YHTEINEN USKO JA TOIVO
Kuva on kirkon satavuotisjuhlavuodelta 2018. Emese Annikki Joob, Gödöllön luterilaisen seurakunnan kirkkoherran muusikkovaimo johti Jumalanpalveluksessa kansainvälistä kuoroa kuten myös viime syksynä otetulla videolla KATSO>>>
Olen osallistunut Forssan seurakunnan ystäväseurakuntatoimintaan vuodesta 2013 lähtien. Forssalla on kolme ystävyysseurakuntaa: Kaarli Tallinnassa, Mesaparks Latviassa Riiassa ja Gödöllö Unkarissa. Meillä on tapana järjestää ystävyysseurakuntaleirejä yleensä loppukesällä tai alkusyksyllä. Leirit ovat joka toinen vuosi Forssassa ja välivuosina jossain kolmesta ystävyysseurakunnan kotimaasta. Alla on kaksi kuvaa Latviasta vuodelta 2013. Olimme majoitettuna Erglin kylässä. Majapaikkaamme tuli meitä tervehtimään kylän pappi, joka kutsui meidät sunnuntaijumalanpalvelukseen.
Hän kertoi, että oli rakentamassa itse kirkkoa kylälle, mutta se ei ole vielä ihan valmis, koska rahat ovat loppuneet aina välillä, mutta messut pidetään kirkossa jo sunnuntaisin. Kun Latvia oli saanut takaisin itsenäisyytensä, pappi oli alkanut unelmoida kirkosta omaan kylään. Kuvassa ovat rakentaja-pappi vasemmalla ja Mesaparksin kirkkoherra oikealla. Kirkkoherralla on toinen työpaikka palokunnassa. Kirkosta puuttui vielä lattia, mutta se ei haitannut tunnelmaa. Meille kaikille oli tuttu Lutherin virsi Jumala ompi linnamme ja sitä veisasimme yhdessä tietoisena siitä, että kansojemme vapaus ei ole itsestäänselvyys. (8 minuutin video messusta KATSO>>>) Läsnä oli kyläläisiä ja me vieraat neljästä eri maasta. Alla olevassa kuvassa syömme viimeistä illallista Erglissä ennen kotiinlähtöä. Istumme yhdessä lehväin alla - kuten nuorten virressä veisataan.
2018 otetussa kuvassa on Emesen äiti Maria Joob seurakunnan tarjoamalla juhlalounaalla ns. hyvässä seurassa.
Muutama vuosi sitten, kun Klemelä vielä oli käytössä, päätimme opettaa leirillä ystäville karjalanpiirakoiden tekoa. Hyvin he oppivatkin. Kuvassa Gödöllön seurakunnan johtohahmoihin kuuluva Zoltan on tuonut omat piirakkansa paistopellille ja hymyilee tyytyväisenä onnistuneesta suorituksesta. Hän vei myös reseptin mukanaan Gödöllöön.
2023 Leiri pidettiin Virossa Pöltsämaalla. Mennessä kävimme Kaarlin kirkossa ja nautimme kirkkokahvit ystävien kanssa ja otimme bussiin leiriläisiä. Kuvassa olemme ensimmäisenä iltana joen rannalla. Alempi kuva on Pöltsämaan kirkosta sunnuntain messusta. Kirkko oli Neuvostoliiton aikana tuhottu ja otettu muuhun käyttöön. Nyt se oli restauroitu.
Kuva alla: Viime vuonna leiri oli Suomessa. Vieraat oli majoitettu Venesillalle Tammelaan.
Kuvassa nautimme sunnuntailounasta Pappilassa. Sen jälkeen lähdimme ostamaan tuliaisia. Virolaiset etsivät ja löysivät lakkaliköörikonvehteja. Sunnuntai-iltaa vietettiin majapaikassa leirintäalueella. Pyhäjärvi oli tyyni ja menimme ihailemaan auringonlaskua.
