ISÄNI, ITÄRAJA JA ELÄMÄN YLLÄTYKSET

                                        Valokuvat: Museovirasto, Finna (Uuno Peltoniemi)

Rajaseudun lapsilla oli aivan erityinen sijansa isän sydämessä. Tässä hänen ottamassaan valokuvassa lapset  ovat matkalla kouluun - ja kahdella ei ole kenkiä.

Isäni oli isänmaallinen mies. Itsenäisyyspäivä oli meillä tärkeä päivä ja kodin kaikilla ikkunalaudoilla paloi kaksi kynttilää. Kahden kynttilän polttamisella on ollut Suomen historian aikana eri merkityksiä. Oletan, että isälle se merkitsi viittausta siihen, kun Suomen itsenäistymisen aikoihin kaksi kynttilää kertoivat Saksaan sotilaskoulutukseen matkaaville tuleville jääkäreille talon asukkaiden olevan myötämielisiä heille ja valmiita tarjoamaan yösijan. Suomessa toiminut Itsenäisyyden liitto antoi kynttilöiden polttamisesta suosituksen vuonna 1927 kuitenkin ilman mainintaa kynttilöiden lukumäärästä.

Ainoan kerran, jolloin näin isäni itkevän, oli silloin, kun olimme katsomassa Mannerheimin hautasaattoa Hietaniemenkadun varrella. Jokaisena itsenäisyyspäivänä minulle tulee halu kunnioittaa isän muistoa kirjoittamalla hänestä. Olen työstämässä parhaillaan vanhuutta käsittelevää kirjaani ja olen siinä maininnut, että meillä oli kotona sotilaallinen kuri ja isäni oli "kotityranni". Totta sekin. Savolainen äitini tosin kertoi salaisuuden, että hän kyllä saa oveluudellaan aina tahtonsa lopulta läpi. Kun päätin kirjoittaa isästäni runon, mietin mikä hänessä oli oleellisinta isänäni ja tuloksena oli seuraavaa.

ISÄNI KANNUSTUS

Isäni oli kuningas

• mielestäni.

Kun kuningas sanoi:

"Oletpa taitava.",

uskottava oli.

Ja kuningasisäni

jäi asumaan aivoihini.

Yhä kuiskii:

"Hyvä, oikein hyvä."

Kun synnyin neljä vuotta veljeni jälkeen vuonna 1943, oli sota ja isä oli Aunuksessa. Tytön syntyminen oli hänelle tunteikas hetki ja hän toimitti äidille Mehiläiseen isomman ruusukimpun kuin veljeni synnyttyä ja isomman kuin mitä äiti oli saanut kihlajaispäivänä. Isästä tuli sitten myöhemmin ihana, pehmo isoisä tyttärelleni.

Isä oli myös tunteellinen runouden harrastaja, kuvataiteen ystävä ja ymmärtäjä. Hän oli myös ikuinen optimisti, kuten äiti usein melkein moittien totesi. Hän oli mainio seuramies ja verkostoituja ja niitä "vanhoja hyviä kavereita" tuntui olevan vaikka kuinka paljon.

Löysin netistä Museoviraston sivulta esittelyn, jonka oli Kamera-lehteen kirjoittanut Jaana Ojatsu:

"Maisteri Uuno Peltoniemi (1907–1989) palkattiin Sotilaskotiliiton valistusohjaajaksi 1934. Hän sai tehtäväkseen myös perustaa rajaseutulehti Rajamme Vartijan.
Lehti oli tarkoitettu rajamiesten ja heidän perheidensä sekä rajaseudun väestön yhdyssiteeksi. Siitä tuli suosittu. Myös rajavartiosotilaat ja rajaseudun asukkaat saivat kirjoituksiaan ja kuviaan lehteen, jossa oli alusta alkaen historiaa, kansantaloutta, yhteiskuntaoppia ja maantiedettä käsitteleviä artikkeleita.

