ISÄNI SALATUT SOTATOIMET

Isäni oli puhelias mies, mutta meille lapsille hän ei puhunut sanaakaan sodasta, eikä siitä mitä hän teki sodan aikana. En tosin koskaan häneltä siitä kysynytkään. Mielenkiintoni asiaan heräsi liian myöhään, kun hän oli jo poissa. Kuusi vuotta sitten sain yllättäen Helsingin kirjamessuilla kuulla isän jatkosodanaikaisesta toiminnasta. Istuin kuuntelemassa historioitsija Helena Pilkkeen haastattelua. Hän oli julkaissut kirjan, joka kiinnosti minua: "Propagandaa Itä-Karjalaan, Heimokansan suomalaistajat 1941-1944". Helena Pilke mainitsi isäni nimen ja kertoi että tämä oli ollut valistusupseeri ja "Vapaa Karjala" -lehden päätoimittaja vuosina 41 – 42. Menin keskustelemaan Helena Pilkkeen kanssa haastattelun päätyttyä. Huomasin, ettei hän järin arvostanut isäni toimia. Ostin kuitenkin hänen kirjansa. Tilasin sen jälkeen Kansallisarkistosta Isän kantakortin ja päällystökortin ja sain kokonaiskuvan isän toimista sotien aikana. Pilke julkaisi seuraavana vuonna kirjan valistusupseereista nimeltä "Omat haukkuivat politrukeiksi" ja sieltä sain lisää tietoa valistusupseerien tehtävistä.

Meillä kotona ei ollut "Vapaa Karjala" -lehden numeroita. Isä oli varmaan hävittänyt ne sodan jälkeen ns. "Vaaran vuosina", jolloin Suomen itsenäisyys oli vielä veitsenterällä. Isän kirjoitukset Stalinista ja kommunistisesta järjestelmästä olivat melko ronskeja. Ryssän viha oli värittänyt isän kirjoituksia myös AKS:n aikoina, niitäkään ei meillä näkynyt sodan jälkeen, mutta 60-luvulla ilmestyi isän kirjahyllyyn rivi punakantisia kirjoja, jotka sisälsivät sidottuina AKS:n lehtiä ja tekstejä ja myös isän tekstejä. Isän nimi oli Seura-lehdessä julkaistulla ns. Siperian listalla AKS:ssä toimimisen perusteella, mutta hänen kirjoituksensa "Vapaa Karjala" -lehdessä olisivat ilman muuta johtaneet telotukseen. Vähemmästäkin ja ilman syytä oli Neuvostoliitossa telotettu ihmisiä. Isän kommunistiveli oli telotetettu siellä 1938, mutta sitä isä ei saanut eläessään tietää. LISÄÄ>>>

Sodan jälkeisetä tilanteesta kertoo Seuran artikkeli kymmenen vuoden takaa

04.12.2013 08.16 https://seura.fi/ilmiot/historia/siperian-lista/

Antero Raevuori

Sodan jälkeen sisäministeri Yrjö Leinon johdolla kommunistiseksi muuttunut valtiollinen poliisi eli ns. Punainen Valpo oli vuosina 1945–48 kerännyt Siperian listalle niiden suomalaisten nimet, jotka "teloitettaisiin tai karkotettaisiin Siperiaan vallankaappauksen jälkeen tai Neuvostoliiton miehittäessä maan."

---

Valtaosan Siperian listoista kommunistit hävittivät myöhemmin, mutta Seuran kaksiosaisessa artikkelissa on noin 1 700 nimeä. Todellinen nimimäärä oli epäilemättä moninkertainen.

Risto Karlsson kirjoitti, että Punainen Valpo etsi mutta ei saanut haltuunsa valakirjakääröä, johon yli 3 000 Akateemisen Karjala-Seuran jäsentä oli kirjoittanut nimensä. Hyvin monet heistä olivat toimineet eri tehtävissä suomalaisten jatkosodassa miehittämillä rajantakaisen Itä-Karjalan alueilla.

Valakääröä piiloteltiin milloin missäkin, jopa maahan kaivetussa maitotonkassa ja mäntyharjulaisen maalaistalon seinälautojen alla, kunnes se lopulta suljettiin erään lauttasaarelaisen pankin tallelokeroon. Niinpä Valpon oli laadittava oma listansa. Kuulusteluja varten se kirjasi listaan ne AKS:n jäsenet, jotka se kykeni haravoimaan esiin ilman valakirjaakin. Kaikki he olivat vaarassa.

