TUNTEITA ELÄMÄNKAARELLA
5. TARINOITA
Maailma on täynnä tarinoita
Kertovat niitä,
maalaavat, laulavat ja tanssivat,
tarinoita itsestä ja muista,
tunteellisia ja tunteettomia,
tosia ja valheita,
rumia ja kauniita.
Ydintarina on se,
jonka kerron
itselleni itsestäni.
Sillä sen kanssa minä elän.
Tärkein on kuitenkin
se suuri tarina,
elämää suurempi.
Sillä sen kanssa minä kuolen.
6. SOTA OLI, ON JA EI OLE
Silloin oli sota,
kun synnyin
ja sen jälkeen aina.
Jossain.
Jokaiselle päivälle
riittää täällä
surulauluja.
Kuljetaan kulkueina
murtunein mielin.
Jossain.
Koska tulee aika,
jolloin maa kynnetään
rauhan auroin,
eivätkä lapset synny
sodan keskelle,
itkemään.
- Ei minkäänlaisen sodan.
7. LAPSUUSMUISTO
Lastenhuoneen lattialla
oli auringon lämmittämä neliö.
Lämmin koskea kämmenellä
lämmin posken alla
ja mielen sisällä.
Onnellinen muisto.
Vietänpä taas
mindfulness-tuokion.
Lastenhuoneen lattialla.
8. ÄITINI LÄMPÖ
Äitini oli lämmin ja lempeä
kuitenkin opetti:
"Älä vaan luule
olevasi jotain."
En ihan totellut.
Oli jo ehtinyt
katsoa minua
kyllin usein
ilon ja ylpeyden silmin.
9. ÄITI JA TYTÄR
Me naiset, keski-ikäiset
äitisuhdetta kelaamassa.
Yhäkö vielä?
Eikö tullut jo loppuunkelatuksi nuoruudessa
- tai silloin kun lähdimme kotoa,
kun menimme naimisiin tai emme menneet,
kun saimme lapsia tai emme saaneet.
Ei.
Ja sitä minä pelkään,
että
tämä vain jatkuu, jatkuu, jatkuu...
10. VANHA HAAVA
Jälleen kerran
kylmä käsi kaukaa
kuristi kurkkua.
Viima puhalsi menneisyydestä.
Pani liikkeelle
pelon ja vihan tuulivoiman,
myrskyksi muita vastaan.
- ja itseä.
11. PERUSTURVALLISUUS
Tavallinen hetki
ja hiljainen tyyni tuuli
kuin pehmeä syli
kaukaa
yllätti lämmöllään.
Hyväili sielua
toivolla ja ilolla.
Tule tyyni tuuli,
sinä kaukainen turva.
Tule taas ja lisää
lempeyttä maailmaan.
12. ISÄNI KANNUSTUS
Isäni oli kuningas
- mielestäni.
Kun kuningas sanoi:
"Oletpa taitava.",
uskottava oli.
Ja kuningasisäni
jäi asumaan aivoihini.
Yhä kuiskii:
Hyvä, oikein hyvä.
13. ENNUSTE
Mitähän sinustakin tulee,
sanoi opettajani.
Kun olin jälleen
jälki-istunnossa.
Uskoin silloin:
rikollinen, kelvoton.
Ei mitään.
Tulevaisuus kaltereiden takana.
Kauan sain tehdä työtä,
ennekuin pääsin vapaaksi
opettajien ennusteiden vankilasta,
ennekuin ne tulivat ymmärretyiksi,
mitätöidyiksi
ja anteeksiannetuiksi.
14. ELÄMÄN SÄVELKULKUJA
Kaukaiset soinnut aamua täynnä.
Hyväilevät.
Aamu kasvaa keskipäivän iloon,
Sävel säestää kevyttä kulkua.
Tätä minä tahdon elää.
Tätä vahvaa ja voimakasta.
Ja tanssia toiseni kanssa.
Ja pysähtyä vasta,
kun sävel sammuu iltaan
odottamaan.
Ja illan hiljaisuus.
Ja sekin on hyvä.
15. SARJAPAINAJAINEN
Unessa elin painajaisen.
Saman tarinan variaatioita
seurasi silloin tällöin uni toisensa jälkeen:
Pakenin, enkä päässyt pakoon
Halusin turvaan, mutta ovi oli lukossa.
Huusin äänettömänä, eikä kukaan kuullut.
Unessa ei ollut onnellista loppua,
ei onnetontakaan.
Loppui aina kesken.
Unen kauhu laantui kiitollisuudeksi:
Ihana jälleennäkeminen
todellisuuden kanssa.
Onneksi se ei ollut totta,
mutta totta oli tarina sen takana.
Kaikella on syynsä,
myös painajaisilla.
Ja omani löytyi
ja vapautuminen.
Enää sielu ei yritä huutaa turhaan
ja paetessa ehtii turvaan.
16. KOHTALOKAS KESÄILTA
Me tanssimme kesäillan
tätä ihanaa elämää.
Kesä kukkii valssina askelten alla,
tanssi etenee rakastamalla.
Keinumme kevein jaloin.
Ja vahvat ovat kätesi nostamaan:
Elon valssia ilmassa leijua saan.
Mutta vieressä kuohuu kivinen koski.
Harhaan astut ja valssi katkeaa.
Muille musiikki jatkuu,
jatkuu aamuun asti.
Minä itken katkerasti,
niin tyhjä, tyhjä on maa.
17. TARINAN ONNELLINEN LOPPU
Sinä seisoit unessa kaukana
joen penkalla,
mustana virtaavan joen,·
ja ranta oli vihreistä vihrein.
Oli vain joki ja penkka
ja ikuinen kesä,
sinä kaukana ja minä.
Sain leijua luoksesi
askelin kevein liitelevin,
vihdoinkin, vihdoinkin.
Sinä taas terve ja kuitenkin kuollut.
mutta elävä, niin elävä.
Jälleennäkeminen.
Nyt se on totta.
Totta kuin aina.
Valmisteltiin meille toivoksi
alusta asti.
