Perhehoidon kipuja

Kirjaa on tilattavissa paperiversiona 15€ postituskuluineen ja sähköisenä pdf-tiedostona ilmaiseksi osoitteesta anja.laurila(at)surffi.net

PERHEHOIDON KIPUJA

PSYKOLOGIAN NÄKÖKULMAA JA OMAHOITOMATERIAALIA

SOTE-Psykologiapalvelu Forssa

12.3.2019

Sisällys

I OSA KESKEYTYNEEN SIJOITUKSEN KRIISI JA TAUSTOJA.

1. PERHEHOIDON MONET KASVOT., RILAISIA PERHEITÄ, PERHEHOIDON JULKISUUSKUVA. PERHEKODIN VUOROVAIKUTUSTA, MIKÄ RIITTÄÄ?.

2. PERHEHOIDON ERITYISPIIRTEITÄ, ERON SURUJA., ERILAISIA LAPSIA, PERHEHOITAJIEN OMA LAPSUUS, PERHEYTYMINEN..

3. KIINTYMINEN..KIINTYMYSTYYLIT., KIINTYMISEN MERKITYS., KIINTYMÄTTÖMYYS., KIINTYMYSSUHTEEN MUODOSTUMISEN ESTEITÄ.

4. LAPSEN KEHITYSHAASTEISIIN VASTAAMINEN, PERUSTURVALLISUUS, ARVOSTUS JA KIINTYMINEN.,

ITSENÄISYYS., LEIKKI-IKÄ JA KOULUIKÄ PERSOONALLISUUTTA RAKENTAMASSA, MURROSIKÄ TOISENA MAHDOLLISUUTENA, POIKKEAVAN ELÄMÄNKULUN HAASTEITA,

5. PERHEHOIDON KRIISEJÄ, KUN KIINTYMISTÄ EI RAKENNU, SIJAISKOTILAPSEN HAITALLISIA SKEEMOJA, KÄYTÖSHÄIRIÖINEN LAPSI PERHEHOIDOSSA, SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ, MURROSIKÄ HAASTEENA, KUN LIIKA ON LIIKAA, PERHEENJÄSENTEN ONGELMA, ITSEMURHAN TUSKA, SYNTYMÄVANHEMMAT UHKANA, NÄKEMYSEROJA SOSIAALIVIRANOMAISTEN KANSSA, VÄLIEN RIKKOUTUMINEN SIJOITUKSEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN, HOITOSUHTEEN JATKUMISTA TUKEVIA JA HORJUTTAVIA TEKIJÖITÄ.

6. KRIISEISTÄ SELVIYTYMINEN, MASENNUS JA KRIISITYÖ., SUOJAUTUMISKEINOT., SELVIYTYMISKEINOT.

II OSA KOGNITIIVISEN TERAPIAN NÄKÖKULMIA SELVIYTYMISEN TUKEMISEEN..

ALUKSI

Olen vuodesta 1978 aktiivisesti pohtinut sijaisvanhemmuuden haasteita. Ensimmäinen kirjani "Lainaksi annettu Lapsi" sisälsi sen, mitä halusin 90-luvun alussa kertoa perhe-hoidosta psykologin ja sijaisäidin näkökulmasta muille vanhemmille ja sijaisvanhemmuutta suunnitteleville ja sosiaalialan toimijoille. Vuosien myötä olen työnohjaajana ja kouluttajana enenevässä määrin ollut tekemisissä perhehoidon kipujen kanssa. Tarve kehittää koulutus lapsen sijoituksen ennakoimattoman päättymisen kriisiin, kasvoi käytännön tarpeesta. Vaikka aloite päättymisestä olisi tullut perhehoitajilta itseltään, kipu on voinut olla yhtä syvä kuin silloin, jos aloite sijoituksen päättymisestä olisi tullut muulta taholta. Pidin kursseja vuosina 2003 - 2017. Osa tästä materiaalista on syntynyt kursseja varten, mutta olen laajentanut sitä tietopaketiksi, jota on mahdollista käyttää omahoitona. Kurssien nimi: "Sittenkin riittävän hyvä sijaisvanhempi", kertoo myös tämän kirjan teemasta.

Haastatteluissa ja esimerkeissä nimet on muutettu ja joissakin tapauksissa myös tunnistamista mahdollistava yksityiskohta. Koska osaa tekstistä ei ole tarkoitettu alun perin julkaistavaksi, vaan koulutusmateriaaliksi, lähteiden jäljittäminen ei ole aina ollut mahdollista. Lähteet on merkitty - jos ne ovat tiedossa - tekstiin.

Kiitokset Perhehoitoliitolle ja Pirjo Hakkaraiselle hyvästä yhteistyöstä samoin Lisa Sipilälle jatkuvasta kannustuksesta. Biologista tytärtäni kiitän tuesta ja rohkaisusta myös tässä kirjaprojektissa. Lopuksi kiitokset Suomen tietokirjailijat ry:lle apurahasta tätä kirjaa varten.

Forssassa 21. 2. 2019

Anja Laurila

anja.laurila(at)surffi.net

Tässä kotisivuversiossa taulukot ym. on poikkeavassa muodossa. PDF-tiedoston voi tilata maksuttomasti sähköpostitse

I OSA KESKEYTYNEEN SIJOITUKSEN KRIISI JA TAUSTOJA

• 1. PERHEHOIDON MONET KASVOT

ERILAISIA PERHEITÄ

Perhehoitoperheet ovat keskenään kovin erilaisia. Perheitä voidaan jaotella sen mukaan, onko kyseessä sukulaisperhe vai ei, tai onko perheessä omia biologisia lapsia vai ei. Näiden kahden piirteen mukaan meillä on jo neljä rakenteellisesti erityyppistä perhettä, joilla on sen vuoksi omat erityispiirteensä ja dynamiikkansa.

Perheet voivat olla ns. tavallisia kahden vanhemman perheitä, uusperheitä, yksin-huoltajan perheitä, kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perheitä ja maahan-muuttajaperheitä.

Perheitä on joskus jaoteltu sen mukaan, missä määrin asennoituminen on ammatillista tai adoptiotyyppistä. Asenne voi vaihdella samassa perheessä lapsikohtaisesti ja vanhem-pikohtaisesti ja suhteessa samaan lapseen voi olla erilaisia kausia.

Tyypillisin perhe on lapsen suvun ulkopuolinen perhe, jossa omat lapset ovat jo vanhempia kuin perheeseen sijoitetut lapset. Perheessä on kaksi eri sukupuolta olevaa vanhempaa ja heidän yhteiset lapsensa. Syntyperältään he ovat suomalaisia. Asennoituminen lapseen on enemmänkin adoptiotyyppistä kuin ammatillista. Perhehoitoa voi tarjota lapselle esimerkiksi myös yksinhuoltajasukulainen maahanmuuttaja, joka asen-noituu tehtävään ammattimaisesti, tai ei sukua oleva sateenkaariperhe, jossa ei ole biologisia lapsia ja asennoituminen on adoptiomainen. Kaikille perheille on yhteistä tarve hoivata lasta ja vastata hoivalla lapsen tarpeisiin.

PERHEHOIDON JULKISUUSKUVA

Perhehoito esiintyy mediassa yleensä myönteisessä valossa. Perheistä tehdään ihailevia juttuja, eivätkä haastatellut sijaisvanhemmat luonnollisestikaan voi kertoa vaikeuksistaan tiukan salassapitovelvollisuuden takia. Kuvissa ei ole sijoitettuja lapsiakaan kuin mahdollisesti selkäpuolelta kuvattuna, mutta onnellisen ja tasapainoisen näköiset vanhemmat hymyilevät elämäänsä ja vanhemmuuteensa tyytyväisinä. Perhehoitoperheistä on pulaa ja heitä etsittäessä saatetaan antaa tehtävästä liian ruusuinen kuva.

Poikkeuksena myönteisestä mediajulkisuudesta on Etelä-Suomen Sanomissa huhti-kuussa 2018 julkaistu artikkeli, josta oheen on poimittu osa otsikkoineen:

Sijoituslasten perhehoidosta tehdään yhä enemmän kanteluita

"Sijoitettujen lasten perhehoidosta tehdään entistä enemmän kanteluita aluehallinto-virastoihin (avi) ja Valviraan. Luvut ovat kuitenkin edelleen pieniä verrattuna perhehoidossa olevien lasten määrään: THL:n tilaston mukaan perheeseen tai ammattimaiseen perhekotiin oli sijoitettuna vajaat 9 200 lasta vuonna 2016.

Vuosina 2010-2012 perhehoidosta tehtiin aluehallintovirastoille (avi) vuosittain yhteensä 7-10 kantelua, kun määrä sen jälkeen on ollut alimmillaan 22. Viime vuonna kanteluita tuli aveille ja Valviralle yhteensä 30, mikä oli noin kolmanneksen enemmän kuin toissavuonna.

Luvuissa ovat mukana kaikki aveille ja Valviraan tehdyt kantelut perhehoidosta eli ne koskevat sekä sijaisperheitä että ammattimaisia perhekoteja. Sijaisperheitä valvovat ensisijaisesti kunnat.

Toiminnanjohtaja Pirjo Hakkarainen perhehoitajia edustavasta Perhehoitoliitosta arvioi biologisten vanhempien olevan nykyisin entistä valveutuneempia ja enemmän mukana huostaan otettujen lastensa elämässä.

- He ovat myös aktiivisempia, jos kokevat, ettei kaikki ole hyvin.

Suuri osa perhehoidosta tehdyistä kanteluista ei ole johtanut toimenpiteeseen. Tällaisia tapauksia on ollut 46 prosenttia vuosien 2010-2017 kanteluista.

Ankarimpaan menettelyyn, huomautukseen, aluehallintovirastot ovat päätyneet kuudessa prosentissa kanteluita ja lievempään huomion kiinnittämiseen 18 prosentissa. huomautukseen päädytään, jos lakia on selkeästi rikottu. Lähes puolet kaikista kanteluista on vuosina 2010-2017 koskenut epäilyä menettelytapavirheestä. Palvelun laadusta ja sisällöstä on kanneltu 28 prosentissa tapauksista.

Tuki ja valvonta joskus puutteellista

Pirjo Hakkaraisen mukaan yksi selittävä tekijä valitusten lisääntymiselle voi olla se, että perhehoitajat saavat kunnan lastensuojelusta puutteellisesti tukea eikä yhteydenpitoa ole riittävästi. Hänen mukaansa työntekijät vaihtuvat lastensuojelussa usein.

- Perhehoito on vielä omanlaisensa tehtävä eli työntekijöiden pitäisi tuntea perhehoito ja siihen liittyvät asiat tosi hyvin, että tuki myös toimisi.

- Työntekijöiden pitäisi paitsi tukea myös valvoa perhehoitoa. Jos työntekijät vaihtuvat, on tilanteita, että työntekijä ei käy riittävästi sijaisperheessä.

Perhehoitoliitosta kysellään silloin tällöin neuvoa yhteistyöongelmiin biologisten vanhempien kanssa.

- Ristiriitatilanteet ovat lasten kannalta tosi harmillisia.

Perhehoitoliitto korostaa, että lapsilla pitäisi aina olla mahdollisuus säilyttää mahdollisimman hyvät suhteet myös biologisiin vanhempiinsa.

- Käytännössä tähän ehkä satsataan edelleen liian vähän, sanoo Hakkarainen."

________________________________________________________________________

Vaikka lähes puolet perhehoitoon kohdistuneista valituksista todetaan aiheettomiksi, ne jättävät kuitenkin jälkensä sijaisvanhemmuuteen, ellei tilannetta osata hoitaa. Aiheetonkin syytös tuottaa syyllisyydentunteita ja tunnetta leimatuksi tulemisesta.

Esimerkki: Perhekotiin tuli yllättäen sijoittavan kunnan sosiaalityöntekijä, oman kunnan sosiaalityöntekijä ja ylemmän portaan hallintoviranomainen. He halusivat tavata perheenisän, joka oli sillä hetkellä käymässä van-hempiensa luona naapurikunnassa. Perheen äiti koki tilanteen ahdistavana. Kun mies ei vastannut puhelimeen, vieraat vaihtoivat merkitseviä katseita, ja tunnelma muuttui yhä ahdistavammaksi. Viidentoista minuutin kuluttua mies kuitenkin vastasi ja lähti tulemaan kotiin. Sitten selvisi kotikäynnin syy. Miestä epäiltiin huumeiden ja alkoholin väärinkäytöstä. Perheelle ei koskaan selvinnyt, kuka oli valittanut. Asiassa ei ollut mitään perää. Prosessi päättyi siihen, mutta perhehoitajista tuntui, että epäilykset jäivät kuitenkin elämään. Yhteistyö sijoittajakunnan sosiaalityöntekijän kanssa vaikeutui. Molemminpuolinen luottamus oli saanut särön, jonka korjaamiseen ei ollut taitoa.

Nykyään somessa voi esiintyä perheen mustamaalausta, kun nuori haluaa aikuistuttuaan huomiota kielteisille mielipiteilleen. Varsinkin ammatillisissa perhekodeissa ilmiö on tuttu, ja kohteena olevat eivät pysty puolustautumaan. Tuomioita jaetaan tutkimatta. Muutama vuosi sitten televisiossa oli dokumenttisarja nuorista, jotka etsivät itseään. Yksi heistä asui perhekodissa, jossa perheen äiti teki minuun vaikutuksen. Mediassa halutaan usein kertoa liioitellun hyvää tarinaa sijaisperheistä ja tässäkin ohjelmassa kaikki näytti auvoiselta. Vertasin perheen äidin vanhemmuutta omaani ja ajattelin, etten ollut pystynyt toimimaan yhtä hienosti kuin hän. Seuraavassa sarjan osassa kerrottiin, että perheen äiti oli lähtenyt kodista. Nyt isä pyöritti sitä yksin. Koko perhe ja äiti näyttäytyivät nyt eri valossa. Pohdin, olisiko äidin lähtö ollut estettävissä hyvällä väliintulolla ja tukitoimilla. Oliko kriisi hoidettu ammattimaisesti niin, että kaikki osalliset selviytyvät jatkamaan elämäänsä mahdollisimman vähän haavoittuneina.

PERHEKODIN VUOROVAIKUTUSTA

Perhehoidon etuna huostaan otetun lapsen kasvuympäristönä, on ennen kaikkea mah-dollisuus läheisiin, pitkäkestoisiin ihmissuhteisiin ja kiintyminen vanhempiin ja sisaruksiin ja vuorovaikutukseen perheen kanssa vielä hoitosuhteen päätyttyä. Kahden vanhemman perheessä hän saa lisäksi mallin parisuhteen vuorovaikutuksesta.

Jos perhe onnistuu toteuttamaan rakkauden ja rajojen periaatetta, korjaava merkitys lapsen elämässä voi olla ratkaiseva. Näitä "rajat ja rakkaus" - tyyppisiä sijaisäitejä (lämmin, rajoja-asetteleva, ei-epäoikeudenmukainen, ei-syyllistävä) oli tyttöjä koskevan väitöskirjatutkimukseni mukaan, heidän arvioimanaan vajaa puolet. Lisäksi pieni osa arvioi sijaisäidit "hyviksi marttyyriäideiksi" tai "epäoikeudenmukaisiksi marttyyriäideiksi". Vertailuryhmän tytöt, jotka olivat kasvaneet syntymäkodissaan, arvioivat useimmin, että äiti oli "kaveriäiti", sijoitetuilla tytöillä tämä oli harvinaista. Kukaan vertailuryhmän tyttö ei arvioinut omaa äitiään kylmäksi auktoriteetiksi, kuten muutama perhekodin tyttö arvioi sijaisäitinsä.

Tutkimukseni mukaan vuorovaikutuksella on sijaisperheissä omia erityispiirteitä. Esimerkiksi sijoitetut tytöt kokivat perhekodin äidin vaativuuden positiiviseksi tunnealueen piirteeksi, kun vertailuryhmän syntymäkodeissaan kasvaneet tytöt mielsivät sen kontrollin alueeseen kuuluvaksi negatiiviseksi piirteeksi. Perhekodeissa kasvaneiden tyttöjen hyvä selviytyminen oli yhteydessä sijaisäidin kontrolloivuuden kanssa ja vertailuryhmässä äidin kokeminen vapautta antavaksi oli yhteydessä tytön hyvään selviytymiseen. Aikuistuvien poikien hyvä selviytyminen oli tutkimukseni mukaan jossain määrin yhteydessä sijaisäidin neuvovaan asennoitumiseen, mutta ei äidin kokemiseen lämpimäksi, kuten vertailuryhmän syntymäkodeissaan kasvaneilla pojilla. Sen sijaan perhekodin isän kokeminen ymmär-täväksi, kannustavaksi ja lämpimäksi oli tärkein sijoitettujen poikien selviytymistä tukeva tekijä.

Perhehoidon vahvuus on tavalliset perheet ja läheiset ihmissuhteet, mutta sillä on myös omat riskitekijänsä kuten esimerkiksi:

• vanhempien väsyminen tai perheen muuttuva tilanne
• perheen muutot ja kavereiden menetys tai koulun vaihto
• etäisyys tai välien katkeaminen aikaisempiin lähiaikuisiin
• kaltoinkohtelu (henkinen, fyysinen, seksuaalinen)
• biologisen verkoston mitätöinti ja arvostelu, lojaliteettiristiriidat

- sijaisvanhempien omat ratkaisemattomat ongelmat, parisuhdeongelmat, avioero, toisen vanhemman kuolema

Vaikeuksia kohdattaessa alan ammattilainen joutuu pohtimaan:

- Jos lapsi näyttää voivan huonosti, johtuuko se huonosta kohtelusta sijaisperheessä vai syntymäperheessä tai jostain muusta seikasta

- Johtuuko lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertova käytös kaltoinkohtelusta sijaisperheessä, vai syntymäperheessä ennen sijoitusta tai kotilomilla, vai ulko-puolisesta syyllisestä

- Johtuvatko lapsen kielteiset asenteet sijaisvanhempaa kohtaan vanhemman käyttäytymisestä, vai onko kyseessä esimerkiksi siirtovaikutus, jolloin lapsi tuntee uutta vanhempaa kohtaan samoja tunteita, joita on tuntenut syntymävanhempaa kohtaan

- Onko lapsen tyytymättömyys sijaisvanhempaan aiheellista vai onko hänellä vertai-lukohteena virheellinen ihannemielikuva "oikeasta vanhemmasta".

- Johtuuko lapsen halu lähteä pois sijaiskodista lapsella olevasta tarpeesta oman hylkäämishistoriansa heijastamiseen muihin - vai onko sillä aiheelliset perusteet.

MIKÄ RIITTÄÄ?

Yleisesti voidaan sanoa, että perhehoito korjaavana kokemuksena onnistuu ihan tavallisessa perheessä, jos siellä on:

- tahto ottaa huomioon lapsen kasvatukselliset tarpeet

- säännöllinen rytmi, selkeät rajat, johdonmukainen ja oikeudenmukainen kohtelu

• kannustusta, ohjausta, ja lämpöä
• lapsen mahdollisuus rakentaa myönteinen tarina itsestä ja ymmärtävä tarina syntymäperheestä ja suvusta
• kykyä syntymäperheen ja suvun kanssa tehtävään yhteistyöhön (jos mahdollista)

- vanhemmat muodostavat selkeästi aikuisen sukupolven ja toimivat toistensa lähimpinä kumppaneina

- perheessä ei ole pitkään jatkuneita, ratkaisemattomia ristiriitoja

• 2. PERHEHOIDON ERITYISPIIRTEITÄ

ERON SURUJA

Perhehoitajana toimiminen on haastavaa, mutta yleensä palkitsevaa, kun saa iloita lapsen kehityksestä ja kiintymisestä. Perhehoitajiksi ryhtyvät ovat yleensä erittäin motivoituneita ja haluavat vastata lapsen kehityksellisiin tarpeisiin ja riskeistä huolimatta tarjota kodissaan hoivaa ja kasvatusta sitä tarvitsevalle lapselle. Joskus tehtävään saatetaan ajautua sukulaisuuden tai tuttavuuden perusteella. Joskus tilapäiseksi suunniteltu sijoitus muuttuu pitempiaikaiseksi, jolloin valmentautuminen voi olla puutteellista. Yleensä perheet ovat hyvin valmennettuja ja tietävät, mitä mahdollisesti on odotettavissa. Silti todellisuus on yllättänyt monet. Tehtävään ryhtyneet tietävät, että se voi päättyä lapsen kotiutukseen. Suunniteltukin kotiutus voi herättää hankalia tunteita - ja suunnittelematon sitä enemmän.

Sijoitettu lapsi tulee perheeseen kriisin keskeltä ja on sanottu, että hän ei tule iloitsemaan uudesta perheestä, vaan suremaan aikaisemman perheen menetystä. Kotiutuminen perheeseen vie oman aikansa. Hoitosuhde voi alkaa ns. kuherrusvaiheella, jolloin lapsi on yli-kiltti. Monilla lapsilla sitä seuraa vaihe, jossa vanhempia koetellaan. Lapsi oireilee suru-työnsä takia - tai ikään kuin yrittää kaivaa perhekodin vanhemmasta esiin hylkääjän ja käyttäytyy mahdollisimman hankalasti. Normaali surutyöprosessi kestää yleensä vuoden verran ja toinen vuosi on perheessä jo helpompi. Lain mukaan perhehoito tähtää lapsen palautukseen syntymäperheeseen. Perheessä ikään kuin valmistaudutaan antamaan lapsi pois ja samalla kiintymään tähän kuin omaan. Ristiriitainen tilanne. Olenkin sitä mieltä, että vanhempien kannattaisi asennoitua siten, että lapsi voi olla heillä aikuiseksi asti, koska se on todennäköisin vaihtoehto. Silloin voi joutua suremaan valmistautumattomana lapsen menetystä, mutta parempi niin, kuin että kaikki perhekotien vanhemmat valmistautuisivat lapsen lähtöön koko hoitosuhteen ajan. Jos on suhtautunut lapseen kuin omaansa, ajatellut että hän olisi perheessä aikuiseksi asti, mutta niin ei tapahdu, suru menetyksestä voi olla voimakas. Jotkut taas joutuvat katumaan tietoista kiintymisen varomista, kun esi-merkiksi vauvana tullut lapsi suunnitelmista poiketen jääkin perheeseen. Vanhempien ja lapsen välillä on menetetty osa kiintymisen mahdollisuuksista varhaisten kuukausien tietoisen itseä suojelevan etäisyyden takia.

Hyvin toimivan perheen yhtenä piirteenä pidetään sitä, että lasten on aikuistuttuaan voitava muuttaa pois kodista ilman, että kumpikaan osapuoli kokee syyllisyyttä tai hylkäämisen tunnetta, joka johtaa katkeruuteen ja itsetunnon ongelmiin. Perhehoitoperheeseen sovelletaan usein samaa normistoa kuin ns. tavallisiin perheisiin. Sijaisperhe ei kuitenkaan ole tavallinen perhe. Jos vanhemmat odottavat itseltään samoja asenteita, tunteita ja suoriutumista kuin tavallisessa ydinperheessä, he voivat kokea riittämättömyyttä turhaan.

Monessa perheessä on yritetty tuntea ja toimia kuin "oikea äiti" ja "oikea isä" ja tunnettu syyllisyyttä, kun siinä ei ole onnistuttu. Vaikka mediassa annetaan usein ymmärtää, että perhehoidossa vanhemmat ovat tavallisia vanhempia ja lapset kuin omia, tilastot kertovat toista. Tavallisissa perheissä lapset eivät nosta - syystä tai syyttä - oikeusjuttuja vanhempiaan vastaan, karkaa kotoa tai katkaise välejä vielä vuosia aikuistumisen jälkeen. Tavallisessa perheessä vanhemmat eivät pohdi haluavatko jatkaa vanhemmuutta vai ei. Eikä tavallisessa perheessä vanhempien tarvitse yleensä pelätä menettävänsä lasta, jos hakee omaan jaksamattomuuteensa tukea sosiaaliviranomaisilta.

Ammatillisissa perhekodeissa on luotu oma toimintakulttuuri, jossa vältetään kriisi-tilanteiden sattuessa syyllisyyden tai häpeän tunteita - esimerkiksi jos lapsi vaikka varastaa koulussa kavereilta. Ammatillisen perhekodin vanhempien on helpompi toimia kuin laitoksen henkilökunta, ilman hankalia tunteita. Vaikeaa lasta pystytään paremmin auttamaan, kun omat negatiiviset tunteet saadaan minimoitua. Laajalti on myös omaksuttu tapa, jossa maailmalle lähtenyt lapsi menettää sänkynsä ja siteensä ja vanhemmat eivät enää kanna heistä huolta. Sitoutuminen lapseen hänen aikuistuttuaankin saa aikaan sen, että sijaisvanhemmalle aikuisen lapsen kriisi luo oman kriisin. Vaikka kriisin juuret pohjautuisivatkin aikaan, jolloin vanhemmilla ei ole ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa lapsen tilanteeseen, he voivat joutua elämään niiden seurausten kanssa vielä vanhuudessaan.

Jos perhe on lähtenyt tehtävään päämotiivinaan empatia ja sääli, heille voi tulla yllätyksenä lapsen aiheuttamat negatiiviset tunteet. Mitä enemmän lapsi aiheuttaa negatiivisia tunteita, sitä vähemmän empatia ja sääli kantaa. Hyväntekijä pettyy lapseen ja itseensä, jatkuvuus on uhattuna, ellei tilanteeseen haeta ja saada apua ja löydetä uusia motiiveja.

Perhehoidon päättymisen kriisikursseille on hakeutunut myös sellaisia entisiä sijais-vanhempia, jotka ovat halunneet tukea siihen, että pystyvät katkaisemaan välinsä aikuistuneeseen sijoitettuun lapseensa, jolla on huumeongelma, tai joka on rikollinen. Kursseilla on käsitelty myös kipua aikuistuneen lapsen etääntymisestä. Kysymys, johon aikuistuneiden sijaiskotilasten vanhemmat joutuvat useimmin vastaamaan, on yhteydenpidosta entisiin sijoitettuihin lapsiin. Jos tilanne tuottaa itselle ongelmia, kyselyt tuntuvat kiusalliselta. Perhehoitajathan kokevat olevansa erilaisten arviointien kohteena ja samalla tuntevat, että ulkopuoliset eivät kuitenkaan käsitä, esimerkiksi, miksi yhteyttä ei ole, eikä asiaa voida edes lähteä seikkaperäisesti selittämään vaitiolovelvollisuuden takia.

ERILAISIA LAPSIA

Kaikki lapset ovat syntymästään saakka erilaisia. Geeneissä periytyvät piirteet ovat jo nupulla pienessä vauvassa. Ympäristö muokkaa piirteitä, se voi tukea lapsen kehitystä tai haavoittaa sitä.

Jeffrey Young puhuu lapsuuden kehityksellisistä tarpeista, joihin vastaaminen tai vastaamatta jättäminen vaikuttaa lapsen myöhempään elämään. Tärkeimpiä tarpeita ovat: perusturvallisuus, liittyminen, itsenäisyys, arvostus, vapaus ilmaista omia tarpeita ja tunteita, spontaanius ja leikki, sekä realistiset rajat ja itsekontrolli. Erik Erikson taas korostaa tarpeiden tyydyttämisen herkkyyskausia.

Laajassa norjalaisessa tutkimuksessa 6 - 12 vuotiaista sijoitetuista lapsista havaittiin, että noin puolella oli yksi tai useampi psykiatrinen diagnoosi, joista yleisimpiä olivat: tunne-elämän häiriytyneisyys, ADHD, käyttäytymishäiriö, reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö RAD. Norjassa on ollut vuodesta 1995 saakka voimassa laki, jonka nojalla päihteitä käyttävä raskaana oleva nainen voidaan ottaa tahdonvastaiseen hoitoon. Niinpä tutkimuksessa ei tullut esiin äidin raskausajan alkoholin käytön aiheuttamia vaurioita (FASD), kuten Suomessa vastaavassa tutkimuksessa tulisi.

Perhehoitajana joudutaan kohtaamaan eri-ikäisen lapsen erilaisia tarpeita ja joskus vanhempi voi tuntea olevansa parempi kasvattaja ala-asteikäiselle kuin murrosikäiselle tai päinvastoin. Sijaiskoteihin tulevilla lapsilla on yleensä omia erityistarpeita ja joskus vanhempi pystyy vastaamaan esimerkiksi asperger-oireisen lapsen tarpeisiin, mutta FASD-oireisen lapsen tarpeisiin vastaaminen tuntuu hankalalta tai päinvastoin. Kukaan ei kuitenkaan etukäteen osaa arvioida, miltä tuntuu 24/7 elämä erityistarpeisen lapsen kanssa. Lapsen kyky ja tyyli kiintyä on vaikeasti arvioitavissa etukäteen, mutta vaikuttaa hoidettavuuteen.

PERHEHOITAJIEN OMA LAPSUUS

Freud on esittänyt ajatuksen, jonka mukaan ihmisen psyyke rakentuu kuuden ensimmäisen ikävuoden aikana ja sen jälkeen hän toimii loppuelämänsä kuuden ensimmäisen ikävuotensa ohjaamana. - Onneksi tämä hänen ajatuksensa on osoitettu virheelliseksi. Hänen oppilaansa Erik Erikson hylkäsi sen jo aikoinaan, tosin hänkin korostaa ensimmäisten ikävuosien tärkeyttä, mutta puhuu myös korjaavista kokemuksista.

Kun tavallinen vanhemmuus alkaa, ei yleensä eletä vaihetta, jossa pohdittaisiin omia lapsuuden vanhempisuhteita ja niiden merkitystä. Perhehoitajaksi ryhdyttäessä on hyvä niin tehdä.

Äiti-suhde
Oma lapsuuden ja nuoruuden äitisuhde vaikuttaa sijaisvanhemmuuteen kahdella tavalla. Toisaalta äiti on malli siihen, miten hoitaa ja kasvattaa lasta ja toisaalta äidin antama hellyys, arvostus ja hoiva ovat muokanneet kykeneväksi antamaan hellyyttä ja hoivaa ja uskomaan itseensä vanhempana. Vaikka oma äitisuhde olisi ollut ongelmallinen, muut läheiset ihmissuhteet ovat voineet korvata äitisuhteen puutteita. Lämmin, hoivaava isä tai isovanhempi voi rakentaa hyvän turvasuhteen, jonka pohjalta lapsi pystyy aikanaan hyvään vanhemmuuteen. Jopa laitoslapsuudesta on voitu ponnistella hyvin toimivaan vanhemmuuteen ja sijaisvanhemmuuteen.

Isä-suhde

Naiselle on onneksi, jos hän on saanut kasvaa kannustavan isän tyttärenä. Se auttaa häntä myöhemmin tarttumaan vaikeisiin haasteisiin, joita sijaisvanhemmuuskin on. Sijaisisä on myös jossain määrin riippuvainen siitä, minkälainen isäsuhde hänellä on lapsuudessaan ollut. On helppoa, jos oma isä on ollut kannustava, hoivaava ja sopivasti rajoja asetteleva. Toisaalta sijaisisäkin on voinut rakentaa vanhemmuuttaan äitinsä tai jonkun muun läheisen antaman lämmön ja hoivan kautta.

Isän rooli perheessä on muuttunut huomattavasti hoivaavammaksi viimeisten vuosi-kymmenten aikana ja miehen on hyvä ongelmatapauksissa tiedostaa, millä tavoin itse haluaa olla erilainen kuin oma isä on ollut.

Menneisyyden työstämistä

Vaikka sijaisvanhemmuuden taustalla olisi alku, jossa ei ole ollut mahdollista itse rakentaa turvallista kiintymyssuhdetta, elämän korjaavat kokemukset ovat voineet mahdollistaa hyvän vanhemmuuden. Motiivina se, että haluaa antaa jollekin lapselle sellaista hyvää, mistä itse on aikoinaan jäänyt paitsi, näyttää joskus toimivan ihan hyvin. Riskinä tosin on kriiseissä pettymys, jos lapsi ei olekaan kiitollinen, eikä halua vastaanottaa sitä hyvää, mitä perhehoitaja tahtoo tarjota. Lisäksi voi olla, että sijaisäidin on vaikea jakaa vanhemmuutta lapsen syntymä-äidin kanssa, mikä voi aiheuttaa tässä kielteisiä tunteita.