---

Punaisen Valpon etsivät täydensivät Siperian ehdokkaiden listaa vakoilemalla kokouksissa ja kouluissa, kuuntelemalla puhelimia, seuraamalla kirjoja ja lehtiä ja ottamalla vastaan satoja eri puolilta maata tulevia mitä kummallisimpia ilmiantoja:

Se ja se toiminut sodan aikana rykmentin valistusupseerina ja sepittänyt laulun Eldankajärven jää; se ja se julistanut Carlton-hotellissa että ässärykmenttiläisille pitää järjestää aseveli-iltoja, jotta talvisodan henki ei pääse laantumaan

---

Kuva on AKS:n Joensuun piirin kokouksesta 1935 isän kodin olohuoneessa. Isä istuu ensimmäisenä vasemmalta.

Olin luullut, että isä oli sotinut pyssy kädessä niin kuin muutkin sotaveteraanit. En ollut koskaan kuullut, että isä oli "työkseen" haukkunut Neuvostoliittoa sodan aikana. Äitikään ei ollut siitä kertonut. Lehti ilmestyi kerran viikossa ja isä kirjoitti viikoittain "Rajankävijä"-nimimerkillä kolumnin, jossa irvaili Stalinia ja kommunismia. Lehteä luettiin varmasti myös Neuvostoliiton puolella ja punaisessa Valpossa sodan jälkeen.

Kansallisarkistosta löytyi kansiin sidottuina isän toimittamat lehdet. Niiden lukemiseen tarvittiin erillinen lupa. Anoin sitä ja odottelin. Monen kuukauden kuluttua minulle soitti arkistosta eräs pomonainen ja kyseli, miksi halusin nähdä niitä lehtiä. Hän suostui toiveeseeni. Kun sain lehdet pöydälleni arkistossa, hetki oli miltei pyhä. Avasin ison kirjan ja alkulehdellä oli tuttu nimi lapsuudesta: (Kiitos Halilan setä, että olit säästänyt isän toimittamat lehdet ja) kiitos perikunnalle, että ne oli lahjoitettu Kansallisarkistoon.

Isän tie valistusupseeriksi oli ymmärrettävä, mutta se ei ehkä ollut hänen oma toiveensa.

Isä oli ollut valittu vuonna 34 Suomenkielen lehtoriksi Saksaan Königsbergin yliopistoon. Oli käynyt niin, että Sotilaskotiliiton valistusohjaajan tehtävä oli ollut samaan aikaan auki, mutta se ei kiinnostanut ketään, hakijoita ei ollut. Sotilaskotiliitosta oli lähetetty AKS:n johdolle viesti: "Eikö sieltä löydy yhtään aatteen miestä, joka tulisi valistusohjaajaksi rajaseudulle?" Siihen vetoomukseen Isä vastasi kyllä ja niin tuli sinetöityä myös hänen sotilasuransa suunta.

Jaana Ojatsu kirjoittaa: (Kamera-lehti 1/2018)

"Maisteri Uuno Peltoniemi (1907–1989) palkattiin Sotilaskotiliiton valistusohjaajaksi 1934. Hän sai tehtäväkseen myös perustaa rajaseutulehti Rajamme Vartijan.
Lehti oli tarkoitettu rajamiesten ja heidän perheidensä sekä rajaseudun väestön yhdyssiteeksi. Siitä tuli suosittu. Myös rajavartiosotilaat ja rajaseudun asukkaat saivat kirjoituksiaan ja kuviaan lehteen, jossa oli alusta alkaen historiaa, kansantaloutta, yhteiskuntaoppia ja maantiedettä käsitteleviä artikkeleita. Aluksi Uuno Peltoniemi teki matkoja vartiosta toiseen. Hän kulki rajaseudulla joko rajamiesten mukana tai yksin. Matkat taittuivat kesäisin jalan ja talvella suksilla."

Isä oli valokuvaaja ja kynämiehiä ja oli ollut AKS:n aktiivi, heimoaatteen läpitunkema ja unelmoi Suur-Suomesta. Oli aika loogista, että hänestä tehtiin jatkosodan aikana valistusupseeri.