Aluksi Uuno Peltoniemi teki matkoja vartiosta toiseen. Hän kulki rajaseudulla joko rajamiesten mukana tai yksin. Matkat taittuivat kesäisin jalan ja talvella suksilla.
Valistusohjaajana Peltoniemi avusti rajasotilaita heidän harrastuksissaan ja edisti itseopiskelua, piti oppitunteja ja esitelmiä ja seurusteli sekä rajasotilaiden että siviiliväestön kanssa. Samalla hän kuvasi itärajan elämää poikkeuksellisen laajasti 1930- ja 1940-luvuilla.
Kuvissaan Uuno Peltoniemi esittelee vivahteikkaasti itäistä rajaa, rajapitäjien ominaislaatua, luontoa, elinkeinoja, rajaseututyötä ja rajavartijoita.

Uuno Peltoniemen perusteellinen rajaseudun historian ja olojen tuntemus näkyy kirjoissa Rajavartiolaitoksen historia 1918–1939 ja Itärajan kuvia. Itärajan kuvia joutui sodan päätyttyä kiellettyjen painotuotteiden joukkoon."

Mainittakoon, että isä houkutteli "vanhan hyvän kaverinsa" Erkki Tantun kuvittamaan suomalaisia sananlaskuja lehteensä. Hänen jäämistöstään löytyi sananlaskuista koottu kirja, jonka omistuskirjoituksessa luki: Näiden kuvien teettäjälle ja idean isälle. Äiti kertoi, että Erkki Tanttu suhtautui ensin ideaan epäilevästi, mutta suostui kuitenkin ja kuvista tuli menestys. Hän piirsi isälle myös Ex libriksen, jossa näkyy itäraja ja kamera.

Isän työhuoneen seinällä oli Tantun kuvittamana toteamus, jota tavailin lapsena ideaa ymmärtämättä. Siinä oli suomalainen ja venäläinen sotilas, ja se meni suunnilleen näin: Sa selvästi, vaikkei tulis ku sana päivässä, sano Tiatu ryssälle.

Isä ei itse alun perin valinnut työtä, jossa kulkisi itärajan päästä päähän kävellen tai hiihtäen. Ylioppilaaksi päästyään hän päätti pyrkiä Ateneumiin, mutta unohtikin vaaditut työnäytteet kotiin Tampereelle. Hän tarttui kakkosvaihtoehtoonsa ja lähti opiskelemaan suomenkieltä. Valmistuttuaan hän päätti lähteä yliopistouralle ja ulkomaille. Hän tuli valituksi Königsbergin yliopistoon suomen- ja vironkielen lehtoriksi. - Isä puhui sujuvasti viroa, koska oli opiskellut Tartossa puoli vuotta stipendiaattina.

Sitten suunnitelmat muuttuivat. Hän oli ollut Akateemisen Karjalaseuran (AKS) sihteeri ja sinne tuli vuonna -34 viesti, että Rajaseudun Sotilaskotiliiton valistusohjaajan vakanssia ei ole saatu täytettyä ja löytyisikö sieltä joku aatteen mies, joka ottaisi työn hoitaakseen. Aatteen mies isä todellakin oli. Hän peruutti lehtoraatin vastaanottamisen ja valitsi itärajan. Elämän ensimmäinen sitä muuttava yllätys oli velvoittava / houkutteleva työtarjous itärajalta.

Vasemmalla on kuva Köningsbergin historiallisesta yliopistorakennuksesta ja oikealla on kuva rajavartiostoympäristöstä, jonka isä (kuvassa keskellä siviilivaatteissa) sitten valitsi. 

KUVIA RAJASEUDULTA JA ITÄRAJALTA 1934 – 1939

Museovirastossa on yli 5000 isän ottamaa valokuvaa. Hän valokuvasi paljon Rajavartioston henkilöiden perheitä ja varsinkin lapsia ja myös siviilejä ja heidän perheitään. Osa seuraavista ennen sotia otetuista kuvista on Museoviraston kokoelmasta, osa on Itärajan kuvia -kirjasta. 

