YKSINÄISYYS JA ULKOPUOLISUUDEN TUNNELUKKO
Kuvassa on joukko murkkuja urheilutunnin jälkeen. Osa tuntee olonsa joukossa ulkopuoliseksi. Ulkopuolisuuden tunnelukon siemenet kylvetään aivan ihmisen elämäntaipaleen alkumetreillä ja murrosiällä on oma vaikutuksensa. Riski ulkopuolisuuden tunnelukon muodostumiselle on olemassa, jos turvallisen kiintymyssuhteen muodostuminen lähimpään hoivaajaan on haavoittunut. Vauvaa on voitu kohdella "normaalisti", mutta hänen viestejään läheisyydentarpeesta ei ole osattu lukea oikein tai niihin ei ole jaksettu vastata oikein. Lapsi on oppinut jo elämän alkumetreillä, että lähisuhteissa omat tarpeet eivät tule tyydytetyiksi.
Meidät vanhat ihmiset on hoidettu aikoinaan Ylpön Saksasta tuomien oppien mukaisesti, jolloin vauvaa ruokittiin neljän tunnin välein. Vanhempia ei opetettu erottamaan vauvan nälkäitkua muusta itkusta, eikä edes piittaamaan nälkäitkusta, sillä lapsen ruuansulatukselle olisi haitallista lyhyemmät syöttövälit. Vauvaa ei saanut pitää turhanpäiten sylissä ettei se oppinut vaatimaan sitä. Nykyään puhutaan välttelevästä kiintymystyylistä, joka sitten vuosien kuluessa voi muotoutua ulkopuolisuuden tunnelukoksi, ellei korjaavia kokemuksia ja ihmissuhteita osu elämänpolulle.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 yhden hengen asuntokuntia oli 1 282 488. Minä olin yksi niistä. Omassa ikäluokassani kuulun jo enemmistöön. Mutta keski-ikäisenä kuuluin selvästi vähemmistöön. Vuoden 2021 tilastossa yksinasuvia oli 14% ikäluokan 45 – 49 naisista ja 20% 50 – 54 vuotiaista naisista. Lisäyksen osasyynä on lasten muuttaminen pois kotoa. Luulisin, että aikaisempienkin vuosien luvut ovat olleet samansuuntaisia. Vuoden 2021 meitä yksinasuvia naisia oli ikäluokassamme 58%.
Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa sille, miksi on yksin. Monella on oma tarina yksinelämisen syistä, joka kerrotaan vain itselle ja sitten mahdollisesti vähän erilainen tarina, joka kerrotaan muille. Minulta ei ole kukaan koskaan kysynyt, miksi en ole mennyt uudestaan naimisiin, miksi olen elänyt yksin. Hyvän ystäväni aviomies kokosi kirjaa yksinelämisestä 1989 ja tarinani tunteva ystäväni pyysi minulta siihen kirjoitusta. En ollut siinä vaiheessa julkaissut vielä mitään, eikä minulla ollut pienintäkään aavistusta siitä, että minusta tulee tietokirjailija. Epäröin pitkään, koska en olisi halunnut avautua elämästäni. Suostuin lopulta pitkään rukoiltuani. Juttu löytyy toiselta kotisivultani www.psykotieto.com > TIETOKIRJAT > Essee yksinäisyydestä.
Olin 51, kun asuin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin. Entinen aviomieheni oli kuollut ja tunsin olevani vapaa uuteen avioliittoon. Minulla oli miespuolinen ystävä, jonka kanssa kävimme pitkiä puhelinkeskusteluja ja tapailimme yhteisen harrastuksen parissa. Seurustelusuhdetta siitä ei koskaan tullut, vaikka sitä toivoin ja olisin ollut valmis uuteen avioliittoon, mutta hän ei ollut valmis. En kuitenkaan pettynyt tilanteeseen, sillä samoihin aikoihin koin myös vahvasti, että Jumalalla oli minulle tehtävä toimia lastensuojelun sijaiskotihoidon hyväksi. Innostuin tutkimisesta ja aloin tehdä väitöskirjaa, jonka aiheena olivat sijaiskodeissa kasvaneet tytöt. Elämä oli täynnä mielekästä tekemistä ja väitöskirjan jälkeen tulivat lapsenlapset. Samalla jatkui sivutyönä ja myöhemmin eläkeläisenä erilainen toiminta sijaiskotihoidon piirissä: työnohjausta, luentoja, puhelinpalvelua, viikonloppukursseja, kirjoja, artikkeleita,
ULKOPUOLISUUDEN TUNNELUKON MÄÄRITTELYÄ
Seuraavilla Youngin ja Kloskon laatiman kysymyspatterin avulla voi arvioida mahdollista ulkopuolisuuden tunnelukon vaikutusta elämässään. Mitä useamman määrittelyn tuntee olevan totta omalla kohdalla, sitä todennäköisempää on, että ulkopuolisuuden tunnelukko on saanut arvioimaan itseä virheellisesti ja vaikuttanut valintoihin.