Kustantaja esittelee Pilkkeen seuraavana vuonna ilmestynyttä kirjaa valistusupseereista: "Omat haukkuivat politrukeiksi"

"Jatkosodan aikana Suomen armeijan johto pyrki huolehtimaan rintamamiehistä monin tavoin. Sotaväsymystä, toimettomuutta, ikävystymistä ja huhuja torjuttiin siinä missä vihollisen hyökkäyksiäkin. Mielialan kohottamiseksi rintamilla ja niiden tuntumassa oli juhlia, elokuvaesityksiä ja urheilukilpailuja. Miehillä oli mahdollisuus opiskella, harrastaa ja tehdä puhdetöitä. Samaan aikaan rintamajoukkoihin levitettiin vahvaa sotapropagandaa. Sen tarkoituksena oli terästää taistelutahtoa ja luoda uskoa voittoisaan lopputulokseen. Sekä sotapropagandasta että virkistyksestä huolehtivat samat miehet, valistusupseerit. Heidän tehtävänsä ei ollut helppo. Rintamajoukot haukkuivat politrukeiksi, osa komentajista piti tyhjäntoimittajina"

Seuraavana on alku isän Stalinia käsittelevästä kirjoituksesta:

En tiedä oliko isän lähdekritiikki ollut ihan ajan tasalla. Kimmo Rentola on julkaissut kirjan "Imam Raguzasta", Nimimerkin takana oli armenialaislähtöinen Suran Erzinkjan, joka oli korkein Suomessa koskaan loikannut neuvostodiplomaatti. Loikkaus tapahtui 1930. Hän julkaisi bestselleriksi muodostuneen kirjan vuonna 1941. Kun sodan tulos alkoi näyttää karulta, hän loikkasi Ruotsiin 1944 ja kuoli 1963.

Jatkuu 

              "Karja on likainen 9:stä tänä keväänä syntyneestä vasikasta kuoli 4. Kolhoosilaiset päättivät                    viimein erottaa tehtävästään karjatalouden johtajan Shestakovan"

Heikkoa näyttää olleen touhu. Niinpä kesäkuun 11. päivän "Totuus" kertoo "Tunkuan" piirin Molotov kolhoosista seuraava:

                 "Kolhoosin talous on päästetty sellaiselle tolalle, ettei se vastaa lähimainkaan asetettuja                           vaatimuksia. Lehmiä niin kuin muutakaan karjaa ei ole pesty vuoden aikana kertaakaan.                       Tämän kesän vasikoista on kuollut 4 ja yksi on rotulehmän vasikka."

Repeämiä siis on, vaikka suojeluspyhimykseksi on otettu itse Molotov. Suomalaisen lukijan huomio kiintyy siihen, että näissä kirjoituksissa on mainittu nimeltä kaikki laiskurit ja lurjukset. Kun Karjalaan nyt tulee uusi järjestys, tulee tällaisestakin kielittelystä loppu. Eikä siihen jää aihettakaan. Kun Karjalan talonpojat saavat itselleen omaa peltoa ja karjaa, ei kenenkään tarvitse olla patistelemassa heitä työhön. Jokainen normaalisti kehittynyt ihminenhän on valmis tekemään työtä itsensä hyväksi.

Itä-Karjalan talonpoikain vapauduttua kolhoosiorjuudesta Kondratjev, Pakkujev ja muut heidän virkatoverinsakin joutuvat itse omalla työllään elättämään itsensä. Se tulee varmaan aluksi olemaan raskasta toveri Kondratjeville, kun ei ole aikaa pistäytyä Aunukseen killittelemään. Toveri Pakkujev taitaa tulla paremmin toimeen, jos hän on joltinenkin kala- ja metsämies. Ajan mittaan kummastakin voi voi kuitenkin tulla laatuunkäyviä turpeenpuskijoita, kunhan van he samoin kuin muut kommunistiherrat huomaavat, että uusi aika on tullut Karjalaan.

Rajankävijä

Valistusupseerin vaatimukset.

Helena Pilkkeen mukaan "Valistusupseerin tuli olla valiosotilas: palavamielinen, isänmaallinen, kotia, uskontoa ja isänmaata puolustava. Vaatimuksiin kuuluivat tiedotustoiminnan ja rintamajoukkojen ajattelutavan tuntemus, sujuva ja mukaansatempaava suullinen ja kirjallinen esitystaito, oma-aloitteisuus ja järjestelykyky, innostunut toimeliaisuus sekä luottamusta herättävä olemus. Myös rintamakokemusta pidettiin tärkeänä."