Aloimme laulaa spontaanisti yhdessä tuttuja lauluja. Joka maan edustajat tuntuivat osaavan virren 515 "Onneni on olla Herraa lähellä". – Ainakin kertosäe oli tuttu. KATSO>>>
MAIDEN HISTORIA JA KULTTUURI TUTUKSI
Ystävyysseurakuntatoiminta herättää mielenkiinnon myös maiden historiaan ja kulttuuriin. Toiminnan innoittamana olen lukenut monta Latviaan ja Viroon liittyvää tietokirjaa. Kun edellisen kerran olin Unkarissa Gödöllössä ja Budapestissä, halusin matkan jälkeen lukea paikallista elämää kuvaavia kirjoja. Joku suositteli minulle bestseller kirjailijan dekkareita. En juurikaan lue dekkareita, mutta luin muutaman mielenkiinnosta Budapestia kohtaan. En muista kirjailijan nimeä. Nyt kun olen lähdössä viikonlopuksi Unkariin, päätin valita luettavaksi jotain muuta.
En tiennyt, että Unkarissakin on Nobel-kirjailija. Hän on Imre Kertesz (1929 – 2016), joka oli etninen juutalainen, vaikka suhde juutalaisuuteen oli etäinen. Taustansa ja kokemustensa takia hänestä tuli kirjailija, jonka tuotanto käsitteli Holokaustia ja siihen liittyviä ilmiöitä. Hän itse oli ollut keskitysleireillä vuoden verran nuorena poikana ja julkaisi siitä 1975 kirjan: Kohtalottomuus, joka ilmestyi suomeksi 2003 vuosi Nobel-palkinnon jälkeen Otavan kustantamana.
IMREN KOKEMUKSIA KESKITYSLEIREILTÄ
Budapestissä vuonna 1944 14-vuotias Imre oli matkalla työpalveluun, kun poliisi pysäytti bussin ja tarkasti kaikkien henkilöllisyyden- Hän käski Imren ja muutamia muita poikia ulos bussista. Busseista koottiin iso joukko nuoria lähetettäväksi työleirille. Imre oli tyytyväinen ja odotti pääsevänsä parempaan työhön. Pojat koottiin ensin odottelemaan siirtoa tiilitehtaalle, jossa jouduttiin nukkumaan yö istuallaan toinen toisiinsa nojaten. Heille kerrottiin sitten, että jos he ilmoittautuvat vapaaehtoisesti kuljetettavaksi junalla, he pääsisivät vaunuun, jossa oli 60 ihmistä. Muut joutuisivat 80 hengen vaunuun ja siellä oli ahdasta. Imre ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja ajatteli tehneensä hyvän ratkaisun. Junassa he saivat leipää, mutta ei juotavaa, vaikka matka kesti useita päiviä. Junassa joku juutalainen kulki pojan luota toisen luo ja selitti saksaksi, jota he tuskin ymmärsivät, että heidän tuli sanoa olevansa 16-vuotaita.
Kun juna viimein pysähtyi lopullisesti, Imre näki ensimmäiset saksalaiset sotilaat, jotka tekivät häneen myönteisen vaikutuksen. Sitten hän näki portin, jonka päällä luki Auschwitz ja ensivaikutelma oli positiivinen. Hän oli siellä kolme päivää, jona aikana hänelle selvisi koko paikan merkitys krematorioineen, jonne kaikki alle 16-vuotiaat ohjattiin saman tien kaasutettaviksi. Sitten Imre siirrettiin Buchenwaldiin ja lopulta Zeitziin. Imren tavoitteena oli oppia oikein hyväksi ja kuulaiseksi vangiksi. Hän uskoi, että se mahdollistaisi olosuhteisiin nähden hyvän elämän
Vähitellen totuus selvisi hänelle, ettei se auttanut. Sen jälkeen hän yritti säästää voimia työmaalla aina kun vartijan katse vältti. Hän pakeni olosuhteita mielikuvitusmaailmaan. Mieluisin kuvittelu oli sellainen, että hän kuvitteli pieniä piirteitä myöden päivän kulun kotona Budapestissä. Vähitellen hän luopui kuvitelmista. Oma ruumis, johon hän oli ollut ennen tyytyväinen, oli kuihtunut ja tuntui vieraalta. Hänet valtasi välinpitämättömyys. Hän kertoo:
Voin sanoa, että kaiken yrittämisen, niin monen hyödyttömän kokeilun ja voimankoetuksen jälkeen löysin itsekin rauhan, levollisuuden, keveyden. Monet asiat, joita olin aikaisemmin pitänyt valtavan oleellisina, suunnattoman tärkeinä, menettivät silmissäni kaiken merkityksensä. Esimerkiksi kun seisoin nimenhuudossa ja aloin tuntea väsymystä, niin katsomatta onko allani lätäkkö tai liejua, lysähdin yksinkertaisesti kasaan, istahdin maahan ja jäin siihen, kunnes vieressä olevat kiskoivat minut pystyyn.
