ITSENÄISYYSPÄIVÄN TUNTEITA JA TUNNELMIA 

03.12.2021

Jos itsenäisyymme on säilytetty sotimalla, on velvollisuutemme myös muistella kansamme ja sukujemme maksamia uhreja ja tuntea kiitollisuutta. Isäni toimi jatkosodan aikana valistusupseerina Aunuksessa Neuvostoliitolta vallatulla alueella. Hän oli Vapaa Karjala -lehden päätoimittaja ja kirjoitti myös pakinoita. Seuraavana on hänen pakinansa Itsenäisyyspäivän aikoihin vuonna 1941. Menetetty Karjala oli valloitettu takaisin ja joukkomme olivat valloittaneet Itä-Karjalan alueita. Mielialat olivat toiveikkaita, mikä näkyy isäni kirjoittamassa pakinassa, jossa hän kertoo myös käynnistään yllä olevan kuvan maisemissa. (Rajavartijoita Salmin Manssilassa 1930-luvulla. "Maantie Suomea, pellot neuvostolaa." Kuva: Uuno Peltoniemi / Museoviraston Kuvakokoelmat)

Isäni sodanaikaisia pakinoita lisää: https://www.psykotieto.com/vapaa-karjala-lehden-pakinoita

Isän tekstit ovat osittain huumoriin puettua vihapuhetta ja taitaa olla vähän disinformaatiotakin. Katsoin Helsinginsanomien aikakoneelta, mitä siellä sanottiin pääkirjoituksessa eri itsenäsisyyspäiviniä:

6.12.1939

Vuonna 1941 pääkirjoituksessa ollaan samoissa optimistisissa tunnelmissa kuin isäni pakinassa ja toisaalta muistellaan vuoden 1940 vaikeita aikoja.

Vuonna 1944 sota oli päättynyt ja Karjala oli menetetty toisen kerran. Mutta itsenäisyys oli kuitenkin säilytetty. Helsinginsanomien pääkirjoituksessa muistutettiin, että sittenkin meidän kävi paremmin kuin muiden vastaavassa tilanteissa olleiden maiden. Virosta ja Latviasta kerron edellisen viikon blogissani. Katso>>>


VETERAANEJA

Meillä kotona puhuttiin sota-ajasta joskus, mutta isä ei puhunut koskaan sodasta. Ainoa asia, jonka olin kuullut, oli se, että isä oli laulanut yhdessä Kim Borgin kanssa ja senkin kertoi äiti. En tiennyt edes isän sotilasarvoa. Sukututkimusharrastuksen kautta sekin selvisi, kun tilasin isän päällystökortin. Miesten sotajuttuja sain kuunnella vasta 60-luvulla Sastamalassa. Saman kylän miehet olivat sotineet yhdessä ja muistoja riitti, joskus tuli pientä erimielisyyttä siitä, miten ne asiat todellisuudessa meni.

Psykologina kohtasin niitä, joilla oli sodan jättämiä sielunvammoja. Nykyään ohjataan kriisiapuun, jos on nähnyt jonkun vaikka tuntemattoman ihmisen kuolevan auton alle. Sodan aikana saattoi nähdä parhaan ystävänsä tuhoutuvan vieressä ja oli vain jatkettava taistelua. Silloin ei tiedetty, että ihmisille syntyy yleensä onnettomuuden näkemisestä ja oman tai toisen elämän ollessa uhattuna Post traumaattinen stressireaktio ellei kriisiapu tule ajoissa. PTSD-oireryhmä voi aiheuttaa hoitamattomana koko loppuelämän ajan painajaisunia ja muistojen ahdistavaa palautumista mieleen ja erilaisia fyysisiä oireita.

Olin nuorena myyjänä musiikkikaupassa ja siellä kohtasin surullisen tapauksen. Kun ovesta joskus astui hieman arkana sisään puliukolta vaikuttava mies, tiesin mitä hän halusi kuunnella. Siihen aikaan musiikkikaupassa oli rivi levysoittimia ja kuulokkeet, joista asiakas sai kuunnella ostopäätöksensä tueksi harkitsemaansa levyä tai levyjä. Tiesin, että hän ei ostaisi mitään, mutta silti hänen annettiin kuunnella. Hän pyysi aina kuunneltavakseen Paganinin viulukonserton. Hän alkoi kuunnellessaan itkeä ja totesi usein sen loputtua: "Kriget, det var hemskt". Hän oli ollut nuorena lahjakas viulisti, mutta sota oli tuhonnut uran ja elämän.

Pidin puheenvuoron viime kuussa Oronmyllyn kurssikeskuksessa Parikkalassa miestenpäivillä. Kysyin kuinka moni heistä on sodan käyneen isän kasvattama. Kymmeniä käsiä nousi. Monet sodankäyneistä isistä kantoivat omia sotatraumojaan ja lisäksi vähättelivät poikiaan, jotka olivat päässeet elämässä helpolla. Sotasankarien pojat kärsivät, mutta usein myös muu perhe tavalla tai toisella. Sitä kuvaa muutama vuosi sitten kirjoittamani runo:

TUHOUTUI SODASSA

Koteja särkyi, teitä ja siltoja.

Suvut surivat miehiään.

Toiset olivat kuolleet,

toiset palasivat kuolleina,

syvät haavat sielussa.

Eikä mielen jälleenrakentamista tullut.

Työkalut puuttuivat.

Särkyneiden sankareiden sukupolvi,

tappamaan oppinut,

tappoi monien poikiensa itsetunnon,

helpolla päässeiden.