Maailman alusta asti.
18. HETKI KEITAALLA
Hän vei minut keitaalle,
johdatti mieleni,
elämän hellään syliin.
Hänen sydämensä puhui sanoin,
jotka kuulin kuin kaikuna:
Ota pikari tässä ja nyt,
juo täyttyvien toiveiden maljasta.
Saat kaiken, mitä kaipaat,
eikä mitään sinulta puutu.
Ja selitys sille on tässä ja tulevassa.
Saat oman osasi onnesta,
Ja jokapäiväinen maljasi
on oleva ylitsevuotavainen.
19. SYYSYÖNÄ METSÄSSÄ
Kuu kelmeä, kalman kalpea
vain sirppinä metsän yllä.
Poissa on lammen kultainen kajoVarjot nielevät maiseman,
mustaa mustassa.
Kuitenkin
täytyy kulkea
koko pimeän laakson läpi,
luottaa tuikkuun,
jalkaini lamppuun,
askel kerrallaan.
20. PYHÄINPÄIVÄNÄ
Verkkain askelin
ja ajatuksin
käyn kohti haudattujen maata,
kynttilöin
valaistua.
Matkalla vaellan
mieleni muistopuistossa:
Ennen oli paha kulkea
risuinen ryteikkö,
nyt vuosi vuodelta
lempeämpi lehto,
armolliseksi ajateltu.
Menneet ihmiseni,
usein väärin valinneet,
tietäkää - ja tulevat:
Kun paha suodattuu
yhteiseen armoon
jäljelle jää
kirkas kiitos.
21. MITÄ TULI VALITTUA
Kuinka monta kertaa
elämä ojensi tarjottimellaan
hyvää ja parempaa.
Ja kuitenkin sanoin Ei.
Kannattiko?
Sanoin minä myös Kyllä.
Sanoinko oikeissa kohdissa?
Pakko uskoa niin.
Nyt vanhana.
22. PYYNNÖISTÄ KIITOKSEEN
Minä kolkutin nuorena
Jumalan sydämen ovella
ja pyysin ja pyysin.
En saanut, mitä pyysin.
Mitä sitten sain:
Yltäkylläisen elämän.
Ja sitä yltäkylläisyyttä
vaikka kuinka paljon.
Kun opin kiittämään siitäkin,
mistä vaille jäin.
IHMISIÄ MENNEISYYDESTÄ JA MUUALTA
23. ESIVANHEMPANI KATARIINA JA AATAMI
Sinä Katariina menetit
nuoruutesi rakkauden,
jolla oli enkelin nimi.
Hukkui, Gabriel.
Tuomiosunnuntaina.
- Surullinen tarina.
Onnettomuutesi koitui onnekseni.
Sinä löysit uuden rakkauden,
jolla oli ihmisen nimi: Aatami
- Iloinen tarina.
Juuri tällaista minua ei olisi
ilman mitokondriaasi Katariina
eikä ilman Aatamisi geenejä.
Mutta, se on jo taas
- toinen tarina.
24. VIIPURINLINNASSA
Mitähän tunsit piikatyttö,
kun olit raukka raskaana?
Mietitkö sakkotaalereita.
pelkäsitkö jalkapuun häpeää.
Vihasitko miestä tai itseäsi.
Painoiko synti sydäntäsi?
Tekikö mieli heittäytyä
linnan tornista kalliolle
tai kalliolta mereen.
Kiitos, että suostuit
paikallesi sukuluettelossa,
ja geeniesi välittäjänä.
Ja minusta tuli
minunlainen minä.
Kun tuuditit tytärtäsi,
tuuditit meitä tulevia polvia.
Kai unohdit synnytyksen kivut
ja odotusajan tuskat.
Kai löysit ilon ja kiitoksen,
äidinrakkauden,
ikiaikaisen.
25. TARINA ELINAN SURMASTA
Hän ei ollut esiäitini,
ei minun eikä muiden.
Oliko ollut olemassakaan.
Kuoliko tuskaisen kuoleman
ihmisten pahuuden uhrina?
Voiko suuri rakkaus
kasvattaa povellaan
niin paljon pahaa:
vihaa, kateutta, kaunaa
ja koston hirmutekoja?
Voi.
Voiko katumus tappaa ihmisen?
Voi.
Tarinassa paha sai palkkansa
ja hyvyys.
Entä elämässä?
26. TUNTEMATON TARINA
Sinulla lapsuuteni salaperäinen vanha nainen
oli aina musta nauha pääsi ympärillä.
Istuit aurinkoisina päivinä asfalttipihalla korituolissa
ja katselit leikkejämme.
Et hymyillyt, et sanonut sanaakaan.
Emigrantti, me tiesimme,
ylväs ja ylimielinen, me luulimme.
Ei sinusta naapurusto juorunnut.
Tarinasi oli tuntematon, salainen.
Nyt sen tunnen, nyt se on julkinen.
Oli sinusta joskus totisesti juoruttu.
Että Rasputinin ja keisarin rakastajatar
ja vieläpä keisarinnan.
Mutta sinun neitsyytesi todistettiin virallisesti.
Nyt tiedän Anna Vyrubova:
Olit selviytynyt ylellisen kotisi menetyksestä,
lyhyestä perhehelvetistä,
rakkaan keisariperheesi teloituksesta,
vallankumouksesta, vankilasta,
ja pakomatkasta rahattomana jään yli.
Jäihän sinulle muistojesi aarteet
ja ortodoksinen uskosi.
Ja se musta nauha,
joka oli hovineidon merkki.
Siis loppuun asti
kerroit itsellesi itsestäsi
hovineitotarinaa,
sinä entinen palatsien asukas
pikkukaksiossa, köyhyydessä.
Tarinaasi et menettänyt,
sen avulla sinä selviydyit
ja
selviydyit ylväänä.
27. RAATAJANAISIA
Tehdas on enää tarina
samoin naiset, jotka raatoivat.
Aamupimeästä iltapimeään.
Kodit oli hoidettava ja koneet.
Kaukaa tulivat pumpulit.
