TUNTEITA ELÄMÄNKAARELLA

5. TARINOITA

Maailma on täynnä tarinoita
Kertovat niitä,
maalaavat, laulavat ja tanssivat,
tarinoita itsestä ja muista,

tunteellisia ja tunteettomia,
tosia ja valheita,

rumia ja kauniita.

Ydintarina on se,
jonka kerron

itselleni itsestäni.
Sillä sen kanssa minä elän.

Tärkein on kuitenkin
se suuri tarina,

elämää suurempi.
Sillä sen kanssa minä kuolen.

6. SOTA OLI, ON JA EI OLE

Silloin oli sota,

kun synnyin

ja sen jälkeen aina.

Jossain.

Jokaiselle päivälle

riittää täällä

surulauluja.

Kuljetaan kulkueina

murtunein mielin.

Jossain.

Koska tulee aika,

jolloin maa kynnetään

rauhan auroin,

eivätkä lapset synny

sodan keskelle,

itkemään.

• Ei minkäänlaisen sodan.
  

7. LAPSUUSMUISTO

Lastenhuoneen lattialla

oli auringon lämmittämä neliö.

Lämmin koskea kämmenellä

lämmin posken alla

ja mielen sisällä.

Onnellinen muisto.

Vietänpä taas

mindfulness-tuokion.

Lastenhuoneen lattialla.

8. ÄITINI LÄMPÖ

Äitini oli lämmin ja lempeä

kuitenkin opetti:

"Älä vaan luule

olevasi jotain."

En ihan totellut.

Oli jo ehtinyt

katsoa minua

kyllin usein

ilon ja ylpeyden silmin.

9. ÄITI JA TYTÄR

Me naiset, keski-ikäiset

äitisuhdetta kelaamassa.

Yhäkö vielä?

Eikö tullut jo loppuunkelatuksi nuoruudessa

• tai silloin kun lähdimme kotoa,

kun menimme naimisiin tai emme menneet,

kun saimme lapsia tai emme saaneet.

Ei.

Ja sitä minä pelkään,

että tämä vain jatkuu, jatkuu, jatkuu...

10. VANHA HAAVA

Jälleen kerran

kylmä käsi kaukaa

kuristi kurkkua.

Viima puhalsi menneisyydestä.

Pani liikkeelle

pelon ja vihan tuulivoiman,

myrskyksi muita vastaan.

- ja itseä.

11.  PERUSTURVALLISUUS

Tavallinen hetki

ja hiljainen tyyni tuuli

kuin pehmeä syli

kaukaa

yllätti lämmöllään.

Hyväili sielua

toivolla ja ilolla.

Tule tyyni tuuli,

sinä kaukainen turva.

Tule taas ja lisää

lempeyttä maailmaan.

12. ISÄNI KANNUSTUS

Isäni oli kuningas

• mielestäni.

Kun kuningas sanoi:

"Oletpa taitava.",

uskottava oli.

Ja kuningasisäni

jäi asumaan aivoihini.

Yhä kuiskii:

Hyvä, oikein hyvä.

13. ENNUSTE

Mitähän sinustakin tulee,

sanoi opettajani.

Kun olin jälleen

jälki-istunnossa.

Uskoin silloin:

rikollinen, kelvoton.

Ei mitään.

Tulevaisuus kaltereiden takana.

Kauan sain tehdä työtä,

ennekuin pääsin vapaaksi

opettajien ennusteiden vankilasta,

ennekuin ne tulivat ymmärretyiksi,

mitätöidyiksi

ja anteeksiannetuiksi.

14. ELÄMÄN SÄVELKULKUJA

Kaukaiset soinnut aamua täynnä.

Hyväilevät.

Aamu kasvaa keskipäivän iloon,

Sävel säestää kevyttä kulkua.

Tätä minä tahdon elää.

Tätä vahvaa ja voimakasta.

Ja tanssia toiseni kanssa.

Ja pysähtyä vasta,

kun sävel sammuu iltaan

odottamaan.

Ja illan hiljaisuus.

Ja sekin on hyvä.

15. SARJAPAINAJAINEN

Unessa elin painajaisen.

Saman tarinan variaatioita

seurasi silloin tällöin uni toisensa jälkeen:

Pakenin, enkä päässyt pakoon

Halusin turvaan, mutta ovi oli lukossa.

Huusin äänettömänä, eikä kukaan kuullut.

Unessa ei ollut onnellista loppua,

ei onnetontakaan.

Loppui aina kesken.

Unen kauhu laantui kiitollisuudeksi:

Ihana jälleennäkeminen

todellisuuden kanssa.

Onneksi se ei ollut totta,

mutta totta oli tarina sen takana.

Kaikella on syynsä,

myös painajaisilla.

Ja omani löytyi

ja vapautuminen.

Enää sielu ei yritä huutaa turhaan

ja paetessa ehtii turvaan.

16. KOHTALOKAS KESÄILTA

Me tanssimme kesäillan

tätä ihanaa elämää.

Kesä kukkii valssina askelten alla,

tanssi etenee rakastamalla.

Keinumme kevein jaloin.

Ja vahvat ovat kätesi nostamaan:

Elon valssia ilmassa leijua saan.

Mutta vieressä kuohuu kivinen koski.

Harhaan astut ja valssi katkeaa.

Muille musiikki jatkuu,

jatkuu aamuun asti.

Minä itken katkerasti,

niin tyhjä, tyhjä on maa.

17.  TARINAN ONNELLINEN LOPPU

Sinä seisoit unessa kaukana

joen penkalla,

mustana virtaavan joen,· 

 ja ranta oli vihreistä vihrein. 

Oli vain joki ja penkka 

ja ikuinen kesä,

sinä kaukana ja minä. 

Sain leijua luoksesi 

askelin  kevein liitelevin,

vihdoinkin, vihdoinkin. 

Sinä taas terve ja kuitenkin kuollut.

mutta elävä, niin elävä. 

Jälleennäkeminen.

Nyt se on totta.

Totta kuin aina.

Valmisteltiin meille toivoksi

alusta asti. 