                Rajamiehiä Salmissa. Tie edessä on Suomea, pelto aidan takana Neuvostoliittoa

                                                                 Kapea Rajajoki Kivennavalla 

                                                            Rajajoen yli menevä silta Terijoella

                                                                   Kenttävartion miehiä

                                                             Rajaseudun asukkaita

                                             Ilomantsilainen perhe saunasta tehdyn kotinsa edessä

                                                                            Miitrei Lammas perheineen

Isä tutustui myös rajaseudun pappeihin. Yllä oleva kuva on Sallan pappilasta. Isä on vasemmalla ja kirkkoherra Erkki Koiviston perhe pöydän takana. Kuvassa toisena oikealta on V. A. Koskenniemi, jonka kanssa isä oli ystävystynyt ja kulki joitakin kertoja eri vuosina tämän oppaana itärajalla. Erkki Koivistosta tuli pitkäaikainen kansanedustaja (1945 - 1966) ja hän vaimoineen kuului perheemme itsenäisyyspäivään. Heillä oli tapana tulla meille kylään odotellessaan illan juhlallisuuksia.

                                          Yleisöä Isän Kuusamossa pitämässä valistustilaisuudessa

                                                                    Kuhmolainen paimenpoika

                                                                  Kivivaaran rajavartijan lapset 

                                                           Hiihtävää nuorisoa Pielisjärvellä 1936

                                                       Novgorodilaismallinen talo Suojärvellä

                                      Kuva on Salmista, joissa asukkaista yli 90% oli ortodokseja

PERHEEN PERUSTAMINEN

Isän aatteeseen liittyy myös se, että äitini Lyyli ja isäni Uuno ylipäänsä tapasivat. Vaikka Uuno ja Lyyli opiskelivat Helsingissä, he eivät tavanneet siellä. He tapasivat ensimmäisen kerran Raumalla AKS:n päivillä. Käsittääkseni, he eivät siellä edes keskustelleet, mutta Uuno oli ihastunut ensisilmäyksellä Lyylin viehättävään olemukseen. Uunon olisi tehnyt mieli tutustua lähemmin, mutta hän ajatteli, ettei kannata, koska on muuttamassa Joensuuhun ja välimatka Lyyliin tulisi liian pitkäksi.

Mutta "Kohtalo kuljettaa, Jumala johdattaa". Kävikin niin, että elämään tuli toinen iso yllätys. Myös Lyyli sai töitä Joensuusta ja he tapasivat toisensa AKS:n kokouksessa. Uuno oli kokouksessa puheenjohtajana ja Lyyli sihteerinä. Nyt romantiikkaan taipuvainen Uuno koki tilaisuutensa tulleen, eikä paljon aikaillut. Kahden viikon tuttavuuden jälkeen hän oli valmis kosimaan. Hän johdatti kävelyllä Lyylin johonkin saareen ja kivelle istumaan. Kosiminen tapahtui teitittelymuodossa, koska naisosapuoli, jolle etiketin mukaan kuului lähemmän tuttavuuden ehdottaminen, ei ollut sitä vielä tehnyt. Kosintahan taas kuului ehdottomasti miehelle. Varsinaista kysymyksen muotoa en tiedä, mutta vastaus oli myönteinen. Uuno oli sen jälkeen kysynyt "Mutta rakastatteko te minua?" Jolloin Lyyli savolaistyylisesti vastasi: "Sitähän se tarkoittaa".

He avioituivat vuonna 1938. Seuraavana vuonna alkoi talvisota. Isä astui palvelukseen 8.10. Ensin olivat ylimääräiset kertausharjoitukset. Elämän kolmas yllätys tuli pian. Isä sairastui polyneuritikseen eli monihermohalvaukseen ja joutui Tilkkaan, joka oli sotilassairaala. Pahimmillaan hän pystyi liikuttamaan kieltä ja toista silmää. Kuvassa hän on toipumisvaiheessa ja opettelee uudelleen kävelemään. 

Jälkeenpäin voi sanoa, että onneksi isä sairastui, sillä muuten hän olisi melko varmasti kuollut Talvisodassa. Hänet oli määrätty pataljoonan komentajan adjutantiksi ja se oli riskialtis vakanssi. Mies joka tuli hänen tilalleen kaatui, ja myös tämän seuraaja. Jatkosodassa hänet määrättiin ensin valistusupseeriksi. Kun Suomen joukot etenivät ja valtasivat alueita rajan takaa, isästä tuli vuodeksi alueen asukkaille tarkoitetun Vapaa Karjala lehden päätoimittaja. Kuvassa hän lukee lehden oikovedosta.