Esimerkki: Eräs sijoitetun lapsen syntymä-äiti totesi: "Mä en voinu hyväksyä sitä, että se nainen hoiti itseään mun lapseni kautta. Sillä oli itsellään kurja lapsuus ja sitten mun tyttäreni piti toteuttaa sen saavuttamattomia unelmia. Se ratsasti ja soitti pianoa ja tanssi balettia." Äitien välejä ei saatu hoidettua ja biologisen äidin vaatimuksesta ja jossain määrin myös tytön suostumuksella tämä siirtyi pois sijaisperheestä sukulaissijoitukseen.

Sijaisvanhemmuuden myötä kasvattaja alkaa taivaltaa polkua, jossa tulee jatkuvasti eteen uutta ja toisaalta omista menneisyyden kokemuksista pulpahtaa esiin tunteita, jotka oli jo unohtanut. On mahdollista, että samaistuessaan lapseen vanhempi alkaa muistaa ta-pahtumia, jotka sattuivat itselle samanikäisenä. Voi olla, että selviä muistikuvia ei tule esiin, vain pelkästään positiivisia tai hankalia tunteita, jotka liittyvät ikävaiheeseen. Varsinkin erilaiset oman lapsuuden hylkäämiskokemukset ja niiden aiheuttamat tunteet voivat aktivoitua. Perhekodeissa joudutaan käsittelemään paljon hylkäämistä ja joskus pelataan hyvinkin haavoittavia hylkäämispelejä.

Oman vanhemman psyykkiset ongelmat ja oireet, alkoholismi ja väkivaltaisuus jättävät raskaimman kuorman. Ns. tavallisessa vanhempisuhteessa on pahinta vanhemman välinpitämättömyys, hylkäävyys tai jatkuva itsekkyys, jolloin vanhempi ei valinnoissaan ota lainkaan huomioon lapsen tarpeita. Nämä piirteet ovat suhteellisen harvinaisia, mutta aiheuttavat paineita omaan vanhemman rooliin. Myös jatkuvasti syyllistävä ja lapsen itsetuntoa musertava vanhempi ja samaa sukupuolta olevan lapsensa kanssa "kilpaileva" vanhempi jättävät pahoja jälkiä.

Vähemmän vahingollista, mutta hankalaa on vanhemman dominoivuus, tarve elää samaa sukupuolta olevan lapsensa "kautta". Psykologiassa puhutaan delegoinnista, jolla tarkoitetaan sitä että vanhempi haluaa lapsensa saavuttavan elämässä sellaista, jota itse olisi halunnut saavuttaa, mutta ei ole joko olosuhteisen vuoksi tai kykyjen puuttumisen vuoksi saavuttanut omassa elämässään. Myös vanhemman vaikeus päästää lapsestaan irti vaatii aina työstämistä. Nämä ominaisuudet hiertävät melko normaaleissakin vuo-rovaikutussuhteissa ja aikuistumisen myötä niiden käsittely kuuluu ns. tavalliseen vanhempi-lapsi-suhteeseen. Valtakysymyksiä puidaan murrosiässä ja myöhemmin muutto kotoa ja oman perheen perustaminen tukee itsenäistymistä.

Onnistunut sijaisvanhemmuus edellyttää, että perhehoitaja on vapaa toimimaan roolissaan ilman oman vanhempisuhteen rajoittavaa vaikutusta. Tehtävässä täytyy luottaa itseensä vanhempana eikä ajatella, miten tämä asia kuuluisi jonkun muun mielestä ratkaista.
Jos oma vanhempisuhde ahdistaa, jokaisella on omat persoonalliset tapansa käsitellä hankalia tunteita. Puhuminen ystävien ja ammattiauttajan kanssa ovat parhaimpia selviytymiskeinoja. Ahdistuksen purkaminen kirjoittamalla on myös tehokas keino. Huonoista ja huonoiksi koetuista käyttäytymismalleista pääsee tiedostamalla ja työstämällä eroon, eikä vanhemman tarvitse väistämättä toistaa omien vanhempiensa virheitä.

Lastensuojeluperheessä kasvanut on voinut kerätä ympäristöstään riittävän määrän hyviä eväitä riittävän hyvään vanhemmuuteen. Hänen on tärkeää kuitenkin tiedostaa, että oma lapsuus on sisältänyt huonoja käyttäytymismalleja. Jos sen on tajunnut jo lapsena, niiden vaikutus omaan vanhemmuuteen on vielä vähäisempi.

Jokainen vanhempi ei todellakaan välttämättä toista omien vanhempiensa virheitä, koska persoonallisuus ei ole samanlainen kuin vanhemmilla tai lapsella ja olosuhteetkin ovat toiset. On hyvä kuitenkin käydä läpi, mikä oli hyvää ja mikä huonoa omien vanhempien tavassa kasvattaa. Jos jatkuvasti haluaa tehdä täysin päinvastoin kuin oma vanhempi teki, kannattaa pohtia, käykö oman lapsensa tai sijoitetun lapsen kustannuksella kapinaa omaa vanhempaansa vastaan. Kapina pitäisi käydä loppuun läheisten tai terapeutin avulla ennen vanhemmuutta.
Vasta kun kasvattaja itse pystyy ymmärtämään omaa vanhempaansa ja antamaan anteeksi tämän kasvatusvirheet, vaikka ei niitä hyväksyisikään, hän on vapaa.

PERHEYTYMINEN

Sijoitetun lapsen kotiutuminen perheeseen on yksilöllistä ja riippuu lapsen iästä, elämänkokemuksista ja persoonallisuudesta. Varsin usein lapsi kokee edelleen syntymäperheen ensisijaiseksi perheekseen vielä kahden vuoden kuluttua sijoituksen alkamisesta. Myö-hemminkin hänen tunnealueen valinnoissaan syntymävanhempi on usein ensimmäisellä sijalla, mutta huolien kuuntelijana valinta osuu sijaisvanhempaan. Perhekodin äidit miel-tävät itsensä useammin huolenpitäjiksi, ohjaajiksi ja rajojen asettelijoiksi, syntymä-äidit taas rakkauden ja lämmön antajiksi.

Perheytymistä voi hidastaa tietoisuus sijoituksen mahdollisesta tilapäisyydestä ja lapsi yleensä uskaltaa kiintyä sijaisäitiin vasta, kun hän saa siihen luvan syntymä-äidiltään. Lapsella saattaa olla pitkään lojaliteettiristiriita, eli hän tuntee loukkaavansa toista äitiään rakastaessaan toista. Omaa sijaisäitirooliaan paljon pohtinut kertoo:

Minua harmittaa se, että ihmiset mittaa mun sijaisäitiyttäni tavallisella äitiysmittarilla. Sitten kanssa ajatellaan, että pitäisi mennä hyvin. Kun aina ei mene ja pitää vain kestää se, että menee huonosti ja puskea eteenpäin. Kun tämä on tavallaan työtä ja tavallaan vastavuoroinen ihmissuhde, jossa joutuu usein tunteinensa varsinaiseen viidakkoon. Ja sitten yksillä koulutuspäivillä asiantuntija sanoi, että jos lapsi voi huonosti sijaisperheessä, syytä pitää lähteä etsimään sijaisperheestä eikä lapsen menneisyydestä. Meinasin pudota penkiltä. Oli meillä yks sosiaalityöntekijäkin, jonka mielestä oli tärkeää, että kuinka pian lapsi alkaa kutsua mua äidiksi. Se äitiyden ulkopuolinen arviointi on yksi sijaisvanhemmuuden varjopuolia. Sitten kun meidän tyttö sai diagnoosin, mua helpotti. Ainakin itse ymmärrän, miksi lapsi ei kiinny muhun.

Mun mielestäni sijaisisiin ei kohdisteta niin paljon odotuksia. Ja kai ne selviää niistä tunteistakin helpommalla.

Psykologisella vanhemmuudella tarkoitetaan sellaista vuorovaikutussuhdetta, jossa koetaan riittävästi molemminpuolista kiintymystä ja tunnepohjaista vuorovaikutusta. Sijoitetulla lapsella voi olla parhaassa tapauksessa kaksi psykologista äitiä ja / tai isää. Joissakin tapauksissa lapsi ei ole - joko hänestä tai kasvattajasta johtuvien vuorovaikutuksen ongelmien takia - kiintynyt kumpaankaan perhekodin vanhempaan ja saattaa kasvaa jopa ilman yhtään psykologista vanhempaa.

Kun haastattelin sijaisäitejä heidän äitiroolistaan, ja pyysin heitä arvioimaan 24:n lapsen kohdalla, kenet tämä koki psykologiseksi äidikseen. Heidän arvionsa mukaan neljällätoista lapsella oli kaksi psykologista äitiä, viidellä psykologinen äiti oli sijaisäiti, kolmella syntymä-äiti. Kahden lapsen kohdalla sijaisäiti arvioi, että hän itse ei ole lapselle psykologinen äiti, mutta myöskään syntymä-äiti ei ole psykologinen äiti. Eli lapsella ei ollut yhtään psyko-logista äitiä. Joskus voi olla, että psykologinen äitiys muodostuu vasta useampien vuosien jälkeen. Joskus esimerkiksi murrosiän kriisit voivat lähentää lasta ja perhehoitajaa.

• 3. KIINTYMINEN

Kiintymisellä tarkoitetaan psykologiassa kiinnittymistä toiseen ihmiseen siten, että muodostuu vahva, valikoiva ja kestävä side, jonka katkeaminen tai katkeamisen uhka aiheuttaa ahdistuneisuutta. Pieni lapsi pyrkii aina aktiivisesti kiinnittymään ensisijaiseen hoivaa-jaansa ja erilaisissa uhkatilanteissa lapsi hakeutuu tämän turvaihmisensä luo.

Aikaisemmin ajateltiin että turva-aikuisena on yleensä äiti. Koska isät osallistuvat lapsen hoitoon enenevässä määrin, on havaittu että osa lapsista voi jo varhain muodostaa luot-tavaisen kiintymyssuhteen kumpaankin vanhempaansa ja hakea lohtua tasavertaisesti molemmilta. Sijaiskotilapsen historiassa kiinnittyminen on tapahtunut useimmin vain suhteessa syntymä-äitiin ja siksi tässä luvussa puhutaan äiti-lapsi -suhteesta.

Vauva rakentaa vuorovaikutustilanteissa äidin kanssa oletuksia siitä, miten ihmissuhteet yleensäkin toimivat, millaista kohtelua ihmisiltä on odotettavissa. Näillä olettamuksilla on taipumus jäädä pysyviksi ja niiden aiheuttamaa käyttäytymistä nimitetään kiintymystyyliksi.

KIINTYMYSTYYLIT

Erik Eriksonin kehitysteorian mukaan lapsen ensimmäisen puolentoista vuoden aikana rakentuu koko myöhemmän kehityksen pohja. Jos äiti (lähin hoitaja) tyydyttää silloin lapsen tarpeet, tälle muodostuu perusturvallisuuden tunne ja hän saa elämäänsä vahvuudeksi toivon (Liite 1). Jos lapsi kokee hoivaajansa iloitsevan hänestä, hänelle muodostuu sanaton itsearvostuksen tunne. John Bowlby loi varhaista vuorovaikutusta kuvaa-maan kiintymystyyli-käsitteistön, jossa lapsen tarpeiden tyydyttäminen ja lapsesta iloitseminen ovat keskeisiä tekijöitä. Lastensuojelussa on käytetty kiintymyssuhdeteoriaa tarkasteltaessa lapsen kiintymistä syntymävanhempiin ja/tai sijaisvanhempiin. Lapsella voi olla erilainen tyyli suhteessa eri aikuisiin ja vallitseva, ongelmallinen kiintymystyyli voi perhekodissa saatujen korjaavien kokemusten ja eri terapioiden myötä vähitellen muuttua. Kiintymystyylinäkökulmaa lastensuojelun alueella ovat käsitelleet varsinkin Mirjam Kalland ja Jari Sinkkonen.

Jos äiti on herkkä tajuamaan lapsen viestejä ja tulkitsee niitä oikein, hän tunnistaa vauvan myönteisiä ja kielteisiä tunteita ja pystyy myötäilemään niitä ja vastaamaan niihin. Äiti rakentaa kiintymyssuhdetta, kun iloitsee ja ihmettelee yhdessä vauvan kanssa. Kun vauva tuntee olonsa epämukavaksi, hän viestittää siitä eri tavoin - usein itkulla. Jos äiti toimii lohdutustilanteissa välittömästi, johdonmukaisesti ja asianmukaisella tavalla, lapsella on mahdollisuus kehittää turvallinen kiintymystyyli. Sen pohjalta lapsen on helppo olettaa myöhemmin elämässään, että ihmiset ovat luotettavia, omat tarpeet tulevat riittävässä määrin tyydytettyä ja elämä kantaa.

Lastensuojeluperheissä on suuri riski, että lapsi alun perin menettää mahdollisuutensa rakentaa turvallista kiintymystyyliä. Perhehoitoon tullessa hänelle on jo muodostunut vääränlainen suhtautuminen aikuisen hoivaan, mikä vaikeuttaa uusien suhteiden muodos-tamista. Useimmissa tapauksissa hänellä on turvaton välttelevä tai takertuva, ristiriitainen kiintymistyyli. Jos äiti ei ole herkkä havaitsemaan lapsen tarpeita tai johdon-mukaisesti jättää vastaamatta lapsen viesteihin, lapsi kehittää turvattoman, välttelevän kiintymystyylin. Hän ei etsi äidistä eikä myöhemmin muista ihmisistä suojaa ja voi yrittää toimia urhoollisemmin kuin tunnetila edellyttää. Joskus laiminlyöty lapsi reagoi pieneenkin vas-toinkäymiseen ylivoimakkaasti, koska vain se on taannut hänelle huomion. Joskus vält-televän kiintymystyylin omaavalla lapsella on myönteinen käsitys itsestä, mutta kielteinen muista ihmisistä, Toisilla lapsilla taas voi olla kielteinen käsitys sekä itsestä että muista. Viimeksi mainittuja lapsia on nimitetty pelokkaan kiintymystyylin omaaviksi.

Jos äiti toimii jatkuvasti epäjohdonmukaisesti suhteessa lapsen tarpeisiin, lapsi ei voi luottaa aikuiseen hoivaajana. Näin tapahtuu usein esimerkiksi päihderiippuvaisen äidin perheessä. Lapsi ei pysty ennakoimaan sitä, mitä käyttäytymistä hänen turvan tai lohdu-tuksen tarpeensa herättää äidissä, koska seuraukset ovat arvaamattomia ja riippuvat äidin mielialan vaihteluista. Lapsi voi saada osakseen itkiessään ajoittain hellyyttä ja lohdutusta tai samantapainen tilanne voi saada aikaan aikuisessa raivokohtauksen. Tällaisissa olosuhteissa lapselle yleensä kehittyy turvaton, ristiriitainen, takertuva kiintymystyyli. Hän ei myöhemmin osaa ennakoida muiden käyttäytymistä ja toimii ahdistuneen taker-tuvasti taatakseen itselleen hoivan.

Välttelevä kiintymystyyli voi turhauttaa perhehoitajaa, kun hänen tarpeeseensa hoivata vastataan etääntymällä. Myös takertuva käyttäytyminen voi ajan myötä saada vanhemman haluamaan irtautumista lapsesta.

Lastensuojeluperheestä tai suojelukasvatuksen piiristä perhehoitoon voi tulla lapsi, joka suhtautuu valikoimattomasti aikuisiin ja hän on valmis turvautumaan kehen tahansa aikuiseen. Aluksi tällaiset lapset ovat helppoja hoidettavia, mutta myöhemmin hän voi olla valmis vaihtamaan sijaiskotia pienimmänkin vastoinkäymisen kohdattuaan.

Pitkään perhehoitoon sijoitettuja lapsia hoitaneen psykoterapeutin mukaan lapset, jotka eivät olleet pystyneet elämänsä ensimmäisinä vuosina kiintymään turvallisesti vanhempiinsa hoivan puutteellisuuden vuoksi, saattoivat myöhemmin siitä huolimatta kiintyä sijaisvanhempiin. Korjaava kokemus voi muuttaa kiintymystyyliä. Se edellyttää perhehoitajilta omien psykologisten tarpeiden erottamista lapsen tarpeista ja kykyä asetella turvallisia rajoja ja kykyä kestää lapsen torjuva käyttäytyminen.

Kun lapsi tulee perhehoitoon, hän tuo mukanaan oman kiintymystyylinsä, joka on kehit-tynyt varhaislapsuuden aikana. Lapsi tuo myös mukanaan omat persoonallisuudenpiir-teensä, temperamenttipiirteisiin pohjautuvan käyttäytymisen ja yleensä myös omat haa-vojensa jäljet, jotka voivat estää kiintymistä. Perhehoidon haaste onkin, miten rakentaa kiintymyssuhdetta isoon lapseen, joka ei luontaisesti ole enää otollisessa iässä kiin-tymyssuhteen rakentamisen kannalta. Hän voi suhtautua aikuiseen vetäytyvästi ja torjuu läheisyyden ja lohdutuksen tai hän voi takertua ahdistuneesti aikuiseen ja pelätä jatkuvasti vanhemman menettämistä.

KIINTYMISEN MERKITYS

On onnellista, jos lapsi pystyy riittävässä määrin kiintymään sijaisvanhempiin, tai toiseen heistä. Perhehoitajilla on yleensä tarve kiintyä ja tarve olla vastavuoroisesti kiintymyksen kohteena. Kypsä perhehoitaja jaksaa odottaa lapsen kiintymyksen rakentumista ja hyväk-syä myös sen, jos lapsi ei loppujen lopuksikaan pysty kiintymään. Lapsen kiintyminen on perhehoitajaa palkitsevaa ja auttaa jaksamaan vaikeissakin tilanteissa. Kiintymättömän lapsen kohdalla vanhemmuuden mielekkyys ja merkitys on rakennettava muulla tavalla.

Eräs yleinen keskeytyneen sijoituksen syy on lapsen kiintymättömyys. Siksi kaikki tuki-toimenpiteet, joilla edistetään kiintymystä, ovat tärkeitä. Kiintymys auttaa lasta omak-sumaan perheen elämäntavan ja helpottaa ristiriitojen kohdatessa. Kiintymyksen kautta rakennetaan lapsen omaa itsetuntoa ja tunnealueen eväspakettia aikuisuuteen. Jos kiin-tymyssuhdetta ei synny ja syntymävanhempi jää ainoaksi psykologiseksi vanhemmaksi, lapsi elää tunteessa, että on jatkuvasti väärässä paikassa - poissa kotoa. Kiintymys-suhteet sisaruksiin uudessa perheessä kasvavat lasten omilla ehdoilla, niitä syntyy tai ei synny. Lasta ei voi velvoittaa eikä pakottaa kiintymään, mutta kaikki erilaisten sisa-rusten väliset kiintymyssuhteet ovat voimavara heidän elämässään.

KIINTYMÄTTÖMYYS

Joissakin tapauksissa lapsella ei ole kiintymyssuhdetta sijaisvanhempiin eikä synty-mävanhempiin ja hän kokee olevansa ilman yhtään psykologista vanhempaa. Joskus tällaiset lapset solmivat läheisen suhteen johonkin muuhun aikuiseen ja side voi toimia tukitekijänä. Heikoimmassa asemassa ovat nuoret, joiden kiintymyksen kohteena ovat aikuisuuden alussa pelkästään kaverit. Ääritapauksessa kiintymättömyys voi esiintyä persoonallisuushäiriönä, jossa lapsi ei ole kiintynyt kehenkään ja ihmisten arvo on heidän mielestään siinä, miten heistä on itselle hyötyä tai miten heitä voi käyttää hyväksi.

Joskus perhehoitaja joutuu toteamaan, ettei itse pysty kiintymään lapseen. Sen totea-minen tapahtuu pitemmän ajan kuluttua. Alussa kiintymistä odotellaan ja vasta ajan kuluessa todetaan, ettei sitä muodostukaan. Tällaisessa tilanteessa olisi hyvä, että yhteis-työ syntymävanhempien kanssa toimii ja lapsi saa siitä suhteesta psyykkistä kasvupohjaa ja toisaalta hyvän perushoidon ja ohjauksen perhehoidossa.

Kiintymättömän lapsen kohdalla aloite sijoituksen päättymiseen tulee yleensä perhe-hoitajalta - joskus myös murrosikäiseltä lapselta itseltään. Vanhemman kokema jatkuva hylätyksi tulemisen tunne voi syödä motivaatiota. Kuitenkaan ei voida esittää mitään sel-vää syytä, miksi ei enää jakseta. Myös ulkopuolisen on vaikea nähdä, että tilanne olisi yli-voimainen. Kiintymätön lapsi voi herättää käyttäytymisellään ulkopuolisissa hoivatarpeita, varsinkin lapsen kavereiden vanhemmat saattavat tarjota hoivaa.

Luopumispäätöstä ei tehdä yleensä hetkessä, vaan pitkän ajan kuluessa pohditaan sekä jatkamista että luopumista. Joskus luopumispäätöksen jälkeenkin mietitään, oliko tullut tehtyä oikea päätös. Pettymys itseen, syyllisyys ja helpottuneisuus saattavat vaihdella.

Kiintymystyylit eivät ole psykiatrisia diagnooseja, mutta äärikäyttäytymiselle on myös olemassa nykyään diagnoosi (RAD). Laajassa Norjalaisessa tutkimuksessa 6 - 12 vuotiaista sijaiskotilapsista noin kahdellekymmenelle prosentille oli annettu RAD-diagnoosi.

Lapsuusiän kiintymyssuhteiden reaktiivisen häiriön (RAD) diagnostiset kriteerit:

(Suomessa käytetyn ICD-10 -luokituksen mukaan -lähde Psykiatrian luokituskäsikirja 2012)

1. Häiriö alkaa ennen viiden vuoden ikää.
2. Lapsen sosiaaliset vasteet ovat voimakkaan vastakkaisia tai ambivalentteja monissa sosiaalisissa tilanteissa (vaihtelua voi olla suhteesta toiseen).
3. Tunnehäiriö ilmenee tunteettomana välinpitämättömyytenä, vetäytymi-sreaktioina, aggressiivisena vasteena lapsen omalle tai muiden ahdistukselle tai pelokkaana varuillaan olona.
4. Jonkin verran kykyä sosiaaliseen vastavuoroisuuteen ja vastaanottavuuteen vuorovaikutuksessa aikuisten (muiden kuin laiminlyövien vanhempien) kanssa.
5. Laaja-alaisten kehityshäiriöiden (F84) diagnostiset kriteerit eivät täyty

Välttelevä kiintymystyyli hidastaa perheytymistä ja voi turhauttaa vanhempaa, kun hänen tarpeeseensa hoivata vastataan etääntymällä. Myös takertuva käyttäytyminen voi ajan myötä saada vanhemman haluamaan irtautumista lapsesta ja siksi ajoittainen "loma" lapsesta on välttämätöntä.

KIINTYMYSSUHTEEN MUODOSTUMISEN ESTEITÄ

Lapsen historia sisältää usein tekijöitä, jotka ovat vaurioittaneet kykyä turvallisen kiintymys-tyylin rakentumiseen. Mutta huostaanottoon ja sijoitukseen liittyy myös riskitekijöitä.

Tietoa kiintymystyyleistä

turvaton, välttelevä

Lapsuusympäristö: lapsen tarpeisiin ja tunneviesteihin ei vastata riittävästi:/ lapsen hätää ja pelkoa ei havaita tai ei reagoida siihen asianmukaisesti / lapsen onnistumisista ei iloita hänen kanssaan / lapsi ei näe hoivaajan iloitsevan hänestä

Lapsen käyttäytyminen: välttää turvautumista aikuiseen / välttää kielteisten tunteiden ilmaisua / saattaa käyttäytyä joskus purkauksellisesti / kiinnostunut enemmän esineistä mahdollisesti eläimistä / luottaa omiin mahdollisuuksiinsa selviytyä

Tukitekijöitä perhekodissa:

• vanhempi ymmärtää lapsen hylkäävää käyttäytymistä,
• suostuminen "kantoreppuvanhemmuuteen" (fyysiseen tai kuvaannolliseen),
• herkkyyttä lapsen hädän tarkkailuun
• tahtoa yhteisten ilonhetkien järjestämiseen

turvaton, välttelevä, pelokas

Lapsuusympäristö sama kuin edellisessä, mutta lapsi on kokenut enemmän hylkäämistä ja minäkäsitys on kielteinen

oireet: sama kuin edellä, mutta ei luota omiin selviytymismahdollisuuksiinsa

tukitekijät:

• sama kuin edellä
• lapsen myönteisen minäkäsityksen rakentaminen

turvaton, ristiriitainen

Lapsuusympäristö: reagoi lapsen viestittämiin tunteisiin usein väärin / vanhempi ilmaisee voimakkaasti ja ennustamattomasti omia tunteitaan

Oireet: takertuvaa / voimakkaita, kielteisiä tunnereaktioita

tukitekijöitä perhekodissa

• hoitaja opettaa lasta tunnistamaan tunteitaan sanoittamalla niitä yhdessä lapsen kanssa,
• ja opettaa lasta säätelemään purkauksellisuutta,
• toimii korostetun johdonmukaisesti annettaessa myönteistä tai kielteistä palautetta

häiriintynyt (organisoitumaton)

Lapsuusympäristö: ei / vastaa lapsen perustarpeisiin / mahdollisesti pitkiä eroja vanhemmista / psyykkistä ja fyysistä kaltoinkohtelua

Oireet: kaoottinen tunnemaailma / jäsentymätön minäkäsitys / jäsentymätön käsitys aikuisesta / käyttäytyminen ennustamatonta

Tukitekijä:

• hoitajat hakee lapselle terapeuttista apua
• toimii arjessa kuten turvattoman, ristiriitaisen kiintymystyylin lapsen kanssa

valikoimaton, estoton

Lapsuusympäristö: riittämätön vastaaminen tarpeisiin / vaihtuvat hoivaajat / monia erokokemuksia

Oireet: Lapsi etsii hoivaa ja turvaa ja hyväksyntää myös tuntemattomilta aikuisilta

Tukitekijä:

• yhden aikuisen ryhtyminen "kantoreppuvanhemmaksi" ja minimoimaan muiden hoiva-aikuisten määrää

reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö - (RAD)

Lapsuusympäristö:

riittämätön vastaaminen tarpeisiin, vaihtuvat hoivaajat, monia erokokemuksia

Oireet: vetäytyy kaikista kontakteista

Tuki:

• avun hakeminen lapselle psykoterapiasta,
• hyväksyminen, että lapsen hankala käyttäytyminen lisääntyy läheisyyden lisääntyessä

Hylkäämisen odotus

Perhekodissa kasvattaja joutuu usein, varsinkin hoitosuhteen alussa kohtaamaan lapsen viestin: hylkää minut. Useimmat lapset ovat kokeneet tulleensa kiintymyksen kohteensa hylkäämäksi ja se trauma saa heidät alitajuisesti yrittämään kaivaa myös uudesta vanhemmasta hylkääjän esiin. Tämän imun vastustaminen edellyttää kypsyyttä kasvattajassa. Vasta kun lapsi voi olla varma, että sittenkään häntä ei hylätä, hän on sisäisesti valmis kiintymään.

Porstua-ilmiö

Sijaishuollossa puhutaan porstuailmiöstä, kun tarkoitetaan tilannetta, jossa lapsi ei pysty kiintymään uuteen perheeseensä, koska sijoituksen pysyvyydestä ei ole takeita. Lapsi saattaa useamman vuoden ajan toivoa tai pelätä kotiuttamista syntymäperheeseen.

Ei lupaa kiintyä, lojaliteettiristiriita

Kiintymyksen rakentumisen esteenä voi olla se, etteivät syntymävanhemmat anna lapselle lupaa kiintyä sijaisvanhempiin. Lapset voivat jopa syyllistyä myönteisistä tunteista sijaisvanhempia kohtaan ja yrittävät torjua ne tai jopa kääntää ne vihantunteiksi miellyttääkseen syntymävanhempia.

• 4. LAPSEN KEHITYSHAASTEISIIN VASTAAMINEN

Liitteenä olevassa taulukossa on kuvattu Eriksonin teorian näkökulma kehityksestä. Sen mukaan lapsuus ja nuoruus jakaantuvat viiteen eri vaiheeseen, joissa herkistyvät eri tarpeet. Jos ympäristö vastaa riittävän hyvin tarpeisiin, lapsi saavuttaa sen vaiheen kehitystavoitteen. Kehityssaavutus luo edellytyksen seuraavan vaiheen onnistumiselle.

Kaiken pohjana on vauvaikä. Riittämätön vanhemmuus ensimmäisessä vaiheessa vaikeuttaa seuraavia kehitysvaiheita. Oikean laidan "torniin" on koottu Eriksonin määrittelemät kehitysvaiheet ja saavutukset. Siinä on nimetty kehityssaavutusten ääripäät. Eriksonin mukaan kukaan ei saavuta täydellisesti nimettyä kehityssaavutusta, eikä se hänen mielestään ole edes tavoiteltavaa, sillä esimerkiksi täydellisen turvalliseksi olonsa tunteva voi joutua elämässään vaaroihin, koska ei osaa varautua uhkiin. Myös jonkin asteinen häpeätaipumus ohjaa käyttäytymistä myönteisellä tavalla sosiaalisissa tilanteissa samoin syyllisyyden kokeminen riittävässä määrin..

PERUSTURVALLISUUS, ARVOSTUS JA KIINTYMINEN

Erik Eriksonin mukaan perusturvallisuus rakentuu 0 - 1,5 vuoden iässä, jos lapsen tarpeita tyydytetään riittävästi. On tärkeää, että hänen elämässään on vähintään yksi hoivaava, pysyvä aikuinen, johon hän voi liittyä. Kun vauva kokee olevansa iloksi äidille (turva-aikuiselleen), ja lukee tämän silmistä ilon ja arvostuksen, hänelle rakentuu syvä, sanaton itsearvostuksen tunne. Sen varaan rakentuu myöhemmin sanoin kuvattava myönteinen minäkäsitys. Biologisessa vanhemmuudessa molemminpuolinen kiintymys muodostuu vauvaiässä luonnostaan - usein jopa lastensuojeluperheessä.

Eriksonin ja kiintymyssuhdeteoreetikkojen mukaan perustavaa on vauvaikäisen liit-tyminen lähimpään hoivaajaansa. Psykoanalyytikkojen mukaan liittyminen vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaan on leikki-iässä tärkeää.

Perhehoidon suurin haaste on hoivata lasta, jonka perusturvallisuus on horjunut ja kiintymisen tarpeita ei ole tyydytetty ja mahdollisuus varhaiseen itsearvostukseen on tuhottu. Tutkimukseni mukaan juuri varhain sijoitetut tytöt olivat haavoittuneimpia aikui-suuden alussa. Heidän elämänsä alku oli yleensä sisältänyt siirtelyä kotoa laitokseen tai sijaisperheeseen tai sukulaisille ja taas takaisin äidille. Varhain tapahtunut sijoitus on yleensä koettu lapsen kasvua tukevaksi asiaksi, mutta tutkimuksessani korostui se, että näin ei suinkaan ollut. Syyksi oletan sen, että huostaanottoa oli kuitenkin edeltänyt monta eroa lähihoivaajasta. Eräskin pikkuinen oli ensimmäisen puolentoista vuoden aikana siirtynyt kahdeksan kertaa eri kotiin. Vaikka osa siirtymisistä oli paluuta aikaisemman hoivaajan tai hoivaajien luo, pienelle lapselle he ovat käytännössä uusia hoivaajia. Samalla kun äidille haluttiin antaa mahdollisuus yrittää, tuhottiin lapsen mahdollisuus perus-turvallisuuden ja turvallisen kiintymystyylin rakentumiseen.