Tuli isänmurhien aika,

eivät onnistuneet nekään.

Särkynytkin sotasankari on

aina sankari, ylittämätön.

Niin haavoittui seuraava sukupolvi.

Oi kallis Suomenmaa,

kalliisti lunastettu.

Miten paljon särkyi ja haavoittui.

Mutta sinä elät.


Kävin joitakin vuosia sitten seurakunnan vapaaehtoistyön merkeissä lukemassa näkövammaiselle sotaveteraanille kerran viikossa lehtiä. Hänelle tuli Forssan lehti ja aloitin sillä, mutta sen kuunteleminen ei oikein kiinnostanut ja siirryimme nopeasti sotamuistoja sisältävään veteraanien lehteen. Lopulta luin pelkästään veteraanien lehteä. Kuulin aikoinaan veteraaneille tarkoitetussa Mäntytien aivovammasairaalassa sanonnan: "Kun mies vanhenee, vamma nuortuu". Sitä muunnellen voisi sanoa, että kun mies vanhenee, myös nuoruuden raskaat muistot aktivoituvat. Hoivakodeissa taistellaan sotia uudelleen ja uudelleen.

Sykähdyttävin ja riipaisevin itsenäisyyspäiväjuhla, johon olen osallistunut oli Somerolla olevassa veteraanikodissa. Olimme lausuntaryhmän kanssa esiintymässä ja saimme laulaa yhdessä heidän kanssaan:

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet
Muistakaa, heille kallis ol' maa
Kertokaa lasten lapsille lauluin
Himmetä ei muistot koskaan saa

Suurin osa kuvan veljistä on poissa niin kuin myös näkövammainen veteraani.

OMAT PELKONI

Olen sota-aikana syntynyt, mutta sieltä ei ole muistoja. Kaksi kertaa olen pelännyt tosissani uuden sodan syttymistä ja rukoillut ettei niin tapahtuisi.

Kuuluin Töölössä jengiin, jonka muut jäsenet menivät ajan tavan mukaan oman seurakunnan iltarippikouluun. Äitini oli uskonnonlehtori ja huolissaan ateismistani ja halusi irrottaa minut jengistäni. Tosin olin jengissä ainoa, joka ei lukenut iltarukousta. Kun astuin Punkaharjulla majoitustupaan, siellä keskusteltiin aiheesta "Onko tanssi syntiä?" Minua nauratti mielestäni banaali aihe ja ilmoitin: "Oli tai ei, ei se ole ainoa synti, jota mä harrastan." Sain osakseni närkästyneitä katseita.

Maailman tilanne oli niihin aikoihin epävakaa ja Neuvostoliitto oli ilmoittanut, että jos USA astuu maihin Libanonissa, se tarkoittaa kolmannen maailmansodan puhkeamista. Leirin loppupuolella saimme kuulla, että USA oli astunut maihin Libanonissa ja Irakin nuori kuningas on murhattu. Meitä oli 50 tyttöä, kaukana kodeistamme, ilman kännyköitä, huoli ja pelko kasvoivat. Leirin johtaja kiersi illalla kaikki tuvat ja luki psalmin 91. Se psalmi kolahti minun ateistiseen mieleeni. Hämmästyin itse miten pelko häipyi ja ihmeellinen rauha tuli tilalle. Oli pakko uskoa, että Jumala on sittenkin olemassa. Mutta siitä oli vielä pitkä matka siihen, että tulin uskoon!

Toinen kerta oli abiturienttivuonna syksyllä 1961, jolloin Neuvostoliitosta tuli nootti. Nootin aiheuttama pelko eli vielä itsenäisyyspäivänä. Sinä vuonna itsenäisyyspäivänä oli hurja ukonilma. Muistan kuinka seisoimme Töölön vanhan kirjaston portailla tyttöystäväni kanssa ja pelkäsimme sekä ukonilmaa että sotaa. Oliko ilma enne? Helsinginsanomissa kerrottiin 8.12.61

Lehdessä todettiin, että ukkosilma raivosi monta tuntia, mikä oli ajankotaan nähden täysin poikkeuksellista. Meri myrskysi ja laineet olivat metrien korkuisia ja merenpinta nousi yllätyskorkeuteen eli 105 senttiä yli normaalin.

Ei ukonilma ollut enne. Seuraavana vuonna marssimme itsenäisyyspäivänä ystäväni kanssa ylioppilaslakit päässä opiskelijoiden soihtukulkueessa Hietaniemen sankarihaudoille. Tulevaisuus tuntui valoisalta ja mieli oli järkyttyneen kiitollinen aikaisempien polvien nuoria miehiä kohtaan, jotka olivat menettäneet sodassa henkensä ja tulevaisuutensa.

6.12.2021

Ensi maanantaina vietämme itsenäisyyspäivää myös maamme kirkoissa. Olen seurakuntamme jumalanpalveluksessa avustajana. Luen Uudesta testamentista Jaakobin kirjeestä päivän tekstistä: "Sillä siellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat."

Itsenäisyyspäivän virret sisältävät usein rukousta, kuten tämä jumalanpalveluksessa laulettavaksi suunniteltu Anna- Mari Kaskisen sanoittama virsi: "Sovinnossa meidän suo maata rakentaa, että jokaiselle se kodin tarjoaa. Kädestäsi maamme myös siunauksen saa, ohjaa esivaltaa ja viisautta jaa." (virsi 581:2)