Hiellä ja vaivalla poimitut,
tummin käsin.
Kangas kutoutui koneissa.
Koneet kolisivat, pauhasivat, jylisivät
Ihmisen ääni hukkui,
ja ihmisyys koneistoon.
Kankaat leikattiin loimista,
kun oli aika.
Ihmiset irrotettiin koneista,
kun oli aika:
eläkkeen aika ja hyvästien,
kultakellon ja kuulolaitteen.
Kankaat olivat kauniita,
mutta hinta kallis.
Nyt maksavat kaukana muut naiset.
eikä maailma vieläkään ymmärrä,
miten raskasta voi olla ihmisen työ.
- ja naisen elämä.
28. LUOVAA KÄVELYÄ
Vieraassa kaupungissa
vieraat ihmiset
kulkevat vastaan ja pois
tarinoinensa.
Minä niitä arvailen
ihan ilokseni vain.
29. MIES JA PALMU
Nuori mies käveli kuutamossa,
palmun katveessa,
syyskuisessa illassa,
pitkin espoolaista katua.
Tuli kaupasta
palmu repussaan.
Toivotan yhteiselämälle
kaikkea hyvää.
30. TARINA JA TUNNE
Nainen joi aamukahvia ikkunan ääressä.
Yksin kuten aina,
ohikulkijoita tarkkaillen.
Kas, siinä kulki vanhempi pariskunta.
Mies harppoi edellä kassin kanssa,
nainen kipitti perässä.
Huvittava näky.
Mutta miksi näin aikaisin?
Ovatkohan menossa kahmimaan
alennusruokia marketista,
köyhät eläkeläiset
tai pihit.
- Ei käy kateeksi.
Kääntyivätkin torin suuntaan.
Nainen tunnisti:
Rikkaita olivat.
Ovat kai menossa kalamyyjän luo
hankkimaan aineksia
Gourmet ateriaansa.
- Kateeksi käy.
31. HANNA JA MENETETTY NUORUUDEN RAKKAUS
Minä rakastin sinua nuoruuteni ensirakkaus
ja vaikka katosit kokonaan,aina vain rakastin.
Olin jäänyt ansaan siihen tunteeseen.
Vuosikausia pohdin:Olisiko sittenkin,mitä jos kuitenkin.
Ja katselin miestä rinnallani kriittisin silmin.
Sitten näin sinut.Sinä entinen nuoruuteni rakkaus.
Kasvot pöhöttyneinä ja vatsa.
Ja katselin miestä rinnallani
tyytyväisin silmin.
32. INKERIN RAKKAUSTARINA
Me puhuimme illasta aamuun
puhelimessa, intohimoisesti.
Voi miten paljon meillä oli asiaa,
tärkeää asiaa.
Tuhansin eri sanoin kerroimme
rakastavamme
ja janosimme rakkautta.
Missä ne sanat nyt ovat?
Meistä tuli mykkiä ja kuuroja,
Kai ne haudattiin
nuoruuden intohimon mukana.
siirryimme asialinjalle.
- Näinkin pärjätään.
33. SUURTA RAKKAUTTA?
Näin suuri tunne
ei voi olla väärässä,
sanoi neljän lapsen äiti,
rakastuneena.
Jätti perheen ja alkoi rakentaa uutta.
Aikansa rakensi ja viimein oppi,
kantapään kautta:
Suurikin tunne voi olla väärässä.
34. REALITY
Televisiossa tekevät viihdettä
ihmisten onnettomuuksista.
Kilpailevat kurjuudella.
Mitä kamalampi elämä esiteltävänä,
sitä suuremmat ovat katsojaluvut.
Terveisiä sinne täältä kotisohvalta.
Taas oma tylsä arkemme,
onkin mukavan harmaata.
35. ITKUKO PITKÄSTÄ ILOSTA?
Itku pitkästä ilosta,
vanha kansa oli tietävinään,
mutta tiesi väärin.
Tiede tietää.
Pitkä ilo ei pääty itkuun.
Se rakentaa mieleen tunnejälkiä,
raivaa ilonpolkuja,
ja kun päättyy,
päättyy tavalliseen elämään.
Mutta polut jäävät.
Niitä pitkin on hyvä kulkea,
jos elämä on taas,
sitä tasaisen tavallista.
36. UNELMIA
Unelmatalon naisella oli unelma:
että nuorin päättää koulunsa.
Laski ensin vuosia, sitten päiviä.
Tuli odotetun päivän ilta.
Nainen otti laukkunsa ja käveli pois,
meni unelmiensa miehen luo.
37. VAHINGONILO
Perhe asui tiilitalossa,
kateuden keskellä.
Rikkaat ovat onnellisia,
ajattelivat naapurit.
Mies oli menestynyt,
nainen iloinen ja puuhakas.
Menivät ja tulivat,
yhdessä ja erikseen.
Tulihan se romahdus,
odottamaton.
Ei kukaan olisi uskonut,
kuiskivat naapurit
ja yrittivät salata
sopimattoman ilonsa.
38. ILOREALITYJÄ
Nyt minä tarvitsen
iloa.
Edes muiden.
Miltä kanavalta
sitä olisi tarjolla:
korjatuista kodeista,
hyvistä ruuista,
häämekoista
tai kakuista.
Paljon myötäiloa
valittavana.
39. HUUMORIHOITOA
Kun ankara opettaja muinoin moitti
pelolla ja häpeällä kasvattaa koitti.
Sanat loitsuna liimautui aivokuoreen
uskomuksena lapseen, nuoreen.
Rakensi ansan herkkään mieleen,
pelon että suoritus menee pieleen.
Annan opelle nimen Mitätön Miina.
Jopa loppuu aivoista moitteen piina.
Tuhotaan naurulla muisto ankarin
ja eletään elämää sankarin,
joka virheistäänkin iloita saa
Kas, nehän ne ihmistä opettaa.
40. ANELMA JA HUIJAAVAT TUNTEET
Nuorena tunteet huijasivat
hänet naimisiin.
