FORSSAN KIRKON TAITEILIJOIDEN TARINA

Oli vuosi 1973 ja vietin ensimmäistä joulua Forssassa. Päätin tarjota 5-vuotiaalle tyttärelleni joulukirkkokulttuurikokemuksen, joulun sanomasta en silloin ymmärtänyt mitään. Jouluaamuna klo 8 kirkko oli tupaten täynnä ja löysimme paikan parvelta viimeiseltä riviltä. Ihmettelin kirkon upeita lasimaalauksia (valok. Forssan seurakunta). En arvannut silloin, mitä kirkko tule minulle vielä merkitsemään, enkä sitä, että lasimaalausten päätekijän kanssa polveudumme samasta Pieksämäen kirkkoherrasta, 1600-luvulla eläneestä Claudius Collanuksesta. 

KIRKKOMAALARIN LYHYT ELÄMÄKERTA

Ajelin muutama vuosi sitten kesällä Mänttään Serlachiuksen taidemuseoon tutustumaan Collanin sukuun kuuluvan "etäserkkuni" Olga Gummeruksen ja hänen miehensä Eric Ehrströmin taidetta esittelevään näyttelyyn. Hämmästykseni oli melkoinen, kun näin siellä Forssan kirkon maalausten luonnoksia. En ollut tiennyt, että Olga eli "Ollie" tai "Olli" oli ollut osallinen Forssan kirkon kauniisiin maalauksiin. Asiasta piti ottaa tarkemmin selvää ja yhtä ja toista sain selville. Kuvassa on Ollin ensimmäinen tunnettu omakuva, jonka hän on maalannut vuonna 1892, ensimmäisenä opiskeluvuonna Ateneumissa 16-17 vuotiaana.

Ensinnä Olga piti asemoida sukuumme ja seuraavassa taulukossa on kuvattuna Olga miehineen ja ne sukulaiset, joista tässä blogissa kerrotaan. Elämäkerta on lyhyt, koska Olgasta tiedetään melko vähän. Luen mielelläni taiteilijaelämäkertoja, koska ne syventävät kokemusta teosten äärellä. Niin kävi myös minulle lasimaalausten äärellä, kun olin koonnut tietoja Olgasta. Elämäkerrat aloitetaan yleensä esipolvista ja niistähän Collanien suvussa tiedetään paljon. https://www.collan-kollanus.fi/tarinoita

Olgan äidin isovanhemmat Pehr Collan ja vaimonsa Lisette

Suvussa tiedetään Olgan äidinäidinäidistä paljon ja häntä esittävä "nukke" istua töröttää Iisalmen museossa. https://www.collan-kollanus.fi/iisalmen-maakuntamuseossa

Sukuseuran kotisivuilla kerrotaan, miten tunnettu kaunotar Elisabet (Lisette) tuli Collanin sukuun erikoisen tapahtumaketjun jälkeen. "Per Johan sai 1798 nimityksen Iisalmen kappalaiseksi. Vuonna 1807 pappismies oli matkalla Kiteellä. Rajuilman puhjetessa hän poikkesi sateen pitoon viereiseen Kiteen vallesmannin Crohnsin lesken taloon Strandgårdeniin. 36-vuotiaan varapastorin otti vastaan talon vanhin tytär, säteilevän kaunis 17-vuotias neito, Christina Elisabeth Chrohns, Häntä kutsuttiin myös Karjalan ruusuksi. Kun ukonilma oli ohi, jatkoi Collan matkaansa, mutta nuoren Lisetten silmiä hän ei voinut unohtaa. Myöhemmin hän pyysi Lisetten kättä, ja avioliitto solmittiin Koljonvirran taistelujen tauottua heinäkuussa 1809." Perheeseen syntyi kuusi poikaa ja neljä tytärtä

