Metoo
LAPSUUDEN TRAUMA
Sodan jälkeen lapsia opetettiin pelkäämään vieraita miehiä. Oli paljon miehiä, joiden mielen oli sota runnellut. Helsinkiläislasten mieliin oli taottu vieraiden miesten pelko ja pikkutytöille kerrottiin kauhutarinoita namusedistä, jotka vievät metsään ja tappavat. Mistään pedofiliasta ei lapsia valistettu. Mieleeni oli muodostunut uskomus, että tuntematon mies, joka ottaa minuun kontaktia on murhaaja, jota pitää juosta pakoon. Minulle oli myös jatkuvasti tolkutettu, että koskaan ei saa lähteä pihalta kenenkään miehen mukaan. Asuimme Töölössä kerrostalossa, jonka piha avautui Topeliuksen kadulle. Kaksi kertaa minua houkutteli pihalta mukaansa tuntematon mies, mutta en lähtenyt.
Olin 6-vuotias ja astelin alas rappuja, kun siellä seisoi
nuori, hieman finninen mies laukkuineen. Pelko alkoi tulla mieleeni. Kun hän asettui tielleni ja esti minua
jatkamasta matkaa, tunsin kauhua: murhaaja! Mies puhutteli minua ystävällisesti
ja suuteli suulle, sekä päästi minut menemään. Juoksin rappuset ja kuulin hänen
naurahtavan hermostuneesti. Sen jälkeen en uskaltanut moneen päivään kulkea
rappuja yksin. Tunsin ahdistunutta pelkoa, mutta en häpeää enkä syyllisyyttä,
jotka yleensä liittyvät seksuaaliseen hyväksikäyttöön uhreilla. En ymmärtänyt,
että tekoon liittyi mitään seksuaalista ja häpeällistä, se oli vain
käsittämätön välikohtaus, toisaalta tunsin helpotusta - ei hän ollutkaan
murhaaja, päästi minut pakoon. Kerroin asiasta heti kotona ja siitä tehtiin ilmoitus
poliisille. Minua tultiin kuulemaan kotiin ja poliisi olikin pettymyksekseni
keski-ikäinen lihava nainen. Hän avasi ison kansion ja alkoi kysellä. Kerroin,
että miehellä oli päällä samanlainen takki kuin isällä kesäisin. Yritin
selittää jotain takista ja isä toi eteisen komerosta muutaman ehdokkaankin. Se
ei ollut mikään niistä. Sitten isä lähetti isoveljeni hakemaan ullakolta
koipussissa talvisäilössä olevan tweed-takkinsa. En ollut tarkoittanut sitä
takkia, mutta minä halusin miellyttää aikuisia. Kun asian takia oli nähty
niin paljon vaivaa, päätin sanoa, että kyllä, se oli tuollainen takki.
Siis valehtelin.
Jonkun ajan kuluttua meidät kutsuttiin poliisilaitokselle Sofiankadulle tunnistamaan henkilöä. Siellä oli paljon pikkutyttöjä vanhempineen. Oikea mies löytyi joukosta. Tärkeä tuntomerkki oli hänen takkinsa. Minua nolotti, kun ajattelin valheeni tulleen ilmi, toisaalta lohdutin itseäni, että he luulevat nyt minua tyhmäksi, että olin muistanut väärin. Siis valehtelija vai tyhmä - noloa. En kertonut kotona valheesta, vaikka syyllisyys soimasi. Koko episodi haudattiin. En muistellut sitä, enkä kertonut siitä kenellekään, vaikka en sitä pitänyt minään salaisuutena.
Miehen takki oli ollut samanlainen kuin Suomen sotilaiden kesätakki, joka lahjoitettiin sodan loputtua miehille riisuttuna tunnuksista. Isä käytti sitä mökillä. Pedofiilillä oli samanlainen takki, koska hän oli ollut postissa sijaisena ja samaa takkikangasta käytettiin valtion työpaikoissa.
Olen joutunut tekemisiin asiantuntijana ja työnohjaajana pedofilian kanssa ja pitänyt koulutustakin lastensuojelun työntekijöille ja ymmärrän miten ongelmallista on kuulla lasta ja miten kuulusteluissa on tehty paljon virheitä nimenomaan ensimmäisessä kuulemisessa. Lapsihan lukee tilanteessa aikuisen toiveita ja pian aikuisen toive muuttuukin lapsen totuudeksi, ja myöhemmin voi olla turha odottaa luotettavaa kertomusta.