Maailman alusta asti.

18. HETKI KEITAALLA

Hän vei minut keitaalle,

johdatti mieleni,

elämän hellään syliin.

Hänen sydämensä puhui sanoin,

jotka kuulin kuin kaikuna:

Ota pikari tässä ja nyt,

juo täyttyvien toiveiden maljasta.

Saat kaiken, mitä kaipaat,

eikä mitään sinulta puutu.

Ja selitys sille on tässä ja tulevassa.

Saat oman osasi onnesta,

Ja jokapäiväinen maljasi

on oleva ylitsevuotavainen.

19. SYYSYÖNÄ METSÄSSÄ

Kuu kelmeä, kalman kalpea
vain sirppinä metsän yllä.
Poissa on lammen kultainen kajoVarjot nielevät maiseman,
mustaa mustassa.

Kuitenkin täytyy kulkea
koko pimeän laakson läpi,
luottaa tuikkuun,
jalkaini lamppuun,
askel kerrallaan.

20. PYHÄINPÄIVÄNÄ

Verkkain askelin
ja ajatuksin
käyn kohti haudattujen maata,
kynttilöin valaistua.

Matkalla vaellan
mieleni muistopuistossa:
Ennen oli paha kulkea
risuinen ryteikkö,
nyt vuosi vuodelta
lempeämpi lehto,
armolliseksi ajateltu.

Menneet ihmiseni,
usein väärin valinneet,
tietäkää - ja tulevat:
Kun paha suodattuu
yhteiseen armoon
jäljelle jää
kirkas kiitos.

21. MITÄ TULI VALITTUA

Kuinka monta kertaa

elämä ojensi tarjottimellaan

hyvää ja parempaa.

Ja kuitenkin sanoin Ei.

Kannattiko?

Sanoin minä myös Kyllä.

Sanoinko oikeissa kohdissa?

Pakko uskoa niin.

Nyt vanhana.

22. PYYNNÖISTÄ KIITOKSEEN

Minä kolkutin nuorena

Jumalan sydämen ovella

ja pyysin ja pyysin.

En saanut, mitä pyysin.

Mitä sitten sain:

Yltäkylläisen elämän.

Ja sitä yltäkylläisyyttä

vaikka kuinka paljon.

Kun opin kiittämään siitäkin,

mistä vaille jäin.

IHMISIÄ MENNEISYYDESTÄ JA MUUALTA

23. ESIVANHEMPANI KATARIINA JA AATAMI

Sinä Katariina menetit

nuoruutesi rakkauden,

jolla oli enkelin nimi.

Hukkui, Gabriel.

Tuomiosunnuntaina.

- Surullinen tarina.

Onnettomuutesi koitui onnekseni.

Sinä löysit uuden rakkauden,

jolla oli ihmisen nimi: Aatami

- Iloinen tarina.

Juuri tällaista minua ei olisi

ilman mitokondriaasi Katariina

eikä ilman Aatamisi geenejä.

Mutta, se on jo taas

• toinen tarina.

24. VIIPURINLINNASSA

Mitähän tunsit piikatyttö,

kun olit raukka raskaana?

Mietitkö sakkotaalereita.

pelkäsitkö jalkapuun häpeää.

Vihasitko miestä tai itseäsi.

Painoiko synti sydäntäsi?

Tekikö mieli heittäytyä

linnan tornista kalliolle

tai kalliolta mereen.

Kiitos, että suostuit

paikallesi sukuluettelossa,

ja geeniesi välittäjänä.

Ja minusta tuli

minunlainen minä.

Kun tuuditit tytärtäsi,

tuuditit meitä tulevia polvia.

Kai unohdit synnytyksen kivut

ja odotusajan tuskat.

Kai löysit ilon ja kiitoksen,

äidinrakkauden,

ikiaikaisen.

25. TARINA ELINAN SURMASTA

Hän ei ollut esiäitini,

ei minun eikä muiden.

Oliko ollut olemassakaan.

Kuoliko tuskaisen kuoleman

ihmisten pahuuden uhrina?

Voiko suuri rakkaus

kasvattaa povellaan

niin paljon pahaa:

vihaa, kateutta, kaunaa

ja koston hirmutekoja?

Voi.

Voiko katumus tappaa ihmisen?

Voi.

Tarinassa paha sai palkkansa

ja hyvyys.

Entä elämässä?

26. TUNTEMATON TARINA

Sinulla lapsuuteni salaperäinen vanha nainen

oli aina musta nauha pääsi ympärillä.

Istuit aurinkoisina päivinä asfalttipihalla korituolissa

ja katselit leikkejämme.

Et hymyillyt, et sanonut sanaakaan.

Emigrantti, me tiesimme,

ylväs ja ylimielinen, me luulimme.

Ei sinusta naapurusto juorunnut.

Tarinasi oli tuntematon, salainen.

Nyt sen tunnen, nyt se on julkinen.

Oli sinusta joskus totisesti juoruttu.

Että Rasputinin ja keisarin rakastajatar

ja vieläpä keisarinnan.

Mutta sinun neitsyytesi todistettiin virallisesti.

Nyt tiedän Anna Vyrubova:

Olit selviytynyt ylellisen kotisi menetyksestä,

lyhyestä perhehelvetistä,

rakkaan keisariperheesi teloituksesta,

vallankumouksesta, vankilasta,

ja pakomatkasta rahattomana jään yli.

Jäihän sinulle muistojesi aarteet

ja ortodoksinen uskosi.

Ja se musta nauha,

joka oli hovineidon merkki.

Siis loppuun asti

kerroit itsellesi itsestäsi

hovineitotarinaa,

sinä entinen palatsien asukas

pikkukaksiossa, köyhyydessä.

Tarinaasi et menettänyt,

sen avulla sinä selviydyit

ja selviydyit ylväänä.

27. RAATAJANAISIA

Tehdas on enää tarina

samoin naiset, jotka raatoivat.

Aamupimeästä iltapimeään.

Kodit oli hoidettava ja koneet.