Vietimme pari vuotta sitten suvun kesken Iisalmen rovastin 250-vuotissyntymäpäiviä Seurasaaressa, jonne Iisalmen pappila on siirretty. Sukumme jäsen Timo Linkola kertoi juhlaesitelmässä: "Iisalmessa raivosi 1833 lavantauti, jonka potilaiden hoitoon pappilan rouvakin osallistui. Siihen hän itsekin sitten sairastui, ja kaunis Karjalan ruusu, kymmenen lapsen äiti Elisabeth Collan kuoli 30.5.1833 vain 41 vuoden iässä. Rovastille vaimon kuolema oli raskas isku, ja hän kuoli suruunsa vain muutaman kuukauden vaimonsa jälkeen 18.10.1833 62 vuoden iässä. Vanhempien kuoleman jälkeen koko lapsikatras siirtyi Helsinkiin. He asettuivat asumaan nykyisen Vanhan kirkon puiston laitamille Ressun tontilla olleeseen puutaloon. Lapsikatraan vanhimpana toimi vanhin poika Clas, joka isän kuollessa oli 17-vuotias."

Augusta Krook kertoo vuonna 1950 julkaistussa kirjassaan "Mitt Helsingfors - Ungdomsminnen: Äidinisäni kuoli suruun. Tämän istuessa nojatuolissa kolmisen kuukautta vaimonsa poismenon jälkeen, hänen kuultiin huudahtavan "Elisabethini". Paikalle kiiruhtaneet huomasivat rovastin kuolleen. Hänet haudattiin rakkaan puolisonsa viereen, sen ajan tavan mukaan täydessä papin asussa. (Timo Linkolan suomennos)

Olgan isovanhemmat

Kuten edellä olevasta sukupuusta huomataan, Olgan äidinäiti Elisabet oli Iisalmen kirkkoherran Pehr Collanin tytär, ja äidinäidin veli oli Alexander von Collan, josta kerroin enemmän Suomen itsenäistymistä käsittelevässä blogissani. Kohti itsenäistä Suomea. Perheessä oli kuusi poikaa, mutta olen lisännyt sukupuuhun heistä vielä Karlin, josta kerron joulublogissani. Hän kun on säveltänyt monien rakastaman "Sylvian joululaulun".

Olgan täti Augusta Krook kertoo äidistään Elisabet Collanista: "Hän oli pitkä ja hoikka, impulsiivinen ja vilkas, älykäs, valloittava vaaleine kiharoineen ja uskollisine kirkkaine sinisine silmineen, veljesten iloinen leikkitoveri, ja myöhemmin huolellinen emäntä".

Elisabet Collan avioitui sen ajan tapoihin verraten myöhään, lähempänä kolmeakymmentä, kenraalimajuri Karl Krookin kanssa, joka oli yksitoista vuotta vanhempi Elisabetia ja kyseessä oli Krookin toinen avioliitto. Elisabet jäi leskeksi kahdeksantoista avioliittovuoden jälkeen. Olgan äiti Olga Elisabet oli seitsemäntoistavuotias isänsä kuollessa. Perheeseen oli syntynyt kahdeksan lasta, joista kolme selviytyi aikuiseksi ja kolmesta selviytyneestä tyttärestä vain Olgan äiti Olga Elisabet sai lapsia miehensä Herman Gummeruksen kanssa. Kaksi muuta tytärtä Anna ja Augusta olivat naimattomia opettajia. Augusta Krook oli koulun johtaja ja kansanedustaja. Augusta Krook oli Olgalle läheinen jo Vaasan ajoilta, jossa tämä toimi ruotsalaisen tyttökoulun johtajana. Augusta ja Olga tekivät yhdessä kaksi Pariisinmatkaa.

Vesivärimaalaus kuvaa Olgaa noin 37-vuotiaana. Teoksen alareunassa on selkeä signeeraus

"Till Moster Tuttu

med tusen lyckönskningar

31 okt 1913 från Olli E".

Olgan lähiperhe

Olga Gummerus syntyi Helsingissä 16.9.1876 kuusilapsisen perheen esikoisena. Perheeseen oli lisäksi syntynyt kaksi lasta, jotka kuolivat pieninä. Olgan äiti, Olga Elisabet Krook, oli lasten muistelmien mukaan ihanteellinen äiti, ankara tarvittaessa ja muuten avulias, iloinen ja kärsivällinen. Isä Herman Gummerus oli rautatieinsinööri ja valtiopäivämies. Perhe asui isän töiden vuoksi myöhemmin Vaasassa.