Rakensivat fiktiota tulevasta onnesta
vastoin faktoja.
Keski-ikäisenä tunteet sanoivat,
ettei riitä,
ei hän itse, eikä elämä.
Sitten oppi etsimään
tunteiden syitä syvältä
ja paljastamaan huijarit.
Onnekseen.
41. TUTKIMUSTULOS
Aivoissa on
ilopaikkoja,
monenlaisia:
Oma paikkansa
vahingonilolle,
parempi myötäilolle,
jos iloitsee iloitsevien kanssa.
Paras kuitenkin auttamisen
ja antamisen ilolle.
42. HEI ENKELIT
Tiedänhän minä,
että teillä on tärkeämpää tekemistä
kuin järjestellä parkkipaikkoja.
On varjeltavia lapsia
ja vanhuksia vaaroilta,
suojeltava rikkinäisillä silloilla.
Toimia sanansaattajina.
Mutta onhan tehtävänne myös
järjestellä olosuhteita.
Siksi pyydän kiireeni keskellä:
järjestäkää parkkipaikka.
Taas kerran. Kiitos!
ELÄMÄN ROSOA JA ROHTOYRTTEJÄ
43. HANKALA TUNNE
Minä kasvatan rohtoyrttejä
mieleni puutarhassa.
Kylvän, kitken, karsin
ja istutan uudelleen.
Sanoja ja säkeitä,
muiden ajattelemia ja itseni,
voimalauseina tosia ja toimivia.
Niitä minä poimin ja jakelen.
ja itsekin nautin.
Jos tuskainen tunne
illan pimeydessä
alkaa vainota valhein,
minä etsin voimalauseen,
rohtoyrtin, täsmälääkkeen.
- Ja taas selviän yön yli.
44. 90 SEKUNTIA VALTAA
Tuhoavan tunteen valta
kestää vain hetken.
Joskus liian kauan sille,
joka uskoo valheen,
että kuoleman kutsu on kohtalo
ja itsemurha ainoa tie.
Ja koko ajan
elämän kutsu on voimassa.
Ensin kuiskii hiljaa,
sitten huutaa kovaa,
jos huutaa sen kanssa.
Valta voi siirtyä elämän sanalle.
Toiselle tielle.
Kuoleman kutsun
voi kukistaa.
Voi,
ja tunteen tuhovoiman.
45. HYVYYS JA PAHUUS
Paljon hyvyyttä voi löytyä sieltä,
mistä ei osaa sitä etsiä:
Kaatopaikalta ja kuusen alta.
Paljon pahuutta voi löytyä sieltä,
mistä etsii hyvyyttä:
terapiahuoneista ja seurakunnista.
46. IRMAN SALAISUUS
Minulla on puutarha
salainen,
kielletty,
hävettävä.
Sinne tekee aina mieli.
Halu keksii syyn mennä,
järki kieltää,
tunne polttaa odotuksen huumaa.
Mentävä on.
Olen riippuvainen.
Peliriippuvainen.
Pakko myöntää viimein:
Eilen päätin, vannoin ja lupasin
etten mene ja tänään menin.
Tili tyhjeni ja valehtelin,
että lääkkeisiin.
Ja nyt tämä kurjuuden kuilunpohja:
Panttasin vihkisormukset.
Minun puutarhassani
hedelmiä ei poimita.
Hedelmät poimivat.
Ja poimivat aina
viimeisenkin lantin.
Enää en päätä, vanno, enkä lupaa.
Vaan huokaan: Auta Jumala
ja samalla toivon, ettei auta.
Olen peliriippuvainen.
47. HELLEVIN TOTEUTUMATON TOIVE
Rollaattori odottaa oven pielessä.
Mentävä on jo aamusta.
Hän tarkistaa:
Kahvinkeitin sammutettu,
hellan nupit nollilla,
avain ja kukkaro mukana
ja kauppalappu.
Marketin oven takana on jonoa.
Toiset metsästävät ruokia,
aamusta alennettuja,
hän kolikoita, suurin toivein.
Kun ovet avautuvat,
hän luikahtaa pelipaikkaan.
Rollaattorin päällä on hyvä istua,
jaksaa paremmin pelata,
viipyä viimeiseen kolikkoon asti.
Peli-ilo loppuu karuun todellisuuteen:
Ruuat jää ostamatta.
- Jälleen kerran.
Mutta huomenna ehkä onni suosii.
48. TUTTUJA TUNTEITA
Taas tänään
on sellainen päivä,
että elämä tönäisi
kannen auki
menneisyyden kaivosta
syvästä ja synkästä.
Nostatti esiin tunnehöyryjä.
Syyllisyyttä ja häpeää.
Tärvelivät päiväni,
valheillaan.
49. "ME TOO" JA EHEYDEN ETSINTÄ
Myös hän oli ollut uhri:
monet kerrat väärin koskettu tyttö,
monesti kauhun ja vihan kivettämä.
Aikuisena naisena,
ruumis ja sielu raadeltuna,
etsi menneisyyteensä koskemattomuutta,
- eikä voinut sitä löytää.
Löysi parantavan vihan.
Vihasi ruumiinsa ja sielunsa sarjarikkojaa
Ripusti rikkojan hirteen
kaikkien pilkattavaksi, alastomana,
kärsimään häpeää ja syyllisyyttä.
Vihasi omaa syyttömän syyllisyyttä
ja häpeän ansaa.
Ja viimein vihasi vihaansa.
Etsi itselleen hoitavia käsiä ja sydämiä
- ja löysi.
Ja katso: sarjarikkojan rikos
naisen sielussa ja ruumiissa päättyi.
Hän päästi rikkojan hirrestä hautaan
ja itsensä eheyteen.
- Ja löysi elämän hellien käsien lempeän ilon.
50. # SHETOO
Mies, sinut muistan kuin eilisen.
Silmät takaa-ajetun jäniksen
ja öljyssä turmellun mustan linnun.
Käsi käärmeenä täynnä syntiinlankeemusta.
Hymy ketun, hyeenan
ja hetken vallan valtiaan.