Olin 90-luvulla pedofiliaa käsittelevällä kahdeksan päivän intensiivisellä kurssilla Newcastlessa. Olimme samassa hotellissa yhdessä aamusta iltaan, mukaan ei ollut saanut tuoda seuralaista. Osallistujia olivat viidestä eri maanosasta ja he edustivat eri ammatteja (lääkärit, juristit, poliisit, psykologit ja sosiaalityöntekijät). Ongelma oli maailmanlaajuinen ja monivivahteinen. Ilmiö on samanlainen, mutta suhtautuminen vaihteli ja totesin silloin, että Suomessa lainsäädäntö toimi paremmin kuin useimmissa muissa maissa.
Kurssilla käsiteltiin myös huostaanotettujen lasten tilanteita. Huostaanotettujen lasten seksuaalinen kaltoinkohtelu sijoituspaikassa tuntuu erityisen järkyttävältä. Yhteiskunnan tarjoama hoiva onkin lasta lisää rikkovaa. 90-luvulla esimerkiksi USA:ssa oli todettu, että
sijaisperheissä sijaisisät syyllistyivät insestiin prosentuaalisesti sataa isää kohden seitsemän kertaa niin usein kuin tavallisten perheiden isät. Siitä syystä joissakin osavaltioissa oli laki, että sijaisisä ei saa olla koskaan ainoana aikuisena kotona sijoitettujen lasten kanssa. Suomessa insestitapaukset sijaisperheissä eivät ole yhtä yleisiä, mutta kuitenkin yleisempiä kuin vastaavassa määrässä tavallisia perheitä.
Kurssin loppupuolella satuin istumaan äidillisen kurssinvetäjämme kanssa kahdestaan kahvipöydässä ja kerroin lapsuuteni rappukäytävätapahtumasta ja korostin, että ei minulle jäänyt siitä mitään seksuaalista traumaa. Hänkin kertoi lapsuutensa paljastajakokemuksista, joita oli kaveriporukassa kohdannut ja jolle he olivat vain nauraneet.
Kurssista on nyt kulunut noin kolmekymmentä vuotta. Kun siitä oli kulunut vähemmän aikaa, tajusin, että harvakseltaan samantyyppiset toistuvat painajaisuneni olivat loppuneet ja nyt voin todeta että ne ovat pysyneet poissa edelleen. Niissä unissa oli aina tapahtumapaikkana lapsuuskotini rappukäytävä. Siellä joku mies ajaa minua takaa. Joskus olen veräjäovisessa hississä ja mies yrittää pysäyttää hissin ja vetää veräjän auki. Yritän huutaa ja ääntä ei tule. Yritän paeta kotiin, jonka ovi on usein raollaan. En saa sitä auki. Koskaan mies ei saa minua kiinni ja yleensä herään siinä kohdassa, kun hän melkein tavoitta minut. Vasta kun painajaisunet loppuivat tajusin, että olin saanut käsittelemättömästä lapsuuden kauhukokemuksesta posttraumaattisen stressin, jonka oireena olivat toistuvat samantapaiset painajaisunet ja keskustelu äidillisen kurssin vetäjän kanssa oli parantanut PTSD-oireeni. Kunpa olisin saanut jo lapsena oireisiini avun. Silloin ei ymmärretty vielä rikosuhrin traumautumista ei varsinkaan lasten, jotka eivät puhu asiasta. Minun onneni oli sentään elää olosuhteissa, jossa koti oli painajaisessa tavoiteltu turvapaikka, vaikka en sinne koskaan päässytkään. On paljon heitäkin, jotka painajaisunissa pyrkivät kotoa pakoon eivätkä pääse.
MONIMUOTOISTA HAAVOITTAVUUTTA
Seksuaalisella kaltoinkohtelulla, hyväksikäytöllä tai häirinnällä tarkoitetaan tapahtumaa, jossa toinen henkilö (aikuinen tai lapsi) käyttää jollain tavalla hyväkseen toista saadakseen itselleen seksuaalista nautintoa. Lapselle täysin vieraan henkilön aiheuttama seksuaalinen häirintä ei ole niin traumauttavaa kuin tutun.