Olga oli kaunis, pitkä ja hoikka. Luonteeltaan hän oli hiljainen ja olemukseltaan hauras. Hänestä sanottiin myöhemmin, että hän oli Helsingin parhaiten pukeutunut nainen. Se oli ymmärrettävää, koska hän toimi myös jonkun aikaa muotitoimittajana Suomen Kuvalehdessä. 

Kun Olga oli aloittanut opinnot, hän kirjoitti äidille Vaasaan ruotsinkielellä kirjeen, joka on säilynyt Kansallisarkistossa Herman veljen arkistossa.

                                                                                            Maanantai 3. lokak. 1892

Rakas mamma!

Olen jo kauan ajatellut kirjoittaa

mammalle kirjeen, jonka lupasin, mutta en ole

saanut aikaiseksi.

Käyn piirustuskoulussa joka päivä. Lisäksi on

14 tuntia viikossa perspektiivioppia ja tunti

anatomiaa. Lisäksi voimme työskennellä

piirustusluokassa halutessamme aamu kahdeksasta

ilta kahdeksaan. Opettajamme herra Jahn on oikein

kiltti. Alemmalla luokalla on 11 oppilasta, 8 tyttöä.

Näkemiin rakas mamma! Triljoonia terveisiä ensinnäkin

papalle, sitten sisaruksille, kaikkien meidän tädille.

Mamman omalta

tyttäreltä

kaimalta

ja

pikkuserkulta

Ollilta

Kirjettä kirjoittaessaan Olga ei voinut aavistaa, että hänen isänsä kuolisi parin viikon päästä (16.10.). Herman Gummerus kuoli 51-vuotiaana. Kun äiti Olga jäi leskeksi, hän joutui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin viiden vielä koulua käyvän lapsen huoltajana. Tilannetta helpotti se, että Olga sai asua Helsingissä opiskellessaan äidinäidin Elisabet Collanin luona.

Museoviraston kuvassa on Olga opiskelutovereidensa kanssa (ylärivi neljäs vasemmalta) Ateneumin portaikossa.

Olgan isoäiti oli kuollut helmikuussa 1896 ja Olgan äiti ja sisarukset olivat muuttaneet Helsinkiin ja asuivat Kruunuhaassa Oikokadulla ja oletettavasti Olga asui myös siellä.

Kansallisarkistosta löytyi Olgan perheelle Helsinkiin kirjoittama kirje.

Olga kirjoittaa kesällä 1896 Pälkäneeltä, jossa hän viettää kesää kolmen naispuolisen taiteilijatoverinsa kanssa: "Me uimme kaksi kolme kertaa päivässä ja syömme syömme syömme ja maalaamme, maalaamme, maalaamme" Kirjeistä huokuu ilo ja vapauden tunne.

Olgalle ei ollut valmistuttuaan taloudellisesti mahdollista antautua vapaan taiteilijan uralle. Olga teki tilauksesta muotokuvia ja sai valmistumisvuonna tehtäväkseen myös äidin enon Alexander von Collanin muotokuvan (alla), josta Heli Seppälä on ottanut valokuvan. Olga teki muotokuvia myös valokuvista ja kopioi muotokuvia muiden maalauksista.

Aktivismia

Olgasta tiedetään, että hän toimi uhrautuvasti sortoaikana Suomen itsenäisyyttä edistääkseen kuten monet muut Collanit. Augusta-täti oli kuitenkin varsinainen aktivisti ja hänestä on kerrottu Naisen Ääni nimisessä verkkojulkaisussa. https://www.naistenaani.fi/augusta-krook-suomen-itsenaisyyden-alkuvuosien-aktivistinainen/

Poliittinen aktiivisuus oli mukana Olgan elämässä ja lähipiirissä aina. Augusta Krook oli jo vuonna 1899 asettunut venäläisvastaiseen rintamaan ja liittynyt naiskagaaliin, vaikka vaaransi sillä uransa ja johtamansa koulun toiminnan. Olgan nuorempi veli Herman Gummerus oli mukana organisoimassa jääkäriliikettä Helsingissä, perhe asui siihen aikaan Oikokadulla Kruunuhaassa.