Jos kiintymistarpeeseen ei vastata riittävästi elämän alussa, vaikeutetaan lapsen kykyä sitoutua ihmissuhteissaan myöhemmin. Joskus sijoitettu lapsi ei muodosta kiintymyssuhdetta aikuiseen ja saattaa kouluikäisenä kuormittaa kavereitaan epärealistisilla toiveilla läheisyydestä. Liittymisen ongelma voi tulla esiin murrosiässä ja nuoruudessa, jolloin voi olla vaikeus sitoutua ihmisiin, ympäristöihin ja päämääriin. Parisuhdetta etsiessä ja am-mattia valitessa hankaloitetaan omia mahdollisuuksia lyhytjännitteisyydellä. Vauriot kiin-tymisen alueella saavat ihmisen tuntemaan itsensä yksinäiseksi, vaikka ympärillä olisikin ihmisiä.

Perhehoitajat voivat kokea turhauttavana, jos lapsi ei kiinny heihin. Irrallisuuden tunne saa myös lapsen tai varsinkin nuoren itse toivomaan siirtoa muualle, jos hän ajattelee löytävänsä ympäristön, joka miellyttää enemmän, kuten seuraavassa tapauksessa:

Tean äiti ei ollu kuulemma koskaan osannut olla äiti. Se ei juonu eikä mitään, mutta se vaan ei huomioinu niitä lapsiaan. Mä luulen, että se oli heikkolahjainen. Tea oli tottunu hoitamaan Meritaa ja oli niinku äiti sille. Meille tuli sitten aluks vähän sellainen kilpailutilanne, että kumpi kasvattaa Meritaa ja kai jotenkin se vaikutti sit siihen meidän suhteeseenkin. Vaikka oli meillä välillä ihan hyviäkin aikoja. Mutta jotenkin se oli vähän niinku jalka oven välissä lähdössä koko ajan. Ja sit se sai Niemisen (sosiaalityöntekijä) näkemään meidän perheen huonona. Mulle tuli käsitys, että Tea olis halunnu, että myös Merita lähtisi hänen kanssaan. Tean lähtö oli mulle kova paikka, vaikka oli se toisaalta helpotuskin. Ei ole kiva kun omassa kodissa on ihminen, joka koko ajan arvostelee sua.

Mutta ei Tealle sitten kelvannut se seuraavakaan paikka. Välillä se oli laitoksessa ja sit taas yritettiin perheeseen. Mutta Meritan rippijuhlissa se tuli halaamaan mua ja se tuntu hyvältä.

ITSENÄISYYS

Lapsen kasvun psyykkisesti itsenäiseksi yksilöksi on sanottu tapahtuvan kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana. Psykoanalyytikot puhuvat toisesta syntymästä. Ensimmäinen syntymä tapahtuu fyysisesti yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen ja toinen tapahtuu psyykkisesti, kun lapsi kolmen vuoden kehityksen jälkeen irtoaa äidistä ja syntyy omaksi itsekseen. On kärjistäen sanottu, että mitä enemmän lapsi on alle kolmevuotiaana riippuvainen äidistä, sitä parempi ja mitä enemmän hän on yli kolmevuotiaana irti äidistä, sitä parempi. Lastensuojeluperheessä epävakaisuus saattaa häiritä tätä kasvua itsenäisyyteen, mutta jos perheen ongelmat ovat alkaneet vasta lapsen saavutettua kolmen vuoden iän, sekä lapsi että sijaisperhe selviävät helpommalla.

Jos lapsen rakentumista omaksi yksilökseen ei ole tuettu ja itsenäisyyden tarvetta ei ole tyydytetty, hänen on vaikea myöhemmin rakentaa identiteettiään. Häneltä puuttuu kokemus, että hän on ainutlaatuinen yksilö, joka on joissakin suhteissa erilainen ja joissakin suhteissa samanlainen kuin muut. Tällaisen lapsen on vaikea sanoa "ei" ja hän saattaa helposti olla kaveripiirin vietävissä. Aikuisen itsenäisen elämän aloittaminen voi tuntua vaikealta.

Tässä kehitysvaiheessa aikuisen tulee myös asettaa rajat lapselle. Jos lasta ei ole totutettu aikuisen asettamiin rajoihin kolmeen ikävuoteen mennessä, niiden asettaminen myöhemmin on hyvin työlästä ja sekä lasta että aikuista ja heidän vuorovaikutustaan kuormittavaa, kuten seuraavassa tapauksessa:

Mummuhan ei ollu saanu rajoja Tonille ollenkaan. Kun me käytiin sitä katsomassa ennen sijoitusta, se kiipes kuin orava kirjahyllyjä pitkin ja teki koko ajan jotain kiellettyä. Oli se sitten meilläkin hankalaa ja kun puistossa naiset ihmetteli, et enks mä ole saanut sille vieläkään rajoja, niin kyllä suututti.

LEIKKI-IKÄ JA KOULUIKÄ PERSOONALLISUUTTA RAKENTAMASSA

Päiväkotivaiheessa alkaa yhteistyö ammattikasvattajien kanssa. Pääsääntöisesti se helpottaa sijaisvanhemman tehtävää ja he kokevat sen omaa tehtäväänsä tukevana. Perhehoitajat tuntevat yleensä saavansa osakseen ymmärrystä ja arvostusta myös erityistarpeisen lapsen hoivaajana.

Jos lapsi tulee leikki-ikäisenä perheeseen, se luo omat haasteensa, koska paljon on ta-pahtunut sitä ennen. Joskus on parempi odotella jonkin aikaa lapsen kotiutumista per-heeseen ennen kuin hän aloittaa päiväkodissa.

Päiväkotiympäristössä kiinnitetään huomiota myös Eriksonin (liite 1) määrittelemiin lapsen ikäkauden tarpeisiin ja tuetaan lapsen oma-aloitteisuuden ja luovuuden kehitystä. Siellä siedetään yleensä syyllistämättä lapsen epäonnistuneitakin toimintatapoja.

Kun sijoitettu lapsi aloittaa koulun, tiivis yhteistyö koulun henkilöstön kanssa on tärkeää. Joskus vanhemmat kokevat, että heitä tarkkaillaan liikaa eikä heitä ymmärretä. Koulu ei aina suinkaan helpota heidän tehtäväänsä kuten päiväkoti yleensä aikaisemmin, vaan kasaa paineita. Koulukiusaaminen voi tulla mukaan kuvioihin. Kun lapsen tässä vaiheessa pitäisi rakentaa itsetuntoaan, koulukiusaaminen voi tuhota sitä. Usein lapset vielä alisuo-riutuvat, he eivät pysty toimimaan kykyjensä mukaisesti. Tovereiksi valikoituvat usein luokan vähiten suositut lapset.

Jos lapsi tulee vasta kouluikäisenä perheeseen, vuorovaikutus on oleellisesti erilaista kuin silloin, kun lapsi on tullut varsinaisessa "syli-iässä". Lapsella on takanaan paljon tuntematonta historiaa. Joskus lapsen historian palasia saa kerättyä ympäristöstä, kuten kävi eräälle sijaisäidille. Hän tapasi sattumalta poikansa entisen ensimmäisen luokan opettajan. Tämä kertoi, että hän saattoi jäädä usein koulun jälkeen tuon yksinhuoltajaisän pojan kanssa luokkaan kahdestaan tukiopetuksen merkeissä. Hän otti aina pojan syliinsä ja poika tuntui viihtyvän siinä. Perhehoitaja iloitsi kuultuaan asiasta, koska ei itse enää voinut ottaa isoa poikaa syliinsä. Hän sai kuulla myös entisiltä naapureilta tarinoita, jotka taas auttoivat ymmärtämään, miksi poika ahdistui niin helposti.

MURROSIKÄ TOISENA MAHDOLLISUUTENA

Vaikka jokainen kehitysvaihe rakentuu edellisen pohjalle, perhehoidossa voidaan jossain määrin myös ruokkia aikaisemman vaiheen tyydyttämättömiä tarpeita ja oikaista lapsen kehitystä. Mutta varsinkin murrosikä on aikaa, jolloin aikaisempien vaiheiden tyydyttämättömät kehitystarpeet vaativat oikeutustaan tulla tyydytetyksi. Vanhat haavat aukeavat ja voivat tulla hoidetuksi, ja siksi puhutaan toisesta mahdollisuudesta. Mutta vanhat haavat voivat aiheuttaa auetessaan niin suuria kriisejä, että sijoitus purkautuu. Kun tutkin sijaiskotihoidon päättäneitä tyttöjä, havahduin ilmiöön, että suuri osa heistä oli murrosiässä vaihtanut sijaiskotia tai siirtynyt toiseen hoitomuotoon. Koska halusin tutkia tyttöjä, jotka olivat vähintään neljä vuotta olleet samassa perheessä murrosiässä, jouduin tyytymään huomattavasti pienempään tutkimusryhmään kuin olin alun perin suunnitellut.

Onnellisimmassa tapauksessa täysi-ikäistyvällä nuorella on murrosiän jälkeen riittävän ehjä identiteetti eli verrattain selkeä tunne siitä, kuka hän on ja mihin hän kuuluu. Sen pohjalta hänellä on kyky sitoutua ja se tekee mahdolliseksi pystyvyyden kestäviin ihmissuhteisiin. Sitoutumiskyky mahdollistaa myös pitkäjännitteisen toiminnan ja yleensä tavoitteiden saavuttamisen opiskelussa ja työelämässä.

Pahimmassa tapauksessa lapselta puuttuu perusturvallisuus ja itsearvostus, hän ei ole sisäistänyt rajoja, eikä ole itsenäistynyt. Oma-aloitteisuus puuttuu, itsetunto on heikko ja itsetuntemus olematon, samoin kokemus oman persoonansa jatkuvuudesta ja kuulu-misesta johonkin. Sitoutuminen ihmisiin ja elämään on vaurioitunut ja elämän merki-tyksellisyyden ja tarkoituksellisuuden tunne on hakusessa.

Etukäteen on vaikea tietää lapsen vaurioiden syvyyttä ja ennustaa käytännön hoidettavuutta. On ymmärrettävää, että perhehoitajat arvioivat silloin tällöin etukäteen tehtävän ja voimavaransa väärin. Se on hyväksyttävä ilmiö eikä katastrofi. Sillä lyhyempikin aika hyvin toimivassa perheessä - vaikka se päättyisi kriisiin - voi toimia tärkeänä eväänä lapsen tulevaan elämään ja mallina parisuhteisiin ja vanhemmuuteen.

POIKKEAVAN ELÄMÄNKULUN HAASTEITA

Psykologia selitti aikaisemmin poikkeavaa käyttäytymistä lapsuusympäristön ongelmatekijöillä, nykyään painotetaan kehitystä tarkasteltaessa lisäksi suojaavia tekijöitä ja tukitekijöitä. Kuitenkaan eri tekijöiden keskinäisiä suhteita ja yhteisvaikutusta loppu-tulokseen ei ole pystytty lähimainkaan kartoittamaan. On havaittu, että jotkut todella heikoissa olosuhteissa kasvaneet ovat selviytyneet normaaliin aikuisuuteen ja pohdittu, mitkä tekijät heidän elämässään ovat vaikuttaneet myönteisen lopputuloksen saavut-tamiseen. Oheiseen taulukkoon on koottu erilaisia riskitekijöitä, jotka voivat tuhota lapsen elämää ja samoin niitä sisäisiä tai ulkoisia tekijöitä, jotka mahdollistavat myönteistä kehitystä.

5. PERHEHOIDON KRIISEJÄ

Kun kirjataan sijaiskotihoidon keskeytymisen syitä, nostetaan esiin jokin tai joitakin tekijöitä. Voi olla, että ne todella kuvaavat tilannetta, mutta voi olla niinkin, että todelliset tekijät salataan tai niitä ei edes tiedosteta. Psykologi Tarja Janhunen on tutkinut keskeytyneitä sijoituksia. Häneen mukaansa suurimpina tekijöinä ovat sijaisvanhempaan liittyvät syyt, toiseksi suurimpana sijoitettuun lapseen liittyvät syyt, kolmantena synty-mävanhempiin liittyvät syyt ja neljäntenä yhteistyöongelmat

On ymmärrettävää, että lapseen liittyvät syyt eivät ole suurin tekijä hoitosuhteen keskeytymiseen. Jos perhe on sitoutunut hoitamaan FASD-diagnoosista lasta, tehtävä on raskas, mutta saattaa olla hyvin palkitseva. ADHD-diagnoosin omaava lapsi on haas-teellinen hoitaa, mutta lääkityksen ja tuen avulla hoitosuhde yleensä onnistuu hyvin. Kun lapsella on diagnoosi, hänen hoivassaan on mukana myös terveydenhoitoalan henkilöstöä ja vanhemmat saavat sekä tietoa että tukea. Käsittelen seuraavana sellaisia kipukohtia, joissa varsinaista diagnoosia ei ole, mutta vuorovaikutus perheessä kulkee kohti kriisiä ja perhehoito uhkaa päättyä tai on jo päättynyt.

Koska perheessä eläminen on vuorovaikutusta, on joskus vaikeaa arvioida, mistä syystä kriisiytyminen johtuu ja miten sitä mahdollisesti voitaisiin ennalta ehkäistä tai hoitaa, ettei hoitosuhteen purkautumista tapahtuisi. Sillä oikein kohdistetulla ja riittävän ajoissa anne-tulla tuella erilaisten ongelmien kanssa voidaan elää. Joskus kuitenkin hoitosuhteen kes-keytyminen on paras ratkaisu tai tilanteessa ei edes ole vaihtoehtoja.

Kehityksellisiin haasteisiin vastaaminen eri ikäkausina

KOHTUVAIHE JA SYNNYTYS

riskitekijät / haavoittavat tekijätäidin päihteiden käyttö, puutteellinen ravinto, puutteellinen terveysseuranta, synnytys päihteiden vaikutuksen alaisena

ELÄMÄ BIOLOGISTEN VANHEMPIEN LUONA

riskitekijät / haavoittavat tekijät

epävakaat aikuiset, riidat, lapseen kohdistunut kaltoinkohtelu (henkinen, fyysinen, seksuaalinen) tai sen näkeminen muuhun perheenjäseneen kohdistuvana, hylkäämiskokemukset ja lupausten pettäminen, häpeä, syyllisyys, joutunut ottamaan aikuisen vastuuta, yhteiskuntavastainen arvomaailma

suojaavat tekijät / tukitekijät

ymmärrys siitä, että oma koti on poikkeava, yksi turvallinen aikuissuhde, pinnallinen persoonallisuus, jokin erityiskyky, myönteinen minäkäsitys

HUOSTAANOTTOVAIHE

riskitekijät / haavoittavat tekijät liian myöhäinen huostaanotto, aikuisten aggressiivisuus, lapsella puutteelliset tiedot, lapsella syyllisyyttä, vastuuta tilanteesta

suojaavat tekijät / tukitekijät aikuisten yhteistyö (esim. läheisneuvonpito)rauhoittava ympäristö, riittävän tiedon siirtyminen, tunnesuhteiden säilyttämisen takaaminen

ELÄMÄ SIJAISPERHEESSÄ

riskitekijät / haavoittavat tekijät vaihtuvat hoitopaikat, etäisyys aikaisempiin lähiaikuisiin, kaltoin kohtelu (henkinen, fyysinen, seksuaalinen), perheen ratkaisemattomat ristiriidat ja ongelmat, eriarvoinen kohtelu, avioero tai toisen vanhemman kuolema, biologisen verkoston mitätöinti, lojaliteettiristiriidat

suojaavat tekijät / tukitekijät säännöllinen elämä, selkeät rajat, johdonmukainen kohtelu, kannustus, ohjaus ja lämpö, tasavertainen kohtelu, myönteisen tarinan rakentuminen itsestä, ymmärtäväisen tarinan rakentuminen biologisesta perheestä, aikuisten yhteistyö

SIIRTYMINEN ITSENÄISEEN ELÄMÄÄN

riskitekijät / haavoittavat tekijät hylkäämiskokemus, altistuminen syntymävanhempien epäsosiaaliselle elämäntavalle

suojaavat tekijät / tukitekijät tukiaikuinen ja verkosto, jossa on sukulaisia (biologisia ja sijaisperheen jäseniä), hyvä itsetuntemus, itsetunto, hyvä tarina omasta elämästä, eheä identiteetti, hyvät selviytymiskeinot, rakentavat uskomukset, merkityksellisyyden kokemus, tavoitteellinen ajattelu

KUN KIINTYMISTÄ EI RAKENNU

Edellä puhuttiin kiintymyssuhdehäiriöstä (RAD). Sijaisvanhemmat ovat hoivamotivoituneita ja diagnoosin saanut lapsi on heille usein kunniahaaste, eikä suinkaan syy luopua lapsesta. Seuraavana käsitellään lievempiä kiintymyssuhdeongelmia.

Kun perhekoti on avosylin vastaanottamassa lasta, joka välttelee perheenjäseniä tai vanhempia, tilanteen pitkittyessä vanhemmat helposti turhautuvat. Usein tilanne helpottuu siirryttäessä toiseen vuoteen, mutta ei aina. Vanhempien tarve hoivata ei tule palkituksi, kun lapsi kieltäytyy osittain hoivasta. On helppo luopua lapsesta, johon ei ole itse kiintynyt ja on huomannut, että on lapsellekin yhdentekevä. Joskus tällaisessa tilanteessa on arvioitu olevan kuitenkin lapsen edun mukaista, että sijoitus jatkuu perheessä, koska koko ympäristön vaihtuminen on yleensä trauma lapselle ja kiintymisongelmaisella vain kasvattaa ongelmaa. Perhe tarvitsee kuitenkin tukea ja uutta asennoitumista tehtävään. Tällaisessa tilanteessa on hyvä isän ja äidin identiteetin sijaan nähdä itsensä ikään kuin laitoksen työntekijänä, jolla kuitenkin on lapsen edun kannalta se verraton piirre, että hän ei lähde työvuorosta pois. Uusi vertailukohde ja merkitys vähentävät turhautumista ja syyllisyyttä positiivisten tunteiden puuttumisesta. On tärkeää myöntää tosiasiat ja kerätä tehtävän vaatima motivaatio eri lähteistä kuin tavallisessa vanhemmuudessa.

Kun ryhdyimme sijaisvanhemmiksi, olin täynnä empatiaa ja sympatiaa. Olimme suunnitelleet adoptiolapsen "hankkimista", koska emme voineet saada enää toista biologista lasta. Toivoimme lastenkodista kasvaneen Sadun kohdalla, että voisimme myöhemmin adoptoida hänet, koska oma äiti oli kuollut ja isä pahasti alkoholisoitunut eikä ollut pitänyt tyttöön yhteyttä.

Hän oli seitsemänvuotias tullessaan meille, mutta ei suostunut koskaan tulemaan syliini, eikä kutsumaan minua äidiksi. Näin mielettömästi vaivaa Sadun hyväksi, mutta hän ei ollut vastaanottavainen ja uudet itse valitsemansa lelutkin hän rikkoi ja nukkekodin nuket silpoi saksilla. Hän uhkasi jatkuvasti menevänsä takaisin lastenkotiin tai muuttavansa kaverin luo.

Odotin tilanteen muuttuvan paremmaksi, mutta pakko oli kahden vuoden jälkeen todeta, että tällaista tämä on ja varmaankin myös tulee olemaan. Onneksi minulla oli hyvä sosiaalityöntekijä, jonka kanssa uskalsin peilata tunteitani. Hän totesi, että Satu on liian vaikea kotona hoidettavaksi ja kuuluisi laitokseen. Se toteamus sai minut kaivamaan uinuvan leijonaemoni esiin ja halusin ehdottomasti jatkaa sijaisäitinä ja tavallaan helpotti, kun hyväksyin sen, että Satu ei kiinny minuun eikä mieheeni.

SIJAISKOTILAPSEN HAITALLISIA SKEEMOJA

Skeemalla tarkoitetaan laaja-alaista suhtautumista omaan itseen ja elämään yleensä. Skeema on kuin silmälasit, jonka kautta katsotaan omaa peilikuvaa ja ympäröivää maailmaa. Joskus lasit voivat vääristää enemmän tai vähemmän. Jos jollakin on riittämättömyyden skeema, hän esimerkiksi näkee peilistä ihmisen, jota ei voi hyväksyä ja ympärillään ihmisiä, joiden kokee väheksyvän häntä. Aineiston toisessa osassa käsitellään tarkemmin skeema-näkökulmaa.

Hyvässäkin kasvuympäristössä saattaa kehittyä eri vahvuisia haitallisia skeemoja, mutta lastensuojeluperheissä niiden kehittyminen on varsin yleistä. Lasten huono tai lasta ym-märtämätön kohtelu synnyttää haitallisia skeemoja ja lapsen tulkinta häntä ympäröivästä maailmasta ja omasta paikastaan siinä häiriintyy. Youngin mukaan välinpitämätön, pur-kauksellinen, ennustamaton ja kaltoin kohteleva ympäristö synnyttää ydinuskomuksen, että omat perustarpeet eivät tule tyydytetyksi lähisuhteissa (yhteyden puuttuminen) ja siitä voi seurata hylkäämisen, huonon kohtelun tai puutteellisen hoivan ja huolenpidon skeemat.

Fyysisesti pahoinpidellyn lapsen mieleen kehittyy yleensä ns. huonon kohtelun (kaltoin kohtelun) skeema. Pahoinpidelty voi pitää sitä yllä hakeutumalla myöhemmin elämässä parisuhteeseen pahoinpitelijän kanssa tai hänen elämäänsä voi leimata vältteleminen, jolloin hän karttaa yleensäkin läheisyyttä, koska pelkää sen johtavan pahoinpitelyyn. Kolmas tapa reagoida skeemaan on hyökkääminen, jolloin kaltoin kohdeltu naamioi skeeman vastakkaiseksi ja varhainen uhriksi joutuminen saattaa tehdä hänestä itsestään kaltoin kohtelijan. Sama ihminen voi ajoittain etsiytyä uhrin rooliin, ajoittain ylikorostuneesti vältellä sitä mahdollisuutta ja ajoittain kohdella jotakuta kaltoin. Insestin kokenut voi hakeutua alisteisiin seksuaalisuhteisiin (myös prostituutioon), joissa esiintyy väkivaltaa ja pakottamista, hän voi kavahtaa kaikkea seksuaalista kanssakäymistä tai käyttäytyä seksuaalisesti toista alistavassa ja hyväksikäyttävässä roolissa joko hetero- tai homoseksuaalisessa suhteessa. Ongelmallista on jos insestin kokenut yrittää hakeutua samaan tunnekokemukseen uskottelemalla itselleen ja muille, että on tullut sijaiskodissa seksuaalisesti hyväksikäytetyksi vaikka niin ei olisi tapahtunutkaan.

Alkoholistiperheen eväitä

Alkoholistiperheen lapsi on joutunut elämässään toistuvasti kohtaamaan asioita, jotka kehittävät poikkeavaa kuvaa elämästä ja omasta itsestä. Perhehoitoon tullessa hänellä voi olla jo useita sitkeitä, haitallisia skeemoja. Niitä voidaan nimittää alkoholistin lapsen skeemapatteriksi ja se voi sisältää monenlaisia skeemoja kuten esimerkiksi: kaltoinkohtelu, hylkääminen, suojattomuus, ulkopuolisuus, häpeä jne. Perheessä, jossa vain isä on alkoholisti, lapselle voi muodostua uhrautujan skeema, jos hän näkee äidin jatkuvasti alistuvan ja luopuvan omista tarpeistaan.

Alkoholistiperheessä kasvanut voi Youngin teorian mukaan reagoida myöhemmin kolmella eri tavalla. Hän voi yrittää luoda itselleen tutun lapsuutensa ilmapiirin hakeutumalla päihdeongelmaisten joukkoon tai parisuhteeseen alkoholistin kanssa ja sietää sen aiheuttamia ongelmia. Hän voi myös yrittää paeta suhtautumalla ylikorostuneen kielteisesti alkoholiin tai kolmanneksi hän voi hankkia uhriutta peittävän naamion ja käyttää itse väärin alkoholia ja hankkia siten itselleen uhreja. Elämän aikana voi esiintyä näitä kolmenlaisia reagointitapoja eri aikoihin.

Jos sovelletaan kolmenlaista reagoimistapaa alkoholistiperheessä yleensä kehittyvään häpeän tunnelukkoon, voidaan olettaa, että lapsi myöhemmin elämässään voi hakeutua tilanteisiin, jotka saavat hänet häpeämään itseään tai hän kokee häpeää tilanteissa, joissa siihen ei ole syytä. Hän voi yrittää välttää häpeää eristäytymällä sosiaalisissa tilanteissa. Tai hän voi reagoida hyökkäämällä, eli ottamalla kasvoilleen muitten mielipiteistä piit-taamattoman naamion ja samalla pelätä, että hänen häpeänsä kuitenkin paljastuu.

Huostaan otettujen lasten taustalla on usein perhe, jossa on yksinhuoltaja alkoholistiäiti, jolla on vaihtuvia miessuhteita. Kaikkien alkoholistiäitien lapset eivät vaurioidu samalla tavalla. Alkoholistiäidit ovat erilaisia ja lapsen persoonalliset suojaavat tekijät voivat olla tukena hänen kasvussaan. On hyvä muistaa, että erilaiset ulkoiset tukitekijät ja varsinkin kehitystä tukevat avainhenkilöt voivat auttaa lasta vapautumaan haitallisesta skeemasta tai heikentämään sen vaikutusta. Myös erilaiset korjaavat kokemukset voivat muodostua avainkokemuksiksi, jotka muuttavat elämän suuntaa.

Hylätyn ongelma

"Kun on sillon tullu hylätyksi on aina hylätty olo", totesi keski-ikäinen lapsena huostaanotettu perheenisä. Hylkäämisen ongelma voi todella aiheuttaa koko elämän-mittaisen kamppailun, mutta se voidaan voittaa erilaisten korjaavien kokemusten kautta.

Lapsen mielikuvamaailmassa äiti on ollut hylkääjä, vaikka olisi kuollut tai kaksin käsin pitänyt kiinni lapsesta poliisien riistäessä tämän huostaanottotilanteessa. Lapsen tavassa tehdä johtopäätöksiä syntyy uskomus, ettei hän itse ole ollut rakastamisen arvoinen. Alkoholistiperheessä kasvanut lapsi tulkitsee vanhempien sairauden vanhempien valin-naksi, koska lapsi ei ole ollut vanhempien rakkauden arvoinen. Petetyt lupaukset koetaan hylkäämisiksi.

Perhehoitoon tullessaan lapsella voi olla takanaan ketju hylkäämiskokemuksia ja perhehoitajat voivat joutua kohtaamaan tilanteen, jossa sijoitettu lapsi tai nuori yrittää kaivaa heistä esiin hylkääjää, koska se on lapsia syvimmin haavoittanut vanhem-muudenpiirre, jota tiedostamattomasti siirretään muihinkin ihmissuhteisiin. Aikuisuudes-sakin Ihmissuhteisiin voi liittyä pelkoa hylkäämisestä, tai halua hylätä ennen kuin tulee itse hylätyksi. Perhekodissa kasvanut voi käyttää vuorostaan hylkäämisvaltaa ja hylätä sijaisvanhempansa ja/ tai biologiset vanhempansa. Vaikka sijoitus ei katkeaisikaan ennen aikojaan, hylkäämisen teema voi olla jatkuvasti läsnä, kuten seuraavassa sijaisäidin tapauksessa, jossa 9-vuotias Kalle tuli perheeseen lastenkodista takanaan useita hyl-käämisiä, niistä suurin oli huostaanotto 4-vuotiaana biologisen äidin luota.

Mietin, miksi mulla jatkuvasti on riittämätön olo ja sellanen epämääräinen syyllisyys siitä, että en ole sellainen kuin oma äiti olisi. Mähän en ole kuin oma äiti jossain ihannemielikuvassa, enkä voikaan olla. Mutta kun Kalle koko ajan viestittää, että mun pitäisi olla. On vaikea iloita sijaisvanhemmuudesta, kun saa epäoikeudenmukaista syytöstä niskaansa ja jatkuvan pahan olon.

Ei Kallekaan ole sellainen kuin mun omat lapset, mutta mulle erittäin tärkeä ja panostan häneen enemmän kuin omiini. Oikeastaan tästä kaikesta on palkkana, että Kalle hylkää mua koko ajan tavalla tai toisella. Mieheen hän suhtautuu asiallisemmin eikä odota tältä mitään ihmeellistä. Omaa isäänsähän hän ei ole koskaan nähnytkään. Mies sai aina aikaisemmin isänpäiväkortin, mutta mä en koskaan äitienpäiväkorttia - ei tosin biologinen äitikään.

Välillä yritin miettiä, mitä "oikea äiti" tässä tilanteessa tekisi, mutta tajusin että kun multa puuttuu hänen kanssaan yhteinen varhaishistoria, on turha rakennella keinotekoisesti sellaisia tunteita ja tekoja, jotka normaalisti pohjaa siihen yhteiseen menneisyyteen. Olen ammattikasvattaja ja osaan jossain määrin käsitellä lapsen omien ongelmien aiheuttamia vuorovaikutusongelmia, mutta siitä epämääräisestä syyllistymisestä ja sen aiheuttamasta pahanolontunteesta en ole päässyt eroon. Mulla on koko ajan läsnä kodissani henkilö, jonka mielestä en ole riittävän hyvä.

KÄYTÖSHÄIRIÖINEN LAPSI PERHEHOIDOSSA

Moni motivoitunut ja sitoutunut perhe on aloittanut tehtävänsä toiveikkaana ja hyvin val-mennettuna, mutta joutunut huomaamaan, että omat voimat alkavat hiipua, koska sijoitetulla lapsella on liian vaikeita käytöshäiriöitä. Sijoituksen alussa odotellaan lapsen rauhoittumista ja kiinnittymistä perheeseen ja ajatellaan, että vanha hyvä resepti "rakkaus ja rajat" alkaa vaikuttaa. Aina ei näin käykään ja ongelmat vain jatkuvat, koska kyseessä on ns. käytöshäiriöinen lapsi.

Kaikille käytöshäiriöisiksi luokitelluille lapsille on ominaista impulsiivisuus: He toimivat miettimättä seurauksia, pitkästyvät helposti, ovat uhkarohkeita ja toimivat suunnitte-lemattomasti. Näistä ominaisuuksista johtuen he ovat usein osallisina erilaisissa kah-nauksissa sekä muiden lasten kanssa, että suhteessa aikuisiin.

Psykologian tohtori Taina Laajasalo on perehtynyt tutkijana käytöshäiriöisiin lapsiin ja nuoriin. Heidät jaetaan hänen mukaansa kahteen ryhmään sen mukaan, onko lapsi myös tunneherkkä, jolloin hän ylireagoi tunteella erilaisissa tilanteissa, vai puuttuuko häneltä tämä ominaisuus ja sen vuoksi hän käyttäytyy vastaavissa tilanteissa tunnekylmästi. Tunneherkkien lasten kanssa selkkauksien selvitteleminen on helpompaa kuin lasten, joiden tunne-elämä on pinnallista. He eivät kadu eivätkä tunne syyllisyyttä kuten tunneherkät. Heiltä puuttuu empaattinen asennoituminen. Kun he lisäksi eivät ole yleensä kiinnostuneita koulumenestyksestään, eivät pidä lupauksiaan ja valehtelevat silmää räpäyttämättä, on ymmärrettävää, että sijaisvanhempi kokee olevansa neuvoton, kun mikään ei tunnu auttavan.

Opettajan näkökulma

Haastattelemani entinen erityisluokan opettaja pystyy heti nimeämään oppilaistaan molemman tyypin edustajia. Hän oli myös seurannut kahden esimerkkipojan vaiheita myöhempinä vuosina.

Tunnekuohuinen Saku

Saku oli huostaan otettu kaksivuotiaana vanhempien alkoholinkäytön takia ja oli täysin rajaton. Taitava sijaisäiti, joka oli ammattikasvattaja, joutui toteamaan oman voimattomuutensa. Mutta Sakun tunneherkkyys, katumus ja hyvittely olivat siksi palkitsevia, että tunneside kehittyi vahvaksi ja äiti puolusti poikaa tiikeriemon lailla. Koulussa kuitenkin tilanne muuttui niin vaikeaksi, että poikaa ei voitu enää opettaa pienryhmässäkään. Saku esimerkiksi haki muiden seuraa hyökkäämällä fyysisesti toisten lasten kimppuun, tuli torjutuksi ja sitten reagoi aggressiivisesti. Välituntitilanteet olivat ylivoimaisia hallita. Sakulle järjestettiin loppujen lopuksi kouluun yksilöopetusta lyhennetyn koulupäivän ajan.