Minulla on tunne, että jos katoaisin huomenna, kukaan ei huomaisi sitä.
Kukaan kiinnostava mies/nainen ei voisi rakastaa minua nähtyään puutteeni.
Kukaan kiinnostava mies/nainen ei haluaisi suhdetta kanssani, jos hän tuntisi todellisen minäni.
Olen luonnostani virheellinen ja puutteellinen.
Yritänpä kuinka kovasti tahansa en voi saada ketään kiinnostavaa miestä/naista, joka kunnioittaisi minua tai saisi minut tuntemaan, että olen arvokas.
En ole muiden rakkauden, huomion tai kunnioituksen arvoinen.
Olen pohjimmiltani sellainen, jota ei voi hyväksyä, eikä sitä voi paljastaa muille.
Jos muut tietäisivät peruspuutteeni, en voisi katsoa heitä silmiin.
Silloin kun ihmiset ilmaisevat pitävänsä minusta, minulle tulee tunne, että olen jotenkin huijannút heitä.
Huomaan usein, että kriittiset ja torjuvat ihmiset vetävät minua puoleensa.
Minulla on salaisuuksia enkä halua lähelleni ihmisiä paljastamaan niitä.
Olin sellainen lapsi, että vanhempani eivät voineet rakastaa minua.
En kerro ihmisille, millainen todella olen.
Eräs suurimmista peloistani on, että puutteeni paljastuvat.
En voi ymmärtää, kuinka joku voi pitää minusta.
KOULUN PIHA
Jos useampi määrittely tuntuu tutulta, kannattaa etsiä omahoitomateriaalia ja / tai ammattiapua ja jos on ollut aikoinaan koulukiusattu, kannattaa sitä suuremmalla syyllä hakea apua. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Jos on pitänyt asian elinikäisenä salaisuutenaan, kannattaa avautua. Ilmiö on ollut suhteellisen yleinen. Aikoinaan siitä ei puhuttu ja uhrin häpeän tunne oli murskaava. Nykyään asiasta puhutaan ja pelkästään se saa aikaan hyviä vaikutuksia niissä, jotka luulivat aikoinaan olevansa maailman ainoita koulukiusattuja ja uskoivat sen olleen oma vika. Nykyään monet missit ja nuoret some ym. julkkikset toteavat ihan luontevasti olleensa koulukiusattuja.
Alussa oleva kuva on otettu urheilutunnilla läheisen Väinämöisen kentän vieressä, jossa pelattiin pesäpalloa. Yksi tytöistä (alhaalla vasemmalla) ei selvästi tunne kuuluvansa joukkoon, hänet oli taas varmaankin viimeisenä valittu tai jouduttu ottamaan toiseen joukkueeseen. Hän eli yksin ja on jo edesmennyt. Hänen lempinimensä oli Tytinä. Me emme tajunneet, että se nimi jo oli kiusaamista, eikä hänen itsensä mielestä mikään hauska vitsi. Nuorempi sisareni, joka kävi samaa koulua, totesi ettei hän edes tiedä tytölle muuta nimeä kuin Tytinä. Tytinä tosin hyväksyttiin tyttöjoukkoon, hänellä oli kavereita eikä häntä mitenkään muuten kiusattu lihavuudesta eikä mistään muustakaan syystä. Urheilutunnit ja pesäpallo vaurioittivat hänen itsetuntoaan. Tahko Pihkalan muinoin läpirunnomat pesäpallon säännöt aiheuttivat tuhansissa muissakin koululaisissa ulkopuolisuuden ja alemmuuden tunteita. Jumppatuntien aiheuttamia haavoja olen kuullut muisteltavan ryhmissä ja kaksin käydyissä keskusteluissa.