Olga osallistui itse salaisen kirjallisuuden kuljettamiseen. Annika Waernbergin kirjassa "Parviaisen matkassa" kerrotaan Olgan puuhista:

Helmikuussa 1902 päätettiin tyhjentää huoneellinen salaista materiaalia, lentolehtisiä ja kirjoja. Tärkeimmät paperit ja kirjallisuus pakattiin kahteen matkalaukkuun ja säkkeihin. Iltajunassa neiti "Olly Gummerus" vei toisen matkalaukuista Hyvinkäälle ja lähetti toisen matkatavarana Porvooseen. Junassa Gummeruksen seurana matkusti Ola Castrén. Säkkeihin pakatun kirjallisuuden toimitti talteen Ferdinand von Wright. Ehrströmien ystävä, Oscar Parviainen osallistui myös kirjallisuuden sekä aseiden salakuljetukseen.

Ehrströmien kotiapulaisen Sanna Kujalan muistelmista löytyy tieto, että laskiaisen aikoihin 1917 Olga oli vaikean sairauden vuoksi hoidettavana sairaalassa ja säästyi siltä kokemukselta, että Mikonkadun kotiin tehtiin kotietsintä. Se saattoi johtua siitä, että Ericin metallitöissä käyttämät materiaalit olivat herättäneet venäläisen sotaväen aikaisemmin pitämissä kotitarkastuksissa epäilyksiä. Kun Rautatietorilla eräänä yönä ammuttiin, siitä seurasi kotitarkastus Ehrströmeillä, joiden epäiltiin valmistavan pommeja kotonaan. Sanna Kujala oli kuitenkin ehtinyt piilottaa arvoesineet ja arvokkaat korumateriaalit vuoteensa alle ennen kuin koko huoneisto käytiin muuten läpi, mutta Sannan nokkeluuden ansiosta arvokkaat materiaalit säästyivät.

AVIOLIITTO

Olga oli tutustunut ja rakastunut Pariisissa itseään viisi vuotta nuorempaan taiteilijaan Erik Ehrströmiin vuonna 1901. Seuraavana vuonna he olivat kihlautuneina Helsingissä ja heidät vihittiin vuonna 1903.

Ericistä kerrotaan Wikipediassa: Eric Otto Woldemar Ehrström (5. helmikuuta 1881 Helsinki - 11. lokakuuta 1934 Helsinki) oli suomalainen taidetakoja ja koristetaiteilija, joka tunnettiin erityisesti metallinpakotus- ja emalitöistään. Hän suunnitteli myös koruja, lasiesineitä sekä teki käyttö- ja taidegrafiikkaa.

Avioliiton alkuvuosina pariskunnan taloudellinen tilanne oli kireä ja Olga Ehrström uhrasi aikaansa rutiinityöhönkin arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren ja Saarisen palveluksessa isompien lasimaalausprojektien lisäksi. Hän kutoi gobeliineja ja sai nimeä myös luotettavana muotokuvien kopioitsijana. Vähitellen hänestä tuli miehensä apulainen. Ehrströmit asuivat muutamia vuosia Hvitträskin arkkitehti yhteisössä ja Olga teki yhteisössä olleen kolmiodraaman pohjalta Hvitträskin ruokasaliin lasimaalauksen: Kilpakosijat, jonka luonnoskuva on Olli&Bucklan kirjan sivulla (alla)  ja toteutus Hvitträskin ruokasalissa

Olga ja Bucklan olivat ulkonaisesti varsin erikoinen pari. Eric oli lyhempi kuin Olga ja varsinkin ikääntyessään huomattavan ylipainoinen ja Olgan oli kuvattu olevan kuin henkäys. Eric oli renessanssityyppi, joka rakasti ruokaa ja oli vastuussa perheen ruokahuollon suunnittelusta, ruuat valmisti uskollinen kotiapulainen Sanna Kujala. Eric jopa piti 1917 ruokapalstaa Suomen Kuvalehdessä.