Opettaja Jussi Isosaaren laaja artikkeli omasta työstään on julkaistu Journal-lehdessä. Seuraavana on katkelma, josta selviää, millaisissa oloissa isäni työskenteli:

VAPAA KARJALA Lehti Perustettiin 1941 levitettäväksi Suomen valtaamille Itä-Karjalan alueille. Lehden tarkoituksena oli toimia propagandavälineenä ja uutisten välittäjänä Neuvostoliittoon aikaisemmin kuuluneille Itä-Karjalan asukkaille ja myös suomalaisille sotilaille. Isä oli 1941-1942 lehden päätoimittaja ja kirjoitti lisäksi lehteen pakinoita. Isäni oli toiminut aikoinaan Akateemisen Karjalaseuran johtotehtävissä ja hänen kirjoituksistaan näkyy selvästi ns. heimoaate. Seuraavar kaksi pakinaa ovat niiltä vuosilta ja hänellä on selvästi usko siihen, että Neuvostoliitto häviää sodan. Vapaa Karjala -lehden toimitus oli Aunuksessa. Isän pakinapalstan nimi oli Viikon varrelta.  Seuraava joulupakina on kirjoitettu lomalla Suomessa.

Edellistä pakinaa kirjoittaessaan isä ei tiennyt, että hänen oma sosialistiveljensä, joka oli muuttanut Amerikasta siirtolaisena Neuvostoliittoon, oli vangittu ja ammuttu vuonna 1938. LISÄÄ>>>  Suomessa julkaistiin muutama vuosikymmen sitten Siperiaan lähetettävien lista, jossa oli myös isän nimi. Onneksi itsenäisyytemme  säilyi ja isäkin säästyi Siperialta.

Sodan loppuaikoina isä soti rintamalla ja vetäytymisvaiheessa hän siirtyi miehineen Tolvajärvelle. Se oli hänelle tuttu paikka  valistusohjaajavuosilta. Nyt olivat olosuhteet täysin toisenlaiset. Onneksi kuitenkin rauha saatiin neuvoteltua.

Kuulin kerran puheradiosta Pekka Tiilikaisen selostuksen jatkosodan päättymisen hetkistä, jolloin rauha oli sovittu alkavaksi. Kuitenkin neuvostoliittolaiset tulittivat edelleen. Suomalaisia oli kielletty ehdottomasti ampumasta laukaustakaan sovitun ajankohdan jälkeen. Tuntui erikoiselta ajatella, että tuolla isä nyt hermoili, kun laukaukset jatkuivat. Tunnin kuluttua sovitusta rauhasta neuvostoliittolaistenkin aseet hiljenivät ja linnut alkoivat laulaa. Rauha oli viimein todellisuutta.​

Yle areenasta on löydettävissä ainakin kaksi Wäinö Solan laulamaa propakandalaulua. Kun ne kuuntelee, pääsee sisään isän pakinoiden maailmaan. Aika oli toinen ja pakinat sen mukaiset. Mutta tämäkin on historiaa. Isä ei sentään pakinoissaan kehunut Saksaa eikä Hitleriä kuten 1941 propagandalaulussatehtiin: KUUNTELE>>> 

KUVIA VALLATULTA ALUEELTA

        Paikallisia heimokansan lapsia suomenkielisessä koulussa Aunuksen Riipuskalassa

                                                           Kyläläisiä Aunuksen Vieljärvellä

                                                              Aunuksen Riipuskalan lastenkoti

KUVIA RINTAMALTA

                                                  Taistelusta palaavia miehiä Sortavalassa 1941

                                                Sotavankeja kuljetetaan Sortavalassa 4.10.1941

                                                                                  Juoksuhauta 

"merkintä: U.P. 24.6.43 Lempaalassa etulinjassa käymässä" Lempaala oli Pohjois-Inkerissä. Minut oli kastettu pari viikkoa aikaisemmin Anja Inkeriksi heimoaatteen innoittamana.