Sitten Imren polvi tulehtui pahasti ja hän pääsi sairastuvalle, jossa polvi leikattiin ilman nukutusta. Siihen tuli jatkuvasti mätää, ja lopulta hänet lähetettiin takaisin Buchenwaldiin, mistä hän taas iloitsi. Hän pääsi siellä sairaalaan ja sai oman sängyn ja valkoiset lakanat, ensimmäiset koko aikana. Liian hyvät olot saivat hänet epäilemään, että heille järjestettäisiin hyvät olot ja sitten alettaisiin irrotella sisäelimiä tieteellisiin tutkimuksiin, tai heille ei annettaisi ollenkaan ruokaa ja tutkittiin siitä seurannutta nälkäkuolemaa. Pelot osoittautuivat turhiksi. Olosuhteet olivat sairaalassa melkein inhimilliset edelleenkin.
Naapurihuoneen sairaanhoitaja toi hänelle ylimääräisiä ruoka-annoksia. Sitten sairaalassa alkoi kohista, moottoreiden ääniä kuului. Kovaäänisestä ilmoitettiin, että Juutalaisten on tultava kokoontumiseen. Sairaanhoitaja kehotti Imreä jäämään sänkyynsä. Hetken kuluttua ilmoitettiin, että kaikkien saksalaisten sotilaisen piti poistua leiriltä. Normaalia ruokailua ei ollut. Sitten kovaäänisestä ilmoitettiin, että liittoutuneet ovat leirissä ja vangit ovat vapaita. Imreä harmitti ruuan puuttuminen eikä hän voinut iloita nälkäisenä vapaudesta. Vasta kun illalla tuotiin herkullinen keitto, hän pystyi iloitsemaan siitä, että oli viimeinkin vapaa. Vaikeudet eivät kuitenkaan loppuneet, alkoi pitkä ja raskas enimmäkseen kävellen tehty matka kohti Budapestiä. Siellä häneltä kyseltiin keskitysleirin hirveyksistä, mutta hän muisti onnellisuutta muistuttavan tuokion krematorion vieressä. Kirja lopussa hän toteaa: Kyllä, siitä minun pitäisi heille puhua, keskitysleirien onnellisuudesta, kun he seuraavan kerran kysyvät. Jos he vielä kysyvät. Ja jos vain en itsekin unohda.
Kertesz muisti hämmästyttävän hyvin nuoruutensa tapahtumia ja oli jo 14-vuotiaana tarkkasilmäinen havainnoija. Kirja ei vaikuta autofiktiolta, vaan lukijasta se tuntuu aidolta muistelmateokselta. Välillä Kertesz toteaa, ettei muista jotain, mutta hän on poiminut ympäristöstään ihan riittävästi mielenkiintoisia muistikuvia. Hän esimerkiksi toteaa uudesta lääkäristä, että tällä oli muista leirillä olleista poiketen tunnistettavia ilmeitä sisältävät kasvot. Niitä tarkastellessaan hän tajusi, että lääkärikin oli siellä vasten tahtoaan.