Lopulta hänet siirrettiin psykiatriseen sairaalaan, jossa tilanne vähitellen korjaantui. Sijaisperhe oli tiiviisti mukana sairaalavaiheenkin ajan ja Saku sai palata takaisin samaan perheeseen. Hän palasi myös entiseen kouluunsa ja pienryhmäopetukseen. Myöhemmin Saku siirtyi ammattikouluun normaaliopetukseen ja luokanvalvojan mukaan kaikki käytöshäiriöt olivat poissa. Nykyään Saku on vastuullinen työssäkäyvä perheenisä.

Tunnekylmä Ville

Ville oli kasvanut täysin ilman rajoja ja sai aina kaiken, mitä keksi pyytää. Isä oli vankilakierteessä eikä pitänyt yhteyttä Villeen ja äiti oli avuton ja etäinen. Isoisä pahoinpiteli poikaa, mikä ilmeni vasta myöhemmin. Villen huostaanotosta käytöshäiriöiden takia oli keskusteltu monesti vuosien varrella, mutta suku piti pojasta kiinni ja asia siirtyi. Ville hankki kavereita ovelammin kuin Saku. Hänellä oli hienoja leluja ja karkkia, jotka kiinnostivat muita pikkupoikia. Toisaalta hän saattoi viedä toiselta tämän parhaan lelun tai rikkoa sen. Hän ei osannut solmia kestäviä ystävyyssuhteita. Hän ei tuntenut yleensä vähintäkään katumusta, eikä muiden tuska koskettanut häntä. Ville otettiin huostaan vasta murrosiässä, jolloin alkoholi ja huumeet olivat jo kuvassa mukana ja aggressiivinen käytös oli täysin hallitsematonta. Ville sijoitettiin ammatilliseen perhekotiin, jossa pystyttiin arki saamaan toimivaksi. Mutta käyttäytyminen kotilomalla vei lopulta Villen vankilaan.

Miten tunnekylmyys rakentuu?

Epäsosiaalinen käytös näyttää Laajasalon mukaan olevan osittain geeneissä ja jos äiti on lisäksi etäinen ja antaa puutteellista hoivaa varhaislapsuudessa, lapsella on suuri riski kasvaa käytöshäiriöiseksi ja tunnekylmäksi. Mutta adoptiotutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että lämmin ja lapsen tarpeisiin vastaava hoiva toimii lapsen kehitystä tukevasti. Ympäristötekijät vuorovaikuttavat perintötekijöiden kanssa niin, että ne joko edistävät tai hillitsevät tunnekylmien piirteiden kehittymistä. Mitä varhaisemmassa vaiheessa lapsi, jolle on riski kehittyä näitä tunnekylmiä piirteitä, sijoitetaan perheeseen, sitä parempi on ennuste.

Mistä apua tunnekylmyyteen?

Tunnekylmillä lapsilla - toisin kuin tunneherkillä - on Laajasalon mukaan vaikeuksia muuttaa käyttäytymistään huolimatta rangaistuksen uhasta, he päinvastoin hakeutuvat rangaistuksiin johtaviin tilanteisiin. Heitä eivät siis auta "jäähyt" tai vastaavat menetelmät. Sijaisvanhempi, joka on tuloksellisesti käyttänyt näitä menetelmiä biologisten lastensa tai muiden sijoitettujen lastensa kanssa voi turhautua, kun mikään ei tunnu tehoavan. Mutta tutkimusten mukaan myös nämä lapset hyötyvät kuitenkin palkkioiden käyttämisestä. Esimerkiksi erilaiset "plussat" tai tarrat tai ylimääräiset verkkoajat ja etenkin hyvän käytöksen huomaaminen ohjaavat parempaan tulokseen.

Yksilöterapialla ei ole saavutettu tunnekylmillä käytöshäiriöisillä lapsilla juurikaan tuloksia, mutta heitä ovat jossain määrin auttaneet vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen keskittyvät terapiat. Osa näistä lapsista selviytyy ilman terapiaakin myöhemmin normaalisti, kun hankalat piirteet karsiutuvat iän myötä.

Tärkeintä on, että sijaisvanhemmat huolehtivat omasta jaksamisestaan ja hakevat ajoissa tukea itselleen, muuten kasvattaja voi helposti syyllistää itseään ja menettää ilon vanhemmuudesta. Tilanteen realistinen toteaminen ja toivon näkökulma auttaa myös haasteellisessa kasvatustehtävässä. Haastava sijaisvanhemmuus voi olla myös palkit-sevaa. Käytöshäiriöisellä lapsella on suuri riski joutua siirretyksi pois perhehoidosta, eikä se suinkaan paranna hänen ennustettaan. Perhekodin saama vahva tuki voi auttaa hoito-suhteen jatkumiseen. Toisaalta hoitosuhteen keskeytymisen jälkeen tapahtunut jälkihoito on tärkeää. Vanhempien pitää voida todeta, että heidän perheelleen tehtävä oli mahdoton ja heillä oli täysi oikeus päättää hoitosuhde. He ovat kuitenkin antaneet lapselle perheen mallin ja muita hyviä eväitä tulevaisuutta varten.

SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ

Seksuaalinen hyväksikäyttö voidaan määritellä kaikeksi toiminnaksi, jossa aikuinen tai toinen lapsi käyttää kohdetta hyväkseen saadakseen itselleen seksuaalista nautintoa. Seksuaalinen hyväksikäyttö voi saada monenlaisia muotoja sanoista, kosketteluun ja yhdyntään. Se voi olla lapsen altistamista aikuisten seksuaalisen toiminnan seuraamiselle tai median ja virtuaalimaailman pornografialle. Lasta voidaan valokuvata tai filmata seksuaalisena kohteena tai lapsen läsnä ollessa toteutetaan lieviä tai vahvoja seksuaalisia perversioita.

Joskus perhetilanteissa on vaikea tulkita, onko kyseessä ajattelemattomuus. seksu-aalinen hyväksikäyttö vai välinpitämättömyys ja laiminlyönti. Lapsi voi käyttäytyä päivä-kodissa seksuaalissävytteisesti tai jopa kertoa seuranneensa vanhempien yhdyntää. Selitys voi olla se, että lapsi on herännyt kesken unien ja vanhemmat eivät ole huoman-neet tai välittäneet esimerkiksi humalatilan vuoksi. Kyseessä voi olla hyväksikäyttö, jos vanhemmat saavat nautintoa siitä, että aktilla on lapsikatselija ja järjestävät tilanteen tahal-lisesti. Joskus isää on saatettu syyttää ristiriitatilanteessa insestistä, jos hän on itse katsonut pornoelokuvaa, eikä ole vienyt kesken uniensa herännyttä, sohvalle hiipinyttä lasta pois tilanteesta. Kyseessä on lähinnä lapsen laiminlyönti. Insestistä on kysymys silloin, jos isä tavoittelee pedofiilistä seksuaalista kiihottumista tai nautintoa ja saa sen katselemalla yhdessä lapsensa kanssa pornoelokuvia ja tahallisesti järjestää tällaisia tilanteita.

Hyväksikäytön riski

Lastensuojeluperheessä kasvaminen tuo mukanaan riskin joutua seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Pikkutyttö humalaisen miesjoukon keskellä tai laiminlyöty lapsi on aina vaarassa ympäristössään. Vaikka lapsen kirjattuun historiaan ei kuuluisikaan insestiä, sen epäilyä tai muuta seksuaalista hyväksikäyttöä, perheelle voi selvitä sijoituksen alettua että näin on todennäköisesti tapahtunut. Siinä tapauksessa on tärkeää, että perhehoitajat ottavat heti yhteyttä sosiaalityöntekijöihin, eivätkä ala kysellä lapselta asiasta enempää. On surullista että insestiä tapahtuu myös perhehoidossa ja syyllinen voi olla sijaisisä, sijaisäiti, perheen biologiset lapset tai muut sijoitetut lapset.

Esimerkki: Syksyllä 2010 oli Iltalehdessä uutinen, jonka mukaan sijaisisä oli käyttänyt kahden vuoden aikana neljä kertaa seksuaalisesti hyväkseen perheessä seitsemän vuotta sijoitettuna ollutta tyttöä. Ensimmäisellä kerralla sijaisisä oli ollut humalassa. Kaikissa tapauksissa tyttö oli ollut nukkumassa tilanteiden alkaessa. Perheen vanhemmat toivoivat tytön antavan anteeksi ja salaavan ensimmäisen tapauksen. Uusien tapausten jälkeen tämä kertoi sukulaisilleen ja näiden yhteydenottojen jälkeen mies itse oli käynyt kertomassa teoistaan sosiaaliviranomaisille. Muuten nuhteettomasti elänyt mies joutui vankilaan.

Murheellisen tapahtumaketjun suurin uhri ja avuntarvitsija on tyttö. Vaikka lukemani perusteella tuomio oli oikeutettu, näen kuitenkin uhrina ja kriisiapua tarvitsevana myös perhekodin jäsenet. Sijaisperheiksi valikoituu tavallisia perheitä ja kokemukseni mukaan isiksi varsin kunnollisia ja kasvatusvastuunsa tuntevia miehiä. Kuitenkin tytön riski tulla perhekodin isän seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi on huomattavasti suurempi kuin tytön riski ns. tavallisissa perheissä. Jos sijoitetun lapsen historiassa on seksuaalista hyväk-sikäyttöä, riski on vielä suurempi. Tällä hetkellä ei ole vielä luotu riittävän hyvää tukijärjestelmää ennaltaehkäisemään sijaishuollon erityyppisissä yksiköissä tapahtuvaa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.

Väärät tulkinnat ja valemuistot

Ongelmallista on, että sijoitettu lapsi tai nuori voi tulkita vanhemman käyttäytymiseen liittyvän seksuaalista hyväksikäyttöä, vaikka sitä ei tosiasiallisesti siinä olisikaan. Huonon kohtelun skeema voi olla sisällöltään seksuaalinen ja silloin lapsi tulkitsee ympäristönsä seksuaalisesti värittyneeksi tai uhkaavaksi. Tyttö voi reagoida haitallisen skeemansa mu-kaisesti hakeutumalla tiedostamattomasti normaaleissa arkitilanteissa perhekodin isän läheisyyteen ja luomalla mielessään tilanteisiin mahdollisesti ahdistavaa seksuaalista väritystä (ylläpito). Hän voi myös kavahtaa kaikkea läheisyyttä perheen isän kanssa ja nähdä tämän seksuaalisesti uhkaavana (välttäminen). Joskus lapsi voi olla aktiivinen ja lähestyä perheen isää seksuaalissävytteisin viestein, jolloin hän on uhrin sijasta aloitteentekijä (hyökkäys). Viimeksi mainitussa tapauksessa viranomaiset voivat kuitenkin tulkita tilanteen perheen isälle epäedullisella tavalla ja pitää häntä syyllisenä. Sijoitetun lapsen seksuaalissisältöinen huonon kohtelun skeema tuo pahimmillaan tavalliseen perheeseen vinoutunutta seksuaalisuuden läsnäoloa.

Seksuaalisesti haavoitetun lapsen psyykkinen tai fyysinen reviiri voi ylittyä varsin harmittomassa tilanteessa, jota tavallisessa perheessä pidetään normaalina. Tilanteen kiusalliseksi kokenut nuori saattaa padota vuosia asioita sisäänsä ja pikku puroista muodostuu vuolas virta, joka ryöpsähtää jossain vaiheessa yli äyräiden ja johtaa inses-tisyytteisiin ja tutkimuksiin. Vaikka tapaus johtaisi syyttämättä jättämiseen, molemminpuolinen traumautuminen on tosiasia.

Psykologia tuntee valemuistoilmiön. Joskus lapsena tapahtunut seksuaalinen hyväksikäyttö pudotetaan pois mielestä, koska se on liian tuskallista muistettavaksi. Tera-piasuhteen turvallisessa ilmapiirissä muistot tulevat mieleen ja antautuvat hoitavalle käsittelylle. Tiedetään myös, että terapiassa on noussut esiin mielikuvia seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vaikka sitä todistettavasti ainakaan sellaisenaan ei ole tapahtunut. Puhutaan valemuistoista. Niitä saattaa esiintyä myös terapian ulkopuolella. Selitystä on etsitty lapsuuden unista tai mielikuvien luovasta rakentelusta. Valemuistojen ongelma voi aiheuttaa sen, että todellisiakaan tapahtumia ei uskota, vaan ne kuitataan valemuistoiksi. Toinen seuraus voi olla, että täysin syytön henkilö joutuu epäillyksi.

Väärät syytökset

Lapsen taustalla oleva seksuaalinen hyväksikäyttö on riski sille, että perhehoitaja voi joutua syyttömänä epäillyksi. Joskus taustalla on suojautumismekanismi, jonka avulla menneisyyden trauma heijastetaan uuteen kohteeseen sitä tiedostamatta. Huonon kohtelun skeema vahvimmillaan ei ainoastaan vääristä tulkintaa, vaan tuottaa uutta sisältöä, valheellista tarinaa. Valemuistoissa kertomus voi olla hyvinkin yksityiskohtainen, mutta heijastamistapauksissa lapsi tai nuori ei pysty tarkempaan kuvailuun ja kertomukset ovat usein ristiriitaisia. Joskus aiheettomien syytöksen takana voi olla lapsen tarve päästä pois perheestä tai kosto, eikä hän käsitä miten hirvittävän raskaat seuraukset syytöksistä voi olla syyttömille ihmisille.

Tukitekijöitä perhekodissa

Seksuaalisesti hyväksikäytetyn lapsen kasvattaminen on yksi haasteellisimmista teh-tävistä perhehoidossa. Käsitykseni mukaan seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsi nimen-omaan kuitenkin hyötyy perhehoidosta.

Joskus lapsen avoin ja/tai provosoiva seksuaalikäyttäytyminen tekee hoidon perheessä mahdottomaksi ja hän voi olla vaaraksi muille perheen lapsille. Negatiivisten seurausten torjumiseksi on annettu seuraavanlaisia hyväksi koettuja ohjeita:

• lapselle hankitaan terapiaa
• sijaisvanhemmille järjestetään tiivis yksilötyönohjaus tai parityönohjaus
• perheen nukkumis-, pukeutumis-, peseytymis-, ja saunomiskäytännöt ja säännöt luodaan harkitusti yhdessä ammattihenkilöiden kanssa
• kiinnitetään huomiota muiden lasten suojeluun, opetetaan kaikille lapsille oikeus omaan koskemattomuuteen ja sen puolustamiseen
• otetaan huomioon, että on olemassa riski, että kahdenkeskinen tilanne jomman-kumman vanhemman kanssa voi johtaa seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai vääriin tulkintoihin

MURROSIKÄ HAASTEENA

Erik Erikson puhuu murrosiästä toisena mahdollisuutena. Koetut traumat aktivoivat nega-tiivisia tunteita ja häiriökäyttäytymistä. Mahdollisuudeksi tilanne muuttuu koska vanhat haavat ovat herkässä vaiheessa myös hoidon avulla parantumaan. Hoitona voi toimia pelkästään perhekodin lämmin ja rajoja asetteleva kasvatusympäristö.

Riski sijoituksen purkautumiseen on suurimmillaan lapsen ollessa murrosiässä. Normaa-listikin nuoruuteen kuuluu irtautuminen vanhemmista, oman tien etsintä ja liittyminen kaveripiiriin. Rajoja vastaan kapinointi ja aikuisten ohjeiden kyseenalaistaminen voi johtaa irtautumiseen perhekodista. Sijoitetulla nuorella on tietoisuus siitä, että vaihtoehtoja on olemassa ja hän voi käyttää tilannetta hyväksi kiristääkseen itselleen etuja. Tutkimuk-sessani perhekodeissa kasvaneet tytöt arvioivat suhteensa sijaisvanhempiin murrosiässä selvästi huonommiksi kuin biologisessa kodissaan kasvaneet vertailuryhmän tytöt. Arvioi-dessaan millaisia suhteet olivat ennen murrosikää, ei ryhmien välillä ollut suurta eroa. Vaikka sijoitetun nuoren ei useinkaan tarvitse kehittää vihaa vanhempiaan kohtaan päästäkseen tiiviistä suhteesta irtautumaan, hänen omat sisäiset prosessinsa ja oman elämänsä käsittely saattaa tuoda vaikeuksia vuorovaikutukseen ja johtaa eroon si-jaisvanhemmista.

Lapsilla on eri ikäkausina erilaisia tarpeita suhteessa kasvattajaan. Joskus perhehoitajat pystyvät hyvin vastaamaan pienten lasten ja kouluikäisten tarpeisiin, mutta vuorovaikutus murrosikäisen nuoren kanssa ei onnistukaan yhtä hyvin. Joskus lapsi muuttuu niin paljon, että hän tuntuu murrosiässä ihan eri ihmiseltä.

Murrosiässä tapahtunut sijoituksen keskeytyminen on ihmisen elinkaaressa suhteellisen luonnollinen tapahtuma. Irtautuminen ja aikuistuminen vain saavat erilaisen muodon kuin perheissä yleensä. Jos se tapahtuu nuoren omasta aloitteesta, se tuskin jättää häneen suuria haavoja. Sijaisperhe sen sijaan kokee sijoituksen päättymisen yleensä epäonnistumiseksi, eikä ehkä pysty sen vuoksi arvostamaan aikaisemmissa vaiheissa anta-maansa myönteistä panostaan. Käsittelemätön syyllisyys ja katkeruus voivat estää yhtey-denpidon myöhemminkin, vaikka se yleensä olisi molemmille osapuolille hyväksi.

KUN LIIKA ON LIIKAA

Moni sijaisperhe joutuu inhimillisesti katsoen liian suurten haasteiden eteen. Joskus ne ovat niin suuria, että perheen voimavarat eivät riitä. Vaikka perhe olisi kuinka hyvin valmennettu, on mahdotonta kuvitella etukäteen, mitä uuden perheenjäsenen tulo voi vaikuttaa perheen elämään. Esimerkiksi perheen biologiset lapset tai muut sijoitetut lapset voivat alkaa oireilla. Kotiin on ehkä tullut painajaismainen tunnelma häiriintyneen lapsen mukana ja lapsen oireilu vaikeuttaa jokapäiväistä elämää. Kiintymystä ei ehkä synny, eivätkä vanhemmat tunne saavansa lapselta mitään positiivista palautetta. Perhehoitajan tarve hoivata ei tule palkituksi ja kestokyky on koetuksella.

Vanhemmat voivat myös kokea lapsen liian takertuvana joko molempiin tai toiseen van-hemmista ja perheen dynamiikka vaurioituu. Vanhempien keskinäinen suhde voi joutua kriisiin.

Perheen ei ole helppo kääntyä sosiaaliviranomaisten puoleen ja tunnustaa avut-tomuutensa tilanteessa. Usein he ponnistelevat omin voimin liian kauan ja sitten he näke-vät ainoana mahdollisuutena luopumisen sijoitetusta lapsesta. Joskus tässä vaiheessa yritetään tarjota työnohjausta, tai muita tukitoimia, mutta sijaisvanhemmat eivät pysty enää vastaanottamaan mitään apua.

PERHEENJÄSENTEN ONGELMA

Joskus lapsesta luopumiseen päädytään, kun hänen tulonsa jälkeen perheenjäsen tai osa perheestä joutuu kriisiin jota ei pystytä ratkomaan. Joskus jopa vanhempien avioeron syyksi on mielletty sijaiskotilapsen tuleminen perheeseen. Joskus toinen vanhemmista voi uhata avioerolla, ellei lasta siirretä pois, tai tämän käyttäytymisessä tapahdu selvää muutosta tai puolison käytös suhteessa lapseen ja puolisoonsa muutu.

Oman biologisen lapsen pahoinvointi sijoitetun lapsen tulon jälkeen koskettaa syvältä sijaisvanhempia ja he tarvitsevat yleensä ammattiapua sen seikan punnitsemiseen, onko kyseessä vain oman lapsen epämukava elämän vastoinkäyminen, vai suorastaan tämän psyykkistä kehitystä haavoittava tekijä. Eli onko uusi sisarus mukavuutta rajoittava vai kehitystä uhkaava jäsen perheessä.

Kun perhehoitajiksi ryhtymistä pohditaan, yleensä kysytään myös biologisten lasten mielipidettä. Tosiasiassa edes kouluikäinen lapsi ei pysty arvioimaan, mitä sijaissisaruksen tulo perheeseen hänelle merkitsee ja kannattaako asiaan suhtautua myönteisesti vai kielteisesti. Jos lapsi mieltää, että asia ratkaistaan hänen mielipiteensä perusteella, hänelle sälytetään turhaa vastuuta. Ristiriitojen tullessa hän katuu sitä, että tuli antaneeksi luvan. Tilanne voi saada hänet vaatimaan sisaruksen siirtämistä pois kodista, tai ainakin toi-vomaan sitä. On tärkeää, että biologisten lasten mielipidettä kuunnellaan ja heidän mahdollinen kielteinen asenteensa otetaan vakavasti. Samalla selvitetään mihin se perustuu ja hälvennetään mahdollisia vääriä luuloja. Myös lasten myönteinen mielipide ansaitsee tarkempaa keskustelua. Sekin voi perustua lapsen vääriin kuvitelmiin tulevasta kivasta kaverista. Lapsi ei osaa ennakoida myöskään sitä, miltä tuntuu, kun vanhemmat joutuvat paneutumaan uuteen tai uusiin lapsiin ja lapsen itsensä saama huomio vähenee. Perheen lapsi voi mustasukkaisuudessaan kohdella uutta tulokasta huonosti, vaikka olisi kuinka iloinnut etukäteen sisaruksen tulosta. Mustasukkaisuus on luonnollinen ilmiö ja sen hyväksyminen ja taitava käsittely voi estää tilanteen kriisiytymisen ja turhan sijoituksen päättymisen.

Jos sijaissisarus penkoo tavaroita, varastaa niitä tai aiheuttaa muunlaista pelkoa omien lasten rajojen rikkomisesta, ne on otettava vakavasti. Jo tiedostettu seksuaalisen väki-vallan uhka haavoittaa lasta ja nuorta. Eräässä perheessä tuli ilmi, että murrosikäinen poika käyttäytyi seksuaalisesti aggressiivisesti toisten rajoja rikkoen. Perheen biologinen tytär totesi osin aiheellisesti: "Kauheata kun joutuu pelkäämään tulevansa raiskatuksi omassa kodissaan". Perhe ratkaisi tilanteen luopumalla sijoitetusta pojasta.

ITSEMURHAN TUSKA

Perheenjäsenen itsemurha nostaa pintaan muissa jäsenissä valtavan määrän erilaisia kipuja ja jättää vaikeasti parantuvan haavan. Jokaisen perheenjäsenen pitäisi saada sekä kriisiapua että pitempiaikaista tukea. Huostaan otetun nuoren kohdalla itsemurhariski on suurempi kuin biologisessa perheessä kasvaneella. Koska pojilla yleensäkin itsemurhariski on suurempi, tilanteen tuoma riski kasvattaa tapausten määrään huolestuttavan suureksi. Vaikka tyttöjen kohdalla riski kasvaa Kallandin ja Sinkkosen tutkimuksen mukaan samassa suhteessa, heidän lukumääränsä jää selvästi vähäisemmäksi - mutta jokainen itsemurha on liikaa.

Tällä hetkellä oman lapsensa itsemurhan kautta menettäneille on olemassa erilaista vertaistukea. Sijaisvanhempi voi hakeutua sellaiseen, mutta näkökulma on osittain erilainen kuin biologisen lapsensa menettäneillä ja vertaisymmärrystä ei välttämättä synny. Sijoitetun lapsen itsemurhasta ja siihen liittyvästä surutyöstä on Marjatta Koskenvesa kirjoittanut kirjan "Lunta sanoi perhonen".

SYNTYMÄVANHEMMAT UHKANA

Laki velvoittaa sosiaalityöntekijöitä ylläpitämään lasten yhteyksiä syntymävanhempiin, koska se yleensä on lapsen edun mukaista. Joskus yhteydestä tulee perhehoitoperheelle taakka. Syntymävanhemmat voivat tehdä valituksia sijaisperheestä, uhkailla perhettä tai saada lapsen näkemään perheen huonossa valossa. Syntymävanhemmat voivat houkutella murrosikäistä vapaudella ja erilaisilla eduilla, mikäli he palaisivat kotiin. Joskus he voivat toivoa lapsen siirtämistä laitokseen tai toiseen sijaisperheeseen. Kotilomien aiheut-tamat levottomuudet voi tuntua joskus ylivoimaisilta, samoin jatkuvat puhelut lapselle ja niiden kautta tapahtuva häirintä.

Taistelu lapsesta on surutyötä tekevälle syntymävanhemmalle luonnollinen tapa reagoida. Toisaalta se vähentää lapsen tunnetta hylätyksi tulemisesta, mutta vaikeuttaa hoito-suhdetta ja yhteistyötä vanhempien välillä.

Huostaanoton jälkeen syntymävanhempien elämä usein kääntyy alamäkeen, mutta on tapauksia, jolloin he motivoituvat muuttamaan elämäntapaansa saadakseen lapset ta-kaisin. Perhekodeissa koetaan varsin ristiriitaisia tunteita, kun tiedostetaan, että toimiva syntymäperhe on lapsen etu ja samalla vanhempien kuntoutuminen on uhka sille, että joutuu luopumaan sijoitetuista lapsista.

Olin tutkijana mukana Toivo ja Ilona -projektissa, jossa sijaisperhe ja syntymävanhemmat osallistuivat yhteiseen viikonloppuleiriketjuun. Saatoin todeta, että vaikeitakin suhteita voidaan sovitella ja kilpailijoiksi ja vihamiehiksi koetut toiset vanhemmat saattoivat kehittyä yhteistyökumppaneiksi. Uhka muuttui voimavaraksi. Hanke toteutettiin Kirkon Yhteisvastuukeräyksen varoin. Menetelmä osoittautui toimivaksi, mutta kalliiksi ja siksi nykyisten resurssien puutteessa vaikeaksi toteuttaa. Kuitenkin se valoi uskoa siihen, että yhteistyöongelmat, jotka ovat yksi syy sijoitusten päättymiseen, on mahdollista ratkaista. Jos yhteistyön pulmiin halutaan paneutua, erilaisia menetelmiä voidaan kehitellä halvemminkin kustannuksin.

NÄKEMYSEROJA SOSIAALIVIRANOMAISTEN KANSSA

Perhehoito on yhteiskunnan tarjoama palvelu, jonka valvontaa toteuttavat sosiaaliviranomaiset, jotka ovat parhaassa tapauksessa perheen tuki ja voimavara. Tilanteet perhehoidossa ovat niin monimutkaisia ja tapauskohtaisia, että sosiaalityöntekijälle ei helposti kerry vuosienkaan mittaan kokemuksen mukanaan tuomaa oppimista. Ammattitaitoinenkin sosiaalityöntekijä joutuu tilanteisiin, joissa ei "oikeaa" ratkaisua ole helposti löydettävissä. Hänen on haettava ratkaisua, joka on lapsen etu, mutta koska tilanteiden ennustaminen on vaikeaa, hän voi päätyä väärään ratkaisuun tai ratkaisuun, jonka perhehoitaja kokee vääräksi. Pienen kunnan sosiaalityöntekijä pohtii tilanteen ongelmallisuutta:

Joskus pienen kunnan sosiaalityöntekijät voivat olla tehtävässään niin kuormittuneita, että aito yritys toimia lapsen edun mukaisesti voi johtaa myös siihen, että sijoitus sen hetkisessä sijaiskodissa päättyy. Pienen kunnan sosiaalityöntekijän on mahdoton tehtävä arvioida ja tukea lapsia, biologista verkostoa ja sijaisperhettä sekä ottaa vastaan ja puntaroida myös muiden mahdollisten yhteistyökumppaneiden (koulu, terveydenhuolto, terapeutit...) viestit. Voisiko haastavat tilanteet ja niihin liittyvät yhteydenotot aiheuttaa siis sellaista kuormitusta työntekijälle, että ratkaisuksi haetaan sijoituspaikan vaihtamista, en tiedä... Mutta tuntuisi tuokin kovin inhimilliselle joskaan ei aina ja välttämättä oikealle ratkaisun haulle

Moni perhe on kokenut tulleensa väärin arvioiduksi ja epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Sosiaalityöntekijästä voi tulla perheen painajainen. Harvoin kuitenkaan sosiaalityön-tekijöiden kanssa syntyvät ristiriidat saavat perheen luopumaan sijaisvanhemmuudesta. Useimmin tapahtuu niin, että sosiaalityöntekijät näkevät syystä tai syyttä perheen tilanteen sellaiseksi, että lapsen edun mukaista on siirtää hänet muualle. Näissäkin tilanteissa jokin muu taho on ollut yleensä aloitteellinen, mutta päätäntävaltaa käyttävät sosiaaliviran-omaiset.

Kun sijaisvanhemmilla alkaa olla vaikeata, luonnollinen yhteistyökumppani olisi sosi-aalityöntekijä, mutta tilanne ei ole yksinkertainen, kuten seuraavan sijaisäidin mielipiteestä ilmenee:

Me tunnetaan olevamme tosi yksin. Meillä on välillä tän Tiian kanssa ollut tosi vaikeeta. Mutta mä en uskalla hakea sosiaalityöntekijöiltä tukea, kun mä pelkään, että jos mä valitan, että olen uupunut, tai kerron kovin lapsen ongelmista, niin se otetaan meiltä pois. Yhdelle mun tuttavalle kävi näin.

Joskus sijaisperhe näkee oman tilanteensa täysin erilaisena kuin sosiaalityöntekijät. Keski-ikäinen useita lapsia kasvattanut Eila joutui yllättävään tilanteeseen:

Meille ei kerrottu, mistä oli kysymys vaan käskettiin tulla seuraavana päivänä neuvotteluun sosiaalitoimistoon kaikkien lasten kanssa. Meillehän putos siellä sellanen pommi, että Jonne (14v.) oli naapurissa puhunu, että se käy mun kanssa saunassa, kun Eikka on iltavuorossa. Meillä on rantasauna tuolla puolenkilometrin päässä ja yleensä Eikka käy poikien kanssa. Jos Eikka on työvuorossa, menen saunalle ja istun kuistilla vaatteet päällä vahtimassa ja vielä varmuuden vuoksi vaadin, että uimaan mennessä laitetaan uimahousut jalkaan - Jonnen taustan takia. Jonnella on takanaan seksuaalista hyväksikäyttöä. Mä en tiedä, mitä se oli ihan tarkalleen naapurissa sanonut, oliko se taas sekoittanut menneisyyden ja nykyisyyden. Jonnelle kävi niin, että se muistaa käyneensä Linnanmäellä ja Särkänniemessä ja risteilyillä omien vanhempien kanssa, vaikka varmasti oli käynyt vain meidän kanssa. Joka tapauksessa naapuri oli soittanut tälle uudelle sosiaalityöntekijälle. Eli meistä oli tehty lastensuojeluilmoitus. Kaikkia lapsia haastateltiin. Se asia selvisi väärinkäsitykseksi.

Kirjassani "Lainaksi annettu lapsi" kerrotaan tarina ongelmallisesta suhteesta sosiaalityöntekijään.

Meille sanottiin, että se on terve, mutta jälkeenpäin saatiin tietää, että se on FAS-lapsi ja sillä on silmissäkin aika paha vika sen takia, mutta se oli sivuseikka. Olis me se otettu ja pidetty siitä huolimatta. Mutta meille tuli sellainen tunne, että ne tahallaan salasi meiltä sen häiriöt, että ne olivat ajatelleet, että ne odottavat, kunnes me ollaan kiinnytty siihen ja kertovat vasta sitten. Sijoitusvaiheessa sanottiin, että äiti ei juuri käy katsomassa, mutta sekään ei pitänyt paikkaansa. Ja varsinkin Susannan isoäiti alkoi pommittaa meitä jatkuvasti soitoilla. Me ei saatu ollenkaan rauhaa ja sitten me riitaannuttiin sen suvun kanssa ja vielä sosiaalityöntekijän kanssa. Sitten tuli semmoinen kriisitilanne, että me päätettiin luopua Susannasta. Ja vaikka minun elämässäni on kaikkea kauheaa ollut, niin ei se ole ollut mitään tämän rinnalla. Mieskin joutui jäämään töistä pois viikon sairaslomalle.