Olen ollut mukana selvittelemässä mitä erilaisimpia insestitapauksia. Teon raskausaste vaihtelee sen mukaan, onko rikoksen tekijä biologinen vanhempi, isä- tai äitipuoli, sisarus, muu sukulainen, perheen tuttava, kasvatusalan ammattilainen, lapsen tuttavuuteen hakeutunut pedofiili tai täysin vieras ihminen. Myös ikäero hyväksikäyttäjään vaikuttaa tunnekokemukseen. Toisen lapsen seksuaalisesti aggressiivinen käytös voi lapsen kokemusmaailmassa olla vain seksileikki, mutta jos toinen osapuoli on selvästi vanhempi ja varsinkin jos tilanteeseen liittyy pakottamista tai selvää väkivaltaa, lapsen kokemus on raskaampi. Nuoruusvaiheessa tosin pakottaminen voi jättää lievemmän jäljen, kuin esimerkiksi tilanne, jossa itse on ollut passiivinen tai mahdollisesti kiihottunut itsekin seksuaalisesti, jolloin syyllisyys tulee mukaaan kuvaan.
Uhrin persoonallisuudenpiirteet myös vaikuttavat siihen, miten hyväksikäyttö koetaan ja miten siitä selviydytään. Myös sillä on vaikutuksensa, minkälainen hyväksikäyttöteko on ollut. Onko kyseessä ollut suoranainen yhdyntä, suuseksi tai esimerkiksi erilaisen eroottisen koskettelun kohteena oleminen, pornovideon tai aikuisen seksuaalisen käyttäytymisen katseleminen tai rajoja rikkovat puheet.
Joskus kaltoinkohtelu on tahatonta kuten seuraavan nuoren elämässä:
Kamalin muisto minulla oli, kun kolmetoistavuotiaana heräsin yöllä äidin ja jonkun vieraan miehen yhdyntään. Nukuimme silloin samassa isossa huoneessa ja siinä oli joitakin huonekalujakin välissä. Tunsin kauhua ja painoin kädet korvilleni, etten olisi kuullut. Seuraavana päivänä tunsin syvää häpeää, ihan kuin minä itse olisin tehnyt jotain hirvittävän likaista. En puhunut asiasta kenellekään.
HYVÄKSIKÄYTÖN PITKÄT JÄLJET
Laajan englantilaisen tutkimuksen mukaan nuoruusvaiheessa voi esiintyä monenlaisia oireita, vaikka hyväksikäyttö on tapahtunut lapsuudessa tai vaikka nuori ei edes muistaisi tapahtumaa. Ongelmallista on se, että samoja oireita voi olla myös muista syistä. Oireet ovat myös yksilöllisiä ja riippuvat siitä, missä iässä hyväksikäyttöä on ollut ja minkä tyyppistä. Voi olla että jollain on vain yksi oire, joillakin monta oiretta ja joku ei oireile enää ollenkaan myöhemmin. Tutkimuksen mukainen oireluettelo on seuraavanlainen: Vuoteen kastelu, tuhriminen, väkivaltaiset raivokohtaukset, eläinrääkkäys, inhoa tiettyjä ruokia kohtaan (jos on joutunut osalliseksi oraaliseksistä), pakonomaista masturbaatiota, huolestuneisuutta sukupuolielimien toiminnasta, pelko solmia seksuaalikontakteja, rajatonta seksuaalisuutta, halua nukkua vaatteet päällä, päihteiden väärinkäyttöä, itsetuhoista käytöstä, viiltelyä, rupien aukaisemista, pakonomaista käsien pesemistä, masennusta, syömisongelmat: anoreksia tai pakonomainen syöminen, toistuvat painajaisunet. - Vaikka suuri osa seksuaalisesti hyväksikäytetyistä selviytyvät normaaliin elämään, niin toisaalta prostituoiduista huomattavalla osalla on taustassaan kokemus hyväksikäytöstä lapsuudessa.
SELVIYTYMISKEINOJA
Viime viikolla käsittelin blogissani "Tuulan" tapausta.
Tuulan selviytymiskeino ja omahoitomenetelmänä oli laulaa pyhäkoululaulua ja varsinkin yksi säkeistö oli tärkeä:
Käyköön myöten taikka vastaan
eipä Isä hylkää lastaan.
Tärkein on, se mielees paina,
hälle lapsen onni aina.