ISÄ JA TAIVAANISÄ JA ISÄNMAA

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä valoisampana on mielessäni isän muisto. Teini-iässä vihasin häntä ja paljon jäi käsiteltävää. Pikkutyttönä sentään ihailin häntä vilpittömästi. Minun on ollut helpompi antaa hänelle anteeksi hänen ankaruutensa, kun olen tajunnut, miten tärkeää hänen kannustuksensa on ollut minulle vielä hänen kuolemansa jälkeen - koko elämäni ajan. 

Kirjoitin aikoinaan keski-iässä ns. vihakirjeen (jota ei lähetetä) ja siihen kertyi sivukaupalla tiedostettuja ja tiedostamattomaan painettuja vihan aiheita. Se menetelmä auttoi paljon.

Kun tulin uskoon totesin, että sain vapaan kasvatuksen Jumalalta. Oman isäni antama kasvatus oli ollut päinvastainen. Minä kammosin rajoituksia. Kun tulin uskoon, päätin että teen mitä haluan kuten ennenkin. Olin ensin seuraknnan ukopuolella kaksi vuotta, eikä kukaan antanut ohjeita siitä, miten uskovan "kuuluisi" elää. 

Yllättäen aloinkin haluta erilaisia asioita kuin ennen. Isän ankaruus oli jättänyt kuitenkin Jumalakuvaan varjonsa. Armon uskominen omalle kohdalle vei kauan. Kun muut lauloivat ylistyslaulussa: "Rakas Isä, rakas Isä, saanhan sanoa myös sinun lapsenasi" en pystynyt sitä laulamaan.

Sitten tuli aika, jolloin saatoin yhtyä tuohon lauluun. Raamatun vakuutukset alkoivat vaikuttaa. Näin Jumalan rakastavana Isänä ja yllättäen myös Vanhasta testamentista löytyi armo. Olen saanut monien naisten kanssa purkaa niitä vaurioita, joita oma isä on käytöksellään (tai isättömyys on) aihettanut heidän Jumalakuvaansa. Tiedän, että monia on auttanut Barry Adansin kokoama "Isän rakkauskirje lapselleen". LISÄÄ>>>  Hän kertoo: "Muistan sen päivän, jolloin pyysin Jumalalta apua, että ymmärtäisin paremmin hänen rakkautensa kaikkien niiden kirjoitusten valossa, joita on läpi raamatun." 

Adams tutki Raamattua ja koosti jakeista "kirjeen" laittamalla jakeet tiettyyn järjestykseen.

RUKOUS ISÄNMAAN PUOLESTA

Näinä aikoina on rukous Suomen puolesta lisääntynyt. Yhden hienoimmista rukouksista on kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg. Se viittaa osittain hänen kirjoittamaansa Maammelauluun. Suomi ei ollut vielä itsenäinen.

Virsi 577

1.
Sun kätes, Herra, voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana.

2.
Sun armos täällä meille soi,
mi kallehinta olla voi,
ja meille alla auringon
tää synnyinseutu rakkain on.

3.
On isät täällä taistelleet
ja uskoneet ja toivoneet.
Me saimme saman asunnon,
ja samat vaiheet meidän on.

4.
Ja meidän polkuamme saa
taas lapsemmekin taivaltaa.
He kyntää kerran peltomme
ja uskoo kuin me uskomme.

5.
Oi Herra, käy sä siunaamaan
nää rannat rakkaan synnyinmaan.
Suo aina rauha suloinen
ja estä sota verinen.

6.
Sä siunaa mielet vakaiset
ja hurskaat työt ja aikehet.
Lyö maahan maansa pettäjät,
tuo julki juonet ilkeät.

7.
Sä turvaa maamme vapaus,
sen kansalle suo viisaus.
Suo armokaste maille sen
ja sydämihin ihmisten.

8.
Sä autoit valoon tämän maan
kuin kedon kukan ummustaan.
Sen varttua suo valossas
ja hoida sitä armossas.

9.
Suo, että sanas kirkkaana
saa keskellämme kaikua,
ja kautta sukupolvien
suo soida nimes kiitoksen.

KUUNTELE>>>