Taidemaalari Antti Halonen oli Pekka Halosen veli ja Ehrströmien tuttava. Hänen mukaansa Olga jättäytyi suosiolla taustalle sekä taiteilijana että taideteollisena taiturina, koska "Renessanssi-ihmisellä täytyy olla suojelusenkeli". Halosen mukaan Olga tunnustettiin poikkeuksellisen lahjakkaaksi maalariksi taiteilijapiireissä ja hänen julkista esiintuloaan ja oman arvoaseman valtausta Suomen taidemaailmassa odotettiin vuodesta toiseen, mutta "lapsellisen itsekeskeinen ja pyylevä puoliso varasti kaiken hänen hellän huomionsa."

Parskunnasta kerrotaan, että he olivat koko avioliiton ajan syvästi rakastuneita toisiinsa. Hertta Tirrasen artikkelin mukaan Eric oli erittäin nokkela ja puhelias ja Olga varsin hiljainen. Ericin puhe valui koskenaan ja hän puhui ihastuttavan harkitsemattomasti kaikista maailman asioista. Häntä ei koskaan nähty huonotuulisena. Ericillä oli intohimoinen suhde luontoon ja hänen tuotannossaan oli myös avoimesti ja symbolisesti eroottissävyisiä piirroksia. Hertta Tirrosen mukaan he asuivat yhdessä jo ennen vihkimistä, minkä takia mitään varsinaista hääjuhlaa ei järjestetty.

Ericin kerrotaan suorastaan palvoneen vaimoaan ja Olgan puolestaan auttaneen häntä hienotunteisesti kaikissa niissä pikkuhankaluuksissa, joita Ericin lihavuus aiheutti. Erossa oleminen tuntui parille mahdottomuudelta.

Olga ja Eric asuivat pisimpään Helsingissä Rautatientorin varressa Mikonkatu 19. Asunto sijaitsi talon ullakkokerroksessa. Kertoman mukaan heidän asunnostaan muodostui eräänlainen vapaamuotoinen salonki, johon erityisesti Eric Ehrström toi mihin tahansa vuorokaudenaikaan ystäviään kyläilemään.

Kuulun entisenä Helsinkiläisenä Facebookryhmään: "Kadonnutta Helsinkiä etsimässä". Juuri tänään siellä julkaistiin Fred Runebergin ottama valokuva Mikonkatu 19 talosta. Kuva on otettu vuonna 1937 ja talo on siinä asussa kuin silloin, kun Ehrströmit asuivat siinä ja ullakkokerros näkyy selvästi.

Eric kuninkaantekijänä

Kun Suomen itsenäisyys alkoi häämöttää, jakautuivat päättäjät tasavallan ja kuningaskunnan kannattajiin. Oletan, että Eric kuului jälkimmäisiin, koska hän otti vastaan tehtävän suunnitella itsenäisen Suomen kuninkaalle tarkoitetavan kuninkaankruunun. Maailmanpoliittinen tilanne kuitenkin muuttui ja Suomessa unohdettiin koko kuningasajatus ennen kuin kruunu ehdittiin valmistaa. Se kuitenkin valmistettiin myöhemmin Serlachiuksen kokoelmia varten ja näin sen siellä Mäntässä käydessäni. https://serlachius.fi/suomen-kuninkaan-kruunu/

Taidemuseon kotisivulla kerrotaan, että Eric Ehrström myös suunnitteli ja Akseli Gallen-Kallela viimeisteli kuninkaan ja hoviväen puvuston. Olgan osuudesta ei kerrota mitään, mutta ihmettelenpä, ellei hänellä olisi ollut osuutta pukusuunnittelussa, sillä se oli hänen erikoisosaamistaan.

Seppälän gradussa on Suomen Kuvalehdessä vuonna 1917 julkaistu Olgan muotiartikkelin yhteydessä oleva piirros.