Perhe on haastattelun jälkeen kasvattanut aikuiseksi asti kolme sijoitettua lasta ja tehnyt onnistunutta yhteistyötä lasten syntymäperheiden ja sosiaalityöntekijöiden kanssa.

VÄLIEN RIKKOUTUMINEN SIJOITUKSEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN

Sijoituksen päättyminen ei yleensä päätä ihmissuhdetta, mutta on herkkä vaihe nuoren ja sijaisperheen historiassa. Hylkäämisen skeema voi aktivoitua siinä tilanteessa ja se voi aktivoida varhaisten hylkäämiskokemusten aiheuttamia tunnejälkiä. Nuori voi kohdistaa vihantunteita ja katkeruutta sijaisvanhempiin. Nuori aikuinen voi rakentaa tarinan, jossa sijaisvanhemmat ovat "konnan" roolissa. Monet sijaisvanhemmat ovat joutuneet kohtaa-maan aikuistuneiden nuoriensa vihanpurkauksia, joista osa voi perustua virheellisiin muistoihin tai vääriin tulkintoihin. Ei ole suinkaan harvinaista, että välit katkeavat nuorten aikuistumisen jälkeen kokonaan tai tilapäisesti.

Vaikka huostaan otetun nuoren murrosikään kuuluu kapinointia ja itsensä etsintää, varsinainen irtautumisviha voi jäädä rakentumatta. Biologisen lapsen tiivis suhde vanhempiin edellyttää riittävän määrän negatiivisia tai omaa päätäntävaltaa tukevia tunteita, jotta itsenäistyminen mahdollistuisi. Sijoitettu nuori ei ehkä ole kiinnittynyt yhtä tiukasti ja siksi ei koekaan sijaisvanhempia otteluvastustajiksi, sijaisvanhempi saatetaan kokea tukihenkilöksi. Sijoitettu nuori taistelee enemmänkin menneisyyden haamuja vastaan. Nuori ei ehkä olekaan valmis itsenäistymään ja kokee senkin takia tulleensa hylätyksi joutuessaan muuttamaan pois kotoa. Hän voi tässä vaiheessa hylätä perhekodin ihmiset ja lakata pitämästä yhteyttä tai vastaamasta yhteydenottoihin.

Joskus katkeamisen syynä voi olla uudelleen rakennettu suhde biologisiin vanhempiin ja kyvyttömyys käsitellä kaksien vanhempien asemaa tunnekentässä. Sijoitettujen lasten voi olla myös vaikea hyväksyä sijaisvanhempien vääriä menettelyjä ja epäoikeudenmukaista kohtelua. Vanhempien virheiden tiedostaminen on osa aikuistumista, samoin kuin niiden ymmärtäminen ja virheiden anteeksiantaminen. Sijoitetulla nuorella tämä prosessi ei ole helppo. Hän joutuu antamaan anteeksi kaksille vanhemmille. Voi myös olla että hänellä on ollut uskomus, jonka mukaan sijoitettujen vanhempien pitäisi korvata syntymävanhempien heikkoudet tai muuten olla esimerkillisiä. Lapsella voi myös olla uskomus, että sijaisvan-hemman tulee olla kuin "oma" vanhempi ja jos tältä ei ole tuntunut, tämän voi hylätä. Vanhemmille maksettu palkkio voi myös lisätä kriittisyyttä jälkeenpäin.

Jos sijaisperheessä on voimakkaasti korostettu biologisten ja sijoitettujen lasten tasavertaista asemaa perheen omina lapsina, erilainen suhtautuminen aikuistumisen alussa voi tuntua nuoresta hylkäämiseltä. Mahdollinen jääminen vanhempien antaman taloudellisen tuen ulkopuolelle aikuisena voi olla katkeroittavaa, jos perheen biologiset lapset sitä saavat. Samoin tieto jäämisestä tulevan perinnön ulkopuolelle voi olla jo etukäteen vihamielisyyttä aiheuttava asia. - Joissakin perheissä tosin sijoitetun lapsen taloudellinen tilanne aikuistuessa on sosiaalitoimen antamien tukien myötä selvästi pa-rempi kuin biologisten lasten, mutta se tuskin aiheuttaa katkeruutta biologisissa lapsissa.

Oma tausta huostaan otettuna lapsena voi nostaa pintaan monenlaisia hankalia tunteita, kun nuori tulee itse isäksi tai äidiksi. Oman vauvan lähellä aktivoituvat kysymykset siitä, miksi itse ei ole saanut normaalia hoivaa, miksi itse on tullut hylätyksi. Tässä vaiheessa nuori aikuinen voi reagoida hylkäämisen skeemaan mukaisesti olemalla itse hylkääjä joko hyökkäämällä syntymävanhempia tai sijaisvanhempia vastaan tai katkaisemalla heihin kokonaan yhteydenpidon.

Vaikka välien katkeaminen sijoituksen jälkeen ei ole purkautunut sijoitus, se voi aiheuttaa vanhemmissa aivan yhtä voimakkaita hankalia tunteita. Jälleen taustalla on uskomus, että sijaisperhe on kuin tavallinen perhe ja osapuolilla on senkaltaisia odotuksia vuoro-vaikutuksesta. Välien katkeaminen tavallisessa perheessä on erittäin harvinaista, sijais-perheissä yleisempää ja ammatillisissa perhekodeissa erittäin yleistä. Joskus etään-tymiseen ei ole mitään varsinaista syytä eikä siihen liity hankalia tunteita ja joskus välirikot korjaantuvat itsestään ajan myötä.

Seuraavan tarinan kertonut sijaisäiti on joutunut käsittelemään pitkään sijaiskotitytön lähdön ja irtautumisen aiheuttamia tunteita:

Idalla on aina ollut sosiaalisia ongelmia ja kontaktivaikeuksia. Hän lähti kotoa pois yhdeksäntoistavuotiaana sanomatta mitään. No sosiaalityöntekijän myötä selvisi minne ja miksi hän oli lähtenyt ja tavaratkin siirtyivät perässä. Vaikka syy ei varsinaisesti liittynyt perheeseemme, niin tapa lähteä haavoitti. Silloin minusta tuntui, että pistin oli mennyt sydämeni läpi. Yritin pitää yllä suhdetta. Jotenkuten onnistuin siinä muutamien vuosien ajan.

Idan biologinen äiti oli ollut poissa kuvioista useita vuosia. Hän ei ollut käynyt katsomassa Idaa, vaikka olin kehottanut ja sosiaalityöntekijöiden kautta ilmoittanut, että meille voi tulla koska vaan ennakkoon ilmoittamatta. Sain myöhemmin kuulla, että hän oli Idalle kertonut, että en olisi halunnut hänen käyvän ja kerran, kun hän oli yrittänyt, minä en ollut aukaissut hänelle ovea. Kuulin että he tapailivat paljon. Kerran osuimme Idan luo samaan aikaan.

Välillä näytti, että kanssakäymisemme paranee. Sitten Ida muutti uuden ihmissuhteen myötä kauaksi, eikä minulla ollut yhteystietoja. Tapasin Idan biologisen äidin marketissa ja kysäisin Idan kuulumisia, jolloin hän sanoi, että Ida on kieltänyt kertomasta. Ajattelin että vai niin, pääsitpä voittajaksi ja nautit siitä - nyt minä luovutan.

Välit voivat katketa myös perhehoitajien aloitteesta eikä tilanne suinkaan ole heille helppo. Joskus rikollinen toiminta ja vanhempien taloudellinen hyväksikäyttö tai katkerat syytökset katkovat välejä. Joskus aikuistuneen nuoren päihteiden väärinkäyttö voi johtaa tilantee-seen, jossa vanhempien on pakko suojata omaa mielenterveyttään tai perhettään. Tilannetta ei suinkaan helpota se, että nuori saattaa toivoa välien korjaantuvan, esittää erilaisia toiveita ja yrittää käyttää valtaa entisiin perhehoitajiin. Joskus sijaisvanhemmat tarvitsevat tukea sekä eroon että sen aiheuttamaan surutyöhön, vaikka nuoren lähdöstä kotoa on jo useita vuosia.

Biologinen vanhemmuus ei ole katkaistavissa ja adoptiovanhemmuus on purkamaton, mutta perhehoitaja voi itse päättää kulkeeko alkoholistin, narkomaanin, vangin tai psyykkisesti sairaan rinnalla ja minkälaiseen kontaktiin voimavarat riittävät.

Esimerkki: Uskomus siitä, ettei lastaan voi hylätä, voi olla niin vahva, että perhekodin äiti kokee, olevansa umpikujassa. Narkomaani aikuinen haluaa pitää häneen yhteyttä ja käyttää jatkuvasti hyväkseen ja sitä äiti ei enää jaksa. Asetelma sai hänet pohtimaan itsemurhaa. Aikuisen nuoren hylkääminen tuntui myös mahdottomalta vaihtoehdolta. Sosiaalitoimi ei ollut enää mukana tilanteessa ja äiti tunsi olevansa täysin avuton toimimaan siten, että ero toteutuisi. Myös tämä vaihtoehto nosti itsemurha-ajatukset pintaan.

Tällaisissa tilanteissa eroa haluava sijaisvanhempi tarvitsee ulkopuolista tukea. Kurssille tuli kerran perhehoitaja, jonka erosta aikuisen narkomaaninuoren kanssa oli kulunut jo useita vuosia, mutta haava oli edelleen auki ja sekä ammatillinen tuki että vertaistuki oli tarpeen elämässä eteenpäin pääsemiseksi. Hänellä oli edelleen perhehoidossa lapsia ja siksi hän halusi kasata itsensä voidakseen hoitaa täysipainoisesti tehtävää.

HOITOSUHTEEN JATKUMISTA TUKEVIA JA HORJUTTAVIA TEKIJÖITÄ

Tutkittaessa hoidon keskeytymisen syitä, voidaan aloitteen tekijä eli henkilö, joka oli ottanut asian ensimmäisenä puheeksi, määritellä suhteellisen luotettavasti, mutta kysymykseen: "Miksi niin on tapahtunut?", vastausta on vaikeampi löytää. Ajattelumalli tukitekijöistä ja haavoittavista tekijöistä selittää, miksi joku seikka aiheuttaa jossain perheessä sijoituksen purkautumisen ja toisessa sama asia ei niin tee. Näkökulma auttaa myös siirtämään toimintaa tukitekijöiden vahvistamiseen, jos haavoittavia tekijöitä ei pystyttäisikään vähentämään.

Esimerkki: 16-vuotias lähihoitajaksi opiskeleva Nina kasvoi neljävuotiaaksi biologisen äitinsä kanssa ja tottui saamaan aina tahtonsa läpi. Äidin alkoholiongelma paheni uuden avopuolison myötä ja Nina otettiin huostaan. Hän on alkanut kapinoida perheen melko tiukkoja rajoja vastaan ja haluaa muuttaa samalla paikkakunnalla asuvan syntymä-äidin luo oltuaan nykyisessä perhekodissa kahdeksan vuotta. Ninan kaveripiiri on tiivis ja hän viettää lähes kaiken vapaa-aikansa jonkun kaverin luona. Biologisella äidillä on uusi avopuoliso ja pieni lapsi, jonka hoidosta ei ole tehty lastensuojeluilmoituksia. Äidin juominen on jossain määrin hallinnassa, mies käy säännöllisesti työssä ja käyttää alkoholia kohtuullisesti.

Tutkimus ja sosiaalityön kentältä kerääntynyt käytännön tieto ovat nostattaneet esiin tekijöitä, jotka tukevat tavoitetta hoidon jatkumisesta. Samoin tiedetään tekijöitä, jotka lisäävät riskiä hoidon suunnittelemattomasta katkeamisesta. Jatkuvuutta tukevat ja sitä heikentävät tekijät voidaan jakaa sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin.

Tärkeimpiä tukitekijöitä ja haavoittavia tekijöitä pohtimalla voidaan ennustaa ja käsitellä mahdollista jatkumisen mahdollisuutta. Ninan kohdalla kaveripiirin vaikutus sai niin suuren painoarvon, että hoitosuhde katkesi ja hän muutti syntymä-äitinsä perheeseen, mutta viettää paljon aikaa kavereidensa luona. Koulussa poissaolot ovat lisääntyneet, mutta koulu sujuu muuten suhteellisen hyvin. Vuoden kuluttua lähdöstään Nina on alkanut pitää yhteyttä perhekotiin.

Nina oli mielessään punninnut lähtemiseen liittyvät negatiiviset ja positiiviset puolet. Hän tiesi elintasonsa laskevan, mutta suunnitteli menevänsä töihin koulun ohella. Hän oli myös kiintynyt perheen muihin lapsiin ja pelkäsi kaipaavansa heitä. Hän näki kuitenkin vapauden ja itsenäisyyden niin vahvana tavoitteena, että halusi lähteä. Perhekodin vanhemmat pohtivat myös tilanteen hyviä ja huonoja puolia omalta kannaltaan ja samalla miettivät omaa asennettaan Ninan lähtöön. Sosiaalityöntekijän tehtävänä oli ottaa vastuu lapsen edusta ja arvioida kokonaistilanteen kannalta, mikä olisi kaikki seikat huomioon ottaen paras mahdollinen ratkaisu, että lapsen etu toteutuisi. Hänen piti yrittää luotsata osapuolia sitä kohden.

Edellä kuvattu tapaus voisi päättyä neuvottelujen jälkeen siihen, että rajoja höllennetään jossain määrin ja koska mahdollisesti biologinen äitikään ei halua tyttöä ahtaaseen kotiin, sijoitus jatkuu. Mutta vastaavanlaiset tapaukset voivat myös päättyä siten, että tyttö tekee perheen isästä ja / tai äidistä rikosilmoituksen. Aiheettomat syytökset ja kesken olevat rikosprosessit ovatkin keskeytyneiden sijoitusten jälkeisen toipumistyön suurimpia haasteita.

• 6. KRIISEISTÄ SELVIYTYMINEN

Menetyksen käsittelyä sanotaan kriisityöskentelyksi tai surutyöksi. Menetys voi liittyä terveyteen, ihmissuhteisiin, taloudellisiin asioihin tai maineeseen. Joskus katkennut sijoitus sisältää paitsi ihmissuhteen menetyksen, myös taloudellisia menetyksiä ja koetun maineen menetyksen. Tutkimusten mukaan kriisityöskentelyssä on neljä päävaihetta: shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautumisen vaihe. Liitteessä 2 on esi-merkkejä ajatuksista ja tunteista kriisityöskentelyn prosessin edetessä. Jokaisen ihmisen surun polku on omanlaisensa, eikä etene suoraviivaisesti. Siinä saattaa olla siirtymistä "taaksepäin". Aika usein havaitaan myös kaupankäynnin vaihe, jossa syntyy epärealistinen toivo menetyksen peruuntumisesta ja mahdollisesti lupaukset muutoksista, jos niin kävisi. Varsinaisen käsittelyvaiheen jälkeen ihminen voi joutua tilaan, jossa tunteet ovat latistuneita, elämä vaikuttaa harmaalta - ei synkältä eikä toivottomalta, mutta jokseenkin merkityksettömältä.

Kriisissä koetut hankalat tunteet liittyvät niitä ruokkiviin ajatuksiin. Ajatukset muuttuvat ajan myötä, ja sen tiedostaminen, että hankalat tunteet eivät ole pysyviä tai poikkeavia, antaa toiveita. Erilaiset selviytymiskeinot vievät ajatuksia valoisampaan suuntaan ja korjaavat mahdollisesti vaurioitunutta itsetuntoa. On tärkeää kohdata menetys ja hankalat tunteet ja suostua käsittelemään menetystä. Silloin päästään eteenpäin toipumistyössä, eivätkä hankalat tunteet koteloidu ja aiheuta tuhoa myöhemmässä elämänvaiheessa. Toipuminen voi juuttua hankalien tunteiden tunnekaaokseen tai pitkittyneeseen suruun, jolloin puhutaan kroonistuneesta traumasta. Koteloitunut trauma tai kroonistunut trauma ei parane ilman että suostutaan käsittelemään menetystä.

MASENNUS JA KRIISITYÖ

Joskus menetyksen jälkeen puhutaan myös masennuksesta. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että menetykseen liittyvä alakulo on erotettavissa varsinaisesta psykiatrisesti diagnosoitavasta masennuksesta. Kriisiään käsittelevän masennukseen ei yleensä liity selvää itsetunnon heikentymistä kuten diagnosoitavaan masennukseen ja surutyötä tekevän sisäinen ajatusmaailma on rikas, mutta masennusta potevalle on tyypillistä ajatusmaailman autius ja tyhjyyden tunne.

Varsinaisen masennuksen oireet ovat seuraavanlaisia:

• pitkittynyt alakuloinen mieliala
• uupumus ja väsymys
• ärsyyntymisherkkyys
• toimintakyvyn väheneminen, aikaansaamattomuus
• kiinnostuksen puute asioihin, jotka ennen tuottivat mielihyvää
• itseluottamuksen väheneminen
• itsesyytösten lisääntyminen
• päätöksenteon vaikeus
• ruokahalun muutokset
• unihäiriöt (liikaunisuus, unettomuus, aamuyön heräily, vaikeus nukahtaa uudelleen)
• keskittymisvaikeudet
• selittämättömät fyysiset oireet (päänsärky, pahoinvointi, lihaskivut)
• toistuvat kuolemaan liittyvät ajatukset.

SUOJAUTUMISKEINOT

Kriisityön eri vaiheissa ihmisellä on käytössään psykologisia työkaluja, joiden avulla yritetään rajoittaa negatiivisten tunteiden määrää ja voimakkuutta. Suojautumiskeinojen avulla ihminen yrittää estää hankalia tunteita kuten esimerkiksi ahdistuneisuutta kasvamasta suuremmaksi kuin hänen kestokykynsä. Suojautumiskeinot ikään kuin vääris-tävät todellisuutta ihmisen omaksi eduksi. Ihminen puolustautuu mielen pohjalta uhkaavia hankalia tunteita vastaan ja siksi niitä nimitetään myös puolustusmekanismeiksi eli defensseiksi. Jos oma tarina on defenssien värittämä, se sitoo psyykkistä energiaa. Defensseistä luopuminen ja totuuden katsominen silmästä silmään on osa toipumisprosessia. Kun sijaisvanhemmuus kriisiytyy tarvitaan anteeksiantoa ja itsemyötätuntoa. Jokainenhan tekee virheitä ja kriisitilanteessa omassa minäkuvassa korostuu epäon-nistumiset ja väärät valinnat. Niiden kieltäminen ja torjuminen sitoo turhaan energiaa. Niiden tiedostaminen, ymmärtäminen ja anteeksiantaminen vapauttavat.

Esimerkki: Kun ihminen kohtaa yllättävän kriisin, kieltämisen suojau-tumiskeino aktivoituu välittömästi. Ihminen ei usko tapahtumaa todeksi ja siksi pystyy toimimaan ilman tunnekuohua järkevästi. Samaan aikaan tiedostamaton työskentelee kerätäkseen valmiuksia kriisin käsittelyyn. Käytännössä alkushokki voi kohdata niitä, joissa lapsi on yllättäen siirretty muualle.

Esimerkiksi voi olla, että sijaisvanhemmasta on tehty rikosilmoitus ja samalla kun hän saa siitä tiedon, sijoitettu nuori siirretään toiseen hoitopaikkaan. Kriisin psyykkinen käsittely (surutyö) alkaa. Vanhempi ei ensin voi uskoa, että niin on todella tapahtunut (alkushokki), mutta kerää konemaisesti lapsen tavaroita ja hyvästelee lapsen ilman tunnekuohuja. Ulkopuolinen saattaa ajatella, että tunteettomuus on todiste vanhemman syyllisyydestä, vaikka kysymyksessä onkin viattoman ihmisen alkushokki. Seuraavassa vaiheessa vanhempi alkaa reagoida tunteella ja esimerkiksi yrittää saada selville syytteen alkusyyn ja kohdistaa epämääräistä vihaa eri kohteisiin. Seuraavaksi hänessä saattaa herätä toivo, että sekä rikosilmoitus että lapsen siirto pois peruuntuisi. Kun käy selväksi, että niin ei tapahdu, kielteiset tunteet aktivoituvat uudelleen. Vanhempi voi kohteen-vaihdon suojautumiskeinon avulla siirtää sosiaalityöntekijää kohtaan tuntemansa vihan puolisoonsa tai yhteiskuntaan tai poliisiin, koska tietää että sosiaalityöntekijään kohdistettu viha hankaloittaisi yhteistyötä. Vanhempi voi myös käyttää torjunnan suojautumiskeinoa ja unohtaa vuosien varrella tapahtuneita tilanteita, joissa on itse toiminut virheellisesti.

Suojautumiskeinojen tunnistaminen auttaa ymmärtämään joskus käsittämättömältä tuntuvaa käyttäytymistä. Normaalisti leikki-ikä ja murrosikä ovat suojautumiskeinojen aktivoitumisen aikaa samoin kuin erilaiset kriisitilanteet. Sijaisperheissä joudutaan kohtaa-maan lapsen kriisejä enemmän kuin tavallisessa perheessä ja lisäksi syntymävanhempien lapsen menettämisen surussa aktivoituvat suojautumiskeinot voivat aiheuttaa ongelmia.

Sijoituksen purkautumisvaiheessa voivat suojautumiskeinot vaikuttaa eri osapuolien käyt-täytymiseen ja luoda tilanteeseen kaaosta. Omia suojautumiskeinoja on vaikea tunnistaa, mutta muiden suojautumiskeinojen tunnistaminen auttaa ymmärtämään heitä. Kun tilan-teen aiheuttama ahdistus kevenee, myös suojautumiskeinojen käyttämisen tarve vähenee ja ihminen voi selvitellä sotkeutuneita ihmissuhteita toimivammiksi.

Kieltäminen ja torjunta

Alkeellisin ja pienillä lapsilla yleisin suojautumiskeino on kieltäminen. Siinä uhkaavan sisäisen tai ulkoisen yllykkeen olemassaolo yksinkertaisesti kielletään. Vauva voi pelot-tavassa tilanteessa sulkea silmänsä, silloin ulkomaailmaa ei ole enää hänelle olemassa. Kun lapsi kivun hetkellä toteaa: "Ei satu yhtään", hän kieltämällä kivun yrittää vapautua siitä. Samanlaisia vapautumisyrityksiä on henkisten kipujen kohdalla: "Ei haittaa, vaikka oma äiti ei tullutkaan katsomaan."

Sijoitetun lapsen menneisyys voi olla niin täynnä ahdistavaa sisältöä, että se on paras kieltää kokonaan. Hän voi pudottaa sen muististaan, eikä pysty palauttamaan asioita mieleensä, vaikka hänelle niistä kerrotaan. Joskus lapsi ei muista mitään siitä, mitä hänelle tapahtui omassa kodissa ennen huostaanottoa.

Esimerkki: Kuusivuotias tyttö oli huostaan otettu, koska isä oli toistuvasti lyönyt häntä. Sijoitusvaiheessa hän itse kertoi asiasta ja osoitti voimakasta pelkoa isäänsä kohtaan. Muutaman kuukauden kuluttua hän halusi isänpäivänä kuitenkin mennä viemään tälle lahjaa. Kun lyömisestä keskusteltiin tämän jälkeen, tyttö oli aivan varma, ettei isä ollut koskaan lyönyt häntä.

Myös lapset itse tekevät sellaista, mitä eivät voi hyväksyä, ja kieltämällä tekonsa yrittävät vapautua sen aiheuttamasta ahdistuksesta. Kun seinäpiirroksille ei löydy tekijää eikä maljakon sirpaleille selitystä, kyseessä voi olla kieltäminen suojautumiskeinona. Mitä isommasta lapsesta on kysymys, sitä luultavampaa kuitenkin on, että hän yksinkertaisesti valehtelee. Joskus perhehoitajat, joita ahdistaa ajatus, että lapsi ei olekaan heidän omansa, kieltäytyvät kokonaan ajattelemasta asiaa. Samalla he kieltävät lapselta oikeuden perhehoitolapsena olemiseen, oikeuden omaan menneisyyteensä ja sukuunsa.

Joskus syntymävanhemmat kieltävät omat ongelmansa ja niiden syyn huostaanottoon. Jos he tahtovat saada lapsen takaisin omaan perheeseensä, menneiden ja nykyisten ongelmien kieltäminen on heidän tavoitteidensa mukaista. Joskus kyseessä on tietoinen valehteleminen, joskus alitajuinen suojautumiskeino. Sijoitettu lapsi voi pudottaa muististaan kaikkein traumauttavimmat tapahtumat, joita on joutunut kodissaan kokemaan. Hän voi aidosti pitää alkuperäistä kotiaan hyvänä ympäristönä eikä ymmärrä, miksi joutuu olemaan perhekodissa.

Kieltämisen kanssa samansuuntainen, mutta kevyempi suojautumiskeino on torjunta. Siinä muistetaan ja havaitaan valikoivasti, mutta todellisuus on kuitenkin palautettavissa mieleen. Kun lapsi alkaa ajan mittaan lisääntyvästi muistella menneisyyttään omassa kodissaan tai toisessa sijaiskodissa tai lastenkodissa myönteisessä valossa, hän käyttää torjuntaa ja "Aika kultaa muistot".

Heijastaminen

Heijastaminen on suojautumiskeino, jossa omat tai läheisen ihmisen ahdistavat piirteet, ajatukset, tunteet tai teot ensin kielletään ja sen jälkeen heijastetaan johonkin toiseen.

Kun ihmiselle esitetään neutraali kuva perheestä ja häntä pyydetään keksimään siitä tarina, hän heijastaa kuvaan oman kokemusmaailmansa ja voi kertoa omista perheeseen liittyvistä kipeistäkin tunteista, joita ei ole uskaltanut nähdä todellisuudessa. Yksittäiset perheenjäsenet sekä suojautuvat heijastamalla että toimivat heijastumien kohteena. Lasten tappeluiden selvittelijä saa yleensä kuulla osapuolien vakuuttavan viattomuuttaan: "Toi sen alotti." Oman syyllisyyden näkeminen on liian uhkaavaa. Murrosikäinen nuori voi heijastaa omia ahdistusta tuottavia piirteitään vanhempiin ja sijaisvanhempiin ja nähdä piirteensä virheellisesti heidän ominaisuuksinaan ja sitten syytellä heitä.

Heijastamisen eräs muoto on hylkäämiskokemuksen yhteydessä käsitelty hylkäävän vanhemman ominaisuuden heijastaminen syntymävanhemmasta sijaisvanhempaan ja samaistuminen väärin käsitettyyn sijaisvanhempaan ja piirteen omaksuminen itselle. Kun lapsi kokee sijaisvanhemmat hylkäävinä ja sitten itsensäkin hylkääjänä, hän tuo vuoro-vaikutukseen vaikeasti käsiteltäviä piirteitä. Kun hän suhtautuu sijaisvanhempaan odottaen hänen hylkäävän, sijaisvanhemmassa voi herätä vastatunteena ajatuksia ja tunteita, jotka osittain kokee itselleen vieraiksi, mutta ne voivat tiedostamattomasti ohjata hänen käyt-täytymistään hylkäämisen suuntaan.

Esimerkki: Seija ihmetteli sijoituksen alkuaikoina, miksi Sara sai hänet tuntemaan itsensä joksikin muuksi, kuin mitä hän itse todellisuudessa oli. Sara ikään kuin antoi roolivihkon käteen ja odotti tietynlaisia hylkääviä vastauksia. Joskus Seija huomasi sanovansa ihan erilaisia vuorosanoja kuin mitä hän oli itseltään tottunut kuulemaan. Kun hän tajusi, että jostain syystä Sara odottaa häneltä hylkäävää käyttäytymistä, hän alkoi tietoisesti kiinnittää huomiota siihen, ettei provosoitunut Saran odotuksista, vaan käyt-täytyi oman persoonallisuutensa mukaisesti itselleen tutulla, luontaisella tavalla.

Perhehoitajat joutuvat usein kohtaamaan biologisten vanhempien syyllisyyden aiheuttamat heijastumat. Varsinkin äidille omasta lapsesta luopuminen on todella kipeä asia. Ellei sitä kipeyttä hoideta, se voi oireillaan tulehduttaa äitien välit. Myös ehjässä, ns. normaaliperheessä syyllisyys oman lapsen hoidon laiminlyönneistä on niin arka asia, että se aiheuttaa heijastumia. Ihminen alkaa nähdä tuttavapiirissään kuviteltuja laiminlyöntejä.

Arvostelun kohtaaminen on aina raskasta, vaikka sen tietäisikin olevan aiheetonta. On luonnollista, että perhehoitajat kokevat syntymävanhempien taholta tulevan arvostelun kohtuuttomana. Samalla kuitenkin on luonnollista, että nämä arvostelevat, ellei heidän lapsen menettämisen aiheuttamaa kriisiään ole hoidettu, kuten oli jäänyt tekemättä seuraavassa tapauksessa, jonka eräs perhehoitaja kertoi:

Sari kuljetti Hannaa mukanaan puistossa kaljaporukoissa, eikä se tyttö ollut saanut ruokaakaan tarpeeksi. Se oli niin laihakin meille tullessaan. Mutta aina kun Sari kävi, se etsi vikoja Hannan hoidosta. Ensimmäisellä kerralla Hannan kynnet olivat sen mielestä liian pitkät. Se pyysi saksia ja alkoi leikellä niitä. Kyllä se minusta tuntui pahalta. Sitten Sari riisui Hannalta vielä sukkahousutkin ja leikkasi varpaiden kynnet ja samalla koko ajan moitti, että oli annettu kasvaa niin pitkiksi.

Eron kriisissä heijastamiset ovat yleisiä. Sijaisvanhemmat voivat saada niskaansa mitä yllättävimpiä syytteitä eri tahoilta, vaikka kukaan ei tietoisesti valehtelisikaan. Tulehtuneessa tilanteessa yhteiskeskustelut voivat vain lisätä ongelmia. Heijastaminen voi aktivoitua myös siinä vaiheessa, kun huostaan otettu aikuistuu ja saa omia lapsia. Syntymävanhemman hylkääjänä toimiminen on liian ahdistava asia ja sijaiskotivanhempiin voidaan turvallisemmin siirtää syytökset.

Sisäistäminen

Heijastamiselle vastakkainen suojautumiskeino on sisäistäminen, jossa ihminen omaksuu menettämänsä tärkeän ihmisen ominaisuuksia. Esimerkiksi vaimo saattaa miehensä kuoleman jälkeen alkaa kirjoittaa tämän käsialalla tai käyttää tämän sanontatapoja. Tunnettu esimerkki sisäistämisestä on näyttelijä Katherine Heburn, joka rakkaan veljensä kuoleman jälkeen alkoi ilmoittaa omaksi syntymäajakseen veljensä syntymäajan.

Sijoitettu lapsi voi sisäistää menettämänsä syntymävanhemman tai sisaruksensa piirteitä erotilanteen jälkeen. Lapsi voi myös omaksua perhekodin muiden lasten käyttäytymistä, jos kokee menettäneensä omaa minuuttaan siirtymisvaiheessa. Hän voi esimerkiksi papukaijamaisesti toistaa muiden puheita. Joskus kyseessä ei ole suojamekanismi vaan mallioppiminen. Suojamekanismi se on silloin, kun lapsi taistelee sitä ahdistusta vastaan, että on menettänyt kodin ja roolin vaihtumisen myötä omasta identiteetistään liian paljon. Hän haluaa määritellä itsensä uudella tavalla ja sijoittaa minäkäsitykseensä itselleen tärkeiden ihmisten piirteitä. Piirteet voivat olla myös negatiivisia, mutta nekin ovat lapsen mielestä merkityksellisiä ja täyttävät tyhjyyttä.