Kuvassa näyttää olevan toinen ulkopuolinen, mutta eri tavoin ulkopuolinen. Oikealla ylhäällä on tyttö, jonka asu ei vaikuta urheilulliselta. Luultavasti hänetkin valittiin viimeisten joukossa, mutta hän ei piitannut siitä vähääkään. Hänellä oli erityislahjakkuus, joka väritti itsetuntoa, hän tunsi ulkopuolisuutta, mutta se oli yhdistynyt ylemmyydentunteeseen. Päätin googlata, mitä hänelle kuuluu. Löytyihän netistä mm. seuraavanlainen taiteilijan kommentti.
"suurimman kunnianosoituksen on saanut N.N., josta on tehty Tarotin Ison Arkanan Noita. N on kuvattu istumassa Helsingin yliopiston juhlasalin empire-tyylisessä kateederissa, jonka käsinojissa on kullatut siivekkäät jumalhahmot. Hahmo on tunnettu 600 vuotta Ylipapittaren nimellä. Muutin sen Noidaksi, joka edustaa tiedettä, osaamista, naisen viisautta ja perimätietoa." No huh huh! Hän ei suinkaan ollut luonut varsinaisesti uraa, mutta oli kunnostautunut ammatissaan ja oli saanut osakseen oppilaansa ihailun. Tytinä oli luonut uran ja oli ollut julkisesti palkittu. Tiesin sen googlaamattakin.
YKSINÄISYYS SEURAKUNNISSA
Kristillisissä piireissä havahduttiin yksinelävien suureen määrään 90-luvulla ja alettiin järjestää erilaista toimintaa. Osallistuin joskus sinkkujen juhannukseen ja joihinkin viikonloppuleireille. Järjestin myös oman seurakunnan leirikeskuksessa monena vuonna elokuussa yksinhuoltajien viikonloppuleirin. Kerran vedin toisen yksinhuoltajaäidin kanssa lapissa Kansan Raamattuseuran leirikeskuksessa viikon leirin sinkuille. Sain jälkeenpäin kiitoskortin eräältä naiselta, joka kiitteli siitä, että leirin aikana hänet hoidettiin "pystyyn" naimattomana naisena.
Jäätyäni eläkkeelle kävin kymmenen vuoden ajan joka toinen lauantai Helsingissä Kansan Raamattuseuran silloisissa tiloissa pitämässä yksin asuville 60+ naisille Elämänkaaripiiriä. Siellä käsittelin myös tunnelukkoja ja ulkopuolisuuden tunnelukkoon törmäsin monet kerrat. Ihminen tarvitsee yhteisöjä. Juttelin kerran naisen kanssa, joka oli muuttanut Helsinkiin tyttären perheen takia pikkukaupungista ja hän totesi, että piirimme on ainoa yhteisö, johon hän kuuluu. Sen piirin kokemuksista tiedän, että tunnelukoista voi vapautua myös vanhana ja oma elämänlaatu voi parantua. Tiedän, että siellä oli niitäkin, jotka kokivat itsensä sielläkin jatkuvasti ulkopuolisiksi ja niitä, jotka kokivat luennon jälkeen olleet pienryhmäkeskustelut kiusallisina (kuva alla).
Olen kohdannut valtavan määrän yksin eläviä naisia, jotka jatkuvasti rukoilevat itselleen miestä. Eräs ystäväni oli ollut pitkän parisuhteen jälkeen vuosia yksin, Asia oli kipeä ja vaikutti hänen elämänlaatuunsa. Muistan tilanteen, jossa ehdotin hänelle uutta tapaa rukoilla. "Herra kiitos, että minulla ei ole tänään miestä, mutta jos se on sinun tahtosi, sinä voit vaikka huomenna johdattaa elämääni miehen." En tiedä tarttuiko hän ehdotukseeni, mutta mies ja avioliitto hänen elämäänsä tuli aika pian keskustelumme jälkeen. Olen myöhemminkin halunnut saada ihmiset kiittämään nykytilanteestaan ja rukoilemaan johdatusta seuraavaan päivään.
TUNNELUKKO AUKI
Ensi viikon blogissa on tarkoitus käsitellä eri tapoja, joilla voi yrittää avata ulkopuolisuuden tunnelukkoa ja päästä vapaaksi yksinäisyydentunteesta.
Itselleni oman yksinäisyyden hyväksymisessä ja elämän tukemisessa on ollut apuna seuraava voimalaulu.
.