SURUJA

Heidän suuri surunsa oli se, ettei heillä ollut omaa lasta. Helmikuussa 1905 Olga synnytti tytön, joka sai hätäkasteessa nimen Beata. Vauva kuitenkin kuoli kahdeksan päivän ikäisenä heikkouteen ja haudattiin Hietaniemen hautausmaalle. Olga oli myös synnyttänyt neljä vuotta Beatan jälkeen kuolleen pojan, josta ei ole mitään tietoja kirkonkirjoissa. Olgan Olga-äiti kirjoittaa sisarelleen Beatan kuoleman jälkeen: "Jumala suokoon, että hän pystyy näkemään Hänen johdatuksensa". Kun poikavauva syntyi kuolleena, se oli "Niin raskasta, ettei siitä koskaan puhuttu".

Parikymmentä vuotta myöhemmin Perhettä kohtasi iso onnettomuus, kun Eric menetti tapaturmaisesti junan lähtiessä liikkeelle oikean kätensä vuonna 1927. Luonteelleen ominaisesti hän alkoi jo sairaalassa harjoittaa vasenta kättään, että pystyisi sillä piirtämään. Todellisuudessa Olga omistautui yhä enemmän Ericin avustamiseen myös taiteilijana.

Vuonna 1934, jolloin Eric kuoli, he tekivät luonnoksen kauniiseen lasimaalaukseen. Siitä huokuu kypsyys ja rauha.

OLGA KIRKKOMAALARINA

Pohjalainen-lehdessä oli heinäkuussa 1897 uutinen, jonka mukaan Olga Gummerus oli tehnyt alttaritaulun Venäjälle. "Neiti Olga Gummerus, synt. Waasasta, joka Wiime kewännä laskettiin erinomaisilla todistuksilla Ateneumista, on äskettäin saanut walmiiksi alttaritaulun. Tehtäwässään on nuori taiteilija hywin onnistunut, se on katsojissa yleinen mielipide. Aiheena on: Jesus puhuu lapsille. - Taulu on tilattu muutamaan luteerilaiseen kirkkoon Wenäjällä."

Ei tiedetä, mistä kirkosta tai kirkoista oli kysymys. Olgan isoäidillähän oli kaksi veljeä Venäjällä ja sitä kautta asia on voinut järjestyä. Olga teki myös Olaus Petrin kirkkoon Helsingissä lasimaalaukset.

Olga ja Eric tekivät yhteistyötä ja signeerasivat yhdessä teoksia. Puolisoiden osuuksista Forssan kirkon maalauksien tekemisessä ei ole tarkkaa tietoa. Joskus lasimaalauksia on sanottu Eric Ehrströmin maalaamiksi, mutta se tieto on ainakin virheellinen.

Nyt esitän oman käsitykseni maalausten tekemisestä. Luultavasti Eric on keskittynyt lasimaalauksia kiertäneisiin ornamentteihin ja kirkon muihin lasimaalauksiin. Päättelen Olgan tyylistä, että hän on pääasiassa suunnitellut ja maalannut alttarin lasimaalaukset tai ainakin lasimaalausten ihmishahmot. Eric on mahdollisesti suunnitellut alttarin lasimaalausten alaosassa olevat koristepuut ja melko suurella varmuudella lasimaalausten yläosassa ruusukkeet. Oletan, että Eric luultavasti maalasi myös kirkon kuorin yläosassa olevat henkilökuvat ja ehkä tyylistä päätellen myös seinällä olevan "Jeesuksen kasteen" ja "Viimeisen ehtoollisen" .