Tutkimuksissa on havaittu, että lapset yleensäkin sijoittavat samaa sukupuolta olevan vanhemman piirteitä omaan minäkäsitykseensä. Joskus sijoitettu lapsi näkee itsessään omaa sukupuoltaan olevan sijaisvanhemman piirteitä ulkonäössä ja käyttäytymisessä enemmän kuin niitä objektiivisesti ottaen onkaan. Kyseessä ei ole suojamekanismi vaan normaali samastumisilmiö.

Eristäminen

Jos negatiivinen tunnekokemus on ollut erittäin voimakas, lapsi voi myöhemmin tapahtumasta kertoessaan eristää siitä tunteet. Kun sijoitettu lapsi täysin tunteettomasti kuvailee mitä kauhistuttavimpia kokemuksiaan, ei todennäköisesti ole kyse siitä, että lapsi olisi tunteeton, vaan hän on itseään suojellakseen eristänyt muistostaan tunteet. Jos traumauttavaa tapahtumaa on aikoinaan käsitelty kriisihoidon yhteydessä riittävän hyvin, hirveä asia on voinut muuttua "tosiasiaksi". Siitä voi puhua lähes normaalisti, mutta jos asiasta puhuminen on ulkoa opitun luonteista, kyseessä on eristäminen ja lapsi tarvitsee terapeuttista apua kohdatakseen ja käsitelläkseen liian vaaralliseksi kokemiaan tiedostamattomaan sysättyjä tunteita vapautuakseen niiden aiheuttamasta painolastista.

Kohteenvaihto

Kun ihminen aiheuttaa toiselle mielipahaa, kohde yleensä vastaa samalla mitalla takaisin. Jos se ei ole mahdollista esimerkiksi toisen aseman tai etäisyyden vuoksi, ahdistus puretaan lähempänä olevaan tarkoitukseen soveltuvaan kohteeseen. Vanha esimerkki tästä on seuraava ketju: Pomo huutaa miehelle, mies kotiin tullessa vaimolle, vaimo pojalle ja poika potkaisee kissaa.

Perhekodin äiti on yleensä perheessä se turvallinen henkilö, joihin uskalletaan muiden aiheuttamia ahdistuksia purkaa. Hän saa vastaanottaa suuttumuksen, joka olisi kuulunut miehen esimiehelle, lapsen opettajalle tai päiväkodin tädille. Hän voi joutua vastaan-ottamaan pettymyksen aiheuttamaa vihaa, jota sijoitettu lapsi tuntee syntymä-äitiään kohtaan.

Sijoituksen alussa lapsi harvemmin purkaa vihaansa uuden perheen jäseniin. Kun viha etsii purkautumisteitä, se on turvallisempaa kohdistaa esineisiin: tavaroita heitetään ja hakataan rikki ja vaatteita revitään. Jos perheeseen on sijoitettu sisarukset, heikompi heistä voi joutua toimimaan vahvemman ukkosenjohdattimena kuten seuraavassa sijaisäidin kertomassa tapauksessa:

Kun Jussi ja Tiina tulivat meille, he riitelivät aina. Lähinnä se oli sitä, että Jussi rääkkäsi pikkusiskoaan. Sitten pistin merkille, että aina kun olin kieltänyt Jussilta jotain, hän ei sanonut minulle mitään, paiskasi vaan oven kiinni ja hetken kuluttua kuului Tiinan itku. Opin sitten menemään Jussin perään. Voi olla, että se Tiinan suojeleminenkin Jussia harmitti ja tyttö sai kuitenkin myöhemmin tuntea veljen suuttumuksen nahoissaan. Huomasin myös, että jos biologisen äidin käynnin jälkeen oli tavallista riitaisampaa, jotain kurjaa oli tapahtunut vierailun aikana. Opin kyselemään Jussilta pahan olon syytä ja aika usein hän pystyi sen kertomaankin.

Jos syntymävanhemmat alkavat toimia saadakseen lapsen takaisin ja lapsi itse ei sitä haluaisi, voi olla että hän asiasta kuultuaan kohdistaa vihantunteita sijaisvanhempiin. On yleistä, että kotivierailun jälkeen sijaisvanhemmat saavat tuntea kiukuttelua ja vihan-ilmauksia. Jos vierailuun liittyy lapsen kannalta vastentahtoisen palautuksen suunnittelu, jälkiseuraukset voivat olla perheelle vielä hankalammat.

Päinvastaiseksi kääntäminen

Joskus ihminen verhoaa jonkin ei-toivottavan luonteenpiirteensä vastakkaisen piirteen naamioon, tällöin hän estää kielletyn yllykkeen nousemista tietoisuuteen korostamalla käyttäytymisessään sen vastakohtaa. Esimerkiksi ihminen, jolla on taipumus vihata, kehittääkin rakastavan lähimmäisen roolin. Aidosta rakastavasta ihmisestä tuon roolin erottaa aika ajoin tapahtuva paljastuminen, vihan purkautuminen.

Lapsen kohdalla tämä päinvastaiseksi kääntäminen voi johtaa kasvattajaa harhaan ja lapsi voi jäädä ilman sitä hoivaa mitä hänen todellinen tunnetilansa edellyttäisi. Kun sijoitettu lapsi tulee perheeseen, hän voi esimerkiksi verhota pelkonsa reippauteen ja epävarmuutensa kovuuteen.

Joskus sijoitettu nuori lähtee omasta halusta yllättäen perheestä. Kun asiaa myöhemmin käsitellään palaverissa, hän voi olla niin ahdistunut tilanteesta, että omaksuu voittajan naamion. Ikävä ja turvattomuus, joita ero on aiheuttanut, verhoutuu hävyttömään ylimie-lisyyteen. Perheelle jää tilanteesta ahdistava olo. Joskus totuus nuoren todellisista tunteis-ta selviää kiertoteitse tai joskus nuori myöhemmin kertoo käyttäytymisensä syyn.

Pako unelmiin

Sijoitetun lapsen kohdalla pako voi merkitä unelmoimista elämisestä syntymä-perheessään kaikki sen puutteet unohtaen. Lapsi voi reagoida eroahdistukseen pakenemalla uudesta perheestä vanhaan. Nuoruusvaiheessa jatkuva pako unelmointiin omasta perheestä voi johtaa liian aikaiseen oman perheen perustamiseen. Unelmat voivat myös saada nuoret toivomaan palauttamista syntymäperheeseen, vaikka olosuhteet siellä olisivat kestämättömät.

Järkeistäminen

Omien likaisten motiivien kaunisteleminen on hyvin inhimillinen suojautumiskeino, samoin jälkeenpäin tapahtunut epäonnistumisten selitteleminen. Kukaan ei ole täydellinen kasvat-taja, mutta omien vikojen ohittaminen estää kehittymistä kasvattajana. Joskus se kriisi-vaiheessa suojaa minäkäsitystä. mutta jatkuvana asenteena johtaa ongelmiin.

Arvonkieltäminen

Kieltäminen on tyypillinen lasten suojautumiskeino, mutta sen eräs muoto on ahkerassa käytössä aikuistenkin keskuudessa. Ihmisillä on taipumus kieltää sellaisen arvo, jota ei pysty saavuttamaan, vaikka haluaisi. Syntymävanhemmat voivat mitätöidä perhehoitajien työn arvoa. Joskus sijaisvanhemmat voivat kadehtia lapsen syntymävanhempiaan kohtaan osoittamaa kiintymystä ja mitätöidä sen olemassaolon ja arvon.

Halkominen (splittaus)

Kahdet vanhemmat voivat olla lapselle ahdistava käsiteltävä ja siksi lapsi voi turvautua halkomiseen, jolloin hän näkee tilanteen mustavalkoisena. Sijaisvanhemmat voidaan nähdä täydellisinä ja syntymävanhemmissa ei nähdä mitään hyvää. Tilanne voi olla myös päinvastainen tai muuttua sellaiseksi purkautumiskriisissä tai sen jälkeen.

Suojautumiskeinojen käyttö

Terveellä aikuisella suojautumiskeinot ovat vain tilapäisapu kriiseissä. Mitä sallivammin ihminen uskaltaa itsensä ja elämän kohdata, sitä vähemmän hänen tarvitsee turvautua suojautumiskeinoihin ja sitä helpompi hänen on elää ja muiden elää hänen rinnallaan.

Perhehoitaja kohtaa arkipäivässään sekä lapsen, että oman perheensä jäsenien ja myös lapsen syntymäperheen jäsenien suojautumiskeinojen aiheuttamat vääristymät. Joskus perhe joutuu taistelemaan myös viranomaisten ja ammattiauttajien hoitamattomien ongelmien aiheuttamia suojautumiskeinoja vastaan. Esimerkiksi ammatti-ihminen voi heijastamisen vuoksi nähdä perheessä ongelmia, joita siellä ei ole tai voi jostain syystä kieltäytyä näkemästä ongelmia, joita siellä on.

Katkennut sijoitus on usein kriisin aihe ja kriisissä suojautumiskeinot aktivoituvat. Eri osapuolten yhteiset neuvottelut voivat tuntua katastrofaalisilta ja jättää osallistujille kuvan, ettei heitä ole ymmärretty. Oman tukihenkilön tuominen mukaan neuvotteluun antaa osallistujille mahdollisuuden paremmin puolustautua muiden suojautumiskeinoja vastaan, kun hänellä on rinnallaan asian samantapaisesti kokeva ihminen. Joskus tukikin näkee tilanteen vääristyneesti, mutta häneen voi helpommin vaikuttaa perusteluilla ja hänen on helpompi ei-asianosaisena nähdä totuus ja toimia mahdollisesti välittäjänä.

Suojautumiskeinoihin tutustuminen auttaa ymmärtämään, ettei ihmisen puheesta tai käyttäytymisestä voi suoraan päätellä, mitä hän syvimmillään tuntee tai ajattelee. Sitä minkälaisissa tilanteissa ihminen turvautuu suojautumiskeinoihin ja minkälaisia keinoja hän käyttää, voidaan selittää hänen persoonallisuutensa rakenteella, mahdollisilla psyykkisillä häiriöillä tai tilannekohtaisesti motiiveilla.

SELVIYTYMISKEINOT

Kohtaamme elämässä vaikeuksia ja kriisejä, jotka tuovat mukanaan pahanolontunteen ja erilaisia negatiivisia tunteita. Keinoja, joilla ihminen pyrkii pääsemään irti pahanolontunteesta, sanotaan selviytymiskeinoiksi. Hyvä selviytymiskeino vähentää pahaa oloa ja toimii ongelmanratkaisun suuntaisesti. Huono selviytymiskeino voi vähentää pahanolon tunnetta, mutta aiheuttaa lisää ongelmia eikä ratkaise kyseessä olevaa ongelmaa. Joku selviy-tymiskeino voi olla toimiva jonkun ihmisen elämässä, mutta jonkun toisen kohdalla ei toimi jonain ajankohtana tai ei ollenkaan.

Esimerkki: Sijaisäiti "Sanna" joutui luopumaan kahdesta sijoitetusta lapsestaan osittain virheellisten syytösten takia. Hän yritti päästä eroon hankalista tunteista monin eri keinoin: Humalajuominen ei vapauttanut ahdistuksesta. Se oli toimimaton keino. Rinnakkaissuhteen rakentaminen vei pois pahanolon tunteet, mutta toi muita ongelmia perheeseen - se oli toimiva keino, mutta huono. Ihminen voi vaihdella selviytymiskeinoja toimimattomista toimiviin ja huonoista hyviin. Sannan kohdalla työnteon lisääminen ei vienyt pois pahaa oloa, vaikka jonkun muun kohdalla sama keino toimii. Viimein Sanna haki sosiaalista tukea ammattiauttajalta ja sai huomata, että selviytymiskeino oli toimiva eli vähensi pahanolon tunnetta ja ongelmien ratkaisuun johtava.

Selviytymiskeinojen käyttöä on tutkittu ja havaittu, että kaikkein parhaiten toimii sekä pahaa oloa vähentävänä, että elämää rakentavana sosiaalisen tuen hakeminen. Sosiaalisella tuella tarkoitetaan asian käsittelyä perheen, suvun, ystävien, samaa kokeneiden tai ammatti-ihmisten kanssa.

Seuraavia keinoja käytetään yleisesti pahanolon tunteen käsittelyyn:

• fyysinen ponnistus, liikunta, fyysinen työ, seksi
• päihteet, tunnesyöminen
• toiminnallinen: kirjoittaminen, kirjoittamisen suunnittelu, valittamisen suunnittelu
• elämäntaitokirjallisuuteen perehtyminen
• puuhastelu, kodin järjestäminen, "shoppailu"
• kulttuuri (siitä nauttiminen tai sen tuottaminen, esimerkiksi voi lukea runoja tai kirjoittaa runoja),
• uskonnollinen toiminta (rukous, raamatun lukeminen jne)
• huumori
• mielen sisäinen kognitiivinen toiminta:
• ajattelu, pohdinta ja positiivisten näkökulmien etsiminen
• ajattelun tauottaminen eli päättää olla ajattelematta asiaa tietyn ajan ja jos se tulee mieleen vaihtaa ajatuksen johonkin itselle mieluisaan
• asian merkityksen muuttaminen eli ajattelee asiasta uudella, vähemmän ahdistavalla tavalla

Esimerkkejä huonoista selviytymiskeinoista:

päihteet, tunnesyöminen, lääkkeiden väärinkäyttö, parisuhteen ulkopuoliset suhteet, laastarisuhteet, itselle tai läheisille tuhoisa ideologia ja ryhmä, lohdutussyöminen, pako virtuaalimaailmaan, ylenmääräinen nukkuminen.

Huonona selviytymiskeinona voidaan pitää myös sitä, että perhe haluaa välittömästi uuden lapsen, tai useampia korvatakseen menetyksen ennen kuin lähtö on surtu loppuun saakka. Silloin uudella lapsella on korvaajan ja lohduttajan tehtävä, ja on vaara, etteivät hänen omat tarpeensa tule riittävästi kohdatuiksi.

Vertaistuki on havaittu hyväksi selviytymiskeinoksi ja viime vuosina on kehitetty mitä erilaisimpia haavoittavia elämäntilanteita ja kriisejä varten vertaistukiryhmiä sekä nettiin että reaalimaailmaan.

Aina ei ryhmää löydy ja sen sijasta tai lisäksi voi tarttua terapeuttisiin oma-avun eli itsehoidon välineisiin luotettavien sivujen avulla:

https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/itsearviointi_omaapu/oma-apu/Pages/default.aspx

Tämän oppaan toisessa osassa pyrin tarjoamaan välineitä oman tilanteen pohtimiseen ja kriisiprosessissa eteenpäin selviytymiseen ja paremman tarinan rakentamiseen. Eräs identiteetin määritelmä on seuraavanlainen: Identiteetti on tarina, jonka ihminen kertoo itselleen itsestään. Kriisiprosessissa tarina voi muuttaa sävyään riippuen siitä onko vallitseva tunne sillä hetkellä esimerkiksi katkeruus, häpeä vai syyllisyys. Kriisityön tavoitteena on rakentaa tarina, joka vastaa totuutta ja jonka kanssa on helpompi elää.

II OSA KOGNITIIVISEN TERAPIAN NÄKÖKULMIA SELVIYTYMISEN TUKEMISEEN

• HANKALIEN TUNTEIDEN JA AJATUSTEN VUOROVAIKUTUS

Kun ihminen satuttaa itsensä ja saa haavan, luonto alkaa välittömästi toimia siten, että haava parantuu. Samoin käy psyykkisten haavojen kohdalla, psyyke alkaa välittömästi toimia vähentääkseen pahanolon tunnetta. Ihmisellä on luontainen taipumus etsiä selviy-tymiskeinoja, kuten edellisessä luvussa kerrottiin. Joskus ammattiapu fyysisen haavan kohdalla voi toimia siten, että arvesta tulee kauniimpi. Psykologia tarjoaa myös erilaisiin teorioihin nojautuvia apuvälineitä, jotka saattavat toimia niin, että psyykkisestä arvesta tulee kauniimpi eikä se esimerkiksi ala vuotaa verta yllättäen uudelleen. Tässä luvussa käsitellään Kognitiivisen terapian menetelmiä, joita on mahdollista käyttää omahoitona.

Jokaisella meistä on lapsuudessa ja nuoruudessa syntyneitä hankalia tunnemuistoja, joista siten voi muodostua myöhemmän elämän tunneansoja (tunnelukkoja). Kenenkään elämä ei ole ollut täydellistä. Vaikka vanhempamme ovat yrittäneet parastaan, haitallisia jälkiä silti kerääntyy itse kullekin vuosien myöstä. Joskus meillä on lapsuuteen pohjaava selitys esimerkiksi sille, että syyllistymme turhasta, pelkäämme olla yksin mökillä tai kartamme mielipiteemme ilmaisua. Selitys voi olla oikea tai väärä, mutta oikeakaan selitys ei sinänsä auta meitä pääsemään eroon hankalasta tunteesta.

Tunteeseen liittyy aina ajatuksia, ja joskus ne kumpuavat virheellisestä uskomuksesta. Kognitiivinen terapia ei ole keskittynyt lapsuuden penkomiseen, vaikka virheellisen uskomuksen juurien tiedostaminen saattaakin motivoida työskentelyyn hankalien tunteiden kanssa. Kognitiivinen terapia keskittyy hankalien tunteiden muuttamiseen muutta-malla ajatuksia, jotka pohjaavat virheellisiin uskomuksiin.

Sijaiskotihoidon päättymistä käsiteltäessä joudutaan usein käsittelemään ikäväntunnetta. Vaikka tunne on hankala, se kuuluu osaan ihmisyyttä, eikä sitä lähdetä hoitamaan tai muuttamaan. Se on tunnehinta, joka joudutaan maksamaan siitä, että elämässä on ollut merkityksellinen ihmissuhde. Ikävän kanssa voi oppia elämään ja siitä voi rakentaa omaan tai jonkun muun elämään jotain hyvääkin. Syyllisyys, joka perustuu siihen, että on kohdel-lut väärin sijoitettua lasta, kuuluu myös elämää ohjaaviin tunteisiin. Mutta jos sen taustalla on syyllisyyden skeema, joka tekee tunteesta toimintakykyä tuhoavan, sitä pitääkin käsitellä.

Meillä on tunteita, jotka pohjautuvat lapsuuden samantapaisiin tilanteisiin, vaikka nyky-hetken todellisuus ei niitä edellyttäisikään. Tai me olemme voineet samaistua vanhem-piimme ja oppia heiltä tunteita, jotka eivät ole järkeviä omassa elämäntilanteessamme.

Esimerkki: Riitta pelkäsi olla yksin lasten kanssa mökillä. Hänelle tuli jatkuvasti mieleen ajatuksia siitä, että joku vieras voi tulla ja tehdä pahaa. Hänellä ei ollut lapsuudestaan sellaista muistoa, mutta kuitenkin hänelle oli rakentunut uskomus ulkoisesta uhasta. Tarkemmin ajateltuaan, hän tajusi, että uskomus oli peritty äidiltä. Äiti ei puhunut mökillä uhasta, mutta isän poissa ollessa oli aina laittanut kuistille isot saappaat ja siten viestitti lapsille, että mökille voi tulla "rosvo", joka isän saappaat nähtyään kääntyisi pois. Äidillä oli myös tapana vilkaista iltaisin pelokkaana mökkitielle. Riitta alkoi terapeutin avulla tehdä eroa äidin tunteiden ja omien tunteiden välillä: "Äidillä oli omat syynsä tuntea pelkoa, minulla on virheellinen syy". Hän alkoi mitätöidä uskomusta ulkoisesta uhasta: "Tämä on turvallinen paikka ja on aina ollut." Hän alkoi monella tavalla tietoisesti tuottaa turvallisuutta luovia ajatuksia ja rakensi oman voimalauseen. Lopulta hän testasi tunteiden käsittelyssään onnistumista viettämällä mökillä lokakuun pimeydessä viikon yksin.

Vaihe 1. toiminta: mökkioleskelun karttaminen ilman puolisoa

ajattelu: joku voi tulla jne tunne: pelko

uskomus: mökillä on turvatonta

vaihe 2. toiminta: mökkioleskelua myös yksin

ajattelu: kukaan vaarallinen ei tänne tule jne tunne: turvallisuus, rohkeus

uskomus: mökki on turvallinen paikka

Tunteet voidaan luokitella sen mukaan, ovatko ne kokijansa mielestä positiivisia tai negatiivisia, perustuvatko ne objektiivisesti ottaen tosiasioihin vai virheelliseen tulkintaan tai uskomukseen. Hankalillakin tunteilla on oma paikkansa elämässä, Mutta Kogni-tiivisessa terapiassa keskitytään tunteisiin, jotka ovat hankalia ja perustuvat virheellisiin uskomuksiin, koska ne taakoittavat turhaan elämää ja johtavat virheellisiin valintoihin.

TUTKITTUA TUNTEISTA

Aalto-yliopiston tutkimuksissa on havaittu eri tunteiden tuottavan fyysiseen olemukseen tuntemuksia, joita ihmiset kuvailevat jossain määrin yhdenmukaisesti.

Aivotutkija, professori Lauri Nummenmaa toteaa:

"Tunteet säätelevät kehon toimintaa kaikilla tasoilla keskushermostosta hengityselimistöön, jopa ruuansulatukseen asti.

- Tiedetään, että pitkään jatkuvat vihan ja kiukun tunteet ovat haitallisia sydän -ja verenkiertoelimien toimintaan. Pitkään jatkunut viha ja kiukku kuormittavat niitä.

Tunteet näkyvät neurobiologian tasolla. Toiminnallisen magneettikuvauksen kautta on kartoitettu erilaisia tunteita mittaamalla aivojen toimintaa eri tunnetiloissa.

Tunteille löytyy kehollinen sormenjälki."

Psykologi Pia Charpentier on luennossaan Kanta-Hämeen psykologeille v. 2017 siteerannut Bolten ajatuksia: Tunteet - myös äärimmäisen voimakkaat tunteet - aiheuttavat kehossa automaattisen kemiallisen reaktion, joka kestää 90 sekuntia. Tunne syntyy, kemiallinen reaktio käynnistyy ja tulvii verenkierron läpi, sitten se huuhtoutuu pois. Tunteen kokeminen pitkittyy ainoastaan jos itse pitkitämme sitä. Pitkittäminen tapahtuu ajattelumme kautta. Tämän 90 sekunnin aikana aivokemiamme hallitsee olotilaamme, sen jälkeen kokemamme on oma valintamme.(Jill Bolte Taylor, 2006. "My stroke of insight. A brain scientist's personal journey)

TUNTEIDEN MUUTTAMINEN

Ajatukset ja tunteet ruokkivat toisiaan vastavuoroisesti. Ihminen oppii kuitenkin hallitsemaan osittain tai jopa melko hyvin ajatuksiaan ja sitä kautta vaikuttamaan tunteeseensa.

Esimerkki: Sijaisäiti Anneli huomaa, että 14-vuotias poika on levoton kotiloman jälkeen. Pikkusisar kertoo pojan poissa ollessa, että tämä oli polttanut äidin kanssa makeaa tupakkaa. Haistettuaan pojan käyttämää villapuseroa, hän tunnistaa kannabiksen tuoksun.

Tapaus on tosi, mutta kaksi eri tapaa reagoida siihen ovat kuvitteellisia. Ensimmäisessä tapauksessa sijaisäiti käyttäytyy vihansa ohjaamana epäasiallisesti, mutta ymmärrettävästi. Toisessa tapauksessa sijaisäiti on ottanut tavakseen kriiseissä ja ristiriitatilanteissa aktivoida itselleen rakentamansa voimalauseen, joka on "Mikä on rakkautta Tommia kohtaan?". Lause ei välttämättä lopeta vihantunnetta. Jos Tommi olisi ollut läsnä, sijaisäidin ensiraivo olisi voinut kohdistua häneen (oikeutetusti). Mutta lauseen toistaminen tuo mieleen erilaiset ratkaisutilanteet, joissa on selvitty aikaisemminkin eteenpäin ja samalla se ohjaa etsimään nykyiseen tilanteeseen ratkaisuja. Sijaisäiti ikään kuin etsii itsestään ammatillisen, ohjaavan asenteen.

Voimalause

Psykologiassa puhutaan voimalauseista eli affirmaatiolauseista. Ne ovat lyhyitä, tosiasioihin perustuvia, itse rakennettuja tai valittuja lauseita, joilla taistellaan hankalaa tunnetta ja sitä tuottavia ajatuksia vastaan. Voimalauseen voi etsiä kirjallisuudesta, runokokoelmista, uskonnollisista teksteistä jne. Sen voi keksiä itse ja käyttää siten itselleen sopivaa ilmaisua. Voimalause voidaan kirjoittaa "huoneentauluksi" seinälle tai laittaa tietokoneen alkunäyttöön. Esimerkiksi kriisikurssin nimestä oleva pätkä: "Riittävän hyvä, sittenkin" sopisi monelle voimalauseeksi ja sen toistuva kertaaminen rakentaa aivoihin uudenlaisia ajatuspolkuja ja sitä kautta vaikuttaa tunteisiin. Pelkkä "Olen hyvä" -lause, jota silloin tällöin tarjoillaan itsetunto-ongelmiin, ei toimi kovin hyvin. Lauseen taustalla täytyy olla tosia perusteluita, joihin ihminen voi uskoa lisääntyvässä määrin. Riittävän hyvä -termi ("kyllin hyvä äiti") on alun perin psykoanalyytikko Donald Winnicotin 1950-luvulla luoma käsite. Sen mukaan kyllin hyvä on vanhempi, joka virheellisten menettelyjen lisäksi menettelee riittävän usein oikein, jotta lapsi aikuistuttuaan pystyy itse vanhemmuuteen.

Ajatusten muuttaminen

Ajatusten ja tunteiden vuorovaikutus on kuvattu kognitiivisessa terapiassa yleensä kaksisuuntaisilla nuolilla, kuten myös niiden vuorovaikutus käyttäytymisen kanssa. Kun tunteet aiheuttavat ongelman, voidaan kiinnittää huomiota siihen, millaisia ajatuksia tunteen vallassa oltaessa ajatellaan. Kun ajatusten kanssa aloitetaan tehdä työtä, se vaikuttaa myös siihen, mitä tunnepuolella tapahtuu. Tunteiden muuttuminen mahdollistaa myös käyttäytymisen muuttumisen kuten esimerkissämme mökkipelosta. Vaikka kognitiivinen terapia keskittyy ajatusten muuttamiseen, sitä saatetaan yhdistää myös lääkinnälliseen kuntoutukseen kuten joskus masennuksen hoidossa. Kolmioilla kuvattu muuttumisprosessi voi alkaa jokaisesta kolmesta eri lähtökohdasta:

• Tietoinen, tahtoon pohjautuva ajatusten muuttaminen rakentaa uusia ajatuspolkuja aivoihimme.
• Tunteisiin voidaan vaikuttaa suoraan kemiallisesti lääkkeiden tai päihteiden avulla: tunne muuttuu ja ajatukset muuttuvat ja samoin käyttäytyminen.
• Käyttäytymisen muuttamisella voidaan vaikuttaa ajatuksiin ja tunteisiin. Esimerkiksi masentunut ihminen, joka makaa yöpuvussaan koko päivän sängyssä, tuottaa usein itseään soimaavia ajatuksia, jotka lisäävät alakuloa. Jos joku ystävä saa hänet nousemaan sängystä ja lähtemään kanssaan kävelylle, käyttäytyminen saa välittömästi aikaan muutoksen ajatuksissa ja tunteissa. "Liike on lääke" -lause pitää paikkansa myös masentuneen kohdalla. Itsetunto-ongelmaisia on joskus opetettu käyttäytymään niin kuin heillä olisi hyvä itsetunto, jolloin ympäristön suhtautuminen ja mahdollinen palaute vahvistaa myönteistä käsitystä itsestä ja muuttaa sen mukaisesti ajatuksia ja tunteita.

Vanhan kansan ohje laskea kymmeneen vihatilanteissa on ihan hyvä. Siinä estyy uusien vihaisten ajatusten rakentaminen, kun huomio kiintyy laskemiseen. Samalla viha laantuu ja järkevämmät ajatukset ja käyttäytyminen voivat saada tilaa. Mutta menetelmä ei toimi, jos ihminen ei vihassaan halua laskea, ei ole motivoitunut vihan laannuttamiseen. Perhehoi-tajaksi sitoutuessaan vanhempi on onneksi yleensä motivoitunut toimimaan tilanteen kannalta järkevästi. Edellä kerrottiin esimerkki "Annelin" luontaisesta reagoinnista kuul-tuaan pojan kannabiksen käytöstä. Ensimmäisenä tunteena kuohahtaa viha biologista äitiä kohtaan.

Ajatus Tunne

Julia on törkeä. Kotilomat loppu. Kasvava viha

Se nainen teki tän mun kiusakseni.

Mä vihaan sitä ämmää. Mä teen rikosilmotuksen.

Vihasta seuraa käyttäytyminen, joka ei ole harkittua eikä rakentavaa. Käyttäytyminen saa voimansa ajatuksista ja tunteesta ja samalla se ruokkii vihan tunnetta ja ajatuksia.

• Esimerkki Käyttäytyminen

Raivoisa biologisen äidin haukkuminen tytölle

mikä vaikuttaa vihan ajatusten ja tunteiden kasvamiseen

Ajatus Tunne

Julia on törkeä. Kotilomat loppu. Kasvava viha

Se nainen teki tän mun kiusakseni.

Mä vihaan sitä ämmää. Mä teen rikosilmotuksen.

Tommi lähtee meiltä. jne

2. Esimerkki opitusta tavasta reagoida

Käyttäytyminen

Soitto tai sähköpostia sosiaalityöntekijälle

Ajatus Tunne

Julia on törkeä Viha

Rauhotu Laimeampi viha

(Mikä on rakkautta Tommia kohtaan = voimalause) Huolestuneisuus

Miten voin auttaa Tommia Toiveikkuus

Uhrihan Tommi on, niin kuin Juuliakin jne

Vaihtoehtoisia tunteen käsittelyn polkuja:

· Tunnistettu tunne

Viha, jonka kohteena on ensisijaisesti biologinen äiti Juulia. Tunteen laukaisi pikkusiskon kertomus kannabiksen käytöstä. Taustalla ovat lisäksi kokemukset Juulian kilpailuasenteesta Annelia kohtaan ja siitä johtuva Tommin lahjominen sekä Annelin käskyjen ja ohjeiden mitätöinti.

· Millaisia ajatuksia tunteeseen liittyi?

Julia on törkeä. / Kotilomat loppu./ Se nainen teki tän mun kiusakseni./ Mä vihaan sitä ämmää./ Mä teen rikosilmotuksen./ Tommi lähtee meiltä. jne

· Motivoituminen tunteen ja ajatusten käsittelyyn. Miksi on itselleni tärkeää työstää tunnetta?

Toimin rakentavammin, jos en ole vihan vallassa. Haluan ajatella, mikä on Tommin etu tässä tilanteessa.

• Tunnetyöskentely Mahdollinen tulkinnan muuttaminen: Voitko tulkita tilanteen toisin? Olisiko joku toinen tulkinta todempi? Onko toinen tulkinta tarkoituksenmukaisempi? Mikä olisi kaikkein mieluisin tulkinta tapahtumasta?

Olikohan asia niin kuin pikkusisko kertoi? Jos haju villapuseroon on tarttunut muuten. Asia täytyy tutkia.

Virheellisen uskomuksen paljastaminen

Mulla on oikeus tunteisiini vihata ja raivota, jos tuntuu siltä (Väärin!)> toimiva uskomus:

Oikeus raivota ei tarkoita, että kannattaa raivota.

Myötätuntonäkökulma

Annelilla saattoi olla muitakin keinoja taltuttaa vihaansa. Hän on esimerkiksi tietoisesti yrittänyt opetella myötätuntoista asennoitumista Juuliaa kohtaan ja soveltamalla oppia saa oman vihan tunteensa talttumaan.