Vain kosketus,
ja minusta tuli kivinen patsas,
likainen patsas,
ainoa likainen tuhansien patsaiden maassa.
Muiston musta lintu
lensi sieluuni.
Rakensin sille hautarasian.
Elävältä hautasin.
Unohdin ja kuitenkaan en.
- Aika ajoin lauloi
omaa rumaa lauluaan.
Viimein avasin rasian.
Katsoin kämmenelläni
muiston mustaa lintua.
Ja katsoin tarkkaan:
pelotta, häpeättä, syyllistymättä.
Ja öljylintu kämmenellä kuoli.
Siirrettiin tieteelliseen kokoelmaan.
Ei enää lennä eikä laula.
Sai uuden nimen:
Tosiasialintu: "avem factum factorum".
Oppikaa: tällainen on turmeltu lintu
ja haavoittunut ihminen.
51. TUNNEHINTA
Taas yksi tuskainen ilta
menetetyn rakkauden vankina.
Hän, suremaan tuomittu,
itki ikäväänsä,
maksoi tunnehintaa.
Oli velassa elämälle
päättyneestä rakkausmatkasta.
Hinta oli raskas,
mutta matka
hintansa arvoinen.
52. HUONOJA UUTISIA
Haavoittumattomuuden illuusio
oli saanut luottamaan,
että katastrofit tapahtuvat muille,
ei itselle.
Illuusio kannatteli elämää
päivästä toiseen,
kunnes kolahti kovaa.
Ja kaikki on toisin.
Mutta niin on että
oppii sitenkin elämään,
kun on pakko.
Ja taas luottamaan,
kun on aika.
53. TUNNELUKKOJA
Tunteilla on omat tapansa.
Kun ansa laukeaa.
tulevat ilman lupaa
jostain kaukaa ja kauempaa
surun, pelon, vihan ja inhon
syövereistä.
Kiertävät mielessä,
kiertävät kehossa.
Aikansa lymyävät.
Lähtevät jos lähtevät.
Tottelevat toisinaan.
Opin minä niitä vielä kaitsemaan.
Ajatusteni voimalla.
54. LIISA, KIUSATTU
Minä seisoin yksin.
taas yksin, aina yksin
kouluni pihalla.
Ja hyökkääjillä oli toisensa.
Kateus kylmäsi sisintä
ja katkeruus.
Olin hylätty ja häpesin.
Olin erilainen, olin viallinen.
Ja se oli salaisuus.
Julkinen.
Ainoa turvapaikka
tyttöjen vessa.
Vielä muistan
lämpimän kitkerän tuoksun
ja ovien kolahtelut.
Muilla oli kiire välitunnille
toistensa luo.
Minä vain jäin.
Yksin.
55. VOI MEITÄ YMMÄRTÄMÄTTÖMIÄ
Luokkatoveri oli kuollut,
kerrottiin lehdessä
kuvan kanssa.
Oli ollut merkittävä henkilö.
Tosin aina vähätteli
saavutuksiaan.
Oli ollut koulukiusattu
ylipainonsa tähden.
Emme ymmärtäneet
että kiusasimme.
Emmehän me haukkuneet läskiksi,
ei edessä eikä takana.
Olimme oppineet koulussa tietoja.
Mutta emme taitoja
kohdata herkkää sielua,
omaamme tai toisen.
Emme myöskään sitä,
mikä on koulukiusaamista.
Me valitsimme sinut aina viimeisenä
liikuntatunneilla miettimättä,
miltä se sinusta tuntui.
Ja annettiin lempinimeksesi
ihan ystävyydellä ja huumorilla
Tytinä.
Voi meitä ymmärtämättömiä.
- Anteeksi Tytinä.
56. KAIJA, ENTINEN HYLÄTTY
Nuo vanhat tunteet
poukkoilevat esiin,
hyökkäävät,
vaikka ihmiset eivät hyökkää.
Pilkkaavat sanat saartavat,
vaikka ympärillä on ystävyys.
Ontuen kuljen,
tuskaani raahaan
ja taakkaani.
Aina, ainako?
57. SISÄISESTI VILUINEN
Aika ei paranna
syvästi hylätyn haavoja
ei aika eivätkä kyyneleet.
Auki ovat haavat,
ja huutavat parantajaa.
Ympärillä kuuro, kylmä maa
ja sisällä ainainen vilu.
Kukaan ei kuulee.
- Vaan kuulee kuitenkin.
Ihme armahtaa käsin lämpimin,
on ehjempi särjetty sielu.
58. ILMA-ALUKSESSA
Avaruuden ankaruudessa
oli tuulta, tyhjää ja myrskyä.
Ja myrsky yltyi,
pudotti minut turbulenssissa.
Tähän tyhjään.
Eikö tämä ikinä lopu.
En halunnut tätä,
mutta en saanut valita.
Tiedänhän minä:
Tämän jälkeen
alus nousee radalleen,
alkaa toipuminen.
- selviydyn minä tästäkin.
59. RAKKAUTTA
Rakkaus iski kuin salama
ensisilmäyksellä.
Iskikö taivaasta
vai tunnemuistoista?
Nyt-hetkessä oli läsnä
koko elämä ja elämän ihmiset,
toisen ja toisen.
Aukaisi padon.
Ja menneiden rakkauksien virta
kuohui ja kutsui.
Tuli koski ja kivet.
Tuli tuska ja kivut.
Tuli putous ja tyven.
Katsoivat veden pinnasta
yhteistä kuvaansa.
Yhä toinen oli.
Ja rakkautta.
60. TURVALINNA
Olin yksin luodolla,
mutta turvalinnani suojissa.
Odotin aamua.
Olit rakentanut minulle turvalinnan
keskelle merta.
Sielläkin on peruskallio.
Ja rakennat jokaiselle luodolle,
jokaiselle kukkulalle
ja jokaiseen pimeään metsään.
61. MENETETTY IHMISSUHDE
Ruumiimme kohtaavat
tuoksu ja muisto,
kädet lempeät.
Vain ruumiimme kohtaavat.