Seppälän gradussa kerrotaan, että arkkitehti Stenbäck oli ehdottanut jo kirkkoa suunnitellessaan, että alttaritaulun asemesta hankittaisiin kuorin kolmeen ikkunaan lasimaalaukset. Aiheiksi hän ehdotti Vapahtajan syntymistä, ristiinnaulittua Vapahtajaa ja hänen taivaaseen astumistaan. Vasta vuonna 1922 päästiin maalausten hankintaan. Arkkitehti Stenbäckin kautta kirkkoneuvosto sai lasimaalauksista tarjoukset taiteilijapari Ehrströmeiltä Helsingistä sekä saksalaiselta toiminimeltä Puhl & Wagner. Komitea suositteli kotimaisia taiteilijoita, joilta työt päätettiin tilata kesällä 1922. Seppälä kertoo: Mallileikkausten ja työpiirustusten mukaan toiminimi S. Vuorion lasimaalaajat Lindqvist ja Fuchs leikkasivat, maalasivat, polttivat ja sijoittivat lasimaalauksen lyijykehyksiin. Tärkeimpien osien maalaamisen suoritti kuitenkin Olga Ehrström itse. Lasimaalaukset tuotiin Forssaan pieninä, järjestykseen asetettuina osina ja koottiin paikan päällä kuviksi ja laitettiin kehyksiin. Lasimaalaukset on signeerattu keskimmäiseen lasimaalauksen osaan, jossa Kristus on ristillä. Signeeraus on ristissä, Kristuksen jalkojen alla. Tekstissä lukee:

Ollie & Eric Ehrström inv. & pinx.

Hugo Lindqvist & Joh. Fuchs exc.

S. Wuorio off. Helsingfors

MCMXXIII

Kun Forssan lehdessä oli ollut maininta, että Olga Ehrström kuitenkin maalasi lasimaalauksen tärkeimmät kohdat itse, päättelen että Olga tosiaan vastasi ihmishahmoista, jotka selvästi ovat niitä tärkeimpiä. Olgahan oli tunnettu muotokuvistaan ja lasimaalauksistaan, mutta Erik oli muuten huomattavasti tunnetumpi taiteilijana ja ehkä hänen osuuttaan oli sen takia suotta korostettu. Forssan lehdessä oli myös oletus, että maalaukset olivat suurimmat, mitä kotimaassa oli tehty.

Elämän loppupuolella

Eric kuoli 11.10.1934 ylipainon aiheuttamiin komplikaatioihin. Sen jälkeen Olgan taiteellinen luomisvoima lisääntyi. Hän ehti saada valmiiksi Olaus Petrin kirkon lasimaalauksen toisen osan.

Olga eli Ericin jälkeen leskenä runsaat kolme vuotta ja kuoli vuoden 1938 alussa muutama kuukausi ainoan sisarensa jälkeen. Seppälä kertoo: "Joulupäivänä 1937 Olga Ehrström sairastui. Hän sairasti muutamia viikkoja ja kuoli 20. päivä tammikuuta 1938. Ehrströmiä hoitanut lääkäri muisteli taiteilijan olleen valloittavan viehättävä ja tyylikäs viimeiseen hengenvetoon asti. Tammikuussa 1938 Olga Ehrströmin muistokirjoitukset olivat Hufvudstadsbladetissa, Uudessa Suomessa sekä Helsingin Sanomissa. 61-vuoden ikäisenä kuollutta taiteilijaa jäivät kaipaamaan iso joukko taiteilijaystäviä sekä kolme veljeä perheineen. Olga Ehrström siunattiin 25. päivä tammikuuta Krematorion kappelissa ja hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaahan miehensä Eric Ehrströmin ja heidän tyttärensä Beatan viereen".

Yllä on Heli Seppälän ottama kuva Ehrströmien haudasta. Se sijaitsee alueella 01, kortteli on 15, rivi 14, paikkanumero on 193. Samaan hautaan on haudattu myös Ericin vanhemmat, Ericin isänäiti ja sisar.

POHDINTAA

En löytänyt mistään tietoja Ollin uskonnollisesta ajattelusta, ellei lasketa nuoruuden taidepiireissä harjoitettuja spiritistisiä kokeiluja. Olga-äiti luotti kuitenkin Jumalan hyvyyteen ja johdatukseen myös vaikeina hetkinä. Augusta Krookin kirjassa kerrotaan, miten hän oli leskiäitinsä ja kahden sisarensa kanssa, joista toinen oli Ollin äiti, viettänyt leskeksi jääneen äidin Clas-enon luona Parikkalan pappilassa pitkän aikaa auttamassa tätä lastenhoidossa ja taloudenpidossa.