Isä oli poikkeus. Hänellä ei ollut jatkosodan alkaessa rintamakokemusta. Hänen kokemuksensa piti tulla talvisodassa pataljoonan adjutantin tehtävässä. Jos hän olisi siinä ollut, hän olisi vienyt kokemuksensa hautaan. Isä astui vänrikkinä palvelukseen 8.10.39 Pataljoonan adjutantiksi. Silloin oli YH:n aika. – Ylimääräiset kertausharjoitukset olivat Suomessa vuoden 1939 lokakuussa aloitettu sotilastoimenpide. Sen aikana suomalaiset joukot siirtyivät Neuvostoliiton vastaiselle rajalle ja osallistuivat linnoitustöihin. Isä sairastui ja 24.10.39 hänet siirrettiin sotilassairaalaan. Maaliskuussa 1940 ennen talvisodan loppumista hän oli toipilastoimiston päällikkö.

Uskon, että oli Jumalan johdatusta, että hän sairastui monihermohalvaukseen juuri ennen sotatoimien puhkeamista. Minuakaan ei olisi, jos hän ei olisi säästynyt talvisodalta. Hän makasi sotilassairaalassa niin halvaantuneena, että pahimpana aikana vain toinen silmäluomi ja kieli liikkuivat. Sairaanhoitaja kävi illalla painamassa toisenkin silmäluomen kiinni, että isä saattoi nukkua. Surullista tietysti on, että isän sijaan tullut upseeri kaatui ja myös hänen seuraajansa.

Kesällä 1944 vetäytymisvaiheessa isä siirtyi rintamalle taistelemaan. Hän siirtyi miesten kanssa Tolvajärvelle. Siellä käytiin heinäkuun lopussa ns. torjuntavoittoon johtanut taistelu.

Kuuntelin kerran yöaikaan radiota, kun siellä lähetettiin vanhaa Tolvajärvellä 4. ja 5. 9. 1944 tehtyä ohjelmaa. Äänessä oli Pekka Tiilikainen. Hänen piti selostaa rauhan tuloa. Tulitauon piti tulla voimaan 4.9., mutta Neuvostoliiton puolelta ammuttiin edelleen. Suomalaisia oli kielletty ehdottomasti vastaamasta tuleen. Tuntui erikoiselta ajatella, että siellä oli isäkin hermoilemassa ja miettimässä, mistä oli kysymys.

Isän sota ei kuitenkaan loppunut Tolvajärvelle. Hän joutui vielä osallistumaan Lapin sotaan.

JUMALAN VARJELUS

OsalListuin itsenäisyyspäivänä Tammelassa jumalanpalvelukseen ja pysähdyin virren 578 sanojen kohdalla miettimään, miten totta ovat toisen säkeistön sanat:

On Herra maamme siunannut
ja leivän meille suonut.
Hän sanallaan on valaissut
ja Hengen voimaa tuonut.
Hän halki aikain johtaen
ja vaaroissamme varjellen
vapaaksi maan on tehnyt,
vapaaksi maan on tehnyt.

Virsi oli alunperin Elias Lönnrotin sanoittama, mutta silloin maamme ei vielä ollut vapaa. Kun Jumala oli tehnyt maastamme vapaan, myös sanoja muokattiin.

Myös seuraavan Uuno Kailaan sanoittaman virren tarina on mielenkiintoinen ja löytyy netistä KATSO>>>

Virren on säveltänyt lapsuuteni kotiseurakunnan tuttu kanttori Taneli Kuusisto KUUNTELE>>>

1.
Siunaa ja varjele meitä,
Korkein, kädelläs.
Kaitse ain kansamme teitä
vyöttäen voimalla meitä
heikkoja edessäs.
Sulta on kaikki suuruus,
henki sun hengestäs.

2.
Herramme, kirkasta meille
kasvos laupiaat,
niin että armosi alla
toivoa rohkaisemalla
kukkivat roudan maat.
Vaivoissa näytä meille
kasvosi laupiaat.

3.
Tutkien sydämemme
silmäs meihin luo.
Ettemme harhaan kääntyis,
ettei kansamme nääntyis,
silmäsi meihin luo.
Alati synnyinmaalle
siipies suoja suo.

Muutama vuosi sitten kuuntelin virttä kyyneleet silmissä katsellessani lapsenlapseni striimattua sotilasvalatilaisuutta. Rukoilin, ettei hänen tarvitsisi koskaan kokea sotaa. Sitä rukoilen yhä hartaammin tässä maailmantilanteessa.