Kaukaa tulivat pumpulit.

Hiellä ja vaivalla poimitut,

tummin käsin.

Kangas kutoutui koneissa.

Koneet kolisivat, pauhasivat, jylisivät

Ihmisen ääni hukkui,

ja ihmisyys koneistoon.

Kankaat leikattiin loimista,

kun oli aika.

Ihmiset irrotettiin koneista,

kun oli aika:

eläkkeen aika ja hyvästien,

kultakellon ja kuulolaitteen.

Kankaat olivat kauniita,

mutta hinta kallis.

Nyt maksavat kaukana muut naiset.

eikä maailma vieläkään ymmärrä,

miten raskasta voi olla ihmisen työ.

• ja naisen elämä.

28. LUOVAA KÄVELYÄ

Vieraassa kaupungissa

vieraat ihmiset

kulkevat vastaan ja pois

tarinoinensa.

Minä niitä arvailen

ihan ilokseni vain.

29. MIES JA PALMU

Nuori mies käveli kuutamossa,

palmun katveessa,

syyskuisessa illassa,

pitkin espoolaista katua.

Tuli kaupasta

palmu repussaan.

Toivotan yhteiselämälle

kaikkea hyvää.

30. TARINA JA TUNNE

Nainen joi aamukahvia ikkunan ääressä.

Yksin kuten aina,

ohikulkijoita tarkkaillen.

Kas, siinä kulki vanhempi pariskunta.

Mies harppoi edellä kassin kanssa,

nainen kipitti perässä.

Huvittava näky.

Mutta miksi näin aikaisin?

Ovatkohan menossa kahmimaan

alennusruokia marketista,

köyhät eläkeläiset

tai pihit.

• Ei käy kateeksi.

Kääntyivätkin torin suuntaan.

Nainen tunnisti:

Rikkaita olivat.

Ovat kai menossa kalamyyjän luo

hankkimaan aineksia

Gourmet ateriaansa.

• Kateeksi käy.

31. HANNA JA MENETETTY NUORUUDEN RAKKAUS

Minä rakastin sinua nuoruuteni ensirakkaus

ja vaikka katosit kokonaan,aina vain rakastin.

Olin jäänyt ansaan siihen tunteeseen.

Vuosikausia pohdin:Olisiko sittenkin,mitä jos kuitenkin.

Ja katselin miestä rinnallani kriittisin silmin. 

Sitten näin sinut.Sinä entinen nuoruuteni rakkaus.

Kasvot pöhöttyneinä ja vatsa.

Ja katselin miestä rinnallani

tyytyväisin silmin.

32. INKERIN RAKKAUSTARINA

Me puhuimme illasta aamuun

puhelimessa, intohimoisesti.

Voi miten paljon meillä oli asiaa,

tärkeää asiaa.

Tuhansin eri sanoin kerroimme

rakastavamme

ja janosimme rakkautta.

Missä ne sanat nyt ovat?

Meistä tuli mykkiä ja kuuroja,

Kai ne haudattiin

nuoruuden intohimon mukana.

siirryimme asialinjalle.

• Näinkin pärjätään.

33. SUURTA RAKKAUTTA?

Näin suuri tunne

ei voi olla väärässä,

sanoi neljän lapsen äiti,

rakastuneena.

Jätti perheen ja alkoi rakentaa uutta.

Aikansa rakensi ja viimein oppi,

kantapään kautta:

Suurikin tunne voi olla väärässä.

34. REALITY

Televisiossa tekevät viihdettä

ihmisten onnettomuuksista.

Kilpailevat kurjuudella.

Mitä kamalampi elämä esiteltävänä,

sitä suuremmat ovat katsojaluvut.

Terveisiä sinne täältä kotisohvalta.

Taas oma tylsä arkemme,

onkin mukavan harmaata.

35. ITKUKO PITKÄSTÄ ILOSTA?

Itku pitkästä ilosta,

vanha kansa oli tietävinään,

mutta tiesi väärin.

Tiede tietää.

Pitkä ilo ei pääty itkuun.

Se rakentaa mieleen tunnejälkiä,

raivaa ilonpolkuja,

ja kun päättyy,

päättyy tavalliseen elämään.

Mutta polut jäävät.

Niitä pitkin on hyvä kulkea,

jos elämä on taas,

sitä tasaisen tavallista.

36. UNELMIA

Unelmatalon naisella oli unelma:

että nuorin päättää koulunsa.

Laski ensin vuosia, sitten päiviä.

Tuli odotetun päivän ilta.

Nainen otti laukkunsa ja käveli pois,

meni unelmiensa miehen luo.

37. VAHINGONILO

Perhe asui tiilitalossa,

kateuden keskellä.

Rikkaat ovat onnellisia,

ajattelivat naapurit.

Mies oli menestynyt,

nainen iloinen ja puuhakas.

Menivät ja tulivat,

yhdessä ja erikseen.

Tulihan se romahdus,

odottamaton.

Ei kukaan olisi uskonut,

kuiskivat naapurit

ja yrittivät salata

sopimattoman ilonsa.

38. ILOREALITYJÄ

Nyt minä tarvitsen

iloa.

Edes muiden.

Miltä kanavalta

sitä olisi tarjolla:

korjatuista kodeista,

hyvistä ruuista,

häämekoista

tai kakuista.

Paljon myötäiloa

valittavana.

39. HUUMORIHOITOA

Kun ankara opettaja muinoin moitti

pelolla ja häpeällä kasvattaa koitti.

Sanat loitsuna liimautui aivokuoreen

uskomuksena lapseen, nuoreen.

Rakensi ansan herkkään mieleen,

pelon että suoritus menee pieleen.

Annan opelle nimen Mitätön Miina.

Jopa loppuu aivoista moitteen piina.

Tuhotaan naurulla muisto ankarin

ja eletään elämää sankarin,

joka virheistäänkin iloita saa

Kas, nehän ne ihmistä opettaa.

40. ANELMA JA HUIJAAVAT TUNTEET

Nuorena tunteet huijasivat

hänet naimisiin.