Katsot ja olet poissa,
harhailet outojen maassa.
Huhuilen jälkeesi
turhaan.
Katseemme kohtaavat,
Silmäsi tyhjät,
ei sinua ole.
Kuolit ennen kuolemaasi.
62. MASENTAA
Aurinko on kadonnut.
Oli vain varjoa
vain kuoleman varjoa
rotkon pohjalla.
Ja kuitenkin kuun valo
tarjosi antiaan
haljun kalpeaa.
Katso!
Aamun rusko
lähetti toivon säteen.
Taas aurinko yllätti.
Sittenkin nousi.
Kolmantena päivänä.
63. HUONO OMATUNTO
Huonon omatunnon kanssa
on vaikea elää.
Hänen omatuntonsa
oli huono, siis toimi huonosti.
Hälytti väärin.
Syytti syytöntä.
Ei uskonut järkipuhetta.
64. ÄITIIN SIDOTUT
Vieläkö äitisi ääni
muhii mustana mielessäsi?
On aika
sammuttaa sanat,
jotka käskevät, vaativat
ja arvostelevat.
Väitä vastaan
voimalausein,
äidin lauseita suurempien.
Anna anteeksi
armolausein,
ihmisen lauseita suurempien.
Päivitä tunteesi.
Vielä on vuosia jäljellä,
vielä voit valita vapauden.
65. JUMALAN AJATUKSET JA IHMISEN
Hän oli opiskellut logiikkaa.
Hyödyllistä.
Maailmassa oli paljon
analysoitavaa.
Ja Jumalassakin,
hänen toimissaan.
Logiikan avulla oli tyrmännyt
vuosien aikana
monta vastaanväittäjää.
Mutta sitten makasi itse
täystyrmättynä
elämänkehän pohjalla
ajatukset hajalla ja tunteet.
Pääsi ylös vasta kun ymmärsi:
Ihmisten logiikka
ei ole Jumalan logiikkaa,
eikä Jumalan ajatukset
meidän ajatuksiamme.
66. RIISTALINTU SINISIIPI
Sain kauniit siivet.
Siniset.
Ja olin riistalintu.
Kirjoitin tarinani.
Hetki hetkeltä kirjasin
riistalinnun kipeän laulun.
Sen pelko ja tuska tahrasi paperin.
Ja toivottomuus.
Ja hiljaa puhalsi tuuli.
Tarina lähti lentoon,
katosi taivaan avaruuteen.
Hymyillen hyvästelin.
Ja minä lauloin ja lauloin ja ylistin.
67. VAPAUS SANOA EI
Kannattaako:
tehdä enemmän kuin jaksaa,
antaa enemmän kuin pystyy,
suostua kun muut eivät suostu,
sietää sietämätöntä?
Toki tiesi, että ei.
Mutta tunsi, että sittenkin kyllä.
Hei kaikki uhrautujat,
itsensä sortajat,
noustaan sorron yöstä!
Valloitetaan maa,
joka meille kuuluu.
Eläköön vallankumous,
eläköön vapaa huominen.
Ja merkki, jossa voitamme.
68. NEGATIIVINEN PALAUTE
Tuli sanottua
oikein tunnetehostein.
Harmittaa.
Olisi pitänyt
antaa palaute
niin kuin kurssilla opetettiin.
Mutta ei sitä aina
ehdi, jaksa tai tahdo.
Onneksi sentään kohdensin moitteeni
tekoon
ja säästin persoonan.
Onneksi lähetin minäviestin.
Saahan sanoa,
miltä itsestä tuntuu.
Mutta mutta
pitäisi kuorruttaa sanoma
myötätunnolla.
Minä poloinen paljastin
taas ärtymykseni,
heikkouteni.
Ihan asiasta sanoin,
ihan kohtuullisesti.
Pyydänkö anteeksi aitouttani.
69 TARINAN ONNELLINEN LOPPU
Sinä seisoit unessa kaukana
joen penkalla,
mustana virtaavan joen,
ja ranta oli vihreistä vihrein.
Oli vain joku ja penkka
ja ikuinen kesä,
sinä kaukana ja minä.
Sain leijua luoksesi
askelin kevein liitelevin. Vihdoinkin, vihdoinkin.
Sinä taas terve
ja kuitenkin kuollut.
Mutta elävä, niin elävä.
Jälleennäkeminen.
Nyt se on totta,
Totta kuin aina.
Valmisteltiin meille toivoksi
alusta asti.
Maailman alusta asti
70. OLISINPA AAVISTANUT
Lähdit läheltäni,
katosit kuoleman portista.
Olisinpa aavistanut aikasi.
Paremmin olisin jaksanut
hyvästellä,
enemmän rakastaa.
Nyt lasken sielusi haudalle
katumuksen kukkia.
Kuihtuvat vähitellen.
Kai kuihtuu katumuskin.
Siihen armoon,
jota yhdessä janosimme.
AULIKIN HÄÄPÄIVÄMIETTEET
Tänään meillä olisi
kolmekymmenvuotishääpäivä.
Jos olisi, mutta kun ei ole.
Joka vuosi sitä päivää vietän
tavalla tai toisella.
Eron jälkeen muistelin
suurta virhettä.
Sitten hyväksyin,
etten ollut muuta osannut valita.
Tuli aika, jolloin ymmärsin,
että oli ollut sittenkin johdatusta.
"Solmittu taivaassa" - sellainenkin avioliitto.
Tänään kysyin itseltäni:
Pystynkö sydämestäni kiittämään liitosta Jumalaa?
Ja vastasin: Kyllä.
Taidanpa sytyttää kynttilän
juhlan kunniaksi.
71. SURUTALOSSA
Surun musta peitto
laskeutui kaiken ylle.
Verhosi koko tienoon,
kyynelin
ja muistojen kuollein lehdin.Kuolema,
sinä
vihollisista viimeinen,
painoista painavin
ja suruista suurin.Sinä voitit
eikä lohdutusta ole.
Ja kuitenkin on:
Elämän ylösnousemus.
