntuu mukavalta.

Kirjassa kerrotaan Ukrainassa syntyneestä kanadalaisesta Olga Kotelkosta, joka oli eläkkeelle jäänyt opettaja eikä ollut harrastanut liikuntaa nuoruutensa jälkeen. Hän aloitti tavoitteellisen urheilun 77 vuotiaana ja kuoli 95 vuotiaana, Vuonna 2009 Olgalla oli 90-95-vuotiaiden sarjassa maailmanennätys 100 metrin juoksussa, aika oli 23.95 sekuntia. Siis koska vaan voi liikkua enemmän kuin ennen. Myös rollaattorilla harjoitettu liikuntaa parantaa aivojen suorituskykyä ja tuolijumppa samaten. Jokaiselle jalkavaivaisellekin löytyy jotakin rajoituksista riippumatta. - Tärkeintä on nostaa liikkumalla sykettä. Saa sen nousemaan käsiäkin heiluttelamalla.

Parantumisen ihme

Aloin harrastaa hölkkäämistä kolmissakymmenissä. Ongelmana oli oikean polven kipeytyminen. Minulla oli siinä yleensä ennalta ehkäisevä ideaaliside. Mutta aika ajoin jouduin pitämään parin viikon taukoja, kun olin juossut polven kuntoon nähden liikaa, vaikka en mikään himoliikkuja ollutkaan. Oli 80-luku, kun osallistuin Ruokolahden kirkossa rukoustapahtumaan. Polveni puolesta rukoilivat Olli Valtonen ja Michael Harry. Siitä illasta lähtien polveni ei ole oikkuillut kertaakaan. Se on kestänyt tavoitteellisen harjoittelun neljää maratonia ja lukuisia puolimaratoneja varten. 

Muutama vuosi sitten lopetin juoksemisen säästääkseni polvia, kun suvun naisilla oli yleisesti polviongelmia. Jatkoin toki vesijuoksua. Aloitin sauvakävelyn, mutta kuluneet olkapäänivelet eivät kestäneet sitä. Sitten luin jostain, että polvet kuluvat enemmän maatessa kuin juostessa ja aloitin uudestaan juoksun (yli 70-vuotiaana) ensin kävelyä ja juoksua vuorotellen, sitten vähitellen lenkki muuttui juoksuksi. Kolme vuotta sitten eräällä aamulenkillä tuntui askel niin kevyeltä, että jatkoin viiden kilometrin jälkeen ja kohta oli kymppi täynnä. Sen jälkeen olen juossut yleensä runsaat 10 kilometriä sunnuntaisin. Luettuani Hansenin kirjan juoksuun on tullut uutta merkitystä: se on fyysisen kunnon parantamisen lisäksi aivovoiman lisäämistä.

Ranneke ja minä

Ostin kaksi viikkoa sitten aktiivisuusrannekkeen (kellon), josta tiedot siirtyvät puhelimeeni. Viime sunnuntain en seurannutkaan kellotaulusta pitkällä lenkilläni juoksuaikaa vaan sykettä. Joka kerran kun syke nousi punaiselle, hidastin juoksua ja pienellä leppoistamisella saavutin paljon mukavamman olon. Joskus liikuntakeskuksen tanssillisella hikitreenitunnilla, ranneke käskee pitää paussia, mutta silloin en sitä tottele. Käskee se minua turhaan lähtemään liikkeellekin, jos olen sen mielestä ollut liian pitkään paikallani kuten nyt kirjoittaessani tätä blogia. Ranneke kommentoi myös yöunia, mutta siinä suhteessa se on erehtyväinen. Kuuntelen illalla puhelimestani ennen nukahtamista raamatunluentaa ja ranneke on sitä mieltä että olen unessa. Toki siihen nukahdan, mutta en heti.

Olen nyt vanhana tarkka liikunnastani ja ravinnosta, mutta uni ei olekaan tahdonvoimalla säädeltävissä. Nukun keskimäärin kuusi tuntia yössä. Rannekkeen mielestä se on joillekin riittävästi. Jatkuvasti törmään asiantuntijoihin, joiden mukaan vähintään seitsemän tunnin yöuni tarvitaan dementian torjuntaan. Olen iloinnut siitä, että ranneke hyväksyy kohdallani kuuden tunnin yöunen ja kommentoi positiivisesti. Tänä aamuna puhelin ilmoitti: "Nukuit erinomaisesti Unen laatu ja kesto olivat hyviä, joten tiedossa taitaa olla mukava päivä." Totta haastoi, on ollut mukava päivä - tänäänkin.