Rakensivat fiktiota tulevasta onnesta

vastoin faktoja.

Keski-ikäisenä tunteet sanoivat,

ettei riitä,

ei hän itse, eikä elämä.

Sitten oppi etsimään

tunteiden syitä syvältä

ja paljastamaan huijarit.

Onnekseen.

41. TUTKIMUSTULOS

Aivoissa on

ilopaikkoja,

monenlaisia:

Oma paikkansa

vahingonilolle,

parempi myötäilolle,

jos iloitsee iloitsevien kanssa.

Paras kuitenkin auttamisen

ja antamisen ilolle.

42. HEI ENKELIT

Tiedänhän minä,

että teillä on tärkeämpää tekemistä

kuin järjestellä parkkipaikkoja.

On varjeltavia lapsia

ja vanhuksia vaaroilta,

suojeltava rikkinäisillä silloilla.

Toimia sanansaattajina.

Mutta onhan tehtävänne myös

järjestellä olosuhteita.

Siksi pyydän kiireeni keskellä:

järjestäkää parkkipaikka.

Taas kerran. Kiitos!

ELÄMÄN ROSOA JA ROHTOYRTTEJÄ

43. HANKALA TUNNE

Minä kasvatan rohtoyrttejä

mieleni puutarhassa.

Kylvän, kitken, karsin

ja istutan uudelleen.

Sanoja ja säkeitä,

muiden ajattelemia ja itseni,

voimalauseina tosia ja toimivia.

Niitä minä poimin ja jakelen.

ja itsekin nautin.

Jos tuskainen tunne

illan pimeydessä

alkaa vainota valhein,

minä etsin voimalauseen,

rohtoyrtin, täsmälääkkeen.

• Ja taas selviän yön yli.

44. 90 SEKUNTIA VALTAA

Tuhoavan tunteen valta

kestää vain hetken.

Joskus liian kauan sille,

joka uskoo valheen,

että kuoleman kutsu on kohtalo

ja itsemurha ainoa tie.

Ja koko ajan

elämän kutsu on voimassa.

Ensin kuiskii hiljaa,

sitten huutaa kovaa,

jos huutaa sen kanssa.

Valta voi siirtyä elämän sanalle.

Toiselle tielle.

Kuoleman kutsun

voi kukistaa.

Voi,

ja tunteen tuhovoiman.

45. HYVYYS JA PAHUUS

Paljon hyvyyttä voi löytyä sieltä,

mistä ei osaa sitä etsiä:

Kaatopaikalta ja kuusen alta.

Paljon pahuutta voi löytyä sieltä,

mistä etsii hyvyyttä:

terapiahuoneista ja seurakunnista.

46. IRMAN SALAISUUS

Minulla on puutarha

salainen,

kielletty,

hävettävä.

Sinne tekee aina mieli.

Halu keksii syyn mennä,

järki kieltää,

tunne polttaa odotuksen huumaa.

Mentävä on.

Olen riippuvainen.

Peliriippuvainen.

Pakko myöntää viimein:

Eilen päätin, vannoin ja lupasin

etten mene ja tänään menin.

Tili tyhjeni ja valehtelin,

että lääkkeisiin.

Ja nyt tämä kurjuuden kuilunpohja:

Panttasin vihkisormukset.

Minun puutarhassani

hedelmiä ei poimita.

Hedelmät poimivat.

Ja poimivat aina

viimeisenkin lantin.

Enää en päätä, vanno, enkä lupaa.

Vaan huokaan: Auta Jumala

ja samalla toivon, ettei auta.

Olen peliriippuvainen.

47. HELLEVIN TOTEUTUMATON TOIVE

Rollaattori odottaa oven pielessä.

Mentävä on jo aamusta.

Hän tarkistaa:

Kahvinkeitin sammutettu,

hellan nupit nollilla,

avain ja kukkaro mukana

ja kauppalappu.

Marketin oven takana on jonoa.

Toiset metsästävät ruokia,

aamusta alennettuja,

hän kolikoita, suurin toivein.

Kun ovet avautuvat,

hän luikahtaa pelipaikkaan.

Rollaattorin päällä on hyvä istua,

jaksaa paremmin pelata,

viipyä viimeiseen kolikkoon asti.

Peli-ilo loppuu karuun todellisuuteen:

Ruuat jää ostamatta.

• Jälleen kerran.

Mutta huomenna ehkä onni suosii.

48. TUTTUJA TUNTEITA

Taas tänään

on sellainen päivä,

että elämä tönäisi

kannen auki

menneisyyden kaivosta

syvästä ja synkästä.

Nostatti esiin tunnehöyryjä.

Syyllisyyttä ja häpeää.

Tärvelivät päiväni,

valheillaan.

49. "ME TOO" JA EHEYDEN ETSINTÄ

Myös hän oli ollut uhri:

monet kerrat väärin koskettu tyttö,

monesti kauhun ja vihan kivettämä.

Aikuisena naisena,

ruumis ja sielu raadeltuna,

etsi menneisyyteensä koskemattomuutta,

- eikä voinut sitä löytää.

Löysi parantavan vihan.

Vihasi ruumiinsa ja sielunsa sarjarikkojaa

Ripusti rikkojan hirteen

kaikkien pilkattavaksi, alastomana,

kärsimään häpeää ja syyllisyyttä.

Vihasi omaa syyttömän syyllisyyttä

ja häpeän ansaa.

Ja viimein vihasi vihaansa.

Etsi itselleen hoitavia käsiä ja sydämiä

• ja löysi.

Ja katso: sarjarikkojan rikos

naisen sielussa ja ruumiissa päättyi.

Hän päästi rikkojan hirrestä hautaan

ja itsensä eheyteen.

• Ja löysi elämän hellien käsien lempeän ilon.

50. # SHETOO

Mies, sinut muistan kuin eilisen.
Silmät takaa-ajetun jäniksen
ja öljyssä turmellun mustan linnun.
Käsi käärmeenä täynnä syntiinlankeemusta.
Hymy ketun, hyeenan
ja hetken vallan valtiaan.