Kun muistot toivat tapahtumat mieleen, Tuula haki ammattiapua. Ensimmäinen terapeutti oli psykiatri, hän määräsi lääkettä. Silloin ei vielä pedofiliasta puhuttu yleisesti. Hän uskoi sentään, että tapahtumat olivat totta. Terapia kuitenkin loppui alkuunsa. Toinen terapeutti oli seksuaaliseen kaltoinkohteluun perehtynyt ja oli sen hoidossa Suomessa etulinjassa. Hän käytti monia kognitiivisen terapian toiminnallisia menetelmiä. Kaikkeen hänen ehdottamaansa Tuula ei suostunut. Hän ei mennyt sylkemään pappi-vainajan haudalle, mutta raivosi vihaansa tyynylle, jonka terapeutti oli kertonut olevan tuo pappi. Hän kirjoitti pienille lapuille lapsenomaisia haukkumasanoja ja lopuksi pitkän vihakirjeenkin tunteiden käsittelemisen välineeksi (kirjettä ei lähetetä kohteelle). Hän hakkasi metsässä männynjuuria sauvalla kuvitellen, että ne olivat tuon pedofiili-papin sormet. Menetelmät auttoivat. Kolmantena terapeuttina oli nyt edesmennyt tunnettu sielunhoitaja ja terapeutti Seppo Jokinen, joka toi mukaan prosessiin Jumalan merkityksen ja yhteisen rukouksen. Tuula on iloinen, että haki ja sai oikeanlaista apua oikeaan aikaan, kun lapsuuden muistot olivat tulleet mieleen oltuaan kymmeniä vuosia kieltävän unohduksen panssarin takana.
Pyhäkoululaulun säkeistö oli lohdutus- ja turvalaulu. " Tärkein on, se mielees paina, Hälle lapsen onni aina."
Aikuisena Tuulan hallintakeinot olivat toisentasoisia ja ne vähensivät pahanolontunnetta ja toimivat ongelmanratkaisun suuntaisesti. Tuulalla oli kykyä vaihtaa toimimaton keino toimivaan. Kun uskovainen, akateeminen nainen hakkaa sauvalla männynjuuria, on kysymyksessä todellinen hätä, mutta sekin auttoi ajallaan. Suuntautuminen muiden samassa tilanteessa olevien auttamiseen toimi myös selviytymiskeinona Tuulalle itselleen. Erilaiset terapiat ja psykologiset työkalut olivat avuksi, kun uutta Tuulaa rakennettiin ja myös nimenomaan se apu, minkä hän koki saaneensa rukouksessa Jumalalta.
Tuulan parantumisen jälkeen kirjoitin hänen prosessistaan runon, jolla tahdoin antaa toivoa muille uhreille ja halusin korostaa vihan merkitystä parantumisessa, vaikka täydellisen avun tuo vain anteeksianto. Kaikella on aikansa.
"ME TOO" JA EHEYDEN ETSINTÄ
Myös hän oli ollut uhri:
monet kerrat väärin koskettu tyttö,
monesti kauhun ja vihan kivettämä.
Aikuisena naisena,
ruumis ja sielu raadeltuna,
etsi menneisyyteensä koskemattomuutta,
- eikä voinut sitä löytää.
Löysi parantavan vihan.
Vihasi ruumiinsa ja sielunsa sarjarikkojaa.
Ripusti rikkojan hirteen
kaikkien pilkattavaksi, alastomana,
kärsimään häpeää ja syyllisyyttä.
Vihasi omaa syyttömän syyllisyyttä
ja häpeän ansaa.
Ja viimein vihasi vihaansa.
Etsi itselleen hoitavia käsiä ja sydämiä
ja löysi.
Ja katso: sarjarikkojan rikos
naisen sielussa ja ruumiissa päättyi.
Hän päästi rikkojan hirrestä hautaan
ja itsensä eheyteen.
Ja löysi elämän hellien käsien lempeän ilon.
KOKEMUSASIANTUNTIJANA
Jos ihminen ei ole koskaan kokenut minkäänlaista seksuaalista häirintää, hän ei voi ymmärtää sitä, miten ulkopuolisen mielestä lievältä vaikuttava tapahtuma voi jättää syvät jäljet.
Viime viikon blogissa kirjoitin vieraiden miesten tuijottelusta, en niistä haavoittunut, mutta ärsyynnyin.