Suomi – Unkari -seuran sivulta (Jouni Huhtanen) luemme
Ruotsin Akatemia myönsi Nobelin vuoden 2002 kirjallisuuspalkinnon unkarilaiselle Imre Kertészille "kirjallisuudesta, joka puolustaa yksilön hauraita kokemuksia historian raakaa mielivaltaa vastaan".
Kirjailijan mukaan kysymys ihmisen perimmäisestä olemuksesta sekä siihen kytkeytyvistä eettisen hyvän ja pahan käsitteistä voidaan laajemmassa mielessä ymmärtää vain holokaustin taustaa vasten.
Imren äitipuolen vanhin veli Lajos-setä harjoitti aktiivisesti juutalaista uskontoa. Kun Imren isän työleirille lähtöillallisia vietettiin, hän vei Imren toiseen huoneeseen rukoilemaan. Hän myös totesi: "Nyt olet sinäkin osallinen juutalaisten yhteisestä kohtalosta ja selvitteli aihetta vielä perusteellisemmin, mainiten että tuo kohtalo on vuosituhansia jatkunut katkeamaton vaino, johon juutalaisten on uhrautuvalla kärsivällisyydellä alistuttava, sillä Jumala on säätänyt sen heidän varhaisten syntiensä tähden, ja juuri siksi he voivat odottaa armoa vain Häneltä;"
USKOA JA TOIVOA
Olen kesän aikana kuunnellut paljon vanhaa testamenttia, ja ihmetellyt sitä uhrikäytäntöä, joka juutalaisille oli säädetty. Voi sanoa, että myös siihen he alistuivat. On laskettu, että Vanhassa testamentissa on yli 400 messiasprofetiaa. Jeesuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus toteuttivat armon, joka juutalaisillekin on tarkoitettu, mutta toistaiseksi se on heiltä peitetty. Kun menin ensimmäisen kerran Israeliin vuonna 1980, siellä oli erään tiedon mukaan 48 Jeesukseen uskovaa juutalaista. Nykyään heitä arvioidaan olevan n. 30 000. He kohtaavat myös vainoa omassa maassaan niin kuin Jeesuksenkin aikana. Tällä hetkellä koko maa on sekaisin ja huolestuneiden esirukousten kohteena. Kerran kuitenkin rauha on tuleva, ja siitä kertoo ennakkoon virsi 515, josta Reijo Pajamo kirjoittaa virsikirja.fi sivustolla:
"Pastori Pertti Luumi osallistui Yhdysvalloissa 1967
pidettyyn Kirkkojen Maailmanneuvoston nuorisojaoston kongressiin, jonka eräänä
tunnuslauluna oli yksisäkeistöinen profeetta Miikan rauhanprofetioihin
pohjautuva laulu. Sen Luumi suomensi: "Istumme yhdessä lehväin alla, maan
päällä rauha vallitsee. Auroiksi miekat taotaan, kansat ei taistele
milloinkaan." Juhani Forsberg
kirjoitti lauluun kaksi lisäsäkeistöä, jotka pohjautuvat profeetta Miikan
tekstiin:
"Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo vahvana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: 'Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe.' – Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat, hän jakaa oikeutta väkeville kansoille lähellä ja kaukana. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja. Silloin jokainen saa istua mitään pelkäämättä oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla. Näin on Herra Sebaot sanonut." (Miika 4:1-4.)"
1.
Nouskaamme vuorelle korkeimmalle,
kun päivä Herran lähestyy.
Hän meidät johtaa kulkemaan
tiellänsä suuntaan oikeaan.
Hän meidät johtaa kulkemaan
tiellänsä suuntaan oikeaan.
2.
Pelko ja ahdistus kauas poistuu,
Herra kun lausuu tuomion.
Uutena toivon viinipuu
kaikkien ylle kaareutuu.
Uutena toivon viinipuu
kaikkien ylle kaareutuu.
3.
Istumme yhdessä lehväin alla,
kansat ei pelkää toisiaan.
Auroiksi miekat taotaan,
rauha ei pääty milloinkaan.
Auroiksi miekat taotaan,
rauha ei pääty milloinkaan.