Vain kosketus,
ja minusta tuli kivinen patsas,
likainen patsas,
ainoa likainen tuhansien patsaiden maassa.

Muiston musta lintu
lensi sieluuni.
Rakensin sille hautarasian.
Elävältä hautasin.
Unohdin ja kuitenkaan en.
- Aika ajoin lauloi
omaa rumaa lauluaan.

Viimein avasin rasian.
Katsoin kämmenelläni
muiston mustaa lintua.
Ja katsoin tarkkaan:
pelotta, häpeättä, syyllistymättä.
Ja öljylintu kämmenellä kuoli.

Siirrettiin tieteelliseen kokoelmaan.
Ei enää lennä eikä laula.
Sai uuden nimen:
Tosiasialintu: "avem factum factorum".

Oppikaa: tällainen on turmeltu lintu
ja haavoittunut ihminen.

51. TUNNEHINTA

Taas yksi tuskainen ilta

menetetyn rakkauden vankina.

Hän, suremaan tuomittu,

itki ikäväänsä,

maksoi tunnehintaa.

Oli velassa elämälle

päättyneestä rakkausmatkasta.

Hinta oli raskas,

mutta matka

hintansa arvoinen.

52. HUONOJA UUTISIA

Haavoittumattomuuden illuusio

oli saanut luottamaan,

että katastrofit tapahtuvat muille,

ei itselle.

Illuusio kannatteli elämää

päivästä toiseen,

kunnes kolahti kovaa.

Ja kaikki on toisin.

Mutta niin on että

oppii sitenkin elämään,

kun on pakko.

Ja taas luottamaan,

kun on aika.

53. TUNNELUKKOJA

Tunteilla on omat tapansa.

Kun ansa laukeaa.

tulevat ilman lupaa

jostain kaukaa ja kauempaa

surun, pelon, vihan ja inhon

syövereistä.

Kiertävät mielessä,

kiertävät kehossa.

Aikansa lymyävät.

Lähtevät jos lähtevät.

Tottelevat toisinaan.

Opin minä niitä vielä kaitsemaan.

Ajatusteni voimalla.

54. LIISA, KIUSATTU

Minä seisoin yksin.

taas yksin, aina yksin

kouluni pihalla.

Ja hyökkääjillä oli toisensa.

Kateus kylmäsi sisintä

ja katkeruus.

Olin hylätty ja häpesin.

Olin erilainen, olin viallinen.

Ja se oli salaisuus.

Julkinen.

Ainoa turvapaikka

tyttöjen vessa.

Vielä muistan

lämpimän kitkerän tuoksun

ja ovien kolahtelut.

Muilla oli kiire välitunnille

toistensa luo.

Minä vain jäin.

Yksin.

55. VOI MEITÄ YMMÄRTÄMÄTTÖMIÄ

Luokkatoveri oli kuollut,

kerrottiin lehdessä

kuvan kanssa.

Oli ollut merkittävä henkilö.

Tosin aina vähätteli

saavutuksiaan.

Oli ollut koulukiusattu

ylipainonsa tähden.

Emme ymmärtäneet

että kiusasimme.

Emmehän me haukkuneet läskiksi,

ei edessä eikä takana.

Olimme oppineet koulussa tietoja.

Mutta emme taitoja

kohdata herkkää sielua,

omaamme tai toisen.

Emme myöskään sitä,

mikä on koulukiusaamista.

Me valitsimme sinut aina viimeisenä

liikuntatunneilla miettimättä,

miltä se sinusta tuntui.

Ja annettiin lempinimeksesi

ihan ystävyydellä ja huumorilla

Tytinä.

Voi meitä ymmärtämättömiä.

• Anteeksi Tytinä.
  

56. KAIJA, ENTINEN HYLÄTTY

Nuo vanhat tunteet

poukkoilevat esiin,

hyökkäävät,

vaikka ihmiset eivät hyökkää.

Pilkkaavat sanat saartavat,

vaikka ympärillä on ystävyys.

Ontuen kuljen,

tuskaani raahaan

ja taakkaani.

Aina, ainako?

57. SISÄISESTI VILUINEN

Aika ei paranna

syvästi hylätyn haavoja

ei aika eivätkä kyyneleet.

Auki ovat haavat,

ja huutavat parantajaa.

Ympärillä kuuro, kylmä maa

ja sisällä ainainen vilu.

Kukaan ei kuulee.

• Vaan kuulee kuitenkin.

Ihme armahtaa käsin lämpimin,

on ehjempi särjetty sielu.

58. ILMA-ALUKSESSA

Avaruuden ankaruudessa

oli tuulta, tyhjää ja myrskyä.

Ja myrsky yltyi,

pudotti minut turbulenssissa.

Tähän tyhjään.

Eikö tämä ikinä lopu.

En halunnut tätä,

mutta en saanut valita.

Tiedänhän minä:

Tämän jälkeen

alus nousee radalleen,

alkaa toipuminen.

• selviydyn minä tästäkin.

59. RAKKAUTTA

Rakkaus iski kuin salama

ensisilmäyksellä.

Iskikö taivaasta

vai tunnemuistoista?

Nyt-hetkessä oli läsnä

koko elämä ja elämän ihmiset,

toisen ja toisen.

Aukaisi padon.

Ja menneiden rakkauksien virta

kuohui ja kutsui.

Tuli koski ja kivet.

Tuli tuska ja kivut.

Tuli putous ja tyven.

Katsoivat veden pinnasta

yhteistä kuvaansa.

Yhä toinen oli.

Ja rakkautta.

60. TURVALINNA

Olin yksin luodolla,

mutta turvalinnani suojissa.

Odotin aamua.

Olit rakentanut minulle turvalinnan

keskelle merta.

Sielläkin on peruskallio.

Ja rakennat jokaiselle luodolle,

jokaiselle kukkulalle

ja jokaiseen pimeään metsään.

61. MENETETTY IHMISSUHDE

Ruumiimme kohtaavat

tuoksu ja muisto,

kädet lempeät.

Vain ruumiimme kohtaavat.