Olin Helsingissä kasvanut ja kokenut kun:
- miehet liimautuivat kiinni minuun epämiellyttävästi seisoessamme ruuhkabussin takasillalla
- pojat tarrautuvat yllättäen takaa rintoihin kiinni koulun käytävillä (sitä sanottiin skrevaamiseksi)
- olin tullut paljastelijan yllättämäksi
- minulle oli tarjottu rahaa Esplanadin puistossa
- minua oli ajettu takaa ja olin pelastautunut viime hetkellä - kerran pyöräkellariin, kerran Topeliuksen puistossa käveli pelastavana enkelinä yksinäinen mies iltakävelyllä ja turvauduin häneen ja poikajoukko jäi nuolemaan näppejään
- rivoja ja kaksimielisiä puheita olin kuullut vaikka kuinka paljon, mutta huora-sanaa minusta ei ole kukaan käyttänyt koskaan
Jokaisella tytöllä ja naisella on oma seksuaalisen intiimiyden reviirinsä, jonka ylittäminen saa hänet tuntemaan kuuluvansa niiden joukkoon, jotka kokevat "Me too". Edellisen luettelon kokemukset eivät olisi sitä minulle tehneet. - Otin ne itsestään selvyytenä: Elämä nyt vaan on sellaista nuorelle tytölle ja naiselle.
Mutta sitten
tapahtui oma "Me too"-kokemukseni. Sen kriteerinä ovat tunteet, jotka koin ja etenkin
häpeä, joka sulki suuni vuosiksi. Kun tein väitöskirjaani, perehdyin
kognitiivisen terapian menetelmiin, koska tutkimuksessani halusin tukea huostaan
otettujen tyttöjen itsetuntemusta ja itsetuntoa. Olin siinä vaiheessa tullut
90-luvun laman pyörteissä irtisanotuksi ja kärsin itse itsetunto-ongelmista.
Kognitiivinen terapia oli uutta ja koin sen menetelmien auttavan itseäni.
Kirjoitin irtisanotuille tarkoitetun kirjan "Työ meni, mitä jäi" Olin itse viisitoistavuotiaana ollut uhri Kirjoittaessani "Työ meni" -kirjaani halusin käsitellä tapausta nimettömästi esimerkkinä muille.
Kokemus tapahtui kauniina alkukesän päivänä 4.6. 1958. Olin juuri täyttänyt 15-vuotta. Olin äitini kanssa katsomassa isoa sotilasparaatia Senaatintorin reunassa. Etsin Helsingin Sanomien aikakoneelta selostuksen juhlallisuuksista. Ne alkoivat Jumalanpalveluksella. Hyväkikäyttö tapahtui sen aikana. Vieressäni seissyt mies hivutti kättään eteeni ja painoi sen sitten kiinni vartaloani ja siten koski intiimisti edestä. Olin yllättynyt ja nolo miehen puolesta. Äiti ei huomannut mitään, enkä siitä hänelle koskaan kertonut. Valtava hämmästys, nöyryytetyksi, alistetuksi ja turmelluksi tulemisen kokemus ja häpeän määrä sai minut vaikenemaan vuosikausiksi. Vasta rakastuminen sai minut avautumaan yhden kerran nuorena aikuisena ja sitten vaikenin vuosikymmeniksi, vaikka en unohtanut.
Muiston käsittely merkitystä muuttamalla auttoi jonkin verran, mutta se ei ollut
kuitenkaan muuttunut pelkäksi tosiasiaksi, josta ikävät tunteet olisivat haalentuneet. Siihen aikaan en tuntenut vielä traumauttavien muistojen
kaksivaiheisen kirjoittamisen terapeuttista vaikutusta, josta kerroin viikko
sitten.
Kun Metoo-liike alkoi, koin helpottavaa vapaudentunnetta. Aloin joskus puhua omastakin kokemuksestani ja huomasin, että se auttoi. Silti likainen lätäkkö lainehti ajoittain sielussani ja päätin kirjoittaa itselleni hoitorunon. Tein runon minä-muodossa, mutta laitoin otsikoksi #SheToo. En pystynyt vielä olemaan avoin. Nyt pystyn ja muutan runoni nimeä.
Hyväksikäyttäjämiehellä oli musta rasvattu tukka ja lintumainen terävä nenä. Ymmärsin, että hän oli myös elämän turmelema. Onneton. Vaikka julkaisin runon kirjassani "Tunteita ja tarinoita", en ole sitä tarkoittanut muille terapiarunoksi niin kuin useimpia muita runojani. Mutta ehkä joku ajatus siinä auttaa jotakuta kohtalotoveriani.
# SheToo, Metoo
Mies, sinut muistan
kuin eilisen.