VANHUUTTA
72. VERTAUSKUVIA
Olen kuin vanha käytetty auto
paljon pikkuvikoja,
mutta kulkee silti.
Olen kuin vanha puhelinluettelo
paljon nimiä,
mutta osa puuttuu.
Olen kuin vanha mylly
laudat lahoaa,
mutta yhä jaksaa jauhaa,
niitä samoja.
73. ELÄKKEELLE
Sysäsivät syrjään.
Ei kuulu joukkoon.
Haikeaa,
myös vaikeaa.
Menetettyjä yhteisöjä
tavoitteita ja
merkityksellisyyden kokemuksia.
Väittävät, että uusia tulee.
Kiireeksi asti.
Sitä minä odottelen.
74. TULEEKO LÄHTÖ
Pala minua patologin pöydällä
lähetti viestin.
Nyt olisi hyvä aika kuolla,
suorilta jaloilta.
Jättää voimanaisen muisto.
Säästäisin läheisiä ja itseäni.
Ei hiljaista hiipumista.
Ei katoamista dementian yöhön,
kuin sukuni naiset.
Ja me toivoimme lopullista ratkaisua.
Mutta siltikin,
minä haluan elää.
Minä todellakin haluan elää.
- Vaikka hiljaa hiipuen
ja itseltänikin kadoten.
75. VANHAN TAITEILIJAN TRAGEDIA
Vanha taiteilija
rakasti taidetta
ja ihailevia katseita.
Halusi antaa
elämyksiä yleisölle.
Palkaksi sai ihailua itselleen.
Enemmän sai kuin antoi,
- ihailuriippuvainen.
Tarvitsi yleisöään
vuosi vuodelta enemmän
ja yleisö häntä vähemmän.
Näyttämöt pienenivät
ja katsomot.
Viimein tuli käsi, joka talutti pois.
Alkoi vieroitus.
Oli opittava olemaan olematta.
Ei oppinut.
Poistui elämän suurelta näyttämöltä.
76. POSITIIVINEN PYYNTÖ
Kehopositiivisuus uhkaa murentua
vuosi vuodelta.
Kun kivut jäytävät sisältä
ja pinta rypistyy.
Entiseen on turha vertailla.
Uuden kanssa on tultava toimeen.
Iloittava, ystävystyttävä.
Sillä kättesi työtä olen Luojani.
Kehoni teit tomusta sangen hyväksi.
Ohjelmoit vanhuuden vaivat
minulle sopiviksi.
Anna minun ajatella hamaan loppuuni asti:
- Kiitos, että minusta tällaisen teit.
77. ELÄMÄ NYKYÄÄN
Nykyään on kaikki paremmin.
Kun tähän kehityksen kelkkaan
on hypätty, tässä sitä huristellaan.
Kodit ovat lämpimiä,
vesi tulee ja menee, kylmä ja kuuma,
radiosta tulee ohjelmaa aina
ja televisiosta näkee ihmisiä yölläkin.
Ja puhelin se vasta ystävä onkin:
oikea viihdekeskus ja kirjasto.
Joskus joku soittaakin.
Eläkettä maksavat.
Taksilla pääsee
ja rollaattorilla.
Kaupungin tytöt
pyörähtävät katsomassa
ja vievät joskus kerhoonkin.
Lääkärit ovat hyviä
ja hammashoito halpaa.
Ja skypetellä voi lasten kanssa
ja lastenlasten - kaukana asuvien,
puhaltaa pipiä maailman toisella laidalla.
Saa ihailla uutta polvea
jo äitinsä kohdussa.
Ja sekin on paremmin,
ettei enää ole niin paljon
niitä vanhoja mummoja,
joiden mielestä
kaikki oli ennen paremmin.
79. AAMUYÖN UNETTOMAT
Herään aamuyöstä
geenieni takia - ja ikäni.
Aukaisen verhot
globaaliin maailmaan
painamalla tietokoneen näppäintä.
On muitakin vanhoja,
jotka aloittavat aikaisin.
Ei tarvitse katsoa ikkunasta
onko syttynyt valo naapuriin.
Kone kertoo, kuka on jo hereillä.
Kas, ystävä on online-tilassa
Taidanpa skypetellä.
80. SEURAA
Monilla ystävilläni
on seurakoira.
Minulla on seurakone.
Televisio.
Taas se epäili,
että minua ei ole.
ja turhaan paasasi.
Uhkasi sammua.
- Olen minä täällä
jatka juttuasi,
minäkin omaani.
Ja taas yhdessä
omiamme puuhaten
elimme sovussa:
seurakone ja minä.
81. MISTÄ LÖYTYY?
Jälleen kerran etsin
hävinnyttä tavaraa.
Pelkään etten löydä.
Vielä enemmän pelkään
että löydän omituisesta paikasta:
Silmälasit pakastimesta,
tai avaimet aamutossusta.
Tähän mennessä
Ovat löytyneet aikanaan
ja järkevistä paikoista.
Nyt löytyi tämäkin.
Päivä on pelastettu.
Ei huolta
- toistaiseksi.
83. EPIDEMIA
Meidän vanhojen keskuudessa
leviää epidemia
ja mitä vanhemmaksi tulemme
sitä enemmän se näyttää leviävän
- tuo suolistoperäinen keskustelu.
Kun tapaamme toinen kertoo
suolensa ongelmakäyttäytymisestä
ja toinen ei kuuntele.
Ellei diagnoosi ole sama.
Ja diagnoosejahan riittää,
lääkärin antamia ja itse googlattuja.
Eikä puhetta sovi keskeyttää.
Mutta usein ajattelen.
"Too much information."
85. KOKEMUSASIANTUNTIJA
Olen kauan elänyt,
olen kokemusasiantuntija
Ei, en ole koskaan juonut liikaa
enkä pyristellyt vapaaksi
muustakaan päihteestä.
En ole uskonnon uhri
enkä muukaan uhri.
Tai oikeastaan ajan uhri.
Minä tiedän, millaista
on tulla vanhaksi.
Siinä asiassa
voin olla toisen tuki.