Katsot ja olet poissa,

harhailet outojen maassa.

Huhuilen jälkeesi

turhaan.

Katseemme kohtaavat,

Silmäsi tyhjät,

ei sinua ole.

Kuolit ennen kuolemaasi.

62. MASENTAA

Aurinko on kadonnut.

Oli vain varjoa

vain kuoleman varjoa

rotkon pohjalla.

Ja kuitenkin kuun valo

tarjosi antiaan

haljun kalpeaa.

Katso!

Aamun rusko

lähetti toivon säteen.

Taas aurinko yllätti.

Sittenkin nousi.

Kolmantena päivänä.

63. HUONO OMATUNTO

Huonon omatunnon kanssa

on vaikea elää.

Hänen omatuntonsa

oli huono, siis toimi huonosti.

Hälytti väärin.

Syytti syytöntä.

Ei uskonut järkipuhetta.

64. ÄITIIN SIDOTUT

Vieläkö äitisi ääni

muhii mustana mielessäsi?

On aika

sammuttaa sanat,

jotka käskevät, vaativat

ja arvostelevat.

Väitä vastaan

voimalausein,

äidin lauseita suurempien.

Anna anteeksi

armolausein,

ihmisen lauseita suurempien.

Päivitä tunteesi.

Vielä on vuosia jäljellä,

vielä voit valita vapauden.

65. JUMALAN AJATUKSET JA IHMISEN

Hän oli opiskellut logiikkaa.

Hyödyllistä.

Maailmassa oli paljon

analysoitavaa.

Ja Jumalassakin,

hänen toimissaan.

Logiikan avulla oli tyrmännyt

vuosien aikana

monta vastaanväittäjää.

Mutta sitten makasi itse

täystyrmättynä

elämänkehän pohjalla

ajatukset hajalla ja tunteet.

Pääsi ylös vasta kun ymmärsi:

Ihmisten logiikka

ei ole Jumalan logiikkaa,

eikä Jumalan ajatukset

meidän ajatuksiamme.

66. RIISTALINTU SINISIIPI

Sain kauniit siivet.

Siniset.

Ja olin riistalintu.

Kirjoitin tarinani.

Hetki hetkeltä kirjasin

riistalinnun kipeän laulun.

Sen pelko ja tuska tahrasi paperin.

Ja toivottomuus.

Ja hiljaa puhalsi tuuli.

Tarina lähti lentoon,

katosi taivaan avaruuteen.

Hymyillen hyvästelin.

Ja minä lauloin ja lauloin ja ylistin.

67. VAPAUS SANOA EI

Kannattaako:

tehdä enemmän kuin jaksaa,

antaa enemmän kuin pystyy,

suostua kun muut eivät suostu,

sietää sietämätöntä?

Toki tiesi, että ei.

Mutta tunsi, että sittenkin kyllä.

Hei kaikki uhrautujat,

itsensä sortajat,

noustaan sorron yöstä!

Valloitetaan maa,

joka meille kuuluu.

Eläköön vallankumous,

eläköön vapaa huominen.

Ja merkki, jossa voitamme.

68. NEGATIIVINEN PALAUTE

Tuli sanottua

oikein tunnetehostein.

Harmittaa.

Olisi pitänyt

antaa palaute

niin kuin kurssilla opetettiin.

Mutta ei sitä aina

ehdi, jaksa tai tahdo.

Onneksi sentään kohdensin moitteeni

tekoon

ja säästin persoonan.

Onneksi lähetin minäviestin.

Saahan sanoa,

miltä itsestä tuntuu.

Mutta mutta

pitäisi kuorruttaa sanoma

myötätunnolla.

Minä poloinen paljastin

taas ärtymykseni,

heikkouteni.

Ihan asiasta sanoin,

ihan kohtuullisesti.

Pyydänkö anteeksi aitouttani.

69 TARINAN ONNELLINEN LOPPU

Sinä seisoit unessa kaukana

joen penkalla,

mustana virtaavan joen,

ja ranta oli vihreistä vihrein.

Oli vain joku ja penkka

ja ikuinen kesä,

sinä kaukana ja minä.

Sain leijua luoksesi

askelin kevein liitelevin. Vihdoinkin, vihdoinkin.

Sinä taas terve

ja kuitenkin kuollut.

Mutta elävä, niin elävä.

Jälleennäkeminen.

Nyt se on totta,

Totta kuin aina.

Valmisteltiin meille toivoksi

alusta asti.

Maailman alusta asti

70. OLISINPA AAVISTANUT

Lähdit läheltäni,

katosit kuoleman portista.

Olisinpa aavistanut aikasi.

Paremmin olisin jaksanut

hyvästellä,

enemmän rakastaa.

Nyt lasken sielusi haudalle

katumuksen kukkia.

Kuihtuvat vähitellen.

Kai kuihtuu katumuskin.

Siihen armoon,

jota yhdessä janosimme.

AULIKIN HÄÄPÄIVÄMIETTEET

Tänään meillä olisi

kolmekymmenvuotishääpäivä.

Jos olisi, mutta kun ei ole.

Joka vuosi sitä päivää vietän

tavalla tai toisella.

Eron jälkeen muistelin

suurta virhettä.

Sitten hyväksyin,

etten ollut muuta osannut valita.

Tuli aika, jolloin ymmärsin,

että oli ollut sittenkin johdatusta.

"Solmittu taivaassa" - sellainenkin avioliitto.

Tänään kysyin itseltäni:

Pystynkö sydämestäni kiittämään liitosta Jumalaa?

Ja vastasin: Kyllä.

Taidanpa sytyttää kynttilän

juhlan kunniaksi.

71. SURUTALOSSA

Surun musta peitto
laskeutui kaiken ylle.
Verhosi koko tienoon,
kyynelin
ja muistojen kuollein lehdin.Kuolema,

sinä vihollisista viimeinen,
painoista painavin
ja suruista suurin.Sinä voitit
eikä lohdutusta ole.
Ja kuitenkin on:
Elämän ylösnousemus.