Silmät takaa-ajetun jäniksen
ja öljyssä turmellun mustan
linnun.
Käsi käärmeenä täynnä
syntiinlankeemusta.
Hymy ketun, hyeenan
ja hetken vallan valtiaan.
Vain kouraisu,
ja minusta tuli kivinen patsas,
likainen patsas,
ainoa likainen tuhansien patsaiden
maassa.
Muiston musta lintu
lensi sieluuni.
Rakensin sille hautarasian.
Elävältä hautasin.
Unohdin ja kuitenkaan en.
- Aika ajoin lauloi
omaa rumaa lauluaan.
Viimein avasin
rasian.
Katsoin kämmenelläni
muiston mustaa lintua.
Ja katsoin tarkkaan:
pelotta, häpeättä,
syyllistymättä.
Ja öljylintu kämmenellä kuoli.
Siirrettiin
tieteelliseen kokoelmaan.
Ei enää lennä eikä laula.
Sai uuden nimen:
Tosiasialintu: "avem factum
factorum".
Oppikaa: tällainen on
turmeltu lintu
ja haavoittunut ihminen.
Jotain taas parani, kun luin runoni muille Kanta-Hämeen
psykologien tilaisuudessa. Psykologiyleisön myötätunto kosketti haavaani. Aloin kertoa
asiasta vielä avoimemmin. Nyt vasta se oli kokenut merkityksen muutoksen. Nyt se
alkoi olla enää vain tosiasia. Olen kiitollinen #Metoo-liikkeelle ja sen
rohkeille naisille. Miten hyvää se teki minulle ja lukemattomille muille
naisille. Nyt elämän lempeän seksuaalisuuden keveät tuulet puhaltavat
muistojeni puutarhassa. Särö on parantunut ansiostasi #Metoo-liike! Olen jopa kiitollinen
kokemuksestani, koska sen avulla olen voinut kohdata ymmärtävämmin muiden
kohtalosisarieni kokemuksia ja tarjota vertaistuen parantavaa balsamia.
OMAHOITOA
Hus on julkaissut Mielenterveystalo-sivustolla omahoitomenetelmiä ja siellä käsitellään myös seksuaalialuetta:
Yksi pahimmista leimoista, jonka nainen voi saada evääksi nuoruudesta tai myöhemmin on "huora". Olen käsitellyt erästä kognitiivista menetelmää hankalan leiman aiheuttamien tunteiden muuttamiseksi seuraavalla sivulla https://www.anjalaurilankotisivu.com/askel-1/
Psykotieto kotisivustoltani löytyy myös tehtävä, jolla voi hoitaa myös seksuaalisten haavojen jättämiä jälkiä: https://www.psykotieto.com/lis%C3%A4%C3%A4-kukoistus
Kuvat virikkeinä
- 1. Voit googlata "Metoo> kuvahaku" ja eteesi avautuu koko seksuaalisen raadollisuuden maailma. Voit tarkastella kuvia ja pohtia, mikä niistä koskettaa juuri sinua. Voit kopioida kuvan itsellesi tai katsella sitä näytöllä ja kirjoittaa lauseita ja sanoja ja muistoja, jotka nousevat mieleen. Anna tulla sieltä pohjamudista asti. Säilytä paperi aluksi.
- 2. Googlaa kauniita maisemia. Voit tarkastella kuvia ja pohtia, mikä niistä viehättää eniten juuri sinua. Voit kopioida kuvan itsellesi tai katsella sitä näytöllä ja kirjoittaa lauseita ja sanoja ja muistoja, jotka nousevat mieleen maisemaa katsellessa.
- 3. Kirjoita itsellesi lyhyt tai pitkä runo tai essee maailman ja seksuaalisuuden kauneudesta.
TAITAMATON TERAPEUTTI JA SIELUNHOITAJA
Nuorena psykologina kohtasin usein (ja varsinkin mielisairaaloissa) niitä, jotka olivat olleet insestin tai muun seksuaalisen hyväksikäytön uhreja. En osannut heitä hoitaa. Osasin vain kuunnella myötätuntoisesti. Kai sekin oli jonkinlainen apu. Viimeisten vuosikymmenten aikana tilanne on muuttunut. Kun median kautta seksuaalinen hyväksikäyttö tuli yleiseksi puheenaiheeksi ja tieto ammattikunnassakin lisääntyi, tajusin toimineeni väärin. En ollut osannut auttaa uhria vapautumaan kaikesta syyllisyydestä ja väärästä häpeästä.