Myötätunto on

1. Tietoisuutta - kyky havaita toisen tilanne, kyky jakaa.

2. Tunnetta - halu eläytyä toisen tilanteeseen, motivaatiota

3. Toimintaa - toisen parhaaksi toimimista

Lähde: Pessi ym. Myötätunnon mullistava voima

• Julia on törkeä. > Uhrihan se Juuliakin on.
• Kotilomat loppu. > Miten saisi tapaamiset järjestettyä niin, ettei vastaava toistu.
• Se nainen teki tän mun kiusakseni. > Juulia rakastaa Tommia, vaikka ilmaisee sen väärin.
• Mä vihaan sitä ämmää. > En hyväksy Juulian tekoa, pakko sitä on kuitenkin ymmärtää.
• Mä teen rikosilmotuksen. > On sosiaalityöntekijän asia tehdä rikosilmoitus.
• Tommi lähtee meiltä. jne > Onko se Tommin etu?

Anneli tiedostaa Juulian tilanteen, eläytyy hänen osaansa ja suruunsa lapsensa menettäneenä äitinä ja toimii Juulian ja Tommin parhaaksi ottamalla yhteyden sosiaalityöntekijään.

Annelin ei tarvitse kuitenkaan alistua mihin tahansa käyttäytymiseen, vaan löytää toimiva tasapaino tilanteeseen ja punnita sitä myös itsemyötätunnon näkökulman valossa.

Itsemyötätunto:

Oman tunteen tunnistaminen (kyky jakaa), Samanlaista suhtautumista, jonka soisi hyvälle ystävälle sekä myötä- että vastoinkäymisten hetkellä. (motivaatio), Negatiivisten tunteiden hetkellä selviytymiskeinojen harjoittaminen, Ilon hetkellä tunteessa viipyminen. (toimimi-nen)

(Pessi)

Itsemyötätuntoisen asenteen soveltamista:

• Olen joutunut taas kerran hankalaan tilanteeseen Juulian takia, ei ihme, että viha nousee pintaan. (jakaminen)
• Mun kannatta kuitenkin ihan itseni takia rauhoittua, niin löydän parhaat ratkaisut. (motivaatio)
• Onneksi mulla on keinoja tästä tunteesta selviytymiseen kuten xxx ja vastuun siirtäminen viranomaisille on hyvä ratkaisu. (toimiminen)

Joskus vastaavassa tilanteessa ajattelu johtaakin siihen, että mahdollisesti Tommin etu on siirtyminen toisentyyppiseen ympäristöön. Sijoitus päätetään neuvottelujen ja harkinnan jälkeen purkaa ja aletaan etsiä parasta mahdollista tapaa toimia.

OVATKO TUNTEET AINA OIKEASSA?

Vääriä tunteita ei ole olemassa. Ketään ei voi vaatia tuntemaan eri tavoin kuin hän tuntee tai syyllistää hänen tunteistaan. Mutta ihmistä voidaan auttaa oivaltamaan oman tunteensa virheellinen lähtökohta. On myös olemassa tunteiden sanoman vääriä tulkintoja ja vääriä reagointeja.

Esimerkki: Juuri sijoitettu lapsi kauhistuu ensimmäisenä lauantaina sijaisvanhempien saunakaljoja ja pakenee omaan huoneeseensa. Hänen tunteensa kertoo tapahtumista edellisessä kodissa ja käyttäytyminen on reaktio siihen. Kun sijaisäiti rientää pojan huoneeseen, tämä kysyy pelokkaana: "Tuleeks poliisit?" Tuttu tunne aktivoituu tilanteessa, joka muistuttaa aikaisemmin koettuja tilanteita ja niissä tunnettuja tunteita. Hänelle voidaan selittää, että tilanne on nyt eri. Yhdestä kaljatölkistä ei tässä kodissa seuraa toisia tölkkejä, eikä riitoja eikä tappeluita - eikä poliiseja. Vakuuttelut voivat auttaa ja lapsi muuttaa tulkintaansa ja odotuksia. Ilman vakuuttelujakin lapsi vähitellen uusien kokemusten myötä oppii suhtautumaan luottavaisesti, vaikka näkisi sijaisvanhemman kädessä kaljatölkin.

Meillä on taipumus tuntea samantapaisia tunteita, joita olemme aikaisemmin elämässä tunteneet samantapaisissa tilanteissa. Myös aikaisempien ihmissuhteiden myönteiset kokemukset saavat olettamaan, että samantapaiselta vaikuttava ihminen toimii yhtä positiivisesti meitä kohtaan, kuin aikaisemmin kohtaamamme ihminen. Voidaan jopa puhua huijaavista tunteista. Esimerkiksi ensivaikutelma sijoitetusta lapsesta tai vaikka vain lapsen valokuva voi herättää voimakkaita myönteisiä tunteita, jos hän muistuttaa jotain tuntemaamme meille rakasta lasta. Häneltä voidaan alkaa odottaa sen pohjalta vääriä asioita ja lapsi voi kokea, että häntä ei hyväksytäkään omana itsenään.

Usein ajatellaan, että myönteiset tunteet puhuvat totta, mutta näin ei suinkaan aina ole. Monet ns. sydämen ääntä kuunnelleet ovat joskus myöhemmin havainneet, että metsään meni. Tunteiden muodostuminen on selitettävissä ihmisen oman elämänhistorian ja per-soonallisuuden pohjalta.

Yksi kriisityöskentelyn keskeisiä tavoitteita on vapautua virheellisistä tulkinnoista, tunteista ja ajatuksista, joita elämän aikaisempi rosoisuus saa aikaan. Jos tunne sanoo, että olen huono ja siksi minut taas hylätään tai että olen syyllinen sijaiskotilapseni pois lähtöön, se ei tarkoita, että niin todella olisi. Sillä usein hankalat tunteet perustuvat vääriin uskomuksiin ja/tai väärään tulkintaan tilanteesta.

Voihan todella olla niin, että sijaisvanhemman käytös on ollut syynä lapsen tahtoon lähteä pois sijaiskodista. Tunne perustuukin tosiasioihin. Kriisissä ihminen saattaa kieltäytyä näkemästä omia virheitään, mutta elämässä pääsee eteenpäin, kun suostuu ne näkemään ja kuuntelemaan oikeutetun syyllisyydentunteen viestiä. Silloin on hyvä käsitellä oma tunteensa ja purkaa sitä joko itsekseen, luotettavan kuuntelijan avulla tai ammattiauttajan kanssa.

Seuraavaan taulukkoon on koottu ihmisen käyttäytymistä ja tunteita selittäviä piirteitä. Aikoinaan kiisteltiin siitä, onko ihmisen persoonallisuus perintötekijöiden vai ympäristön vaikutusta. Tutkimus on tuottanut tietoa, ja avannut myös näkymän monimutkaisista prosesseista. Ihminen saa syntymässään tietyt ominaisuudet, mutta ne myös saattavat vaikuttaa siihen, miten ympäristö suhtautuu häneen.

Seuraavassa taulukossa mainitut temperamenttipiirteet on todettu synnynnäisiksi, mutta pitkittäistutkimusten mukaan myös osittain muokkautuviksi. Piirreulottuvuudet ovat:

• liikunnallisen, fyysisen aktiivisuuden tempo 
• (nopeatempoinen - - - hidastempoinen)
• taipumus kielteisiin tai myönteisiin mielialoihin 
• (myönteiset mielialat vallitsevia - - - kielteiset mielialat vallitsevia)
• tunneilmaisujen voimakkuus 
• (voimakkaat tunneilmaisut - - - laimeat tunneilmaisut)
• suhtautuminen erilasiin muutoksiin, uusiin tilanteisiin ja kontakteihin. Piirteen toinen ääripää merkitsee harkitsevuuden ja jännittyneisyyden korkeata määrä uusissa tilanteissa ja toinen niiden puuttumista (Keltikangas-Järvinen). 
• (uudet tilanteet ja muutokset helppoja - - - uudet tilanteet ja muutokset vaikeita)
• mukautuminen uusiin tapoihin 
• (uusiin tapoihin mukautuminen helppoa - - - uusii tapoihin mukautuminen hankalaa)
• ärsytyskynnys Erityisen matalan ärsytyskynnyksen omaavia on viime vuosina alettu kutsua erityisherkiksi. 
• (korkea kynnys reagoida ympäristön ärsykkeisiin - - - matala kynnys reagoida ympäristön ärsykkeisiin)
• toimintojen (uni, nälkä jne) säännöllisyys 
• (säännölliset toiminnot - - - epäsäännölliset toiminnot)
• keskittymiskyky, tapa keskittyä asioihin 
• (hyvä keskittymiskyky - - - heikko keskittymiskyky)
• sisukkuuden ja periksiantamattomuuden määrä 
• (sisukas- - - helposti luovuttava)

Temperamenttipiirteiden luettelossa ääripäiden välillä olevat kolme viivaa kuvaavat piirreulottuvuutta. Jos esimerkiksi mitataan terveiden ihmisen luontaista kävelynopeutta, (fyysisen aktiivisuuden tempo), osa kävelee erittäin nopeasti, vähän suurempi osa melko nopeasti, suurin ryhmä ihmisistä sijoittuu (kaikilla piirreulottuvuuksilla) keskelle, he ovat kuvaannollisesti sanoen "tavallisia tallaajia". Heistä lähelle toista ääripäätä sijoittuu hieman pienempi joukko, jotka voidaan määritellä melko hidastempoisiksi ja ääripään hidastempoiseksi määriteltävät muodostavat edellistä pienemmän joukon.

Psykologia on päässyt matemaattisin menetelmin tulokseen viiden piirteen (Big five) osuudesta ihmisten keskinäisiä eroja selittävänä tekijänä. Piirteet ovat melko pysyviä, mutta ovatko ne synnynnäisiä vai ympäristön muokkaamia, vai molempien yhteisvaikutusta ei ole toistaiseksi pystytty luotettavasti selvittämään.

• ekstroversio - - - introversio

• neuroottisuus - - -tunne-elämän tasapainoisuus
• avoimuus uusille kokemuksille, älyllisyys - - - pinnallisuus

• tunnollisuus, järjestelmällisyys - - - huolimattomuus
• sovinnollisuus, yhteistyökykyisyys - - - yhteistyökyvyttömyys

Ihmisten välisiä eroja tarkasteltaessa selkein määriteltävissä oleva ero on sijoittumisessa introversio - ekstroversio -ulottuvuudelle. Kuitenkin suurimmalla osalla ihmisistä on molempien piirteitä, joten he sijoittuvat keskialueelle - kuten yleensäkin eri piirteissä.

NUOLTEN SELITYKSET Synnynnäiset ominaisuudet vaikuttavat myös a ympäristön suhtautumiseen ja vaikutukseen b suoraan tulkintoihin c uskomuksiin, ajatteluun, tunteisiin ja käyttäytymiseen. Ympäristön muovaamat ominaisuudet vaikuttavat d tulkintoihin ja e uskomuksiin, ajatteluun, tunteisiin ja käyttäytymiseen.

Edellisessä ihmisen käyttäytymisen taustoja kuvaavassa taulukossa on vasemmassa yläkulmassa LAUKAISEVA TEKIJÄ. Olettakaamme, että se on sijaiskotilapsen yllättävä siirtyminen pois perheestä. Seuraavaksi on kuvattu kaksi eri henkilöä, jotka käyttäytyvät täysin eri tavoin. Vasemmalla oleva on murtua epäonnistumisen taakan alle, oikealla oleva on rakentanut nopeasti sankaritarinan itsestään hyvänä perhehoitajana, sittenkin voittajana. Kummankaan tarina tunteineen ei ole varsinaisesti "totta". Edellinen hakeutuu mahdollisesti kurssille, tarina muuttuu realistisemmaksi ja tunteet sen myötä. Jälkimmäisen tarinaa värittävät suojamekanismit, se sitoo psyykkistä energiaa ja ehkä myöhemmin elämässä kriisi pulpahtaa pintaan ja vaatii käsittelyä.

Voimme nimetä vasemman sijaisvanhemman vaikka Maijaksi. Maijan historiasta saattaa löytyä etäinen äiti - Eriksonin mukaan se aiheuttaa vaurioita sanattomaan itsearvostukseen - lisäksi hylkäämiskokemuksia ja koulukiusaamista. Voi olla, että hän saanut geeneissään temperamenttipiirteen, joka aiheuttaa kielteisten tunteiden vallitsevuuden. Jos vielä viiden suuren piirteen valikoimasta on hänen osanaan korkea neuroottisuus, niin ei ihme, että sijoituksen purkautuminen uhkaa mielenterveyttä ja itsetunto on saanut kovan kolauksen.

Koska itsetunto on ympäristön muokkaama ja ihmisen itsensä sisäisen ja ulkoisen palautteen avulla rakentama, on Maijan onneksi hänen mahdollista kognitiivisen terapian mukaan rakentaa se uudelleen.

ITSETUNNON TAAKKOJA

Ihmisen elämäntarinassa on paljon sellaista sisältöä, jonka hän itse kokee epäonnistumiseksi. Useat epäonnistumiset ovat jo unohtuneet, mutta niiden jättämät tunnejäljet voivat silti vaikuttaa tämän päivän tunnesisältöön sekä onnistumisen että epäonnistumisen hetkellä. Joillakin ihmisillä on taipumus karistaa epäonnistumiset mielestään selittämällä asiat itselleen parhain päin, jotkut kokevat mahdottomassa tilanteessa tapahtuneen epäonnistumisen omaksi viakseen, vaikka syy olisikin jossain muualla. Weiner tutki tätä selitysvirhettä (ns. attribuutioerhe) ja totesi, että henkilö, joka syyttää itseään turhasta väärin perustein, ei osaa yleensä onnistumisiakaan hyödyntää positiivisen minäkäsityksen rakentamiseen.

Suomalainen koulujärjestelmä on aikaisemmin tuottanut paljon ihmisiä, joiden usko itseen on nujerrettu. Useilla meistä on sisällämme koululainen, jonka tuotteita opettaja on punakynä kädessä arvioinut ja joka on uskonut, että opettaja on aina oikeassa. Kouluiässä itsetuntomme rakentuminen on herkässä vaiheessa ja epäonnistumisten muistot muhivat mielen sopukoissa.

Kun aikuisena epäonnistumme, vanhat haavat voivat aueta. Uusi epäonnistuminen saa mielessä kohtuuttoman suuret mittasuhteet, jos takana on paljon omaa pystyvyyden-tunnetta uhanneita kokemuksia. Silloin ihminen arvioi helposti, että hänessä on jokin pysyvä vika, josta epäonnistuminen aikoinaan koulussa johtui ja sijaisvanhemmuuden ongelmistakin hän syyttää omia piirteitään.

Epäonnistuminen haavoittaa vähemmän, jos sen arvioi johtuvan jostain ulkopuolisesta syystä tai sisäisestä syystä johon ei voi itse vaikuttaa, esimerkiksi sairastumisesta. Moni oppilas luuli aikoinaan olevansa tyhmä, uskoi että ei olisi mitenkään voinut saada parempia tuloksia - vaikka todellisuudessa hän olikin laiska, lukihäiriöinen, huonosti motivoitunut, ahdistunut tai esimerkiksi huonokuuloinen. Omien epäonnistumisten syiden uudelleen-arviointi vielä vuosien päästä, vähentää väärien arviointien vaikutusta tämän päivän syiden ja seurauksien pohdintaan.

Kouluajasta on usein jäänyt käyttämättä onnistumisia myönteisen minäkuvan rakentamiseen. Omaa osuutta onnistumiseen on ehkä aikoinaan vähätelty, sitä ei ole uskottu omaksi ansioksi. Jälkeenpäin voi kerätä sekä kouluajasta, että muustakin elämästä uudelleen omaan piikkiin selitettäviä, itsetuntoa tukevia onnistumisia - kehua itseään takautuvasti.

Seuraavaan luetteloon on koottu erityyppisiä sijoituksen purkautumisen selitysmalleja. Jos sijoituksen purkautuminen nähdään johtuneeksi omista pysyvistä piirteistä, minä-käsitys sijaisvanhempana vaurioituu ja tehtävän jatkaminen tuntuu ylivoimaiselta. Myös ulkopuolisen väärän arvostelun seuraukset voivat murtaa realistista selittämistä. Ihminen tietää olevansa syytön, mutta tuntee olevansa syyllinen. Identiteetin määrittelyssä raja omien ja muiden selitysten välillä on huokoinen, eikä syytösten vastustaminen ole helppoa. Joskus rikosjutuissa oikeudessa syylliseksi todettu vanki voi tuomiosta valittaessaan vakuuttaa oman mielenrauhansa säilymistä, koska tietää olevansa syytön. Todellisuudessa syyttömästi tuomittu kokee melkoista tunteiden kaaosta, hän toisaalta kokee negatiivisia tunteita syyttäjää kohtaan ja toisaalta useinkin syyllisyyttä teosta, jota ei ole tehnyt, mutta joka on ulkopuolelta istutettu hänen identiteettiinsä.

Esimerkkejä selityksistä sijoituksen purkautuessa

1. sisäinen, pysyvä, ei voi vaikuttaa Olen huono kasvattaja. Olen persoonaltani epäsopiva kasvattajaksi, En osaa kasvattaa sijaiskotilapsia. Väsyn liian helposti.

2. sisäinen, vaihtuva, voi vaikuttaa Tein väärän valinnan tilanteessa / tilanteissa. Menettelin väärin.

3. sisäinen, vaihtuva, ei voi vaikuttaa Sairastuin

4. ulkoinen, vaihtuva, ei voi vaikuttaa Lapsilla oli ylivoimaisia ongelmia, joista ei etukäteen tiedetty tai joiden vaikutuksesta perhe-elämään ei tiedetty.

5. ulkoinen, vaihtuva, voi vaikuttaa Sosiaalityöntekijöiden tuki oli olematon. Yhteistyö syntymä-vanhempien kanssa ei onnistunut

6. ulkoinen, pysyvä, ei voi vaikuttaa Perhehoitajana toimiminen on nykyään ylivoimainen tehtävä.

.Selityksen vaikutus itsetuntoon: 1. hyvin haavoittava 2. jonkin verran haavoittava 3. vähän haavoittava 4. ei haavoita 5.voi vähän haavoittaa 6. ei haavoita

Sisäiset epäonnistumisen selitykset haavoittavat enemmän kuin ulkopuoliset. Kuitenkin tilanne (NO 5) jossa tuntee, että olisi voinut vaikuttaa vaatimalla työnohjausta tai sosiaalityöntekijän vaihtamista, saattaa haavoittaa. Sen ikään kuin kääntyy vaihtoehdoksi kaksi eli: "oli oma syyni, kun en vaatinut lisää tukea".

Weinerin mukaan monille ihmiselle on tyypillistä arvioida virheellisesti epäonnistumisiensa syitä. Esimerkkimme Maija saattaa selittää epäonnistumisensa sisäisellä, pysyvällä, ominaisuudella, johon ei voi vaikuttaa (NO 1), vaikka tosiasiassa syy olisikin ollut ulkoinen (NO 4 tai 5). Maija ei myös osaa laskea onnistumisiaan omaksi edukseen. Hän ajattelee, että onnistumiset johtuvat sattumasta tai muusta ulkoisesta seikasta. Voi olla, että Maijan elämässä tapahtuu myöhemmin sellaisia myönteisiä asioita, jotka parantavat hänen itsetuntoaan ja niinpä ajan myötä tarina ja selitykset päättymisestä muuttuvat. Itsetuntoa voi kohentua myös psykologisten harjoitusten avulla.

VIISI PSYKOLOGISTA HARJOITUSTA OMAHOITOON

· Negatiivisen leiman käsittely

Meillä on muistissamme erilaisia leimoja elämämme varrelta. Osa niistä on negatiivisia, osa positiivisia. Negatiivisilla leimoilla on taipumus aktivoitua kriisien alhoissa ja heikentää itsetuntoamme ja selviytymistä kriiseistä. Leima on voinut olla aikoinaan tosiasioihin perustuva, mutta ei enää ole totta, ja siksi kannattaa työskennellä sen mitätöimiseksi. Voi olla, että leima ei ole koskaan ollut totta. Kouluympäristö on lyönyt monia epätosia, kielteisiä leimoja ihmisiin. Todistuksen huonot numerot elävät muistoissamme vielä vanhuudessa ja monet koulukiusaamisen uhrit potevat itsetuntoaan aikuisena. Pahin leima, minkä perhehoitaja voi antaa itselleen on: "epäonnistunut äiti" tai "epäonnistunut isä". Niistä leimoista vapautuminen erilaisin vastaväittein ja perusteluin on tärkeää. Voit kirjoittaa listan syistä, miksi olit riittävän hyvä ja sitten lukea sitä itsellesi (ja vaikka muillekin), kunnes uskot olleesi ja olevasi riittävän hyvä.

· Sisäisen puheen tarkkailu

Ajatusmaailmamme sisältää usein sisäistä puhetta, joka heijastaa uskomuksiamme ja niiden pohjalta nousevia erilaisia ajatuksia. Sisäinen puhe sanoittaa tunteitamme ja myös ylläpitää tiettyä tunnemaailmaa. Ihminen voi ohjata tietoisesti ajatteluaan esimerkiksi ratkaistessaan jotain käytännön ongelmaa. Hän voi tietoisesti myös puuttua sisäisen puheen sävyyn, jos huomaa, että se on mielialaa masentavaa tai ahdistavaa.

Esimerkki: Jos vanhempiemme, opettajien tai isompien sisarusten rankaisevat, syyllistävät tai vaativat sanat nousevat erilaisissa tilanteissa mieleen, voimme alkaa väitellä niitä vastaan. Negatiiviset viestit voivat olla sinä-muodossa tai minä-muodossa kuten "Taas sä käyttäydyit huonosti" tai "Taas mä käyttäydyin huonosti". Näihin viesteihin liittyy muisto moittivasta auktoriteetista ja ne nostavat esiin tunteita joita moittiminen sinussa aikoinaan herätti. Negatiivisen palautteen muistoon voi reagoida vastaväittein tai kieltämällä mieltä syöttämästä vääriä viestejä.

Tietoisen ajattelun ohella mieleen voi ponnahtaa alitajunnasta erilaisia ohimeneviä ajatuksia. Nämä ns. automaattiset ajatukset kertovat meille, mitä pohjimmiltaan ajattelemme itsestämme. Monesti ajatus vain häivähtää mielessä, kun siirrymme muihin ajatuksiin.

Esimerkki: Voimme yrittää pyydystää näitä negatiivisia, itsetuntoa tuhoavia ajatuksia ja heti tuoreeltaan väittää niitä vastaan. Voimme sitä kautta vaikuttaa ajatusten takana olevaan uskomusjärjestelmään ja vähitellen ajatusmaailmamme muuttuu. Eräässä kognitiivisen terapian sovelluksessa keskitytään näiden automaattisten ajatusten tarkkailuun ja niiden kirjaamiseen muistiin. Kirjoitettuihin ajatuksiin etsitään vastaväitteitä ja rakennetaan uusia ajatuksia. Vähitellen negatiiviset itseen liittyvät ajatukset vähenevät ja niiden kirjaaminen voidaan lopettaa ja jatkaa muuten ajatusten tarkkailua ja mielensisäistä vastaan väittämistä.

· Kielteisten palautteiden käsittely

Omia tunteita kriiseissä pohtiessa voi mieleen nousta vuosien takaa itsetuntoa vaurioittaneita ihmissuhteita. Joskus vanhankin palautteen käsittely saa aikaan parannuksia itsetuntoon ja helpottaa kriisistä selviytymistä.

Viha. Ensinnäkin sinulla on oikeus puolustaa taannehtivasti itseäsi ja tuntea vihaa niitä henkilöitä kohtaan, jotka ovat sinun itsetuntoasi vaurioittaneet taitamattomuudellaan. Voit kirjoittaa: Tunnen vihaa X:ää kohtaan. Voit vielä perustella vihasi.

Puolustautuminen: Seuraavaksi olet oma puolustusasianajajasi puolustele itseäsi, miksi teit niin kuin teit. Tarkoitus on myös ymmärtää itseäsi ja antaa itsellesi anteeksi.

Ymmärtäminen. Kun olet kirjoittanut vihalauseita niitä ansaitsevien kohdalle voit miettiä, miksi X toimi niin kuin toimi ja yrittää etsiä ymmärrystä häntä kohtaan. Mikä mahdollisesti oli hänen ongelmansa, mitä vaikeata hänellä oli elämässään tai luuliko hän vain tarkoittavansa hyvää jne. Tarkoitus on, että työskentelet asian kanssa niin paljon, että jossain vaiheessa pystyt antamaan hänelle anteeksi. Kun olet uskaltanut tuntea vihaa ja olet pystynyt antamaan anteeksi, vapaudut niiden ihmisten sanomisista, jotka ovat sinua vaurioittaneet.

Kiitollisuus. Kun aika on kypsä, voit alkaa miettiä kohdehenkilöä ja sitä, mitä hyvää hän on tuonut sinun elämääsi.

· Itsesyytöksistä vapautuminen

Omien epäonnistumisten ja itselle annetun kielteisen palautteen kohdalla voit kirjoittaa vihajuttuja - Jos niihin liittyy joku toinen ihminen ja silloin samoin on tärkeää ymmärtäminen ja anteeksiantaminen.- Tärkeintä on, että kirjoitat siihen oman puolustautumisesi. Ja annat anteeksi itsellesi. Voit myös pohtia, oletko selittänyt itsellesi epäonnistumisen syyn itsetuntoasi heikentävästi ja pitäisikö sinun nyt omaksua uusi selitys. Mieti lapsuuteen ja nuoruuteen liittyviä tapahtumia. Näitkö niiden syyn liiaksi minäkäsitystä vaurioittavasti. Voit myös pohtia vaadittiinko sinulta vai vaaditko itseltäsi sellaista, mihin todellakaan et pystynyt. Voit jälkikäteen suhtautua ymmärtäväisesti itseesi ja hyväksyä sen, että tehtävä ja suorituskyky eivät kohdanneet.

· Omien vahvuuksien tiedostaminen

Positiivinen psykologia kiinnittää huomiota ihmisen vahvuuksiin. Voit hyödyntää seuraavaa luetteloa ja miettiä, mitkä seuraavista yleensä positiiviseksi arvioiduista piirteistä kuvaavat juuri sinua. Voit myös miettiä, miten piirteet ovat juuri pois siirtyneen lapsen kohdalla vaikuttaneet hänen kehitystään tukevasti.

ahkera, aikaansaava, ajattelevainen, avoin, antelias, auttavainen, empaattinen, epäit-sekäs, hauska, hellä, huumorintajuinen, hyväntahtoinen, idearikas, iloinen, innostuva, itseensä luottava, itsenäinen, joustava, jämäkkä, järkevä, kannustava, kiitollinen, kiltti, kohtelias, kunnollinen, kärsivällinen, kätevä, käytännöllinen, lapsirakas, lempeä, luova, lämmin, myönteinen, myötätuntoinen, neuvova, nöyrä, rauhallinen, rento, rohkea, sopeutuva, taitava, taloudellinen, toiveikas, yhteistyökykyinen, yritteliäs, ystävällinen

• SKEEMA-NÄKÖKULMA JA TUNNELUKKOJEN MERKITYS

Meillä kaikilla on erilaisia varhain syntyneitä, laaja-alaisia sisäisiä malleja. Psykologiassa puhutaan skeemoista. Ne ovat eräänlaisia ihmismielen teemoja, joiden pohjalta nousee erilaisia uskomuksia. Skeemat vaikuttavat siihen, miten ihminen tulkitsee tapahtumia ja ympäristöään ja mitä hän odottaa tulevaisuudeltaan. Tulkinnat vaikuttavat ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen sekä tiedostetusti että tiedostamatta. Ihmisellä voi olla myönteisiä skeemoja - kuten itsearvostuksen skeema - tai elämää haittaavia skeemoja. Jos lapsen tarpeisiin ei ole vastattu riittävässä määrin tai oikealla tavalla, hänelle kehittyy erilaisia haitallisia skeemoja, jotka aiheuttavat tunnelukkoja. Amerikkalainen Jeffrey Young on rakentanut seuraavassa taulukossa olevan mallin, jossa skeemat on järjestetty kuuteen ryhmään.

Jeffrey Young ja hänen oppejaan Suomeen tuonut Kimmo Takanen[1] luettelee 18 tunnelukkoa. Tunnelukko (engl. trap) tulisi kääntää sanalla ansa, joka kertoo paremmin, mistä on käytännössä kysymys. Kun ihmisellä on lapsuudenympäristön perintönä esimerkiksi riittämättömyyden skeema, hän joutuu erilaisissa tilanteissa omien väärien tulkintojensa tähden riittämättömyydentunteen valtaan eli ansaan. Hän kokee olevansa riittämätön, vaikka niin ei todellisuudessa olisikaan. Kognitiivisessa skeematerapiassa keskitytään näiden menneisyyden pohjalta rakentuvien väärien uskomuste ja tulkintojen purkamiseen ja todenmukaisten uskomusten ja tulkintojen rakentamiseen.

Meillä on syntyessämme persoonallisuutemme pohja, mutta ympäristö alkaa jo varhain opettaa, millaista elämä on ja millaisia me itse olemme. Erilaiset kokemukset varastoituvat tunteineen mieleen. Jos joukolta ihmisiä kysytään, mitä tulee mieleen sanasta saunominen, monelle ihmiselle tulee mieleen tietty sauna, jotkut voivat ajatella toimintaketjua, joka liittyy saunomiseen. Saunomista ajatellessa useimmiten suomalaisilla herää samalla myönteisiä tunteita. Joillakin se ei herätä mitään tunteita, joku saattaa ahdistua niin, että hengittäminen vaikeutuu. Hänellä on saunaan liittyviä ikäviä kokemuksia, vaikka ei ehkä niitä edes pysty muistamaan. Jokaisen reagointiin vaikuttaa kokemukset saunasta ja kokemuksista muodostunut sisäinen malli.

Aikuisella on lapsuudenperintönään "sisäisen lapsensa", joka voi joskus aktivoitua ja se ilmenee tapana reagoida niin kuin hän oli itse lapsena reagoinut. Hänellä on mielessään myös tietoisuus siitä, miten vanhemmat suhtautuivat hänen käytökseensä. Elämän alun haitallisesti toimineet vanhemmat tai muut tärkeät aikuiset saavat ihmisen kohtelemaan itseään myöhemmin haitallisesti, ellei hän pysty rakentamaan itselleen vastuullisen aikuisen ajattelu- ja uskomusmaailmaa, jolla mitätöi lapsuudessa rakentuneet toimimattomat uskomukset.

Edellä puhuttiin laajasti Eriksonin kehitysteoriasta ja lapsuuden vaikutuksesta myöhempään käyttäytymiseen. Youngin skeemanäkökulma tuo lisää ymmärrystä vaikeissa olosuhteissa kasvaneen lapsen ja nuoren käyttäytymiseen ja siihen vastaamiseen.

Varhaiset, haitalliset skeemat ovat lapsuudessa syntyneitä erilaisia, elämää hankaloittavia perusteemoja, jotka vinouttavat sitä, miten ihminen kokee elämän, itsensä ja muut. Voidaan puhua kehitysvuosien avainhenkilöiden läheisyydessä syntyneistä häiriöistä, jotka ovat jättäneet jälkensä mieleen tunneansoina. Myöhemmin elämässä samantyyppisissä tilanteissa ansa laukeaa ja lapsuuden tunteet aktivoituvat: Ihminen reagoi itselleen tyypillisellä tavalla, mutta muista poikkeavasti. Haitalliset skeemat voivat aiheuttaa itselle kärsimystä ja myös tuottaa muille vahinkoa, vaikkakaan ne eivät ole mitään diagnooseja eivätkä edellytä lääkehoitoa.

Haitallinen skeema voi syntyä monella eri tavalla. Usein se syntyy lapsena saadun kohtelun pohjalta, joskus joku yksittäinen merkittävä avainkokemus on aiheuttanut sen. Skeema on voinut rakentua mallioppimisen kautta lapsen seuratessa vanhempiensa vuorovaikutusta tai asenteita.