VANHUUTTA

72. VERTAUSKUVIA

Olen kuin vanha käytetty auto

paljon pikkuvikoja,

mutta kulkee silti.

Olen kuin vanha puhelinluettelo

paljon nimiä,

mutta osa puuttuu.

Olen kuin vanha mylly

laudat lahoaa,

mutta yhä jaksaa jauhaa,

niitä samoja.

73. ELÄKKEELLE

Sysäsivät syrjään.

Ei kuulu joukkoon.

Haikeaa,

myös vaikeaa.

Menetettyjä yhteisöjä

tavoitteita ja

merkityksellisyyden kokemuksia.

Väittävät, että uusia tulee.

Kiireeksi asti.

Sitä minä odottelen.

74. TULEEKO LÄHTÖ

Pala minua patologin pöydällä

lähetti viestin.

Nyt olisi hyvä aika kuolla,

suorilta jaloilta.

Jättää voimanaisen muisto.

Säästäisin läheisiä ja itseäni.

Ei hiljaista hiipumista.

Ei katoamista dementian yöhön,

kuin sukuni naiset.

Ja me toivoimme lopullista ratkaisua.

Mutta siltikin,

minä haluan elää.

Minä todellakin haluan elää.

• Vaikka hiljaa hiipuen

ja itseltänikin kadoten.

75. VANHAN TAITEILIJAN TRAGEDIA

Vanha taiteilija

rakasti taidetta

ja ihailevia katseita.

Halusi antaa

elämyksiä yleisölle.

Palkaksi sai ihailua itselleen.

Enemmän sai kuin antoi,

• ihailuriippuvainen.

Tarvitsi yleisöään

vuosi vuodelta enemmän

ja yleisö häntä vähemmän.

Näyttämöt pienenivät

ja katsomot.

Viimein tuli käsi, joka talutti pois.

Alkoi vieroitus.

Oli opittava olemaan olematta.

Ei oppinut.

Poistui elämän suurelta näyttämöltä.

76. POSITIIVINEN PYYNTÖ

Kehopositiivisuus uhkaa murentua

vuosi vuodelta.

Kun kivut jäytävät sisältä

ja pinta rypistyy.

Entiseen on turha vertailla.

Uuden kanssa on tultava toimeen.

Iloittava, ystävystyttävä.

Sillä kättesi työtä olen Luojani.

Kehoni teit tomusta sangen hyväksi.

Ohjelmoit vanhuuden vaivat

minulle sopiviksi.

Anna minun ajatella hamaan loppuuni asti:

• Kiitos, että minusta tällaisen teit.

77. ELÄMÄ NYKYÄÄN

Nykyään on kaikki paremmin.

Kun tähän kehityksen kelkkaan

on hypätty, tässä sitä huristellaan.

Kodit ovat lämpimiä,

vesi tulee ja menee, kylmä ja kuuma,

radiosta tulee ohjelmaa aina

ja televisiosta näkee ihmisiä yölläkin.

Ja puhelin se vasta ystävä onkin:

oikea viihdekeskus ja kirjasto.

Joskus joku soittaakin.

Eläkettä maksavat.

Taksilla pääsee

ja rollaattorilla.

Kaupungin tytöt

pyörähtävät katsomassa

ja vievät joskus kerhoonkin.

Lääkärit ovat hyviä

ja hammashoito halpaa.

Ja skypetellä voi lasten kanssa

ja lastenlasten - kaukana asuvien,

puhaltaa pipiä maailman toisella laidalla.

Saa ihailla uutta polvea

jo äitinsä kohdussa.

Ja sekin on paremmin,

ettei enää ole niin paljon

niitä vanhoja mummoja,

joiden mielestä

kaikki oli ennen paremmin.

79. AAMUYÖN UNETTOMAT

Herään aamuyöstä

geenieni takia - ja ikäni.

Aukaisen verhot

globaaliin maailmaan

painamalla tietokoneen näppäintä.

On muitakin vanhoja,

jotka aloittavat aikaisin.

Ei tarvitse katsoa ikkunasta

onko syttynyt valo naapuriin.

Kone kertoo, kuka on jo hereillä.

Kas, ystävä on online-tilassa

Taidanpa skypetellä.

80. SEURAA

Monilla ystävilläni

on seurakoira.

Minulla on seurakone.

Televisio.

Taas se epäili,

että minua ei ole.

ja turhaan paasasi.

Uhkasi sammua.

• Olen minä täällä

jatka juttuasi,

minäkin omaani.

Ja taas yhdessä

omiamme puuhaten

elimme sovussa:

seurakone ja minä.

81. MISTÄ LÖYTYY?

Jälleen kerran etsin

hävinnyttä tavaraa.

Pelkään etten löydä.

Vielä enemmän pelkään

että löydän omituisesta paikasta:

Silmälasit pakastimesta,

tai avaimet aamutossusta.

Tähän mennessä

Ovat löytyneet aikanaan

ja järkevistä paikoista.

Nyt löytyi tämäkin.

Päivä on pelastettu.

Ei huolta

- toistaiseksi.

83. EPIDEMIA

Meidän vanhojen keskuudessa

leviää epidemia

ja mitä vanhemmaksi tulemme

sitä enemmän se näyttää leviävän

• tuo suolistoperäinen keskustelu.

Kun tapaamme toinen kertoo

suolensa ongelmakäyttäytymisestä

ja toinen ei kuuntele.

Ellei diagnoosi ole sama.

Ja diagnoosejahan riittää,

lääkärin antamia ja itse googlattuja.

Eikä puhetta sovi keskeyttää.

Mutta usein ajattelen.

"Too much information."

85. KOKEMUSASIANTUNTIJA

Olen kauan elänyt,

olen kokemusasiantuntija

Ei, en ole koskaan juonut liikaa

enkä pyristellyt vapaaksi

muustakaan päihteestä.

En ole uskonnon uhri

enkä muukaan uhri.

Tai oikeastaan ajan uhri.

Minä tiedän, millaista

on tulla vanhaksi.

Siinä asiassa

voin olla toisen tuki.