RUKOUS JA PARANTUMINEN
Minua alkoi tiedon lisääntyessä painaa eräs esirukoustilanne Forssan kirkossa. Sanan ja rukouksen illassa alttarille oli 80-luvulla tullut esirukoiltavaksi minulle tuntematon noin nelikymppinen nainen. Hän kertoi olleensa yhdynnässä yhdeksänvuotiaana. Yksi lause, en kysynyt mitään. Jonossa oli paljon ihmisiä. Julistin hänelle synninpäästön ja rukoilin Herran siunauksen. Asia tuli silloin tällöin mieleeni, olinko aiheuttanut hänen minäkäsitykseensä vaurion, kun synninpäästö viittasi siihen, että hän lapsena olisi ollut jotenkin syyllinen - tehnyt syntiä. Hänhän oli ollut viaton uhri, mutta en osannut sitä sanoa hänelle. Joitakin vuosia sitten sain tietää tästä henkilöstä enemmän. Hän oli ollut psykoottisten oireiden takia nuorena vuoden mielisairaalassa. Sitä en tiedä, oliko seksuaalista hyväksikäyttöä silloin tai myöhemmin käsitelty ammattiauttajien kanssa. Hän oli kuitenkin selvinnyt elämässä ulkonaisesti normaalisti ja oli jo 80-luvulla johtavassa ammatissa.
Sain kymmenisen vuotta sitten tietää, että se rukoushetki kirkon alttarilla oli ollut hänelle käänteentekevä, ahdistus oli jäänyt kerralla sinne, eikä ollut koskaan myöhemminkään palannut. Jeesus oli parantanut hänet. Vaikka psykologisesti ajatellen olisin voinut vahvistaa syyllisen leimaa, Pyhä Henki oli tullut tilanteeseen parantajana, oli tapahtunut todellakin ihme.
Edellä kertomani Tuulan elämässä rukous oli ollut tärkeä apu. Myös minä koin kohdallani saaneeni avun Jumalalta. Rukoilin kirjoittaessani siitä öljyisestä linnusta, että Hän johdattaisi minua kuvaamaan asiat oikealla tavalla ja pystyisin sanoilla puhdistamaan haavaani. Sain aikaan "inhottavan" runon. Tunteissa piehtaroiminen runoa rakentaessani oli tärkeä eheyttävä askel. Pelkkä merkityksen muuttaminen ajatuksen tasolla 90-luvulla ei riittänyt.
Olen käyttänyt Raamattua usein virikkeenä rukoillessani tärkeiden asioiden puolesta. Varsinkin psalmit tukevat rukousta ja ovat auttaneet. Luen jakeen kerrallaan ja jatkan siitä sanoin, jotka jakeen sisältö tuo mieleeni. Mielestäni virsiä voi käyttää samalla tavalla. Voi lukea säkeen kerrallaan ja jatkaa siitä oman tuskansa tai hankalan tunteensa kanssa tai kiitoksensa kanssa. Siihen tarkoitukseen sopii hyvin Lina Sandellin nuorena kirjoittama laulu, joka huokuu turvallisuutta. Sitä lauloi pieni Tuula ja se auttoi häntä silloin ja vielä aikuisenakin. Sen sanoja on jonkin verran muutettu, kun se otettiin virsikirjaan (virsi 397).
1.
Kun on turva Jumalassa,
turvassa on paremmassa
kuin on tähti taivahalla,
lintu emon siiven alla.
2.
Herra seurakunnassansa
aina hoitaa lapsiansa.
Armonsa hän heille antaa,
käsillänsä heitä kantaa.
3.
Käsistä ei väkevistä
mikään heitä irti riistä.
Omakseen hän heidät osti,
kuolemasta eloon nosti.
4.
Milloin murheet heitä kohtaa,
niiden alla Herra johtaa,
ilon, lohdun antaa heille,
uuden voiman uupuneille.
5.
Iloitse siis auttajasta,
Herran kansa, Jumalasta!
Maahan lyö hän vainoojamme,
sanansa on voimanamme.
6.
Käyköön myöten taikka vastaan,
eipä Isä hylkää lastaan.
Herra ohjaa parhaaksemme
kaikki vaiheet päiviemme.
Virren voi kuunnella youtubesta tuttavani Minna Sairon (ex Pyysalo) laulamana. https://www.youtube.com/watch?v=ZphSedYNiMw