Esimerkiksi lapsuusperheessä on voitu suhtautua välinpitämättömästi lapseen tai korostaa omien tarpeiden mitättömyyttä ja muiden tarpeiden ensisijaisuutta, jolloin lapsi on alkanut uskoa, että se, mitä hän haluaa, ei ole tärkeää. Jossain perheessä on voinut olla uhrautuva marttyyriäiti, jonka mallin mukaisesti tyttö omaksuu uskomuksen perheenäidin uhrautuvasta roolista. Perheessä on voitu jatkuvasti nähdä ulkomaailma haavoittavana ja tulevaisuus synkkänä, jolloin lapselle on voinut kehittyä huonon kohtelun ja pessimismin skeema.

Seuraavana on taulukko skeemoista. Se pohjautuu artikkeliin: Young J.E ja Lindemann M: An Integrative Schema-Focused Model for Personality Disorders teoksessa: Leahy, R, Dowd, T Clinical Advances in Cognitive Psychotherapy, USA 2002

Skeeman pohjalta rakentunut uskomusjärjestelmä voi ohjata ihmisen elämää Youngin mukaan siten että hän käyttäytyy kolmella eri tavalla: ylläpitää, vetäytyy tai hyökkää eli toimii päinvastoin kuin skeema tuntuisi edellyttävän. Toimintatavat voivat esiintyä osittain samaan aikaan tai peräkkäin tai yksi tai kaksi voivat olla vallitsevia. Hylkäämisen skeemaa käsiteltiin jo kirjan ensimmäisessä osassa, mutta nyt siihen perehdytään tarkemmin. Hylkäämisen skeeman omaava saattaa toimia seuraavasti:Hän myöhemmin elämässään jatkuvasti etsiytyy suhteisiin, joissa voi ylläpitää hylkäämisen mukaista skeemaa. Hän tulee hylätyksi tai odottaessaan hylkäämistä käyttäytyy niin, että odotus toteutuu.

· Hän vetäytyy ja kaihtaa tilanteita, joissa haitallinen skeema voisi ohjata käyttäytymistä. Eli hän vetäytyyihmissuhteista välttääkseen pelkäämänsä hylätyksi tulemisen.

· Hän ikään kuin käyttäytyy ylikorostuneesti päinvastoin, kuin skeema edellyttäisi, kieltääkseen sen olemassaolon. Eli hän hyökkää hylkäämällä muita ennen kuin tulee itse hylätyksi. Hän hankkii itselleen hylkääjän identiteetin

Ihminen ei ole vapaa ohjaamaan valintojaan ennen kuin tiedostaa skeeman merkityksen valinnoissaan. Normaalissa kanssakäymisessä ihmiset osaavat ennakoida hylkäämisen mahdollisuuden realistisesti ja kestävät tilapäisiä eroja ja selviytyvät lopullisten erojen surutyöstä takaisin jaloilleen. Ihminen, jolle on syntynyt liittymisen alueella normaali tapa toimia, pystyy myös irtautumaan itselleen haitallisista ihmissuhteista, kun taas haitallisen hylkäämisen skeeman omaava saattaa roikkua pitkäänkin tuhoavassa suhteessa, koska pelkää erotilanteita.

Kaikkia kolmea tapaa reagoida tapahtuu sijoituksen purkautumisen yhteydessä. Verrattain yleinen ilmiö on myös se, että sijoitettuna ollut lapsi aikuistuttuaan "hylkää" sijaisperheen (tai biologiset vanhempansa) joko väliaikaisesti tai pysyvästi. He ovat tulleet aikoinaan hylätyksi ja nyt he itse voivat käyttää "hylkäämisvaltaa".

OMIEN HAITALLISTEN SKEEMOJEN TUNNISTAMINEN

Seuraavassa on valittu sellaisia haitallisia skeemoja, joita sijaiskotivanhemmilla esiintyy ja aiheuttaa hankalia tunteita sijaiskotihoidon purkauduttua. Kyllä-vastauksista voi päätellä, onko itsellä haitallisia skeemoja ja virheellisiä uskomuksia elämää hankaloittamassa.

Skeemoja, virheellisiä uskomuksia ja niitä kartoittavia kysymyksiä

Hylkääminen: itselle tärkeät ihmiset tavalla tai toisella hylkäävät, katoavat elämästä / että ansaitsee tulla hylätyksi

Varjostaako sinua ihmissuhteissa hylätyksitulemisen pelko Kyllä ( ) Ei ( ) joskus ( )

Onko mielestäsi hylkääminen yleistä ja siksi luultavasti myös sinun osasi? Kyllä ( ) Ei ( )

Saako menneisyyden hylkäämiskokemukset sinut pelkäämään uusia hylkäämisiä? Kyllä ( ) Ei ( )

Onko joskus pelko hylkäämisestä estänyt sinua iloitsemasta jostain ihmissuhteesta tai oletko pilannut sen takia ihmissuhteen? Kyllä ( ) Ei ( )

Onko sinun vaikea kestää läheisten lähtöä pitkälle matkalle? Kyllä ( ) Ei ( )

Onko sinun ollut vaikeaa päättää toimimatonta parisuhdetta, koska pelkäät, ettet löydä uutta? Kyllä ( ) Ei ( )

Oletko joskus vetäytynyt ihmissuhteesta, koska haluat välttää hylkäämistä? Kyllä ( ) Ei ( )

Vajavuus / häpeä: muut ihmiset arvostelevat ja tuomitsevat oikeutetusti

Tuntuuko sinusta, että elämässäsi on paljon hävettäviä asioita, joiden vuoksi haluat vältellä joitakin ihmisiä tai keskusteluja? Kyllä ( ) Ei ( ) joskus ( )

Jännittäkö sinua esiintyminen, koska pelkäät arvostelua? Kyllä ( ) Ei ( ) joskus ( )

Palautuvatko mieleesi vanhat hävettävät tekosi vuosienkin takaa? Kyllä ( ) Ei ( ) joskus ( )

Vajavuus / syyllisyys: on syyllisempi kuin muut tai syyllisyys on pysyvää, anteeksianto ei kuulu itselle

Tunnetko helposti syyllisyyttä pikkuasioistakin?Kyllä ( ) Ei ( )

Tuleeko mieleesi helposti itseäsi syyttäviä ajatuksia? Kyllä ( ) Ei ( ) ajoittain ( )

Jos teet väärin, jääkö paha mieli vaivaamaan moneksi päiväksi? Kyllä ( ) Ei ( ) ajoittain ( )

Riittämättömyys (epäonnistuminen): suoriutuu itse huonommin kuin muut tai huonommin kuin itse tai muut toivovat ja/tai odottavat

Tuntuuko usein, että et ole riittävän hyvä? Kyllä ( ) Ei ( )

Onko sinun yleensä vaikea tehdä päätöksiä, koska pelkäät menetteleväsi väärin? Kyllä ( ) Ei ( )

Rajoittaako arvostelun pelko helposti toimintaasi? Kyllä ( ) Ei ( )

Puuttuuko sinulta usein usko itseesi jonkun uuden tehtävän edessä? Kyllä ( ) Ei ( )

Onko sinulla mielestäsi huono itsetunto? Kyllä ( ) Ei ( )

Uhrautuminen, ylivastuullisuus: uskomus, että muiden ihmisten tarpeet ovat tärkeämpiä kuin omat ja niihin pitäisi aina vastata

Tuntuuko sinusta usein, että sinun pitää siirtää syrjään omat tarpeesi muiden takia? Kyllä ( ) Ei ( )

Onko sinun vaikea vastata kielteisesti avunpyyntöön, vaikka et millään jaksaisi auttaa?

Kyllä ( ) Ei ( ) joskus ( )

Ylivaativuus suhteessa itseen ja muihin: uskomus siitä, että pitäisi olla parempi eri alueilla ja ponnistella päämääriä kohti eikä etsiä itselle lepoa, mielihyvää tai nautintoa, ansaitsee saada rangaistuksen

Ovatko läheisesi sitä mieltä, että vaadit itseltäsi liikaa? Kyllä ( ) Ei ( ) joskus ( )

Onko sinun vaikea olla tyytyväinen suorituksiisi? Kyllä ( ) Ei ( ) joskus ( )

Kriisin käsittelyn aikana monet kielteiset tunteet ovat yleisiä, mutta haitallisen skeeman omaava voi juuttua surutyössä esimerkiksi itsesyytöksiin (uhrautuva tai vaativa) tai muiden kovaääniseen syyttelemiseen (oikeutuksen ja huonon itsekontrollin skeeman omaava). Omien haitallisten skeemojen löytäminen voi auttaa ihmistä ymmärtämään taipumuksiaan reagoida hankalalla tunteella tai toimia poikkeavasti tietyissä tilanteissa. Olipa hankalien tunteiden pohjalla varhainen haitallinen skeema tai myöhemmin rakentunut väärä uskomus, tunteisiin kohdistuva työskentely auttaa eteenpäin.

Perhehoitaja ja uhrautumisen skeema

Perhehoitajiksi ryhdytään mitä erilaisimmista lähtökohdista ja useimmilla sijaisvanhemmilla on takanaan jonkinasteisia kolhuja ja eri vahvuisia haitallisia skeemoja kuten ihmisillä yleensäkin. Skeemat voivat aiheuttaa ongelmia sijaisvanhemmuudessa vaikka ne biologisia lapsia kasvatettaessa eivät olisikaan vaikuttaneet. Uhrautuva voi esimerkiksi tehdä lasten puolesta säälistä liikaa, vaikka biologisilta lapsiltaan pystyy esimerkiksi vaatimaan normaalia osallistumista kotitöihin. Vaativa voi taas odottaa lapsilta parempaa suoriutumista kuin heidän kapasiteettinsä edellyttää. Pessimistinen näkee kaikissa lasten erityisongelmissa tulevan katastrofin aineksia.

Youngin mukaan ankara, huvituksia tuomitseva ja velvollisuuksia korostava perheympäristö voi aiheuttaa kolmenlaisia skeemoja: uhrautumisen ja/tai vaativuuden ja/tai pessimistisyyden. Uhrautuva ei kuuntele omia tarpeitaan, vaan muiden tarpeita väsymyk-seen asti. Sijaisvanhempana uhrautuva joutuu kohtaamaan massiivisen määrän osittain keskenään ristiriidassa olevia läheisten tarpeita ja ahdistuu, kun ei pysty kaikkiin vastaamaan - omat tarpeet hän unohtaa, mutta sekään ei auta. Vaativa yrittää aina suo-riutua hyvin, mutta samalla tuntee, että mikään ei riitä. Hän voi myös vaatia muilta liikaa. Vaativa sijaisvanhempi joutuu jatkuvasti pettymään itseensä ja lapsiin, mutta ei kuitenkaan pysty laskemaan vaatimusten rimaa. Sijoitetun lapsen murrosikä voi koetella liikaa keskinäisiä suhteita ja riski sijoituksen purkautumiseen kasvaa. Todella hankala yhdistelmä sijaisvanhemmalle on, jos hänen oma lapsuusympäristönsä on aikaansaanut hänestä uh-rautuvan ja vaativan pessimistin. Myös sijaisvanhemmalla voi olla hylkäämisen skeema ja se tuo keskeytyneeseen sijoitukseen ylimääräistä painolastia.

Perheessä voi toisella puolisolla olla vahvoja haitallisia skeemoja ja toinen puoliso voi olla suhteellisen vapaa niistä ja hänen voi olla vaikeaa ymmärtää, miksi toinen kokee tilanteen niin vaikeaksi. Näissä tapauksissa hoitosuhteen purkautuminen voi aiheuttaa keskinäisiä ristiriitoja ja tunnetta siitä, ettei toinen ymmärrä.

Uhrautuvan reagointitapoja

Uhrautuva vanhempi, joka ylläpitää haitallista skeemaa, kerää itselleen pahaa oloa ja ympäristölleen syyllisyyttä. Uhrautuja uskoo, että hänen tapansa toimia on oikein ja jopa esimerkillistä ja sanoessaan ei, hän tuntee voimakasta syyllisyyttä. Hän voi elämässään järjestää itselleen liikaa töitä ja uupua tai venyä ihmissuhteissaan katkeamiseen saakka ja lopulta katketa. Uhrautuvalla voi olla vaikeuksia asettaa sijoitetuille lapsille rajoja ja vaa-timuksia, tai hakea itselleen apua ongelmatilanteissa. Hän saattaa olla yliherkkä sijais-kotilapsen esittämälle arvostelulle ja hänen on vaikea vastustaa lapsen manipuloivaa käyttäytymistä. Hän ei osaa suojella itseään, koska ei pidä tärkeänä omaa hyvää oloa, vaan muiden ilmaisemien tarpeiden huomioimista. Syntymävanhemmat voivat terrorisoida perhettä kasvatusta hankaloittavalla, jatkuvalla yhteydenpidolla, koska uhrautuvan on vaikea asettaa rajoja syntymävanhemmille. Uhrautuvalla voi olla vaikea ohittaa ilmaistu hoivantarve ja jotkut alkavat hoivata myös syntymävanhempia. Auttamistyö tuo monelle palkitsevaa iloa ja sisäistä tyydytystä, mutta uhrautuva tavallaan ylittää luontaisen auttamiskapasiteettinsa virheellisten uskomustensa takia, auttamisen ilon sijaan tuleekin auttamisen pakko. Tilanne voi johtaa hallitsemattomaan kriisiin ja sijoituksen purkau-tumiseen, mikä taas aiheuttaa uhrautuvalle kohtuutonta syyllisyyttä.

Sijaisvanhemmissa uhrautumista ylläpitävää tapaa esiintyy silloin tällöin ja tutkimukseni mukaan enemmän kuin ns. tavallisissa perheissä. Sijaiskotihoito on lähtökohtaisesti omasta mukavuudesta luopumista ja toisen hyväksi työskentelyä ja toisen tarpeita kuun-televaa. Kuitenkin sijaisäidillä ja isällä tulisi olla tunne siitä, että hän ei uhraudu vaan toimii vapaaehtoisesti ja sanat "kyllä" ja "ei" ovat vapaassa käytössä. Hän ei vaadi itseltään liikaa ja osaa suhtautua muiden vaatimuksiin joustavasti parasta ratkaisua etsien.

SKEEMOJEN AIHEUTTAMIEN TUNNEANSOJEN KÄSITTELYÄ

Oman haitallisen skeemansa tunnistanut, voi alkaa työstää sen aiheuttamia hankalia tunteita keskittymällä skeeman virheelliseen uskomukseen. Jos uskomuksen saa purettua, skeemaan liittyvät hankalat tunteetkin purkautuvat.

Ihmisellä voi olla hankalia tunteita, vaikka hänellä ei olekaan haitallista skeemaa. Toisaalta skeemankin vaikutus heikkenee, jos ihminen saa käsitellyksi siihen liittyvät tunteet. Seuraavaan luetteloon on koottu sijaisvanhemmilla yleisiä skeemoja ja nimetty niihin liittyviä tunteita.

Skeemat, virheelliset uskomukset ja hankalat tunteet

Hylkääminen: itselle tärkeät ihmiset tavalla tai toisella hylkäävät, katoavat elämästä / että ansaitsee tulla hylätyksi

Hankalia tunteita:

Turvattomuus, häpeä, pelko, ahdistuneisuus, yksinäisyys, osattomuus, syyllisyys, alemmuus

Vajavuus / häpeä: muut ihmiset arvostelevat ja tuomitsevat oikeutetusti

Hankalia tunteita:

Häpeä, pelko, ahdistuneisuus, yksinäisyys, syyllisyys, riittämättömyys

Vajavuus / syyllisyys: on syyllisempi kuin muut tai syyllisyys on pysyvää, anteeksianto ei kuulu itselle

Hankalia tunteita:

Syyllisyys. häpeä, pelko, ahdistuneisuus, yksinäisyys, riittämättömyys

Riittämättömyys ( epäonnistuminen): suoriutuu itse huonommin kuin muut

Hankalia tunteita:

Riittämättömyys, häpeä, syyllisyys, pelko, ahdistuneisuus, yksinäisyys, ulkopuolisuus, kateus, katketuus

Uhrautuminen, ylivastuullisuus: uskomus, että muiden ihmisten tarpeet ovat tärkeämpiä kuin omat ja niihin pitäisi aina vastata

Hankalia tunteita:: marttyyrius, itsesääli, katkeruus, uupumus, alemmuudentunteet, pelko, alakulo, huolestuneisuus

• TUNNETYÖSKENTELYÄ

Katkeruus

Hankalin tunne, jonka katkennut sijoitus voi jättää jälkeensä, on katkeruus. Ihminen on pohjimmiltaan oikeudenmukainen olento, ja koettu epäoikeudenmukaisuus aiheuttaa ihmisessä voimakasta mielipahaa. Kun epäoikeudenmukaisuus on tapahtunut, sanotaan, että ihminen on suuttunut tai kiukustunut, mutta kun tapahtumasta on kulunut aikaa, ja negatiiviset tunteet jatkuvat tai aktivoituvat ajoittain, puhutaan katkeruudesta. Katkeruudesta vapautuminen edellyttää ymmärtämistä, anteeksiantamista, unohtamista, tapahtuneen taakse jättämistä. Jos vääryyden tehnyt osapuoli katuu tekoaan, pyytää anteeksi ja on valmis sovittamaan tekemänsä vääryyden, voi mielensä katkeroittanut vapautua katkeruudestaan. Kun näin ei käy, kiukku voi jäädä pysyväksi ja aiheuttaa depressiota muistuttavan alakuloisen mielentilan.

Katkeruus voi voimistua, jos katkeruutta tunteva ihminen kokee, että muut eivät ymmärrä hänen tunteitaan. Sijaisvanhemmuudessa törmää jatkuvasti tilanteisiin, joissa vanhempi kokee tulleensa väärinymmärretyksi.

Katkeruudesta vapautumisen prosessia on kuvattu seuraavasti: 1. Aluksi ihminen tuntee vihaa tai raivoa ja hautoo erilaisia kostoajatuksia. Hän miettii, mitä pitäisi tapahtua, jotta oikeus toteutuisi ja vääryys korvautuisi. 2. Ihminen alkaa ehkä kuvitella mielessään, että jonakin päivänä oikeus tapahtuu. - Elämä kostaa. 3. Ymmärrys ja rakentavammat ajatukset valtaavat mielessä tilaa. 4. Ihminen voi alkaa nähdä tilanteen tarkoituksenmukaisena osana elämää ja ymmärtää että epäoikeudenmukaisuudella on ollut myös hyviä seurauksia.

Katkeruudesta vapautumisessa anteeksiantaminen on tärkeintä, vaikka tekoa ei koskaan hyväksyisikään. Anteeksianto on usein prosessi, jossa välillä kuljetaan eteenpäin ja ajoittain taas taaksepäin.

Katkeruuden vastalääke on kiitollisuus

Kiitollisia ajatuksia voi aktiivisesti lisätä tilanteeseen tai sen lähialueille -

"Vaikka siinä kohdassa oltiin epäoikeudenmukaisia, niin toisaalta olen kiitollinen asiaan liittyvistä muista seikoista kuten ....." tai

"Sillä alueella koin tosi suuren epäoikeudenmukaisuuden, mutta elämässäni on paljon muuta kiitollisuuden aihetta kuten..."

Katkeruuden työstämiseen voi auttaa rakentava voimalauseen muotoon puettu uskomus:

On oikeutettua olla katkera, mutta ei viisasta se ei ole

ERI REITTEJÄ TUNTEESTA VAPAUTUMISEEN

· Tunnistettu hankala tunne

Ihminen saattaa tunnistaa pahanolon tunteen, mutta ei osaa nimetä tarkemmin tunnetta. Siinä voi olla yhdistyneenä monia erilaisia hankalia tunteita kuten syyllisyys, häpeä, pelko jne. Vasta kun tunteet ja niiden puhkeamistilanne on tunnistettu, niitä ylläpitävät ajatukset voidaan tunnistaa ja ajatuksia vastaan voidaan alkaa työskennellä.

• Ajatukset, jotka liittyvät tunteeseen ja ylläpitävät sitä
• Motivoituminen tunteen käsittelyyn
• Työskentely, jossa on mahdollista valita tilanteesta riippuen eri reittejä:

a. vasta-ajatukset Tunteeseen liittyvien ajatusten kartoittaminen ja vasta-ajatuksien rakentaminen ja vapautumaan tunteesta.

b. tulkinnan muuttaminen. Voitko tulkita tilanteen toisin? Onko toinen tulkinta todempi? Onko toinen tulkinta tarkoituksenmukaisempi? Mikä olisi sinulle kaikkein mieluisin tulkinta tapahtumasta? Uusi tulkinta muuttaa ajatuksia automaattisesti, mutta siitä voi joutua muistuttamaan itselleen. Ajatukset ja tunteet ovat voineet jatkuessaan jättää muistijäljen, joka ohjaa ajattelua ja tunteita aikaisemman tulkinnan mukaiseksi ja siksi tarvitaan yleensä lisäksi aktiivista työskentelyä myös ajatustavan muuttamiseksi.

c. myötätuntonäkökulman tai itsemyötätuntonäkökulman etsiminen.

d. Vaatiiko hankala tunne oman haitallisen skeeman käsittelyä ja tai virheellisten uskomusten paljastamista.

Tarvittaessa voimalauseen keksiminen ja sen toistaminen.

Esimerkki sijaisäidin tunnetyöskentelystä sijoituksen päätyttyä:

· Tunnistettu tunne

katkeruus, joka johtuu sosiaalityöntekijöiden päätöksistä / taloudellisen tuen riittämättömyys

• Tunteeseen liittyvät ajatukset:

Mua käytettiin hyväksi. / Sossu toimii ihan mutu-tunteella. / Sossu näki vaan mussa vikaa, kun sijoitus päättyi./ Minua ei arvostettu, ne oli kateellisia mulle. / En ymmärrä, enkä anna anteeksi!

· Motivoituminen sen käsittelyyn. Miksi on itselleni tärkeää työstää tunnetta?

"Katkeruus on myrkky, jonka ihminen juo itse kohteen sijasta."

• Työskentelyn vaihtoehtoisia polkuja

· Vastaväittäminen: Sainhan mä korvauksia ja tukeakin järjestettiin. Oikeaa ratkaisua on tosi vaikea löytää. Vääryys ei varmaankaan ollut tahallista. Mistä tiedän, vaikka hyvinkin olisivat arvostaneet mua. Kateus on syvästi inhimillinen tunne, itsekin olen kateellinen. Ymmärränhän minä sossuja, jos vain haluan.

· Tulkinnan muuttaminen: Tilanteet osittain nuoren työntekijän ajattelemattomuutta, osittain hänen aito käsityksensä lapsen edusta. Mun täytyy kunnioittaa hänen tapaansa tehdä työtä ja vaativaa tehtävää hallita kokonaisuutta.

· Myötätuntonäkökulmassa etsitään ymmärrystä sosiaalityöntekijän tunteille ja pohditaan mahdollisesti oman käyttäytymisen muuttamista. itsemyötätunnon mukaan tunnistetaan ensin oma katkeruus ja motivoidutaan sen hoitamiseen, "puhutaan" itselle kuin rakkaalle ystävälle, jonka katkeruudesta olet huolissasi. Lopuksi aletaan työskennellä siitä vapautumiseksi esimerkiksi kiittämistoiminnon avulla.

· Toimimattoman uskomuksen paljastaminen ja uuden uskomuksen sisäänajo:

Vaativuuden skeema saa minut vaatimaan myös sosiaalityöntekijöiltä liikaa. Oma "vikani" saa minut ajattelemaan että: Viranomaisten kuuluu olla erehtymättömiä ja heidän kuuluu olla aina oikeudenmukaisia. (Väärin!) -> Viranomaiset ovat erehtyväisiä ja voivat toimia epäoikeudenmukaisesti taitamattomuuttaan.

Mulla on oikeus olla katkera ->

Oikeutettukin katkeruus haavoittaa eniten itseäni

Koska aivot ovat tottuneet tuottamaan tilanteeseen liittyviä katkeria ajatuksia, joudutaan päättäväisesti taistelemaan totuttuja kielteisiä ajatuksia vastaan ja tuottamaan myönteisiä lauseita. Seuraavassa on joitakin voimalauseita katkeruuden torjuntaan:

Viisas ei pahoinpitele itseään katkeruudella.

Epäoikeudenmukaisuus vaan kirkastaa sankariuttani.

Karavaani kulki upeasti, vaikka koirat haukkuivat.

SIJAISKOTIHOITOON LIITTYVIÄ USKOMUKSIA

Ihmisillä on mielessään joukko epätosia uskomuksia, jotka eivät pohjaudu mihinkään varhain muodostuneeseen skeemaan, vaan ne muodostuvat ja purkautuvat elämän eri vaiheissa kokemuksen ja tiedon lisääntyessä.

Kognitiivisen terapian pioneeri Albert Ellis listasi pitkän luettelon yleisiä virheellisiä uskomuksia, jotka hallitsevat ihmisten elämää ja kriisitilanteissa aiheuttavat ongelmia. Uskomuksia rakentavat sekä kansanviisaudet että nykymedia. Netti on täynnä erilaisten aatteiden värittämiä virheellisiä uskomuksia terveysravinnosta, ihmissuhteista ja elämästä.

Kansanviisaus väittää että: "Itku pitkästä ilosta.". Siitä on seurannut varsin yleinen uskomus: "Jos nyt menee oikein hyvin, kohta varmaan tapahtuu jotain pahaa." Uskomus on tieteellisesti todistettavissa virheelliseksi, mutta aiheuttaa sen, ettei ihminen pysty täysin iloitsemaan elämänsä huippuajoista. Toimiva uskomus olisi "Jos nyt menee oikein hyvin, todennäköisesti jossain vaiheessa elämä muuttuu tavallisemmaksi."

Uskomukset ovat rakentuneet ympäristön vaikutuksesta ja kullakin ihmisellä on oma uskomusmaailmansa ja myös elämää hankaloittavat virheelliset uskomukset. Itselle tyypilliset toimimattomat uskomukset kannattaa käsitellä, jotta ne eivät johda turhaan mielen pahoittamiseen. Yleinen Ellisin listaama virheellinen uskomus on: "Kaikkien minulle tärkeiden ihmisten tulee pitää minusta". On selvää, että kaikkia ei voi miellyttää, mutta Ellisin mukaan ei aina edes itselle tärkeitä ihmisiä. Sijaiskotihoidossa uskomus tuottaa ongelmia ja hankalia tunteita, koska oman kodin seinien sisälle tulee ja perheen asioihin vaikuttaa monta ulkopuolista, joita suinkaan ei ole itse valittu. On hyväksyttävä se, että kaikkia heitä ei miellytä ja silti ei itseä tarvitse tuntea huonoksi tai yhteistyökyvyttömäksi. Myös usko siihen, että "Elämä on oikeudenmukaista" voi murskautuessaan viedä syvään masennukseen. Hoiva-alalla loppuunpalamisen voi aiheuttaa uskomus "Minun täytyy vastata kaikkiin ilmaistuihin hoivatarpeisiin hoivalla".

Olen tavannut pettyneillä sijaisvanhemmilla kriisivaiheessa seuraavanlaisia uskomuksia ja niiden mukaisia mieleen pulpahtavia ajatuksia ja hankalia tunteita:

• Sijaiskotihoito on auttamishaluisten ihmisten hyväksikäyttöä. (katkeruus, viha)
• Huostaan otetut lapset on liian häiriintyneitä, ei heitä kukaan voi auttaa. (turhautuneisuus, pettymys, toivottomuus)
• En osaa hoitaa tai kasvattaa lapsia. (alemmuuden tunteet, pettymys itseen)

Jos edellisten haitallisten skeemojen ja virheellisten uskomusten takana ei ole varhaista haitallista skeemaa, niitä voidaan helpommin muuttaa tietoisesti työskentelemällä. Jos vanhempi elättää kriisiprosessissaan edellisen kaltaisia virheellisiä uskomuksia, se hidastaa surutyötä. Noiden kolmen uskomuksen tilalle voisi surutyössään etsiä todenmukaisia uskomuksia kuten:

• Sijaiskotihoito on yhteistyötä sitä tukevan sosiaalitoimen kanssa.
• Jokaista huostaan otettua lasta voidaan tukea jollain tavalla.
• Olen riittävän hyvä kasvattaja.

Lastensuojelun kentällä esimerkiksi uskomus, että sijaisperheen tulisi olla esimerkillinen perhe, on kauan vallinnut sijaiskotihoidon julkikuvaa. Sitä vastaan on taisteltu sloganilla: "Tavallisia perheitä, erityisiä tehtäviä". Jos sijaiskotihoito päättyy avioeron takia ja vanhemmilla on uskomus, että sijaisperheen tulisi olla esimerkillinen, kriisi on syvempi, kuin sellaisessa perheessä, jossa mielletään sijaisperheet tavallisiksi. Tavallisissa perheissä toki tapahtuu avioeroja. Erityinen tehtävä kuitenkin haastaa hoitamaan eron ottaen huomioon sijoitetun lapsen tarpeet.

"Hyvä äiti (isä) ei hylkää koskaan lastaan". On sinänsä suunnilleen oikea uskomus, mutta ei sovellu perhehoitoon.

Hyväkin sijaisäiti (sijaisisä) voi joutua tilanteeseen, jolloin on pakko tavalla tai toisella luopua lapsesta osittain tai kokonaan.

Kun yrittäjänä toiminut tekee konkurssin tai pitkään tunnollisesti työpaikassaan puurtanut irtisanotaan, he voivat kokea, että koko heidän työuransa on mitätöity. Samantapaisia ajatuksia ja tunteita voi esiintyä myös keskeytyneen sijoituksen jälkeen. Voi olla, että perheessä ei osattu/jaksettu kohdata murrosikäistä tilanteen vaativalla tavalla, mutta sama perhe pystyi antamaan kouluikäiselle paljon hyviä eväitä tai toimimaan leikki-ikäiselle hyvänä kasvualustana. Virheellinen uskomus tällaisessa tilanteessa on:

Jos sijoitus keskeytyy epäonnistumisen kokemukseen, koko toiminta sijaisvanhempana on epäonnistunut. "Loppu huonosti, kaikki huonosti". Uskomusta vastaan voi taistella väittämällä:

Vaikka purkautumisvaiheessa olisi epäonnistumisen tunteita, olen vanhempana pystynyt antamaan lapselle paljon eri ikävaiheissa. Minulla on syytä arvostaa itseäni näiden onnistumisten perusteella.

LOPUKSI

Eräässä laajassa kanadalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että runojen vaikutus oli sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä psyyken omahoidossa suurempi kuin varsinaisen omahoitokirjallisuuden. Siispä tarjoan lukijalle edellisen tekstin lisäksi vuonna 2000 kirjoittamani runon, jota tiedän käytetyn riittämättömyyden-skeeman hoitamiseen.

Mitta

Lähdin lapsuuskodista selässäni reppu

ja repussani mitta.

Sillä mittasin itseäni.

Ja aina oli tulos: Ei riitä, ei riitä.

Kauan uskoin mittaani.

Sitten löysin uuden.

Se sanoi: Riittää, riittää hyvinkin.

Tajusin, mittani oli virheellinen.

Sen ainoa lukema oli: ei riitä.

Vein sen takaisin ja äitini hämmästyi:

"Ei se virheellinen ole,

se on perintömitta

ja kulkenut suvussa kauan."

Sijaiskotihoidon kentältä löytyy monta menestystarinaa, mutta myös riipaisevia tragedioita. Koko ajan tieto lapsen tarpeista ja edusta lisääntyy ja käytännöt ja tavoitteet ovat muuttuneet vuosien varrella lapsilähtöisemmiksi ja lasten kehitystä tukevimmiksi. Uusia hankkeita sijaisperheiden tueksi kehitellään jatkuvasti ja nykyiselläänkin riittävästi tuettu sijaiskotihoito on hieno vaihtoehto.

JÄLKIKIRJOITUS

ÄIDITTÖMÄN ÄITINÄ

Jos olet äiti äidittömälle,et ole "oikea äiti".

Et rakasta kuin "oikea äiti"- mutta rakastat kumminkin.

Olet haavahoitaja.Olet syvän haavan hoitaja.

Muista:Hylkäämisen haavaon ihmisen sielun syvin haava.

Tiedä:rakkautta on, että jaksat vaikka et jaksaisi.