Ja tuettavaahan on!

86. KATRI-MUMMON VAPAITA AJATUKSIA

Elämä on nykyään niin vapaata

meille leskimummoillekin.

Kun olimme nuoria,

kaikki oli kiellettyä.

Meikit, viina ja seksi.

Ja varsinkin seksi.

Aina piti ottaa huomioon,

mitä ihmiset ajattelisivat.

Nyt on seksikin vapaata,

myös senioriseksi.

Jospa rakastuisin johonkin pappaan

ja alan viettää hulvatonta elämää.

Viimeinkin.

Mutta passattavaksi en enää sellaista ota.

Tai jospa ottaisin elämääni toisen mummon,

löytyisikö sisäinen lesbo, minusta ja toisesta.

Niin kuin naisten lehdissä kerrotaan

ja lastenlasten koulukirjoissa.

Voisin saada samalla passaajan itselleni.

Ehkä kuitenkin elän

myös tämän loppupätkän,

niin kuin olen aikoinani oppinut.

Eivät lapsetkaan ymmärtäisi muutosta.

Ovat vähän konservatiiveja.

• Mitä tulee mummojen elämäntapaan.

87. EN SEURAA AIKAANI

Hän vanha ihminen,

luki ja kuunteli kaikki huonot uutiset.

Fiksu ja seuraa aikaansa,

sanoin ennen kehuen.

Olen vanha ihminen,

fiksu enkä seuraa aikaani.

Minä vietän mukavaa vanhuutta,

vaikka maailma on täynnä huonoja uutisia.

Minulle riittävät aikain merkit.

88. KAUNIS VANHUS

Muistokirjoitussivulta
minuun katsoi kaunis vanhus.
Silmät tuikkivat lempeinä.
Rypyt kauniina kehyksinä,
kuin kunniamerkkeinä,
ansaittuina eletystä elämästä.Sitten tunnistin nimen,
ihminen vuosien takaa.
Oli ruma, harmaa varpunen,
tanssien seinäkukkanen.
Mikähän on muutoksen salaisuus?
Oliko rakkaus kaunistanut?Sanat kertoivat:
Oli ollut perheetön,
ystäviä paljon,
auttoi aina muita.
Rakkaus oli kaunistanut.
Siinä se salaisuus oli:
- Muille annetussa rakkaudessa.

89. VANHUUTTA

Viis rypyistä,

viis roikkuvista osista

viis puuttuvista osista.

Mutta ajatusteni

riemuriihtä minä kaipaan.

90. KÄÄNNELTÄVÄ

Kun vaan ei joutuisi vanhana

käänneltäväksi hoivaosaston sänkyyn.

Ajattelin ennen.

Sitten jouduin leikkaukseen

ja muutuin käänneltäväksi.

Tilapäisesti.

Siellä minä lojuin huumattuna

sairaalan sängyssä

ja olin tyytyväinen elämääni.

Jos sinä Herra viisaudessasi

teet minusta käänneltävän,

olkoon sitten niin.

92. HOIVAKODISSA

He ovat ystävällisiä,

heille maksetaan siitä

arjen näyttelijöitä.

Hyvin näyttelevät,

melkein luulin,

että olen heille tärkeä

93. HYÖDYKSI MENNEIDEN MUISTOT

On noita päiviä takana,

hyviä ja huonoja

ja niitä tavallisia.

On muistoja monenkirjavia,

joista valita.

Kokemus ilon huipulla

antaa vieläkin viipyä itsessään.

Kerta kerran jälkeen

valaisee

mielen ja sydämen.

On ilon ja kiitoksen aihe.

Musta päivä kuiluni kurjuudessa,

on sinunkin muistolla tehtäväsi:

Uudelleen ja uudelleen vertaan

tähän päivään - tavalliseen.

Ja tämä päivä onkin hyvä päivä,

parempi päivä,

ilon ja kiitoksen aihe.

94. UUSI PÄIVÄ

Herääminen on iloinen alku

päivälle.

Onhan jokainen päivä

arvokas lahja.

Sen on elämä ehtinyt opettaa.

95. VIIMEISET PIDOT

Tuonelan joen rannalla

tavallisena päivänä

minä järjestän juhlan

ihan vain olemisen juhlan.

Tuonelan joen tällä rannalla

on tavallinenkin päivä

juhlan arvoinen.

96. VIIMEINEN VIINI

Minä ihmettelin

kuin kansa Kaanaan häissä.

Miksi nyt vasta, nyt vanhana

tämä hyvä viini,

tämä tarinani hyväksyntä

ja kiitollisuus.

Kiitos vanhuus lahjastasi.

Kiitos, että tällaista on

elämän viineistä viimeisin.

97. IKÄÄNTYNEEN VUOSIPÄIVÄT

Elämän vuosipäivät kaikenlaiset

kiertävät kehää ja kertovat ajallaan,

mitä tapahtui joskus:

hyvää tai huonoa.

Miltä tuntui: hyvältä vai pahalta.

Oma vuosipäivänsä

on häille ja hautajaisille,

syntymälle ja kuolemalle.

Omansa unelmien täyttymisille,

omansa sortumisille.

Sinä Jumalani punoit minut kokoon

äitini kohdussa.

Yhdessä kudoimme päiviäni

ilon ja surun silmukoin.

Nyt pahinkin mennyt päivä on arvokas,

kanssasi kuljettu ja kuitattu.

Elämästä on kutoutunut kokonaisuus.

Entinen oikein väärin, oikein väärin

on nyt oikein, oikein - ja sittenkin oikein.

Anja Laurila (s. 1943) on psykologian tohtori ja tietokirjailija. Tunteita ja tarinoita on hänen toinen runokokoelmansa ja sisältää elämänilmiöiden pohdintaa psykologisesta näkökulmasta. Kirja kertoo nimensä mukaisesti tunteista. Ne ovat joko tosiasioihin tai virheellisiin uskomuksiin ja ajatuksiin perustuvia. Tunteilla on tarinansa ja tarinoihin liittyy tunteita - monenkirjavia.