Pappilan tyttären Johanna Lagerwallin muistelmissa kerrotaan, että pappilan Tytöt pitivät pyhäkoulua useina vuosina. Äidittömille lapsilleen rovasti oli hellä, vaikka ankara isä, kokoili perheensä iltalampun ympäri ja luki ääneen hyviä kertomuskirjoja ja viimeksi pidettiin hartaushetki, jolloin jokaisella oli Raamattu kädessä, josta seurasi kun Isä luki. Pitkäaikaisille vieraillekin annettiin Raamattu käteen, jopa eräälle saksalaiselle hänen äidinkielensä kirjan. Pyhäiltana pidettiin palvelusväen kanssa suomenkielinen hartaus.

Augusta Krookin kirjassa kerrotaan heidän kokemuksestaan Parikkalassa vietettynä aikana: Lauantai-iltaisin kaikki kokoontuivat suureen tyttöjen kamariin, jossa eno kävi läpi huomispäivän tekstin ja piti rukouksen. Hän oli jo aiemmin kääntänyt tekstin meille. Tämä ja sunnuntain jumalanpalvelukset sekä kodissa usein tapahtuvat toimitukset (vihkimiset ja kastamiset), joissa toimimme todistajina, oli meille erinomaista harjoitusta suomen kielessä. Suomenkielinen jumalanpalvelus kirkossa oli hyvin juhlallinen, seurasimme sitä hartaudella ja ymmärsimme pian aivan hyvin saarnan.

Ainakin edellisessä polvessa usko vielä kuului elämään mukaan

Kun katson Forssan alttaritaulun Mariaa, mieleen tulee Luukkaan evankeliumin lause: sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Ajattelen, että Olga maalatessaan vauvaa, varmasti muisti ne tuskalliset hetket, jolloin itse oli erittäin heikkokuntoisena pitänyt sylissään heikkoa ja myöhemmin kuollutta tytärtään. Mahdollisesti hän oli pitänyt sylissään myös kuolleena syntynyttä poikavauvaa. Hänen äitiytensä oli ollut tuskaa. Forssan kirkon lasimaalauksessa ei kuvastu tuska, ehkä hän oli jo käsitellyt asian (valok. Forssan srk.)

Olga oli kohdannut paljon kuolemaa. Vanhempien ja rakkaan isoäidin kuoleman lisäksi, hän oli kolmevuotiaana menettänyt siskovauvan. Perheen vanhimpana hän oli varmasti joutunut hoitamaan pienempiään ja neljätoistavuotiaana herkässä iässä hän oli ehtinyt kiintyä perheen nuorimmaiseen kahdeksan kuukautiseen Margareta-vauvaan ennen tämän kuolemaa 5.12.1891.

Kirkko on aina toivon ja rukouksen paikka. Siellä Olga sai viettää kymmeniä ja kymmeniä tunteja. Oletan, että hänen olisi ollut helppo uskoa kuoleman jälkeiseen jälleennäkemiseen. Olihan hän kuullut isoisoisänsä Pehrin riemastuneesta reaktiosta kuolinhetkellä. Olga maalasi mielellään lapsia, ehkä hän toivoi ja uskoi näkevänsä omansa paikassa, jossa "on kyyneleet pyyhitty pois". Ilmaisu on eräästä mielilaulustani. 

Ajattelen, että Olga on omalla tavallaan kylvänyt siementä laulussa mainittuun "Herran elopeltoon". Hän on puhutellut hienoilla maalauksillaan kirkkokansaa ja hänellä on tuotavana Herralle iso lyhde riemullisissa elojuhlissa. Maria-Jeesus maalaus on ollut kyynelin kylvettyä kuvallista saarnaa - ja puhutteleva.

Surun laaksohon herra sä peltosi teit laulettuna: https://www.youtube.com/watch?v=Ce8ffohHE-o