Ja tuettavaahan on!
86. KATRI-MUMMON VAPAITA AJATUKSIA
Elämä on nykyään niin vapaata
meille leskimummoillekin.
Kun olimme nuoria,
kaikki oli kiellettyä.
Meikit, viina ja seksi.
Ja varsinkin seksi.
Aina piti ottaa huomioon,
mitä ihmiset ajattelisivat.
Nyt on seksikin vapaata,
myös senioriseksi.
Jospa rakastuisin johonkin pappaan
ja alan viettää hulvatonta elämää.
Viimeinkin.
Mutta passattavaksi en enää sellaista ota.
Tai jospa ottaisin elämääni toisen mummon,
löytyisikö sisäinen lesbo, minusta ja toisesta.
Niin kuin naisten lehdissä kerrotaan
ja lastenlasten koulukirjoissa.
Voisin saada samalla passaajan itselleni.
Ehkä kuitenkin elän
myös tämän loppupätkän,
niin kuin olen aikoinani oppinut.
Eivät lapsetkaan ymmärtäisi muutosta.
Ovat vähän konservatiiveja.
- Mitä tulee mummojen elämäntapaan.
87. EN SEURAA AIKAANI
Hän vanha ihminen,
luki ja kuunteli kaikki huonot uutiset.
Fiksu ja seuraa aikaansa,
sanoin ennen kehuen.
Olen vanha ihminen,
fiksu enkä seuraa aikaani.
Minä vietän mukavaa vanhuutta,
vaikka maailma on täynnä huonoja uutisia.
Minulle riittävät aikain merkit.
88. KAUNIS VANHUS
Muistokirjoitussivulta
minuun katsoi kaunis vanhus.
Silmät tuikkivat lempeinä.
Rypyt kauniina kehyksinä,
kuin kunniamerkkeinä,
ansaittuina eletystä elämästä.Sitten tunnistin nimen,
ihminen vuosien takaa.
Oli ruma, harmaa varpunen,
tanssien seinäkukkanen.
Mikähän on muutoksen salaisuus?
Oliko rakkaus kaunistanut?Sanat kertoivat:
Oli ollut perheetön,
ystäviä paljon,
auttoi aina muita.
Rakkaus oli kaunistanut.
Siinä se salaisuus oli:
- Muille annetussa
rakkaudessa.
89. VANHUUTTA
Viis rypyistä,
viis roikkuvista osista
viis puuttuvista osista.
Mutta ajatusteni
riemuriihtä minä kaipaan.
90. KÄÄNNELTÄVÄ
Kun vaan ei joutuisi vanhana
käänneltäväksi hoivaosaston sänkyyn.
Ajattelin ennen.
Sitten jouduin leikkaukseen
ja muutuin käänneltäväksi.
Tilapäisesti.
Siellä minä lojuin huumattuna
sairaalan sängyssä
ja olin tyytyväinen elämääni.
Jos sinä Herra viisaudessasi
teet minusta käänneltävän,
olkoon sitten niin.
92. HOIVAKODISSA
He ovat ystävällisiä,
heille maksetaan siitä
arjen näyttelijöitä.
Hyvin näyttelevät,
melkein luulin,
että olen heille tärkeä
93. HYÖDYKSI MENNEIDEN MUISTOT
On noita päiviä takana,
hyviä ja huonoja
ja niitä tavallisia.
On muistoja monenkirjavia,
joista valita.
Kokemus ilon huipulla
antaa vieläkin viipyä itsessään.
Kerta kerran jälkeen
valaisee
mielen ja sydämen.
On ilon ja kiitoksen aihe.
Musta päivä kuiluni kurjuudessa,
on sinunkin muistolla tehtäväsi:
Uudelleen ja uudelleen vertaan
tähän päivään - tavalliseen.
Ja tämä päivä onkin hyvä päivä,
parempi päivä,
ilon ja kiitoksen aihe.
94. UUSI PÄIVÄ
Herääminen on iloinen alku
päivälle.
Onhan jokainen päivä
arvokas lahja.
Sen on elämä ehtinyt opettaa.
95. VIIMEISET PIDOT
Tuonelan joen rannalla
tavallisena päivänä
minä järjestän juhlan
ihan vain olemisen juhlan.
Tuonelan joen tällä rannalla
on tavallinenkin päivä
juhlan arvoinen.
96. VIIMEINEN VIINI
Minä ihmettelin
kuin kansa Kaanaan häissä.
Miksi nyt vasta, nyt vanhana
tämä hyvä viini,
tämä tarinani hyväksyntä
ja kiitollisuus.
Kiitos vanhuus lahjastasi.
Kiitos, että tällaista on
elämän viineistä viimeisin.
97. IKÄÄNTYNEEN VUOSIPÄIVÄT
Elämän vuosipäivät kaikenlaiset
kiertävät kehää ja kertovat ajallaan,
mitä tapahtui joskus:
hyvää tai huonoa.
Miltä tuntui: hyvältä vai pahalta.
Oma vuosipäivänsä
on häille ja hautajaisille,
syntymälle ja kuolemalle.
Omansa unelmien täyttymisille,
omansa sortumisille.
Sinä Jumalani punoit minut kokoon
äitini kohdussa.
Yhdessä kudoimme päiviäni
ilon ja surun silmukoin.
Nyt pahinkin mennyt päivä on arvokas,
kanssasi kuljettu ja kuitattu.
Elämästä on kutoutunut kokonaisuus.
Entinen oikein väärin, oikein väärin
on nyt oikein, oikein - ja sittenkin oikein.
Anja Laurila (s. 1943) on psykologian tohtori ja tietokirjailija. Tunteita ja tarinoita on hänen toinen runokokoelmansa ja sisältää elämänilmiöiden pohdintaa psykologisesta näkökulmasta. Kirja kertoo nimensä mukaisesti tunteista. Ne ovat joko tosiasioihin tai virheellisiin uskomuksiin ja ajatuksiin perustuvia. Tunteilla on tarinansa ja tarinoihin liittyy tunteita - monenkirjavia.